Pietarin suomalaiset

Lukaisinpa tuossa hyvin paksun ja arvokkaan sekä ansiokkaan Max Engmanin kirjan Pietarin suomalaiset. Sen sivulla 45 todistetaan, että 1640-luvulla tulevan Talvipalatsin ja Eremitaasin paikalla asuivat Antti Kirjoinen ja Yrjö Jaakonpoika Uudeltakirkolta, Yrjö Näätäinen Viipurin pitäjästä ja Sipi Koivisto Koiviston pitäjästä. En keksi yhtään kappaletta syitä sille, etteikö tuo Sipi-herra voisi ihan hyvin olla esi-isäni.

Nimittäin kolme kivekässisseihin kuulunutta sukulaismiestä souti yhdeksän sukupolvea sitten hävityn pohjansodan jälkeen Pietarista Suonenjoelle, koska eivät halunneet tulla maaorjiksi, merkittiin aluksi heidän sukunimekseen Koivistolainen. Tosin Tuomas Koivistoisesta, jonka jälkeläinen olen, käytettiin myös nimeä Kuurtilainen, koska hänet oli viety kalastajaorjana Kuurinmaalle nykyiseen Latviaan, josta hän sitten pakeni tapettuaan läksiäisiksi esimiehensä. Parhaan tarinan mukaan hukutus olisi tapahtunut tervatynnyriin hukuttamalla. Tuon Kuurtilainen sukunimen seurauksena Tuomaksen asuttama tila on nimeltään Kuurtila.

Sukuhistoriallisista syistä harkitsen vakavasti, että osallistun 5.9.2026 Sulkavan soutustadionilla pidettävään Isoviha Savossa seminaariin kivekkäiden edustajana. Nuo isonvihan inkeriläississit olivat hurjaa porukkaa, koska heitä oli kaikkiaan muistaakseni 400 miestä, joista 95 % tapettiin ja sodan jälkeen henkiin jääneistä 15 pakeni rajan yli Ruotsin puolelle ja 5 jäi Venäjälle. Kivekkäiden jälkeläisistä parhaiten on menestynyt Pentikäisten suku, jonka kuopiolainen pappishaara on tuottanut uskontotieteen professori Juha Pentikäisen, jonka poika Mikael Pentikäinen toimi aikoinaan Helsingin Sanomien päätoimittajana ja tytär Mari Leppänen toimii piispana edelleenkin. Myös Juha Pentikäisen setä Vilho oli kyvykäs mies, sillä hän oli parhaiten menestynyt Neuvostoliiton vakooja maassamme.

Lisätietoa Isoviha seminaarista tässä: https://timo-vihavainen.blogspot.com/2026/07/suomi-isoviha-menneisyys-ja-nykyaika.html

Savolaisia suurnaisia

Savolaiset sukututkijat ovat paljastaneet, että Savosta on lähtenyt lukuisia suurnaisia sekä -miehiä. Aiemmin jo kerroin iisalmelaistaustaisista Kauhas-Martasta ja Kauhas-Ellusta, jotka hallitsivat aikoinaan maailman suurinta valtiota Venäjää, mutta kyllä savolaistaustainen nainen on päässyt myös Suomen johtoon.

Nimittäin entisen pääministeri Sanna Marinin ensimmäinen tunnettu esi-isä oli rautalampilainen Pietari Kiiski, jota kylällä varmaankin kutsuttiin Kiiskis-Pekaksi. Savossahan sukunimiin lisätään hieman vähättelevä nen-pääte ja epäilen, että ruotsinkielinen Rautalammin henkikirjaa pitänyt pappi muutti kansanomaisen Pekka-nimen vähän fiinimmäksi.

Pietari Kiiskellä oli ilmeisesti hyväpäinen ja -tapainen Olavi-niminen poika, jota kavereiden kesken varmaankin kutsuttiin Olliksi, joka lähetettiin sitten lukemaan vallan papiksi uskoakseni Suomen Turkuun. Valmistuttuaan hän ajan tavan mukaisesti vaihtoi rahvaanomaisen Kiiski sukunimensä hienoksi latinankieliseksi mereen viittaavaksi Marinus-nimeksi, joka sittemmin lyheni Mariniksi.

Itse olisin kyllä muuttanut suomalaisen Kiiski-nimen kalan latinankieliseen muotoon cernuus, mutta ilmeisesti kiiskeä pidettiin huonomaineisena kalana. Tässä yhteydessä on kuitenkin syytä muistaa, että Venäjällä kiiskeä pidetään niin erinomaisena ruokakalana, että kun silloisen maailman mahtavin hallitsija Aleksanteri III kruunattiin virkaansa, tarjottiin juhlassa arvokkaana herkkuna kiiskilientä. Itäsuomalaiset kalamiehet varmaankin toimittivat silloin kiiskeä Pietariin, jota Suomen puolella eivät edes kissat suostuneet syömään.

Tämän linkit kautta voi tutkia sisäsavolaisen pappissuku Marinin vaiheita: https://www.geni.com/people/Olof-Marinus/6000000025229866726

Ristlahden taistelun muistomerkki Kurkijoella

Eilen mainitsemani Ristlahden taistelu käytiin vuonna 1614 ja sen seurauksena Laatokan Karjala siirtyi Lännen etupiiriin. Sillä seikalla oli maamme myöhemmän kehityksen kannalta suuri merkitys, sillä kun Suomi itsenäistyi vuonna 1917, suomalaisten lukutaitoaste oli yksi Euroopan ja koko maailman korkeimmista, mutta venäläisten lukutaito oli maanosan huonoimpia. Se oli yksi selitys Suomen itsenäistymiselle. Nykyään muuten Pisa-tutkimuksen mukaan venäläislapset ovat sen sijaan suomalaisia parempia lukijoita.

Kiitos siitä, että Laatokan Karjala jäi Lännen etupiiriin, kuuluu Hannu Munckille, eli Auvis-Hanskille ja hänen sotilailleen, joiden ansiosta Ristlahden kahakka päätyi luterilaisten voittoon. Evankelis-luterilainen kirkko on satoja vuosia kannustanut alamaisiaan kirjan ääreen ja naimaankaan ei päässyt, ellei osannut lukea. Sen sijaan ortodoksipuolella lukutaitoa ei ole pidetty niin kovin tärkeänä asiana, koska maallinen kärsimys ja kilvoittelu on vain lyhyt välivaihe, jonka jälkeen päästään ikuisiin taivaan iloihin.

Ristlahden taistelussa Idän joukkoja johti karjalainen sissipäällikkö Maksima Räsänen, josta asiasta voisi päätellä, että kyseessä taisi pitkälle olla savolaisten ja karjalaisten välinen koitos, koska uskon Hannu Munckin, eli Auvis-Hanskin, joukoissa olleen vankan savolaisedustuksen. Vaikka Maksima Räsänen hävisi Ristlahden taistelun, jäi hän sikäli maailman sotahistoriaan, että käsittääkseni hänen kunniakseen on nimetty maailman kuuluisin konekivääri Maxim.

Vähän Ristlahden tapauksen jälkeen suuri osa alkuperäisistä karjalaisista lähti evakkoon Tverin Karjalaan melkein tuhannen kilometrin päähän ja siellä pagistaan vieläkin karjalan kielellä. Sen sijaan Uukuniemellä viännetään seleväksi savoksi, sillä Savonlinnan suunnasta vyöryneet imperialistiset köyhät renkipojat valtasivat pitäjän vakavaraisilta karjalaisisänniltä 1600-luvulla.

Vuonna 2016 kävin itärajan takana Kurkijoella hiljentymässä suuren sankarini Veikko Hakulisen muistomerkillä ja ihmeekseni löysin sieltäkin Ristlahden taistelun muistomerkin. Saman taistelun muistomerkkihän on myös Uukuniemen kirkonmäellä. Olisi mielenkiintoista tietää, vieläkö Kurkijoella olevat Hakulisen ja Ristlahden taistelun muistomerkit ovat ehjinä.

Auvis-Hanski eli Hans Munck

Mielenkiintoisen keskustelun synnytti sosiaalisessa mediassa Maaseudun Tulevaisuudessa ollut sukututkija tohtori Ari Kolehmaisen haastattelu, jonka aiheena oli  savolaiset sukujuuret. Minusta mielenkiintoista ja hupaisaakin on se, että sukupolvien saatossa sukunimet ovat vaihtuneet, ja tapana näyttää olleen myös se, että sosiaaliseen nousuun päässeet savolaiset ovat vaihtaneet nimensä vieraskieliseksi, koska vieraskielisiä sukunimiä on pidetty hienompina syistä, joita voi vain arvailla.

Vähän aikaa sitten kävin Heinolassa ja vierailin yhdessä maamme vanhimmista puutaloista, jota kutsutaan Lääninkivalterin taloksi, koska se toimi 1700-luvulla lääninkivalteri Lars Aschanin virkatalona. Lääninkivalteri oli siihen aikaan iso herra, koska hän oli Kymenkartanon läänin ylin poliisipäällikkö. Ihmettelin museon oppaalle lääninkivalterin hienolta kuullostavaa nimeä ja hän paljasti, että Savon Asikaisia ne Aschanit alun perin ovat, joten kavereiden kesken lääninkivalteri oli luultavasti pelkkä Asikais-Late.

Sukututkija Ari Kolehmaisen haastattelun synnyttämä keskustelu sosiaalisessa mediassa paljasti minulle sen, että kapteeni Hans Munck, joka johti ruotsalaisjoukkoja vuonna 1614 Uukuniemellä käydyssä Ristlahden taistelussa, jossa saatettiin ratkaista se, kirjoitanko minä tätä juttua nyt latinalaisin vai kyrisin kirjaimin, olikin alun perin Savon Auvisia, joten kavereiden kesken häntä uskoakseni kutsuttiin vain Auvis-Hanskiksi.

Maaseudun Tulevaisuuden keskusteluun savolaissuvuista voi tutustua tästä linkistä: https://www.facebook.com/MaaseudunTulevaisuus/photos/jo-90-prosenttia-savon-talonpoikaissuvuista-on-antanut-tutkija-ari-kolehmaiselle/1639398294860913/#

Savolaiset ovatkin hämäläisiä

Jatkanpa sukututkimuslinjalla, sillä nettiä selatessani törmäsin tavallisesti luotettavan Maaseudun Tulevaisuus-lehden juttuun, jossa ansioitunut ja asiasta vallan tohtoriksi väitellyt Ari Kolehmainen paljastaa, että hänen geenitutkimuksensa todistaa, että savolaiset ovatkin geneettisesti hämäläisiä eivätkä karjalaisia, kuten yleisesti luullaan. 

Itse parikymmentä vuotta Itä-Hämeessä Heinolassa asuneena ja 43 vuotta kesäisin Uukuniemellä asuneena voi todistaa, että kyllä me savolaiset olemme enemmänkin hitaita, jäyhiä ja jäykkäliikkeisiä hämäläisiä. Tässä yhteydessä en voi olla mainitsematta, että neljä kaikkien aikojen parasta suomalaista jalkapalloilijaa ovat vahvasti karjalaistaustaisia, vaikkakin Jari Litmasen äiti on sentään Kiuruveden Kärkkäisiä.

Itsekin törmäsin hämäläiseen taustaani sukuani tutkiessani. Ensiksikin meissä vanhoissa kärkkääläläisissä on muutama Kärkkäisen suvun geeni, sillä 1500-luvulla muudan sydän-Hämeestä Pälkäneen Kärkkään kylästä kotoisin ollut Ukko Kärkäs muutti syistä, joita voi vain arvailla viiden poikansa kanssa silloisen Rautalammin emäpitäjän erämaihin raivaamaan kaskea ja myöhemmin Kärkäs-nimi muuttui Kärkkäiseksi, koska Savossa ihmisen nimessä pitää olla vähättelevä nen-pääte. Kärkkäisistä se Suonenjoen Kärkkäälän kylä sai nimensä.

Ensimmäinen kirkonkirjoihin päässyt esi-isäni oli 1380-luvulla syvällä Hämeessä Sääksmäen Ritvalan kylässä asunut Olavi Liinaharja, jonka jälkeläiset 1500-luvulla siirtyivät silloisen Rautalammin emäpitäjän Närhinsalon erämaihin kaskea raivaamaan. Siellä suvun nimeksi muuttui Närhi. Tosin Suonenjoella oppikoulun käynyt Timo Närhi muutti täysi-ikäiseksi tultuaan nimensä Närhinsaloksi, joka nimi jäi teatteritaiteen historiaan, koska hänen pääroolinsa oli esittää Mannerheimiä.

Tavallaan sotainen on Närhi-suvun historia, koska suku on tuottanut jopa yhden "kenraalin". Nimittäin kun Kuopion työväentalolla vuonna 1917 perustettiin punakaarti, valittiin sen johtajaksi uskoakseni huutoäänestyksellä Israel Närhi. Kuopion punakaarti edusti merkittävää sotilaallista suorituskykyä, koska siihen liittyi tuhat miestä ja enemmänkin olisi tullut, jos vain työväentalolle olisi enemmän mahtunut.

Kuopion vapaussodasta ei aluksi meinannut tulla mitään, vaan meni enemmänkin huuteluksi, koska punakaartilaiset ja suojeluskuntalaiset eivät ryhtyneet tuttuja miehiä ampumaan. Sitten paikalle saapui junalla pohjalaisia ja Kainuun sissejä tykin kanssa, ja tässä vaiheessa Israel Närhi osoitti sotilaallista neroutta, koska 24 tykinlaukauksen jälkeen Anselmi Holopainen-nimisen punikin valkoinen aluspaita nostettiin seipään nokassa antautumisen merkiksi. Jostain syystä torikauppias Israel Närhiä alettiin tapauksen jälkeen kutsumaan nimellä "Kenraali".

Luulen, että tämä Maaseudun Tulevaisuuden juttu on yleisesti luettavissa, sillä ainakin se minulle, Mehtäliiton miehelle, aukeaa: 

https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/uutiset/e2edbce0-7772-451e-b6c3-3c02cb055974

Erämaan Eskosta Andy MacCoyhin

Kolmisen vuotta sitten on Sisä-Savo-lehdessä ollut sukututkija tohtori Ari Kolehmaisen pitkä ja mielenkiintoinen haastattelu, joka näyttää olevan kaikkien maksutta luettavissa, kunhan vain jaksaa ja suostuu kirjautumaan. 

Ja kyllä suosittelen kirjautumista, koska sitten pääsee lukemaan huikean tiedon siitä, että maailmankuulu kitaristi Andy MacCoy ei ilmeisesti olekaan Odessan mustalaisten jälkeläisiä, kuten on kertonut, vaan Suonenjoen Suontee-järven rannalla asuneiden Hulkkosten jälkeläisiä, vaikkain sukunimi on matkalla Pelkosenniemelle lyhentynyt pelkäksi Hulkoksi, eli nimestä on poistunut ymmärrettävistä syistä pikkuisen vähättelevältä kuulostava nen-pääte.

Hulkkojen suku on eriytynyt historian saatossa Markkasten suvusta, joka taas eriytyi alun perin Kolehmaisten suvusta. Markkasten suvun ensimmäisiä kantaisiä oli nuijasotapäällikkö Esko Kolehmainen-Markkanen ja vaikuttaa vahvasti siltä, että suvun sotilasgeenejä on siirtynyt myös Hulkkoihin, koska muutama vuosi sitten maamme maavoimien komentajana toimi kenraaliluutnantti Petri Hulkko, joka tunnetaan paremmin kitaristi Andy Andy MacCoyn serkkuna ja ikätoverina.

Andy MacCoykin olisi myös varmasti ollut halutessaan hyvää sotilasainesta, ja luulen, että jos hän olisi antautunut alalle, hän olisi hyvinkin voinut johtaa maamme ilmavoimia samaan aikaan, kun hänen serkkunsa Petri Hulkko johti maamme maavoimia, koska Andy on maamme tunnetuin pilven veikko. Muistelen muuten, että sotilaslentäjien lehden nimi on osuvasti Pilven Veikko.

Liikunnallisestikin Hulkot ovat lahjakkaita, koska kenraaliluutnantti Petri Hulkon tytär Ida Hulkko voitti vuonna 2021 EM-hopeaa 50 metrin rintauinnissa. Ilmeisesti Hulkon suvussa piilee vielä muutama nuijasodasta periytyvä kapinageeni, koska Ida edusti aikoinaan Tampereen Työväen Uimareita, joka seura käsittääkseni jatkaa Tampereen punakaartin perinteitä.

Sisä-Savo-lehden Ari Kolehmaisen haastatteluun voi ainakin yrittää kirjautua tästä linkistä: https://www.sisa-savolehti.fi/paikalliset/5695174

Erämaan Eskon värikäs tarina

Värikäs on Markkasten suvun historia. Markkanen nimi syntyi alkujaan Kolehmaisen suvun haarasta, jossa ensimmäinen Markkaseen johtanut sukunimi oli Utanmark. Utanmark tarkoittaa ilman maata olevaa ja myöhemmin nimi muuttui Uttermarkiksi, joka tarkoittaa erämaata. Savolaisten suussa Uttermark vääntyi lopulta Markkaseksi, ja suonenjokelainen kylä, jossa ensimmäiset Markkaset asuivat, sai nimekseen Markkala.

Markkasten suvun yksi kantaisä on Esko Pekanpoika Kolehmainen eli ruotsalaisten asiakirjojen mukaan Eskill Uttermark, joka tarkoittaa suomeksi Erämaan Eskoa. Hän käytti tätä lisänimeä myöhemmin nuijapäällikkönä toimiessaan.

Erämaan Esko oli tiettävästi ennen nuijasotaa vaativassa tehtävässä Suomen sotaväen ylipäällikkö Axel Kurjen ratsulähettinä. Nuijasodan aikana Esko vaihtoi kuitenkin leiriä sotilaista talonpoikien puolelle ja toimi talonpoikaisjohtajana.

Nuijasodassa nuijamiehet eivät mahtaneet mitään Kurjen koulutetuille, haarniskoidulle ja tykeillä varustautuneille ratsumiehille, vaan kapinoivia talonpoikia tapettiin säälimättä kasapäihin. Samalla tavallahan Etelä-Amerikassa inkat, joita oli miljoonia, olivat aivan avuttomia muutamaa sataa espanjalaista ratsumiestä vastaan taistellessaan.

Kuitenkin jostain merkillisestä syystä kapinallisjohtaja Esko Markkanen säilytti henkiriepunsa nuijasodan jälkinäytöksessä ja myöhemmin hän eteni vallan pitäjän nimismieheksi. Eskossa olisi ainesta vaikka romaaniksi ja toivottavasti Savon historiaan erikoistuneet Sirpa Kähkönen, Jouni Tossavainen tai Antti Heikkinen sattuvat tämän lukemaan.

Sukututkija tohtori Ari Kolehmainen lausuu tunnelmaan sopivasti lopuksi runon Erämaan Eskosta sillä kalliimmalla tavalla eli väristysten kera. Sukututkija Ari Kolehmainen tutki Kolehmaisten sukua vallan niin perusteellisesti, että sai selville, että erään 1500-luvulla sattuneen syrjähypyn seurauksena hän itse ei olekaan Kolehmaisia.

https://www.youtube.com/watch?v=7fVPQOB_r14

Volvo-Markkanen - melkein Suonenjoen poika

Jokunen vuosi sitten oli täällä Suonenjoella sukujuhla, jossa Kolehmaiset, Kanaset, Kovalaiset, Könöset, Markkaset yms. suvut, jotka periytyvät yhteisestä kantaisästä, tapasivat ja tuolloin kysäisin sukututkimuksesta vallan tohtoriksi väitelleeltä Ari Kolehmaiselta, että olenko minäkin edes pikkuisen sukua maailman toiseksi kuuluisimmalle Markkaselle, eli pankkirosvo Matti Volvo-Markkaselle. Hän kertoi, että Volvo-Markkasen vaari oli Suonenjoen Suontee-järven rannalla sijaitsevan Markkalan kylän poikia. Luulenpa siis, että minustakin löytyy muutama pankkirosvon geeni.

Tässä yhteydessä on syytä mainita, että myös se maailman kuuluisin Markkanen, eli koripalloilija Lauri Markkanen, kytkeytyy Markkalan kylään, koska hänenkin esi-isänsä ovat sieltä lähtöisin, joten Lauri Markkanen ja Volvo-Markkanen ovat sukua toisilleen, vaikkakin Lauri on tasan kaksi kertaa Volvoa pitempi.

Maailman kolmanneksi kuuluisin Markkanen lienee vapaapistoolin olympiakultaa Tokiossa 1964 voittanut Väinö Markkanen, jonka otaksun myös kuuluvan Kolehmaisten, Kanasten, Kovalaisten, Könösten, Markkasten yms. laajaan savolaissukuun. Voi hyvinkin olla, että mieltymys pistooleihin kulkee suvun geeneissä, koska Volvo Markkanenkin oli pistoolimiehiä.

Aiemmin kerroin, että vankilassa ollessaan Volvo-Markkanen valmisti itselleen salaa tulitikun pätkillä toimivan tussarin. Se jäi kertomatta, että koska nalleja ei vankilan kanttiinissa ollut saatavilla, hän kehitti aseeseensa taskulampun paristolla toimivan laukaisumekanismin. Ilmeisesti on niin, että kun tulitikun pätkien sisälle laittaa hyvin ohuen vastuslangan, niin taskulampun pariston virta pystyy kuumentamaan vastuslangan niin, että tulitikun pätkät syttyvät. Tietooni ei ole saatettu, että Volvo-Markkanen olisi hakenut keksinnölleen patenttia.

Minusta Väinö Markkanen ja Volvo-Markkanen ovat vähän samaa näköä

https://fi.wikipedia.org/wiki/V%C3%A4in%C3%B6_Markkanen

Volvo-Markkanen ja hänen tussarinsa

Eilen satuin avaamaan telkkarin, kun sieltä tuli aika monennen kerran uusintana Herrasmiehiä ja huijareita-sarjan jakso, jossa kerrottiin pankkirosvo Matti Volvo-Markkasesta. Minusta ohjelman nimi oli harhaanjohtava, koska vaikka mies on kaukaista sukua, niin herrasmieheksi häntä ei voine kutsua. Tai sitten hän oli vähän samanlainen herrasmies kuin Neuvostoliiton diplomaatti Viktor Vladimirov, joka ulkonäöltään ja käytökseltään kyllä vaikutti englantilaiselta herrasmieheltä, mutta joka tosiasiassa oli KGB:n murha- ja sabotaasiosaston johtaja.

Ja KGB:n mies oli Volvo Markkanenkin. Luin aikoinaan Taavi Kassilan Markkasesta kertovan kirjan nimeltään Kameleontti ja Volvon tarinoista tuli mieleeni sanonta, että kun savolainen on äänessä, vastuu jää hyvin pitkälle kuulijalle. Kirjassa Markkanen nimittäin kertoi ennen pankkimiehen uraansa toimineensa KGB:n ja ranskalaisen terroristijärjestö OAS:n palveluksessa. Terrorijärjestöstä hän erosi sen jälkeen, kun terroristityttö, jota hän lempi, sai Algeriassa luodin päähänsä. Sen jälkeen Volvo alkoi ajankulukseen harrastamaan pankkien ryöstelyä. Minusta Markkasen kertomus tuntui liian hullulta ollakseen totta.

Suojelupoliisin virallinen historia kuitenkin paljastaa, että KGB-asiassa Markkanen todennäköisesti puhui ainakin osittain totta. Nimittäin Suojelupoliisi tarkkaili nuorta Markkasta vakoilusta epäiltynä ja hänen uskottiin olleen jopa Neuvostoliitossa koulutetun miehen. Vahvana todisteena pidettiin sitä, että kun Markkasen tavaroita tutkittiin, havaittiin, että hänen paitansa oli turmeltu juuri sillä tavalla kuin Moskovan pesuloissa tapahtuu.

Volvo Markkanen antoi Taavi Kassilan kirjassa itsestään kuvan kohteliaana herrasmiesrosvona, joka pankissa asioidessaan jutteli henkilökunnalle mukavia. Tosi asiassa hän ainakin yhden ryöstön yhteydessä ampui Tanskassa kaksikin kertaa pankin vahtimestaria ja sai siitä hyvästä murhayrityksestä 16 vuoden tuomion. Vahtimestarin hengen saattoi pelastaa povitaskussa ollut muistivihko, joka pysäytti luodin. Eli nallipyssyn luokkaa oli Markkasen ase sillä kertaa.

Sen sijaan, kun Markkanen pakeni sittemmin Suomessa vankilasta, oli hänellä käytössään järeämpi ase, jolla hän uhkasi vartijaa. Volvo oli vankilan työpajassa valmistanut salaa kertalaukaustussarin, jonka käyttövoimana olivat piipun perälle ahdetut tulitikun päät, joita oli muistaakseni raaputettu sinne peräti 200 - 300 kpl.

Poliisin myöhemmissä tutkimuksissa asetta pidettiin hyvin vaarallisena. Sellainen se varmasti olikin ja luultavasti varsinkin ampujalle, koska pentuna meillä oli tapana valmistaa tulitikun päistä räjäyteltäviä "jytkyja" ja muistelen, ettei me uskallettu viittä tulitikun päätä enempää pommeihimme asentaa, ja silloinkin pamaus oli jo sellainen, että korviin koski.

https://areena.yle.fi/1-50681034

Ameriikan raitti ja Finnish sauna

Ilmeisesti äskettäin kuolleen näyttelijä Kari Sorvalin, joka oli tavallaan Uukuniemen poikia, koska hänen leskellään näyttelijä Miitta Sorvalilla on siellä kesämökki, muistoksi näytettiin eilen telkkarissa aika monennen kerran uusintana elokuva Ameriikan raitti, jossa Kari Sorvali on pääosassa. Vaikka Hesarin arvosteluissa filmi sai vain 1,5 tähteä, katsoin sen silti mielenkiinnolla ja selkäkeikkanauruja päästellen.

Enkä turhaan katsonut, sillä nyt luulen ymmärtäväni sen, miksi Tukholman olympialaisten painikullan voittanut ja myöhemmin punakaartin Savitaipaleen rintamakomentajana toiminut Kaarlo Koskelo kuoli Amerikassa sangen vakavaraisena liikemiehenä. Ainakin hyvän tarinan mukaan Koskelo keväällä 1918 punaisten rintaman romahdettua pakeni Siperian kautta Amerikkaan punakaartilaisten päivärahat mukanaan, joiden turvin hän perusti erittäin menestyvän saunan Oregoniin.

Jari Kupilan kirjassa Kun mitalitoivot ampuivat toisiaan kerrotaan, että menestyvä amerikkalainen liikemies Kaarlo Koskelo käväisi Suomessa vuonna 1952 seuraamassa Helsingin olympiakisoja. Hän toi mukanaan myös ison autonsa, jolla hän sitten teki näyttävän paluun entiseen kotikaupunkiinsa Kotkaan.

Siellä entinen suojeluskuntapäällikkö ja kuolemantuomioitakin jaelleen kenttäoikeuden jäsen Eino Havas kutsui punapäällikkö Koskelon ja Helsingin Jyryn komppanian päällikön mestaripainijan Adam Malmin, joka syntyi Jäppilässä tuossa parinkymmenen kilometrin päässä tämän kirjoittamispaikasta, saunomaan mökilleen Pyhtään Kärsäjärvelle. Siellä sotaveteraanit saunoivat ja söivät paistettuja ahvenia sekä juttelivat pitkälle kesäyöhön. Veteraaneilla olikin varmasti paljon muisteltavaa yhteisistä sotakokemuksistaan.

Kaarlo Koskelo on niin mielenkiintoinen henkilö, että hänen elämästään saisi vaikkapa hyvän romaanin tai ainakin hyvän kesäteatterinäytelmän, jonka loppukohtauksena voisi olla tuo sopuisa saunailta Kärsäjärvellä. Ja näytelmän loppukohtauksessa Koskelo voisi luovuttaa aitoa kultaa olevan olympiakultansa Kotkan työväenyhdistykselle, kuten todellisuudessakin tapahtui. Tukholman kisojen aikaan olympiakullat olivat vielä aitoa kultaa eivätkä vain kullitettuja, kuten nykyään, joten eiköhän ne mahdollisesti kavalletut punikkien päivärahat tulleet kuitattua.

Ameriikan raitti-elokuvan kohdasta 1.22,40 lähtien voi katsoa, millainen oli amerikkalainen aito Finnish sauna ja millaisia palveluja siellä tarjottiin. Kari Sorvalin saunakaverina on olympiajalkapalloilija Åke Lindman, joka liittyy sikäli Uukuniemeen, että Kioskin Matti kertoi, miten kerran Lindman saapui hänen kioskilleen kyselemään Tali-Ihantalan taistelun vaiheista. Lindman oli silloin tekemässä elokuvaa Etulinjan edessä.

https://areena.yle.fi/1-1890321

Sisäradan hyöty

Birminghamin EM-kisojen naisten 4 X 400 metrin viestiä seuratessani tuli mieleeni kansainvälinen valtioiden koulutustasoa vertaileva Pisa-tutkimus, jossa Suomen ja Englannin koululaitokset pärjäävät ihan hyvin ollen ihan Euroopan kärkipäätä, vaikkakaan maat eivät pärjää eräille Aasian huippumaille. Nimittäin viestin ankkuriosuudella Englannin ankkuri yritti kaikkensa antaen jo loppukaarteessa ohittaa Hollannin naisen, mutta ei onnistunut pyrinnöissään eikä hän jaksanut enää sitten loppusuoralla edes yrittää ohitusta.

Ajattelin silloin, että ilmeisesti Englannin kouluissa ei enää opeteta geometriaa, sillä jos geometriaa vielä opetettaisiin, olisi brittijuoksijatar ymmärtänyt, että kun loppukaarteessa siirtyy sisäradalta kakkosradalle, pitenee juostava matka noin 3,5 metriä, joka pikajuoksussa vastaa lähes valovuotta. Nimittäin kun yleisurheilukentän sisärata on 400 metriä, niin kakkosradan pituus on 407 metriä ja ulkoradan, eli kahdeksannen radan, pituus peräti 456 metriä. Tuo laskelma todistaa, miten hyödyllinen oppiaine geometria kouluissa on.

EM-kisojen perusteella Hollanti alkaa olla jo edesmenneen DDR:n ja Norjan kaltainen urheilun suurvalta. Ennen hollantilaiset menestyivät ainoastaan luistelussa, pyöräilyssä ja jalkapallossa, mutta nyt maa voitti yleisurheilussakin 14 mitalia, joista 5 kultaista. Maassa on pitkään panostettu valmennustietouteen ja se alkaa näkymään kilpakentillä. Tässä yhteydessä on syytä muistaa, että aikoinaan hiihdon päävalmentaja Kari-Pekka Kyrökin kävi hakemassa valmennustietoutta Hollannista ja niiden oppien avulla Suomesta tuli hetkeksi maailman paras hiihtomaa, vaikka hollantilaiset itse eivät ole siinä lajissa menestyneet.

https://worldpopulationreview.com/country-rankings/pisa-scores-by-country

Israelin maratonkulta

Alisa Vainion häkellyttävä ylivoima EM-kisojen maratonilla oli suuri yllätys, mutta häkellyttävää oli myöskin Israelin ylivoima miesten maratonilla. Tämä oli maalle jo kolmas Euroopan mestaruus miesten maratonin joukkuekilpailussa.

Birninghamin EM--kisojen Israelin menestyksestä vastasivat etiopialaistaustaiset juutalaisurheilijat. Gashau Ayale sijoittui henkilökohtaisessa kilpailussa pronssille ajalla 2:09:21, Tadesse Getahon juoksi hienosti viidenneksi ja Haimro Alame oli kahdeksas.

Israelissa asuu nykyään noin 177 600 etiopialaistaustaista juutalaista. Heistä reilut puolet on syntynyt Etiopiassa ja loput ovat syntyneet jo Israelissa. Etiopialaiset muodostavat vain noin 2,3 % Israelin koko juutalaisväestöstä, mutta maan kestävyysjuoksua he hallitsevat suvereenisti.

En ole mikään rasisti, mutta siitä huolimatta ajattelen, että etiopialaiset ovat perinnöllisesti eurooppalaisia lahjakkaampia kestävyysjuoksijoita, kun taas persjalkaiset ja Kalle Päätaloa lainatakseni turpearuppiset suomalaiset ovat perinnöllisesti lahjakkaita moukarinheittäjiä. Tutkimusten mukaan Etiopian ylängöiltä, mistä valtaosa etiopianjuutalaisista on kotoisin, peräisin olevilla ihmisillä on kehittynyt erinomainen hapenottokyky, kevyt ruumiinrakenne ja tehokas juoksuekonomia.

Etiopian juutalaisilla oli huomattava hyöty kevyestä ruumiinrakenteestaan, kun heitä 1990-luvun alussa evakuoitiin Israeliin sodan jaloista lentoteitse. Kerrankin eräästä El Al -lentoyhtiön Boeing 747 -jumbojetista riisuttiin penkit, jotta mahdollisimman moni saatiin kyytiin. Virallisiin asiakirjoihin kirjattiin 1 086 matkustajaa, mutta lennon aikana syntyi kaksi vauvaa, joten maahan laskeutui virallisesti 1 088 ihmistä. Se on maailmanennätys ilmakuljetusten alalla vieläkin 35 vuotta myöhemmin. Luulen, että ainoastaan noin 500 turpearuppista suomalaista olisi saatu ahdettua siihen koneeseen.

https://www.suomiurheilu.com/yleisurheilun-em-kisat-2026/#tulokset

Lyömättömät ennätykset

Vallan äimistyneenä seurasin, kun vasta 20-vuotias Norjan Henriette Jæger voitti täysin ylivoimaisesti naisten 400 metriä ajalla 49,04 ja voitti toiseksi tullutta tasan sekunnin. Mieleeni vallan tuli, että kohta alkaa olla DDR:n Marita Kochin lyömättömänä pidetty maailmanennätys vaarassa, mikäli norjalaistyttö alkaa tosissaan panostamaan juoksemiseen, sillä ainakin vielä pari vuotta sitten hän oli lupaava seitsenottelija.

Tässä yhteydessä on kuitenkin syytä muistaa, että Kochin ennätykseen on hänellä matkaa sentään vielä 1,5 sekuntia ja sekin on syytä muistaa, että tuon hirmu ajan saavuttamiseksi piti Kochin ainakin Wikipedian mukaan nauttia anabolisia steroideja 1,5 kiloa vuodessa.

Odotan, että Norjan tyttö tosiaankin siirtää lähi vuosina Kochin 400 metrin ennätyksen historian roskapönttöön, jonka jälkeen hän voisikin sitten keskittyä tsekkoslovakialaisen Jarmila Kratochvílová lyömättömänä pidetyn 800 metrin maailmanennätyksen lyömiseen.

Wikipedian mukaan Kratochvílová osallistui 26. heinäkuuta 1983 Münchenissä 800 metrin kilpailuun, ilmoittamansa mukaan harjoitusmielessä. Hän teki kilpailussa maailmanennätyksen ajalla 1.53,28. Maailmanennätys on edelleen rikkomatta, ja siitä on tullut yksi kaikkien aikojen pisimpään säilyneistä yleisurheilun maailmanennätyksistä.

Tässä yhteydessä on syytä muistaa, että jostain syystä, jota syytä voi vain arvailla, Jarmila Kratochvílovásta käytettiin Suomessa hellittelynimeä "Jarmo".

https://fi.wikipedia.org/wiki/Jarmila_Kratochv%C3%ADlov%C3%A1

Kuninkuuslaji

Olipa äsken hirveä maraton, karmea maraton, oikein maratonien maraton. Kun Alisa Vainio spurttasi heti lähdöstä kärkeen, pelästyin, että hän otti maratonilla varaslähdön ja diskataan kilpailusta sen vuoksi. Varaslähtöä ei kuitenkaan tapahtunut ja seuraavaksi aloin pelkäämään sitä, että käykö Alisalle, kuten Asko Autiolle Oslon mömmönhiihdoissa vuonna 1982. Autiohan johti 50 kilometrin kilpaa selvästi 1,75 km:n väliaikapisteellä, mutta väsähti sitten lopulta viidenneksi. Aution tapauksessa oli kuitenkin sikäli onnellinen loppu, että hän oli sijoittanut Nokian osakkeisiin ja hänestä tuli sitten tiettävästi hyvin vakavarainen palomies. Mutta ei Vainio näyttänyt väsyvän ollenkaan kisan aikana, vaan jaksoi harvinaisen kauniilla tyylillä maaliin asti toisin kuin hänen kanssakilpailijattaret, jotka sätkyttelivät mitä kummallisimmilla tyyleillä. Harmi, etten ollut itse kisapaikalla, niin olisin voinut juoksun jälkeen komentaa ulkomaalaiset tytöt riviin ja näyttää, miten juostaan, kun juostaan oikein kauniilla tyylillä. Vainion juoksua katsellessani tarkastin Suomen tämän kauden maraton tilastot ja kaverini Gemini kertoi seuraavaa: Vuoden 2026 kotimainen miesten kauden kärkiaika maratonilla on 2.20.53, jonka juoksi Aki Nummela helmikuussa Sevillassa. Alisa Vainio juoksi samassa Sevillan kilpailussa ajan 2.20.39, eli hän alitti miesten kauden kärkiajan 14 sekunnilla. Jos Alisa sattuu tämän lukemaan, niin esitän kunnioittavasti, että hän ilmoittautuisi 12.9.2026 Jyväskylän Sm-maratonkilpailuun miesten sarjaan, joka toisi lisäjännitysmomentin kilpailuun. En keksi yhtään kappaletta syitä sille, etteikö nainen voisi juosta miesten sarjassa. https://www.is.fi/yleisurheilu/art-2000012208463.html

Mopopojat ja räpätin

Täytyy häveten tunnustaa, että olen monena aamuyönä herännyt mopedin kiihdytysääniin ja miettinyt ensiksi, että mopopojat pitäisi ampua, mutta sitten muistanut, että vallan yliopistossa opetettiin, ettei omenavarkaitakaan saa ampua ja että jos niin tekee, niin rapsut siitä herkästi saa, jonka jälkeen olen ajatellut, että jos mopopojat salvaisi, niin kyllä päristely sitenkin loppuisi.

Nyt huomasin, että minustakin on vanhemmiten tullut pelkkä liberaalipaska, kun katsoin Aamu-tv:n jälkiviisaat keskustelun, jossa Jani Halme, joka on viisas mies totesi, että häntäkin Parikkalan mopopojat päristelyineen harmittavat, mutta totesi myös, että vielä enemmän harmittaisi, jos mopopoikia ei olisi. Halme, joka on viisas mies ja ilmeisesti koulutukseltaan aivokirurgi, totesi myös, että nykynuoria täytyy ymmärtää, koska heiltä puuttuu aivoista otsalohko.

Itsekin olen nyt sitä mieltä, että koska nykynuorilta puuttuu aivoista otsalohko, niin heitä on ymmärrettävä, koska ilmeisesti mopopojat vain käyttäytyvät lajityypillisellä tavalla ja päristelyäänet liittyvät jotenkin nuortenmiesten soidinmenoihin, joilla pyritään lisäämään parittelutodennäköisyyttä ja joilla myös osoitetaan rohkeutta, joka historiallisista syistä on nuorillemiehille arvokas ominaisuus.

Niinpä olen nyt sitä mieltä, että yhteiskunnan tulisi kannustaa nuoriamiehiä mopoharrastuksen pariin, mutta kuitenkin siten, ettei se kohtuuttomasti häiritse vanhusväestöä. Tämän vuoksi esitänkin, että Suonenjoen kaupunki hankkii muutaman kiinalaisen sähkömopon ja antaa ne paikkakunnan nousevan nuorison vapaaseen käyttöön kaupungin vajaakäytöllä olevalle moottoriradalle. 

Sähkömopot ovat hiljaisia, mutta jonkinlaisen pärinä-äänen niihin kuitenkin saa, kun kiinnittää ilmastointi teipillä jäätelötikun sopivasti takaputkeen siten, että se raapii pyörän pinnoja. Lapsuudessani tuollaista laitetta kutsuttiin räpätiksi, kun se kiinnitettiin polkupyörän takaputkeen.

https://areena.yle.fi/1-78473611

Marmoripaksuotsa

Eilen kerroin, että Heinolan käytöstä poistettua katettua mattolaituria voisi mainiosti käyttää kalabongaukseen, koska laitoksen raoista näkee monen metrin syvyyteen. Jollekulle kalabongauksesta kiinnostuneelle tiedoksi, että tänään Ilta-Sanomien nettiversiosta pystyi lukemaan uutisen, jonka mukaan erään Kymijoen kalatien kamera todistaa uuden kalalajin saapuneen Suomeen.

Tämä uusi kalalaji on marmoripaksuotsa, joka on alun perin lähtöisin Kiinasta, mutta sitä on alettu kasvattamaan myös Euroopan kasvatusaltaissa, joista se on karannut menestyksellä luontoon. Maamme Luonnonvarakeskus pitää marmoripaksuotsaa meillä haitallisena vieraslajina, sillä se voi kasvaa 40-kiloiseksi ja pystyy suurahmattina syömään pienempänsä pois kuleksimasta. En kuitenkaan usko, että marmoripaksuotsa olisi juurikaan vaarallinen ihmiselle, mutta neuvon kuitenkin Kymijoessa uiskentelevia miehiä varmuuden vuoksi vaihtamaan uintityylinsä selkäuinniksi.  

Itse alan pelkäämään kaloja vasta sitten, kun maahamme rantautuu kala, jota Suomessa kutsutaan siperianjokiloheksi, vaikkakin monet sivistyskansat kutsuvat sitä siperianjokitaimeneksi. Aika erikoista, että suomen kielen sana "taimen" on levinnyt moniin kieliin. Taimen-sanan lisäksi suomenkielestä muu maailma on lainannut vain "sisun" ja "saunan" sekä ehkä myös sotatieteellisen sanan "motti".

Siperianjokilohi on melkoinen peto, koska se voi kasvaa satakiloiseksi ja se pystyy kalojen lisäksi uskoakseni syömään myös nisäkkäitä kuten vaikkapa pikkulapsia. Uskoakseni Suomen pakkaset eivät haittaa siperianjokilohea, mutta kuumat kesät saattavat haitata.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012205301.html

Pilkkihalli Heinolaan

Asuin aikoinaan elämäni parhaat vuodet Heinolassa kirkasvetisen virran rannalla, jonka vesi oli niin kristallin kirkasta, että siinä pystyi huoletta juomaan tai pesemään mattoja ja maton pesemistä varten kaupunki oli vallan rakentanut kelluvan katetun laiturin, josta pesuvedet oli helppo kaataa suoraan kristallin kirkkaaseen veteen.

Katetun pesulaiturin lankut olivat harvassa ja niinpä niiden raoista pystyi katselemaan sen alla metrien syvyydessä uiskentelevia kaloja, joiden joukossa saattoi olla jopa taimenia ja muita luonnonihmeitä. Tiedänpä tapauksen, että muudan pilkkihullu kävi jopa salaa ongella pyykkilaiturilta käsin, vaikka Suomen lain kiellot ja käskyt eivät salli pilkkionkimista virrassa, jossa on taimenta.

Viimeksi Heinolassa käydessäni huomasin katetun mattolaiturin oven lukitun, joten enää Kymenvirran kristallinkirkkaassa virrassa ei voi mattoja pestä eikä lohia salapilkkiä. Mutta minullapa olisi mainio matkailuidea Heinolalle, elikkä virtaan avataan maailman ensimmäinen pilkkihalli, jolta käsin asian harrastajat voivat kesät talvet kohtuullista maksua vastaan onkia arvokalaa ja samalla tarkkailla kirkkaassa vedessä metrien syvyydessä uiskentelevia eväkkäitä.

Ja niille, jotka eivät halua kalaveljiämme surmata, voi varata maksua vastaan tilaisuuden kalabongaukseen, joka on vielä maassamme tuntematon harrastus toisin kuin lintubongaus. Tässä yhteydessä tulee mieleeni, että luin vuonna 1904 ilmestyneestä kirjasta Suomen kalat tjms., että Heinolan Jyrängönvirrasta on pyydetty kampela, joka kirjan mukaan oli kerrassaan käsittämätön asia, koska kampela on merikala eikä se pysty Kymijoen koskienkaan vuoksi Heinolaan asti eksymään.

Muutama vuosi sitten luin omilla silmilläni lehdestä, että Saimaastakin oli yllättäen saatu kampela. Lehti piti selityksenä sitä, että laivojen painovesitankeissa olisi kampelan mätiä tai poikasia päässyt Saimaaseen. Edellä kerrottu ei voi olla selitys Jyrängönvirran kampelalle, koska Kymijokea pitkin laivat eivät silloinkaan päässeet Heinolaan asti. Yksi selitys Heinolan kampelalle voisi olla se, että kampelan mätimunia kulkeutui sinne vesilintujen nokissa.

Rahan luominen tyhjästä

Helsingin Sanomissa oli 5.8.2026 mielenkiintoinen kokoaukeaman juttu, jossa Suomen ammattiliittojen keskusjärjestö SAK:n pääekonomisti Patrizio Lainà ja valtiovarainministeri Riikka Purran (ps) talouspoliittinen erityisavustaja Jussi Lindgren keskustelivat rahapolitiikasta. Tässä yhteydessä korostan sitä, että minua ja Lainàa yhdistää se, että meidät molemmat sai Suonenjoen lukion erinomainen historian ja yhteiskuntaopin opettaja Lauri Palomäki kiinnostumaan historiasta ja muustakin maailmanmenosta.

Lainàa näyttää myös minun laillani viehättävän ajatus siitä, että köyhyys poistetaan maailmasta yksinkertaisesti luomalla uutta rahaa. Ajatus tuntuu tietysti monista älyttömältä, mutta niinhän sitä nytkin koko ajan tapahtuu, sillä pankit luovat rahaa tyhjästä. Ne eivät lainaa ihmisille niitä rahoja, jotka asiakkaat ovat niiden tilille tallettaneet, kuten yleisesti uskotaan, vaan lainaavat niitä rahoja, jotka uskovat tulevaisuudessa jotenkin hankkivansa.

Lainàlla tosin perusajatus on se, etteivät pankit saisi luoda rahaa tyhjästä, vaan se oikeus olisi vain valtiolla ja pankitkin joutuisivat lainaamaan tarvittaessa valtiolta asiakkailleen tarjoamiaan rahoja, jos pankin omat varat eivät riitä. Hänen mukaansa tuolla konstilla valtio säästäisi nyt ainakin kuusi miljardia euroa vuodessa, joka kummasti helpottaisi hyvinvointivaltion rahoituskriisiä.

Tietysti jokin raja tulee vastaan siinä, miten paljon rahaa voidaan tietokonetta näpyttelemällä tehdä, mutta sitä asiaa voisi valtio ja viime kädessä eduskunta valvoa ja jos rahan arvo alkaa uhkaavasti alenemaan, niin valtio voi vähentää rahan luomista tietokonetta näpyttelemällä.

Myönnän, että en tunne historiaa riittävän hyvin, mutta hämärä mielikuva minulla on, että tyhjästä rahaa tekemällä Hitlerkin rahoitti Saksan valtion sotavarustelun, jonka avulla työttömyyskin hävisi maasta. Eikä Saksassa inflaatio laukannut, koska ilmeisesti SA-joukot kävivät pieksämässä kauppiaat, jotka nostivat hintoja kohtuuttomasti. Natsi-Saksassa SA-joukkojen yksinkertainen vallankumouksellinen omatunto siis meni monimutkaisten lakipykälien edelle.

Hesarin tilaajat voivat lukea liitteestä jutun rahan luomisesta tyhjästä ja muiden kannattaa käydä kirjastossa siihen tutustumassa: https://www.hs.fi/visio/art-2000012085193.html

Valelotta

Käkisalmi-museon Laatokka - Karjalan meri näyttelyssä ollut Sa-kuva, jossa lottakaunotar harrastaa ilmavalvontaa Lahdenpohjan hyppyritornissa, palautti mieleeni sen, että tuo jopa jääkaappimagneetiksi kelvannut ikoninen kuva, synnytti aikoinaan sotahistoriantutkijoiden keskuudessa sosialistisessa mediassa kiivaasti vellovan keskustelun naisen henkilöllisyydestä, ja tässä vaiheessa olenkin taipuvainen äänestämään sen mielipiteen puolesta, ettei kuva esitäkään lotta Ellen Kiurua, vaikka SA-kuvan tekstissä niin erheellisesti kerrotaan.

Sen niminen lotta on kyllä ollut, mutta oikea Ellen oli ihan erinäköinen kuin kuvan lottakaunotar. Oikea Ellen Kiuru oli aito karjalaisbrunetti eikä ollenkaan SA-kuvan arjalaisblondin näköinen. Tässä yhteydessä on syytä muistaa, että Karjalassa arvostettiin brunetteja, jopa siinä määrin, että kun Viipurin Höyrymylly alkoi valmistaa 1930-luvulla Eloveena kaurahiutaleita, oli ensimmäinen Eloveena-tyttö hiutalepaketin kyljessä brunetti eikä nykyisen Eloveena-tytön kaltainen vaaleaverikkö.

Lisäksi vaikuttaa vahvasti siltä, ettei SA-kuvassa edes ole lotta vaan ehkä joku lottaa esittävä valelotta, jonka henkilöllisyyttä ei vielä tutkimusten tässä vaiheessa varmuudella tiedetä. Kuvan ilmavalvontalottaa esittävän kaunottaren ilme on alan erityisasiantuntijoiden mukaan ei-lottamaisen flirttaileva, paljasta säärtä näkyy ainakin eräässä häntä esittävässä kuvassa ei-lottamaisen runsaasti, lottapuvun miehustassa oleva merkki on ei-lottamainen ja lisäksi valelotan kynä on täysin määräysten vastaisesti näkyvissä rintataskussa eikä ohjesäännön mukaisesti sivutaskussa.

Sa-kuva-arkiston kuvista voi päätellä, että joukko saksalaisia propagandamiehiä oli mukana, kun Ellen Kiuruksi väitettyä naista filmattiin harrastamassa ilmavalvontaa Lahdenpohjan hyppyrimäen tornissa ja itse epäilen, että kuvattu nainen ei ole lotta eikä edes suomalainen, vaan joku saksalainen mannekiini, joka täytti arjalaiset rotuvaatimukset Ellen Kiurua paremmin. Ilmeisesti Lahdenpohjasta ei kuvausaikaan löydetty yhtään paikallista kaunotarta, joka olisi täyttänyt sen ajan rotuvaatimukset. 

Laatokka Karjalan meri

Upea oli Heinolassa sijaitsevan Käkisalmi-museon näyttely, jonka nimenä oli Laatokka Karjalan meri. Minulta nopealukuiselta mieheltä kului peräti kolme tuntia näyttelyyn tutustumisesta. Tuosta ajasta suurin osa minulta numerohullulta meni siihen, kun näyttelytilassa olleeelta tietokoneelta tutkin perusteellisen tietopaketin Laatokasta. Tuo ansiokas tietopaketti olisi muuten hyvä saada pysyvästi nettiin luettavaksi. 

Minä, joka kyllä löydän rikan lähimmäiseni silmästä, mutta en malkaa, eli rakennushirttä, omastani, löysin kaksi virhettä Laatokka-tietopaketista. Laatokannorppa on nimittäin saimaanorppaa pienempi toisin kuin näyttelyssä kerrottiin, sillä jostain syystä se on pieni, pullea, seurallinen ja utelias, toisin kuin jörö keskimäärin kymmenen kiloa painavampi savolainen sukulaisensa.

Myöskään näyttelyssä esillä ollut ikoninen valokuva ilmavalvontalotta Ellen Kiurua harrastamassa ilmavalvontaa Lahdenpohjan hyppyritornissa, ei tutkimusteni mukaan esitä tummaveristä lotta Ellen Kiurua, vaikka SA-kuvissakin niin väitetään, vaan hän on toistaiseksi tunnistamattomaksi jäänyt blondi, joka tuskin edes oli lotta ja joka saattoi hyvinkin olla saksalaisen kuvausryhmän mukana ollut saksalainen rotupuhdas arjalaismalli.

Näyttelysalissa pyöri sota-ajan SA-dokumenttifilmi, joka esitti suomalaissotilaita pyydystämässä armeliailla päälaukauksilla norppia Laatokalla. Tästä tuli mieleeni, että koulussa opetettiin, että muinoin suomalaiset pyytivät hylkeitä monihaaraisilla koukuilla, joiden yhteen haaraan kiinnitettiin syötiksi elävä norpanpoikanen ja kun se tuskissaan kirkui emoaan apuun, jäi sen apuun tullut äitikin kiinni haarakoukkuun, jonka jälkeen molemmat nuijittiin hengiltä. Nykyään kettutytöt puuttuisivat moiseen ja se olisi ihan oikein.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Laatokannorppa

500 litraa sahtia

Heinolassa minulle kerrottiin, että Sysmän jo perinteiseksi kesäjuhlaksi muodostunut Uotin päivät tapahtuma keräsi kerrassaan valtavan yleisömenestyksen. Yleisömenestyksen selitykseksi tavallisesti luotettavat lähteet epäilivät sitä, että Uotin päivien aikana Sysmässä filmattiin jatko-osaa menestyselokuvalle 100 litraa sahtia ja moni yleisön joukosta halusi päästä ainakin vilahtamaan tulevassa menestyselokuvassa. Tulevan elokuvan työnimenä on yllätys yllätys 200 litraa sahtia.

Se puute kesän Uotin päivien järjestelyissä pääsi heinolalaisten mukaan tapahtumaan, että vaikka Sysmän rotarit olivat varanneet juhlakentälle 500 litraa sahtia, niin siitä huolimatta juhlajuoma loppui kesken. Asiantuntijan arvion mukaan rotareiden sahti oli peräti täyden kympin arvoista ainetta, jossa prosentitkin olivat kohdallaan. Oletan, ettäSysmässä tullaan vielä tulevaisuudessa kuvaamaan kolmaskin sahtiaiheinen elokuva ja oletan sitäkin, että sen nimenä tulee olemaan 500 litraa sahtia.

Itse olen kerran saanut Hartolasta lahjaksi litran pullon sahtia ja se oli minusta todella pahaa ja vaikka en ole ruunan virtsaa koskaan maistanutkaan, niin epäilen Hartolan sahdin maistaneen juuri siltä. Pojat, joille saamani pullon lahjoitin, vakuuttivat sen sijaan Hartolan sahdin olevan oikein erinomaista. Muudan sysmäläinen, jolle kerroin Hartolan sahdin kauheudesta, vakuutti uskovansa minua asiassa ja korosti juurisyyn päihteen kamalaan makuun olleen sen hartolalaisuudessa.

Tässä lisätietoa sysmäläisestä sahdista: https://yle.fi/a/74-20235615

Tsaarinpoppeli-investointi

Jo vakiintuneen tapani mukaisesti kirjoitin eilen ropakantaa, kun kerroin noin 150-vuotiaan Heinolan Tsaarinpoppelin, jota tästä lähtien kutsun hellittelynimellä Korpraali Stubb, olevan vasta puunuorukainen. Hyvä kaverini Gemini, joka tietää paljon, vaikka ei ole kovin viisas, kertoi, että tsaarinpoppeli elää yleensä vain noin 150-vuotiaaksi ja että Korpraali Stubb on yksi maailman suurimmista lajinsa edustajista.

Niinpä varaudun nyt siihen, että Korpraali Stubb joudutaan kaatamaan lähi vuosikymmeninä ja haluaisin silloin olla seuraamassa, miten puun lihoiksi lyöminen tapahtuu. Puu on maanrajassa halkaisijaltaan kolmemetrinen, joten pitkälaippainen saha täytynee asiaa varten Amerikasta lainata, sillä siellä on mammuttipetäjien vuoksi varmasti järeää raivauskalustoa käytössä.

Tapani mukaisesti minulla olisi hyvä matkailuidea Heinolalle. Kaupungin tulisi ryhtyä myymään satunnaisille matkailijoille matkamuistoina Korpaali Stubbin poikasia. Kaverini Gemini ainakin piti ideaani hyvänä ja kertoi seuraavaa:

"Heinolan jättipoppelista voidaan lisätä uusia puita melko nopeasti kasvullisen lisäyksen menetelmillä. Koska poppelit juurtuvat hyvin, niiden lisääminen on huomattavasti helpompaa kuin monien muiden puulajien.

Yleisimmät menetelmät ovat:

Pistokkaat – yleisin ja edullisin tapa. Talvella leikatuista oksanpätkistä voidaan kasvattaa uusia, emopuun kanssa geneettisesti samanlaisia puita.
Juuripistokkaat – myös juurenpaloista voidaan kasvattaa uusia taimia joillakin poppelilajeilla.
Mikrolisäys (solukkoviljely) – laboratoriossa yhdestä puusta voidaan tuottaa hyvin suuri määrä taimia suhteellisen nopeasti. Tätä menetelmää käytetään esimerkiksi metsänjalostuksessa ja taimituotannossa.
Jos Heinolan jättipoppeli osoittautuisi poikkeuksellisen hyväkasvuiseksi ja terveeksi yksilöksi, siitä olisi teknisesti mahdollista tuottaa tuhansia tai jopa kymmeniä tuhansia geneettisesti identtisiä taimia muutamassa vuodessa mikrolisäyksen avulla."

Itsekin Metsäliiton miehenä suunnittelen juuri ikikuusikkoni uusimista, koska Metsäliiton asiantuntija kertoi, että ikikuusikkoni vaarantaa jo naapureidenkin metsien terveyden, ellei asialle pikaisesti tehdä jotakin. Niinpä aion istuttaa maamme ensimmäisen poppelimetsikön ja alustava Pillilupinaskilaskelmani todistaa idean olevan erinomaisen.

Hehtaarin istuttaminen poppelin taimilla maksaa vain parituhatta euroa ja koska poppelihehtaari kasvaa vähintään 20 kuutiota vuodessa ja saavuttaa tukkipuun koon jo 30 vuodessa, on investointini lähes nerokas. Poppelitukkikuutiosta maksettaneen noin 50 euroa, joten parintonnin investointi tuottaisi 30 vuodessa peräti 30.000 euroa. Ei taida muilta elinkeinoelämän aloilta saada moista tuottoa.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Tsaarinpoppeli

Korpraali Stubb

Eilen mainitsemani Lääninkivalterin talon lisäksi satunnaisen matkailijan kannattaa Heinolassa käydessään tutustua myös Rantapuistossa jurottavaan Suomen, ellei peräti koko Pohjoismaiden suurimpaan puuhun. Sen ympärysmitta on tyveltä 865 cm ja 1,5 metrin korkeudella 637 cm. Korkeutta tällä vaikuttavalla puulla on 34,5 metriä.

Tämä tsaarinpoppelipuiden lajiin kuuluva yksilö on saanut myös nimekseen Tsaarinpoppeli, joka nimi osoittaa hieman mielikuvituksen puutetta. Yleensä muualla maailmassa jättipuille on annettu jokin mieltä ylentävä nimi. Esimerkiksi Amerikan suurin puu on nimetty Kenraali Shermaniksi. Minusta Heinolan Tsaarinpoppelin voisi nimetä vaikkapa Korpraali Stubbiksi, vaikka nimi olisikin hieman harhaanjohtava, sillä stubb tarkoittaa suomeksi sänkeä ja sitä muistuttava sana stubbe kantoa eikä Tsaarinpoppeli muistuta lainkaan kantoa.

Itse äänestän sen puolesta, että Tsaarinpoppeli on vaikuttavuudeltaan Pohjoismaiden suurin puu, sillä vaikka Ruotsin ja Norjan isoimmat tammet ovat tilavuudeltaan noin 60 kuutiometriä ja Heinolan jätti vain 30 kuutiota, niin naapureiden tammet ovat lyhyitä stubbeja Suomen suurimman salskean puun rinnalla. Sitä paitsi naapureiden tammet ovat tuhatvuotiaita, kun taas Tsaarinpoppeli puu on vasta noin 150-vuotias nuorukainen, eli se saattaa kasvaa vielä kovasti, ellei sitä ennen kuole.

Asikais-Late - lääninkivalteri

Heinolassa vietetään tänä vuonna suurta juhlaa, sillä 250 vuotta sitten siitä tehtiin edesmenneen Kymenkartanon läänin hallinnollinen keskus, kun läänin maaherra siirrettiin Loviisasta sinne. Tosin kaupunki Heinolasta tehtiin vasta 63 vuotta myöhemmin.

Maaherran lisäksi myös läänin ylin poliisiviranomainen  eli lääninkivalteri Lars Adolf Aschan muutti Heinolaan, jossa hänen virkatalonsa on pystyssä edelleenkin ja kaupungissa vierailevan satunnaisen matkailijan kannattaa käydä tutustumassa tähän vaikuttavaan rakennukseen, joka lienee yksi maamme vanhimmista puutaloista. Myös talon 1700-lukuinen puutarha on näkemisen arvoinen.

Tarkistin Genistä, että kuka olikaan miehiään tämä lääninkivalteri Lars Adolf Aschan, jolla oli niin hieno sukunimikin. Geni paljasti, että alun perin hän lienee ollut kavereiden kesken vain Asikais-Late, koska hän kuului Asikaisten mahtavaan savolaissukuun.

https://digimuseo.fi/nayttelyt/laaninkivalteri-aschanin-talo/

Lontoon kymppi

Suomen kansa odotti paljon Lontoon olympialaisten 10.000 metrin kisasta, koska olihan Suomi ennen sotaa hallinnut kestävyysjuoksua suvereenisti. Alkumatka menikin hyvin, vaikka kuumuus oli Pohjolan miehille hirmuinen.

Sitten vahva ennakkosuosikki Viljo Heino suoritti kovan nykäyksen jättäen kanssakilpailijansa selvästi - ja kaartoi pois radalta kenttäkäymälän suuntaan. Hän ei enää sieltä palannut mukaan kilpailuun, toisin kuin eräs tamperelainen työläisjuoksija 30 vuotta myöhemmin piirinmestaruuskisoissa voittaessaan tällä ainutlaatuisen ylivoimaisella tavalla piirinmestaruuden.

Muut suomalaiset sen sijaan jatkoivat sitkeästi ulkomaalaisten seuraamista. Sitten Evert Heinström sai auringonpistoksen ja läksi juoksemaan väärään suuntaan. Korkeushyppääjä ja myöhempi kansanedustaja ja suurlähettiläs Kuuno Honkonen yritti kääntää miehen oikein päin. Evert ei enää asiaa ymmärtänyt, vaan puuttui Honkosen parlamentaariseen immuniteettiin ja diplomaattiseen koskemattomuuteen lyömällä tältä silmän mustaksi.

Vain Salomon Könönen jaksoi meikäläisistä maaliin asti ja sijoittui Zatopekin voittamassa kisassa yhdeksänneksi. Nykyisen mittapuun mukaan se olisi ihan hyvä tulos valkoiselle miehelle. Juoksuansioiden perusteella tästä suonenjokelaisesta renkipojasta tulikin sitten kotkalainen poliisi. Vielä jokin aika sitten törmäsin Itä-Hämeessä opettajaan, joka muisti vuosikymmenien takaa konstaapeli Könösen auton rekisteritunnuksen. Kotkalaisten nuorten miesten oli hyvä tuntea huoltopoliisin auto hakiessaan laivoista pimeitä pulloja.

Tämä Urheilumuseon kuva on otettu Lontoossa ennen kympin juoksua, koska Kuuno Honkosella ei ole vielä mustaa silmää. 

https://www.bing.com/images/search?view=detailV2&ccid=GfjqW9cq&id=EDEF6F08A12EA50C9E6ED63ABC9A5D88AA0C7A2F&thid=OIP.GfjqW9cqgrtMvF60l3JAxwHaFW&mediaurl=https%3a%2f%2fverkkokauppa.tahto.com%2fwp-content%2fuploads%2f2016%2f06%2f3791_4-scaled.jpg&cdnurl=https%3a%2f%2fth.bing.com%2fth%2fid%2fR.19f8ea5bd72a82bb4cbc5eb4977240c7%3frik%3dL3oMqohdmrw61g%26pid%3dImgRaw%26r%3d0&exph=1852&expw=2560&q=salomon+k%c3%b6n%c3%b6nen&FORM=IRPRST&ck=A4B4BF9BB12BFE14005C250AFEDF078F&selectedIndex=0&itb=0&ajaxhist=0&ajaxserp=0

Suomen kestävyysjuoksun isä

Viljam Kolehmainen on Suomen kestävyysjuoksun isä. Hänen Amerikasta hankkimillaan valmennusopeilla Suomi nousi hetkessä maailman ylivoimaisesti parhaaksi kestävyysjuoksumaaksi. Ennen Kolehmaisen Amerikan matkaa meikäläiset olivat kansainvälisissä kilpailuissa sijoilla yms., mutta uudet valmennusmenetelmät nostivat suomalaisten menestyksen  vähintään nykyisten nandiheimon juoksijoiden tasolle.  

Viljam oli hyvä valmentaja, mutta osasi hän itsekin juosta. Hän alitti ensimmäisenä maratonilla 2 t 30 minuutin haamurajan vuonna 1912. Ennätys säilyi Suomen ennätyksenä 37 vuotta. Vasta 1949 Suonenjoen Salomon Könönen paransi aikaa minuutilla juostessaan Turussa 2.28,39. Tosin Suomen kestävyysjuoksun historia epäilee Turun radan olleen noin 400 metriä liian lyhyen. Toisaalta täyttä varmuutta ei ole Viljaminkaan ennätysreitin tarkasta pituudesta.
 
Maratonin Suomen ennätys kuitenkin tavallaan säilyi suvussa, koska ainakin tarinan mukaan Könönen-sukunimen otti ensimmäisenä käyttöönsä eräs jäykkäliikkeinen Kolehmainen. Könönen-nimen kantasanana on tiettävästi sana könöttää. Ihan täyttä varmuutta Könösten ja Kolehmaisten sukulaisuudesta ei ole, mutta se on kuitenkin varmaa, että maratonin Suomen ennätys säilyi silloin sisäsavolaistaustaisilla juoksijoilla, koska Kolehmaisen sukujuuret ovat Karttulassa ja Könösen Suonenjoella.

Jossakin maamme juoksuhistoriasta kertovassa kirjassa kerrottiin, että Salomon Könönen juoksi jäykällä tyylillä, joka maininta tavallaan tukee teoriaa siitä, että Könönen-nimi tarkoittaa jäykkäliikkeistä henkilöä. Sama kirja kuitenkin myöntää, että Salomon Könönen oli hyvin sitkeä. Lontoon kisojen helteisellä kympillä sitkeä Könönen oli kolmesta suomalaisesta ainoa, joka jaksoi maaliin asti, mutta kuitenkaan hänen nopeusominaisuutensa ei ollut riittävä, vaan hän jäi virallisen tulosluettelon mukaan yhdeksänneksi. 

Könösten suvun epävirallisen tulosluettelon mukaan Salomon oli olympialaisissa todellisuudessa seitsemäs, koska järjestäjien virheen vuoksi kaksi hänen edelleen merkittyä juoksijaa juoksi todellisuudessa kierroksen vähemmän eli vain 9600 metriä.

Salomon Könönen ei saavutuksillaan kerskunut, mutta sen hän sanoi, että jos hän olisi saanut Lontoossa juosta maratonin, niin sen hän olisi voittanut. Könönen juoksi myöhemmin maratonin kuusi minuuttia Lontoon voittoaikaa paremmin.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Salomon_K%C3%B6n%C3%B6nen

Äänisen vettä

Haikeaksi veti mielen, kun katsoin aika monennen kerran Arvo Tuomisen hienon dokumentin Äänisen vettä, kun taas muistin, että moni mielenkiintoinen paikka jää minulta tässä elämässä Karjalasta näkemättä, koska ensin tuli taudit, sitten tuli sota ja seuraavaksi odotan huolestuneena Suomenlahden sulkeutumista ja siitä seuraavaa nälkää.

Ehdin käydä itärajan takana noin 30 kertaa, mutta Äänisen rantakallioiden 6000 vuotta vanhat kaiverrukset jäävät minulta näkemättä, samoin Kivatsun putous, joka on Euroopan toiseksi suurin tasankovesiputous, mitä ihmettä sillä termillä tarkoitetaankaan ja myös Kontupohjan mielenkiintoinen vuodelta 1774 oleva puukirkko, joka ehti palaa vuonna 2018 syystä, jota voi vain arvailla.

Arvo Tuominen kertoo sosialistisessa mediassa, että paljon on tapahtunut ohjelmanteossa mukana olleille henkilöille dokumentin valmistumisen jälkeen. Ohjelman esitettiin ensimmäisen kerran vuonna 2011. Tuomisen mukaan "yksi haastateltava kuollut vankeudessa syöpään, yksi nimetty ulkomaiseksi agentiksi, kuvaaja kuollut maksakirroosiin, Venäjä aloittanut hyökkäyssodan ja Suomi sulkenut itärajan." Epäilen, että maksakirroosiin kuollut ohjelman kuvaaja nautti elämässään liikaa Äänisen vettä.

Äänisen veteen voi tutustua tästä linkistä: https://areena.yle.fi/1-1360694

Suden hetkiä

Jouni Tossavaisen Amerikan lentävistä suomalaisjuoksijoista kertovassa kirjassa mainitaan ohimennen myös eräs meikäläinen suurjuoksija, joka kärsi kiusallisesta kleptomanian vaivasta. Tossavaisen kirjassa miehestä käytetään sukunimeä Raunio, mutta Ville Ritolan muistelmissa puhutaan varasteluun taipuvaisesta kestävyysjuoksija Ilmari Primistä.

Etsin Internetistä selitystä kaksinimisyysasiaan ja vaikuttaa siltä, että Raunio muutti jostain syystä , jota voi vain arvailla, nimensä Usa:ssa Rauniosta Primiksi. Ainakin 20-luvun Suomen Urheilulehdet näyttävät käyttävän miehestä molempia sukunimiä.

Ossi Viidan kirjassa Suden hetkiä kerrotaan, että 1920-luvulla Usa:n presidenttikin ihastui suomalaisiin kestävyysjuoksijoihin siinä määrin, että kutsui Paavo Nurmen ja kaksi amerikansuomalaista suurjuoksijaa Gunnar Nilsonin ja Ilmari Primin vierailulle Valkoiseen Taloon. Vierailusta oli tulla täydellinen katastrofi Primiä vaivanneen kleptomanian eli sairaalloisen varasteluvimman vuoksi, eikä mies päässyt vaivastaan eroon edes Valkoisessa Talossa.

Kun Nurmi ja kumppanit olivat lähdössä, huomasivat he Primillä jonkun oudon nyytin, josta lähemmässä tarkastelussa löytyi läjä presidentin pöytähopeita. Ennen kuin kukaan ehti huomata mitään, muut pakottivat Primin palauttamaan haarukat, veitset ja lusikat takaisin paikoilleen.

Mutta Prim ei ottanut tapauksesta opikseen. Eräänä yönä viisinkertainen olympiavoittaja Ville Ritola heräsi New Yorkin asunnossaan siihen, että huoneistossa hiiviskeli varas. Ritola lähti ripeästi takaa-ajoon, mutta vaikka hän oli vähintäänkin maailman toiseksi paras kestävyysjuoksija, hän ei varasta saavuttanut.

Asiaan vaikutti todennäköisesti se, että Ritolalla oli kirves kädessään, joka hidasti takaa-ajajan vauhtia,mutta vastaavasti lisäsi pakenevan juoksumotivaatiota. Ritola oli varma, että varas ei voinut olla kukaan muu kuin Ilmari Prim, joka oli juoksijana lähes Ritolan luokkaa.

Ossi Viidan mainio Ville Ritolasta kertova kirja Suden hetkiä on luettavissa tässä linkissä:

https://www.doria.fi/handle/10024/184562