perjantai 31. maaliskuuta 2023

Aksel Berg

Päivällä katsoin mielenkiintoisen tv-dokumentin Aksel Ivar Bergista (10. marraskuuta 1893 Orenburg – 9. heinäkuuta 1979 Moskova), joka oli suomalaissukuinen vahvasti viipurilaistaustainen upseeri. Berg kohosi huomattavaan asemaan Neuvostoliitossa. Hän palveli peräti maan varapuolustusministerinä 1953–1957. Berg oli myös insinööriamiraali Neuvostoliiton laivastossa, Neuvostoliiton tiedeakatemian jäsen ja sosialistisen työn sankari. Hänellä oli merkittävä rooli kybernetiikan kehityksessä Neuvostoliitossa.

Berg oli siis huomattava yhteiskunnallinen vaikuttaja entisessä hyvässä itäisessä naapurissa ja mielenkiintoiseksi miehen tekee se, en keksi yhtään kappaletta syitä sille, etteikö hän ihan hyvin voisi olla melkein Uukuniemen poikia, koska Viipuri on Uukuniemen esikaupunki ja lähes kaikkien alkuperäisten uukuniemeläisten sisällä asuu pieni Berg.

Rouvanikin on sukua Bergeille ja asiassa on huomattava se, että ensimmäisen Uukuniemen Bergin rouva oli aatelissukua, joten minäkin olen ainakin melkein aatelisverinen, joten aatelius velvoittaa jossain määrin minuakin. Laskujeni mukaan rouvani geeneistä lähes promille on aatelisgeenejä.

Tv-dokumentti paljasti, että Aksel Berg oli lahjakas tiedemies, jonka merkittävin tieteellinen saavutus oli se, että hän kehitti Neuvostoliitolle tutkan, joka asia selittää sen, miten lapsuudessani sovan käyneet miehet ihmettelivät niitä hermosahoiksi kutsuttuja Puna-armeijan ilmakulkuvälineitä, jotka lentelivät jatkosodan alussa yön pimeydessä pommeja pudotellen.

Tuon hermosahan virallinen nimi oli U-2. Koneen huippunopeus oli vain 152 km/t ja se oli niin hidas, että sitä paljon nopeampien hävittäjäkoneiden oli vaikea ampua sitä alas, koska niiden sakkausnopeuskin oli enemmän kuin hermosahan huippunopeus.

Wikipedia kertoo koneesta seuraavaa: "Polikarpov U-2 (vuodesta 1944 lähtien Polikarpov Po-2) on neuvostoliittolainen yleiskäyttöinen kaksitasoinen ja yksimoottorinen lentokone. Sen kutsumanimi oli Kukuruznik (ven. Кукурузник, ’maissintähkä’).

Konetta valmistettiin vuodesta 1928 1950-luvun alkuun asti ilmeisesti 20 000–30 000 kappaletta. Se on maailman eniten valmistettu kaksitasolentokonetyyppi. Toisessa maailmansodassa konetta käytettiin yöpommittajana; saksalaiset kutsuivat konetta ”ompelukoneeksi” sen äänen perusteella. Myös nimitys ”hermosaha” oli käytössä.

Erityisen kuuluisaksi konetyyppi tuli Neuvostoliiton vain naisista koostuvan 588. yöpommituslentorykmentin käytössä. Rykmentti teki häirintäpommituslentoja aivan rintaman läheisyydessä olevilta kentiltä. Pienen pommikuorman vuoksi lentoja tehtiin mahdollisimman monta – jopa 18 lentoa yhden yön aikana lentokonetta ja miehistöä kohti."

Arvo Tuomisen ohjelman Aksel Bergistä voi katsoa tästä: https://areena.yle.fi/1-711947?utm_medium=social&utm_campaign=areena-web-share&utm_source=facebook-share&fbclid=IwAR1qjadSsai2t3vtmQEaMQeb448_FV3rxpgvja9gz-hD-Ly0PFzyWH-b14Q

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti