Tverinkarjalaiset 05.06.2018, 17:35 Tverinkarjalaisia laskettiin vuonna 1926 olleen noin 250.000 kpl, eli karjalaisia oli enemmän Tverin seudulla kuin Suomen Karjalassa. Tässä yhteydessä on syytä muistuttaa siitä, etteivät pohjoiskarjalalaiset tai uukuniemeläiset ole oikeita karjalaisia, vaan sudeettisavolaisia. Savon ja Karjalan raja kulkee jossain Parikkalassa, mutta tarkkaa rajaa en ole onnistunut piirtämään kartalle. Neljännes miljoonasta tverinkarjalaisesta puolet puhui jo 20-luvulla Venäjää. Tverinkarjalaiset ovat meille suomalaisille sangen tuntemattomia eikä suurmiehiä tai -naisia ole juurikaan heidän keskuudestaan kohonnut maailmanmaineeseen. Poikkeus kuitenkin vahvistaa säännön ja toimittaja Arvo Tuomisen Facebook-sivuilla on juuri vilkkaasti keskusteltu siitä, onko Putin taustaltaan tverinkarjalaisa. Putinhan on tällä hetkellä maailman mahtavin mies ja joku USA:n presidentti Trumpkin luokitellaan yleisesti vain pelkäksi Putinin apupojaksi. https://www.facebook.com/pages/Cafe-PUTIN/354503091696286 Tuomisen mukaan Putinin isovanhempien kotikyläkin tiedetään Tveristä, joten nähtäväksi jää, onnistuuko satunnainen matkailija Tuominen selvittämään tarkemmin Venäjän presidentin taustat. Jotkut asiantuntijat äänestävät Putinin vepsäläisyyden puolesta, mutta itse äänestän sen puolesta, että hänen sukunsa on jostain Uukuniemen suunnalta, koska hänen kesämökkinsäkin on Uukuniemen rajalla Pitkärannassa. Sieltähän hän viime kesänä helikopterilla pistäytyi Savonlinnassa ja jos olisin juuri silloin ollut mökkilaiturilla ongella, olisin hyvinkin ulottunut pitkällä vavalla kopteria hätistämään, niin matalalta se pyyhkäisi rajan yli. Savon Sanomissa kerrottiin joskus Putinin olevan taustaltaan Savon Pulkkisia ja olen taipuvainen ajattelemaan samoin, koska  presidentti Pulkkinen muistuttaa hämmästyttävästi ulkonäöltään TV:n sketsihahmo Pulkkista. Kommentit (0) Uukuniemen epävirallista historiaa 26.05.2018, 12:21 Vaikka maailman kirjallisuudenhistoria onkin jo pitkä ja paksu kuin gorillan käsivarsi, on siitä huolimatta juuri painosta putkahtanut Uukuniemen juttuja niminen painotuote. Kyseessä on eräänlainen Uukuniemen epävirallinen historia, eli kirjassa kerrotaan varsinkin niitä asioita, joita syystä tai toisesta ei ole viralliseen historiaan huolittu. Koska monta kertaa hyvä tarina ja todellisuus ovat ristiriidassa, mahdollisen satunnaisen lukijan kannattaa ottaa tämä huomioon kirjaa mahdollisesti tutkiessaan. Koska pienpainatustoimintaharrastus on kallista eikä se suinkaan ole ns. yksilehmäisen harrastus, on tämä 347-sivuinen aika monta kuvaakin sisältävä julkaisu kohtuuttoman kallis, eli se maksaa 25 € ja lisäksi mahdolliset muutaman euron postikulut saattavat siunaantua tämän lisäksi. Köyhille ja pieneläjille kirjaa myydään halvemmalla ja perustellusta syystä voin antaa sen ilmeiseksikin. Kirjan voi tilata sähköpostilla osoitteesta aulis(at)koivistoinen.net tai puhelimitse numerosta 0505439647. Kirja ei ole hyvä, mutta kyllä minä itse ainakin sen säälistä ostaisin. Kommentit (0) Tveriin 04.06.2018, 18:00 Joskus lähetin TV:stä tutulle toimittaja Arvo Tuomiselle terveiset, että jonkun kokeneen TV-toimittajan tulisi UAZ -merkkisellä maastoautolla ottaa ja lähteä kiertämään kameran kanssa Tverin Karjalan kyliä, koska itse en näytä mitenkään onnistuvan pääsemään tässä elämässä. Ryhmämatkoja sinne ei järjestetä eivätkä muuten niin tarmokkaat uukuniemeläiset, joita viimeisimmän laskemani mukaa oli 497 kpl, ole onnistuneet kokoamaan maastokelpoista seuruetta tutustumisretkelle sukulaistensa luo. Uukuniemeltähän muutti paljon väkeä Tverin Karjalaan 1600-luvun vaikeina aikoina. Eilen Arvo Tuominen kertoi Facebook -sivuillaan olevansa Tolstoi-junassa matkalla Tveriin ja se tieto riemastutti minua suuresti. Tosin hän kertoo olevansa kirjan tekomatkalla, ei siis kuvausmatkalla, mutta parempihan sekin on kuin mitään. Vanhana sotahistorioitsijana lähetin Tuomiselle viestin siitä, että hän voisi selvittää, olivatko talvella 1940 Summasta rajan yli väkisin tulleet joukot uukuniemeläisiä paluumuuttajia. Nimittäin Suomen historian viimeisimmässä osassa kerrotaan, että Summan asemat murtanut divisioona oli koottu Tverin Karjalasta ja että Tverin Karjalan tappiot toisessa maailmansodassa olivat hirvittävät. Tuominen lupasi tutkia asiaa. Jäämme mielenkiinnolla seuraamaan tilannetta. Yleensä en osta kirjoja, koska niitä on jo siunaantunut kaksikin asuntoa täyteen, mutta Tuomisen tulevan kirjan osalta aion tehdä poikkeuksen. Tällä hetkellä Venäjän virallisen väestölaskelman mukaan Tverin karjalaisia on vain 20.000, mutta Wikipedian mukaan heitä voi olla todellisuudessa noin 100.000. On mielenkiintoinen asia, että jossain Moskovan lähellä on seutu, jossa asuu  kymmeniä tuhansia ymmärrettävää suomea puhuvaa ihmistä. Esimerkin siitä kuulin Uukuniemen kirkonmieheltä, joka oli joskus päässyt vierailemaan alueella ja muuan vanha mummo oli tullut hänelle kertomaan, että "voi noita meijän miehiä, kun ne juovat kuin vaskat". Kommentit (0) Vanha savolainen sivistyssuku 03.06.2018, 18:16 Olin juuri kertonut naapurin miehelle äärimmäisen harvinaisesta luontohavainnosta Kärkkäälässä, kun kerroin nähneeni ja varmasti tunnistaneeni ensimmäisen avomersun Kärkkääläntiellä, kun tein vielä harvinaisemman luontohavainnon, kun pihaamme kääntyi valkea ruskeapilkkuinen Lada 1500 vm 1983. Kolmannes vuosisata sitten, se oli eniten levinnyt automalli maamme teillä, mutta en ole sellaista bongannut vuosiin ja olin jo luullut mallin palanneen kokonaisuudessaan viimeistä yksilöä myöten luonnon suureen kiertokulkuun. Pikkuserkkuni oli perinyt isältään kyseisen auton ja oli lähtenyt äitinsä kanssa kesäajelulle kesäautollaan. Äiti, 94-v, oli ilmeisesti malttanut vähäksi aikaa keskeyttää halonhakkuu-urakkansa. Hän on Könösten vahvaa sukua, jonka Suonenjoen sukuhaaran ensimmäinen edustaja Risto Könönen siitti maailmaan ainakin 24 lasta ja joka onnistui saattamaan nuorikkonsa raskaaksi vielä nykyistä presidenttiäkin kypsemmässä iässä ilman mitään dopingia. Ainoassa kanta-Könöstä esittävässä kuvassa hän on yli 90-vuotias, vaikka näyttää enemmänkin rippikoulupojalta. Suvun matriarkka on vielä terävä kuin partaveitsi ja pystyin kuulustelemaan häntä Könösten suvun myyttisestä menneisyydestä. Sain matriarkalta varmuuden mieltäni pitkään vaivanneeseen asiaan, jonka asian olen hyvin monen tietoon saattanut ilman varmaa tieteellistä näyttöä. Eli olen uskonut Könösten olevan vanhaa savolaista sivistyssukua ja niin on - suvun matriarkka sen vahvisti. Nimittäin äitini täti Elinan Könönen palveli vuosikymmeniä professori Nevanlinnan piikana Helsingissä. Kommentit (0) Ensimmäinen Suomen ilmavoimien lentäjä 02.06.2018, 16:59 Venäläisten ja ruotsalaisten lentäjien lisäksi oli Suomen ilmavoimilla yksi suomalainenkin saksalaisten kouluttama lentäjä nimeltään Bertel Mårtenson. Hänen elämässään ja varsinkin kuolemassaan olisi romaanin tai jopa elokuvankin ainekset ja joku itsensä pöhköksi lukenut lisenssi voisi tehdä hänestä väitöskirjan. On aika yllättävää, että Suomen armeijan everstiluutnantti kuoli tiettävästi toisen maailmansodan lopulla Ravensbrückin keskitysleirillä. Erikoista asiassa on sekin, että tuo leiri oli tarkoitettu naisille. Wikipedia tietää kertoa Suomen ilmavoimien ensimmäisestä lentäjästä seuraavaa: Bertel Efraim Mårtenson (5. lokakuuta 1893 Porvoo – 18. huhtikuuta 1945) oli suomalainen jääkärieverstiluutnantti ja Suomen armeijan ensimmäinen lentäjä (Suomen ilmailuklubin lentotodistus n:o 1). Hänen vanhempansa olivat rovasti Vilhelm Mårtenson ja Aline Nyström. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1921 Kirsti Ståhlbergin kanssa. Kirsi Ståhlberg kuoltua vuonna 1932 hän avioitui toisen kerran vuonna 1938 Ella Helinin ent. Hannelius kanssa. Opinnot Mårtenson kirjoitti ylioppilaaksi Porvoon ruotsalaisesta lyseosta vuonna 1911 ja liittyi Uusimaalaiseen osakuntaan. Opintojaan hän jatkoi Helsingin yliopiston filosofisen tiedekunnan fyysis-matemaattisella osastolla vuosina 1911–1915 ja suoritti diplomi-insinööritutkinnon Pariisin lentoinsinööriakatemiassa vuonna 1920. Jääkäriaika Opiskeltuaan Helsingin yliopistossa neljä vuotta Mårtenson liittyi vapaaehtoisten joukkoon, joiden päämääränä oli Saksassa sotilaskoulutusta antava Pfadfinder-kurssi, joka järjestettiin Pohjois-Saksassa sijaitsevalla Lockstedter Lagerin harjoitusalueella. Leirille hän ilmoittautui 5. heinäkuuta 1915. Hänet sijoitettiin joukon 1. komppaniaan, josta hänet siirrettiin myöhemmin muodostettuun Jääkäripataljoona 27:ään ja sen 1. komppaniaan. Hänet siirrettiin pataljoonan täydennysjoukkoon 11. kesäkuuta 1916, josta hän siirtyi Saksan ilmavoimiin 1. elokuuta 1916 saamaan lentäjäkoulutusta. Saksan ilmavoimia hän palveli Holtenaun, Wiekin ja Libaun lentoasemilla. Saksan ilmavoimissa hän suoritti tähystäjätutkinnon 15. huhtikuuta 1917 ja ohjaajatutkinnon 10. helmikuuta 1918. Ensimmäisessä maailmansodassa hän osallistui 10 tunnin ajan taistelulentoihin Itämeren yllä tiedustelulentäjänä. Suomen sisällissota   Suomen armeijan palvelukseen Mårtenson astui 11. helmikuuta 1918 yliluutnantiksi ylennettynä ja toimi sisällissodan aikana Antrean lentoasemalla ja suoritti tiedustelulentoja Viipuriin ja Karjalankannakselle. Sisällissodan jälkeinen aika Mårtenson palveli sodan jälkeen Helsingin lentoaseman päällikkönä marraskuuhun 1918, jolloin hänet määrättiin ilmavoimien esikunnan teknillisen osaston päälliköksi ja joulukuussa esikuntapäälliköksi. Esikuntapäällikön tehtävistä hänet siirrettiin 1. tammikuuta 1924 kokonaan pois ilmavoimista ja hänet sijoitettiin Rautatiepataljoonaan 1. komppanian päälliköksi ja tammikuusta 1924 alkaen insinööriupseeriksi. Tämä siirron takana olivat erimielisyydet Ilmavoimien komentajan kanssa. Siirto tehtiin vaikka Ilmavoimien koko henkilökunnasta Mårtensonilla oli tuohon aikaan laajin sotilaskoulutus. Myöhemmin hänet siirrettiin 7. toukokuuta 1924 alkaen esikuntatehtäviin, sijoitettiin Yleisesikuntaan ja nimitettiin Suomen ilmailuasiamieheksi Pariisiin, sekä 23. huhtikuuta 1926 alkaen myös Roomaan. Hänet siirrettiin 26. elokuuta 1926 Ilmavoimiin, mutta hän palasi Suomeen vasta 14. lokakuuta 1926, jonka jälkeen anoi ja sai virkavapaata tehtävistään. Mårtenson erosi armeijan palveluksesta 21. tammikuuta 1927 ja siirtyi Ford Motor Company of Finland Oy:n myyntipäälliköksi Helsinkiin. Vuonna 1933 hän siirtyi liikemieheksi Pariisiin ja Lontooseen. Toisen maailmansodan aikainen toiminta ja epäselvä kohta Mårtenson esitti Ylimääräisten harjoitusten aikaan, että hänet määrättäisiin erityistehtäviin ja hänet otettiinkin Helsingin sotilaspiirin käyttöön. Sotien aikana hän kuitenkin toimi yksityisenä liikemiehenä Saksassa, Sveitsissä, miehitetyssä Ranskassa ja Britanniassa, joka oli vihollismaa. Saksalaiset kiinnittivät lukuisten ulkomaanmatkojen vuoksi huomiota Mårtensoniin, ja lopulta epäilivät häntä Neuvostoliiton kuriiriksi. Mårtenson pidätettiin Ranskassa kuriiritehtävän aikana. Hänen kohtalostaan ei ole varmaa tietoa, mutta todennäköisesti hän kuoli Ravensbrückin keskitysleirillä Mecklenburgissa. Kommentit (0) Kotkanpojan lentoonlähtö 01.06.2018, 19:01 Olen tuossa lueskellut Suomen ilmavoimien perustamisesta kertovaa Mikko Uolan kirjaa Kotkanpojan lentoonlähtö, koska kirja liittyy yllättäen myös Uukuniemen historiaan. Kirjassa on perusteellisesti selostettu sitä, kuinka joukko venäläislentäjiä varasti bolsevikeilta viisi lentokonetta ja toivat ne jännittävien vaiheiden jälkeen Suomen valkoiselle armeijalle Antreaan. Tapahtumasarja on sen verran mielenkiintoinen ja jännittävä, että siinä olisi ainesta romaaniksi ja elokuvaksikin. Hyvällä syyllä Suomen ilmavoimien isänä voisi pitää viipurilaista Aleksandr Kraschenia, joka organisoi tapahtuman. Heti Suomeen saavuttuaan venäläislentäjät  saivat suomalaiset nimet ja Krascenista tehtiin Aleksanteri Torikka.  Torikka oli äitinsä puolelta suomalainen ja hän puhui suomea. Sen ansiosta hän sai jäädä maahamme sisällissodan jälkeenkin, toisin kuin muut loikkarilentäjät, jotka joutuivat poistumaan maasta, vaikka olivat toimineet ansiokkaasti tehtävissään. He olivat sikäli erinomaisia lentäjiä, että he osasivat lentää, toisin kuin maahan tulleet ruotsalaislentäjät, joilta puuttui kyky pysyä ilmassa. Täysin pyyteettä venäläispilotit eivät vaihtaneet puolta. He nimittäin vaativat jokaisesta toimittamastaan koneesta nykyrahassa 120.000 euroa eli 100.000 silloista markkaa ja lisäksi palkkaa heille piti maksaa nykyrahassa 3500 €, joka siihen aikaan oli huikea palkka. Aleksanteri Torikan onni olisi ollut, jos hänetkin olisi karkotettu maastamme. Nimittäin välirauhan aikaan toukokuussa 1940 hän oli Uukuniemellä Suomen armeijan kapteenin ominaisuudessa valvomassa uuden rajan merkitsemistä, kun hänet kaapattiin rajan yli ja vietiin Moskovaan. Virallisen historiankirjoituksen mukaan hän joutui siellä teloitusryhmän eteen, mutta itse epäilen, ettei häneen niin kalliita toimenpiteitä uhrattu, vaan homma hoitui pienoispistoolilla niskaan ampumalla. Se on niin halvempi ja pyövelin kannalta työsuojelun kannalta parempi ratkaisu, koska sillä tavalla ylityöllistetty pyöveli välttyy rasitusvammalta, jota kutsutaan nykyään tenniskyynärpääksi.  Kommentit (0) Punikista operettisankariksi 31.05.2018, 18:33 Olen ennekin ihmetellyt, miten paljon erilaisia kulttuurin keskeisiä vaikuttajayksilöitä on pieni Heinolan kaupunki pystynyt kasvattamaan. Luettelo heinolalaisista kulttuuripersoonista on pitkä ja paksu kuin gorillan käsivarsi. Päällimmäisinä nousevat mieleeni tältä istumalta Apulanta-yhtiö, Uuno Kailas, Arvi Kivimaa ja Panu Patomäki. Heinolassa ovat asuneet myös muualta tulleet viihdetaiteilijat Eero Aven, Jope Ruonansuu, Laura Voutilainen ja Isto Hiltunen. Kuitenkin yhden merkittävän heinolalaisen kulttuurihenkilön opin vasta Heinola 1918  -kirjasta. Heinolan punakaartissa toiminut, mutta siitä huolimatta henkiriepunsa säilyttänyt, Heikki Tuominen oli 1900-luvun alkupuolella maassamme merkittävä näyttelijä ja laulaja. Youtubesta näyttää löytyvän kymmeniä hänen musiikkitallenteitaan. Tuominen on näytellyt muutamassa elokuvassakin ja esiintynyt myös Kansan Näyttämön operetissa Kreivätär Mariza. Heinolalaisesta punikista tuli siten vallan operettisankari. Jotenkin Heikki Tuominen on kuitenkin jäänyt Sysmän puolella syntyneen, siis tavallaan naapurin pojan, Olavi Virran varjoon. Virta oli helpompi hyväksyä sisällissodan jälkeisessä Suomessa yli yhteiskunnallisten raja-aitojen, koska hän ei ollut entinen punikki; tosin hänen isänsä ja setänsä kuuluivat Sysmän punakaartiin. Tästä linkistä voi kuunnella, kuinka Heikki Tuominen laulaa sillä kalliimmalla tavalla, eli väristysten kera, että "espanjatar olen sorja, lempimään luoja mun loi". Hieman tahattoman koomista, kun karvainen mies laulaa moista. https://www.youtube.com/watch?v=_xWwROxa-fU Kommentit (0) Heinola 1918 30.05.2018, 17:57 Keväällä ilmestyneessä Jukka Kulomaan ja Leena Kekkosen kirjassa Heinola 1918 ei kerrota eilen mainitsemastani Eino Salmelaisen johtamasta partiopoikien muodostamasta mekanisoidusta murharyhmästä, joten voi olla, että ettei sellaista ollutkaan. Teatterimies Salmelainen on saattanut muisteluissaan dramatisoida asioita. Tosin muitakin selvittämättömiä asioita  Heinolan vuoden -18 tapahtumista on vieläkin. Vierumäenkankaalla on joukkohauta, jonka kivessä lukee, että »Tämän muistokiven läheisyydessä lepää v:den 1918 kansalaissodassa vakaumuksensa puolesta kaatuneita ja teloitettuja, noin 300 Suomen kansalaista.» Heidän henkilöllisyydestään ei ole tietoa eikä lukumäärästäkään varmuutta. Perusteellisen selvityksen jälkeen Internettiin koottiin kymmenen vuotta sisällissodan uhreista kerätty Sotasurmat-tietokanta kertoo vain parista kymmenestä Vierumäelle haudatusta. Samaisen tietokannan mukaan heinolalaisia ja Heinolan maalaiskuntalaisia tapettiin sodassa yhteensä noin 150. Heinolalaisten kunniaksi on luettava se, että Vierumäen joukkohaudan päällä harrastetaan ainoastaan sahaustoimintaa. Suomenlinnan vielä suuremman joukkohaudan päälle perusti Suomen puolustusvoimat aikoinaan sikalan. Lehtitietojen mukaan Vierumäen vainajat on lähiaikoina tarkoitus siirtää pois sahaustoiminnan tieltä ja silloin saadaan ainakin jonkinlainen käsitys surmattujen määrästä. Tosin sellainenkin muistitieto on, että Vierumäella surmattuja on haudattu pitkin metsiä eivätkä läheskään kaikki ole tiedossa olevassa joukkohaudassa. Kommentit (0) Toiseuden tunne 29.05.2018, 17:53 Asuin vihreimmässä nuoruudessani peräti 16 vuotta Heinolassa, mutta en tullut ajatelleeksi, että runoilija Uuno Kailaan patsas lienee pystytetty Maaherranpuistoon paikalle, jossa toiseuden tunteesta kärsivä runoilijan alku seurasi tavallisten poikien riemukasta pesäpallopeliä. Kailas itse ei ollut tavallinen nuori, mutta sen sijaan hän oli sangen tavallinen runoilija, joka oli mielisairas, tuberkuloottinen ja harhaviettinen. Kommunisti hän ei ollut toisten runoilijoiden lailla vaan pikemminkin päinvastoin; 16-vuotiaana hän osallistui heimokansan vapauttamiseen pyrkivään Aunuksen retkeen, joka ei mennyt ihan putkeen. Aunuksen sotaretki oli Uuno Kailakselle traumaattinen kokemus. Muistelenpa lukeneeni jostain, että rangaistuksena pelkuruudesta häntä olisi seisotettu kuusi tuntia puuhun sidottuna. Se on kova rangaistus kesällä hyttysaikaan. Tosin rangaistus oli lievä, koska joku koulupoika myös teloitettiin vastaavasta rikkeestä. Eräs silloisen Uuno Salosen (myöh. Kailas) heinolalainen läheinen ystävä kaatui taisteluissa ja siitäkin tuleva runoilija kantoi syyllisyyttä. Rohkenen tuskin edes arvailla ystävyyden syvyyttä. Molemmat pojat olivat partiolaisia. Heinolassa partiojohtajana toimi silloinen lehtimies ja myöhempi teatterijohtaja Eino Salmelainen. Salmelainen oli Uunolle läheinen henkilö myöhemminkin. Salmelainenkin oli myös julkimiehimys. Sisällissodan aikana Salmelainen teki 15-vuotiaista partiopojistaan sotilaita. Muistelmissaan hän ihmettelee, miten innokkaista koulupojista hetkessä tuli kylmäverisiä teloittajia. Salmelaisen johdolla pikkupoikien kuolemanpartio liikkui polkupyörillä tekemässä tiedustelu- ja puhdistusretkiä. Näistä asioista Heinolan virallinen historiankirjoitus vaikenee. Muistelen kuitenkin Itä-Häme-lehdessä ollutta 100 vuotta täyttäneen mummon haastattelua ja hän ihmetteli, kuinka kapina-aikaan joku 15-vuotias poikanen kävi ampumassa hänen veljensä. Vastaavanlaiseen pystyivät myöhemmin Kambodzan punakhmerit; hekin käyttivät lapsia kansanmurhan toteuttajina. Myöhemmällä iällä innokas suojeluskuntalainen Eino Salmelainen vaihtoi leiriä ja hänestä tuli arvostettu Tampereen työväenteatterin johtaja. Muistelmissaan hän kertoi katuvansa nuoruutensa pahoja töitä. Niinhän se Kekkonenkin teki, joka 17-vuotiaana johti Haminassa siviilimiesten ampumisia. Kekkonen väitti muistelmissaan, ettei hän muista, oliko hän ampujana vai ei. Ihan varmasti hän muisti, ei tuollaisia juttuja voi unohtaa. Kommentit (0) Pallokentällä 28.05.2018, 17:48 Ja taas olen kirjoittanut jo vakiintuneen tapani mukaisesti ropakantaa. Se Uuno Kailaan kolmanneksi tunnetuin runo, jota eilen muistelin, ei olekaan Pallokentän laidalla vaan Pallokentällä. Kailaan kaksi tunnetumpaa runoa ovat Suomalainen rukous eli virsikirjan Siunaa ja varjele meitä ja Rajalla, eli se verihurmainen runo, joka kansan syvät rivit muistavat alkusäkeestä "Raja railona aukeaa. Edessä Aasia, Itä. Takana Länttä ja Eurooppaa; varjelen, vartija, sitä." Helsingin Sanomissa oli juuri hyvä juttu Uuno Kailaasta. Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa ja Hesarin jutun kuva kuolemaa tekevästä luurangonlaihasta runoilijanerosta on vaikuttava.  Tuon näköisen miehen on helppo uskoa puivan luunkovaa nyrkkiä kohti inhaa itää ja vakuuttavan, että "tulkoot hurttina aroiltaan, mahtuvat multihin tänne." Hesarin juttuun ja kuvaan voi tutustua tästä linkistä: https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005685722.html Pallokentän tekijänoikeudet ovat umpeutuneet ja kopioin sen häpeämättömästi tähän, jotta jokainen halukas miehenpuoli voi sen opetella ja sen jälkeen pyrkiä lausumaan sitä aina kun vain vähänkin sopiva tilaisuus näkyy avautuvan, suosio on taattu: Näin: pallokentän laitaan eräs rampa poikanen oli seisahtunut alle sen suuren lehmuksen. Hän seisoi nurmikolla, nojas kainalosauvoihin; pelin tiimellystä katsoi hän silmin kuumeisin. Yli aurinkoisen hiekan, johon lehmus varjon loi, moni riemukas huuto kiiri, moni kirkas nauru soi. Pojat juoksivat notkein säärin yli pallokentän sen. Eräs seisoi hievahtamatta, eräs raajarikkoinen. Vaan hänkään totisesti ei muistanut sauvojaan. Oli haltioitunut hehku hänen kalpeilla kasvoillaan. Ilost’, innosta värähtelevän hänen sieraintensa näin joka kerta, kun maila pallon löi puiden latvoja päin. Rajaviivan takaa milloin joku rohkeni juosta pois, oli niinkuin lehmuksen alta eräs myöskin juossut ois – kuin jättänyt ramman ruumiin olis sielu poikasen ja syöksynyt kilpasille kera toisten, riemuiten. Hän askelen astui – mutta kuin unesta havahtain näki itsensä... Oikea jalka oli kuihtunut tynkä vain. Pojat juoksivat notkein säärin yli pallokentän sen, mut lehmuksen alla seisoi eräs raajarikkoinen, joka, ruumis tärisevänä, iho harmaana kääntyi pois kuin ruskean nutun alla sydän pakahtunut ois. Yhä riemukas huuto kiiri, yhä kirkas nauru soi yli aurinkoisen hiekan, – johon lehmus varjon loi. Paljain jaloin, 1928. Kommentit (0) Sisäinen varmuus	27.05.2018, 14:36
Eilen maksoin huomattavan summan jalkapallolipusta, koska minulla oli sisäinen varmuus siitä, että tulen näkemään varsinaisen maali-ilottelun, kun kovakuntoinen Kuopion Palloseura kohtasi sarjajumbon PS Kemin. Ja oikeassa olinkin. Kups hallitsi ottelun alkua suvereenisti, mutta sitten Kemin punapaitaiset työläisjalkapalloilija nuorukaiset hyökkäsivät kolmesti ja tekivät kaksi maalia. Minulla oli sisäinen varmuus, että ottelusta tulee kuopiolaisille katastrofi ja olin valmis poistumaan puoliajalla, mutta perusnuukana ihmisenä en sitä tehnyt, koska siinä tapauksessa rahani olisivat menneet haaskuuseen. Toiselle puoliajalle juoksikin sitten ilokseni uudesti syntynyt Kups ja pian valotaululla lukikin tulikirjaimin 2-2. Minulla oli sisäinen varmuus siitä, että hyvin tässä käy ja niin näytti käyvänkin, koska Kups oli ylivoimainen. Sitten koko katsomo hiljeni ja kaikki pelaajat kummastakin joukkueesta lopettivat pelaamisen ja jäivät katselemaan, kun Kupsin maalinsylkijä ja kliininen viimeistelijä Rasmus Karjalainen ampui pallon tolppaan, josta se kimposi maalin edessä täysin vapaana olleelle Ats Purjeelle, jonka helppona tehtävänä olisi ollut tehdä kotijoukkueen voittomaali ja työntää pelivälinen pömpelin perukoille. Mutta ei tehnyt Ats maalia. Hän päätyikin laukaisemaan sisäsyrjällä pallon tulisesti tolppaan. Sen jälkeen minulle tuli sisäinen varmuus siitä, että tästä pelistä tuleekin katastrofi ja olinkin oikeassa. Neljännellä lisäminuutilla Kemi sai 30 metristä vaparin ja minulla oli sisäinen varmuus siitä, että maaliin pallo jostain vielä pomppii, kuten sitten pomppikin, kuten kanssayleisön kommenteista kuulin. En tiedä miten, pallo Kupsin pömpelin perukoille pomppi, koska käännyin pois, kuten pettynyt rampa poika Uuno Kailaan runossa Pallokentän laidalla myös teki ja minulla oli syvä sisäinen varmuus siitä, että koskaan tätä poikaa ei enää pallokentän laidalla nähdä. Muistelen, että Pallokentän laidalla runo loppuu eiliseen tunnelmaani sopivasti säkeistöön, jossa sanotaan iho harmaana kääntyi pois kuin ruskean nutun alla sydän pakahtunut ois Kommentit (0)
Kizin kirkot	25.05.2018, 18:15
Eilen Jukka Kemppinen Suomen parhaaksi valitulla blogillaan kertoi, että tykistöupseeri Niilo Tarvajärvi rikkoi jatkosodan lopulla annettua määräystä ja jätti Äänisen Kizin saaren huikean kauniit rakennukset tuhoamatta. Tarva on siis jo toinen suomalainen sotilas, joka on ehkä oikeutetustikin ottanut kunnian Kizin kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten suojelemisesta. Karjalan historiaa tutkiessani törmäsin toiseenkin tarinaan, jossa suomalaiset suunnittelivat jatkosodan aikana  maailman kauneimpiin rakennuksiin lukeutuvan Kizin kirkon hävittämistä, koska epäiltiin venäläisten käyttävän sen torneja tähystystarkoitukseen. Petroskoin historian mukaan suomalainen pommituslentäjä Laus-Dei Saxell sai tehtäväkseen suunnitelman käytännön toteuttamisen. Saxell kertoi kuitenkin talviselta taivaalta huomanneensa rakennuksen ihmeellisen kauneuden sekä sen, ettei ihmisjälkiä näkynyt lähistöllä. Niinpä hän syyllistyi vakavaan palvelusrikkomukseen ja kieltäytyi suorittamasta määrättyä tehtävää, joka tietenkin on vakava juttu sota-aikana. Venäläisetkin huomioivat myöhemmin tapauksen ja lentäjälle myönnettiin sikäläinen kunniamerkki vuosituhannen lopulla. Monet suomalaiset sotahistorioitsijat  pitävät Saxellin tarinaa hölynpölynä. Pilvenveikkojen lehti arveli lentäjän kertomuksen selitykseksi pitkälle edennyttä dementiaa. Korostettakoon, etteivät Pilvenveikot harhaanjohtavasta nimestään huolimatta ole Suomen kannabisyhdistyksen vaan sotilaslentäjien jäseniä. http://www.virtualpilots.fi/hist/WW2History-KishinKirkot.html Itselläni olisi nyt teoria, jolla voisi testata tämän tarinan oikeellisuuden. Saxellin mukaan varsinkin kirkon kuopolien hopean ja kullan väreissä hohtavat paanut tekivät häneen suuren  vaikutuksen. Tosiaankin vanhat haapapaanut ovat hopeisia ja uudet kultaisia. Mutta oliko kirkossa tuohon aikaan paanukatto? Nimittäin opas kertoi viime kesällä 2010, että aiemmin kupolit olivat pellillä päällystettyjä ja että vasta aivan viime vuosikymmeninä on pelti vaihdettu paanuihin. Miten mahtoi asianlaita olla sota-aikana? Ja jos silloin oli paanuja, olivatko ne niin uusia, että hohtivat kultaisina. Sen voisi selvittää sota-ajan valokuvista. Kommentit (0)
Lisää tuulivoimaa	24.05.2018, 18:12
Nyt on sitten kapitalistinenkin tiedemies tunnustanut, että tuulivoimaa on lisättävä ja Iihin nousee lähi aikoina joukko 250 metriä korkeita myllyjä jauhamaan sähköä hintaan 3 ce/kwt kansantalouden tarpeisiin. Se on hyvä se. Pilliklubiaskin kanteen suorittamieni laskelmien jälkeen olen tullut lopputulemaan, että 500 kpl tuollaista myllyä tuottaisi yhden ydinvoimalan sähkön ja 10.000 kpl ainakin teoriassa tyydyttäisi maan nykyisen energiatarpeen ainakin suotuisissa tuulioloissa. Tyynellä voisi maamme sitten pysähtyä. Pikkuisen kuitenkin mietityttää, että pystyisikö hattupäässä enää kulkemaan, jos koko maamme energia tuotettaisiin näillä perinteisillä tuulimyllyillä. Niinpä olen kehitellyt ympäristöystävällisempää vaihtoehtoa. Maanpinnalla tuuliolot ovat epävakaat, mutta ylhäällä ilmakehässä ainakin jollakin korkeudella tuulee melkein aina ja kovaa. Itse sijoittaisin maamme ilmapuolustukseen suunnitellut 20 - 30 miljardia euroa ilmalaivoihin, joihin kiinnitettäisiin sähköä tuulesta jauhavia rupeleita. Nämä tuulimyllyilmalaivat nostettaisiin tilanteen mukaan sopiville korkeuksille ja niin järjestettäisiin sekä maamme energiahuolto että ilmapuolustus. Suurvaltavihollisen hintavat haaskalinnut eivät uskaltaisi tunkeutua tuulimyllynlapojen ja sähköjohtojen muodostamaan ryteikköön. Tuulivoimat varastointiin liittyvän ongelmankin olen mielestäni ratkaissut; kovalla tuulella energia varastoitaisiin siten, että tuulisten aikojen ylijäämä tuotolla, ilmaa pumpattaisiin kovaan paineeseen suuriin muovisäkkeihin ja tyvenessä säässä varastoitu ilma päästettäisiin dynamoja pyörittävien turbiinien läpi pois näistä tuulipusseista. Tuollaiset säkit voisi sijoittaa merenpohjaan, jolloin vedenpaine aiheuttaisi sen, että pieneenkin säkkiin mahtuu paljon käyttövoimaa maamme kansantalouden tarpeisiin. En keksi yhtään kappaletta syitä, etteikö suunnitelmani toimisi ja jään odottamaan nyt jonkinlaista innovaatiopalkintoa, joku Nobelkin kelpaisi ensi hätään mainiosti. Kommentit (1)

Presidentillistä huumoria

23.05.2018, 18:08

Presidentti Niinistöä on pidetty enemmänkin kuivahkona kamreerityyppinä, mutta Pertti Rosilan Arkadianmäen kirstunvartija -kirjasta löytyi todiste siitä, että nykyisellä presidentillämme on ainakin jossakin määrin kykyä huumorileikkiin. Tapaus sattui siihen aikaan, kun Niinistö oli koko valtakunnan kirstunvartijana eli valtiovarainministerinä. Valtiovarainministeriöstä oli lähetetty kirje kansanedustajille ja sen mukaan johonkin budjettiesitykseen ei saanut tehdä mitään muutoksia. Se määräys suivaannutti ainakin demarikansanedustaja Virpa Puistoa, joka eduskunnan kahvilassa saapui Niinistön luo ja kaivoi kyseisen kirjeen laukustaan, heilutti sitä ministerin silmien edessä ja vakuutti suureen ääneen pyyhkivänsä tällä paperilla persettään. Siihen Niinistö totesi, että harmi sinun kannaltasi, koska silloin sitä on ikävämpi niellä. Rosilan mukaan välikohtaus nauratti myöhemmin myös temperamenttista edustaja Puistoa itseäänkin. Kommentit (0)