tiistai 21. maaliskuuta 2023

Maailman onnellisin maa

Vaikka emme enää pärjääkään hiihtourheilussa, niin sillä voi kuitenkin lohduttautua, että Suomi, isiemme maa, valittiin kuudennen kerran peräkkäin maailman onnellisimmaksi maaksi. Ennen epäilin, että kansamme onnellisuuden salaisuus on humalahakuinen juominen ja runsas mielialalääkkeiden popsiminen, mutta nyt olen keksinyt uuden selityksen asialle.

Kuuntelin tuossa suosikkivokalistejani, eli vahvasti kainuulaistaustaisia Maustetyttöjä, jotka lienevät jonkinlainen kainuulainen vastine brittibändille nimeltään Spicegirls, jonka ainakin kaikki jalkapallon seuraajat tuntevat ja tajusin sopivasti näin vaalien alla, että Suomi on maailman onnellisin kansa, koska meillä on siirrytty kommunismiin eli olemme vapautuneet työnorjuudesta, josta ihmiskunta on kolmisen miljoonaa vuotta haaveillut.

Nimittäin Maustetytöt antavat kappaleessaan Meni rahahommat pieleen ymmärtää, että vaikka rahahommat ovatkin menneet pieleen jopa siinä määrin, että peppu on vallan auennut, niin entäs sitten; sen kun vain laulelen ralleja vaan, koska maamme sosiaaliturva sen mahdollistaa.

Ja niinhän se on. Jos tässä meikäläisessä elämäntaistelussa pahasti tappiolle jäänyt ei saa rahaa muuten, niin lakisääteinen toimeentuloturva, joka on yksinasuvalle 555,11 € ja asumistuki, joka kattaa maksimissaan 80 % asumiskuluista, takaavat nippanappa sen, että ralleja pystyy lauleskelemaan, vaikka suolet voisivatkin välillä kurnia.

Toimittaja Arvo Ei-Poika Tuominen kertoi jossain kirjassaan, että venäläinen taksikuski oli häneltä kysynyt, että onko Suomi kommunistinen maa. Tuominen oli pyytänyt kysymykseen täsmennystä ja taksikuski oli sitten kysynyt, että voiko Suomessa elää tekemättä työtä. Kun Tuominen vastasi myöntävästi, niin taksikuski oli todennut, että sitten Suomi on kommunistinen maa. Venäjällä keskipalkka on 530 € ja se lienee pikkuisen alempi kuin kiinalaisten.

Lopuksi hiljennymme kuuntelemaan tunnelmaan sopivaa hyvää musaa https://www.youtube.com/watch?v=AkZGSR8izHI

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti