torstai 30. huhtikuuta 2026

Ulvilan kummallinen tapaus

Vaikka juridiikka ei ole minua hiihtojuridiikkaa lukuun ottamatta koskaan kiinnostanut, niin kuitenkin seksiin ja väkivaltaan liittyvässä rikosoikeuden tentissä menestyin ihan hyvin. Ulvilan kummallista murhatapausta kaikkine sivujuonteineen olen mielenkiinnolla seurannut parikymmentä vuotta ja nähtäväksi jää, joko asia on nyt vihdoin käsitelty loppuun, vai jatkuuko prosessi vielä vuosia.

Nimittäin oikeusmurhan vuoksi vuosia linnassa viruneet tulevat vielä vaatimaan miljoonakorvauksia ja prosessi saattaa päätyä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen saakka. Anneli Auer sai jo edellisistä vankilavuosistaan korvausta noin 800 euroa vuorokaudelta ja voi olla, että nyt korvausvaatimus tulee olemaan vieläkin enemmän. Tasa-arvon nimissä miesystävä voinee vaatia samanlaisia koppikorvauksia, joita päässä laskuni mukaan siunaantuu noin 1,5 miljoonaa euroa.

Ja mikäli ihmisluontoa yhtään tunnen, niin oikeusmurhan uhrit voivat hyvinkin nostaa prosessin niitä henkilöitä vastaan, jotka saivat Auerin pikkulapset aikoinaan kertomaan mielikuvituksellisia asioita äidistään ja tämän miesystävästä, joten siitäkin jutusta voidaan pahimmillaan käydä oikeutta vielä vuosia, jos Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen saakka mennään.

Vaikka kummallinen tapaus on tuo Ulvilan tapaus, niin luulimme jo kaksikymmentä vuotta sitten heti tapauksen jälkeen työpaikan kahvipöydässä mysteerin ratkaisseemme. Uhri oli aikoinaan opiskellut Kuopiossa ja hän liikkui silloin erään aikalaistodistajan mukaan huomiota herättävän kiinteästi erään isokokoisen kaverin seurassa. Tämä ystävä hukkui noin vuorokausi Ulvilan murhan jälkeen. Olen myöhemmin kuullut, että poliisi selvitti perusteellisesti tämänkin tutkintalinjan ja silloin oli käynyt selväksi, etteivät murha ja hukkuminen liittyneet toisiinsa, joten meidän kuopiolainen harrastelijasalapoliisiryhmämme oli valinnut väärän tutkintalinjan.

Kymmenisen vuotta sitten näytettiin tv:ssä dokumentti Ulvilan murhasta ja siinä kerrottiin se kummallinen tapaus, että surmattu perheenisä oli lukuisa kertoja ennen kuolemaansa ollut puhelimitse yhteydessä porvoolaiseen poliisimieheen, joka ei tosin osannut kertoa syytä soittoihin. Myöhemmin kyseinen poliisimies teki yhdessä vaimonsa kanssa kaksoisitsemurhan.

Mielenkiintoinen on tämä Anneli Auerin blogi: https://anneliauerkirjoittaa.blogspot.com/

 

keskiviikko 29. huhtikuuta 2026

Norjalainen ompeluseura

Kimmo Nokkosen Likaista hiihto-kirja sai minut pohtimaan myös urheiluhuijauksiin liittyviä vahingonkorvausongelmia. Kirjassa esimerkiksi kerrotaan, että vuoden 1995 Trondheimin mömmönhiihdoissa joku julkesi salakuvaamaan sitä, kuinka norjalaiset ennen suurmäen kilpailua, mutta hyppypukujen tarkastuksen jälkeen, perustivat ompeluseuran ja ompelivat pukuihinsa vahvikelangan. Sen avulla Janne Ahosen mukaan suurmäen kilpailussa voi lisätä hyppyyn pituutta jopa 15 - 20 metriä, koska puvusta tulee jäykempi ja se lisää kantopinta-alaa.

Kahden norjalaisen suoritukset hylättiin tämän vilpin vuoksi ja he saivat lisäksi kolmen kuukauden kilpailukiellon, joka kärsittiin kesän aikana. Tapauksesta tulee mieleen se, että kun 1960-luvulla eräs savolainen huippuhiihtäjä sai Hiihtoliitolta neljän kuukauden kilpailukiellon pontikankeiton vuoksi, niin luulen, että sekin rangaistus kärsittiin kesäkaudella.

Myönteistä norjalaisten mäkihyppyvilpissä oli se, ettei toisia norjalaisia hyppääjiä rangaistu, koska heidän ompelupuuhiaan ei ilmeisesti saatu filmille ja positiivinen asia on sekin, etteivät norjalaiset mäkihyppääjät tai yhdistetyn miehet olleet aiemmin syyllistyneet moiseen; eivät he ainakaan sellaista kuulusteluissa myöntäneet.

Kaksi vilpistä kärähtänyttä norjalaishyppääjää oli sillä kaudella ansainneet yli 100.000 euroa palkintorahoja ja ilmeisesti myös paljon erilaisia sponsorituloja. He eivät joutuneet palauttamaan ilmeisellä vilpillä saatuja rahoja eivätkä joutuneet myöskään korvaamaan kanssakilpailijoidensa kärsimiä tulonmenetyksiä. Muistelen, että urheilun ulkopuolella törkeän petoksen raja on 10.000 euroa.

Muistanpa, että uskoontulonsa jälkeen olympiavoittaja Arto Koivisto myönsi katuvaisena elämänkertakirjassaan, että kyllä niilläkin veripusseilla, joita häneen käytettiin, olisi varmaan ollut hyödyllisempääkin käyttöä. Sitä hän ei kuitenkaan pohtinut, että olisiko hän ollut jotenkin korvausvastuussa ansionmenetystä kärsineille kanssakilpailijoilleen. Luulen, että hän salaa mielessään ajatteli, että kaikki muutkin lajin huiput käyttivät samoja kepulikonsteja.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/mm-skandaali-muhii-norja-jai-kiinni-manipuloinnista-salavideo-leviaa/9115426

tiistai 28. huhtikuuta 2026

Urheilujuridiikkaa

Juridiikka on ainut elämänalue, joka ei ole minua koskaan kiinnostanut, mutta Kimmo Nokkosen Likaista hiihtoa-kirjan luettuani aloin pohtimaan, että urheilujuridiikasta löytyy mielenkiintoisia ongelmia. Kuten esimerkiksi se, että Räsäs-jutussa STT:n toimittajat joutuivat maksamaan isot vahingonkorvaukset Hiihtoliiton herroille ja Räsäselle ilmeisesti vain sen vuoksi, että STT:n todisteena käyttämä kasvuhormoniampulli ei ollutkaan ruotsalaisen tehtaan valmiste, vaikka ampullin väärennetty etiketti niin väitti. 

Sen sijaan ainakaan minä en oikeusjutun aikana tiennyt, että putkilossa kuitenkin oli jäämiä kasvuhormonista, joten on syytä olettaa, että maamme eräät hiihtäjät käyttivät kiellettyä lisäainetta "päästäkseen samalle viivalle" ulkomaalaisten kilpakumppaneiden kanssa. Nokkonen epäilee kirjassaan, että venäläiset olivat myyneet omaa todella vaarallista vainajien aivoista otettua kasvuhormonia ruotsalaisena ja ilmeisesti myös laimentaneet alkuperästä valmistetta maksimoidakseen liikevoittonsa. Tämä dopingaineiden väärentäminen saattaa selittää sen, että eräissä arvokisoissa suomalaiset hiihtäjät eivät pärjänneet, koska käyttivät tehottomia lisäaineita.

Tässä yhteydessä muistan sen, kuinka juuri Los Angelesin kesäkisojen alla italialaiset kestävyysjuoksijat saapuivat Suomeen valmennusleirille ja ainakin Savossa naureskeltiin, että he tulivat tänne veren vaihtoa varten ja että he eivät tule kisoissa pärjäämään, koska heille mukamas vaihdettiin pelkästään Martti Vainion harjoitusveret. 

Savolaisten näkemys oli ilmeisesti väärä, koska hyvinhän italiaanot menestyivät, mutta Vainiolle kävi kisoissa huonosti. Nokkosen kirjan lukemisen jälkeen olen alkanut epäilemään, ettei suomalaisten harrastama doping ollutkaan pelkästään amatöörimäistä puuhastelua, kuten K-P Kyrö aikoinaan väitti, vaan että meikäläiset olivat aikoinaan dopingin johtavia suurvaltoja, ja sen vuoksi italialaiset juoksijat saapuivat tänne olympialaisten alla lääkittäviksi. Muistelenpa jopa sellaistakin, että nimenomaan suomalaisvalmentaja nosti 90-luvulla Italian johtavaksi hiihtourheilumaaksi.

https://seura.fi/ilmiot/tarinat/toimittaja-johanna-aatsalo/

maanantai 27. huhtikuuta 2026

Tämän vuoden Laatokan Karjala ilmestynyt

Evakkoäitinsä jättämän vaatimattoman perinnön turvin rouvani Saija Sillanpää on juuri saanut painosta vuoden 2026 Laatokan Karjala-julkaisun, jonka sotakirjeenvaihtajana ja urheilukriitikkona olen itsekin toiminut savolaisuudestani huolimatta.

Lehteä muistuttava julkaisu on paksu ja painava kuin gorillan käsivarsi, ja niinpä sen 64:lle A4 kokoa oleville sivuille mahtuu tekstiä ja kuvia kokonaisen tavallisen kirjan verran. Julkaisu on näkemykseni mukaan hyvin kaunis painotuote

Lehti on niiteillä nidottu, joten se kestää useammankin lukukerran, joten oman lukemisen jälkeen sen voi antaa joululahjaksi vaikkapa anopille. Jouluun on enää puoli vuotta ja lahjojen keksiminen on nykyään vaikeaa, koska kaikilla on jo kaikkea. Mutta Laatokan Karjalan numeroa 2026 ei vielä kaikilla ole vaikka olisikin jo kaksi aikaisempaa numeroa - itse asiassa tätä kirjoitettaessa tätä uusinta ei ole vielä kellään.Laatokan Karjala-lehden 2026 voi tilata minulta mieluiten vaikkapa yksityisviestillä.

Lehti myydään omakustannushintaan, joka on minusta järkyttävän paljon eli 20 €, ja jos lehti lähetetään postitse, tulee lähetyskulujakin 6 euroa. Lehteä pyritään myymään myös eräissä karjalaisten kesätapahtumissa. Viime vuonna lehti myytiin nopeasti loppuun, joka oli mieluisa yllätys lehden tekijöille.











sunnuntai 26. huhtikuuta 2026

Kasvuhormoni ja oikeus

Tietysti jokainen, joka yleensä jotain ymmärtää, ymmärtää, että Kari-Pekka Kyrö narrasi, kun hän poliisikuulustelussa kertoi hankkineensa insuliinia itselleen väsymykseen, vitutukseen ja kusetukseen. Kyllä se insuliini oli varmaankin hankittu silloisille maamme hiihtohuipuille, koska kasvuhormoni tehoaa huonosti, ellei samalla käytä myös insuliinia. Insuliini ei edes ollut kuulusteluaikaan kielletty dopingaine, kun taas kasvuhormoni oli, vaikka sen käytön paljastaminen oli siihen aikaan ja ilmeisesti vielä nytkin hankalaa.

Tuo kasvuhormoni tuli suomalaisille tutuksi siitä, kun STT väitti viime vuosituhannen lopulla, että hiihtäjä Jari Räsänen olisi ostanut tuntemattomaksi jääneeltä mieheltä ampullin kasvuhormonia eräällä parkkipaikalla. Aine oli siihen aikaan kovasti kallista ja vaikeasti saatavaa, mutta STT tiesi kertoa, että sitä oli kuitenkin ollut saatavilla, koska  Räsäsen hankkimaa kasvuhormonia olisi varastettu ruotsalaiselta lääketehtaalta.

Dramaattinen ja pitkä kunnianloukkausoikeudenkäynti Räsäsen tapauksesta sitten luonnollisesti tulikin, koska hyvä asianajaja kykenee sotkemaan selvänkin asian. Oikeudenkäynnissä ilmeni, ettei Räsäsen hankkimaksi väitetty aine ollutkaan Ruotsista varastettua, koska STT:n esittelemä ampullikin oli ihan toista mallia kuin aito ruotsalainen ja niinpä Räsänen ja hiihtoliiton herrat voittivat oikeudessa, joka totesi heidän kunniaansa loukatun. STT:n toimittaja Johanna Aatsalo sai sakkoja ja 30 päivää ehdollista vankeutta, mutta päätoimittaja Kari Väisänen selvisi sakoilla. Lisäksi he joutuivat maksamaan 19 henkilölle korvauksia yhteensä 1,5 miljoonaa markkaa. 

Edellä kerrottu tuomio on saanut lainvoiman, ja jokainen, joka yleensä jotain ymmärtää, ymmärtää, että väärinhän se meni. Seuraamuksitta eivät kuitenkaan oikeusjutun voittajat selvinneet, koska uskon esimerkiksi, ettei entisestä hiihtoliiton puheenjohtajasta Esko Ahosta tullut koskaan presidenttiä kasvuhormonikohun vuoksi ja kyllä oikeudessa pullopyllysian lailla valehdelleet hiihtäjät ja hiihtoliiton miehet joutuivat sittemmin vielä kovasti kärsimään dopingharrastuksensa takia, kun Lahden mömmönhiihtojen jälkeen asiat alkoivat selviämään. 

Rikostutkija Kimmo Nokkosen kirjasta sain sen käsityksen, että hän haluaisi, että valtakunnansyyttäjä hakisi Räsäs-jutussa tuomionpurkua. Itse epäilen, että valtakunnansyyttäjä ei ole kovin innostunut ottamaan juttua hoitaakseen, vaikka tietääkin vääryyden hyvinkin olevan asiassa vallalla, koska Suomen Hiihtoliiton sotkuja on kohta setvitty 30 vuotta. Ulvilan surmaa on muuten tutkittu vasta 20 vuotta. Monet ovat myös sitä mieltä, että 80 vuoden takainen sotasyyllisyysoikeudenkäynti olisi syytä ottaa uusiksi.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Johanna_Aatsalo

lauantai 25. huhtikuuta 2026

Ihmeaine insuliini

Tutkimusten mukaan Suomi on maailman onnellisin maa ja Kuopio Suomen onnellisin kaupunki. Kuopiossa vanhuksetkin vaikuttavat olevan onnellisia, koska salakuuntelin juuri junassa joukkoa onnellisia savolaismummoja, jotka keskustelivat selkäkeikkanauruja päästellen maamme vanhusongelman ratkaisemisesta, joka ongelma ei ratkennut äskettäin päättyneessä budjettiriihessä ja niinpä maamme luottoluokitus on putoamassa ja maamme velkaongelma kärjistyy sen vuoksi entistäkin enenevämmässä määrin.

Mummot pitivät hyvänä ratkaisuna maamme vanhusongelmaan sitä, että he tekisivät joukkoitsemurhan. Joukkoitsemurhan tekotapaa pohtiessaan ja päätyivät insuliinin nauttimisvaihtoehtoon. Eräs mummoista nimittäin käytti insuliinia ja tiesi, että sen avulla pääsee helposti ja kivuttomasti eroon maallisista vaivoistaan.

Tosin insuliinia voi käyttää muutenkin helpottamaan oloaan. Sain juuri luettua entisen rikostutkijan Kimmo Nokkosen erittäin mielenkiintoisen kirjan nimeltään "Likaista hiihtoa ja puhdasta pajunköyttä" ja siinä kerrottiin, miten silloisen maamme hiihdon päävalmentajan Kari-Pekka Kyrön hallusta löytyi insuliinia.

Poliisikuulustelussa Kyrön vastaus oli seuraava: "Haluan tässä mainita, että insuliinia olen hankkinut pelkästään omaa käyttöä varten, koska välillä väsyttää, vituttaa ja kusettaa." Tietysti jokainen, joka yleensä jotain ymmärtää, ymmärtää, että tuo oli sitä Nokkosen kirjan nimessäkin mainittua puhdasta pajunköyttä.

Suomen kansa näyttää olevan todella lukeva kansa, koska Nokkosen kirjaa myydään jopa ruokakaupoissa: https://www.k-ruoka.fi/kauppa/tuote/nokkonen-likaista-hiihtoa-ja-puhdasta-p-9789528506294

perjantai 24. huhtikuuta 2026

Kompostitarkastajat ja kondomit

Kaltaiseni yksinkertaisen ihmisen on vaikea ymmärtää valtion raha-asioita, koska kun en osaa hoitaa omianikaan raha-asioitani, niin en pysty ottamaan jyrkästi kantaa äsken päättyneeseen budjettiriiheenkään. Sen kuitenkin valtiovarainministerin puheesta ymmärsin, ettei verorahoja enää jatkossa käytetä kompostitarkastajan virkoihin. En ole moista ammattinimikettä aiemmin kuullut, mutta ei ollut kuullut myöskään hyvä ystäväni Gemini, jolta asiaa tiedustelin.

Suomen julkinen velka on nykyään 34.500 euroa jokaista suomalaista kohti ja sen verran raha-asioista luulen ymmärtäväni, ettei kompostitarkastajien virkojen lakkauttaminen maamme taloutta pelasta.

Usa:n taloustilanteesta ymmärrän vielä Suomenkin taloutta huonommin ja ainoa asia, joka jäi presidentti Trumpin valtiontaloutta käsittelevästä puheesta mieleeni, on se, että Gazaan suunnatut kondomitoimitukset lopetetaan, koska ei haluta tukea terrorismia. Varmasti Trumpin ajattelussa on jokin vankka logiikka, mutta minulle se ei ainakaan täysin avaudu. Tässä yhteydessä on syytä muistaa, että Usa:n julkinen velka on reilut 100.000 euroa asukasta kohti, joten oletan, ettei kondomilähetysten peruutus valtiontalouden ongelmia pelasta.

Luin tuossa Suomenmaa-lehden juttua Usa:n kortonkikiistasta,  ja uutisesta taitaa paljastua, mistä ihmeestä asiassa on kysymys, koska entisen Obaman hallinnon virkamies toteaa, että "Tämä on totaalista roskaa. Joko täysin keksittyä, tai kyse on henkilöstä, joka ei osaa lukea laskentataulukkoa." 

Epäilen, että myös Purran kompostitarkastuskannanoton ja Trumpin kortonkikannanoton taustalla on sama logiikka, eli älyllisen proletariaatin mielenkiinto pyritään suuntaamaan pois itse pääasiasta.

https://www.suomenmaa.fi/uutiset/trump-usa-aikoi-lahettaa-50-miljoonalla-dollarilla-kondomeita-hamasille-ex-virkamies-totaalista-roskaa/

keskiviikko 22. huhtikuuta 2026

Tule ja katso

Männä viikolla oli Hesarissa niin hyvä juttu Svetlana Aleksijevitsin kirjasta Viimeiset todistajat, että matkustimme rouvan kanssa Kuopion Rosebudiin ostamaan tuon teoksen. Lehtikolumnin mukaan kirja näyttää sen nykyäänkin ajankohtaisen asian, että lapset kohtasivat sodassa kaikki mahdolliset kauhut.

Kolumnissaan Antti Majander vertaa Aleksijevitsin teosta Elem Klimovin elokuvaan Tule ja katso ja hän kertoo, ettei vieläkään saa silmistään loppukohtausta, jossa ruumiskasojen alta partisaanien joukkoon selvinnyt poika yrittää ampua pahaa pois maailmasta tähtäämällä vedessä kelluvaa Hitlerin valokuvaa. 

Jossain elokuvakerhossa itsekin katsoin tuon filmin enkä siihen silloin tykästynyt. Varsinkaan en tykästynyt siihen elokuvan lopun kohtaukseen, jossa sotaorvoksi jäänyt pikkupoika ampua räiskii puoliautomaattikiväärillään vedessä kelluvaan Hitlerin kuvaan lippaan tyhjäksi ja juoksee sitten itsensä mittaista asettaan raahaten partisaanijoukon perään.

Ihmettelin ääneen moista mielestäni naurettavan kliseemäistä kohtausta. Eräs bussikuski sitten kysyi, että enkö minä todellakaan huomannut, että joka laukauksen jälkeen Hitler muuttui nuoremmaksi ja sitten kun hän oli muuttunut äitinsä sylissä istuvaksi vauvaksi, poika ei enää ampunutkaan. Häpesin, etten puuttuvan tunneälyn vuoksi todellakaan huomannut moista.

Nyt minustakin tuntuu, että kyseinen kohtaus on maailman elokuvahistorian vaikuttavin kohtaus eikä sitä normaalilla tunne-elämällä varustettu ihminen pysty kuivin silmin katsomaan; varsinkin kun teini-ikäinen ampuja muuttaa räiskimisensä aikana ihan vanhan ukon näköiseksi. Tässä yhteydessä en voi olla kertomatta, että joskus näin lehdessä kuvan taaperoikäisestä Putinista äitinsä sylissä ja sekin kuva oli ajatuksia herättävä.

Venäläisessä yhteiskunnassa on paljon pahaa, mutta hyvää on ainakin se, että Mosfilmin kaikki elokuvat ovat nykyään nähtävissä netissä maksutta. Tule ja katso -elokuvan englanniksi tekstitetyn version voi katsoa tästä linkistä ja maailman elokuvahistorian vaikuttavin kohtaus alkaa noin kohdasta 2t15min. Jos Putin ja Trump sattuvat tämän lukemaan, niin suosittelen heille linkistä löytyvän filmin katsomista.

https://www.youtube.com/watch?v=zjIiApN6cfg

Röppäset, kova urheilusuku

Suonenjokelaiset karjalaisevakkojen jälkeläiset ovat kovia urheilemaan. Laskin tuossa, että Suonenjoella kasvaneet muistaakseni salmilaista sukua olevat Röppäsen ampumahiihtoa ja ammuntaa harrastaneet veljekset Mauri ja Pekka ovat voittaneet yhteensä 17 olympia- tai mm-kisamitalia aikuisten sarjoissa, ja olin jopa hetken aikaa sitä mieltä, että Röppäset ovat maamme paras urheilijasuku, mutta tarkistuslaskenta paljasti, että olen taas kerran ollut väärässä.

Mauri Röppänen, joka noista edellä mainituista 17 arvokisamitalista on voittanut 15, oli lähellä tullaensimmäiseksi suomalaisurheilijaksi, joka on voittanut mitalin sekä talvi- että kesäolympialaisista. Mauri saavutti hopeaa Sapporon ampumahiihtoviestissä ja oli vuonna 1980 Moskovan kesäkisoissa pienoiskivääriammunnassa neljäs ja jäi pronssista vain pisteen. Luulen, että sen mitali oli samalla tavalla puolen millin päässä, kuten Yrjö Salpakarilla 

Minulla on sikäli erikoinen muisti, että mitä kauemmin asiasta on kulunut, niin sitä paremmin muistan yksityiskohtia tapahtuneesta. Niinpä muistan selvästi, miten suonenjokelaiset reilut 50 vuotta sitten hallitsivat maamme ampumahiihtourheilua. Tosin jossain SM-kisoissa Vasaman miesten viestiporukka epäonnistui, koska mestariampujana tunnetun Mauri Röppäsen taulusta löytyi ampumapaikan jälkeen vain neljä reikää, vaikka niitä olisi kaiken järjen mukaan pitänyt olla viisi.

Muistan, että asia synnytti suurta ihmettelyä ja muistan selvästi, että ainakin jossain lehdessä kirjoitettiin, että kaksi luotia olisi lävistänyt taulun juuri samasta reijästä. Nykyäänhän tuollaista ei voi enää tapahtua, koska ampumahiihdossa on siirrytty kaatuviin tauluihin.

Tuossa Suonenjoen Vasaman 70-luvun kovassa viestiporukassa saattoivat hiihtää salmilaissukua olevat Röppäsen veljekset ja impilahtelaista sukua oleva Yrjö Salpakari ja voi olla, että joukkueessa olivat myös veljekset Eero ja Yrjö Eeva, jotka ovat myös karjalaisia sukujuuriltaan.

Tarkistuslaskennassa kuitenkin huomasin, etteivät Röppäset sittenkään olekaan maamme menestynein urheilijasuku, vaan Nykäsen suku on menestynyt vieläkin paremmin, sillä Matti Ensio Nykänen on yksin voittanut 19 olympia- ja mm-kisamitalia aikuisten sarjoissa. Mattikin on evakkosukua, sillä isä Ensio oli syntynyt Impilahdella. Tosin muutaman miespolven ajan aiemmin Nykäset asuivat Sortavalan maalaiskunnassa. 

Sikäli Matti Nykänenkin liittyy Suonenjokeen, että hänen serkkujaan ainakin minun nuoruudessani asui täällä Lempyyn kylällä. Hekin olivat Matin tapaan vilkkaita poikia, joka lienee suvussa periytyvä ominaisuus, joka piirre periytynee mummon puolelta, koska jossain lehtijutussa kerrottiin Matin muistuttavan mummoaan.

Tässä Wikipedian kertomus Mauri Röppäsen saavutuksista, mutta se puute artikkelissa on, ettei siinä kerrota, että ensimmäinen laji, jossa Röppänen kilpaili, oli paini:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Mauri_R%C3%B6pp%C3%A4nen

tiistai 21. huhtikuuta 2026

Evakkojen liputuspäivä

Eilen muualla maassamme tiettävästi liputettiin evakkojen kunniaksi, mutta meillä Suonenjoella ei liputettu syistä, joita voi vain arvailla. Itse arvailen, että kaupungin resurssit eivät asiaan riittäneet. Syytä evakkoliputukseen olisi kyllä ollut, koska muistelen lukeneeni, että syksyllä 1944 Suonenjoella asui noin 10.000 alkuasukasta ja noin 5000 etupäässä Impilahdelta, Salmista ja Suojärveltä tullutta evakkoa. Myöhemmin kuitenkin osa karjalaisista muutti muuanne ja niinpä muistelen lukeneeni, että noin kuudesosa suonenjokelaisesta on karjalaistaustaisia. 

Se on hyvä se, koska sukurutsaongelma oli melkoinen ongelma ennen sotaa Suonenjoen syrjäkylillä, koska polkupyöriä tai edes teitä oli huonosti käytössä. Esimerkiksi omalla rieponlahtelaisella isovaarillani Aatami Könösellä oli kuusi lasta, joista viisi meni naimisiin Kukkosen kanssa.

Tässä yhteydessä on syytä huomioida, että äskettäin päättyneessä Suonenjoen hiihtohistoriaa esitelleessä näyttelyssä karjalaistaustaiset urheilijat olivat hyvin esillä. Näyttelyssä kerrottiin esimerkiksi, että impilahtelaistaustainen Yrjö Salpakari jäi Sapporon olympialaisissa vain puolen millin päähän olympiakullasta 20 km:n ampumahiihdossa. 

Voi olla, että mikäli Salpakari olisi hyväksytty mukaan Suomen viestijoukkueeseen olisi maamme taistellut kullasta siinäkin lajissa. Lentomatkan aikana Sapporoon olivat maamme ampumahiihtäjät päättäneet, että viestijoukkue muodostetaan pelkästään armeijan ja rajavartioston miehistä ja niinpä siviilimies Salpakari ei mahtunut joukkueeseen.  Päätöksen taustalla lienee ollut se syy, että siihen aikaan ampumahiihtäjät käyttivät järeämpää asetta, jonka patruunat maksoivat paljon, ja uskottiin, ettei siviilihiihtäjä Salpakarilla voinut olla riittävää kokemusta ammunnasta.

Sapporon viestin ankkuriosuuden viimeiselle ampumapaikalle saapuivat Suomi, Ruotsi ja DDR yhtä aikaa. Suomen salmilaistaustainen, mutta Suonenjoen Vasamaa edustanut, ankkuri Mauri Röppänen otti riskin ja ampui hengittämättä äärimmäisen nopeasti viisi laukausta, jotka kaikki osuivat. Suomen joukkue voitti olympiahopeaa eikä voittaja Neuvostoliittokaan jäänyt kauaksi. Muistaakseni suomalaisilla militääripuolen miehillä oli kisassa paljon ohilaukauksia ja voi olla, että Salpakari olisi ampunut paremmin. 

Iisveden Kirin puuhamies Reijo Rukola esittelee tässä seuransa ampumahiihtohistoriaa: https://www.youtube.com/shorts/h_-vBRSswFg


maanantai 20. huhtikuuta 2026

Lehmitytöt ja -pojat

Nyt evakkojen liputuspäivään sopivasti minulle on selvinnyt, miksi eräässä SA-kuvassa uukuniemeläinen evakkopoika ja hänen evakkolehmänsä seisovat syyskuussa 1944 Suonenjoen asemalla. Uukuniemen puskaradiossa on nimittäin luettavissa Uukuniemen Seudun Sanomien juttu lehmien evakkomatkasta Latvasyrjästä Laihialle 6.9-20.9.1944. 

https://uukuniemi.info/?p=884&fbclid=IwY2xjawRSzXBleHRuA2FlbQIxMQBzcnRjBmFwcF9pZBAyMjIwMzkxNzg4MjAwODkyAAEeiBg-QBhjtagTARxX-AaKp_tHiGBWX0NTO6wILXwWZxnS1hwk9DoVDWEjWVc_aem_gy4IIut3nOQIM4e3yl10pw

Onneksi koko 500 kilometriä ei tarvinnut kulkea lihasvoimalla, sillä lihasvoimalla kuljettiin karkean arvioni mukaan vain noin 150 kilometriä, joka sekin olisi tietysti liikaa nykyihmisille, sillä jalkaisin edettiin ensin ainoastaan Larvasyrjästä Kiteen Puhokselle, josta lehmät ja heidän saattajansa nousivat proomuun, jolla jatkettiin Leppävirralle. Sieltä matka jatkui sitten jalkaisin Suonenjoelle, josta noustiin Pieksämäen suuntaan menevän junan härkävaunuihin. 

Latvasyrjästä oli lähdetty matkaan 6.9.1944 ja perillä Laihian asemalla oltiin 20.9.1944, joten kaksi viikkoa siinä vierähti. Uukuniemen Seudun Sanomista saa sen käsityksen, että uukuniemeläisten evakkomatka oli paremmin organisoitu, kuin monien muiden paikkakuntien, koska esimerkiksi kannaksen kylistä joudutiin pakenemaan kovalla kiireellä siinä vaiheessa, kun telaketjujen kolina alkoi kuulumaan.

Yle Areenaan on ilmestynyt kuultavaksi kesän 1944 tapahtumista podcast-sarja Lehmitytöt, jossa kerrotaan tapauksista, joissa teinitytöt ja pikkupojat määrättiin siltä seisomalta ajamaan lehmikarjaa Karjalasta länteen täysin ilman huoltoa. Muonituskin tapahtui sitten niin, että tytöt joivat maitoa suoraan lehmän tissistä. Eräs tyttö tosin älysi myydä lehmiensä maitoa paikallisille asukkaille ja osti sitten kaupasta Marie-keksejä ja korviketta.

Suomi oli hyvin organisoitu yhteiskunta jo sota-aikaan, koska evakuoitava omaisuus oli priorisoitu kahdeksaan eri luokkaan ja lehmät kuuluivat tärkeimpään ykkösluokkaan. Sotaveteraaneilta olen muuten kuullut, että JSP:llä haavoittuneet sotilaatkin priorisoitiin tärkeysjärjestykseen ja ykkösluokkaa oli lääkintähenkilökunta, kakkosluokkaa konepistoolimiehet ja kolmosluokkaa upseerit arvojärjestyksessä.

Lehmitytöt-sarjan voi kuunnella tästä: https://areena.yle.fi/1-77545638




sunnuntai 19. huhtikuuta 2026

Uusi muistolaatta saatava Kuopioon

Kuopio lienee maamme johtavin muistolaattakaupunki, mutta mielestäni vielä yksi pronssinen muistolaatta olisi saatava Minna Canthin kadulle paikalle, jolla mäkihyppääjä Hemmo Silvennoinen veti turpaan kaimaansa kohutoimittaja Hemmo Silvennoista pian Cortinan olympialaisten jälkeen. Väkivaltatapauksen taustalla oli se, että Sivennoinen lähetteli kisoista raportteja kuopiolaiseen Savo-lehteen ja toimittaja korjaili kaimansa tekstejä värikkäämpään suuntaan dramaattisin seurauksin. Lasse Erolan kirjasta Olympialaisten outoja tapauksia löysin Savo-lehden jutun, jonka vuoksi Kuopio luultavasti menetti Cortinan mäkihypyn olympiakullan.

Jutun kirjoittajaksi uskottu Hemmo Silvennoinen kutsuttiin kisakylässä hiihtäjien hotellihuoneeseen kuultavaksi asian johdosta, koska Kuopion poliisiurheilijoita edustanut hiihtäjä Veini Kontiselle oli lähetetty Kuopiosta kirjeessä kyseinen lehtileike. Silvennoisen selityksiä kuulematta kuopiolainen konstaapeli Veini Kontinen löi Silvennoista nyrkillä kasvoihin, jonka jälkeen ainakin Veikko Hakulinen ja August Kiuru jatkoivat sakinhivutusta, jonka seurauksena ruhjeille mukiloitu vahva ennakkosuosikki Hemmo Silvennoinen jäi seuraavan päivän mäkikisassa sijalle 10. Erään tarinaversion mukaan hiihtäjät olisivat pahoinpitelyssä käyttäneet astalona pyyhkeeseen kiedottua saippuanpalaa, mutta itse äänestän nyrkkiversion puolesta.

Edesmenneen urheiluhistorioitsija Antti O. Arposen mukaan konstaapeli Kontisen lisäksi pahoinpitelyyn olisi osallistunut myös eräs toinen Kuopion Poliisiurheilijoiden maineikas edustaja, joka tieto on minulle niin uusi ja yllättävä, että jätän nimen mainitsematta. Ja näin Savo-lehdessä luki - tosin vastuu kirjoituksesta ei ollut Silvennoisen vaan toimittaja Hemmo Kuuranhallan, joka oli omavaltaisesti lisännyt väriä Silvennoisen laatimaan asialliseen raporttiin kisapaikalta:

"Aamulla heräsimme kello kuusi valtavaan meteliin ja luulimme jo lumivyöryn uhkaavan pikku Cortinan kylää. Me herrasmiesurheilijat - mäkihidalgot, tai miten kukin meitä haluaa nimittää - tajusimme silloin, että (hiihtäjillämme) oli edessään karsinta, joka lopullisesti tuli vaikuttamaan joukkueen valintaan. Pahinta meteliä piti kalakukkokaupungin konstaapeli Veini Kontinen, joka kurkku suorana juoksenteli kuin päätön kana ja ulvoi milloin mitäkin. Tämä siitä huolimatta, että tohtori Kunnas oli määrännyt Kontisen kilpailukieltoon, koska tarmokas hiihtäjämme oli saanut jännetulehduksen kämmeneensä. Tiainen ja Kortelainen näyttivät olevan pahassa ylikunnossa. Lieneekö se sitten alppitautia vai liika hermoilua, vai tosiaankin sitä, että mies on hiihtänyt itsensä loppuun?"

Savolaisten välinen turpiinvetokisa ei päättynyt Cortinan hotellihuoneeseen, vaan kun kisojen jälkeen Hemmot Silvennoinen ja Kuuranhalla törmäsivät toisiinsa Minna Canthin kadulla, kirvaisi Silvennoinen Kuuranhallaa turpaan heti kättelyssä turhia kyselemättä. Tutkimusten tässä vaiheessa en pysty kertomaan tapahtuman tarkkaa katuosoitetta.

Pian Cortinan kisojen jälkeen vammoistaan toipunut Hemmo Silvennoinen voitti Salpausselällä mäkikisan, vaikka kaikki maailman huiput olivat paikalla. Kisajärjestäjien mustaa huumorintajua osoittaa se, että voittajalle annettiin palkinnoksi kirjoituskone. Jotain silloisen suomalaisen yhteiskunnan tilasta kertoo, että Hiihtoliitto määräsi vähän myöhemmin vain perustuslain turvaamaa sananvapauttaan käyttäneen mäkihyppääjän kilpailukieltoon, mutta lyöjiä ei rangaistu, mutta ei heitä sentään tiettävästi palkittukaan.

Urheiluhistorioitsija Antti O. Arposen mukaan Silvennoistakaan ei rangaistu kaimansa pahoinpitelystä. Toimittaja kyllä meni tekemään poliisilaitokselle asiasta rikosilmoitusta, mutta laitoksen edustajat eivät suostuneet ottamaan sitä vastaan. Olisiko rikosilmoituksen vastaanottamisesta kieltäytyminen johtunut siitä, että Kuopion poliisilaitos piti itseään jäävinä asian tutkimiseen, koska ilmeisesti laitoksen kaksi poliisia oli sekaantunut tapahtumavyyhtiin.

Lasse Lehtisen erään kirjan mukaan toimittaja Kuuranhallan työsuhde Savo-lehteen päättyi sen vuoksi, että hän olisi lehtijutussaan kertonut, että eräs amerikkalainen kenraali olisi vieraillut tutustumassa Rissalan lentokentällä sinne juuri vuonna 1963 tulleisiin MIG-21 hävittäjäkoneisiin. Lehtisen tarinan mukaan heti Savo-lehden ilmestyttyä presidentinlinnasta olisi soitettu Savo-lehden toimitukseen, jonka jälkeen Kuuranhalla olisi jo iltapäivällä nähty nousemassa Kuopion asemalta lähtevään junaan. Olen itse päässyt kysymään tapauksesta silloiselta lehden päätoimittajalta, joka kiisti moista koskaan tapahtuneen.

https://www.suomenmaa.fi/uutiset/hurjaa-meininkia-olympialaisissa-suomalaishiihtajat-mukiloivat-makihyppaajan-veiko-se-kultamitalin/

lauantai 18. huhtikuuta 2026

Saippuanpala astalona

Tänään yömyöhällä TV 5:llä nähtävä neljän tähden elokuva Full Metal Jacket liittyy tavallaan Suomen hiihtourheilun, vaikka tyhmempi ei sitä heti huomaa. Tässä sotaelokuvassahan USA:n merijalkaväen alokkaat pahoinpitelevät porukalla pahanpäiväisesti erään ongelmia aiheuttaneen aseveljensä käyttäen tilapäisaseena, eli astalona, pyyhkeeseen käärittyä saippuanpalaa. 

Pyyhkeeseen kääritty saippuanpala on vaarallinen ase. Pyyhe vaimentaa iskua niin, ettei iho välttämättä rikkoudu tai synny selkeitä haavoja, mutta saippuan massa ja liike-energia aiheuttavat kovan iskun syvälle kudokseen ja luihin. Kun saippuapala laitetaan sukan tai pyyhkeen päähän, se toimii kuin nuija. Keskipakoisvoima moninkertaistaa iskun voiman verrattuna pelkkään nyrkiniskuun. Teon jälkeen saippuan voi palauttaa telineeseen ja pyyhkeen naulaan. Mitään laitonta asetta ei jää tapahtuneesta todisteeksi. Saippuapala on juuri sopivan kokoinen ja painoinen aiheuttamaan voimakasta tylppää traumaa ilman, että se välttämättä tappaa kohteen välittömästi.

Luulen, että USA:n merijalkaväen alokkaat saivat idean saippua-astalosta kuultuaan vuoden 1956 talviolympialaisten Suomen hiihtomaajoukkueen sisäisestä välienselvittelystä. Silloinhan muutama maastohiihtäjä hermostui siinä määrin, että he kävivät antamassa porukalla asennekasvatusta kuopiolaiselle mäkihyppääjä Hemmo Silvennoiselle, koska tämän nimissä oli Savo-lehdessä julkaistu kisaraportti, jonka mukaan eräät hiihtäjät ovat äärimmäisen hermostuneita ja vauhkoja ennen kilpailuaan toisin kuin mäkihyppääjät, jotka ovat aina herrasmiehiä. Tapahtuneesta on monenlaisia värikkäitä versioita ja yhden mukaan pieksäminen tapahtui pyyhkeeseen käärityllä saippuanpalalla.

Hemmo Silvennoinen oli vahva ennakkosuosikki olympialaisten mäkikisassa, mutta mukiloinnin jälkeen hän jäi kymmenenneksi kilpailussa, jonka voitti Antti Tyrväinen ja hopealla oli Aulis Kallakorpi. Vähän olympialaisten jälkeen Salpausselän kisoissa olivat mukana kaikki maailman huiput ja silloin Hemmo Silvennoinen oli jo toipunut vammoistaan ja voitti kilpailun. Järjestäjien huumorintajusta kertoo se, että voittaja sai palkinnoksi kirjoituskoneen.

https://www.youtube.com/watch?v=PPzY9EFhnmQ


perjantai 17. huhtikuuta 2026

Tähtien sota

Olenpa edelleenkin jatkanut laserteknisiä tutkimuksiani. Tutkimuksissani on ilmennyt, että teoriassa sähköä voi lasersäteen avulla siirtää myös ilman lasikuitusäiettä, mutta se tekniikka toimii ainoastaan avaruudessa. Ilmakehässä vesihöyry, pöly ja lasersäteen kuumentaman ilman väreily syövät kovasti säteen energiaa ja niinpä esimerkiksi Israelin kehittämä laserilla tapahtuva dronien torjunta onnistuu vain muutamaan kilometriin asti ja vaatii paljon sähköä.

Toivottavasti Elon Musk tai Trump eivät ehdi tätä lukemaan, sillä tässä yhteydessä mieleeni palaa Ronald Reaganin ajama Tähtien sota-hanke, joka jäi toteuttamatta 40 vuotta sitten, koska Neuvostoliitto ajautui konkurssiin yrittäessään vastata alkaneeseen kilpavarusteluun.

Mutta nykytekniikalla Tähtien sota-hanke on helppo toteuttaa. Pillilupi-askin kanteen suorittaman laskelman perusteella riittää, että avaruuteen sijoitetaan 10 megawatin tehoinen laserkanuuna, niin sillä pystytään tappamaan maan pinnalla käyskentelevät viholliset ja polttamaan pilalle heidän hienot aseensa.

Tuollainen lasertykki tarvitsee kuitenkin kovasti sähköä, ja sen tuottamiseen avaruuteen pitäisi rakentaa 10 hehtaarin suuruinen aurinkovoimala. Onneksi avaruudessa rakennusmaa on halpaa ja painottomuus sekä myrskyttömyys alentavat rakennuskuluja.

Nykyään aurinkopaneeli maksaa noin 100 € neliömetriltä, joten tuollaiseen avaruusaurinkovoimalaan hankittava paneelisto maksaa 10 miljoonaa euroa. Paneeleiden ampuminen avaruuteen maksaa 6.500 €/kilolta, eli muutama kymmenen miljoonaa euroa lähetyskulut tulisivat olemaan. 

Tässä yhteydessä kannattaa muistaa, että lenkkitossuparin tuominen konttilaivalla Kiinasta Helsinkiin maksaa noin 20 centtiä, mutta niiden lähettäminen postissa Helsingistä Savoon maksaa noin 50 kertaa enemmän.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Strategic_Defense_Initiative


torstai 16. huhtikuuta 2026

Laser ja sähkön siirto

Muistanpa edellisestä elämästäni, miten paljon haja-asutusalueiden kesämökkiläisiä ärsytti sähkönsiirtomaksut, jotka saattoivat olla paljon enemmän kuin itse sähkölasku. Itse en tosin pitänyt vääryyttä huutavana, koska sähkölinjojen rakentaminen on kallista ja niitä on korjattava ja ylläpidettävä, vaikka kesämökkiläinen ei juuri sillä hetkellä sähkö tarvitsisikaan.

Mutta Ukrainan sota näyttää tuovan ratkaisun haja-asutusalueiden kesämökkiläisten sähkönsiirto-ongelmaan. Nimittäin droneja kehitettäessä on keksitty, että ainakin teoriassa sähköä voi siirtää myös hiuksenohuita lasikuitusäikeitä pitkin muuttamalla sähkö ensiksi valoksi, joka siirretään säiettä pitkin droneen, jossa valo muutetaan takaisin sähköksi. 

Lasikuitusäie painaa noin gramman kilometriltä ja sen avulla painavista akuista voidaan luopua, jonka jälkeen dronen lennon pituudella ei ole aikarajaa. Ongelmana on tällä hetkellä se, että laskelmani mukaan ohut säie voi siirtää sähköä vain noin 100 watin verran, vaikka tietysti säikeitä voisi kaapelissa olla useitakin, koska ne painavat niin vähän. Tosin suuri ongelma on tällä hetkellä se, että laserilla tapahtuva sähkönsiirto tuottaa paljon lämpöä, koska 70 % sähköstä muuttuu siirtovaiheiden aikana lämmöksi, joka pystyy tuhoamaan dronen.

Kuitenkin tekniikan kehitys on niin huimaa, ettei montaa vuotta mene siihen, kun kesämökkiläinen voi kalliin sähkölinjan korvata hiuksenohuelle puiden oksiin viritetyllä lasikuitusäikeellä. Sekään ei haittaa, että valtaosa sähköstä muuttuu lämmöksi, koska aurinko- ja tuulienergian kehityksen myötä sähkö alkaa keskimäärin olla hyvin halpaa. Eikä kesämökillä tarvita virtaa paljoa, koska mökki lämpiää puulla ja jääkaapin, valojen ja läppärin virrankulutus jää alle yhteen kilowattituntiin.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Laser

keskiviikko 15. huhtikuuta 2026

Hukkainvestoinnit

Panssarilaivojen hankinta 1930-luvun alussa oli köyhältä Suomelta suuri ja monien mielestä järjetön hankinta. Nykyrahassa ne maksoivat 50 miljoonaa euroa/kpl eli yhteensä 100 miljoonaa, joka oli 2,5 % valtion vuosimenoista. Nykyään 2,5,% valtion vuosibudjetista olisi reilut 2 miljardia. Monien mielestä samalla rahalla olisi saanut paljon hyödyllisempiäkin sotatyökaluja. Kysyin asiaa kaveriltani tekoälyltä, joka kertoi, että esimerkiksi samalla hinnalla olisi saanut konepistoolin jokaiselle Suomen armeijan sotilaalle taikka noin 500 panssaritorjunta tykkiä.

Mutta rauhantahtoinen oli Suomen 30-luvun valtiojohto. Se käytti panssarilaivahankintaan vain 2,5 % valtion vuosibudjetista, kun taas F-35-hävittäjät tilannut maamme historian militaristisin ns. sukkahousu-huulipunahallitus käytti hävittäjähankintaan 10 miljardia euroa, joka silloin oli noin 15 % valtion vuosibudjetista. Luultavasti seuraavan 30 vuoden aikana hävittäjien ylläpito tulee maksamaan lisää monta miljardia.

Tässä yhteydessä kannattaa muistaa, että dronen rakentamiseen tarvittava muutama kilo styroxia tai pahvia maksaa noin 50 euroa, kiinalainen muutaman hevosvoiman kaksitahtimoottori toisen noin 50 euroa, laitteen ohjaamiseen tarvittava halpa kameralla varustettu kännykkä myös 50 euroa ja 10 kiloa trotulia yllätys, yllätys myös 50 euroa. Yhteensä dronen hinnaksi siunaantuu siis 200 euroa. 

Jos valmistettu drone rasvataan vaseliinilla huolella, niin sen ylläpito seuraavan 30 vuoden aikana maksaa muutaman euron. Muutaman euron maksaa myös dronen naamioiminen hanhen, kurjen tai joutsenen näköiseksi, jolloin varsinkin lintujen muuttoaikaan suurvaltavihollisen ilmatorjunta olisi täysin torjuntakyvytön, kun miljoonien muuttolintujen joukossa lentäisi miljoonia linnun näköisiä droneja.

Itse epäilen, ettei Suomi voi enää luottaa siihen, että Usa tulee tiukan paikan tullen tukemaan Suomen F-35-hävittäjien toimintakykyä, joten maamme johdon kannattaa harkita sitä, että 62 hävittäjän sijasta kotimaamme PK-yrityksiltä tilataan 20 miljardilla droneja, joita laskujeni mukaan tuolla rahalla saisi 10 miljoonaa kpl.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Miehitt%C3%A4m%C3%A4t%C3%B6n_sotilaallinen_ilma-alus

tiistai 14. huhtikuuta 2026

Ilmarisen uppoaminen

Mietinpä tavallaan hyvin ajankohtaista asiaa eli sitä, miten huonosti käy, kun kallis iso laiva ajaa halpaan ja yksinkertaiseen miinaan. Luin juuri Ville Jalovaaran kirjan Ilmarinen 1941 - Operaatio Nodwind ja Suomi, jossa kerrotaan panssarilaiva Ilmarisen tuhoutumisesta 13.9.1941. Suomen laivasto oli silloin osallistumassa saksalaisten hämäysoperaatioon, jolla oli tarkoitus uskotella, että saksalaiset olivat nousemassa maihin Viron Hiidenmaalle ja Saarenmaalle, ja niinpä suomalaisalukset eivät edes yrittäneet pysyä salassa.

Iltamyterissä klo 20.30 Ilmarinen suoritti käännöksen, jolloin sen kyljen vieressä räjähti ainakin yksi miina. Laiva oli suojattu miinoilta paravaaniksi kutsutulla vaijerilla, jonka tehtävänä oli työntää sivuun laivan reitille osuvat miinat ja katkaista niiden kiinnitysketjut, mutta jostain syystä suojaus ei ollut sillä kertaa toiminutkaan.

Räjähdyksen jälkeen Ilmarinen kaatui kyljelleen minuutissa ja oli pari minuuttia myöhemmin jo pohja ylöspäin. Laiva upposi seitsemässä minuutissa. Miehistöstä hukkui 271 ja pelastuneita oli 128.  Vaikeaa oli siis isosta uppoavasta laivasta pelastua, vaikka miehistö oli hyvin koulutettua nuorta ja kovakuntoista väkeä. 

Panssarilaivan ahtaissa tiloissa ei voinut liikkua pelastusliivit yllä, vaan ne piti yrittää löytää ja pukea päälle vasta onnettomuuden sattuessa. Ongelmana oli myös se, että kun laiva kallistui, käytävien erilaisia panssariluukkuja ei ollut helppo lihasvoimin aukaista. Laivan kyljissä oli venttiili-ikkunoita, mutta ne olivat niin pieniä, ettei mies mahtunut niistä ryömimään ulos. Vuonna 1994 tapahtuneessa Estonian turmassa 989 laivalla olleista hukkui 852, eli suhdeluku oli vielä Ilmarisenkin uppoamista huonompi.

Ilmarisen uppoaminen olisi dramaattisen elokuvan aihe. Jalovaaran kirjassa esimerkiksi kerrotaan, miten laivan kaatumisen jälkeen kuolemanloukkuun jääneet miehet huusivat apua, itkivät, kiroilivat, rukoilivat ja veisasipa joku virsiäkin. Lähistöllä ollut panssarilaiva Väinämöinen ei uskaltanut tulla uppoavan Ilmarisen avuksi, koska epäiltiin, että lähistöllä oli sukellusvene, joka torpedollaan upotti Ilmarisen ja että Väinämöistä uhkasi sama vaara, jonka jälkeen 400 miehen sijasta pelastettavia olisi ollut 800.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Panssarilaiva_Ilmarinen

 

maanantai 13. huhtikuuta 2026

Unkarin vaalit hämmästyttävät

Unkarin vaalit hämmästyttävät minua. Itse vaalitulos ei minua hämmästytä, vaan minua hämmästyttää se, että Orban ei lähtenytkään yönselkään karkuun Moskovaan, vaan herrasmiehen lailla myönsi tappionsa ja onnitteli voittajaa. Pahaa pelkään, että jos Usa:ssa vielä kolmen vuoden kuluttua voidaan äänestää presidentistä, trumppilainen ehdokas ei myönnä tappiotaan ja onnittele voittajaa, vaan vakuuttaa vaalivilpin tapahtuneen.

Orban ei ilmeisesti ole tyhmä mies, vaan viisas realisti, joka tunnustaa, että vankilankynnys ei ole hänelle tässä elämäntilanteessa korkealla ja niinpä hän yrittää nyt kerätä myötätuntoa unkarilaisten silmissä. Suomen median mukaan Unkari on Orbanin kaudella muuttunut EU:n korruptoituneimmaksi maaksi ja voi olla, että tutkimukset asian johdosta alkavat. Tosin Orban lienee niin viisas mies, ettei häntä itseään vastaan löydy todisteita.

Ylen Aamu-tv:ssä eräs asiantuntija epäili, että koska Orban vielä muutaman kuukauden pysyy pääministerinä, saattaa Unkarin valtio alkaa myymään nyt valtion omaisuutta alennusmyynnillä Orbanin kavereille ja voi olla, että valtion kassakin vielä ehtii tyhjentyä. Helppoa ei siis tule Unkarin seuraavalla hallituksella olemaan.

Olen miettinyt, mistä ihmeestä Orbanin Venäjä-myönteisyys oikein kumpuaa ja Ilta-Sanomissa suomalaisunkarilainen Jussi kertoi syyn asialle. Kun Orban nousi nuorena poliitikkona 1989 kansan tietoisuuteen, hän vaati pontevasti Neuvostoliiton joukkoja pois Unkarista, ja niinhän sitten tapahtuikin. Toisaalta unkarilaiset muistavat vuoden 1956 tapahtumat ja sen, ettei lännestä kovan paikan tullen tulekaan apua ja niinpä Orban sitten tavallaan jatkoi samalla ulkopoliittisella linjalla kuin Paasikivi ja Kekkonen.

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011938777.html

sunnuntai 12. huhtikuuta 2026

The Donald Trump Show

Suosittelen lämpimästi, että kaikki, jotka jaksavat valvoa ja joilla on hyvät hermot, katsovat tänään klo. 23.20 lähtien Jim-kanavalta kolmannen osan  sarjasta The Donald Trump Show. Eilen illalla sama ohjelma näytettiin järjellisempään aikaan. 

Olen tähän asti asettanut toivoni sen varaan, että Trump vain teeskentelee hullua, mutta enää en laske sen varaan. Sen varaan voisi kuitenkin sentään ehkä laskea, että Trumpin taustalla vaikuttaa Putin, joka ei suinkaan ole hullu vaan pelkkä heittiö ja hirviö. Jim-kanavan ohjelman jälkeen uskon, että Putin pystyy kiristämään jollain asialla Trumpia, ja ilmeisesti viimeisessä tapaamisessa Alaskassa tyrannit pääsivät sopimukseen siitä, ettei Putin julkistakaan Trumpista raskauttavia asioita.

Ohjelmassa näytetään kokonaisuudessaan se tilaisuus, jossa Trump ja Vance nöyryyttivät oikein miehissä Valkoisessa talossa Zelenskyitä ja tilanne oli niin kuvottava, että ihmettelen, elleivät kaikki sivistyneet amerikkalaiset tunteneet myötähäpeää maansa johdon vuoksi. Seurasin siihen aikaan vielä maamme putunistien kirjoituksia sosiaalisessa mediassa ja havaitsin, että meiltäkin löytyy kansalaisia, jotka riemuitsivat nöyryytystapahtumasta. Jostain syystä, jota en voi ymmärtää, suurin piirtein normaalilla järjellä ja moraalilla varustetut ihmiset tukevat Suomessakin Venäjän raakalaismaista hyökkäystä.

Jos jotain myönteistä pitää Trumpista Jim-kanavan ohjelman perusteella oikein hakemalla hakea, on se, että Nobelin rauhanpalkinnon saamisen lisäksi Trump haluaa päästä taivaaseen. Jos hän ehtii tämän lukea, niin itse uskon, että jos hän hävittää 90-miljoonaisen Iranin kansan, saattaa taivaaseen pääsyssä ilmetä ongelmia.

Hesarin tilaajat voivat katsoa Jim-kanavan ohjelman tästä linkistä: https://www.ruutu.fi/ohjelmat/the-donald-trump-show


lauantai 11. huhtikuuta 2026

Ilmauitot

Vähän aikaa sitten suunnittelin, että uusi Saimaan kanava rakennetaan Saimaalta Suomenlahdelle louhimalla se kymmenien metrien syvyyteen kallioon. Uutta Saimaan kanavaa voisi sitten käyttää vaikka puun uittamiseen. Mutta nyt sulkupalloja tutkiessani sain uuden idean.

Nimittäin itseäni harmittaa se, että raskaat nykykoneet tekevät metsissämme hirmuista jälkeä ja pilaavat hyvät marja- ja sienipaikat, joiden taloudellinen tuotto saattaa monissa tapauksissa olla suurempi kuin puiden tuotto. Niinpä toivon, että joku Ponsse-yhtiön insinööri lukee tämän, koska minulla on hyvä idea siitä, että nykyaikainen ympäristö ystävällinen puunkorjuu pitäisi suorittaa ilmalaivoilla.

Sotien aikainen sulkupallo maksoi 40.000 euroa ja pystyi nostamaan 200 kilon kuorman. Nykytekniikalla ja nykymateriaaleilla pystyy samalla hinnalla rakentamaan pienen ilmalaivan, joka kuljettaa ilmateitse isot tukit metsistä tienvarteen. Eikä välttämättä puita ei tarvitse edes tienvarteen siirtää, koska saksalaisten zeppelinit kuljettivat jo sata vuotta sitten sadan tonnin kuormia.

Tosin 245 metriä pitkä Hindenburg-zeppelin oli kohtuuttoman kallis ilmakulkuneuvo, koska sen rakentaminen maksoi nykyrahassa 70 miljoonaa euroa. Ilmeisesti jäykkä alumiinirunko, moottorit ja matkustamo tulivat kalliiksi. Hindenburg oli kuitenkin viisi kertaa halvempi kuin Jumbo-Jet vaikka molemmat kantoivat yhtä suuren lastin, tosin ilmalaivan huippunopeus oli vain 135 km/t, kun taas Jumbo-Jet lentää 1000 km tunnissa. Ilmalaiva tosin kulkee vähemmällä polttoaineella eikä myötätuulessa bensaa tarvita ollenkaan.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Hindenburg_(zeppeliini)


perjantai 10. huhtikuuta 2026

Sulkupallot

Historiaa tutkiessani huomasin, että englantilaisten sulkupallot, joista vähän aikaa sitten kirjoitin, häiritsivät myös savolaisten elämää. Karjala-lehti kertoo 5.11.1940, että sulkupallo oli Heinävedellä, joka silloin vielä oli Savoa, mutta nykyään Pohjois-Karjalaa, takertunut puuhun.

Heinäveteläiset ihmettelivät ja jahkailivat peri savoaliseen tapaan asiaa siinä määrin, että tuuli lopulta irrotti pallon ja se jatkoi matkaansa Liperin suuntaan. Siellä se takertui kiveen, jonka jälkeen 15 miestä yritti sitä vetää alas, mutta heidän voimansa eivät riittäneet. Lopulta palloa ammuttiin sillä seurauksella, että se räjähti ja jäännökset putosivat järveen. Mahdollisista henkilövahingoista uutinen ei kerro.

Sulkupallot olivat hyvää kumitettua kangasta, joten luulenpa, että pula-ajan Suomessa meiltä kiinni otetut pallot päätyivät maamme jalkineteollisuuden tarpeisiin. Harmi, ettei missään maamme museossa ole nähtävillä sulkupalloa, joten esitän, että jos joku museon johtaja tämän lukee, hän hankkisi sellaisen nähtäväksi turistien vetonaulaksi. Ainakin Panssarimuseon Tiikeri-vaunu houkutteli valtavasti yleisöä. Sulkupallo on tavallaan ajankohtainen laite, koska uskon, että jos Putin sattuu tämän lukemaan, niin kohta niitä hankitaan tuhansittain Itämeren öljysatamien suojaksi.

Hyvä ystäväni Gemini kertoo sulkupallon rakenteesta seuraavaa:

Sulkupallot olivat valtavia ilmalaivamaisia rakenteita. Niiden muoto muistutti usein "lihavaa kalaa", jolla oli kolme evää peräpäässä vakauttamassa palloa tuulessa.

  • Pituus: Noin 19 metriä (62 jalkaa).

  • Halkaisija: Noin 7,6 metriä (25 jalkaa).

  • Tilavuus: Noin 540–570 kuutiometriä.

  • Toimintakorkeus: Pallot pystyivät nousemaan noin 1 500 metrin (5 000 jalan) korkeuteen.

Pallo painoi noin 200 kiloa, mutta siitä huolimatta se pystyi nostamaan 200 kilon kuorman, koska siinä oli vetykaasua reilut 500 kuutiometriä. Sulkupallo maksoi nykyrahassa noin 40.000 euroa ja nykyään vetykaasu maksaa noin puoli euroa kuutiolta, joten sen hinnaksi siunaantuu vain 500 euroa.

https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/2399585?term=Englannissa&page=2

torstai 9. huhtikuuta 2026

Unkarin vaalit

Mietinpä Unkarin ensi sunnuntain vaaleja, joilla tulee olemaan maan pienuudesta ja köyhyydestä huolimatta suuri merkitys maailmanmenon kannalta. Moni EU:n ongelma katoaa, jos Orban häviää vaalit ja varsinkin, jos hän häviää äänten laskennankin.

Gallupit ennustavat Orbanin häviötä, mutta pahaa pelkään, että tilanne muuttuu, jos Unkarissa vierailulla oleva Usa:n varapresidentti J. D. Vance älyää avata sanaisen arkkunsa ja ilmoittaa, että jos Amerikassa suuresti kunnioitettu Orban saa jatkaa, niin Usa tulee tukemaan Unkaria muutamalla kymmenellä miljardilla.

Myös Venäjältä voi tulla Orbanille tukea. Putin on ilmeisesti ainut ihminen maailmassa, jonka käytöksessä Trump ei ole koskaan havainnut mitään moitittavaa ja luulen, että Unkari-asiassa miehet tekevät yhteistyötä Orbanin hyväksi. Niinpä Putin voi vaikkapa vaalia edeltävänä päivänä luvata Unkarille muutaman kymmenen miljardia kuutiota ilmaista maakaasua, jos Orban saa jatkaa.

Vance voi valtiovierailullaan myös kertoa, että jos Orban kaikesta huolimatta häviää vaalit, niin sitten Trump voi heittäytyä tosi hankalaksi. Usa:n tullien korotuksilla voi tavan mukaisesti uhkailla, mutta ilmeisesti se ei enää mene helposti läpi, koska EU on terhakoitunut tulliasiassa. Niinpä Trumpin koston lisäksi syvästi uskovainen Vance voisi varoitella Unkarin uskonnollismielistä kansaa myös Jumalan kostolla .

Muistelen, että Raamatussa puhutaan ainakin tulesta ja tulikivestä kansojen rangaistusmuotona. Sellaistakin muistelen, että myös heinäsirkat ja paiseet voivat tulla kyseeseen koston välikappaleina. Usa varapresidentti on mielestäni Trumpia vaarallisempi, koska hän on ilmeisen älykäs, mutta myös hyvin fanaattinen. Trump ei sen sijaan ole fanaatikko, sillä hän pystyy vaihtamaan mielipiteensä hyvinkin nopeasti.

Lopuksi korostan sitä, että varapresidentti johtaa presidentinvaalien valitsijamiesäänten laskentaa varten kokoontuvaa senaatin ja edustajainhuoneen yhteisistuntoa. Luulen, että vaikka seuraavissa presidentin vaaleissa trumppilaiset häviävät, niin äänten laskennan he voittavat. Jos Vance olisi ollut vuonna 2021 kongressin valtausyrityksen aikaan varapresidenttinä, niin Trumpin vallankaappaus olisi onnistunut.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Yhdysvaltain_varapresidentti

keskiviikko 8. huhtikuuta 2026

Maailmanloppu lykkääntyi

Jo Paasikivi, joka oli viisas mies, vaikka hänet kerran lähetettiinkin mielentilatutkimukseen hänen ollessa KOP:n johtajana, korosti, että ainoastaan idiootti ei muuta mielipiteitään. Presidentti Trump ei siis ole idiootti, koska hän on vähän väliä muuttanut mielipiteitään yön yli nukuttuaan ja se on hyvä se. Mielestäni hän on myös rehellinen mies, koska hän on selvästikin aina rehellisesti sitä mieltä, mitä mieltä hän milloinkin sattuu olemaan.

Viime yönä heräsin jo viideltä tarkastamaan, kannattaako yleensä herätä, vai onko suursota syttynyt. Helpotukseni oli valtava, kun luin teksti-tv:ltä, että seuraavaa maailmansotaa on lykätty ainakin kahdella viikolla. Epäilen, että sitä tullaan vielä lykkäämään enemmänkin, koska Iranin sota oli sikäli erikoinen sota, että siinä kaikki osapuolet ovat näkemyksensä mukaan jo voittaneet.

En ollut uskoa eilen uutisia katsoessani korviani, kun Riikka Purra syytti Trumpia sekoilusta ja kertoi vielä senkin, että miehen puheet muuttuvat päivä päivältä hullummiksi. Maamme hallitus ei ole puuttunut valtiovarainministerin puheisiin, vaikka ne saattavat vaarantaa maamme ulkopoliittisia suhteita liittolaismaahamme. Perussuomalaiset näyttävät eräissä asioissa olevan ihan eri linjalla kuin monet eurooppalaiset veljespuolueensa, jotka mielistelevät sekä Trumpia että Putinia.

Tässä yhteydessä korostan sitä, että en usko Trumpin olevan tyhmän tai mieleltään järkkyneen ja uskon, että hän vain teeskentelee hullua. Ainakin vuorineuvos Tauno Matomäki kertoo muistelmissaan neuvotelleensa laivakaupoista nuoren Donald Trump-nimisen liikemiehen kanssa, joka oli kohtelias asioita ymmärtävä herrasmies.

Suuri suomalainen julkisuuden henkilö Simo Rantalainen kertoo muistelmissaan, että hän jutteli jossain Amerikan nyrkkeilytapahtumassa Donald Trump-nimisen suuren amerikkalaisen julkisuuden henkilön kanssa ja kysyi tältä, oliko hän ajatellut ryhtyvänsä presidenttiehdokkaaksi. Tämä oli naureskellen vastannut, että ihan hyvin hän voisi ruvetakin republikaanien ehdokkaaksi, koska ovat ne niin tyhmiä, että voivat ihan hyvin hänet hyväksyä ehdokkaakseen.

https://yle.fi/a/74-20219198

tiistai 7. huhtikuuta 2026

Umpeutuuko ihmiskunnan takaraja ensi yönä

Trumpin mukaan Iranille annettu takaraja umpeutuu ensi yönä klo 3 Suomen aikaa, jonka jälkeen Iran tuhotaan, ellei se avaa Hormuzin salmea. Haasteellinen tulee Trumpin tehtävä olemaan, jos hän aikoo tuhota 90 miljoonan asukkaan ja 1,6 miljoonan neliökilometrin suuruisen valtion. Asia ei onnistu perinteisin manuaalisin menetelmin, joten ilmeisesti Usa:n johtaja viittaa ydinaseisiin. 

Kyllä olen hyvilläni, että sain lapsuuteni ja nuoruuteni viettää iloisella 1970-luvulla, jolloin maailman johtajat vielä muistivat edellisen suursodan ja välttivät hävityksellä uhkaamista, vaikka muuten roistoja olivatkin. Luulen, että moni sivistynyt Usa:n kansalainen häpeää tällä hetkellä presidenttiään.

Epäilen, ettei Iranin paratiisiin mielivä pappisjohto anna periksi ja ensi yönä Hormuzin salmen lisäksi sulkeutuu myös Suezin kanavan liikenne. Sitten bensa maksaa meillä kolme euroa litralta, mutta kymmenille miljoonille arabimaiden asukkaille vesilitra tulee maksamaan vielä enemmän, sillä Iran yrittää tuhota suolanpoistolaitokset, joilla Lähi-Idässä valmistetaan kansalle juomavesi.

Kaverini Gemini tiesi kertoa, että suolanpoistolaitoksilla valmistettu vesi maksaa nykyään vain noin puoli euroa kuutiolta, eli 0,5 centtiä litralta, joka on hämmästyttävän vähän. Jos suolanpoistolaitokset tuhotaan, pitää öljyä rahtaavat tankkilaivat muuttaa vesitankkilaivoiksi ja se vie aikansa. Voi olla, että Arabimaiden rikkaita kansalaisia uhkaa kohta janoon nääntyminen.

Rouvani on käynyt monta kertaa Kiinassa ja hän kertoi, että sikäläiset ihmiset juovat Saudi-Arabiasta tuotua pullovettä ja se maksaa vähemmän kuin olut, jota seikkaa paikallinen väestö pitää hyväksyttävänä asiana. Nähtäväksi jää, miten Kiina suhtautuu siihen, jos sen kansalaisten veden saanti vaikeutuu. Pillilupi-askinkansilaskelmani mukaan 1400 miljoonaa kiinalaista juo päivässä vettä noin viidenkymmenen jättitankkerin lastin verran. Voi olla, että Suomen talous kääntyy vielä nousuun puhdasta juomavettä tuottamalla.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/trumpin-raivari-hammastyttaa-yhdysvalloissa-uhkailee-avoimesti-sotarikoksilla/9320662


maanantai 6. huhtikuuta 2026

Uusi Saimaan kanava

Tv:ssä näytetty Ristinmies-sarja ja siinä esitelty Jerusalemin vesitunneli sai minut kiinnostumaan tunnelirakentamisesta, jossa Suomessakin on hyviä kokemuksia. Nimittäin 1980-luvulla pääkaupunkiseudun vesihuolto järjestettiin niin, että Päijänteestä kaivettiin 120 kilometriä pitkä tunneli huolehtimaan satojen tuhansien suomalaisten veden saannista. Rakentaminen maksoi nykyrahassa vain noin 250 miljoonaa euroa eli muutaman hävittäjän hinnan.

Tunneli on halkaisijaltaan nelisen metriä, joten siellä mahtuu ajamaan vaikka kuorma-autolla. Tässä yhteydessä on syytä muistaa, että moottoritien rakentaminen maksaa muutaman miljoonan kilometriltä ja rautatien rakentaminen vieläkin enemmän. 120 kilometriä pitkä Päijännetunneli maksoi vain reilut kaksi miljoonaa kilometriltä.

Edellä kerrotusta tuleekin mieleeni ajatus, että suunniteltu uusi Saimaan kanava kannattaisi rakentaa maan alle. Lehdestä luin, että jos Saimaan kanava rakennetaan muuttuneen maailmantilanteen vuoksi uudestaan ja kokonaan Suomen puolelle, rakentaminen tulisi maksamaan 3-10 miljardia, vaikka kustannuksia pienentää se, että Kymijoki on jo olemassa, joten sitä ei tarvitse kaivaa uudestaan.

Mutta jos minä saisin huolehtia uuden Saimaan kanavan rakentamisesta, tekisin sen tapani mukaisesti järjen kanssa. Elikkä noin halkaisijaltaan noin neljämetrinen kanava louhitaan kokonaan peruskallioon eikä sulkuja tarvita kuin yksi, jollainen rakennetaan Saimaan rannalle ja sulun korkeusero olisi 76 metriä, koska Saimaa on sen verran ylempänä Suomenlahden pintaa.

Kanava kulkisi suuren osan kymmeniä metrejä maanpinnan alla, jolloin ei edes mahdollinen suurvaltavihollinen pystyisi sitä kovan paikan tullen katkaisemaan. Kanava olisi vain sen suuruinen, että vain laivakontit ja mahdollisesti irrallaan uitettavat puut sinne mahtuisivat, ellei sitten puitakin kannattaisi lastata kontteihin. Uusi Saimaan kanava  ei olisi tarkoitettu henkilöliikennettä varten vaan siinä harrastettaisiin vain  bagaasiliikennettä.

Pillilupi-askin kanteen laskin, että voisin rakentaa, uuden Saimaan kanavan miljardilla eurolla, eli kolme kertaa halvemmalla kuin mitä nykyinen halvin suunnitelma on esittänyt. Ja minun kanavaani voisi käyttää myös talvisin, koska se ei jäätyisi.

https://fi.wikipedia.org/wiki/P%C3%A4ij%C3%A4nnetunneli


sunnuntai 5. huhtikuuta 2026

Ristinmies ja rakentaminen

Muistanpa, että kun 11-vuotiaana oppikoulun toisella luokalla joutui opiskelemaan kirkkohistoriaa, ajattelin, ettei tätä tylsempää oppiainetta voi olla. Kuitenkin nyt kun vanhana julkijumalattomana ihmisenä katsoin pääsiäiseen sopivasti piispa Jari Jolkkosen Ristinmies-sarjan, niin ajattelin, etteipä tämän mielenkiintoisempaa oppiainetta voi olla.

Varsinkin ihastelin Jolkkosen ohjelmassaan esittelemiä Lähi-Idän rakennusteknisiä ratkaisuja, koska itsekin olen rakennusalan ammattimiehiä, sillä olen rakentanut useita linnunpönttöjä. Tosin epäilen, että piispa Jolkkosen rakennustietämyksessä on aukkoja.

Nimittäin hän kertoi esimerkiksi, että erään temppelin rakennustarpeeksi olisi muinoin lihasvoimin raahattu 500.000 tonnia painava kivenjärkäle. Epäilenpä kuitenkin, että piispalle sattui tuhatkertainen laskuvirhe, sillä itse väitän kiven painaneen vain 500.000 kiloa, mutta on siinä äijillä ollut nostamista siinäkin.

Korviini pisti myös piispan väittämä siitä, että erään puolustusmuurin korkeus oli 40 metriä. En ole asiaan perehtynyt, mutta rohkenen väittää, että neljä metriäkin olisi hyvä ja hyökkääjän hengenlähtöön riittävä muurin korkeus, sillä eihän Kiinan muurikaan taida sen korkeampi olla.

Mielenkiintoisin piispan esittelemä rakennustekninen asia kuitenkin koski Jerusalemin kaupungin huoltovarmuuden turvaksi 50 metrin syvyyteen kaivettu vesitunneli, jossa piispa itsekin pystyi melkein suorana kahlaamaan. Tuo tunneli on rakennettu jo 2500 vuotta sitten, mutta melkein yhtä hämmästyttävä se on kuin Helsingin huoltovarmuuden turvaksi rakennettu Päijänne-tunneli.

Katsokaa ihmeessä tämä kolmeosainen sarja, koska ei pääsiäisen aikaan juuri muutakaan katsottavaa tellussa ole: https://areena.yle.fi/1-68176427

lauantai 4. huhtikuuta 2026

Suomenlahti ja Ukraina

Mietinpä sitä, onko Ukrainan sota vaarassa levitä Suomenlahdelle. Maaliskuussa Ukraina lähetti Venäjälle 8000 dronea, joista 3000 kohti Venäjälle tärkeitä öljynvientisatamia. Joksikin aikaa öljysatamat ovat sulkeutuneet, mutta epäilen, että kunhan palot on sammutettu ja säilöt paikattu, niin entinen hyvä itäinen naapuri pääsee taas jatkamaan rahan hankkimista sotakassaansa. Normaaliaikoina muutama jättitankkeri kävi päivittäin hakemassa lastinsa Koiviston tai Laukaansuun öljysatamista.

Pahaa pelkään, että jos sota jatkuu, niin Ukraina alkaa lähettää dronensa tavoittelemaan myös Suomenlahdella seilaavia tankkialuksia, jotka ovat öljysatamia helpompia maaleja ja sillä asialla voi sitten olla katastrofaaliset seuraukset. Tosin dronen muutaman kymmenen kilon räjähdelasti ei upota jättimäistä tankkilaivaa, mutta komentosillalle tai konehuoneeseen osuessaan laiva kyllä pysähtyy.

Voi olla, että sen jälkeen, kun muutama tankkialus on saanut osuman ja syttynyt tuleen, pysähtyy ainakin Suomenlahden öljyliikenne, koska vakuutusyhtiöt eivät enää myönnä vakuutuksia siellä liikkuville aluksille. Öljytulojen loppuminen saattaisi hyvinkin lisätä Putinin halua ainakin tilapäiseen aselepoon.

Epäilen, että Ukraina ja Venäjä neuvottelevat koko ajan ja voi olla, että maat ovat sopineet, että Venäjä jättää Ukrainan viljalaivat ja Ukraina Venäjän öljylaivat rauhaan. Ainakin maat ovat sen verran puheväleissä, että ruumiiden ja vankien vaihdoista on pystytty sopimaan. 

Jostain syystä Ukraina on ilmeisesti jättänyt myös Viipurin lähellä olevan Uuraan sataman rauhaan. Nykyään Uuraan nimi on Vysotsk, mutta tällä nimellä ei ole mitään tekemistä näyttelijä-laulaja Vladimir Vysotskin kanssa, vaan paikkakunta nimettiin Vysotskiksi vuonna 1948 sankarihaudan mukaan, johon on haudattu Neuvostoliiton sankari, luutnantti Kuzma Vysotski.

Kummallista, ettei Putinin hallintokausi ole synnyttänyt uutta Vladimir Vysotskin kaltaista protestilaulajaa. Neuvostoliiton aikaan Vysotskin laulut olivat ei-hyväksyttyjä ja sen vuoksi ne olivatkin kansan suosiossa. Niitä levitettiin kasetteina ja jopa äänilevyinä, joista monet oli tehty käytetyistä röntgenkuvista ja sen vuoksi niitä kutsuttiin luurankolevyiksi.

Vladimir Vysotskin karheassa äänessä kuvastuvat eletyn elämän jäljet eli viina ja tupakka: https://www.bing.com/videos/riverview/relatedvideo?q=vysotsky+vladimir%2c+youtube&mid=28F7D86E73D846FACA1528F7D86E73D846FACA15&mmscn=stvo&FORM=VAMGZC


perjantai 3. huhtikuuta 2026

Hiihtonäyttelyn hakaristimitali

 Hakaristimitalin ajateltiin olevan hiihtonäyttelyn vierailijoiden katseenvangitsijan, mutta eipä kukaan 1500 vierailijasta sen vuoksi korvaasa lotkauttanut, kuten Savossa sanotaan. Hakaristiä pidetään nykyään pahuuden symbolina ja eräissä maissa se on kielletty merkki.


Saksalaiset lentäjätkin kieltäytyivät Suomessa pidetyissä sotaharjoituksissa asettumasta kuvaan maamme ilmavoimien lipun alle, kun siinäkin oli vielä siihen aikaan hakaristi, joka tosin seisoi jämäkästi suorassa toisin kuin natsien hakaristi, joka on kaatumassa eteenpäin.

Hakaristi on kuitenkin ikivanha joka puolella maailmaa tunnettu merkki eikä se alun perin ollut pahuuden symboli. Ainakin kreivi von Rosenin talvella 1918 valkoisille lahjoittaman koneen kylkeen hakaristi oli maalattu onnea tuottavana symbolina. Onnea se ei kuitenkaan koneelle tuottanut, sillä kone syöksyi maahan muutama viikko sen luovutuksen jälkeen, jolloin lentäjä ja tähystäjä kuolivat.

Videolla Mikko Pohjolainen esittelee hakaristimitalia, jonka maailmanmestari Eino Olkinuora luovutti Mikon isälle yhdistetyn huippuihin kuuluneelle Kauko Pohjolaiselle, koska ei ainakaan tarinan mukaan halunnut kantaa Hitlerin mitalia. Kauko Pohjolainen on tiettävästi ainoana Suonenjoen Vasasaman miehenä voittanut palkintoja myös syöksylaskussa ja pujottelussa.

Eino Olkinuora asui Suonenjoella Kauko Pohjolaisen talon yläkerrassa ja hän lähti jatkosotaan suonenjokelaisten porukassa, vaikka olikin kotoisin Karjalan Kaukolasta. Kersantti Olkinuora kaatui 30. lokakuuta 1941 Gavrilovskajassa, joka sijaitsee hyvin syvällä Itä-Karjalassa.

Gavrilovskajassa suomalaisjoukot yrittivät motittaa vihollisen, mutta jäivät itse mottiin ja joutuivat lopulta hyökkäämään länteen päin. Tarinan mukaan eräs Kärkkäälän mies huusi Olkinuoralle, että "elä hyvä mies tapata ihtees", kun tämä nousi syöksyyn, mutta tämä ei varoituksesta piitannut.

Kersantti Olkinuoran viimeiseksi sanaksi jäi "eteenpäin" ja niinpä hänen elänkertakirjan nimi on Eteenpäin. Olkinuorasta oltiin tekemässä Mannerheim-ristin ritaria, mutta luotisuihku Itä-Karjalan korvessa katkaisi tämän hankkeen.

https://www.youtube.com/watch?v=T7iGlYe7Mwk

torstai 2. huhtikuuta 2026

Martat maanpuolustusjärjestönä

Aikaansaapia ja puuhakkaita ovat Martta-järjestön jäsenet. Eilen, kun suomalainen yhteiskunta järkyttyi Uukuniemen dronesta niin, etteivät maan viranomaisetkaan oikein pystyneet asiassa toimimaan, niin Martta-järjestö sen sijaan ei järkyttynyt vaan ryhtyi toimimaan. Eilen Ilta-Sanomissa parikkalalainen julkisuuden henkilö Jani Halme kertoi, että Parikkalan Oravalan Marttojen WhatsApp-ryhmä otti tiedotusvastuun tapahtumien kulusta. Viranomaisethan olivat asiasta vaitonaisia ja vasta iltapäivästä kansalle kerrottiin, että Pyhäjärven jäälle laskeutunut ilma-alus oli todennäköisesti ulkomaalaista alkuperää ja todennäköisesti miehittämätön.

Vielä Parikkalankin Marttoja tomerammin kunnostautui Uukuniemen Biisoni-areenaa pyörittävä Matti Laukkanen, joka Facessa jakamassa tiedotteessaan 1.4.2026 kertoi ampuneensa enonsa vanhalla haulikolla rajan yli luvatta tunkeutunutta ilma-alusta sillä seurauksella, että laitteen moottori irtosi ja on nyt nähtävillä Biisoni-areenan pihassa. Tiedotteensa kuvassa Laukkanen poseeraa Uukuniemen Marttojen t-paidassa enonsa vanhan haulikon kera.

Tähän asti Biisoni-areenalla on myyty erittäin miehekästä aortan räjäyttäjän pizzaa, mutta Facessa ehdotettiin, että ensi kesänä myyntiin pitäisi tulla myös dronen räjäyttäjän pizza. Itse ehdotan, että myyntiin otetaan myös Uukunimen Marttojen t-paita, jollaisen haluaisin itselleni ostaa, koska se sopii hyvin imagooni.

Tässä yhteydessä muistan, että kun ensimmäisen kerran vuonna 1984 vierailin Laamasen kaupassa, siellä oli myytävänä Uukuniemen Urheiluautoilijoiden t-paita ja vieläkin harmittaa, etten sitä silloin ostanut, koska sekin sopisi hyvin imagooni. Toivottavasti Biisoni-areena ensi kesänä myy myös Uukuniemen Urheiluautoilijoiden t-paitoja.

Olen muuten vuosikausia liikkunut kesät talvet Uukuniemen Urheilijoiden verryttelypuvussa, jonka ostin Biisoni-areenalta. Nyt puku olisi jo uusimisen tarpeessa ja toivon, että Uukuniemen Urheilijoiden nimi palautetaan sen alkuperäiseen ja väärentämättömään muotoon Uukuniemen Nuorisoseuran Urheilijat, koska haluaisin jatkossa kulkea kesät talvet verryttelypuvussa, jonka selkämyksessä lukee Uukuniemen ns. Urheilijat.

https://www.facebook.com/photo?fbid=1570936315036311&set=pcb.1570940598369216&locale=fi_FI

keskiviikko 1. huhtikuuta 2026

Kyllä se oli Uukuniemen drone

Eilen päivällä epäilin rouvalle, että yleensä meidän kattilakunnalla on niin huono tuuri elämässä, että luulen seuraavan dronen tulevan meille. Monta kertaa pessimistit ovat olleet maailman menon suhteen väärässä, koska ovat suhtautuneet maailman menoon liian toiveikkaasti, mutta nyt olin väärässä siksi, että olin turhan pessimistinen.

Nimittäin pian pessimistisen ennustukseni jälkeen ilmestyi teksti-tv:lle tieto, että drone on laskeutunut Parikkalaan Pyhäjärven jäälle ja kun selasin nettiä, löytyi kartta, jolle laitteen laskeutumispaikka oli merkitty. Kartan mukaan drone olisi päätynyt rouvani omistaman mökin talveksi kuiville nostetun laiturin kohdalle.

Illan mittaan kuitenkin tilanne selkiintyi, koska kun viranomaiset eivät tarkempaa tietoa asiasta antaneet, aloin netistä seuraamaan Puskaradio Uukuniemen Face-ryhmää, jossa kerrottiin dronen olevan Suitsan saaren rannassa parin kilometrin päässä rouvan mökistä.

Tieto oli helpottava, koska jos olisimme menneet pääsiäiseksi Uukuniemen mökille, ei hengenvaaraa juurikaan olisi ollut, koska jos 75 kilon räjähde dronen nokassa räjähtää, voivat sirpaleet tappaa ainoastaan kilometrin säteellä. Räjähdyksen paineaalto on sen sijaan aika vaaraton, koska se tappaa vain 30 metrin säteellä ja tärykalvot puhkeavat 100 metrin päässä.

Tässä yhteydessä on syytä korostaa, että tunnettu parikkalalainen julkisuuden henkilö Jani Halme paheksui viranomaisten huonoa tiedottamista Ilta-Sanomissa ja kertoi: " Ei voi olla niin, että Oravalan Marttojen WhatsApp-ryhmä on luotettavin lähde tilanteessa, jossa taivaalta sataa pommeja."

Itse huomauttaisin Janille, että kyllä Oravalan Marttoja paremmin Uukuniemen asioista on perillä Puskaradio Uukuniemi ja että kyseinen drone on ennen kaikkea uukuniemeläinen eikä parikkalalainen.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011916822.html