keskiviikko 11. heinäkuuta 2018

Perhetragedia



Ihmeellinen ja ihmeellisen julma on luonto. Verannallamme pesineen pienen siivellisen nisäkäsystävämme pesintä sai traagisen lopun. Pesään kuoriutui neljä noin herneen kokoista pirtsakkaa poikasta, jotka kasvoivat viikossa ulkoisilta mittasuhteiltaan moninkertaisiksi ja kaikki näytti olevan hyvin, mutta ne sitten joutuivat luopumaan ainutkertaisista elämistään inhimillisesti katsoen liian varhain väkivallan uhreina.

Tapaus oli traaginen. Yhtenä yönä pian ravintoloiden sulkemisajan jälkeen kuulin pesältä selviä avunhuutoja, elikkä ihan lintukirjan mukaisesti peukaloiseksi määrittämäni lajin lajityypillisiä tsäk,tsäk, tsäk-avunhuutoja, mutta en uneliaana ihmisenä reagoinut niihin tarvittavalla ripeydellä. Aamulla pesä oli tyhjä. Syyllisestä minulla ei ole tietoa tutkimusten tässä vaiheessa. Huonosti siis kävi yksinhuoltajaäidin au-lapsille.

Työpaikan lintumies vilkaisi pesän kuvaa ja totesi välittömästi, ettei se mikään peukaloisen pesä ole, vaan harmaasiepon. Itse, joka olen myös lintuihin perehtynyt ja erotan esimerkiksi pikku-, paska-, ja räähkälinnut toisistaan, voin vakuuttaa, ettei kyseinen yksinhuoltajalintu ollut harmaata nähnytkään. Ihan se oli tyypillinen ruskea peruslintu.

Samainen lintumies tiesi kertoa, että kyllä eräät lintunaiset osaavat pitää parisuhteessa puolensa, toisin kuin edellä kerrottu yksinhuoltajalintu. Nimittäin kahlaajanaiset ovat todella lintumaailman feministejä; ne jättävät heti kuoriutumisen jälkeen poikaset isän vastuulle ja lentävät jo heinäkuulla kahlailemaan etelän hiekkarannoille. Näinhän tapahtuu monta kertaa myös meidän ihmisten maailmassa.



Kommentit (0)



Ilmeikäs ahven



Ennen Petäisen ahvenet olivat pieniä ja mustia tirrejä kuin pirut ja niitä oli paljon, mutta ilmeisesti järven ahvenkanta on nyt romahtanut melkein anhittomiin ja loppunsa edellä lajin yksilöt ovat kasvaneet valtaviin ulkoisiin mittasuhteisiin. Olen tehnyt inhimillisessä mielessä kaiken mahdollisen, etteivät kalat vain pääsisi häiritsemään uisteluharrastustani ja olen siirtynyt käyttämään museaanisia perintövälineitä, mutta siitä huolimatta iski tuo kuvan  jättiläisahven uistimeen.

Kala oli vaaksamitalla mitattuna yli 40-senttinen ja koska tuon mittainen hauki painaa noin puoli kiloa ja koska ahven on ruumiin rakenteeltaan huomattavan vanttera, olen alkanut puhumaa saamastani kiloisesta ahvenesta, vaikka sen valehtelematon paino olikin noin 750 grammaa.

Ahven oli koukussa kiinni niin nätisti, että pääsi itse omin avuin irti, joten hetken kalaa ihailtuani  ja sen kuvattuani, sääli valtasi mieleni ja vapautin sen jatkamaan elämäänsä lajitoveriensa parissa. Se oli hyvin kaunis ja ilmeikäs ahven ja mielestäni oli kaikessa ilmeikkyydessään jotenkin Ahti Karjalais-vainaan kaltainen.

Kommentit (0)



Suuri luontoelämys

Kävin kuntoilumielessä soutamassa uistinta ja koin reissulla kesän suurimman luontolämykseni. Nimittäin Kauppis-Karin laiturilla oli joukko sieviä ulkomaalaistaustaisia mansikanpoimijattaria ongella. Ilmeisesti itäisessä naapurissamme nuoret tytötkin ymmärtävät kalastamisen, kalanperkauksen ja kalaruoan päälle. Suomestahan on nykyään vaikea löytää naisenpuolta, joka suostuisi kaloja edes perkaamaan.

Olin juuri saanut hauentupin ja häivähdyksen omaisesti kävi mielessäni, että soutaisin tyttöjä jututtamaan ja olisin voinut samalla tarjota heille myös kansainvälisenä ystävyyden osoituksena hauentuppeani.  Mietin jo kansainvälistä ystävyyttä osoittavan repliikinkin valmiiksi venäjän kielen suppeahkosta sanavarastostani. Ajattelin sanoa, että "pasalusta, harashoo, seljanka", mutta sitten tulin järkiini ja jätin tarjoamatta tuppeani tyttösille.

Nimittäin nykyäikana suunnittelemani käytös hyvin helposti tulkitaan seksuaaliseksi ahdisteluksi, josta minulle saattaisi aiheutua tulevaisuudessa hankaluuksia, mikäli menneisyyttäni alettaisiin jostain syystä oikein perusteellisesti perkaamaan. Niin voisi käydä esimerksi siinä tapauksessa, jos tulen hakemaan YK:n pääsihteerin virkaa, koska siinä virassa mielestäni kaivataan oikein hyvvää miestä. 

Kommentit (0)



Mansikka onkin makea epähedelmä


Muudan ystävällinen mansikkaisäntä toi minulle maistiaiset tämän kesän sadosta. Parhaimmillaan, kuten tänä kesänä näyttää olevan, tämä epähedelmä on kaunis ja makea. Viime kesänä oli niin ei ollut ja silloin kirjoitin blogillani, että minulla on ikävä lapsuuteni yydeneitä, joka oli maukas ja satoisa mansikkalaji, mutta ei pehmeytensä vuoksi kestänyt kuljetusta. Kyllä nykyinen honey-merkkinen lajike on ihan yydenin luokkaa.

Tosin suosittelen ikäisiäni ehtoopuolelle ihmisiä hyödyntämään tienvarsien ahomansikoita. Kun täysin kypysyneitä ahomaniskoita kerää kourallisen ja heittää sen kerralla kitusiinsa, on makuelämys valmis. Vaikka autojen bensoissa ei enää ole lyijyä, en suosittele kuitenkaan tienvarsimarjoja nuorille, joilla on vielä koko elämä edessään. Tuskin nykyisten autojen jarrujen erittämä asbestikaan mikään terveystuote on.

Muuten olen kuullut tapauksesta, jossa tullin tutkimuksissa paljastui, että maahan tuotiin jarrupaloja, joissa ympäristölle vaarallinen asbesti oli korvattu lehmänlannalla. Autoista en mitään ymmärrä, mutta luulen, että ne jarrut olivat ihan paskajarrut.

Kommentit (0)




Ohukainen


Kuvan lievästi vaurioitunut hävittäjä on ainoa laatuaan maailmassa. Se on amerikkalainen Brewster, jota Suomessa kutsuttiin ilmojen helmeksi, mutta joka kotimaassaan vedettiin ensimmäisen sillä käydyn ilmataistelun jälkeen harjoituskäyttöön, koska se ei pärjännyt alkuunkaan japanilaisten Zeroille.

Keski-Suomen ilmailumuseossa näytillä oleva kone putosi palavana itäkarjalaiseen erämääjärveen, josta se löydettiin reilut 50 vuotta myöhemmin. Kun kone saatiin pintaan, todettiin sen renkaissa vielä olevan täyden ilmanpaineen. Siivissä näkyy muutama luodinreikä, ja ihmetystä herättää keskellä lentäjän istuinta oleva lentokonetykin tekemä ammottava aukko.

Kaikesta huolimatta koneenohjaaja Lauri Pekuri säilyi hengissä. Myöhemmin hänestä tuli ensimmäinen äänivallin ja myös kaksinkertaisen äänivallin ylittänyt suomalaislentäjä. Olen lukenut hänen muistelmansa, mutta niistä ei paljastunut, mikä pelasti hänet istuimen läpäisseeltä tykinammukselta. Alunperin Pekuri oli sukunimeltään Ohukainen, mutta ilmeisesti hän ei pitänyt alkuperäistä nimeäään sopivana upseerismiehelle. Pekuri yleni everstiksi ja jäi eläkkeelle Karjalan lennoston komentajana.

Venäläiset ovat taitavaa kauppiaskansaa. Tuokin kone myytiin sekä sen löytäneille suomalaisille että amerikkalaisille. Amerikkalaiset ovat lainanneet sen Tikkakosken museolle, heille koneella ei ole suurta tunnearvoa. Suomalaiset sitä kuitenkin arvostavat, sillä sen voitto-tappiotilasto oli meikäläisillä maailman paras 1:32.

Kun suomalaiset ostivat Brevsterit vuonna 1940, maksoivat ne nykyrahassa noin puoli miljoonaa euroa kappaleelta. Kun suomalaiset ostavat nykyisten Hornettien seuraajat, maksavat ne noin 200 kertaa enemmän konetta kohti. Niin muuttuu maailma.

Kuvan Brewster liippaa läheltä itseäni ja myös koko Kärkkäälän kylää. Nimittäin Brewsterin etsinnän käynnisti Heimo Lampi, joka sodassa palveli hävittäjälentäjänä ja rauhanoloissa lakimiehenä edeten lopulta Kouvolan hovioikeuden presidentiksi. Heimo Lampi, joka nuornamiesnä toimi asianajajana Savossa, on kirjoittanut Kärkkäälänkin historiaan liittyvän romaanin Lähimmäistäsi niin kuin itseäsi, joka teos minullakin on hyllyssäni, mutta se sopisi mainiosti myös Junttilan tuvan seinälle.

Sikälikin tunnen myötämielisyyttä Lampea kohtaan, että hän omalta osaltaan pelasti entisen asuinkaupunkini Heinolan, sillä yhdessä toverinsa kanssa hän ampui alas viisi Heinolaa pommittanutta neuvostopommittajaa. Täysin hän ei pommitusta estänyt, sillä Heinolassa kuoli siinä rytäkässa pari kymmentä viatonta ihmistä. Yksi osuma tuli myös kaupungissa sijainneeseen tuomiokunnan arkistoon ja minulle on kerrottu, että moni kansalainen piti sitä pommia oikeaan paikkaan osuneena, sillä se ratkaisi kerralla monta visaista ongelmaa.



Kommentit (0)



Anni eli MIG-17


Kuvan lentolaite ei ole MIG-15, jolla konetyypillä oli 50-luvulla tapana loukata Uukuniemen ilmatilaa, vaan kyseessä on sen kehittyneempi versio MIG-17, joka on nähtävillä Keski-Suomen ilmailumuseon pihalla. Lentolaitteen väritys kaikkine söpöine ei-suojavärikoristeineen ei ole alkuperäisen sotilaallinen, vaan eräs peruskoulun ala-asteelainen Anni on sen suunnitellut ihan omasta päästään ja niinpä koko kone on nimetty Anniksi.

Suomen ilmavoimilla ei ole olut käytössään MIG-17-mallia, mutta kyllä sellainen on ilmatilassamme lennellyt, vaikka asiasta ei aikoinaan julkisuudessa puhuttu. Helsingin Sanomien uutisarkistostakaan tapauksesta ei löydy tietoa. Suomen kansaa ei näköjään haluttu kylmän sodan aikaan hermostuttaa esimerkiksi tiedolla, että Suomen ilmatilassa Sallassa ottivat vuonna 1954 yhteen suurvaltojen vehkeet. Tapauksella oli monia silminnäkijöitä. Rajavartiosto vakuutti tiettävästi virallisesti, että eräiden lappilaisten kuulema  konetykkien pauketta muistuttava ääni johtui ukkosesta.

 
Kaikki tietävä Wikipedia kuitenkin kertoo kyseisestä Sallan ilmataistelusta Mig-17 hävittäjästä kertovassa artikkelissaan. Mainittakoon, että amerikkalaista kuusimoottorista pommikonetta oli ajamassa takaa myös eilen mainittuja Mig-15 koneita, mutta niiden nopeus ei riittänyt, mutta uudempien MIG-17   hävittäjien nopeus yllätti amerikkalaiset. Takaa ajettu pommikone lensi tiukan paikan tullen 900 km/t, mutta takaa-ajaja oli hieman nopeampi.

 
Wikipedia kertoo seuraavaa Mig-17:sta: Konetyyppi  ei ole koskaan lentänyt Suomen Ilmavoimissa. Kuitenkin kaksi MiG-17-hävittäjää ajoivat takaa 8.5. 1954 yhdysvaltalaista Harold Austinin ohjaamaa RB-47 Stratojet -lentokonetta Suomen Lapin ilmatilassa. Kolme RB-47-lentokonetta oli lentänyt tiedustelemaan ilmakuvauksella Norjanmeren kautta Murmanskin alueelle Kuolan niemimaalle ja Arkangelin satamia, puolustusvälinetehtaita ja muita sotilaallisia kohteita. Lentokoneita vastaan Neuvostoliitto lähetti MiG-15- ja MiG-17-hävittäjiä, joista viimeksi mainittuja RB - miehistöt eivät osanneet odottaa.

Sallassa Onkamojärven yläpuolella toinen kahdesta Suomen ilmatilaa loukaten takaisin lentäneen koneen miehistöstä huomasi olevansa MiG-17-hävittäjien takaa-ajamana. MiG-17:t tulittivat ja RB-47 sai vaurioita polttoainesäiliöönsä sekä radioonsa kyeten kuitenkin palaamaan tukikohtaan Englantiin. Paikalliset asukkaat onnistuvat seuraamaan ilmataistelua, joka pyrittiin salaamaan salaamalla sitä koskevat asiakirjat Suomen ulkoasiainministeriössä. Uusi Suomi oli jo kuitenkin tehnyt asiasta artikkelin, minkä vuoksi Suomen ulkoasiainministeriön poliittisen osaston päällikkö, Eero A. Wuori leimasi uutisen humpuukiksi. Lopuksi asia jouduttiin kuitenkin myöntämään. Eduskunnan ulkoasiaivaliokunnan jäsen Johannes Virolainen kuitenkin esitti salaamisyrityksen perusteluksi sen, että haluttiin välttää Suomen joutuminen osalliseksi suurvaltojen välisistä ristiriidoista.
      .

Kommentit (0)



MIG-15 ja Mensuvaara

Kioskin Matti kertoi aikoinaan, että joskus 1950-luvulla oli tavallista, että rajan pinnasta Mensuvaaran lentokentältä operoineet neuvostoliittolaiset MIG-15 hävittäjät kävivät välillä kovalla jylinällä kiertämässä Uukuniemen kirkon. Itse suhtauduin tarinaan hieman epäillen, koska suomalaisten rakentama Mensuvaaran kenttä oli hiekkapintainen, jollaiselta ainakaan nykyaikaisten suihkukoneiden lähtökiito ei onnistu.

Uukuniemi-juhlassa jututin erästä asiantuntijaa, joka myös suhtautui tarinaan epäillen. Hän kuitenkin lupasi selvittää asiaa. Asian selvittämistä varmaankin helpotti se, että Uukuniemen juhlakentällä vieraili perinteiseen tapaansa entinen puolustusvoimain komentaja kenraali Jaakko Valtanen, jolla hyvinkin saattoi olla tietoa asiasta.

Ja kyllä perirehellisen Kioskin Matin kertoma piti jälleen paikkansa. Alan asiantuntija oli selvittänyt asiaintilaa ja saanut selville, että sopivilla tuulilla naapurin hävittäjät koukkasivat Uukuniemen puolelta. Tiedosta voi päätellä sen, että neuvostoliittolaisten ensimmäinen suihkukone oli sen verran maastokelpoinen, että sille soveltui myös hiekkakenttä.

Yritin etsiä Helsingin Sanomien mainiosta arkistosta juttuja neuvostoliittolaisen Mig-15 hävittäjän tammikuussa 1954 Rautjärven korpeen tapahtuneesta maahansyöksystä, koska olisi mielenkiintoista selvittää, oliko kyseessä mensuvaaralainen kone.

Yhtään uutista tapauksesta ei löydy. Asiasta vaiettiin silloin hienotunteisesti. Hevosmiesten tietotoimisto on tiennyt kertoa, että maahan syöksyneen koneen suomalaiset havaitsivat ja löysivät heti, mutta venäläisille koneen löytymisestä kerrottiin vasta päivien kuluttua, jolloin kone oli ehditty perusteellisesti tutkia.

 
Senkin hevosmiesten tietotoimisto on kertonut, että heittoistuimella pelastautunut koneen lentäjä Gennadi Perezhokin sai yöpyä viimeisen yönsä maassamme herrasmiehen lailla ja arvonsa mukaisella tavalla Imatran upseerikerholla ennen noutopartion saapumista. Puhutaan, että venäläinen noutopartio mukiloi epäonnisen lentäjän jo suomalaisten nähden. Ehkä miehen epäiltiin yrittäneen loikkausta.

 
Muuten Rautjärven koneen putoamispaikalle olisi hyvä saada muistomerkki. Joku tutkiva toimittaja, vaikkapa Venäjä-dokumenteilla kunnostautunut Arvo Tuominen voisi selvittää, miten onnettomalle lentäjälle Gennadi Perezhokinille kävi sittemmin elämässään; jatkuiko esimerkiksi miehen lentoharrastus.

Kommentit (0)



Salvain

Palataanpa vielä toissailtaiseen aiheeseen, jossa käsittelin Uukuniemen Mensuvaarassa vaikuttanutta uskonnollista suuntausta, jossa tämän teologisen näkemyksen kannattajat pyrkivät synnittömään elämään ja synnillisen lihan himon poistamiseen kuohitsemalla itsensä.

Itse vierailin reilut 40 vuotta sitten Rikosmuseossa ja siellä vitriinissä oli esine, joka saattoi liittyä mensuvaaralaisuuteen. Tämä tarvekalu oli veistetty ja koverrettu haloista ja osat oli liitetty toisiinsa paperinarulla, joka materiaalivalinta viittaisi siihen, että kyseessä oli pula-ajan tuote.

Kapine, josta käyttäisin mielelläni nimitystä salvain, oli eräänlainen puusta tehty mäntä ja sylinteri, jolla kuohinnan pystyi helposti kuohittava itsekin suorittamaan eli nykyajan termein potilas harrasti siis itselääkintää, jos vain tahto oli luja.

Rikosmuseon vitriinin salvain oli käytännössä testattu; vieläkin se oli kuivuneessa veressä. Laite oli todettu käytännössä toimivaksi ja salvos oli onnistunut. Tosin potilas oli kuollut ja siksi salvain oli päätynyt museon kokoelmiin.

Kommentit (0)



Mansikkakeisari

Mansikka kiinnostaa mediaa ja yleensä heinäkuulla suonenjokelaiset mansikkaisännät valittavat tiedotusvälineissä huonoa satoaan tai jos sato  joskus harvoin sattuukin olemaan hyvä, niin sitä, että hyvän sadon myötä maasta häviää kasvuvoima. Tänään Helsingin Sanomissa vahvasti kärkkääläistaustainen, vaikkakin nykyään Nastolassa mansikkaa viljelevä Vesa Koivistoinen myönsi rehellisesti, että voittoakin on harrastus välillä tuottanut.

Helsingin Sanomat  tituleerasi Vesa Koivistoista mansikkakeisariksi, koska hän on Suomen, ellei peräti koko Pohjoismaiden suurin mansikanviljelijä yli sadalla viljelyhehtaarillaan. Ihan hyvin hän saattaa olla myös Euroopan suurin, mutta Amerikasta, jossa kaikki on vähän isompaa, saattaa löytyä vielä suurempi mansikkakeisari.

Vesa Koivistoinen kuitenkin korosti haastattelussa, ettei mansikka-alan markkinatilanne ole enää yhtä hyvä kuin hänen isänsä aloitellessa viljelyä. Silloin marjankysyntä oli niin kova, että välillä Kuopion torilla tarvittiin toripoliisia pitämään yllä järjestystä asiakasjonossa. Hesarissa kerrottiin, että vanhoina hyvinä aikoina saattoi mansikkaisäntä kustantaa hotelliyön hyvin aterioin ja juomin kahdella mansikkalitralla, mutta epäilen, että toimittajalle on sattunut pilkkuvirhe. Luulen, että parhainakin aikoina hyvä hotelliyö maksoi ainakin 20 litraa mansikoita.

Tosin kyllä mansikka on olut arvossa joskus sodan jälkeen, jolloin ei vielä etelän herkkuja ollut saatavilla. Kärkkäälän kylällä kerrottiin totena tarinaa, jonka mukaan erään mansikkabisneksen kylällä aloittaneen talon kivinavetta olisi rahoitettu yhden ainoan päivän mansikan myynnillä, mutta itse epäilen, että vastuu tuossa tarinassa jää pitkälle kuulijalle.

Mansikkakeisari Vesa Koivistoisen haastatteluun voi tutustua tästä linkistä:

 




Kommentit (0)


Mensuvaaran kuohilaat ja kommunistit

Uukuniemen Mensuvaaran kylä oli sekä poliittisesti että hengellisesti vireä. Kylässä toimi pitäjän ainut työväentalo, mutta siellä harrastettiin myös monimuotoista hengellistä elämää. Uukuniemi-juhlilla törmäsin Mensuvaaran kylästä olleisiin vieraisiin, jotka kertoivat esi-isissään olleen myös sen teologisen suuntauksen kannattajia, jotka menivät hengellisessä kilvoittelussaan ja lihan himon kuolettamisessaan niin pitkälle, että kuohitsivat itsensä. Mensuvaaran aatteellinen kirjo oli siis niin suuri, että kylällä elivät sekä kommunistit että kuohilaat sopuisasti rinnan.

Kerroin asiasta pitäjän rovastille, joka oli pontevasti sitä mieltä, ettei tapaamieni mensuvaaralaisten esi-isät eivät voineet olla kuohilaiden jälkeläisiä, mikäli kuohilaat elivät oppinsa mukaisesti, vaan se on biologinen mahdottomuus. Itse en kuitenkaan pidä kuohilaisten jälkeläisiä sen suurempana ihmeenä kuin neitseellistä sikiämistä.

Kaikki tietävä Wikipedia kertoo kuohilaista seuraavaa: 
Skoptsit (ve. скопцы 'kuohilaat') olivat keisarillisella Venäjällä vaikuttanut uskonnollinen ryhmä. Skoptsit tunnetaan parhaiten miesten kuohitsemisesta ja naisten rintojen poistamisesta, koska heidän oppiensa mukaan seksuaalista himoa oli vältettävä. Liike alkoi toimia 1700-luvun jälkipuoliskolla. Sekä Venäjän imperiumi että Neuvosto-Venäjä vainosivat lahkoa, mutta se kasvoi silti jonkin verran, ennen kuin se hiipui olemattomiin 1900-luvulla.


Nimi skoptsi on sanan skopets monikko. Sana tarkoittaa kuohilasta. Kuten jo liikeen nimi osoittaa, sen tärkein piirre oli kastraatio. Skoptsit uskoivat, että jouduttuaan karkotetuiksi Eedenin puutarhasta Aatami ja Eeva saivat kielletyn hedelmän puolikkaat ruumiisiinsa kiveksinä ja rintoina. Niinpä näiden elinten poistaminen palautti skoptsit tilaan, joka vallitsi ennen syntiinlankeemusta, koska lahkon uskomuksen mukaan Jumala loi ihmisen ilman sukupuolielimiä.
 
Kastraatioita oli kahdenlaisia: "vähäisempi" ja "suurempi sinetti" (osittainen ja täydellinen kastraatio). Miehillä "vähäisempi" tarkoitti vain kivesten poistoa, "suurempi" myös peniksen poistoa. Tässä he sanoivat noudattavansa Jeesuksen ohjetta.
 
Varhaisin merkintä naisten kastraatiosta on vuodelta 1815. Yleensä vain rinnat poistettiin, kuten vuoden 1911 Encyclopædia Britannica mainitsee. On myös mainintoja häpyhuulten poistamisesta. Skoptsit uskoivat myös, että "maailman pahuus" on juurtunut lepostiin (ruumiillinen kauneus, seksuaalisuus, himo jne.), joka estää saamasta yhteyttä Jumalaan. Täydellisyys saavutetaan, kun poistetaan syyt, niin että sielu voi vapautua. Kuohitseminen varmistaa sen, ettei ainuttakaan lepostin aiheuttamaa syntiä voi tehdä.
 
"Suuremman sinetin" tehneet miehet käyttivät virtsatessaan apuna lehmän sarvea. Leikkaamiset suoritettiin alkeellisilla välineillä kuten nahka- ja partaveitsellä eikä kivunlievitystä ollut. Silminnäkijöiden kuvausten mukana naisten rinnat kurottiin narulla ja miehet hauduttivat kiveksiään kuumassa vedessä ennen irrottamista.


Kommentit (0)



Lottajuhla

Vaan pitkälle on poliittinen konsensus edennyt maassamme. Uukuniemi-juhlassa paljastettiin juuri lottien muistomerkki arvokkain ja juhlallisin menoin. Juhlapuhujana tilaisuudessa toimi SKDL:n entinen puoluesihteeri Salme Kandolin, joka korosti tämän joulukuussa 1944 fasistisena lakkautetun Lottajärjestön arvokasta työtä maassamme.

Tapahtuman lopuksi paljastettu muistomerkki on vaikuttava ja sitä somistaa näyttävä hakaristi, joka varmaankin herättää varsinkin venäläisten, saksalaisten ja israelilaisten turistien huomion, koska kyseinen merkki on heidän kotimaassaan kielletty.

Huomenna Uukuniemi-juhlan pääpuhujana on SKDL:n entinen puoluesihteeri Matti Viialainen, joka käsittelee puheessaan Sotea. Nähtäväksi jää paljastaako hän säälimättä hankkeen luokkaluonteen ja tuomitseeko hän sen nykyhallituksesen manttaalipösöjen, teollisuusporhojen ja kapitaaliherrojen suunnitelmaksi viedä maamme työläisiltä tuhkatkin pesästä.

Kommentit (0)



Heinolalaisia yhteiskunnallisia vaikuttajia

Entisenä heinolalaisena ihmettelen tämän pikkukaupungin keskeistä roolia maamme historiassa. Muistelen, että eilen mainittu kristillisen työväenliikkeen keskeinen vaikuttajahenkilö on sukujuuriltaan Heinolan Seppälöitä. Seppälät ovat huomattava itähämäläinen maanomistajasuku eivätkä suvun muut edustajat ole olleet ainakaan merkittävän aktiiveja työväenliikkeessä.

Äsken sain luettua Laura Kolben kirjan suomalaisesta luokkayhteiskunnasta. Siinä kerrotaan, että maamme narriluokan johtava hahmo on entinen mäkihyppääjä Matti Nykänen. Yllättäen Nykäselläkin on vahvat siteet Heinolaan. Nimittäin,  kun Matti viimeisimmän kerran purjehti avioliiton satamaan ja hänet vihittiin Joutsenon kirkossa, vastasivat tapahtuman aikana Joutsenon kirkon järjestyksen valvonnasta heinolalaiset helvetin enkelit.

Tavallaan tunnen olevani sukua Matti Nykäselle, koska samaisessa Matin vihkikirkossa juuri ennen maailmaa järisyttäneitä Nykäshäitä siunattiin viimeiselle matkalleen anoppini sisko. Tunnen, että ainakin osa Matin karismasta lankeaa ylleni.

Tässä yhteydessä kannattaa muistaa se, että Matin karisma on niin vahva, että hänen entisen vaimonsa uudesta poikaystävästäkin tuli valtakunnan julkkis. Tässä yhteydessä kannattaa muistuttaa siitäkin, että vaimoni on hoitanut Matin erästä vaimoa, tämän ollessa vielä pikkulapsi. Olen valmis antamaan maamme medialle lausuntoja Matti Nykäs-asiasta kohtuullista korvausta vastaan.





Kommentit (0)



Taskumatti

Eilen mainittu Työväen kristillinen liitto oli aikoinaan sikäli merkittävä vaikuttaja, että sillä oli 1900 -luvun alkupuolella parhaimillaan kolmekin kansanedustajaa. Heistä merkittävin lienee ollut Matti Helenius-Seppälä, joka oli eduskunnassa useammankin kauden.

Kansanedustaja Matti Heleniusta-Seppälä on jättänyt lähtemättömän jäljen maamme historiaan, koska hänen nimensä mukaan on ristitty Suomen useimmista kodeista löytyvä tärkeä käyttöesine, jota kutsutaan taskumatiksi. Tosin mies itse ei taskumattia omistanut, vaan pikemminkin päinvastoin.

Hän oli kiivas raittiusmies ja jopa niin kiivas asiassaan, että häntä voi pitää hyvällä syyllä Suomen kieltolain isänä. Kieltolaki olikin hyvin tehokas laki, että sen avulla saatiin lähes raittiin kansamme alkoholinkulutus kuusinkertaistumaan reilussa kymmenessä vuodessa.

Kansanedustaja Heleniusta-Seppälä on sikälikin saanut tunnustusta kansanriveiltä, että hänen näköisnukkensa hirtettiin jonain 20-luvun vappuyönä Tähtitorninmäellä. Tiettävästi hän on ainoana maamme kansanedustajana saanut moisen kunnianosoituksen. Teekkariylioppilaat voisivat elvyttää tämän perinteen ja opiskelijoiden vappurieha voisi käynnistyä perinteiseksi muodostuneella Heleniuksen hirtolla.

Kommentit (0)



Upea pappila


Kohtuuttoman upea on pienen ja vähäväkisen Uukuniemen entinen pappila. Joku pitäjän sielunpaimen ihmettelikin muistelmissaan sitä, miten pienenpuoleisia ja rumanlaisia paikkakuntalaiset ovat, mutta asiaintilan perimmäistä syytä hän ei arvaillut.

Itse epäilen, että liian kalliiksi tuli Uukuniemen köyhille ja pieneläjille ylläpitää pitäjän seurakunnan kirkkoherraa ja niinpä asia löi leimansa jopa huonosti ravittujen verovelvollisten ulkoiseen halitukseen. Uukuniemen hautausmaalla kierrellessään huomaa, että vaikka pitäjän asukkaiden elämä oli kurjaa, niin onneksi kärsimys ei kestänyt pitkään.

Nykyään Uukuniemen pappila ei enää kuulu kirkolle, vaan sen omistaa Kristillinen työväenliitto. Kyseinen liitto lienee sangen vakavarainen, koska arvioisin pappilan lukuisten rakennusten, lomamökkien ja upeiden hiekkarantojen arvoksi aika monta sataa tuhatta euroa. Rajan takana ihan lähellä Käkisalmessa lomailee monia pietarilaisia miljardöörejä, joilla saattaisi olla mielenkiintoa omistaa arvonsa mukainen datsa rauhalliselta paikalta.

Jututin eilen pappilaa ylläpitäviä herttaisia Kristillisen työväenliiton vapaaehtoisia ja he kaipasivat lisää aktiiveja toimintaansa. Tämä seikka kannattaa huomioida kaikkien niiden kristillisestä työväenliikkeestä kiinnostuneiden, jotka haluavat viettää vapaa-aikaansa upeassa vanhanajan pappilamiljöössä.


Kommentit (0)


Makkarapaperitollo

Viime kesänä lanseerattiin maamme jalkapalloilun erityissanastoon termi Kups-vartti, koska kuopiolaisilla oli silloin tapana kääntää ottelut voitokseen pelin viimeisen vartin aikana. Tällä kaudella tuo termi tullaan korvaamaan termillä Kups-minuutti, koska nykyään kalakukkokaupungit pojat ovat ottaneet tavakseen antaa vastustajille maali viimeisen minuutin aikana.

Niin tapahtui myös eilen, jolloin Fc Lahti teki voittomaalinsa viimeisillä sekunneilla rangaistuspotkusta, kun se kohtasi kotikentällään Kuopion Palloseuran sarjasijoituksen kannalta tärkeässä ottelussa jalkapalloilun merkeissä. Tässä yhteydessä on syytä korostaa, että tämä rangaistuspotku oli samassa pelissä lahtelaisille jo toinen.

Tässä yhteydessä on syytä korostaa sitä, että Kupsin maalivahti Otso Virtanen ehti torjua peräti kolme rankkaria peräkkäin, mutta neljäs oli liikaa. Luulen Virtasen tilaston olevan Veikkausliigan ennätys.

Tässä yhteydessä on syytä korostaa sitäkin, että eilisen pelin lopputuleman kannalta ratkaisevan rangaistuspotkun tuomitsi sama erotuomari, joka toissa syksynä oli aiheuttaa Kuopion Keskuskentällä mellakan tuomitsemalla vierasjoukkue Ilvekselle rankkarin epäselvästä tilanteesta.

Tässä yhteydessä korostettakoon vielä sitäkin, että vähän aiemmin hän ajoi kupsilaisen ulos filmaamisen vuoksi, vaikka kotiyleisö äänesti raivoisasti sen puolesta, että Kupsin olisi tullut saada hyväkseen rangaistuspotku. Tilanne äityi katsomossa niin pahaksi, että tuomaria heitettiin vallan makkarapaperitollolla tavallisesti lupsakkaasta kuopiolaiskatsomosta käsin.

Ja korostanpa myös sitäkin, että aion mielenterveydellisistä syistä lopettaa kotimaisen potkupalloilun seuraamisen ja siirryn seuraamaan vain jalkapalloilun MM-otteluja. Korostan lopuksi vielä sitä, että aioin kannustaa maailmanmestaruuteen niiden pikkuvaltioiden joukkueita, joiden kaltaisia valtioita Hitler ja Stalin nimittivät täivaltioiksi eli aion olla Islannin, Kroatian, Ruotsin, Tanskan ja Uruguayn kannatusjoukoissa.

Kommentit (0)



Kevyt kalastusväline


Vaikka Uukuniemen Pyhäjärvi kuuluu Laatokan vesistöön ja vaikka ainakin teoriassa koukkuun voi tarttua kymmeniä kiloja painava lohi tai pari sataa kiloa painava sampi, olen nyt siirtynyt enemmänkin kevyt kalastuksen llnjalle.

Kun järeämpi pyyntivälineistö unohtui matkasta, ostin tuollaisen Disney-merkkisen veikeän virvelin, jota koristavat söpöt hymyilevät lumiukot ja porot. Lienee alunperin joulumarkkinoille suunniteltu laite. Eikä ollut laite hinnankiroissa; en edes ihkatiukalle tingannut ja sain siitä huolimatta hintaan 19,99-.

Ihan hyvinkin tuolla hankinnalla pystyy kalastusviettiään tyydyttämään. Mitään en saanut, mutta saman verran olisin saanut kahdeksanvapaisella pyyntialuksella, jollaisia Uukuniemen porvaristo harrastaa.  Muistanpa, kuinka joskus Satu Prokopen hallintokaudella Pyhäjärvellä oli kansainvälinen uistelukilpailu, jonne myös yksi venäläinen vene osallistui. Suomalaisilla oli heinäladon kokoisia kahdeksanvapaisia aluksia ja venäläisellä pieni kuttaperkka soutuvene ja sen pohjalla pilkkionki. Tietooni ei ole tullut, etteikö venäänmies ihan hyvin olisi voinut voittaa kisaa.

Testosteronitason laskun myötä ovat hauetkin alkaneet säälittämään minua ja niinpä olen viimeaikoina pyrkinyt päästämään katiskaan eksyneet vonkaleet takaisin jatkamaan leikkejään lajitoveriensa kera. Hauenkin silmissä nimittäin heijastuu kauhu, kun sen nostaa pois omasta lajityypillisestä elementistään. Tosin olen pyrkinyt puhumaan niille järkeä ja korostamaan sitä, että pikkukalat olisi syytä jättää rauhaan.





Kommentit (0)



Pisan tornin oikaisu

Sähköttömyys ja nettiyhteyksien surkeus ovat ainakin välillä virkistävä kokemus ainakin juhannuksena Uukuniemellä. Pitkän päälle edellä mainitut seikat saattavat kääntyä ärsytyksen puolelle.

Eilen törmäsin uukuniemeläiseen insinööriin, joka tiesi kertoa, että 1600-luvulla oli tuossa vastarannalla Kesälahdella Valamon luostarin haaraosasto, jonka munkisto harrasti lahnan pyyntiä. Sähköttömyys ei silloinkaan ollut ylitse pääsemätön ongelma, koska lahnojen säilytys ratkaistiin hautaamalla ne suohon. Sähköllä toimivia pakastimia ei tarvittu. Nykyiset kesämökkiläiset voivat ottaa tästä neuvosta väärin.

Samainen uukuniemeläisinsinööri, joka on ihastuttava älykäs ihminen, jolla on jalat melkein yhtä tukevasti ilmassa kuin itselläni, oli muuten vuosikymmeniä sitten esittänyt Pisan kaupungille suunnitelman kaupungin tornin oikaisemisesta. Jonnekin on tuo suunnitelma päässyt unohtumaan, mutta aion itse nostaa sen esille seuraavana aprillipäivänä ja lähettää STT:lle tiedotteen siitä, että muudan uukuniemeläisinsinööri on tehnyt Italian sikäläisille Museovirastolle tarjouksen Pisan tornin suunnitteluvirheen oikaisemisesta.

 Se saattaisi ylittää uutiskynnyksen, jopa Australiassa asti, jossa 70 vuotta sitten uutiskynnyksen ylitti myös Silvo Sokan rakettilento Kuopiosta Suonenjoelle.

Kommentit (0)



Reijo Lumisalmi ja Suvivalssi

Pari iltaa sitten mainitsemastani kuorma-autonkuljettaja-muusikko Reijo Lumisalmesta en ollut aiemmin kuullutkaan. Nyt asiaa tutkittuani olen ymmärtänyt, että hän oli oikea Suomen kansan syvien rivien tulkki ja hieno muusikko. Hänen kaltaisensa kansantaiteilijat tuottivat aikoinaan myös Kalevalan runot. Tässä yhteydessä on syytä mainita, että Lumisalmi oli syntyjään suomussalmelaisia ja Suomussalmelta ei ole pitkää matkaa Vienan Karjalaan, josta Kalevalankin runoja aikoinaan kerättiin.

Siinä Yksinäinen -iskelmän loppusäkeessä, jossa mainitaan, että "hautas löysin ja kukkaset nauraneet ei", Lumisalo ei ole ihan onnistunut, mutta alla olevasta linkistä löytyvä Suvivalssi todistaa miehen lahjakkuuden. Tuon valssinhan suomalaiset tuntevat, vaikka harva tietää sen tekijää. Suomalaiselle kansantaiteilijalle tyypilliseen tapaan Lumisalo poistui keskuudestamme kohtuuttoman nuorena eli nelikymppisenä. Syynä oli hoitamaton diabetes. Siinäkin suhteessa hän oli ilmeisesti tyypillinen suomalainen mies, joka ei turhaan vaivojaan lääkäreille valitellut.

Juhannustunnelmaan sopivasti hiljennymme kuuntelemaan Suvivalssia tekijän itsensä esittämänä.
https://www.youtube.com/watch?v=CjLbvY9qB-M


Kommentit (0)



Herrasmiesten peli

Kyllä ei Kuopion kaupunginteatteri pysty esittämään samanlaista draamaa, mitä eilen nähtiin Keskuskentän viheriöllä, jossa kamppailivat sarjapisteistä Kups ja Hjk jalkapalloilun merkeissä. Hienosti taistellut Kups johti hirmuisessa tuulessa pelattua ottelua vielä lisäajankin loppuhetkillä 2-1 , mutta sitten Hjk sai reilusta 30 metristä vapaapotkun, jonka lopputuleman aavistin jälleen kerran oikein.

Mutta jossiteltavaa jäi. Nimittäin vapaapotkua edeltäneessä tilanteessa joukkueiden kaksi taitavaa ulkomaalaistaustaista pelaajaa vähän nahistelivat - kupsilain yritti potkaista palloa, mutta taisi osuakin vastustajan pelikenkään seurauksella, että Kupsin miehen pelikenkäkenkä irtosi jalasta singoten kauas kentälle. Silloin muuten ajattelin, että olipa onni, ettei mies yrittänyt potkaisemisen sijasta pukata päällään palloa.

Hjk mies sitten ilmeisesti vielä varmuuden vuoksi potkaisi irtokenkää sillä seurauksella, ettei tummapintainen savolaisjoukkueen nuorukainen ehtinyt laittaa tätä tärkeää pelivälinettä jalkaansa ennen vaparin suorittamista. Mielestäni erotuomari teki karkean virheen. Hänen olisi pitänyt katkaista peli kengän jalkaan laiton ajaksi, vaikka sääntökirja ei sitä edellytäkään, mutta pelin herrasmiessäännöt mielestäni niin selkeästi edellyttävät.

Vaparin jälkeisestä hässäkästä pallo pomppi luonnollisesti pömpelin perukoille, joka aiheutti sen, että kentällä nähtiin joukkueiden välinen käsirysy, joka on suomalaisessa jalkapallossa harvinaista. Elleivät silmäni vallan valehdelleet, kaaostilanteessa taidettiin jotakuta puristaa jonkun taholta jopa kaulasta; tosin henkilövahingoilta vältyttiin.

Lopuksi toteaisin sen, että Hjk sai pelin aikana ansaitun rangaistuspotkun, mutta Kupsille sellaista ei myönnetty, vaikka Hjk:n mies selvästi katkaisi rangaistusalueella kädellä kuopiolaisten keskityksen. Kentältä poistuessani olin sitä mieltä, että erotuomari teki inhimillisessä mielessä kaikkensa, jotta Hjk ei häviäisi, joka tietysti ymmärrettävää onkin, koska seuran budjetti on Suomen oloissa todella suuri ja se tarvitsee mestaruuden ja Europelipaikat toimintansa rahoittamiseen.

Ottelun parhaat palat voi katsoa tästä linkistä:
https://www.ruutu.fi/video/3258604

 



Hautas löysin ja kukkaset nauraneet ei

Iskelmälaulaja Reijo Kallion kuolemasta kerrottiin eilen tv-uutisissa ja se on perusteltua, kun ottaa huomioon miehen nauttiman kansansuosion. Uutistoimitus noudatti asiasta kertoessaan hyvää makua, koska vaikka uutisen taustalla soi edesmenneen taiteilijan suosituin kappale Yksinäinen, niin esitys keskeytettiin ennen sanoituksen kulminaatio pistettä, jossa todetaan, että  "Sinun luoksesi palaan, mut löydä sua en / hautas löysin ja kukkaset nauraneet ei".

Tuo säe on suomalaisen iskelmäsanoituksen helmi. Siinä on paljon huumorin parasta, mutta myös vaikeinta muotoa, eli tahatonta komiikkaa. Olen tähän asti kuvitellut, että teksti olisi lähtöisin huumorimiehenä tunnetun Vexi Salmen kynästä ja että hän olisi pyrkinyt sanoituksellaan samaan, mitä Kari Kuuva tavoitteli Vanha pelargonia -tangollaan, eli parodiaa, mutta tutkimuksissani on paljastunut, että niin ei olekaan.

Yksinäinen -iskelmän on sanoittanut raahelainen kuorma-autonkuljettaja Reijo Lumisalmi. Uskon Lumisalmen kirjoittaneen tekstin ihan vakavissaan ja jopa sydänverellään. Ja vaikuttava sanoitus se onkin, koska siinä syvä tunne korvaa täysin paikoitellen puuttuvan taiteellisuuden.

Yksinäinen - iskelmän koskettavan hengen on parhaimmillaan tavoittanut myös Wexi Salmi tuotannossaan. Tosin luulen, että kappaleen Elämän valttikortit Salmi sanoitti vähän niin kuin kieli poskella. Kuunnelkaa vaikka itse. Hyvin ei mene elämässään tämänkään iskusävelmän päähenkilöllä. Olen vahvasti sitä mieltä, että kirkolliskokouksen tulee seuraavan virsikirjauudistuksen yhteydessä huomioida sekä Yksinäinen että Elämän valttikortit kuten myös Satumaa -nimiset potentiaaliset virret.
https://www.youtube.com/watch?v=zbb9Hn6M2Nk


Kommentit (0)



Tunnista toiseen



Niin erikoista kuin se onkin, niin tuo Tikkakosken ilmailumuseon Bristol Blenheim-pommikone liittyy elimellisesti Uukuniemen ja Suomen rytmimusiikin historiaan, vaikkei tyhmempi sitä huomaa. Nimittäin tuollainen linja-auton kokoinen laite teki pakkolaskun Uukuniemen Kummun kylälle kesäkuussa 1944 sen jälkeen, kun ilmatorjuntatykin ammus oli siihen osunut jossain Karjalan kannaksen ilmatilassa.

Koneen ohjaaja Pentti Tuisku ajatteli ensin, että miehistö pelastautuisi laskuvarjoilla, mutta sitten paljastui, että tähystäjä Göran Ödnerin laskuvarjon oli kranaatin paine heittänyt ulos koneesta, joten Tuisku valitsi pakkolaskun. Se olikin erittäin onnekas, sillä koneen siipi osui isoon kiveen ja kone pysähtyi ennen puihin murskaantumista. Jollain ihmeen konstilla, jota en ymmärrä, linja-auton kokoluokkaa oleva lentokone siirrettiin pois metsästä ja vielä kunnostettiin lentokuntoon. Tosin kuvan kone se ei tietääkseni  ole.

Göran Ödner loukkaantui niin pahoin, että hänen jalkansa jouduttiin myöhemmin amputoimaan reidestä.  En tiedä oliko täräyksellä myöskin vaikutusta siihen, että Ödneristä tuli muusikko ja hän  on ensimmäinen rock-iskelmän levyttänyt suomalainen. En oikein hallitse tätä kulttuurin muotoa, mutta muistelen, että joku Bill Haley -niminen ulkomaalainen miehenpuoli  levytti käsittääkseni myöhemmin saman meillä Tunnista tuntiin-nimisen kappaleen ulkomaakielellä nimellä Rock Around the Clock ja siitä tuli ihan menestynyt hitti maailmallakin.

Myös Göran Ödnerin poika Janne Ödner kunnostautui kitaristina ja soitti mm. Pave Maijasen ja Paroni Paakkunaisen yhtyeissä. Nykyään Maijanen asuu Uukuniemen naapurissa Kesälahdella ja Paakkunainen Uukuniemen kirkonkylässä. Janne Ödner menehtyi 33-vuotiaana kaatuessaan nakkikioskilla. Alkoholilla oli osuutta asiassa.

Lopuksi hiljennymme kuuntelemaan Göran Ödnerin esittämää nykyajan nuorison suosimaa kovaäänistä ns. rocken roll -musiikkia.

 

Kommentit (0)



Tiira

Tikkakoskella oli suuri televisioitu  ilmailunäytös, mutta yksi maamme lentokonesuunnittelun kirkkaimmista helmistä ei saanut näytöksessä lentää, koska sen siivet on leikattu. Itse kävin toteamassa asian pari viikkoa sitten Keski-Suomen Ilmailumuseossa, jossa kyseinen ilmakulkuneuvo lojui isompien koneiden seassa siivettömänä eikä edes mitään esitettä siitä ollut. Ainoastaan koneen ympärille kiedottu poliisinauha kertoi jotain laitteen historiasta alaa tuntevalle.

Oulun puolessa vaikuttava Raimo Päätalon rakensi oman Tiiraksi kutsutun lentolaitteen vuosikymmeniä sitten erilaista maatalouden hylkytavaroista. Koneen runko oli rimaa, muistaakseni Tiira I:n kori verhoiltiin apulantasäkeillä, moottorina oli kuplavolkkarin kone ja varsinkin polttoaine säiliö oli yksinkertaisen nerokas. Se oli läpinäkyvä AIV-liuospönttö, josta polttonesteen kulutusta saattoi seurata ilman kalliita ja epäluotettavia mittareita. Potkuri oli veistetty koivuhalosta ja sen valmistaminen vei kolme miestyökuukautta.

Tuon suurella vaivalla veistetyn koivuhalkopotkurin sitten poliisit takavarikoivat, kun Päätalo eksyi pörräämään Oulun lentokentän tutkaan. Kun lentäjä laskeutui kotipellolleen, olivat siellä jo tinanapit odottamassa. Sakothan siitä Päätalolle rapsahti. Se ei kuitenkaan hänen lentointoaan lannistanut, sillä muutama vuosi myöhemmin mies sai jo ehdollista vankeutta, koska hän oli rakentanut itselleen toisen koneen. Sen luulen olleen Tiiran evoluutioversio II. Tuomari totesi, että annetulla tuomiolla  pyrittiin hillitsemään tyhmempien alan harrastajien lentohaluja. Tiettävästi Oulun suunnalla on kuitenkin myöhemminkin havaittu tunnistamaton lentävä kohde.

Tiirasta kertoo enemmän alla olevasta linkistä löytyvät muutamat Eeli Aallon dokumenttitallenteet. Eeli Aalto on voittoisana laulajatyttönä tunnetun Saara Aallon vaari. Mainittakoon tässä yhteydessä, että Aallon suku kytkeytyy sikäli Uukuniemeen, että Eeli Aallon äiti oli Uukuniemen heränneitä enkä keksi yhtään kappaletta syitä sille, etteikö Saarakin voisi ihan hyvin olla Uukuniemen heränneitä. 
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2010/04/29/lentaja-non-grata

Kommentit (0)



Todella ihmeellinen luonto


Todella ihmeellisen hölmö on luonto. Jokin minulle tuntematon pikkusiivekäsnisäkäsystävä oli viikon aikana, kun en ollut asiaa valvomassa, rakentanut vaivalla kotinsa maalla ulko-oven pieleen roihualustalle. Tapaus muistuttaa sitä Lauri Viidan tapausta, jossa reppu oli naulassa oven pielessä ja repussa oli linnunpesä.

Joku luonnonystävä saattaa ihmetellä linnun pyrstön tai siiven ihmeellistä muotoa, mutta korostettakoon tässä yhteydessä, että tuo kuvassa erottuva merkillinen ulkoke ei ole pikkusiivekäsnisäkäsystävän siipi tai pyrstö, vaan jokin syksyiltojen itsevalaiseva perhosta muistuttava aitoa kitsiä oleva koristehärpäke, joka oli vain säilytyksessä roihualustalla.

Olen vanha lintubongari, mutta tässä tapauksessa lajin tarkka määritys on vielä kesken. Sen verran voin jo tässä vaiheessa paljastaa, ettei kyseessä ole räähkä- tai paskalintu, vaan pikemminkin jokin pikkulintu. Sen verran voin myös kertoa luontokappaleen yksityiselämästä, että pesässä näyttää olevan neljä pikkurillinpäätä pienempää perusväriltään vihreää, ruskeilla pilkuilla koristeltua munaa.

Vaikka perheenlisäystä on tulossa, niin lintuemo vaikuttaa yksinhuoltajalta. Tulevien poikasten isästä ei ole mitään havaintoa. Mutta niinhän se on monta kertaa myös meidän ihmisten elämässä.

Kommentit (0)



Politiikkaa ja jalkapalloa

Vaikka politiikka onkin vain osa jalkapalloilua, niin nyt asetan kirjoitukseni pääpainon politiikan puolelle. Nimittäin ihmettelin salaa mielessäni sitä, että Venäjällä oli niin suuri hinku saada jalkapallon mömmönkisat. Ajattelin, että ehkäpä suuri itäinen naapuri suunnitteli esimerkiksi kisojen aiheuttamassa uutispimennossa vaikkapa Baltian venäläisten vapauttamista sortajien ikeestä, mutta niin ei taida ollakaan.

Nimittäin alkaa vahvasti vaikuttaa siltä, että Venäjä halusi kisat, koska jalkapallon siirtäessä kansan huomion tärkeämpiin asioihin, se pystyi toteuttamaan suuren globaalin kilpailukyvyn vaatiman eläkeuudistuksen. Niinpä Saudi-Arabian murskaamisen kansallisen hurmoksen ilmapiirissä Venäjän porvarihallitus ilmoitti, että naisten eläkeikää nostetaan 10 vuodella ja miesten viidellä. Kolmannen sukupuolen asemaan lakiuudistus ei jostain syystä ottanut kantaa.

Jossain kehittymättömissä demokratioissa kansa olisi tuollaisen päätöksen jälkeen kaduilla ja autot palaisivat. Jossain kehittyneen demokratian oloissa, kuten vaikkapa Suomessa, jos porvarihallitus olisi vaikka kylmän viileästi olisi ilmoittanut leikkaavansa lomarahoja pikkuisen, niin maa olisi pysähtynyt yleislakon vuoksi seuraavana päivänä, kuten oikein olisikin. Mutta Venäjän mummot ja papat eivät näytä olevan ollenkaan tyytymättömiä elämäänsä, vaan juhlivat isänmaansa 5-0-murskavoittoa Saudi-Arabiasta; ja onhan Krimkin sitä paitsi taas osa Äiti-Venäjää.

Kommentit (0)



Suhteellisen demokraattinen ja suhteellisen ihmisoikeuksia kunnioittava Venäjä

Eilen alkoi maailman ja ilmeisesti myös maailmankaikkeudenhistorian suurin urheilutapahtuma jalkapallon mömmönkisat. Näissä kisoissa asetetaan eri yhteiskuntajärjestelmien suorituskyky paremmuusjärjestykseen. Hyvin kisat alkoivatkin meidän länsimaalaista demokratiaa ja ihmisoikeuksia kunnioittavien ihmisten kannalta.

Ensimmäisessä ottelussa kohtasivat upporikas, mutta täysin epädemokraattinen ja ihmisoikeuksia polkeva Saudi-Arabia ja keskituloinen, mutta suhteellisen demokraattinen ja kuitenkin edes jollakin tavalla ihmisoikeuksia kunnioittava Venäjä, jossa naisiakin pidetään ihmisinä. Venäjällä on kuitenkin edes jonkinlaiset vaalit ja siellä ei kuitenkaan lyödä ihmiseltä sapelilla päätä poikki vaikka hän sattuisi uskomaan vääränlaiseen henkiolentoon tai olisi uskomatta minkäänlaiseen. Suhteellisen demokraattinen ja ainakin jossakin määrin ihmisoikeuksia kunnioittava Venäjä oli pelissä murskaavan ylivoimainen.

Eilisessä ottelussa oli myönteistä myös se, ettei minun tarvinnut pelin aikana yhtään jossitella sillä asialla, että olisiko mahdollisesti jommankumman joukkueen pelaajat mahdollisesti syyllistyneet dopingvilppiin. Tässä yhteydessä palaa mieleeni se, että vajaat 20 vuotta sitten eräs suuresta tuntemattomuudesta tullut saudiarabialainen 400 metrin aitajuoksija hävisi olympia kullan mietomaisella sadasosan erolla amerikkalaiselle pikapinkojalle. Miesten ajat olivat niin huikeat, että nykyinen norjalaien ihmemies olisi heidän kanssaan helisemässä.

Kommentit (0)



Piilorasismia

Savon Sanomat, joka on maamme ainut jalkapallolehti, jossa julkaistaan myös kuolinilmoituksia, riemuitsi sitä, että Kups kurmotti Ilvestä oikein kunnolla. Jotain kritisoitavaa lehti kuitenkin löysi ottelusta, koska se hieman arvosteli erotuomarin toimintaa. Lehden mukaan kahden ulosajetun Ilves-pelaajan lisäksi olisi pitänyt punaista korttia näyttää myös vierasjoukkueen maalivahti Hilanderille, joka huuteli erotuomarille ja lisäksi myös potkaisi puoliajalla pukuhuoneen oven kallista lukkoa.

Keskiaukeamalla oli Savon Sanomissa näyttävä kuva, joka sisälsi vahvan piilorasistisen latauksen. Kuvassa suuri joukko vaaleatukkaisia arjalaisnuorukaisia riemuitsee tehdystä maalista. Kentällä oli myös suuri joukkoa tummahipiäisiä etelämaalaisia, mutta heidät oli onnistuttu rajaamaan kuvasta pois. Ihan tuli Savon Sanomien kuvasta mieleen saksalaisen Signal-lehden kuva-aineisto.

Toisaalta en ole rasisti, mutta täytyy myöntää, että afroafrikkalaiset pelaajat eivät tänä kesänä ole olleet yhtä suuressa roolissa Kupsissa kuin joskus aiempina vuosina. Merkillinen ilmiö on se, että kun Afrikasta tullut sähäkkä ja nopea pelaaja on ollut pari vuotta Kuopiossa, alkaa hän tyyliltään muistuttaa vähän loivaliikkeistä sekä hidasta, mutta kankeaa savolaispelaajaa. Kai se on tuo kylmä ilmasto ja rasvapitoiset kalakukot, jotka hidastavat mustankin miehen.

Muuten vuosia sitten muutti Etelä-Afrikasta maailman kolmanneksi paras kiekonheittäjä Suomeen ja kohta oli tästä varmasta 70 metrin miehestä tullut tyypillinen suomalainen 57 metrin mies, jolla tuloksella kyllä menestytään hyvin Kalevan kisoissa, mutta ei päästä olympiaringissä lähellekään loppukilpailupaikkaa.

Kommentit (0)



Suurta draamaa Keskuskentän viheriöllä

Kyllä ei pysty Kuopion kaupunginteatteri esittämään yhtä suurta draamaa, mitä nähtiin eilen Kuopion keskuskentällä, jossa Kups kohtasi Tampereen Ilveksen jalkapalloilun merkeissä. Ottelussa oli jo etukäteen aistittavissa vahvaa latausta, koska kuopiolaiset eivät ole voittaneet Veikkausliigassa 24 vuoteen. Lisäksi oman lisäpanoksensa kohtaamiseen toi politiikka; onhan Ilveksen päävalmentaja Jarkko Wiss kertonut joukkueensa pelaavan työläisjalkapalloa, kun taas Kups on historiassaan leimallisesti IKL -taustainen; alunperinhän joukkue oli tehtailija Saastamoisen yksityisarmeija.

Ja dramaattinen eilisestä ottelusta tulikin, koska erotuomari nousu näkyvään rooliin kohtaamisen lopputulosta ajatellen. Nimittäin jo seitsemän peliminuutin jälkeen Ilveksen puolustuksen keskeinen hahmo ja vaikuttajayksilö ajettiin ulos suoralla punaisella. Ja tämä ei riittänyt. Kun kotijoukkue ei vielä saanut yhden ulosajon jälkeen yliotetta pelitapahtumista, ajoi erotuomari varmuuden vuoksi vielä toisenkin tamperelaisen suihkun puolelle, jonka jälkeen ottelun lopputulema alkoi näyttää jo selviöltä, kuten urheilukielellä tavataan sanoa.

En tosin ole täysin varma siitä, oliko erotuomarin ratkaisuilla välttämättä luokkaluonne. Nimittäin toinen selitysmalli kuopiolaisia suosivaan linjaan saattoi olla se, että Veikkausliigan erotuomarikerho oli porukalla päättänyt kerralla hyvittää ne vääryydet, joita Kupsille on vuosien saatossa tehty oikeudenjakajien toimesta.

Nimittäin muistanpa parin vuoden takaa erikoisen tapahtumasarjan syyspimeältä Kuopion jalkapallopyhätöltä. Silloinhan ratkaisupelissä samaista Ilvestä vastaan Kupsin Salami pääsi samalla tavalla yksin läpi kuin Rasmus Karjalainen eilen ja hänetkin kaadettiin rangaistusalueella, kuten myös Karjalaiselle eilen tehtiin. Silloin kuopiolaisjoukkueen kannattajat riemuitsivat rangaistuspotkusta ja ehkäpä jopa rikkeeseen syyllistyneen ulosajosta.

Mutta toisin kävi tässä reaalielämässä. Punaisen kortin erotuomari tosin nosti ulosajon merkiksi, mutta rangaistus kohdistuikin Kupsin Salamiin, jonka katsottiin näytelleen epäurheilijamaisesti. Tämä kauhdutti runsaslukuisen kotiyleisön kerrassaan ja pelkäsin katsojien repivän ottelun jälkeen erotuomarin kappaleiksi. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, vaikkakin yksi paperitollo heitettiinkin ottelun oikeudenjakajan suuntaan.

Luulen, että eiliset ulosajot olivat erotuomarikerhon päättämä hyvitys Kuopion Palloseuralle lokakuussa 2016 tapahtuneesta tuomarivirheestä

Kommentit (0)



Hakaristikuppi


Astuessani sisälle Keski-Suomen ilmailumuseoon pisti heti hakaristimuki silmääni. Ensiajatukseni oli, että ostan työpaikkani kahviporukan joka jätkälle tuollaisen huomiota herättävän tuliaisen, mutta sitten jo ajattelin, että jospa on sittenkin parempi jättää ostamatta.

Harva on se kuvio maailmassa, joka herättää yhtä paljon tunteita, kuin tuollainen hakaristi. Ainakin Saksassa, Venäjällä ja Israelissa hakaristi on lailla kielletty. Suomessa niin ei ole, mutta olen taipuvainen ajattelemaan, että Keski-Suomen ilmailumuseo tekisi ulkopoliittisesti viisaan teon, jos siirtäisi nuo mukit pois näkyviltä. Ihan hyvin joku venäläinen toimittaja saattaa tehdä Suomen natsimenneisyydestä kohujutun.

Museoväki tietysti perustelee mukitarjontaansa sillä, että alkuperäisellä Suomen ilmavoimien tunnuksella ei ole mitään tekemistä natsien kanssa ja näkeehän sokea Reettakin, että ristin asento on ihan eri kuin natseilla. Tosin kyllä saksalaistenkin hakaristi puolueen historian alkuvaiheissa maksasi samalla tavalla kyljellään. Vasta myöhemmin se alkoi makaamaan kärjellään meille tuttuun tapaan. Tosin sitäkin asiaa voi olla vaikea selittää satunnaiselle juutalais- tai venäläisturistille.

Hitleristä ei ollut vielä mitään tietoa, kun tuollainen perinteinen onnea tuova kuvio valittiin ilmavoimiemme tunnukseksi. Suomen valkoiselle armeijalle ensimmäisen koneen lahjoittanut kreivi von Rosen käytti hakaristiä omana tunnuksenaan ja hakaristi oli maalattu ensimmäisen Suomen armeijan koneen siipiin jo ennen luovutusta. Se merkki ei tuonut tälle koneelle onnea, koska se syöksyi jäälle jo kuukauden kuluttua. Lentäjä ja tähystäjä kuolivat.

Muuten kreivi von Rosen ja 20-luvulla Ruotsissa asunut saksalaislentäjä Herman Göring olivat jotenkin sukua toisiinsa väärän koivun kautta ja saattaa olla, että Saksan kansallissosialistinen työväenpuolue sai puoluelogonsa vaikutteita ruotsalaiskreiviltä.

Kommentit (0)



Neuvostohippi

Eilen tuli Teemalta ohjelma Neuvostoliiton hippiliikkeestä. Se palautti mieleeni, että tapasin VI B-luokan luokkaretkimatkalla noin 5.3.1974 aidon neuvostoliittolaisen hipin silloisen Leningradin Kivskaja-hotellissa. Kivskaja toimii edelleenkin. Se sijaitsee lähellä Aleksanteri Nevalaisen luostaria ja siellä kahdenhengenhuone nykyään maksaa 52 euroa, nykyään junamatka Kuopiosta nykyiseen Pietariin maksaa 38 euroa ja niinpä todennäköisesti luokkaretkemme uusitaan 50 vuoden tauon jälkeen maaliskuussa 2024. Lähtö tulee tapahtumaan nyt jo puretun paloaseman takaa, kuten myös pari sukupolvea sitten tapahtui.

Hotellissa meitä suomalaisnuoria tuli jututtamaan ja kanssamme iltaa istumaan pitkäpartainen ja -tukkainen kitaraa kanniskeleva hippi, joka lienee ollut ulkonäöstä päätellen juutalaistaustainen. Hän oli kotoisin Odessasta, kuten myös hänen kaunis poikaystävänsä. Neuvostohippi soitti ja lauloi hyvin Bob Dylanin kappaleita, ja vasta vuosikymmeniä myöhemmin sain selville, että Dylankin oli taustaltaan Odessan juutalaisia ja oikealta nimeltään Robert Allen Zimmerman. Minulla ei ole yhtään kappaletta syitä epäillä, etteikö tapaamani neuvostohippi ollut Dylanin serkku.

Täysin pyyteettä tämä erittäin ystävällisen ja sivistyneen oloinen neuvostohippi ei meitä lähestynyt, vaan kyseli nöyrästi, että hän haluaisi hankkia aurinkolasit ja voisimmeko me suomalaisystävät häntä auttaa. Ikävä kyllä kenelläkään meistä ei ollut aurinkolaseja. En silloin tiennyt, että neuvostoteollisuus oli kyllä jo siihen aikaan onnistunut kehittämään aurinkolasit, koska vieraillessani jokunen vuosi sitten Pietarin poliittisen historianmuseossa, huomasin, että Talvisodasta kertovassa huoneessa, olivat vitriinissä näytillä sodan aikaiset Puna-armeijan aurinkolasit. Ne olivat aika hippimalliset.

Kommentit (0)


Suomi - voittoisa jalkapallomaa

Seurasin äsken kansainvälistä yleisurheilua ja kyllä nyt ahistaa. Viime talven aikana maailman, ja varsinkin rakkaan naapurimme Ruotsin,  yleisurheilun taso on noussut huimasta ja lähentelee jo 70-luvun tasoa, kun taas vastaavasti Suomen yleisurheilu on romahtanut 60-luvun alkupuoliskon tasolle. Ruotsissa joku pikkupoikakin hyppää seivästä kuusi metriä ja juuri lajia vaihtanut entinen kymmenottelija nakkaa kiekkoa 65 metriä. Tuollaista menoa eivät hermoni kestä. Palaan yleisurheilun seuraamisen pariin sitten, kun K-P Kyrö on palkattu maamme rata- ja kenttälajien pelastajaksi.

Sen sijaan maamme jalkapalloilun kansainvälinen taso saa mieleni keittämään mettä. Mikäli olen pysynyt rätingeissäni ajantasalla, on Suomi pelannut uuden valmentajansa johdolla kymmenen maaottelua ja hävinnyt vain kerran. Ei pysty Saksa tai edes Brasilia moiseen. Eilenkin kaatui urheilumaana lähes DDR:n tasoa oleva Valko-Venäjä puhtaasti. En onnistunut edes internetin avulla näkemään tuota peliä, mutta lehdistä olen lukenut, että maajoukkueemme voitto oli selviö, kuten urheilukielellä puhutaan.

Muutama päivä sitten onnistuin sen sijaan internetin välityksellä näkemään, kuinka Suomi hävisi Romanialle vieraskentällä 2-0, mutta silloinkaan poikamme eivät pelanneet huonosti; marginaalit olivat hyvin pienet. Arvioni mukaan, jos Suomi ja Romania kohtaisivat kymmenen kertaa viime ottelun pelaajilla, voittaisi Suomi kahdesti, kolme peliä menisi tasan ja viidesti maamme häviäisi.

Tilanne tulee kuitenkin radikaalisti muuttumaan ensi lokakuussa, jolloin Suomen paras jalkapalloilija Roman Jeremenko vapautuu kokaiinipannastaan ja palaa vahvistamaan maajoukkuettamme. Tässä yhteydessä on syytä muistaa, että mies oli ennen käryään supertähti rakkaassa naapurimaassamme Venäjällä ja oli Venäjän ylimmän sarjatason toiseksi paras maalintekijä, vaikka ei häntä oltu miksikään kärkimieheksi palkattu. Jeremenkon vuosipalkka oli 2,2 miljoonaa euroa eikä siitä tietääkseni Venäjällä maksetaan liiemmälti veroa. Jeremenko saattoi hyvinkin olla parhaiten palkattu suomalaisurheilija maailmalla, mikäli autohurjastelua ei lasketa urheiluksi.  

Kommentit (0)



Jänne poikki melkein

Päätin viime viikolla visusti, että lopetan jalkapallon seuraamisen, koska paikat eivät enää kestä. Nimittäin oli taas Kupsin kärkimiehenä jossain elintärkeässä ottelussa ja pallo jäi pomppimaan maalin eteen ja koska Urho Nissilä ja Ats Purje vain katselivat tilannetta yritin epätoivoisesti potkaista huononnan jalan kärkipotkulla, joka on potku, jonka taitajat ovat harvassa, tuikata pallon pömpelin perukalle, mutta en tiedä onnistuinko, koska heräsin omaan karjaisuuni, kun pohkeeseen sattui vallan hirveästi. Luulin, että siinä meni akillesjänne, mutta ei onneksi mennytkään, koska se olikin vain pohjekramppi. Tämäkin tapaus todistaa sen, miten tärkeää on verrytellä ennen vaativaa urheilusuoritusta. Kylmiltään sitä vain rikkoo paikkansa.

Eilen peruin jalkapalloboikottini ja aloin seuraamaan netin kansainvälisen tulos palvelun kauttsa Suonen nuorten maaottelua Färsaaria vastaan vieraskentällä. Ja kyllä se näytti ihan hirveältä. 50.000 asukkaan saarivaltion nuoret johtivat peliä vielä muutama minuutti ennen pelin loppumista 1-0, joka lopputulos olisi ollut yksi maamme urheiluhistorian suurimmista skandaaleista. Kun sitten iltamyöhällä uskalsin teksti-tv:ltä katsoa lopputuleman olin vallan äimistynyt ja ikionnellinen, sillä pikkuhuuhkajat olivat mättäneet loppuhetkillä kolme maalia  ja voittivat 1-3, joka lopputulema on yksi maamme urheiluhistorian suurimmista sankaritaruista.

Olen tässä yrittänyt päästä netin avulla seuraamaan Suomen ja Valko-Venäjän meneillään olevaa koitosta, mutta ei se onnistu, koska suomalaiset ovat lainkuuliaista väkeä. Aina kun Suomella on ollut peli ulkomailla, on netistä löytynyt linkki tv-kanavaan, jolta peliä on voinut seurata ilmeisesti täysin laittomasti, mutta Suomen kansasta ei näytä löytyvän hakkeria, joka olisi halunnut asian järjestää.

Kommentit (0)



Könönen, tuo toiviolapsi

Se se vaan on sillä lailla, että Kolehmaisten-Könösten-Markkasten aktiivisesti toimivan sukuseuran pitäisi pikimmiten puuttua Yleisradion ohjelmapolitiikkaan, sillä se häpäisee varsinkin Könösten kunniaa. Eilen mainitun sketsihahmo-Pulkkisen eräässä jaksossa vallan otsikkona on Könönen, tuo toiviolapsi. Heti kuuden minuutin jälkeen kerrotaan Könösestä, tuosta toiviolapsesta ja väitetään, että kyseinen toiviolapsi olisi onnistunut tartuttamaan ilmeisen häpeällisen taudin erääseen Aune-nimiseen naisenpuoleen, ennen vankilaan palaamistaan.

Asian voi tarkastaa tästä linkistä siis reilun kuuden minuutin kohdalta:
https://areena.yle.fi/1-3506644

Olen tutkinut laajalti Könösten sukua, koska itsekin äitini puolelta siihen lukeudun eikä tietooni ole tullut moista tapausta. Sen sijaan maamme rikoshistoriasta löydän erään maininnan Könösistä. Joskus 50-luvulla saapui eräs Chigagoon muuttanut savolainen tutustumaan entiseen kotikaupunkiinsa Kuopioon ja ihasteli kaupungin rauhallisuutta, joka oli paljon syvempää kuin ns. Uuden Mantereen kaupungeissa yleensä on.

Mutta sitten alkoikin konepistooli yllättäen laulamaan Kuopion ydinkeskustassa torin kulmalla. Muudan Könönen-niminen miehenpuoli oli ryöstämässä Kuopion SYP-konttoria ja oli ottanut mukaansa vähän kättä pitempää lisätäkseen uskottavuuttaan. Ryöstö kyllä onnistui, mutta myöhemmin lainkoura tavoitti tuon toiviolapsen. Voi tietysti olla, että se oli tuo sama Könönen, joka tartutti Auneen häpeällisen sairauden ennen linnareissuaan.

Kommentit (0)



Pulkkiset

Nyt alkaa urheilukielellä olla selviö, että Venäjän presidentti Pulkkinen, joka jostain merkillisestä ilmeisesti poliittisista syistä käyttää venäläistä sukunimeä ja TV:n sketsihahmo Pulkkinen ovat sukulaismiehiä. Asian vahvistaa eittämättä Helsingin Sanomien juttu, jossa kerrotaan siitä merkillisestä vimmasta, jota presidentti Pulkkinen tuntee paidattomana esiintymiseen. Samanlainen ominaisuushan on myös sketsihahmo Pulkkisella, jolla on lisäksi myös taipumus jatkuvasti raapia alavatsaansa. Paidattomasta Venäjän Pulkkisesta kertova juttu löytyy tästä linkistä:
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005708938.html

Sketsihahmo paidaton Pulkkinen esiintyy tässä tyypillisessä asussaan:
https://www.youtube.com/watch?v=LbDIXPuOQ0w

Uskon, että presidentti Pulkkisen paidattomuuden taustalla on jonkinlainen Napoleon-kompleksi, jota mies tuntee, kun on jäänyt vähän pienenpuoleiseksi. Venäjän pääministeriksikin on pitänyt oikein hakemalla hakea Venäjältä vielä presidenttiäkin pienempi mies. Venäjän pääministerilläkin on muuten taipumus paidattomuuteen. Suomen Niinistö-Sipilä-parivaljakkoa ei onneksi ole ainakaan vielä nähty paidatta.

Luulen, että Napoleon-kompleksia osuvampi nimitys olisi Stalin-kompleksi. Napoleonhan oli kuitenkin aikanaan lähes keskikokoinen ranskalainen, toisin kuin taskukokoinen ja vähää vaille kääpiö Stalin. Monta kertaa on ihmetelty sitä, miksi Stalin tapatti melkein kaikki johtavat suomalaiskommunistit Kuusista lukuun ottamatta. Asian selityksenä on se, että neuvostodiktaattori tapatti kaikki itseään isommat miehet, mutta 42-kiloinen Kuusinen sai pienenä miehenä elää.

Kommentit (0)



Mitalitoiveet valuvat hiekkaan

Kyllä ei hyvältä näytä maamme yleisurheilun tila. Tulevien Berliinin EM-kisojen mitalitoiveet taisivat mennä Tero Pitkämäen polven myötä. Vaikea uskoa, että maamme muut mitalitoivot, eli  lupaava suomalainen 400 metrin miesaitajuoksija pystyy parantamaan kolme sekuntia aikaansa tai lupaava naisseiväshyppääjä puolimetriä tulostaan eilisestä ensi elokuuhun mennessä, kuten menestyminen EM-tasolla edellyttäisi.

Sen sijaan ulkomaalaiset ovat jo nyt hirveässä kunnossa. Varsinkin voimaa ja räjähtävyyttä vaativissa lajeissa ulkomaalaisten tulostaso on ällistyttävä, vaikka rankka voimahankintakausi on juuri päättynyt ja herkistely huippukuntoon on vasta alkamassa. 90 metrin keihäsmiehiä on Euroopassa jo viisi  ja epäilen 100 metriä rikkoontuvan monen miehen voimin sitten elokuulla, jonne paras kunto on tähdätty.

En näe muuta ratkaisua maamme yleisurheilun kriisiin kuin sen, että tällä hetkellä vielä vapaana oleva entinen hiihtovalmentaja K-P Kyrö palkataan treenaamaan maamme parhaita yleisurheilijoita. Muuten saattaa toteutua Vuoden 1966 Budabestin EM-kisojen painajainen, jonka muistan kristallin kirkkaasti.

Erityisesti jännitin sitä, että tavoittavatko kympillä kaikki ulkomaalaiset kanssakilpailijat Mikko Ala-Leppilammen kierroksella. Eivät tavoittaneet, koska Mikko Vilkastus onneksi ymmärsi keskeyttää.  Viimeisenä lajina ja samalla maamme viimeisenä mitalitoiveena oli miesten keihäs. Senkin muistan kristallin kirkkaasti, kuinka Tiilikais-Pekka purskahti lopuksi itkuun ja muistutti suomalaisia siitä, että kansallamme on ollut muitakin vaikeita aikoja, mm Talvisota.

Budabestin tapahtumien jälkeen suomalaiset ymmärsivät hakea valmennusoppia ulkomailta eikä mennyt montaa vuotta, kun Suomi voitti yleisurheilumaaottelussa sen ajan supervallan Neuvostoliiton sen kotikentällä. Maaottelun jälkeen poikamme jaksoivat hajottaa Sotsin hotellin tuhansiksi päreiksi.

Siihen aikaan urheilijamme uhkuivat kovaa kuntoa ja taistelutahtoa eivätkä olleet sellaisia aneemisia nahjuksia kuten nykyään. Virenkin voitti Montrealissa kaksi kultaa ja oli voittaa päivän 5000 metrin kisan jälkeen maratoninkin eikä ollenkaan valittanut ylirasitusta, kuten nykyiset huippumme koko ajan tekevät vähän matkaa kipitettyään.

Kommentit (0)

keskiviikko 6. kesäkuuta 2018

Tverinkarjalaiset

Tverinkarjalaisia laskettiin vuonna 1926 olleen noin 250.000 kpl, eli karjalaisia oli enemmän Tverin seudulla kuin Suomen Karjalassa. Tässä yhteydessä on syytä muistuttaa siitä, etteivät pohjoiskarjalalaiset tai uukuniemeläiset ole oikeita karjalaisia, vaan sudeettisavolaisia. Savon ja Karjalan raja kulkee jossain Parikkalassa, mutta tarkkaa rajaa en ole onnistunut piirtämään kartalle. Neljännes miljoonasta tverinkarjalaisesta puolet puhui jo 20-luvulla Venäjää.

Tverinkarjalaiset ovat meille suomalaisille sangen tuntemattomia eikä suurmiehiä tai -naisia ole juurikaan heidän keskuudestaan kohonnut maailmanmaineeseen. Poikkeus kuitenkin vahvistaa säännön ja toimittaja Arvo Tuomisen Facebook-sivuilla on juuri vilkkaasti keskusteltu siitä, onko Putin taustaltaan tverinkarjalaisa. Putinhan on tällä hetkellä maailman mahtavin mies ja joku USA:n presidentti Trumpkin luokitellaan yleisesti vain pelkäksi Putinin apupojaksi.

https://www.facebook.com/pages/Cafe-PUTIN/354503091696286

Tuomisen mukaan Putinin isovanhempien kotikyläkin tiedetään Tveristä, joten nähtäväksi jää, onnistuuko satunnainen matkailija Tuominen selvittämään tarkemmin Venäjän presidentin taustat. Jotkut asiantuntijat äänestävät Putinin vepsäläisyyden puolesta, mutta itse äänestän sen puolesta, että hänen sukunsa on jostain Uukuniemen suunnalta, koska hänen kesämökkinsäkin on Uukuniemen rajalla Pitkärannassa. Sieltähän hän viime kesänä helikopterilla pistäytyi Savonlinnassa ja jos olisin juuri silloin ollut mökkilaiturilla ongella, olisin hyvinkin ulottunut pitkällä vavalla kopteria hätistämään, niin matalalta se pyyhkäisi rajan yli.

Savon Sanomissa kerrottiin joskus Putinin olevan taustaltaan Savon Pulkkisia ja olen taipuvainen ajattelemaan samoin, koska  presidentti Pulkkinen muistuttaa hämmästyttävästi ulkonäöltään TV:n sketsihahmo Pulkkista.

Kommentit (0)



Uukuniemen epävirallista historiaa


Vaikka maailman kirjallisuudenhistoria onkin jo pitkä ja paksu kuin gorillan käsivarsi, on siitä huolimatta juuri painosta putkahtanut Uukuniemen juttuja niminen painotuote. Kyseessä on eräänlainen Uukuniemen epävirallinen historia, eli kirjassa kerrotaan varsinkin niitä asioita, joita syystä tai toisesta ei ole viralliseen historiaan huolittu. Koska monta kertaa hyvä tarina ja todellisuus ovat ristiriidassa, mahdollisen satunnaisen lukijan kannattaa ottaa tämä huomioon kirjaa mahdollisesti tutkiessaan.

Koska pienpainatustoimintaharrastus on kallista eikä se suinkaan ole ns. yksilehmäisen harrastus, on tämä 347-sivuinen aika monta kuvaakin sisältävä julkaisu kohtuuttoman kallis, eli se maksaa 25 € ja lisäksi mahdolliset muutaman euron postikulut saattavat siunaantua tämän lisäksi. Köyhille ja pieneläjille kirjaa myydään halvemmalla ja perustellusta syystä voin antaa sen ilmeiseksikin.

Kirjan voi tilata sähköpostilla osoitteesta aulis(at)koivistoinen.net tai puhelimitse numerosta 0505439647. Kirja ei ole hyvä, mutta kyllä minä itse ainakin sen säälistä ostaisin.


Kommentit (0)



Tveriin

Joskus lähetin TV:stä tutulle toimittaja Arvo Tuomiselle terveiset, että jonkun kokeneen TV-toimittajan tulisi UAZ -merkkisellä maastoautolla ottaa ja lähteä kiertämään kameran kanssa Tverin Karjalan kyliä, koska itse en näytä mitenkään onnistuvan pääsemään tässä elämässä. Ryhmämatkoja sinne ei järjestetä eivätkä muuten niin tarmokkaat uukuniemeläiset, joita viimeisimmän laskemani mukaa oli 497 kpl, ole onnistuneet kokoamaan maastokelpoista seuruetta tutustumisretkelle sukulaistensa luo. Uukuniemeltähän muutti paljon väkeä Tverin Karjalaan 1600-luvun vaikeina aikoina.

Eilen Arvo Tuominen kertoi Facebook -sivuillaan olevansa Tolstoi-junassa matkalla Tveriin ja se tieto riemastutti minua suuresti. Tosin hän kertoo olevansa kirjan tekomatkalla, ei siis kuvausmatkalla, mutta parempihan sekin on kuin mitään. Vanhana sotahistorioitsijana lähetin Tuomiselle viestin siitä, että hän voisi selvittää, olivatko talvella 1940 Summasta rajan yli väkisin tulleet joukot uukuniemeläisiä paluumuuttajia. Nimittäin Suomen historian viimeisimmässä osassa kerrotaan, että Summan asemat murtanut divisioona oli koottu Tverin Karjalasta ja että Tverin Karjalan tappiot toisessa maailmansodassa olivat hirvittävät. Tuominen lupasi tutkia asiaa. Jäämme mielenkiinnolla seuraamaan tilannetta. Yleensä en osta kirjoja, koska niitä on jo siunaantunut kaksikin asuntoa täyteen, mutta Tuomisen tulevan kirjan osalta aion tehdä poikkeuksen.

Tällä hetkellä Venäjän virallisen väestölaskelman mukaan Tverin karjalaisia on vain 20.000, mutta Wikipedian mukaan heitä voi olla todellisuudessa noin 100.000. On mielenkiintoinen asia, että jossain Moskovan lähellä on seutu, jossa asuu  kymmeniä tuhansia ymmärrettävää suomea puhuvaa ihmistä. Esimerkin siitä kuulin Uukuniemen kirkonmieheltä, joka oli joskus päässyt vierailemaan alueella ja muuan vanha mummo oli tullut hänelle kertomaan, että "voi noita meijän miehiä, kun ne juovat kuin vaskat".


Kommentit (0)



Vanha savolainen sivistyssuku

Olin juuri kertonut naapurin miehelle äärimmäisen harvinaisesta luontohavainnosta Kärkkäälässä, kun kerroin nähneeni ja varmasti tunnistaneeni ensimmäisen avomersun Kärkkääläntiellä, kun tein vielä harvinaisemman luontohavainnon, kun pihaamme kääntyi valkea ruskeapilkkuinen Lada 1500 vm 1983. Kolmannes vuosisata sitten, se oli eniten levinnyt automalli maamme teillä, mutta en ole sellaista bongannut vuosiin ja olin jo luullut mallin palanneen kokonaisuudessaan viimeistä yksilöä myöten luonnon suureen kiertokulkuun.

Pikkuserkkuni oli perinyt isältään kyseisen auton ja oli lähtenyt äitinsä kanssa kesäajelulle kesäautollaan. Äiti, 94-v, oli ilmeisesti malttanut vähäksi aikaa keskeyttää halonhakkuu-urakkansa. Hän on Könösten vahvaa sukua, jonka Suonenjoen sukuhaaran ensimmäinen edustaja Risto Könönen siitti maailmaan ainakin 24 lasta ja joka onnistui saattamaan nuorikkonsa raskaaksi vielä nykyistä presidenttiäkin kypsemmässä iässä ilman mitään dopingia. Ainoassa kanta-Könöstä esittävässä kuvassa hän on yli 90-vuotias, vaikka näyttää enemmänkin rippikoulupojalta.

Suvun matriarkka on vielä terävä kuin partaveitsi ja pystyin kuulustelemaan häntä Könösten suvun myyttisestä menneisyydestä. Sain matriarkalta varmuuden mieltäni pitkään vaivanneeseen asiaan, jonka asian olen hyvin monen tietoon saattanut ilman varmaa tieteellistä näyttöä. Eli olen uskonut Könösten olevan vanhaa savolaista sivistyssukua ja niin on - suvun matriarkka sen vahvisti. Nimittäin äitini täti Elinan Könönen palveli vuosikymmeniä professori Nevanlinnan piikana Helsingissä.

Kommentit (0)



Ensimmäinen Suomen ilmavoimien lentäjä

Venäläisten ja ruotsalaisten lentäjien lisäksi oli Suomen ilmavoimilla yksi suomalainenkin saksalaisten kouluttama lentäjä nimeltään Bertel Mårtenson. Hänen elämässään ja varsinkin kuolemassaan olisi romaanin tai jopa elokuvankin ainekset ja joku itsensä pöhköksi lukenut lisenssi voisi tehdä hänestä väitöskirjan. On aika yllättävää, että Suomen armeijan everstiluutnantti kuoli tiettävästi toisen maailmansodan lopulla Ravensbrückin keskitysleirillä. Erikoista asiassa on sekin, että tuo leiri oli tarkoitettu naisille.

Wikipedia tietää kertoa Suomen ilmavoimien ensimmäisestä lentäjästä seuraavaa:

Bertel Efraim Mårtenson (5. lokakuuta 1893 Porvoo18. huhtikuuta 1945) oli suomalainen jääkärieverstiluutnantti ja Suomen armeijan ensimmäinen lentäjä (Suomen ilmailuklubin lentotodistus n:o 1). Hänen vanhempansa olivat rovasti Vilhelm Mårtenson ja Aline Nyström. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1921 Kirsti Ståhlbergin kanssa. Kirsi Ståhlberg kuoltua vuonna 1932 hän avioitui toisen kerran vuonna 1938 Ella Helinin ent. Hannelius kanssa.


Opinnot

Mårtenson kirjoitti ylioppilaaksi Porvoon ruotsalaisesta lyseosta vuonna 1911 ja liittyi Uusimaalaiseen osakuntaan. Opintojaan hän jatkoi Helsingin yliopiston filosofisen tiedekunnan fyysis-matemaattisella osastolla vuosina 1911–1915 ja suoritti diplomi-insinööritutkinnon Pariisin lentoinsinööriakatemiassa vuonna 1920.

Jääkäriaika

Opiskeltuaan Helsingin yliopistossa neljä vuotta Mårtenson liittyi vapaaehtoisten joukkoon, joiden päämääränä oli Saksassa sotilaskoulutusta antava Pfadfinder-kurssi, joka järjestettiin Pohjois-Saksassa sijaitsevalla Lockstedter Lagerin harjoitusalueella. Leirille hän ilmoittautui 5. heinäkuuta 1915. Hänet sijoitettiin joukon 1. komppaniaan, josta hänet siirrettiin myöhemmin muodostettuun Jääkäripataljoona 27:ään ja sen 1. komppaniaan. Hänet siirrettiin pataljoonan täydennysjoukkoon 11. kesäkuuta 1916, josta hän siirtyi Saksan ilmavoimiin 1. elokuuta 1916 saamaan lentäjäkoulutusta. Saksan ilmavoimia hän palveli Holtenaun, Wiekin ja Libaun lentoasemilla. Saksan ilmavoimissa hän suoritti tähystäjätutkinnon 15. huhtikuuta 1917 ja ohjaajatutkinnon 10. helmikuuta 1918. Ensimmäisessä maailmansodassa hän osallistui 10 tunnin ajan taistelulentoihin Itämeren yllä tiedustelulentäjänä.


Suomen sisällissota

 
Suomen armeijan palvelukseen Mårtenson astui 11. helmikuuta 1918 yliluutnantiksi ylennettynä ja toimi sisällissodan aikana Antrean lentoasemalla ja suoritti tiedustelulentoja Viipuriin ja Karjalankannakselle.

Sisällissodan jälkeinen aika

Mårtenson palveli sodan jälkeen Helsingin lentoaseman päällikkönä marraskuuhun 1918, jolloin hänet määrättiin ilmavoimien esikunnan teknillisen osaston päälliköksi ja joulukuussa esikuntapäälliköksi. Esikuntapäällikön tehtävistä hänet siirrettiin 1. tammikuuta 1924 kokonaan pois ilmavoimista ja hänet sijoitettiin Rautatiepataljoonaan 1. komppanian päälliköksi ja tammikuusta 1924 alkaen insinööriupseeriksi. Tämä siirron takana olivat erimielisyydet Ilmavoimien komentajan kanssa. Siirto tehtiin vaikka Ilmavoimien koko henkilökunnasta Mårtensonilla oli tuohon aikaan laajin sotilaskoulutus.

Myöhemmin hänet siirrettiin 7. toukokuuta 1924 alkaen esikuntatehtäviin, sijoitettiin Yleisesikuntaan ja nimitettiin Suomen ilmailuasiamieheksi Pariisiin, sekä 23. huhtikuuta 1926 alkaen myös Roomaan. Hänet siirrettiin 26. elokuuta 1926 Ilmavoimiin, mutta hän palasi Suomeen vasta 14. lokakuuta 1926, jonka jälkeen anoi ja sai virkavapaata tehtävistään. Mårtenson erosi armeijan palveluksesta 21. tammikuuta 1927 ja siirtyi Ford Motor Company of Finland Oy:n myyntipäälliköksi Helsinkiin. Vuonna 1933 hän siirtyi liikemieheksi Pariisiin ja Lontooseen.

Toisen maailmansodan aikainen toiminta ja epäselvä kohta

Mårtenson esitti Ylimääräisten harjoitusten aikaan, että hänet määrättäisiin erityistehtäviin ja hänet otettiinkin Helsingin sotilaspiirin käyttöön. Sotien aikana hän kuitenkin toimi yksityisenä liikemiehenä Saksassa, Sveitsissä, miehitetyssä Ranskassa ja Britanniassa, joka oli vihollismaa. Saksalaiset kiinnittivät lukuisten ulkomaanmatkojen vuoksi huomiota Mårtensoniin, ja lopulta epäilivät häntä Neuvostoliiton kuriiriksi. Mårtenson pidätettiin Ranskassa kuriiritehtävän aikana. Hänen kohtalostaan ei ole varmaa tietoa, mutta todennäköisesti hän kuoli Ravensbrückin keskitysleirillä Mecklenburgissa.

Kommentit (0)



Kotkanpojan lentoonlähtö

Olen tuossa lueskellut Suomen ilmavoimien perustamisesta kertovaa Mikko Uolan kirjaa Kotkanpojan lentoonlähtö, koska kirja liittyy yllättäen myös Uukuniemen historiaan. Kirjassa on perusteellisesti selostettu sitä, kuinka joukko venäläislentäjiä varasti bolsevikeilta viisi lentokonetta ja toivat ne jännittävien vaiheiden jälkeen Suomen valkoiselle armeijalle Antreaan. Tapahtumasarja on sen verran mielenkiintoinen ja jännittävä, että siinä olisi ainesta romaaniksi ja elokuvaksikin.

Hyvällä syyllä Suomen ilmavoimien isänä voisi pitää viipurilaista Aleksandr Kraschenia, joka organisoi tapahtuman. Heti Suomeen saavuttuaan venäläislentäjät  saivat suomalaiset nimet ja Krascenista tehtiin Aleksanteri Torikka.  Torikka oli äitinsä puolelta suomalainen ja hän puhui suomea. Sen ansiosta hän sai jäädä maahamme sisällissodan jälkeenkin, toisin kuin muut loikkarilentäjät, jotka joutuivat poistumaan maasta, vaikka olivat toimineet ansiokkaasti tehtävissään. He olivat sikäli erinomaisia lentäjiä, että he osasivat lentää, toisin kuin maahan tulleet ruotsalaislentäjät, joilta puuttui kyky pysyä ilmassa.

Täysin pyyteettä venäläispilotit eivät vaihtaneet puolta. He nimittäin vaativat jokaisesta toimittamastaan koneesta nykyrahassa 120.000 euroa eli 100.000 silloista markkaa ja lisäksi palkkaa heille piti maksaa nykyrahassa 3500 €, joka siihen aikaan oli huikea palkka.

Aleksanteri Torikan onni olisi ollut, jos hänetkin olisi karkotettu maastamme. Nimittäin välirauhan aikaan toukokuussa 1940 hän oli Uukuniemellä Suomen armeijan kapteenin ominaisuudessa valvomassa uuden rajan merkitsemistä, kun hänet kaapattiin rajan yli ja vietiin Moskovaan. Virallisen historiankirjoituksen mukaan hän joutui siellä teloitusryhmän eteen, mutta itse epäilen, ettei häneen niin kalliita toimenpiteitä uhrattu, vaan homma hoitui pienoispistoolilla niskaan ampumalla. Se on niin halvempi ja pyövelin kannalta työsuojelun kannalta parempi ratkaisu, koska sillä tavalla ylityöllistetty pyöveli välttyy rasitusvammalta, jota kutsutaan nykyään tenniskyynärpääksi. 

Kommentit (0)



Punikista operettisankariksi

Olen ennekin ihmetellyt, miten paljon erilaisia kulttuurin keskeisiä vaikuttajayksilöitä on pieni Heinolan kaupunki pystynyt kasvattamaan. Luettelo heinolalaisista kulttuuripersoonista on pitkä ja paksu kuin gorillan käsivarsi. Päällimmäisinä nousevat mieleeni tältä istumalta Apulanta-yhtiö, Uuno Kailas, Arvi Kivimaa ja Panu Patomäki. Heinolassa ovat asuneet myös muualta tulleet viihdetaiteilijat Eero Aven, Jope Ruonansuu, Laura Voutilainen ja Isto Hiltunen.

Kuitenkin yhden merkittävän heinolalaisen kulttuurihenkilön opin vasta Heinola 1918  -kirjasta. Heinolan punakaartissa toiminut, mutta siitä huolimatta henkiriepunsa säilyttänyt, Heikki Tuominen oli 1900-luvun alkupuolella maassamme merkittävä näyttelijä ja laulaja. Youtubesta näyttää löytyvän kymmeniä hänen musiikkitallenteitaan. Tuominen on näytellyt muutamassa elokuvassakin ja esiintynyt myös Kansan Näyttämön operetissa Kreivätär Mariza. Heinolalaisesta punikista tuli siten vallan operettisankari.

Jotenkin Heikki Tuominen on kuitenkin jäänyt Sysmän puolella syntyneen, siis tavallaan naapurin pojan, Olavi Virran varjoon. Virta oli helpompi hyväksyä sisällissodan jälkeisessä Suomessa yli yhteiskunnallisten raja-aitojen, koska hän ei ollut entinen punikki; tosin hänen isänsä ja setänsä kuuluivat Sysmän punakaartiin.

Tästä linkistä voi kuunnella, kuinka Heikki Tuominen laulaa sillä kalliimmalla tavalla, eli väristysten kera, että "espanjatar olen sorja, lempimään luoja mun loi". Hieman tahattoman koomista, kun karvainen mies laulaa moista.
https://www.youtube.com/watch?v=_xWwROxa-fU

Kommentit (0)



Heinola 1918

Keväällä ilmestyneessä Jukka Kulomaan ja Leena Kekkosen kirjassa Heinola 1918 ei kerrota eilen mainitsemastani Eino Salmelaisen johtamasta partiopoikien muodostamasta mekanisoidusta murharyhmästä, joten voi olla, että ettei sellaista ollutkaan. Teatterimies Salmelainen on saattanut muisteluissaan dramatisoida asioita.

Tosin muitakin selvittämättömiä asioita  Heinolan vuoden -18 tapahtumista on vieläkin. Vierumäenkankaalla on joukkohauta, jonka kivessä lukee, että »Tämän muistokiven läheisyydessä lepää v:den 1918 kansalaissodassa vakaumuksensa puolesta kaatuneita ja teloitettuja, noin 300 Suomen kansalaista.» Heidän henkilöllisyydestään ei ole tietoa eikä lukumäärästäkään varmuutta.

Perusteellisen selvityksen jälkeen Internettiin koottiin kymmenen vuotta sisällissodan uhreista kerätty Sotasurmat-tietokanta kertoo vain parista kymmenestä Vierumäelle haudatusta. Samaisen tietokannan mukaan heinolalaisia ja Heinolan maalaiskuntalaisia tapettiin sodassa yhteensä noin 150.

Heinolalaisten kunniaksi on luettava se, että Vierumäen joukkohaudan päällä harrastetaan ainoastaan sahaustoimintaa. Suomenlinnan vielä suuremman joukkohaudan päälle perusti Suomen puolustusvoimat aikoinaan sikalan. Lehtitietojen mukaan Vierumäen vainajat on lähiaikoina tarkoitus siirtää pois sahaustoiminnan tieltä ja silloin saadaan ainakin jonkinlainen käsitys surmattujen määrästä. Tosin sellainenkin muistitieto on, että Vierumäella surmattuja on haudattu pitkin metsiä eivätkä läheskään kaikki ole tiedossa olevassa joukkohaudassa.

Kommentit (0)



Toiseuden tunne

Asuin vihreimmässä nuoruudessani peräti 16 vuotta Heinolassa, mutta en tullut ajatelleeksi, että runoilija Uuno Kailaan patsas lienee pystytetty Maaherranpuistoon paikalle, jossa toiseuden tunteesta kärsivä runoilijan alku seurasi tavallisten poikien riemukasta pesäpallopeliä.

Kailas itse ei ollut tavallinen nuori, mutta sen sijaan hän oli sangen tavallinen runoilija, joka oli mielisairas, tuberkuloottinen ja harhaviettinen. Kommunisti hän ei ollut toisten runoilijoiden lailla vaan pikemminkin päinvastoin; 16-vuotiaana hän osallistui heimokansan vapauttamiseen pyrkivään Aunuksen retkeen, joka ei mennyt ihan putkeen.

Aunuksen sotaretki oli Uuno Kailakselle traumaattinen kokemus. Muistelenpa lukeneeni jostain, että rangaistuksena pelkuruudesta häntä olisi seisotettu kuusi tuntia puuhun sidottuna. Se on kova rangaistus kesällä hyttysaikaan. Tosin rangaistus oli lievä, koska joku koulupoika myös teloitettiin vastaavasta rikkeestä.

Eräs silloisen Uuno Salosen (myöh. Kailas) heinolalainen läheinen ystävä kaatui taisteluissa ja siitäkin tuleva runoilija kantoi syyllisyyttä. Rohkenen tuskin edes arvailla ystävyyden syvyyttä. Molemmat pojat olivat partiolaisia. Heinolassa partiojohtajana toimi silloinen lehtimies ja myöhempi teatterijohtaja Eino Salmelainen. Salmelainen oli Uunolle läheinen henkilö myöhemminkin. Salmelainenkin oli myös julkimiehimys.

Sisällissodan aikana Salmelainen teki 15-vuotiaista partiopojistaan sotilaita. Muistelmissaan hän ihmettelee, miten innokkaista koulupojista hetkessä tuli kylmäverisiä teloittajia. Salmelaisen johdolla pikkupoikien kuolemanpartio liikkui polkupyörillä tekemässä tiedustelu- ja puhdistusretkiä.

Näistä asioista Heinolan virallinen historiankirjoitus vaikenee. Muistelen kuitenkin Itä-Häme-lehdessä ollutta 100 vuotta täyttäneen mummon haastattelua ja hän ihmetteli, kuinka kapina-aikaan joku 15-vuotias poikanen kävi ampumassa hänen veljensä. Vastaavanlaiseen pystyivät myöhemmin Kambodzan punakhmerit; hekin käyttivät lapsia kansanmurhan toteuttajina.

Myöhemmällä iällä innokas suojeluskuntalainen Eino Salmelainen vaihtoi leiriä ja hänestä tuli arvostettu Tampereen työväenteatterin johtaja. Muistelmissaan hän kertoi katuvansa nuoruutensa pahoja töitä. Niinhän se Kekkonenkin teki, joka 17-vuotiaana johti Haminassa siviilimiesten ampumisia. Kekkonen väitti muistelmissaan, ettei hän muista, oliko hän ampujana vai ei. Ihan varmasti hän muisti, ei tuollaisia juttuja voi unohtaa.


Kommentit (0)



Pallokentällä

Ja taas olen kirjoittanut jo vakiintuneen tapani mukaisesti ropakantaa. Se Uuno Kailaan kolmanneksi tunnetuin runo, jota eilen muistelin, ei olekaan Pallokentän laidalla vaan Pallokentällä. Kailaan kaksi tunnetumpaa runoa ovat Suomalainen rukous eli virsikirjan Siunaa ja varjele meitä ja Rajalla, eli se verihurmainen runo, joka kansan syvät rivit muistavat alkusäkeestä "Raja railona aukeaa. Edessä Aasia, Itä. Takana Länttä ja Eurooppaa; varjelen, vartija, sitä."

Helsingin Sanomissa oli juuri hyvä juttu Uuno Kailaasta. Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa ja Hesarin jutun kuva kuolemaa tekevästä luurangonlaihasta runoilijanerosta on vaikuttava.  Tuon näköisen miehen on helppo uskoa puivan luunkovaa nyrkkiä kohti inhaa itää ja vakuuttavan, että "tulkoot hurttina aroiltaan, mahtuvat multihin tänne."
Hesarin juttuun ja kuvaan voi tutustua tästä linkistä:
https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005685722.html

Pallokentän tekijänoikeudet ovat umpeutuneet ja kopioin sen häpeämättömästi tähän, jotta jokainen halukas miehenpuoli voi sen opetella ja sen jälkeen pyrkiä lausumaan sitä aina kun vain vähänkin sopiva tilaisuus näkyy avautuvan, suosio on taattu:
Näin: pallokentän laitaan
eräs rampa poikanen
oli seisahtunut alle
sen suuren lehmuksen.

Hän seisoi nurmikolla,
nojas kainalosauvoihin;
pelin tiimellystä katsoi
hän silmin kuumeisin.

Yli aurinkoisen hiekan,
johon lehmus varjon loi,
moni riemukas huuto kiiri,
moni kirkas nauru soi.

Pojat juoksivat notkein säärin
yli pallokentän sen.
Eräs seisoi hievahtamatta,
eräs raajarikkoinen.

Vaan hänkään totisesti
ei muistanut sauvojaan.
Oli haltioitunut hehku
hänen kalpeilla kasvoillaan.

Ilost’, innosta värähtelevän
hänen sieraintensa näin
joka kerta, kun maila pallon
löi puiden latvoja päin.

Rajaviivan takaa milloin
joku rohkeni juosta pois,
oli niinkuin lehmuksen alta
eräs myöskin juossut ois –

kuin jättänyt ramman ruumiin
olis sielu poikasen
ja syöksynyt kilpasille
kera toisten, riemuiten.

Hän askelen astui – mutta
kuin unesta havahtain
näki itsensä... Oikea jalka
oli kuihtunut tynkä vain.

Pojat juoksivat notkein säärin
yli pallokentän sen,
mut lehmuksen alla seisoi
eräs raajarikkoinen,

joka, ruumis tärisevänä,
iho harmaana kääntyi pois
kuin ruskean nutun alla
sydän pakahtunut ois.

Yhä riemukas huuto kiiri,
yhä kirkas nauru soi
yli aurinkoisen hiekan,
– johon lehmus varjon loi.

Paljain jaloin, 1928.


Kommentit (0)


Sisäinen varmuus

Eilen maksoin huomattavan summan jalkapallolipusta, koska minulla oli sisäinen varmuus siitä, että tulen näkemään varsinaisen maali-ilottelun, kun kovakuntoinen Kuopion Palloseura kohtasi sarjajumbon PS Kemin. Ja oikeassa olinkin. Kups hallitsi ottelun alkua suvereenisti, mutta sitten Kemin punapaitaiset työläisjalkapalloilija nuorukaiset hyökkäsivät kolmesti ja tekivät kaksi maalia.

Minulla oli sisäinen varmuus, että ottelusta tulee kuopiolaisille katastrofi ja olin valmis poistumaan puoliajalla, mutta perusnuukana ihmisenä en sitä tehnyt, koska siinä tapauksessa rahani olisivat menneet haaskuuseen. Toiselle puoliajalle juoksikin sitten ilokseni uudesti syntynyt Kups ja pian valotaululla lukikin tulikirjaimin 2-2.

Minulla oli sisäinen varmuus siitä, että hyvin tässä käy ja niin näytti käyvänkin, koska Kups oli ylivoimainen. Sitten koko katsomo hiljeni ja kaikki pelaajat kummastakin joukkueesta lopettivat pelaamisen ja jäivät katselemaan, kun Kupsin maalinsylkijä ja kliininen viimeistelijä Rasmus Karjalainen ampui pallon tolppaan, josta se kimposi maalin edessä täysin vapaana olleelle Ats Purjeelle, jonka helppona tehtävänä olisi ollut tehdä kotijoukkueen voittomaali ja työntää pelivälinen pömpelin perukoille.

Mutta ei tehnyt Ats maalia. Hän päätyikin laukaisemaan sisäsyrjällä pallon tulisesti tolppaan. Sen jälkeen minulle tuli sisäinen varmuus siitä, että tästä pelistä tuleekin katastrofi ja olinkin oikeassa. Neljännellä lisäminuutilla Kemi sai 30 metristä vaparin ja minulla oli sisäinen varmuus siitä, että maaliin pallo jostain vielä pomppii, kuten sitten pomppikin, kuten kanssayleisön kommenteista kuulin.

En tiedä miten, pallo Kupsin pömpelin perukoille pomppi, koska käännyin pois, kuten pettynyt rampa poika Uuno Kailaan runossa Pallokentän laidalla myös teki ja minulla oli syvä sisäinen varmuus siitä, että koskaan tätä poikaa ei enää pallokentän laidalla nähdä. Muistelen, että Pallokentän laidalla runo loppuu eiliseen tunnelmaani sopivasti säkeistöön, jossa sanotaan
iho harmaana kääntyi pois
kuin ruskean nutun alla
sydän pakahtunut ois

Kommentit (0)



Kizin kirkot



Eilen Jukka Kemppinen Suomen parhaaksi valitulla blogillaan kertoi, että tykistöupseeri Niilo Tarvajärvi rikkoi jatkosodan lopulla annettua määräystä ja jätti Äänisen Kizin saaren huikean kauniit rakennukset tuhoamatta. Tarva on siis jo toinen suomalainen sotilas, joka on ehkä oikeutetustikin ottanut kunnian Kizin kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten suojelemisesta.

Karjalan historiaa tutkiessani törmäsin toiseenkin tarinaan, jossa suomalaiset suunnittelivat jatkosodan aikana  maailman kauneimpiin rakennuksiin lukeutuvan Kizin kirkon hävittämistä, koska epäiltiin venäläisten käyttävän sen torneja tähystystarkoitukseen. Petroskoin historian mukaan suomalainen pommituslentäjä Laus-Dei Saxell sai tehtäväkseen suunnitelman käytännön toteuttamisen.

Saxell kertoi kuitenkin talviselta taivaalta huomanneensa rakennuksen ihmeellisen kauneuden sekä sen, ettei ihmisjälkiä näkynyt lähistöllä. Niinpä hän syyllistyi vakavaan palvelusrikkomukseen ja kieltäytyi suorittamasta määrättyä tehtävää, joka tietenkin on vakava juttu sota-aikana. Venäläisetkin huomioivat myöhemmin tapauksen ja lentäjälle myönnettiin sikäläinen kunniamerkki vuosituhannen lopulla.

Monet suomalaiset sotahistorioitsijat  pitävät Saxellin tarinaa hölynpölynä. Pilvenveikkojen lehti arveli lentäjän kertomuksen selitykseksi pitkälle edennyttä dementiaa. Korostettakoon, etteivät Pilvenveikot harhaanjohtavasta nimestään huolimatta ole Suomen kannabisyhdistyksen vaan sotilaslentäjien jäseniä. http://www.virtualpilots.fi/hist/WW2History-KishinKirkot.html

Itselläni olisi nyt teoria, jolla voisi testata tämän tarinan oikeellisuuden. Saxellin mukaan varsinkin kirkon kuopolien hopean ja kullan väreissä hohtavat paanut tekivät häneen suuren  vaikutuksen. Tosiaankin vanhat haapapaanut ovat hopeisia ja uudet kultaisia.

Mutta oliko kirkossa tuohon aikaan paanukatto? Nimittäin opas kertoi viime kesällä 2010, että aiemmin kupolit olivat pellillä päällystettyjä ja että vasta aivan viime vuosikymmeninä on pelti vaihdettu paanuihin. Miten mahtoi asianlaita olla sota-aikana? Ja jos silloin oli paanuja, olivatko ne niin uusia, että hohtivat kultaisina. Sen voisi selvittää sota-ajan valokuvista.

Kommentit (0)



Lisää tuulivoimaa

Nyt on sitten kapitalistinenkin tiedemies tunnustanut, että tuulivoimaa on lisättävä ja Iihin nousee lähi aikoina joukko 250 metriä korkeita myllyjä jauhamaan sähköä hintaan 3 ce/kwt kansantalouden tarpeisiin. Se on hyvä se. Pilliklubiaskin kanteen suorittamieni laskelmien jälkeen olen tullut lopputulemaan, että 500 kpl tuollaista myllyä tuottaisi yhden ydinvoimalan sähkön ja 10.000 kpl ainakin teoriassa tyydyttäisi maan nykyisen energiatarpeen ainakin suotuisissa tuulioloissa. Tyynellä voisi maamme sitten pysähtyä.

Pikkuisen kuitenkin mietityttää, että pystyisikö hattupäässä enää kulkemaan, jos koko maamme energia tuotettaisiin näillä perinteisillä tuulimyllyillä. Niinpä olen kehitellyt ympäristöystävällisempää vaihtoehtoa. Maanpinnalla tuuliolot ovat epävakaat, mutta ylhäällä ilmakehässä ainakin jollakin korkeudella tuulee melkein aina ja kovaa. Itse sijoittaisin maamme ilmapuolustukseen suunnitellut 20 - 30 miljardia euroa ilmalaivoihin, joihin kiinnitettäisiin sähköä tuulesta jauhavia rupeleita. Nämä tuulimyllyilmalaivat nostettaisiin tilanteen mukaan sopiville korkeuksille ja niin järjestettäisiin sekä maamme energiahuolto että ilmapuolustus. Suurvaltavihollisen hintavat haaskalinnut eivät uskaltaisi tunkeutua tuulimyllynlapojen ja sähköjohtojen muodostamaan ryteikköön.

Tuulivoimat varastointiin liittyvän ongelmankin olen mielestäni ratkaissut; kovalla tuulella energia varastoitaisiin siten, että tuulisten aikojen ylijäämä tuotolla, ilmaa pumpattaisiin kovaan paineeseen suuriin muovisäkkeihin ja tyvenessä säässä varastoitu ilma päästettäisiin dynamoja pyörittävien turbiinien läpi pois näistä tuulipusseista. Tuollaiset säkit voisi sijoittaa merenpohjaan, jolloin vedenpaine aiheuttaisi sen, että pieneenkin säkkiin mahtuu paljon käyttövoimaa maamme kansantalouden tarpeisiin.

En keksi yhtään kappaletta syitä, etteikö suunnitelmani toimisi ja jään odottamaan nyt jonkinlaista innovaatiopalkintoa, joku Nobelkin kelpaisi ensi hätään mainiosti.

Kommentit (1)

Presidentillistä huumoria

Presidentti Niinistöä on pidetty enemmänkin kuivahkona kamreerityyppinä, mutta Pertti Rosilan Arkadianmäen kirstunvartija -kirjasta löytyi todiste siitä, että nykyisellä presidentillämme on ainakin jossakin määrin kykyä huumorileikkiin. Tapaus sattui siihen aikaan, kun Niinistö oli koko valtakunnan kirstunvartijana eli valtiovarainministerinä.

Valtiovarainministeriöstä oli lähetetty kirje kansanedustajille ja sen mukaan johonkin budjettiesitykseen ei saanut tehdä mitään muutoksia. Se määräys suivaannutti ainakin demarikansanedustaja Virpa Puistoa, joka eduskunnan kahvilassa saapui Niinistön luo ja kaivoi kyseisen kirjeen laukustaan, heilutti sitä ministerin silmien edessä ja vakuutti suureen ääneen pyyhkivänsä tällä paperilla persettään.

Siihen Niinistö totesi, että harmi sinun kannaltasi, koska silloin sitä on ikävämpi niellä. Rosilan mukaan välikohtaus nauratti myöhemmin myös temperamenttista edustaja Puistoa itseäänkin.

Kommentit (0)