maanantai 18. toukokuuta 2026

Aurinko laskee länteen

Vaikka en ole mikään rasisti, niin edelleenkin ihmettelen ulkomaalaisten huonoa musiikkimakua. Eilen ihmettelin sitä, miten Laila Kinnusen kaunis ja syvähenkinen kappale Valoa ikkunassa jäi vuonna 1961 Euroviisuissa kymmenenneksi. Tänään ihmettelen sitä, että vuonna 1965 Viktor Klimenkon kaunis ja syvähenkinen kappale Aurinko laskee länteen jäi viimeiseksi eikä saanut yhtään pistettä.

Ilmeisesti ulkomaalaiset eivät olleet tietoisia siitä, että keuhkosyöpäkuolemaa odottava Reino Helismaa oli sen kuolinvuoteellaan sanoittanut. Ilmeisesti vireän 22-vuotiaan kasakkapojan esitystä ei pidetty uskottavana tuolle hengelliselle laulelmalle.

Säveltäjänero Toivo Kärki kertoi muistelmissaan, että mikäli hänen säveltämänsä Katri-Helenan esittämä letkajenkka Minne tuuli kuljettaa olisi valittu Euroviisuihin maamme edustajaksi, hänestä olisi tullut ison kivitalon omistaja Helsinkiin. Suomalaiskeksintö letkajenkka oli siihen aikaan suurta muotia maailmalla.

Minne tuuli kuljettaa oli voittanut karsintojen postikorttiäänestyksen ylivoimaisesti. Finaalissa käytettiin kuitenkin alueraateja ja erillistä Pohjola-raatia, joiden yhteispisteissä letkajenkka jäi lopulta kolmanneksi Koska raadeilla oli eri suosikit, Yleisradion johto käytti sääntöjen mukaista valtaansa ja valitsi Suomen edustajaksi Viktor Klimenkon dramaattisen balladin, jolle kevytmieliset ulkomaalaiset antoivat täydet nolla pistettä.

Hiljennymme kuuntelemaan Reino Helismaata, joka osasi sanoittaa muutakin kuin rillumareita: https://www.bing.com/videos/riverview/relatedvideo?q=aurinko+laskee+l%c3%a4nteen+viktor+klimenko&&mid=78546E4694CDCAF9703878546E4694CDCAF97038&churl=https%3a%2f%2fwww.youtube.com%2fchannel%2fUCcvlnfggcihQ2plUGa4a0jQ&FORM=VAMGZC

sunnuntai 17. toukokuuta 2026

Valoa ikkunassa

En ole mikään rasisti, mutta siitä huolimatta minusta tuntuu, että ulkomaalaiset ovat liittoutuneet meitä suomalaisia vastaan. Aloin epäillä edellä kerrottua asiaa jo vuosikymmeniä sitten, jolloin kärkkääläläistä torpparisukua oleva Mika Häkkinen hallitsi maailman autohurjastelukisoja, sillä noita kilpailuja seuratessani huomasin selvästi, että ulkomaalaiset kilvanajajat pyrkivät koko ajan pussittamaan meijän Mikan.

Käsitykseni ulkomaalaisten suomalaisvastaisuudesta vahvistui tänä aamuna, kun uutisissa kerrottiin, että eittämättöminä ennakkosuosikkeina Euroopan laulumestaruuskilpailuihin lähteneet suomalaiset jäivätkin kisassa yllättäen kuudensiksi. Jotenkin minusta tuntuu, että laulukilpailussa käytiin jonkinlaista poliittista peliä, jossa ulkomaalaiset rötösherrat olivat keksineet kisan säännöistä porsaan reijän, jonka avulla Suomelta vietiin voitto.

Euroviisut voitti joku bulgaari, jonka nimen päälle en nyt pääse, ja tässä yhteydessä on syytä muistaa, että Burgarian parlamenttivaalit voitti juuri joku putinisti, josta voisi päätellä, että itse Putinilla saattaa olla sormensa pelissä viime yön laulukilpailussa. Sotsin olympialaisissahan venäläiset menestyivät, koska tiedustelupalvelu FSB kävi vaihtamassa dobattujen venäläisten virtsanäytteet puhtaisiin. Jotain vastaavaa epäilen olevan Putin-myönteisen Bulgarian yllätysvoiton taustalla.

Luulen, että ainakin maamme poliisijohto iloitsee eilisestä Bulgarian yllätysvoitosta. Nimittäin jos Suomi olisi voittanut, seuraavat Euroviisut olisi järjestetty Suomessa ja Israelin edustajan saapuminen maahamme olisi synnyttänyt mellakoita, joiden torjuminen olisi ollut poliiseille vaativa tehtävä.

Lopuksi hiljennymme kuuntelemaan tunnelmaan sopivaa musiikkia. Laila Kinnunen esittää tässä nätisti ja selkeästi ääntäen kauniin ja tunnelmallisen sävelmän Valoa ikkunassa, joka sijoittui ensimmäisissä Euroviisuissa vuonna 1961 vasta kymmenenneksi, koska se oli ihan liian syvähenkinen kappale kevytmielisyyteen taipuvaisille ulkomaalaisille. 

https://www.bing.com/videos/riverview/relatedvideo?q=valoa+ikkunassa&mid=EB4AC397C4EB76A4BC2BEB4AC397C4EB76A4BC2B&churl=https%3a%2f%2fwww.youtube.com%2fchannel%2fUCcvlnfggcihQ2plUGa4a0jQ&FORM=VIRE



lauantai 16. toukokuuta 2026

Puuttuva uraanikuori

Eilen kirjoitin taas ropakantaa, kun kerroin, että Tsar-bomba olisi pystynyt tuhoamaan koko Länsi-Euroopan. Mutta tuskin se olisi siihen pystynyt, koska pommiin suunniteltu uraanikuori korvattiin lyijyllä, jonka vuoksi rajähdysteho puolittui ja pommista tuli yksi historian puhtaimmista ydinpommeista. Uraanikuori olisi sen sijaan lisännyt radioaktiivisen säteilyn hirmuiseksi.

Periaatteessa Tsar-bomba oli niin yksinkertainen, että sellaisen rakentaminen onnistunee tällä hetkellä Pohjois-Korealta ja kymmenen vuoden päästä myös Iranilta, ellei pappisvalta kaadu, tai ellei pappisvallan kanssa neuvotella samanlaista ydinasekieltosopimusta, jonka Obama kaudellaan sai neljän vuoden neuvottelujen jälkeen sovittua, mutta jonka Trump sitten hylkäsi maailman huonoimpana sopimuksena.

Tsar-bomban nallina toimi tavallinen atomipommi, joka räjäytti pienehkön vetypommin, joka sitten räjäytti ison vetypommin. Uraanikuori olisi sitten lopuksi kohottanut räjähdyksen tehon kaksikertaiseksi ja radioaktiivisen säteilyn moninkertaiseksi. Tiedemiehet olivat laskeneet, että pomminkoneen miehistöllä oli 50 %:n mahdollisuus säilyä hengissä, mutta sillä kertaa miehistöllä ei ollut tuurintynkää mukanaan.

Epäilen, että Usa ja Kiina sopivat Trumpin valtiovierailun yhteydessä, että Kiina voi vallata Taiwanin ja Usa vastavuoroisesti Venezuelan, Kuuban, Panama, Grönlannin ja Kanadan. Koska Usa ei enää suojele Taiwania, niin epäilen, että seuraava Tsar-bomban valmistaja tulee olemaan Taiwan, joka on varakas ja teknisesti hyvin kehittynyt valtio, joka varautuu Kiinan hyökkäykseen lähi vuosina. Muistelen jostain lukeneeni, että Helsingin Otaniemessäkin pystyttäisiin tarvittaessa valmistamaan atomipommi puolessa vuodessa.

Tästä Ilta-Sanomien jutusta löytyy video Tsar-bomban räjäytyksestä: https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006617085.html



perjantai 15. toukokuuta 2026

Tsar-Bomba

Maailmanhistoriallisten tapahtumien nykyisessä suunnattomassa vyöryssä on syytä muistaa, että lähellä Suomea, noin 1000 kilometrin päässä, Novaja Zemljaalla räjäytettiin vuonna 1961 kaikkien aikojen suurin vetypommi, jota jostain syystä kutsuttiin Tsar-Bombaksi eli siis Tsaarin Pommiksi.

Alunperin sen tehon piti olla 100 miljoonaa trotulitonnia, mutta järkimies Hrutshev pelkäsi, että jytky rikkoo Neuvostoliiton kaikki ikkunat, joten pommi räjäytettiin vain puolella teholla, eli sen suuruus vastasi 4000
Hiroshiman pommia. Erään Jukka Rislakin kirjan mukaan tämäkin pamaus rikkoi ikkunoita Suomen Lapissakin asti, mutta pikkuisen epäilen tuota tietoa. 

Tsaarin Pommi, joka painoi 27 tonnia, pudotettiin pommikoneesta laskuvarjojen avulla hidastettuna, jotta lentokone ehtii turvaan. Mutta ei ehtinyt kunnolla, vaan lämpöaalto kärvensi konetta pahasti. Lentäjä ja apulentäjä oli suojattu lyijylevyillä, mutta siitä huolimatta he kuolivat vuoden sisällä säteilysairauteen. Tosin sitä ennen heidät oli ehditty
ylentää sotilasarvoissaan, joka varmasti onkin ihan perusteltua.

Tuo  Tsaarin Pommi oli viimeinen, jota Andrei Saharov, joka myöhemmin sai rauhan Nobelin, oli täysin rinnoin suunnittelemassa.  Sittemmin hän laski, että jokainen ydinkoe surmaa megatonnia kohti kymmenentuhatta ihmistä
sukupolvien saatossa lisääntyneen radioaktiivisuuden seurauksena ja hänestä tuli rauhanmies. 50 megatonnin jättipommi tulee siis surmaamaan puoli miljoonaa ihmistä.

Olen elänyt uskossa, että Tunguskan meteoriittiräjähdys noin vuonna 1906 olisi ollut ihmiskunnan suurin paukku, mutta nettitietojen mukaan se olikin vain kymmenesosa Tsaarin Pommista. Olen elänyt myös siinä uskossa,
ettei meteoriitti ole koskaan tappanut ihmistä, mutta niin vain netti väittää yhden vanhuksen menehtyneen Tunguskassa. 

Toivottavasti Pohjois-Korean Suuri Johtaja ei satu edellä kerrottua lukemaan, koska sen jälkeen hän keksisi, että Neuvostoliitto pystyi muutamassa vuodessa ensimmäisen vetypomminsa jälkeen kehittämään maailmanlopunvehkeensä tehon sellaiseksi, että yhdellä pommilla olisi voinut tuhota koko Länsi-Euroopan.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Tsar-bomba

torstai 14. toukokuuta 2026

Ursa Majorin upotus

Minä, joka suren kaikkea, suren nyt sitä, että maailmantilanne voi hyvinkin kohta onnettomien sattumusten vuoksi kärjistyä suursodaksi, jota kukaan normaalilla järjellä ja moraalilla varustettu tavallinen kansalainen ei tietenkään halua, mutta eräistä valtiojohtajista en ole varma. Nimittäin tänään sattui silmääni tavallisesti luotettavan CNN:n hirmuinen uutinen. Muistelen, että CNN:n juuri edesmennyt johtaja oli näyttelijä Jane Fondan mies, joka lisää luottamusta lukemaani hirmuiseen uutiseen.

Tämän hirmuisen uutisen mukaan venäläinen Ursa Major-niminen rahtialus olisi loppuvuodesta 2024, eli vielä Joe Bidenin kaudella, tuntemattoman valtion toimesta upotettu Välimerellä. Ursa Major oli uutisen mukaan kuljettamassa Pohjois-Koreaan kahta sukellusveneisiin tarkoitettua ydinreaktoria. Ihmeellistä asiassa on, ettei Venäjä ole julkisesti paheksunut tapahtunutta. Uutisen mukaan Ursa Major lähti viimeiselle matkalleen kaksi kuukautta sen jälkeen, kun Pohjois-Korea oli lähettänyt joukkojaan Ukrainaan tukeakseen hätää kärsivää Venäjää sen erikoisessa sotilasoperaatiossa.

Luulenpa ymmärtäväni nyt, miksi vilua ja nälkää kärsivä Pohjois-Korean kansa on onnistanut hämmästyttävän nopeasti kehittämään valtiolleen vetypommin ja avaruusraketin, jollaisella periaatteessa voisi toimittaa myös ydinkärjen Amerikkaan. Voi olla, ettei Putin ole ainakaan täysin vastuussa Pohjois-Korean tieteellisteknisestä kehityksestä, vaan voi olla, että jo heti Neuvostoliiton konkurssin jälkeen sikäläiset työttömiksi jääneet tiedemiehet alkoivat myymään palvelujaan maksukykyisille ulkomaisille asiakkaille.

Se lohdullinen tieto Ursa Majorin upotusuutiseen liittyy, että Usa:n tiedustelupalvelu näyttää olevan hyvin perillä asioista. Voi hyvinkin olla, että jos Pohjois-Korea myy ydinaseita Iranille, niin aseiden siirto epäonnistuu.

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000012004769.html


keskiviikko 13. toukokuuta 2026

Elokuvan aihe

Olen jyrkästi sitä mieltä, että sitten kun Simo Häyhä-elokuva on saatu valmiiksi, niin sen jälkeen elokuvan voisi tehdä myös Aleksanteri Torikasta, sillä kyllä hänenkin elämässään olisi filmin aihetta.

Tosin Aleksanteri Torikka ei suinkaan ollut ainut talvisodan jälkeen itärajan taakse kadonneista. Luin vuosia sitten Juha Pohjosen välirauhan rauhattomuudesta kertovan kirjan Sodan ja rauhan rajalla, ja siinä kerrotaan, että reilun vuoden kestäneen välirauhan aikana Neuvostoliiton puolelle päätyi 212 henkilöä, joista takaisin pääsi vain 79.

Lopullisesti kadonneita tai tapettuja oli 133. Tosin väestömenetystä kompensoi jonkin verran tapaus, jossa sotien jälkeen eräs naapurin puolelle joutunut palasi mukanaan rajan takaa hankittu vaimo ja liuta lapsia. Siinäkin olisi hyvä romaanin aihe.

Varsinkin Uukuniemen suunta, jossa olen itsekin paljon aikaa viettänyt, oli välirauhan aikaan levoton. Siellähän jostain syystä välirauhan sopimusta tehtäessä rajan tarkka sijainti jäi epäselväksi, koska Stalinin kosmoskynän terä ollut huonosti teroitettu sitä viivaa kartalle piirrettäessä. Laskujeni mukaan noin kymmenen ihmistä eksyi Uukuniemellä ainakin venäläisten mielestä rajan väärälle puolelle.

Tosin sellaisiakin onnellisia tapauksia välirauhan aikana sattui, että reilut neuvostoliittolaiset sotilaat antoivat väärällä puolella kiinni jääneen palata takaisin. Rajan valvonta oli jossain vaiheessa löysää ja ainakin tarinan mukaan eräät uukuniemeläiset kävivät salaa hakemassa naapurin puolelta sinne latoon jääneitä heiniään, joka tietysti oli jyrkästi kiellettyä. Kyselin heinämiesten nimiä Revon Matilta, joka varmaankin tiesi noita tapauksia, mutta hän vain hymyili mietteliään näköisenä.

Muuten ihmeekseni huomasin, että Simo Häyhä-elokuva kuvataankin jostain syystä meillä Pohjois-Savossa eikä Uukuniemellä, vaikka pääosan esittäjä professori Jarkko Lahden isovanhemmat ovat Ristlahden Kettusia, jotka muuttivat 30-luvulla Mikkolanniemeen. Simo Häyhäkään ei ollut savolaisia, vaan hän oli syntynyt Rautjärvellä, joka nykyään on Parikkalaan liitetyn Uukuniemen naapurikunta.

Tuo Ristlahti onkin sopiva sukutausta Simo Häyhän esittäjälle, koska vuonna 1614 siellä käydyssä taistelussa, joka taisi pikemminkin olla rajakahakka, ratkaistiin, tulisiko Suomi, isiemme maa, kuulumaan Itään vai Länteen. Munckin johtamat ruotsalaiset voittivat Räsäsen johtaman Idän joukkueen ja sen seurauksena minäkin naputtelen tätä nyt latinalaisin kirjaimin.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/simo-hayhasta-kertovaa-elokuvaa-kuvataan-pohjois-savossa/9317664

tiistai 12. toukokuuta 2026

Aleksanteri Torikan tapaus

 Voi olla, ettei eilen mainitsemaani kapteeni Aleksanteri Torikkaa (alk. Aleksandr Krasheinin) kaapattu ja ammuttu pelkästään suojeluskuntapuseron vuoksi eikä edes sen vuoksi, että hän talvella 1918 kaappasi bolsevikeilta viisi lentokonetta Suomen valkoiselle armeijalle.


Mikko Porvalin Kadonneen kaupungin varjo-kirjan luettuani ajattelen, että neuvostoliittolaiset kaappasivat Torikan, koska uskoivat hänen olevan Suomen sotilastiedustelun miehiä ja veivät hänet sitten NKVD:n kuulusteluihin, joissa uskoakseni kaikki kuulusteltavat kertoivat kaiken tietämänsä ja monet vielä sitäkin enemmän.

Nimittäin kyllä Suomenkin kuulustelijat yleensä tarvittaessa saivat kaikki puhumaan, vaikka yleensä kai keinona oli se helppo, halpa ja tehokas menetelmä, että kuulusteltavaa hakattiin kepillä jalkapohjiin, joihin mustelmia ei jää.

Sotapoliisi Taavetti Heikkisestä kertovassa kirjassa Rintaman poliisi kerrotaan, että yleensä epäillyt desantit ja muut epäillyt vakoojat alkoivat puhumaan saatuaan keppiä, mutta joillekuille sitkeimmille piti keppiä antaa paljon.

Sellaistakin olen lukenut, että jotkut kaukopartiomiehet käyttivät kuulusteluissa puhalluslamppua tiedonhankintavälineenä, mutta sitä en oikein usko, koska puhalluslamppu on liian painava mukana raahattavaksi.

https://www.youtube.com/watch?v=gTcpsmjdZRc&t=41s

maanantai 11. toukokuuta 2026

Idän ja Lännen rajalla

Uukuniemen kirkonmäellä kulkee tavallaan Idän ja Lännen raja. Tässä yhteydessä on syytä muistaa, että kun Pähkinäsaaren rauhan raja sovittiin 1323 Novgorodin ja Ruotsin välillä, niin nykyisestä Suomen alueesta suurempi puolisko jäi Idän puolelle. Se oli hyvä se, koska Novgorod oli sen ajan edistyksellinen sivistysvaltio, jossa harrastettiin demokratiaa eikä kansalaisia juurikaan valtion toimesta tapettu tai edes kidutettu toisin kuin Ruotsissa.  Tietkin taisivat olla paremmassa kunnossa kuin nykyään Suomessa, koska niitä kestopäällystettiin hirsillä. 


Venäjän hallintojärjestelmä ei ole Novgorodin vaan mongolien peruja.

https://www.facebook.com/share/v/1LcwYTtLfz/

sunnuntai 10. toukokuuta 2026

Jo Karjalan kunnailla

 https://youtu.be/Rb-NHDEtQYU?si=7ACtUzRC73TZaLmz   

Jo Karjalan kunnailla lehtii puu, mutta käki ei kuitenkaan kuku. Sen sijaan pienet harmaa ruskeat peruspikkulinnut huutelevat raivoisasti uhkauksia ja solvauksia toisilleen reviireistä taistellessaan. Sellaistahan se on myös meidän ihmisten maailmassa. Viime yönkin rajarauhaa häiritsi kaksi räjähdyksen pamausta, vaikka tulitauon piti olla voimassa.

lauantai 9. toukokuuta 2026

Teerien kukerrus

Kevätaamu on tyyni ja rauhallinen Pyhäjärven rannalla. Tosin teerien kukerrus ja erilaisten räähkälintujen ääntely rikkoo Uukuniemen rajarauhaa nyt voitonpäivänä, jolloin Putini  erikoinen sotilasoperaatio on hetkeksi keskeytynyt. 


Muutama viikko sitten laskeutui suutariksi jäänyt drone tuohon parin kilometrin päähän jäälle. Se ei räjähtänyt. Sen sijaan rajan takaa Lahdenpohjan suunnalta oli samoihin aikoihin kuulunut kova pamaus, joten dronen kaveri ei ehkä jäänyt suutariksi.

 https://www.facebook.com/share/v/1DuWanfz5R/

torstai 7. toukokuuta 2026

Lampiset

Aloitin hiihtoharrastukseni Kapasilla, siirryin sitten vähän kalliimpiin ja parempiin Lampisiin ja kilpahiihtourani huipentui Järvisen erikoiskilpasuksiin, joilla voitin 3.-4.-luokkien Suonenjoen koulupiirimestaruuden talvella 1968, joka saavutus jäänee elämäni toiseksi suurimmaksi saavutukseksi. Sitä suurempi saavutus elämässäni on Kärkkäälän kansakoulun  riveissä tekemäni seitsemän maalia Rieponlahden vastaavaa oppilaitosta vastaan syksyllä 1967. Yhden maalin olin tehdä päällä, mutta onneksi puskuni meni oman maalin ohi niukasti.

Lampinen oli vuosikymmeniä maamme tärkein suksien valmistaja, kunnes 1950-luvulla Järvinen sen ohitti. Lampisen suku on menestynyt sekä hiihto- että moottoriurheilun puolella, sillä tehtaan perustaja Emil Lampinen oli menestynyt kilpahiihtäjä 1900-luvun alkuvuosina, hänen poikansa Raine Lampinen menestyi moottoripyöräilijänä ja rallikuski Simo Lampinen on suksitehtaan perustajan Emil Lampisen pojanpoika. Simo Lampinen sairasti lapsena polion, joka luultavasti esti häntä mestymästä hiihtäjänä tai moottoripyöräilijänä.

Suksitehtailija Emil Lampinen hallitsi hyvin markkinoinnin, koska Wikipedian mukaan hän oli yhteistyössä hiihtoa harrastaneen taiteilija Akseli Gallen-Kallelan kanssa, johon hän oli tutustunut Porvoossa 1920-luvun alussa. Lampinen ymmärsi myös lähettää valmistamiaan suksia ilmaiseksi merkkihenkilöille eri puolille maailmaa. Suksien saajiin kuuluivat muun muassa Suomen ja Yhdysvaltain presidentit sekä Saksan johtaja Adolf Hitler, jolle Lampinen lähetti lahjana kokoontaitettavat saranasukset. 

https://fi.wikipedia.org/wiki/Emil_Lampinen

Kapanen-Elotie

Suonenjoen hiihtohistoriasta sairaalloisesti kiinnostuneena rohkaisin mieleni ja soitin Aku Kapaselle, joka on Suonenjoelle suksitehtaan perustaneen Aulis Kapasen poika. Hän kertoi isänsä syntyneen Itä-Savossa Enonkoskella, josta hän muutti noin vuonna 1946 Suonenjoelle, jossa hän työskenteli puuseppänä Kutvosen tyylihuonekalutehtaalla. 

Kapasen suksitehdas perustettiin pian Suonenjoelle muuton jälkeen ilmeisesti 1950-luvun alkupuolella. Tehtaalla oli työssä neljä miestä, josta voisi päätellä, että suksia valmistui noin 1000 kpl miestä kohti, eli noin 4000 vuodessa. Kapasia myytiin myös Savon ulkopuolelle ja kävipä tehtaan myyntimies jopa Rovaniemen markkinoilla asti myyntimatkalla.

Aulis Kapanen oli opiskellut suksen tekoa Lampisen tehtaalla, joka toimi Porvoossa. Lampisen tehdas oli 1950-luvulle asti maamme johtava suksien valmistaja. Ilmeisesti Kapanen otti vaikutteita Lampisen suksista, koska Suonenjoen Suuressa Hiihtonäyttelyssä huomasin, että Kapaset ja Lampiset muistuttavat kovasti toisiaan. 

Jossain vaiheessa Aulis Kapasen yhtiökumppanina oli herra Elotie ja Aku Kapanen kertoi, että siihen aikaan suksia myytiin nimellä Kapanen-Elotie. Suuri haaveeni on löytää Kapanen-Elotie-merkkiset sukset ja suuri haaveeni on löytää myös Kapasen tehtaan tekemä jääkiekkomaila, koska suksitehtaalla valmistettiin jonkin verran myös mailoja. Tässä yhteydessä kannattaa muistaa, että seitsemän Kapasta on pelannut maamme jääkiekkomaajoukkueessa ja neljä peräti NHL:ssä asti. Aulis Kapanen ei ole ainakaan lähisukua jääkiekkoilija Kapasille, joiden esi-isät asuivat Uukuniemen Latvasyrjässä.

Kapasen suksitehtaalla asiakkaita palveltiin hyvin, koska katkenneet sukset korjattiin viidellä markalla. 1965 viisi markkaa vastasi arvoltaan 10 nykyeuroa. Viisi markkaa, eli 10 nykyeuroa, oli siihen aikaan muuten teollisuustyöntekijän keskituntipalkka. Nykyään teollisuustyöntekijän keskituntipalkka on 20 euroa. Minulla on hämärä mielikuva, että Kapaset olisivat 60-luvun puolivälissä maksaneet 20 markkaa, eli nykyrahassa 40 euroa. Siihen aikaan hiihtäminen oli nykyistä halvempi harraste.

Kapasen suksitehtaan toiminta päättyi 1960-luvun puolivälissä, jolloin Aulis Kapanen muutti uuden nuoren vaimonsa kanssa Australiaan. Siihen aikaan Australiaan muuttaminen oli suonenjokelaisille suoranainen muotioikku.

Yleensä Kapasen sukset olivat ruskeat, mutta Suonenjoen Suuren Hiihtonäyttelyn kauneimmat sukset olivat siniset Kapaset. 


keskiviikko 6. toukokuuta 2026

Mikä ihme niitä iranilaisia oikein vaivaa

Välillä minun täytyy kehuakin presidentti Donald Trumpia, sillä hän on hyvin joustava ihminen, joka pystyy muuttamaan mielipiteitään ja ainakin välillä se on hyvä se. Jo presidentti J. K. Paasikivi sanoi aikoinaan, että ainoastaan idiootti ei muuta mielipiteitään, ja niinpä minäkään en pidä Trumpia idioottina. Lisäksi uskon hänen olevan myös pohjimmiltaan rehellinen ihminen, koska minusta hän on yleensä rehellisesti sitä mieltä, mitä mieltä hän milloinkin sattuu olemaan.

Iranin tilannetta luulen nyt ymmärtäväni pikkuisen entistä enemmän, kun katsoin netistä kaksi kajaanilaisen historianopettajan Veli-Pekka Leivon kaksi pitkää videota Iranista. Toisen videon nimi on osuvasti "Mikä ihme niitä iranilaisia oikein vaivaa" ja toisen nimi "Kymmenen asiaa, jotka jokaisen tulisi tietää Iranista". Jos Donald Trump sattuu tämän lukemaan, niin pyydän ystävällisesti, että hän syventyisi mainitsemieni videoiden ääreen. Muidenkin maailmanmenosta kiinnostuneiden kannattaa hiljentyä kuuntelemaan Veli-Pekka Leivon viisasta kerrontaa.

Aiemmin en muuten tiennytkään, että kun Neuvostoliitto ja Britannia vuonna 1941 yhdessä hyökkäsivät Iraniin ja miehittivät sen, niin sen seurauksena neljännes iranilaisista kuoli nälkään, ainakin osittain sen vuoksi, että miehittäjät ottivat paikallisen väestön kuorma-autot sotilaskäyttöön.

Enkä tiennyt sitäkään, että tällä hetkellä maailman kansoista suhteessa eniten naispuolisia luonnontieteiden korkeakouluopiskelijoita on Iranissa. Tämä selittänee vaikkapa sen, että jossain tv:n ajankohtaisohjelmassa haastateltiin Suomessa asuvaa iranilaista pakolaisnaista, joka kertoi opiskelleensa aluksi liikennelentäjäksi, vaikka tekeekin nyt näyttelijän hommia. 

Ja uutta oli minulle sekin, että Britannia nosti aikoinaan Iranin johtoon diktaattorin, jolta ostettiin sitten 10.000 punnalla maan öljyvarat. Nythän tosin Trump on ilmoittanut ottavansa Venezuelan ja Iranin öljyn haltuunsa maksamatta mitään eli kymppitonnin halvemmalla.

Lopuksi korostan sitä, että Iranin fasistinen pappisvalta on hirveä asia ja toivon, että valta siellä vaihtuu. Kuitenkaan en kannata tämän 3500 vuotta vanhan sivilisaation tuhoamista, kuten Trump uhkailee. Iranin valtio on muuten vanhempi kuin Kiinan valtio.

https://www.youtube.com/watch?v=p_7o-C_ZuJ4

https://www.youtube.com/watch?v=kXsbNosN39U&t=1213s

tiistai 5. toukokuuta 2026

JCPOA-sopimus

Jos jotain myönteistä pitää nykyisestä maailmanmenosta oikein hakemalla hakea, niin myönteistä on se, ettei aamu-uutissa kerrottu kolmannen maailmansodan vielä syttyneen. Trump tosin väittää laivastonsa saatelleen yhden vuoroaan odottavasta 2000 laivasta Hormuzin salmen läpi ja laivastonsa upottaneen myös loput iranilaisten moottoriveneistä ja varmaankin myös soutuveneistä, mutta pahemmalta on kuitenkin vältytty.

Mikäli Trumpin väite Iranin moottori- ja soutuveneiden tuhoaamisesta pitää paikkansa, joutuvat Iranin fanaattiset vallankumouskaartin uskonsoturit jatkossa pitkillä seipäillä tökkimään ajomiinat rannalta käsin merelle päin. Voi olla, etteivät ainakaan vakuutus- ja laivayhtiöt jostain syystä vielä täysin luota Trumpin puheisiin, joten bensan hinta pysyy korkeana.

Tässä yhteydessä on syytä muistaa, että Obaman kaudella Usa yhdessä muiden suurvaltojen kanssa neuvotteli vuosien ajan Iranin kanssa sen ydinaseohjelman lopettamisesta ja vuonna 2015 sovittiin, että Iran luopuu ydinasehankkeistaan ja että talouspakotteita maata vastaan lievennetään. Iran suostui jopa päästämään tarkastajat valvomaan sopimuksen noudattamista.

Strategisen neron Donald Trumpin noustua Usa:n presidentiksi, hän ilmoitti heti, että Obaman johdolla neuvoteltu sopimus on maailman huonoin sopimus ja vuonna 2018 Usa irtaantui sopimuksesta. Iran ilmoitti irtautuvansa sopimuksesta virallisesti lokakuussa 2025, mutta oli jo vuosien ajan Yhdysvaltojen vetäytymisen jälkeen laiminlyönyt sille asetettuja ehtoja.

Nyt sitten ollaan tilanteessa, että maailma on suursodan kynnyksellä, sillä Hormuzin salmea ei saa väkisin pidettyä auki, ellei Iranin 190.000 miehen aivopestyä vallankumouskaartia saada tuhottua ja se saattaa sitten vaatia maaoperaatiota, johan Trump ei uskalla ryhtyä, ellei saa muita Länsimaita tuekseen.

Mielenkiinnolla odotan, että Trump esittää Suomelle pyynnön maajoukkojen lähettämisestä Iranin rintamalle uhalla, että muuten Usa ei enää suojele Suomea Venäjää vastaan, vaan päinvastoin yllyttää Venäjää hyökkäämään Suomeen. Muistanpa, miten 1960-luvun lopulla, jolloin Neuvostoliitto ja Kiina sotivat Ussurjoella, sovankäyneet miehet puhuivat, että YYA-sopimuksen perusteella Neuvostoliitto tulee vaatimaan Suomen joukkojen lähettämistä Kiinan vastaiselle rintamalle.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Iranin_ydinsopimus

sunnuntai 3. toukokuuta 2026

Merimiinat

Nähtäväksi jää, alkaako kolmas maailmansota tänään. Trump on sosiaalisessa mediassa ilmoittanut, että Usa:n laivasto alkaa tänään saattamaan tankkilaivoja Hormuzin salmen läpi, ja mikäli yhtään ihmisluontoa tunnen, ilmoittaa Iranin pappisjohto kylvävänsä merimiinoja Persianlahdelle.

Usa ei varmaankaan pysty merimiinojen kylvämistä estämään, koska miinoja voi levittää merelle moottoriveneistä käsin tai jopa rannalta käsin pitkillä seipäillä tökkimällä. Yksinkertaisimmat merimiinat maksavat vain 1000 - 2000 euroon, kun taas tankkilaiva lasteineen maksaa satoja miljoonia euroja. Pirullisimmat tekoälyä hyödyntävät miinat, joita on vaikea torjua, maksavat tietysti enemmän, mutta vähemmän kuin miljoonan maksava ohjus.

Iranin pappisjohto ei ole vielä tietääkseni edes uhkaillut, että myös Punainenmeri suljetaan meriliikenteeltä, mutta tämän jutun luettuaan Iranin pappisjohto varmaankin ymmärtää niin menetellä. Punaisenmeren eteläpäässä sijaitseva salmi on nimeltään Bab el Mandeb, joka suomeksi tarkoittaa kyynelten porttia, joka tulee olemaan salmelle hyvin sopiva nimi.

Epäilen, että meillä bensa maksaa kohta kolme euroa litralta ja Usa:ssa puolet vähemmän, jonka seurauksena Trumpin virka on vaarassa.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Merimiina

Törkypommi

Ulkopoliittinen erityisasiantuntija Timo Stewart vieraili pari viikkoa sitten Kuopiossa Isänmaallisen seuran vieraana selostamassa Lähi-Idän tilannetta ja luonnollisesti olin paikalla isänmaallisen nuorison edustajana. Luennon lopuksi pääsin kysymään, että miten amerikkalaiset tulisivat suhtautumaan siihen, jos Iranin pappisvalta ilmoittaa ostaneensa Pohjois-Koreasta vetypommeja tai jos se ilmoittaisi valmistaneensa ainoan ydinvoimalansa radioaktiivisesta jätteestä törkypommeja, joilla voidaan tarvittaessa muuttaa vääräuskoisten maailma asuinkelvottomaksi tuhansiksi vuosiksi.

Stewart ei uskonut moisten uhkausten olevan tulossa, koska Kiina ja Venäjä eivät asiaa hyväksyisi. Toivottavasti hän on oikeassa, mutta pikkuisen epäilen, etteivät Kiina ja Venäjä oikein kovan paikan tullen pysty paratiisiin haluavien Iranin johtajien uhkailuja estää.

Kysyin myös kaveriltani tekoäly Geminiltä, että pystyykö Iran törkypommilla kiristämään maailmaa ja sain vastauksen, että plutoniumin levittäminen laajalle alueelle on hyvin hankalaa, koska kyseessä on hyvin painava ja hankalasti käsiteltävä aine. Geminin mukaan Tsernobylin voimalasta karkasi ilmaan 30 kiloa plutoniumia, mutta se levisi onneksi vain 30 kilometrin säteelle voimalasta, joka tulee olemaan asuinkelvoton ihmiskunnan loppulaukan ajan.

Tässä yhteydessä on kuitenkin syytä muistaa, että Iranin ainut ydinvoimala tuottaa vuodessa parisataa kiloa plutoniumia ja koska voimala on toiminut vuosia, sillä lienee tätä supermyrkkyä jo tonneja. Iran on myös kehittänyt ballistisia ohjuksia ja valtavan määrän kauaksi kantavia droneja, joiden avulla ainakin vääräuskoisten suurkaupunkeja voi uhata. Voi olla, ettei Trump ottanut törkypommiuhkaa huomioon, kun uhkasi Irania koko sen sivilisaation tuhoamisella.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Plutonium

perjantai 1. toukokuuta 2026

Ikitie

Tänään nähdään Ylen Teemalla elokuva Ikitie, joka ainakin jossain määrin perustuu tositapahtumiin. Elokuvan esikuvana ovat olleet Aunuksessa sijainneen Säde-kommuunan vaiheet. Säde-kommuuna oli eräänlainen kristillis-kommunistinen yhteistila, jossa jokainen antoi kykyjensä mukaan ja sai tarpeidensa mukaan. Säde-kommuuna olisi hyvä väitöskirjan aihe jollekulle itsensä pöhköksi lukeneelle lisenssille. 

Kommuunassa kaikille maksettiin sama palkka. Tuo periaate on täysin toinen kuin nykyinen tulosvastuuta korostava oppi. Säde lienee ollut Israelin kibbutsien edeltäjä, tavallinen kolhoosi se ei ollut. Eikä varmaankaan ihan tavallista Neuvostoliitossa ollut sekään, että osuustilalla järjestettiin innokkaasti hengellisiä seuratilaisuuksia.

Säde-kommuunan perustivat 1930-luvun alussa silloiseen lamaan kyllästyneet amerikansuomalaiset, jotka lähtivät Neuvosto-Karjalaan rakentamaan ihanneyhteiskuntaa. Monet köyhät työläiset myivät lähtiessään omistamansa autot ja joku jopa lentokoneensa. Aunuksen Säde-kommuunan perustajat olivat ahkeria ja hyviä ihmisiä, jotka saivat yhteistilansa kukoistamaan.

Säteen johtajana toimi Kalle Siikanen, joka oli Amerikkaan muuttanut Jäppilän mies, eli hän oli melkein suonenjokelaisia. Nykyäänkin Jäppilässä on Siikasia. Kalle oli hyvä johtaja, joka antoi kommuunalle kaikkensa. Hän lahjoitti jopa kultahampaat suustaan yhteiseksi hyväksi, kun yhteistilalla oli rahoituskriisi eikä työmiehille pystytty muuten hankkimaan kunnon työhousuja. Siinä tempussa olisi esimerkkiä nykyajan maamme johtopaikoilla oleville optiomiljoonia jahtaaville kauppakamarinulikoille.

Säde-kommuunan loppu oli surullinen. Tilan miehet olivat Stalinin vainon vuosina puhdistamassa tilan syvää kaivoa, kun paikalle saapui kuorma-auto. Miehet komennettiin auton lavalle ja he katosivat auton nostattamaan pölypilveen. Neuvostoliiton arkistojen avauduttua selvisi, että melkein kaikki miehet päätyivät Karjalan joukkohautoihin.

Sikäli Ikitie antaa väärän kuvan tapahtumista, koska teloittajat eivät todellisuudessa riehuneet kiväärien kanssa, koska sen patruunat ovat kalliita ja käsittely raskasta. Karjalassa käytettiin kuolemantuomioiden täytäntöönpanossa edistyksellistä tekniikkaa ja niinpä ammuttavat vietiin montun reunalle, jossa heitä ampua napsautettiin otsaan pikkupistoolilla, jonka panokset ovat edullisia ja käsittely vaivatonta.

Tosin kehittyneestä tekniikasta huolimatta teloittajan työ oli raskasta ja vaikka käytössä oli pikkupistooli, sai moni pyöveli käteensä jännetuppitulehduksen, jota jostain syystä nykyään kutsutaan tenniskyynärpääksi eikä pyövelinkyynärpääksi.

Jos joku ei jaksa ensi yönä valvoa, Ikitien voi katsoa tästä linkistä: https://areena.yle.fi/1-3235351

Inosiini

Huomasinpa aamulla lehdestä pikku-uutisen, jossa kerrottiin, että muudan venäläisurheilija oli voittanut maratonjuoksussa lyömättöminä pidetyt kenialaiset. Uutinen toi mieleeni Kimmo Nokkosen Likaista hiihtoa-kirjasta lukemani tapauksen, jossa kerrottiin siitä, miten reilut vuosi sitten ukrainalainen ampumahiihtovalmentaja tuomittiin Kainuun käräjäoikeudessa sakkorangaistukseen vaaran aiheuttamisesta.

Valmentaja oli ruiskuttanut Vuokatin para-ampumahiihtäjien kisoissa kahden naisampumahiitäjien suoneen inosiinia sillä seurauksella, että nämä invalidiurheilijat joutuivat sairaalaan tehohoitoon. Valmentajalla ei ollut lääkärin tai hoitoalan koulutusta. Yllättävän vähälle huomiolla tämä tapaus on jostain syystä jäänyt maamme mediassa.

Inosiini on lääkeaine, joilla on myyntilupa lähinnä entisen Neuvostoliiton alueen maissa. Aineen uskotaan parantavan solujen energiantuotantoa ja luovan sietokykyä hapenpuutteelle. Inosiini ei kuulu urheilussa kiellettyjen aineiden listalle eikä sen käytössä ole kyse dopingista. Minä epäluuloinen ihminen epäilen, että olen keksinyt selityksen sille, miksi kestävyysurheilussa on viime aikoina tulokset parantuneet huimasti.

Tässä lisätietoa Vuokatin tapauksesta: https://yle.fi/a/74-20141925