Otto Kumenius ja Stig Bergling 15.12.2021, 15:55 

Merkilliseen sattumaan törmäsin eilen, kun luin uutistoimittaja Kari Lumikeron kirjaa Tätä en vielä kertonutkaan ja katselin samaan aikaan tellusta Jörn Donnerin ohjaamaa erinomaista elokuvaa nimeltään Kuulustelu. Kuulustelussa-elokuvassa Suomen vastavakoilun päällikkö Otto Kumenius kuulustelee tylysti vakoilija Kerttu Nuortevaa, mutta ei saa tätä tunnustamaan mitään. Elokuvassa Kumeniuksesta saa hieman vastenmielisen ja yksinkertaisen vaikutelman. Sen sijaan Turun Valpon osaston päälliköstä Paavo Kastarista saa päinvastaisen vaikutelman, kun tämä keskustelee kauniin vangitun vakoilijan kanssa kynttiläillallisella kirjallisuudesta sivistyneen ihmisen lailla. Kielteistä käsitystä Kumeniuksesta vahvistavat myös ne hänen kirjansa, jotka olen lukenut ja joissa mielestäni on paljon väritettyä totuutta. 

Mutta kyllä Kumenius oli kaikesta huolimatta ammattimies alallaan. Nimittäin toimittaja Lumikero paljastaa, että vielä Espanjassa asuneena eläkeukkonakin Kumenius seurasi sen verran omaa erikoisalaansa, että hän lähetti Ruotsin turvallisuus poliisille Säpolle muistion, jossa hän kertoi, että hänen mielestään Säpon palveluksessa ollut Stig Bergling onkin KGB:n myyrä. Hänen lähettämäänsä tietoon Säpo ei reagoinut moneen vuoteen, mutta sitten Israelin tiedustelupalvelu pidätti Berglingin ja toimitti hänet Ruotsiin. 

Ruotsissa todettiin Berglingin aiheuttaneen maalle miljardien kruunujen vahingot toiminnallaan ja hänet tuomittiin elinkautiseen vankeusrangaistukseen. Kahdeksan vuoden istumisen jälkeen hänet päästettiin vuorokaudeksi lomalle, jonka aikana hän pakeni Suomen kautta Neuvostoliittoon. Siellä Berglingiä kohdeltiin hyvin, mutta lopulta kyllästyttiin miehen jatkuvaan valitteluun ja hänet lähetettiin asumaan kauniiseen Budabestiin. 

Bergling ei viihtynyt Budabestissäkään, sillä naapurit kohtelivat häntä jostain syystä epäystävällisesti ja niinpä mestarivakooja jatkoi matkaansa Beirutiin. Sielläkään hän ei viihtynyt, vaan palasi Ruotsiin kärsimään keskeytynyttä vankeusrangaistustaan, joka muutettiin sittemmin elinkautisen sijasta 23 vuoden vankeudeksi. Bergling vapautui 1977 ja kuoli vuonna 2013 vanhainkodissa. Kommentit (0) 

 Kenraalimajuri Malmberg antoi kaikkensa 14.12.2021, 16:15 

Jos Lapuan liikkeen järjestämästä Ståhlbergin muilutuksesta selvittiin vähäisellä verenvuodatuksella, niin Mäntsälän kapinasta selvittiin vielä vähemmillä henkilövahingoilla, koska lapualaisten johto sortui operaation aikana juopottelemaan oikein aikamiesten lailla. Yhtenä johtomiehenä asiassa toimi armeijasta erotettu kenraalimajuri K. M. Wallenius, ja jostain merkillisestä syystä, jota en ymmärrä, valtiojohtomme katsoi, että kenraalimajurin arvoisen upseerin voi pidättää vain toinen samanarvoinen sotilashenkilö. 

Niinpä asialle määrättiin kenraalimajuri Lauri Malmberg, joka lähti suorittamaan pidättämistä varustautuen operaatioon asianmukaisin turvavälinein, eli hän otti mukaansa tuhdin määrän viskipulloja. Tämän uhan edessä Wallenius suostui neuvottelujen jälkeen antautumaan, tosin neuvottelut olivat niin rasittavat, että pidättäjä Malmberg antoi niissä urheilukielellä sanottuna kaikkensa ja sammui paluumatkalla heitä kuljettaneeseen autoon. Niinpä ennen auton saapumista Helsinkiin Wallenius otti autossa komennon käsiinsä ja määräsi, että poliisiasemalle koukataan Haaksirikkoisten patsaan kautta, joka valinta minusta osoittaa kenraalimajurin oivallista draamantajua. 

Wallenius ilmoittautui itse poliisilaitoksella, jonka jälkeen hänet pantiin putkaan, kuten oikein onkin. Vapaudenmenetys oli hänelle hyvin raskas kokemus, koska elämäkertateos paljastaa tämän vakavissaan suunnitelleen sellissään itsemurhaa. Kenraalimajuri Lauri Malmbergia ei palkittu uroteostaan eli kapinajohtajan pidättämisestä, vaan hän joutui presidentin puhutteluun ilmeisesti työmaajuopumuksesta epäiltynä. 

Puhuttelussa Malmberg kiisti syytökset ja korosti valinneensa juuri oikean taktiikan, kun ottaa huomioon vastustajan ominaisuudet. Hän korosti myös sitä, että jos hän olisi joutunut pidättämään kenraali Kalle Wilkamaa, hän ei olisi aseistautunut viskipulloilla vaan Raamatulla. Wilkama, joka oli itsenäistymisen jälkeen vähän aikaa jopa puolustusvoimain komentaja, oli uskovainen ja raitis mies. Niinpä hän saikin aikaan maamme nuoressa armeijassa kummallisilla käytöstavoillaan aikaan melkoisen kaaoksen ja joutui nopeasti eroamaan korkeasta virastaan. Kommentit (0) 

Everstiluutnantti Kuussaaren hyvä kalu 14.12.2021, 15:50 

Luinpa tuossa Lasse Laaksosen kirjan kuopiolaissyntyisestä K. M. Walleniuksesta ja opin, ettei luulo ole aina tiedon väärti. Olen nimittäin vanhana raittiusmiehenä ollut sitä mieltä, että alkoholin käytössä on sittenkin eräitä hyviä puolia. Esimerkiksi kun suomalainen vahvasti kansallismielinen oikeisto, joita myös fasisteiksi kutsutaan, yritti 1930-luvulla kaksi kertaa oikein tosissaan ottaa vallan maassamme, olen luullut, ettei kummallakaan kerralla veri virrannut, mutta että viina virtasi sitäkin kovemmin. 

Mutta olen ollut luulossani väärässä. Nimittäin, kun entinen presidentti K. J. Ståhlberg 14. 10. 1930 muilutettiin, veren vuodatukselta ei vältytty, vaan verta vuodatettiin Sortavalan Seurahuoneella, joka oli tapahtumien keskus sikäli, että muilutusoperaatiota ilmeisesti johdettiin sieltä käsin. Tosin täyttä varmuutta ei ole siitä, johdettiinko operaatiota Sortavalan Seurahuoneelta tai johdettiinko sitä yleensä mistään, sillä vaikka maassa vallitsi vielä kieltolaki ja kuten kaikki, jotka jotain historiasta tietävät, tietävät, että se lopetettiin vasta 5.4.-32 klo 10, niin Sortavalan Seurahuoneella kenraalimajuri K. M. Walleniuksen johdolla kokoontuneet upseerit eivät olleet ainakaan sillä kertaa onnistuneet pitäytymään ainakaan täysin päihteettömyyteen, vaan ainakin eräät olivat kännissä kuin käet.

Ilmeisesti upseereilla oli omat eväät mukana, koska Sortavalan Seurahuone uskoakseni ainakin yritti noudattaa Suomen lakia ainakin soveltuvin osin. Illan mittaan upseerit alkoivat luonnollisesti kaipaamaan myös naisseuraa, jota paikalla esiintyi ainakin tarjoilijoiden muodossa. Niinpä everstiluutnantti Eero Kuussaari kohdisti naisen kaipuunsa paikalla olleeseen tarjoilijaneitoseen, jonka hän yritti panna polvelleen ja poliisikuulusteluissa myös ilmeni, että everstiluutnantti oli tässä tilanteessa korostanut, että "hänellä on hyvä kalu". 

Koska huoneessa olleet muut upseerit ja herrasmiehet eivät rientäneet pulaan joutunutta tarjoilijaneitosta auttamaan, oli tämä itse lyönyt everstiluutnanttia päin kasvoja, niin että tämän nenästä oli alkanut vuotaa verta. Ihmettelen sitä, ettei kenraalimajuri Wallenius puuttunut mitenkään alaisensa toimintaan ja ymmärrän täysin sitä, että poliisikuulustelupöytäkirjan mukaan everstiluutnantti Kuussaari oli illan aikana kutsunut esimiestään "paska kenraaliksi". Siitä voisi päätellä, ettei 36-vuotiaalla kenraalimajuri Walleniuksella ollut riittävästi arvovaltaa alaisiinsa nähden. 

Muilutus tapahtui vuonna 1930, joten upseerit istuivat iltaa Sortavalan ns. Vanhalla Seurahuoneella eivätkä uudella upealla juuri talvisodan edellä valmistuneella funkkistyylisellä Seurahuoneella, jossa itsekin olen muutaman yön viettänyt. Mutta upea oli Sortavalan Vanhakin Seurahuone, kuten alla oleva Finna.fi:stä lainattu Museoviraston kuva todistaa. 

Harmi, että moinen komea rakennus on hävitetty. Lopuksi korostettakoon sitä, ettei Ståhlbergin muiluttajien sitkeys ei riittänyt siihen, että tämä olisi kyyditty itärajan taakse, kuten ilmeisesti aiottiin, vaan entinen presidentti ja tämän puoliso jätettiin Joensuuhun. Muilutuksen vuoksi everstiluutnantti Eero Kuussaari sai vuoden vankeutta, johon sisältyi myös tuomio alkoholirikkomuksesta, mutta Walleniuksen sotaylioikeus lopulta vapautti syytteistä täysin eikä hän saanut tuomiota edes alkoholirikkomuksesta, joten hän oli sitten tapahtumahetkellä ihan selevä mies, jota asiaa tosin soppii eppäillä, kuten Savossa sanotaan. Kommentit (0) 

Autuaita ovat nöyrät 12.12.2021, 15:51 

Kirkkaat valot, räikeät värit ja nykyajan nuorison kovaääninen ns. rock'n roll-musiikki ärsyttävät minua, mutta sen sijaan tuon kuvan rauhallinen tunnelma rauhoitti levotonta mieltäni, kun sitä saksanseisojakoiran lailla pysähdyin toljottamaan. Kuvassa Tiiksan kylässä mummo poseeraa pihallaan, jolla aika on pysähtynyt. Tiiksan mummon hyvinvoinnintaso ei ole vielä pohjoismaisella tasolla, sillä Venäjällä keskieläkekin on vain 200 euroa kuussa, kun taas meillä se on 1762 euroa - tosin Tiiksan mummon hiilijalanjälki on sillä tasolla, jonka Tellus saattaa hyvinkin kestää. Suomessa eläkeläisen eläke pienemmillään voi olla 837 €/kk, mutta lisäksi hän voi saada asumistukea 80 % kohtuullisista asumismenoista. 

Venäjän sosiaaliturvasta en tiedä, mutta ihmeeltä tuntuu, jos vaikkapa Pietarissa, jossa on lähes suomalainen hintataso, pieneläkeläinen tulisi toimeen sikäläisellä keskimääräisellä eläkkeellä. Epäilen, että Venäjän suurkaupungeissa köyhille eläkeläisille maksetaan jotain ylimääräistä, koska 200 eurolla ei kuukautta elä. Tässä yhteydessä palaa mieleeni jostain Keijo Korhosen kirjasta lukemani tarina. Joskus neuvostovallan loppuhetkillä hän vieraili rajan takana Uhtualla, josta ei tietääkseni voi muuta hyvää sanoa, kuin että allergioita ihmisillä on kymmenen kertaa vähemmän kuin Suomessa. 

Siellä Korhonen törmäsi köyhänoloiseen mummoon, jolta hän tiedusteli toimeentuloasioista. Hyvin tuli Uhtuan mummo toimeen. ”A hyvin pärjäilemme. Pienen eläkkeen saamme. Kaupasta suolaa ja leipää saa ostaa. Paljon emme tarvitse. Potaattia talveksi viljelemme, ukko kalastaa. Metsästä marjoja ja sieniä on. Hyvin elelemme.” Kuitenkin Korhonen halusi tarjota mummolle sikäläisen mittapuun mukaan huomattavan summan rahaa, mutta mummo kieltäytyi. ”Kiitos kiitos siulle, en mie ota. Meillä kaikkea on. Hyvin elämme ukon kanssa, niin kauan kuin Luoja elonpäiviä suo. Kiitos kiitos, ja Herra kanssanne olkohon”. Autuaita ovat nöyrät, tähdensi professori Keijo Korhonen tarinansa lopuksi. Kommentit (1) 

Sensuuri ei iskenytkään 11.12.2021, 17:07 

Tuossa oltiin rouvan kanssa vallan kynttiläsuuruksella ja pistin Youtubin vapaan valintansa mukaan soittamaan tunnelmaan sopivaa musiikkia ja jostain syystä sen alkometri, vaikka mikä se nyt olikaan, joka määrää tietokoneiden käyttäytymistä, valitsi soittolistalle myös Mauno Koiviston esittämän Aleksis Kiven runoon perustuvan Sunnuntain, joka on minullekin tuttu biisi, koska olen Suonenjoen Yhteislyseon musiikkilinjan käynyt mies. 

Mutta enpä muista, että meidän koulumme laulukirjassa olisi ollut Kiven Sunnuntai-runon viidettä säkeistöä, joka varmasti oikein olikin, koska siinä säkeistössä ylitetään eittämättä ns. hyvän maun rajat, jotka olisivat vaarantaneet nuorison siveellisen kehityksen. Lukekaa ja kuunnelkaa vaikka itse: 

Mä muistan sen lempeän laakson, ainiaan muistan sen, miss’ istuin ma neitoni kanssa, hellästi syleillen; ja kiirehti kesänen päivä, sunnuntaipäivä tyyni. Me varjossa valkean tuomen istuimme ruohistoss’, ja allamme kimmelsi järvi paisteessa auringon, ja loiskelit Ahtolan immet kultasell’ santarannall’. Sen toisella rannalla seisoi temppeli korkea, siell’ kuulimme virsien veisun ihanast’ huokaavan, ja viimein, kuin jumalten maasta, temppelin kello pauhas. Ja katselin kaukasta vuorta ylhäällä pohjosess’ kuin ihmeellist’ Onnelan maata. – Unien kangastus! Kosk’ impeni sylissäin istui temppelin kellon pauhuss’. Mut vait oli impeni kaino, katsahtain korkuuteen, ja poskellans kyynele kiilsi helmenä kirkkaana. Mun käteni ihanast’ eksyi kiharains mustaan yöhön. Niin vietimme lempeäss’ laaksoss’ päivämme autuaan; me varjossa valkean tuomen istuimme ruohistoss’, ja läheni kesänen ehtoo, sunnuntai-ehtoo tyyni. https://www.youtube.com/watch?v=t2oVioplTzw 

Sensuuri iski 10.12.2021, 16:17 

Tunnen itseni melkein Donald Trumpin kaltaiseksi vaikuttajaksi sosialistisessa mediassa, koska sensuuri on puuttunut minunkin julkaisuuni. Nimittäin Facebook poisti juttuni sekä Karjalan että Venäjän keskusteluryhmästä ja sain Naamakirjalta virallisen varoituksen. Sen sijaan omalla sivullani päivitykseni jostain syistä säilyi, kun siirsin epäsiveellisenä pidetyn kuvan linkin taakse. Juttuni käsitteli Venäjän ja Karjalan kuohilaita, eli ihmisiä, jotka uskonnollisista syistä silpoivat itsensä kuolettaakseen synnillisenä pitämänsä lihan himonsa. 

Siirsin sivulleni Wikipediasta myös nais- ja mieskuohilasta esittävän kuvan, johon sensuuri sitten älysi jostain syystä puuttua. Sain Facebook-sivulleni ilmoituksen, että juttuni poistetaan alastomuutta koskevien sääntöjen vuoksi. Sukupuolielimiä, tissejä tai nännejä ei saa Naamakirjassa näyttää. Protestoin sensurointipäätöstä ja vetosin siihen, ettei munia tai tissejä kuvan henkilöiltä näytetty, koska kuvan henkilöt olivat leikanneet ne ihan kotikonstein pois. Protestini hylättiin ja sain keltaisen kortin ja jos syyllistyn vielä vastaavaan, joudun julkaisukieltoon. 

Korostan sitä, että en ilkeyttäni kirjoittanut Karjalan ja Venäjän ryhmissä kuohilaista, vaan siksi, että haluan asiasta lisätietoa, sillä kuohilaisuus on jostain syystä vaiettu asia. Sen tiedän, että Uukuniemen Mensuvaarassa, josta anoppini lähti evakkoon, oli tiettävästi kuusi kuohilasta. Luulen, että Karjalassa heitä saattoi olla satoja tai jopa tuhansia. Ihmettelen, ettei seuraavaan Facebook-julkaisuuni, joka käsitteli tuhansien karjalaisten uskonnollisista syistä tekemiä polttoitsemurhia puututtu eikä ihmisen polttamista esittävää kuvaa poistettu. 

Jutussani ihmettelin sitä, että karjalaiset olivat niin nöyriä, että vastasivat valtiovallan uskonvainorovioihin siten, että he siirtyivät asiassa itsepalveluun. Röyhkeät savolaiset eivät olisi moiseen suostuneet. Nimittäin kun körttikansaa alettiin ahdistella, syntyi termi halkokörttiläiset, sillä körtit tarttuivat halkoon turvatakseen uskonnonharjoittamisen vapautensa. Kommentit (0) 

Verinen Alpo 09.12.2021, 16:12 

Ilkka Heiskanen esitti Etulinjan edessä -elokuvassa mitään pelkäämätöntä Alpo Marttista niin hyvin, että onnistui muistuttamaan tätä jopa ulkonäöltään. Marttinen kohosi jo 34-vuotiaana everstin arvoon Suomen armeijassa ja kohosi everstin arvoon myöhemmin myös USA:n armeijassa, vaikka aloitti siellä uransa yli-ikäisenä sotamiehenä paettuaan sinne Suomesta jatkosodan jälkeen asekätkentäjutun vuoksi.

Alpo Marttinen ei ollut ensimmäinen rapakon takana menestynyt Marttinen, koska samaa sukua edustanut Jussi Marttinen, eli John Morton, ainakin rautalampilaisten mukaan perusti Pohjois-Amerikan Yhdysvalloiksi nimetyn valtion. Aika erikoista on se, että kovasti sotainen suomenkielinen Marttinen nimitettiin jatkosodassa pasifismiin taipuvaisen ruotsinkielisen JR 61:n komentajaksi. Tuo ruotsinkielinen rykmentti oli koottu ruotsinkielisen Pohjanmaan miehistä, jotka eivät ehkä olleet luonnostaan kovin sotaisia, koska heidän kotiseudullaan vaikutti Munsalan sosialismiksi mainittu poliittis-uskonnollinen suuntaus, jossa yhdistyi erikoisella tavalla sosialismi ja pasifistiset uskonnolliset herätysliikkeet. 

Vaikka pohjalaisia pidetään sotaisena väkenä, niin jatkosodan aikaan sieltä pakeni melkoisesti ruotsinkielisiä miehiä Ruotsiin ja jokunen sikäläinen Ruotsiin karkaamaton mies myös teloitettiin Suomessa karkuruuden vuoksi. Vuonna 1984 Erik Andren julkaisi kirjan Missä on veljesi?, jossa kerrotaan jatkosodan tapahtumista ruotsinkielisten pohjalaisten näkökulmasta ja lainaanpa kirjasta kohtauksen, joka sivuaa myös Alpo Marttista: 

"Se tapahtui sodan loppuvaiheissa ja ankarissa taisteluissa Tienhaaran luona. Eversti Marttinen saapuu illalla. Silloin hän saa kuulla eräästä pikakoulutuksen saaneesta 18-vuotiaasta nuorukaisesta, joka oli saapunut edellisenä päivänä ja oli niin peloissaan, että ei pystynyt seuraamaan hyökkäyksessä, vaan oli piiloutunut suuren kiven taakse. Marttinen menee nuorukaisen luo, läimäyttää häntä isällisesti hartioille, katselee miehiä ja sanoo: - No, ei kannata huolestua. Minä hoidan pojan. He menivät muutaman askeleen päähän. Ja niin kajahti laukaus.” Kommentit (2) 

Ruotsin kuninkaallisen kirjaston vt. johtaja 08.12.2021, 15:53 

Eilen mainittu anarkistiluutnantti Harry Järv johti jatkosodassa menestyksellä yli kahtasataa tiedustelupartiota linjojen taakse. Viimeisellä partiomatkalla sitten menestys loppui, koska hän astui miinaan. Järv arvioi tilanteen sellaiseksi, ettei häntä voi enää pelastaa ja hän määräsi miehensä jatkamaan matkaa ja jäi itse kuusen juurelle odottamaan kuolemaansa. Etulinjan edessä elokuvassa häntä haastateltiin asiasta noin 60 vuotta tapahtuneen jälkeen ja hän kertoi kuolemaa odotellessaan surreen varsinkin sitä, että niin moni hyvä kirja jää häneltä lukematta. 

Mutta poikkeuksellisesti Järvin alaiset eivät noudattaneetkaan esimiehensä käskyä, vaan palasivat hänet noutamaan ja kantoivat omalle puolelle. Järv pelastui elämälle ja ehti sen jälkeen lukea paljon kirjoja. Hän nimittäin työskenteli pitkään Tukholmassa Ruotsin kuninkaallisen kirjaston ylikirjastonhoitajana ja myöskin välillä sen virkaatekevänä johtajana. 

Epäilen, että Harry Järv oli tavallaan poliittinen pakolainen, kun hän muutti sodan jälkeen Ruotsiin. Hän nimittäin oli sen sortin sosialisti, että piti Hitleriä ja Stalinia jokseenkin yhtä pahoina. Syntilistaa lisäsi sekin, että hän auttoi esimiehensä eversti Alpo Marttisen pakenemaan Suomesta, vaikka ei kertomansa mukaan pitänyt hänestä ihmisenä. Järv arvosti Marttista kuitenkin sotilaana ja piti häntä yhdessä Motti-Matti Aarnion kanssa Suomen armeijan parhaina upseereina ja lisäsi, että Aarnio oli myös ihmisenä miellyttävä. 

Sen lisäksi, että Harry Järv luki paljon hyviä kirjoja, niin hän myös kirjoitti paljon. Wikipedia kertoo miehestä seuraavaa: Järv sai stipendin Uppsalan yliopistoon, josta hän valmistui filosofian lisensiaatiksi vuonna 1954. Järville myönnettiin filosofian kunniatohtorin arvo vuonna 1973. Kirjallisuudentutkijana hänet tunnettiin erityisesti Franz Kafkan asiantuntijana. Hän julkaisi uransa aikana yli 50 teosta, kuten useita antiikkia ja poliittista historiaa käsitteleviä esseekokoelmia. 

Järv toimi myös suomenruotsalaisen Horisont- sekä ruotsalaisten Radix- ja Fenix-kulttuurilehtien päätoimittajana. Järv tunnetaan erityisesti työstään kirjastojen vaalijana ja niiden merkityksen korostajana. Hänen kirjalliseksi testamentikseen luonnehditussa teoksessa Mänsklighetens minne Järv on kuvasi kirjastoja ”ihmiskunnan ainoaksi luotettavaksi ja pysyväksi muistoksi”. Kommentit (0) 

Harry Järv - anarkisti ja upseeri 07.12.2021, 16:31 

 Eilen katsoin tv:stä Åke Lindmanin ohjaaman elokuvan Etulinjan edessä, joka perustuu Harry Järven samannimiseen kirjaan, vaikkakin kirja on hyvin erihenkinen kuin siitä tehty elokuva. Filmissä ei esimerkiksi kerrota sitä, kuinka miehet peloissaan koittivat tahallaan saada itsensä haavoitettua tai kuinka suuri sotasankari ja maamme nuorin eversti Alpo Marttinen surmasi pistoolillaan erään vähän yksinkertaisen sotamiehen. Marttinen sai syistä, joita voi vain arvailla, miehiltään lempinimen Verinen-Alpo. 

Harry Järv, jonka omiin kokemuksiin kirja perustuu, lienee ollut maamme kenttäarmeijan ainut vakaumuksellinen anarkistiupseeri ja syndikalisti. Entisenä merimiehenä hän oli omaksunut merimiesliiton johtajan Niilo Vällärin syndikalistisen ajattelun. Wikipedian mukaan syndikalismi syntyi Ranskassa1800-luvun lopulla jatkona anarkisti Pierre-Joseph Proudhonin perustamalle ammattiyhdistyssosialismille. 

Se pyrkii tuotantovälineiden haltuunottoon voimakeinoin ja poliittiseen valtaan käyttäen keinonaan ammattiyhdistysten joukkovoimaa, sekä sitä kautta toteuttamaan sosialismia. Jatkosodassa luutnantti Järv johti menestyksellä yli kahta sataa vihollisen linjojen taakse tehtyä tiedustelupartiota ja niinpä epäilyttävistä yhteiskunnallisista mielipiteistä huolimatta hänelle esitettiin urhoollisuudesta Mannerheim-ristiä, jota ylipäällikkö ei jostain syystä hyväksynyt, vaikka kaikki muut Järvin esimiehet asiaa puolsivat. 

Sodassa Järv kertoi toimineensa anarkistisen ideologian mukaisena johtajana. Hän ei noudattanut armeijan käytäntöjä, vaan oli ainoastaan muodollinen johtaja, joka ei milloinkaan komentanut ketään. Järv piti miehiään tasavertaisena ja päätökset toteutettiin demokraattisesti. Hän sai toimintatavoistaan moitteita ylemmiltä upseereilta ja Järviä luonnehdittiin arvioinneissa ”epäsotilaalliseksi”. Hän oli siis hyvin paljon samanlainen johtaja kuin nilsiäläinen pienviljelijä Einari Kokkonen, joka oli Tuntemattoman sotilaan Koskelan esikuva. 

Tosin Järv ei lyönyt kännissä upseeritovereitaan turpaan, koska hän oli erittäin sivistynyt mies. Ainakin vielä kymmenisen vuotta sitten ilmestyi anarkistien Kapian Työläinen-niminen arvovaltainen julkaisu, josta löytyy tämä Harry Järven mielenkiintoinen haastattelu: https://kapinatyolainen.net/2016/10/11/suomenruotsalainen-sotasankari-ja-anarkisti/ Kommentit (0) 

Tuntemattoman sotilaan teloitus 06.12.2021, 15:20 

Tänään on se päivä, jolloin tv:ssä näytetään kaksi Tuntematon sotilas-versiota. Harmi, ettei sitä kolmatta, eli Rauni Molmbergin versiota näytetä tänään eikä juuri muutenkaan, koska se versio on pasifistisuudessaan ahdistava, jossa sota esitetään niin pahana asiana, että kokemus saattaa järkyttää lapsia ja herkimpiä aikuisiakin eikä sellainen sovi itsenäisyyspäivän tunnelmaan. Tuntematon sotilas-romaanissa Linna kertoo tositapahtumiin pohjautuvat teloituskohtauksen. Tapauksen taustalla on se, että Goran taisteluihin liittyen pikaoikeus tuomitsi Baranissa kaksi 2./JR 9:n miestä kuolemaan samana päivänä, jolloin Väinö Linna täytti 21 vuotta, eli 20.12.1941, sillä nämä kieltäytyivät palaamasta yksikköönsä etulinjaan Goraan. 

Tuomitut olivat Voitto Veikko Ahomäki ( s.16.3.1915 Ilmajoki ) ja Toivo Iisakki Mäkelä ( s. 25.6.1917 Ilmajoki ). Teloitustapahtumaa oli uskoakseni alusta loppuun seuraamassa myös Tiedotuskomppanian mies, jonka Sa-kuvista löytyvistä otoksista saa sen käsityksen, että tilaisuus oli järkyttävämpi todellisuudessa kuin Linnan kirjassa. Kuvassa toinen tuomituista valmistautuu kärsimään tuomionsa. 

Taustalla odottavat jo pioneerien kaivamat haudat. Joskus pentuna kuuntelin salaa sovan käyneiden miesten juttuja ja luulen, että myös Suonenjoen miehiä oli mukana Goran tapahtumissa; ainakin suonenjokelaisia oli samassa 7.-divisioonassa, jossa Tuntemattoman sotilaan teloitetut sotamiehet palvelivat. 

Muistelen kuulleeni, että suomalaisia vastassa oli siperialaisia hyvin tarkkakätisiä sotilaita. Joiltakuilta nimeltäkin mainituilta suonenjokelaisilta oli mennyt hermot ja he olivat lähteneet linjasta jonnekin kirkkoon lämmittelemään ja sen jälkeen heitä alettiin kutsua Kirkkomiehiksi. Otaksun, että tapaus kytkeytyy kuulemaani tarinaan, jonka mukaan kenraali Talvela olisi vaatinut kyseisestä pataljoonasta ammuttavaksi joka kymmenes mies, mutta että Mannerheim olisi ehtinyt väliin. Luin juuri Talvelan elämänkerran eikä siinä puhuta mitään tästä tapauksesta. Kommentit (0) 

Vanhauskoisuus 05.12.2021, 14:18 

Kun ortodoksisen kirkon korkea-arvoinen edustaja vieraili viime viikolla Kuopiossa kertomassa Idän ja Lännen kirkkojen erosta, rohkenin kuitenkin kysyä häneltä vanhauskoisten tilanteesta. Hän kertoi, ettei vanhauskoisia juurikaan Suomessa enää ole, mutta esimerkiksi Virossa on kokonaisia vanhauskoisten kyliä. Lisäksi hän kertoi, että yhtenä taustasyynä vanhauskoisten suuntauksen syntyyn oli kirjapainotaidon keksiminen. Käsin kirjoitetuissa Raamatuissa oli monenlaisia pieniä poikkeamia painettuihin verrattuna ja se seikka järkytti sen ajan ihmisten elämän perusasioita. 

Kaikkitietävän Wikipedian mukaan vanhauskoisuus syntyi Venäjällä 1600-luvun puolivälissä, kun uskonmenoja jonkin verran uudistettiin. Dramaattisin uudistus oli, että ristinmerkkejä alettiin kahden sormen sijasta tekemään kolmella sormella. Erimielisyydet johtivat jopa siihen, että toisinajattelevia poltettiin roviolla ihan Lännen kirkon malliin, joka asia tuntuu liberaalista nykyihmisestä selvältä liioittelulta. 

Mutta Karjalassapa siirryttiin tavallaan itsepalveluun. Nimittäin ainakin professori Timo Vihavaisen mukaan noin 3.000 karjalaista päätti päivänsä polttamalla itsensä. Varsinkin Äänisniemellä asiaa harrastettiin innokkaasti. Jos nykyaikana polttoitsemurhia harrastettaisiin yhtä innokkaasti, niin Karjalassa tähän ratkaisuun päätyisi noin 50.000 kansalaista. Ihmettelen sitä, ettei koulun kirkkohistoriassa tästä mielenkiintoisesta asiasta kerrottu. Ihmettelen myös sitä, ettei esimerkiksi historioitsija Teemu Keskisarja, joka on julkaissut lukuisia seksiin ja väkivaltaan liittyviä mielenkiintoisia opuksia, ole puuttunut tähän dramaattiseen aiheeseen. Kommentit (0) 

Immolooginen ystävyys, yhteistyö ja avunanto 04.12.2021, 18:11 

Ei suihkinut Suomen poikien suksi riittävän vauhdikkaasti tänään Norjassa, vaan paras suomalainen Perttu Hyvärinen oli vasta 25. Viikko sitten Rukalla vaikutti jo siltä, että rehdit venäläishiihtäjät, joiden osalta ei edes spekuloida dopingin käytöstä, pystyvät haastamaan Norjan, mutta tänään ei hyvän itäisen naapurin pojat pärjänneet, kun kilpailtiin vapaalla tyylillä. Norjalaisia oli peräti seitsemän kymmenen parhaan joukossa, joten heille ei tänään ollut tärkeintä jalo kilpa, vaan kanssakilpailijoiden totaalinen nöyryyttäminen. 

Suomalainen hiihdon ystävä voisi nyt piristää itseään ja katsoa meikäläisen hiihtourheilun menestysajoista kertovan elokuvan Isänmaallinen mies, joka on ihan hyvä elokuva. Ihmettelen, ettei se ole saanut kansainvälistä mainetta; luulisi, että ainakin norjalaiset voisivat pitää tästä linkistä löytyvästä elokuvasta, jos sitä sinne markkinoitaisiin: https://areena.yle.fi/1-3127107 Isänmaallinen mies paljastaa, miten 1970-80 -lukujen suomalaisten hiihtomenestyksen taustalla oli tiivis yhteistyö neuvostoliittolaisten urheilulääketieteen harrastajien kanssa. 

Muistelen, etä silloin puhuttiin immoloogisesta yhteistyöstä, jolla pyrittiin ehkäisemään urheilijoiden sairastelua, mutta taisi siinä olla takana muitakin tavoitteita. Rohkeita ja ennakkoluulottomia maamme Hiihtoliiton edustajat olivat, koska Isänmaallisesta miehestä saa hyvän itäisen naapurin hiihdon ystävistä sen kuvan, että he olivat lievästikin ilmaisten vähemmän luottamusta herättävän oloisia ihmisiä. 

Olen joskus harmitellut sitä, että hyvää elokuvaa pilaa se, etteivät pääosan esittäjät osaa hiihtää, mutta nyt huomasin, että sitä puutetta lieventää se, että yksi oikea huippu-urheilija esiintyi filmissä. Hän oli pikajuoksija Ben Johnson, jolla on vaativa taksikuskin rooli. Hän muuten heittää maksukyvyttömän ja pystymakkurissa olevan Hiihtoliiton miehen lumihankeen, josta ystävälliset ruotsalaiset miehen pelastavat. Kohtaushan perustuu tositapahtumiin. Muistan, että kyseinen Hiihtoliiton mies vakuutti medialla nauttineensa vain normaalit ruokajuomat. Siitä tuli sitten samanlainen käsite kansan keskuuteen kuin Anssi Kukkosen mäkiviikoista. Kommentit (0) 

 Kuohilaat 03.12.2021, 15:47 

Muistan selvästi, että vastenmielisin oppiaine koulussa oli minulle kirkkohistoria, jota meille noin 11-vuotiaille opetettiin oppikoulun toisella luokalla. Näin vanhana miehenä ymmärtää, ettei juuri sen mielenkiintoisempaa asiaa maailmassa olekaan kuin kirkkohistoria. Niinpä kun viime viikolla eräs ortodoksisen kirkon edustaja, muistaakseni arvonimeltään metropoli, kävi Kuopiossa luennoimassa Idän ja Lännen kirkkojen suhteista, riensin paikalle edustamaan kaupungin nuorisoa. Olin jopa valmistellut kovia kysymyksiä Idän kirkon asioista metropolille, mutta metropoli oli sen verran mukava mies, että en niitä esittänyt, koska ne olisi helposti koettu pilkaksi ja rienaukseksi. 

En esimerkiksi kysynyt sitä, mikä ihme sai Venäjällä ja jopa Karjalassa ihmiset uskonnollisin syin kuohitsemaan itsensä. Nimittäin esimerkiksi Uukuniemen Mensuvaarassa oli ennen sotaa kuusi kuohilasta, joista yksi oli venähtänyt vallan kaksimetriseksi. Itse epäilen, että jos vaikkapa savolaisille miehille, jotka geneettisesti ovat karjalaisia, esitettäisiin, että tämän pitäisi salvaa itsensä, saattaisi savolaismies vaikka haistattaa ehdottajalle sitä muuvvattakin paikkaa. 

Mutta karjalaiset ovat ehkä historiallisista syistä nöyrempiä ja ystävällisempiä vieraita kohtaan, joten se ehkä selittää sikäläisen salvuuperinteen. Tutkimusten mukaan kuohitseminen lisää miesten pituutta neljä senttimetriä, joka asia vaikkapa maamme Koripalloliiton tulisi huomioida. Tässä yhteydessä palaa mieleeni, että eräs uukuniemeläisen kuohilassuvun edustaja, vaikka ei itse kuohilas ollutkaan, josta syystä hänen heitoissaan oli urheilukielellä sanottuna ns. munaa, sijoittui eräissä yleisurheilun Em-kisoissa pisteille ja voitti mm. maailmanennätysmies Jorma Kinnusen. 

Kaikkitietävä Wikipedia kertoo kuohilaista seuraavaa: Skoptsit (ve. скопцы 'kuohilaat') olivat keisarillisella Venäjällä vaikuttanut uskonnollinen ryhmä. Skoptsit tunnetaan parhaiten miesten kuohitsemisesta ja naisten rintojen poistamisesta, koska heidän oppiensa mukaan seksuaalista himoa oli vältettävä. Liike alkoi toimia 1700-luvun jälkipuoliskolla. Sekä Venäjän imperiumi että Neuvosto-Venäjä vainosivat lahkoa, mutta se kasvoi silti jonkin verran, ennen kuin se hiipui olemattomiin 1900-luvulla. Nimi skoptsi on sanan skopets monikko. Sana tarkoittaa kuohilasta. Kuten jo liikeen nimi osoittaa, sen tärkein piirre oli kastraatio. 

Skoptsit uskoivat, että jouduttuaan karkotetuiksi Eedenin puutarhasta Aatami ja Eeva saivat kielletyn hedelmän puolikkaat ruumiisiinsa kiveksinä ja rintoina. Niinpä näiden elinten poistaminen palautti skoptsit tilaan, joka vallitsi ennen syntiinlankeemusta, koska lahkon uskomuksen mukaan Jumala loi ihmisen ilman sukupuolielimiä. Kastraatioita oli kahdenlaisia: "vähäisempi" ja "suurempi sinetti" (osittainen ja täydellinen kastraatio). Miehillä "vähäisempi" tarkoitti vain kivesten poistoa, "suurempi" myös peniksen poistoa. Tässä he sanoivat noudattavansa Jeesuksen ohjetta. 

Varhaisin merkintä naisten kastraatiosta on vuodelta 1815. Yleensä vain rinnat poistettiin, kuten vuoden 1911 Encyclopædia Britannica mainitsee. On myös mainintoja häpyhuulten poistamisesta. Skoptsit uskoivat myös, että "maailman pahuus" on juurtunut lepostiin (ruumiillinen kauneus, seksuaalisuus, himo jne.), joka estää saamasta yhteyttä Jumalaan. Täydellisyys saavutetaan, kun poistetaan syyt, niin että sielu voi vapautua. Kuohitseminen varmistaa sen, ettei ainuttakaan lepostin aiheuttamaa syntiä voi tehdä. "Suuremman sinetin" tehneet miehet käyttivät virtsatessaan apuna lehmän sarvea. Leikkaamiset suoritettiin alkeellisilla välineillä kuten nahka- ja partaveitsellä eikä kivunlievitystä ollut. Silminnäkijöiden kuvausten mukana naisten rinnat kurottiin narulla ja miehet hauduttivat kiveksiään kuumassa vedessä ennen irrottamista. Kommentit (0) 

Karjalan vireää hengellistä elämää 02.12.2021, 16:01 

Vieraillessani kymmenisen vuotta sitten Aleksanteri Syväriläisen luostarissa lähellä Lotinapellon kaupunkia törmäsin monenlaisiin ihmeitä tekeviin asioihin. Innostuin itsekin niin ihmeitä tekevästä vedestä, että ostin muutaman pisaran tätä äärimmäisen kallista valmistetta. Pikkutuubi maksoi euron. Hinta on samaa luokkaa kuin homeopaattisten valmisteiden ja ilmeisesti vaikuttava tehoainekin on samaa eli puhdasta vettä. Tosin luostarin tuotteesta puuttuu se ihmeitä tekevä ravistelu ja blandraus, joka homeopaattisessa lääketuotannossa on keskeistä. 

Ajattelin, että Syvärin luostarin valmisteen avulla voisi yrittää saada maamme urheilun uuteen nousuun. Joku kunnianhimoinen urheilijanuorukainen on varmasti halukas piikittämään tämän ihmeitä tekevän veden, jota ei varmastikaan lueta varsinaisiin dopingaineisiin, perskannikkaansa. Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuslaitoskin voisi myös olla kiinnostunut tuubistani. Ihmeitä tekevää hiekkaa en sen sijaan huolinut mukaani. Minusta tuntui siltä, että luostarin kissat olivat myös löytäneet käyttöä hiekkakasalle, josta ainetta anniskeltiin mielestäni liian hyväuskoisille turisteille. 

En myöskään suudellut Aleksanteri Syväriläisen ihmeitä tekeviä varpaita, kuten näin halulla tehtävän. Nimittäin eräs todella kaunis neitonen saapui vanhempiensa seurassa Aleksanteri Syväriläisen arkun äärelle ja luostarin henkilökunta ruuvasi sen auki, jonka jälkeen kaunis neitonen kumartui suutelemaan vainajan varpaita. Toimintaa uteliaana sivusta seuranneena minua suorastaan jo vähän puklautti koko touhu. Munkinkaavun alta törröttävät mustuneet varpaat muistuttivat ihan joriininjuuria. Aleksanterin kuolonuneen nukahtamisesta on jo viitisen sataa vuotta, joten mies alkaa olla jo vähän heikossa hapessa, kuten meillä Suomessa tavataan asia ilmaista. 

 Siunatuksi lopuksi toteaisin, että Venäjän kansa vaikuttaa nykyään hyvin hengelliseltä. Tosin hengellisyyden määrä näyttää olevan vähenemään päin historian saatossa vuosien vieriessä. Nimittäin 1600-luvulla Venäjällä ja Karjalassakin oli suoranainen muotioikku, että ihmiset tekivät uskonnollisin syin polttoitsemurhia. Esimerkiksi Äänisniemellä tapahtui kaksi suurta joukkopolttoitsemurhatapahtumaa, joissa yhteensä lähes 3000 ihmistä päätti päivänsä. Ja vielä 1900-luvun alkupuoliskolla Venäjällä ja Karjalassa ja jopa Uukuniemen Mensuvaarassa asti oli ihmisiä, jotka kuohitsivat itsensä päästäkseen eroon synnillisistä himoistaan. 

Jostain syystä, jota voi vain arvailla, kuohilaat ovat nykyään kuolleet lähes sukupuuttoon. Minulle on tavallisesti luotettavista lähteistä kerrottu, että viimeinen kuohilaiden joukkokokous on pidetty 1940-luvun lopulla Petroskoin lähellä entisen Säde-kommuunin alueella. Säde-kommuuni on meille tuttu Ikitie-elokuvasta. Kommentit (0) 

Vauhti 01.12.2021, 16:15 

Eilen haihtui suomalaista hiihtohistoriaa savuna taivaalle, koska Vauhti Speedin suksivoidetehdas Joensuussa paloi pahasti. Vaikka Vauhti ei olekaan maailman tunnetuin suksivoidemerkki, sillä mielestäni Rex, Swix ja Rode ovat mainostaneet itseään suurkilpailuissa näyttävämmin, Vauhdin tehdas oli kuitenkin yksi maailman suurimmista. Nettitietojen mukaan se valmisti puolisen miljoonaa voidepurkkia vuodessa. 

Olen luullut, että suurhiihtäjä Aki Karvonen olisi ollut ammatiltaan rajavartija, mutta netti kertoo miehen siirtyneen pian hiihtouransa jälkeen liikemieheksi, joka omisti suuren osan Vauhdin osakkeista ja oli myös mukana kehittämässä voiteita. Muutama vuosi sitten hän kuitenkin eläköityi ja myi osakkeensa. Muitakin suurhiihtäjiä löytyy Vauhdin historiasta. 

Nimittäin 1900-luvun alussa maamme ja vallan maailman hiihtokärkeä olivat virolahtelaiset veljekset Eetu ja Jussi Niska. Muistaakseni veljeksistä nuorempi Jussi hiihti 10.000 metrillä vallan maailmanennätyksen; siihen aikaan Suomessa hiihdettiin tasaisilla jäälle tehdyillä laduilla ja niinpä ennätysaikoja voitiin kirjailla samalla tavalla kuin vaikkapa luistelussa nykyään. 

Eetu Niska kehitti Salaisuus-merkkisen suksivoiteen, joka tunnettiin myöhemmin Vauhti-voiteena, kun Niskan veljesten sukulaispojat Valto ja Aulis Tolsa alkoivat Niskan opastuksella voiteiden valmistuksen. Minulla ei ole yhtään kappaletta syitä epäillä, etteivätkö voidetehtailija Tolsat olisi olleet samaa sukua 1950-luvun huippuhiihtäjä Hannu Tolsan ja jalkapalloilija Arto Tolsan kanssa. Kommentit (0) 

Viinakeksejä 30.11.2021, 16:43 

Eilen jäi mainitsematta, että syynä Tolvasen kaukopartion tyhmänrohkeaan seksinostomatkaan saattoi olla alkoholi. Nimittäin Tolvasen partion tolvailuista kertoo itse Mikko Porvali Yle Areenan tästä linkistä löytyvässä ohjelmassa: Kaukopartio Tolvanen: Kaukopartio Tolvanen – 19 päivän partiomatka | Audio Areena (yle.fi) 

Viina tuli Tolvasen partion ongelmaksi sen jälkeen, kun jostain syystä heidän muonituksestaan huolehtinut lentokone pudotti miehille muutaman pullon viinaa, jotka rikkoontuivat maahan osuessaan. Pullojen sisältö valui eväspaketissa mukana olleiden keksien sekaan. Jostain syystä keksien ei katsottu menneen pilalle asian seurauksena eikä niitä heitetty roskiin vaan ne syötiin. Samalla kertaa syötiin keksien mukana myös niiden joukkoon levinnyttä räjähdysainetta, joka lienee ollut rotulia. 

Rotulikaan ei ole kovin terveellistä. Heinolassa minulle kerrottiin sota-ajan tapauksesta, jolloin kaupungin paperitehtaalla epäiltiin keltatautiepidemiaa, koska monet tehtaantyöntekijät muuttuivat yllättäen kasvoiltaan keltaisiksi. Lääkäritutkimuksissa selvisi, ettei kyseessä ollutkaan keltatauti, vaan rotuli, jota oli alettu äärimmäisen salaisesti valmistamaan paperitehtaalla. 

Salailun syynä oli se, että Heinolaa oli pommitettu pahasti talvisodan aikana ja myös jatkosodan alkuvaiheissa jopa ennen sodan virallista alkamista. Heinolassa kiersi kaupunkilegenda, jonka mukaan, että kun kaupunkia pommitettiin, niin Jyrängön esikaupunkialueelta ohjattiin pommikoneita valomerkein. Joskus kävin tutkimassa Kansallisarkistossa sodanaikaisen Valpon papereita ja niistä ilmeni, että jatkosodan aikana Heinolassa toimi vakoojaradio, jota yritettiin turhaan peilata. Joskus kysyin tuosta radioasiasta paikalliselta asiaa tuntevalta ja hän tiesi radistin nimen. Kommentit (0) 

Kaukopartiomiesten onneton seksin ostomatka 29.11.2021, 16:19 

Mikko Porvalin massiivinen kaukopartiokirja toi mieleeni, että heti jatkosodan alussa tapahtuneesta Tolvasen partion seikkailusta saisi hyvän elokuvan. Ellei minulla satu olemaan tilaisuutta sen tekemiseen, niin vaikkapa Aki Kaurismäki voisi harkita asiaa. Kati Outinen ja Leningradin Cowboyt voisivat esiintyä päärooleissa. Tolvasen partion tapahtumat on jo tallennettu ääninauhalle, koska kun miehet puolikuolleina juoksivat linjojen läpi takaisin omalle puolelle, oli Tiedotuskomppanian toimittaja mikrofonin kanssa vastassa. 

Yllättävän rauhallisilta haastateltavat kuulostavat, vaikka yksi heistä oli juuri ammuttu Kivennavan Rantakylän kaupalla, jossa miehet yrittivät ostaa seksiä ja vaikka kaksi partion miehistä oli vielä haastatteluhetkellä rajan takana kateissa, koska loppumatkasta partio oli joutunut hajalle. Tuolla haastattelunauhalla heti 13 minuutin jälkeen yksi kaukopartiomiehistä kertoo ujostelematta, kuinka heidän alkoi linjojen takana tehdä mieli suklaata, sokeria ja seksiä, joita vihollismaan maan kavalat naiset lupasivat löytyvän läheisestä kyläkaupasta. Seksi kuulemma maksoi vain 9 ruplaa eli silloisessa Suomen rahassa 2 markkaa kilolta eli sikäläinen seksi ei ollut hinnankiroissa. 

Seksinnälkäiset partiomiehet riensivät kaupalle kohtalokkain seurauksin. Siellä olikin väijytys odottamassa ja yksi seksin ostaja kohtasi sankarikuoleman seksin hankintamatkallaan. Nuo ohjelmassa haastatellut kaukopartiomiehet olivat Karjalan poikia, ja olisiko niin, että sen suunnan murteessa vielä sotien aikaan sana seksi tarkoitti nykyistä keksiä ja muunlaista seksiä ei silloin vielä oltu Karjalassa keksittykään. Haastattelun voi kuunnella tästä: https://areena.yle.fi/audio/1-3882042 . Kommentit (0) 

Massiivinen kaukopartiokirja 28.11.2021, 14:10 

Olen joskus epäillyt, että suomalaisten kaukopartiokirjailijoiden täytyy kohta siirtyä käsittelemään Pekka Vesaisen johtaman kaukopartion suorittamaa sissi-iskua Petsamon luostariin joskus 1500 -luvulla, koska muut aiheet alkavat loppua, mutta epäilyni on ollut ennenaikaista. Nimittäin Mikko Porvali on julkaissut isäinpävä- ja joulumarkkinoille massiivisen kaukopartiokirjan ja koska se käsittelee aihetta vain jatkosodan alkuvaiheisiin asti, niin lähi vuosina on odotettavissa häneltä lisää. Ja vaikka kaukopartioaihe on paljon käsitelty, niin uusia kummallisia ja ennenkuulumattomia tapahtumia aiheesta paljastuu edelleen. 

Esimerkiksi jokunen vuosi sitten taisi olla juuri Mikko Porvali, joka paljasti, että eräs sissi-isku Petroskoin asemalle epäonnistui, koska partiota kuljettanut lentokone syöksyi maahan, koska lentäjä oli kännissä kuin käki. Tämä törkeä tapaus painettiin villaisella eikä ketään rangaistu, mutta muistini mukaan ketään ei palkittukaan. 

Pari vuotta sitten ilmestyi kaukopartiokirja, jossa kerrottiin, että arvostettu Mannerheim-ristillä palkittu kaukopartioupseeri, joka linnanjuhlillakin oli ensimmäisten saapujien joukossa, oli ainakin joidenkuiden mielestä murhamies. Hänen johdollaan oli erästä varkaudesta epäiltyä omaa miestä piesty kuusenrangoilla kahden yön ajan niin, että epäillyn henki pakeni hänen ruumiistaan. Operaatiota johtanut upseeri istui tapauksen vuoksi vankilassa 43 päivää, mutta vapautettiin sitten, koska rintamalla kaivattiin tappamisen ammattimiehiä.

Mikko Porvalin uusimmassakin teoksessa kerrotaan yhdestä vaietusta asiasta, joka tapahtui jo talvisodan aikana. Kolme partiomiestä hiihti linjojen taakse, mutta vain kaksi palasi ja he antoivat ymmärtää, että kolmas mies oli vaihtanut puolta. Kolmannen miehen taskulamppu oli ollut jotenkin viallinen ja jäällä hiihdellessä se oli silloin tällöin välkytellyt valomerkkejä rannalla oleville. Sitten viallista taskulamppua kantanut oli noin vain hiihdellyt vihollisen puolelle. Kertomus vaikuttaa hyvin erikoiselta ollakseen totta. Kommentit (0) 

 Pelkosenniemi 1939 27.11.2021, 16:34 

Eilen kävin Kuopion ei-kaupallisessa elokuvateatterissa nimeltään Kuvakukko, jossa esitettiin amatöörivoimin tehty elokuva nimeltään Pelkosenniemi 1939, joka kertoi talvisodan taistelusta, joka päättyi suomalaisen vähälukuisen resupekka-armeijan yllätysvoittoon Puna-armeijan valiorykmentistä. Se voitto oli suomalaisten talvisodan ensimmäisiä. 

Olin Kuvakukossa paikalla nousevan nuorison edustajana, sillä toiset noin kymmenen katsojaa olivat talvisodan kokeneita ikäihmisiä. Elokuva oli voimakkaasti isänmaallis-kristillishenkinen, joka korosti sitä, että suomalaisten voitto oli Jumalan ihme. Pelkosenniemen taistelun näyttävässä muistomerkissäkin vakuutetaan, että "Tässä auttoi Herra". Tosin Herran lisäksi saattoi suomalaisten yllätysvoittoa auttaa se, että talvisodan alun vesisadekeli muuttui äkisti 40 asteen pakkasiksi, joka hyydytti hyökkääjän konearmeijan intoa erämaaoloissa. 

Lisäksi sotahistorioitsijat ovat epäilleet, että vihollisen pakokauhuisen perääntymisen käynnisti se, että eräs Puna-armeijan autonkuljettaja ammuttiin autoonsa ja hän lyyhistyi painamaan autonsa äänitorvea ja että jatkuvasti soiva äänitorvi oli sovittu merkiksi siitä, että perääntyminen on aloitettava. 

Yhden historiallisen asiavirheenkin elokuvasta huomasin. Nimittäin eräs upseeri veisasi ennen taistelun alkua Uuno Kailaan Suomalainen rukous-runoon perustuvan virren Siunaa ja varjele meitä. Siunaa ja varjele nimittäin esitettiin julkisesti ensimmäisen kerran marraskuun 25. 1939 Messuhallin konsertissa ja se soitettiin radiossa ensimmäisen kerran 13.3.1940 sen jälkeen, kun uutisissa kerrottiin talvisodan päättymisestä. Virsikirjaan se huolittiin vasta 1986. Alkuperäisen Kailaan runo Suomalainen rukous ei kokonaisuudessaan soveltunut laulettavaksi Taneli Kuusiston sävelmällä, vaan toiseen säkeistöön piti lisätä yksi ylimääräinen rivi, joka ratkaisu saattaisi nykyään synnyttää tekijänoikeudellisia ongelmia. Kommentit (0) 

Heinolan partiopoikien kuolemanpartio 26.11.2021, 15:57 

Aunuksen retki oli 18-vuotiaalle Uuno Kailaalle traumaattinen kokemus. Sen lisäksi, että hän oli lähellä tulla ammutuksi karkuruuden vuoksi, niin herkän runoilijan mieltä vaivasi sekin, että hän painosti myös luokkatoverinsa Bruno Schildtin mukaansa. Schildt katosi viimeisessä taistelussa eikä hänen kohtalostaan ole saatu selvyyttä. Paljon mahdollista, että Kailas innostui Aunuksen retkestä, koska häntä vaivasi se, ettei hän osallistunut sisällissodan tapahtumiin monien koulu- ja partiopoikatovereidensa lailla. Paikkakunnalla nimittäin toimi partiopojista koottu polkupyörillä liikkuva, eli mekanisoitu, kuolemanpartio, jonka toiminnasta uskoakseni sittemmin Kambodzan punakhmerit ottivat oppia. 

Heinolassa partiojohtajana toimi silloinen lehtimies ja partiojohtaja Eino Salmelainen, josta myöhemmin tuli arvostettu teatterinjohtaja. Sisällissodan aikana Salmelainen teki 15-vuotiaista partiopojistaan sotilaita. Muistelmissaan hän ihmettelee, miten innokkaista koulupojista hetkessä tuli kylmäverisiä teloittajia. Salmelaisen johdolla pikkupoikien kuolemanpartio liikkui polkupyörillä tekemässä tiedustelu- ja puhdistusretkiä lähiseudulla. 

Näistä asioista Heinolan virallinen historiankirjoitus vaikenee. Muistelen kuitenkin Itä-Häme-lehdessä ollutta 100 vuotta täyttäneen mummon haastattelua, jossa hän ihmetteli, kuinka kapina-aikaan joku 15-vuotias poikanen kävi muuten vain ampua napsauttamassa hänen veljensä ilmeisesti punikiksi epäiltynä. 

Myöhemmällä iällä innokas suojeluskuntalainen Eino Salmelainen vaihtoi leiriä ja hänestä tuli arvostettu Tampereen työväenteatterin johtaja. Muistelmissaan hän kertoi katuvansa nuoruutensa pahoja töitä. Lehtimies ja partiopoikajohtaja Salmelainen oli homoseksuelli, jonka poikaystävänä oli jossain vaiheessa myös Uuno Kailas. Tässä yhteydessä palaa mieleeni, että myös partioliikkeen perustajan englantilaisen Robert Baden-Powellin kerrotaan myös olleen miehimys. Kommentit (0) 

Kailas Anuksen retkellä 25.11.2021, 15:59 

Salmin suunnalla liikkuvien satunnaisten matkailijoiden kannatta pistäytyä hiljentymässä vuonna 1919 Aunuksen retkellä kaatuneiden ns. heimosoturien muistomerkillä. Hämmästyttävä asia on se, että tämä muistopaasi on säilynyt ihan vatupassissa maailmanhistoriallisten tapahtumien suunnattomassa vyöryssä lähes sadan vuoden ajan. Aunuksen karjalankielinen nimi on tahattoman osuvasti Anus, ja retkellä tähän paikkaan sai surmansa lähes 400 suomalaista pientä harmaata miestä. Kaikkiaan noin 600 meikäläisiä kaatui erilaisilla sisällissodan jälkeisillä heimoretkillä; nykyäänhän heimosotia käydään onneksi vain lähinnä Afrikan sarven suunnalla. 

Aunuksen retken muistomerkki pystytettiin vuonna 1929 ja hanketta johti tuleva kenraali Paavo Talvela, joka oli johtanut aikanaan myös Aunuksen retkeä. Talvelan elämäkerran mukaan muistomerkin hinnaksi tuli 70.000 silloista markkaa, joka nykyrahassa on vain noin 20.000 euroa. Suuren osan kuluista maksoi Talvela itse. Satunnaisen matkailijan kannattaa kiinnittää huomio siihen, että iso osa vainajista oli nykyajan mittapuun mukaan lapsisotilaita. Siihen viittaa myös paadessa oleva kirjoitus "Kaaduitte nuorna nähdessä huomenen ruskon, puolesta maanne, puolesta heimoususkon". 

Nykyajan mittapuun mukaan moisen säkeen laatijan mentaalihygienian tila vaikuttaa hyvin arveluttavalta. Epäilen, että teksti on lähtöisin Uuno Kailaan kynästä. Aunuksen retkellä oli mukana myös 18-vuotias heinolalainen lukiolaispoika Uuno Salonen, joka myöhemmin muutti sukunimensä Kailaaksi. Aunuksen retki oli tulevalle runoilijalle traumaattinen kokemus, koska erään taistelun aikana hänen toverinsa haavoittui alavatsaan ja pyysi Uuno Kailaalta armonlaukausta. Kailas ei siihen pystynyt, vaan hän karkasi linjasta. 

 Hänet saatiin myöhemmin kiinni ja köytettiin puuhun pikaoikeuden istunnon ajaksi. Häntä ei kuitenkaan tuomittu ammuttavaksi karkuruudesta, kuten tapana oli, vaan rangaistukseksi hän joutui seisomaan puoli vuorokautta aidanpylvääseen sidottuna, joka rangaistus kesällä sääskiaikaan vastaa lähes kuolemantuomiota. Tässä yhteydessä kannattaa palauttaa mieleen, mitä mieltä tervejärkinen karjalaisukko oli heimosotureista. Isäntä Jegor Andronoff sanoi heimosoturi Armas Eskolalle jo elokuussa 1918, että " Turhaan te nuoret innokkaat Suomen pojat nyt täällä olette. Ette te Karjalan asiaa ratkaise, henkenne vaan menetätte ja saatte taattonne suremaan." Kommentit (0) 

Rajalla 24.11.2021, 16:12 

Jotenkin järkyttävä on tämä Helsingin Sanomissa julkaistu viimeinen Uuno Kailaasta otettu valokuva kuolemansairaasta runoilijasta.https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005685722.html Luurankomaisen laiha mies siinä tuijottaa kameraa palavin silmin. Tavallaan tahattoman koomista on se, että muutama vuosi aiemmin tuonnäköinen tuberkuloottinen runoilija kirjoitti runon rajalla, jossa hän uhoaa idän suuntaan luullakseni luisevaa nyrkkiään heristäen, että: Ei ota vieraat milloinkaan kallista perintöänne. Tulkoot hurttina aroiltaan! Mahtuvat multaan tänne. Minusta hän ei kuitenkaan ollut mikään sotahullu suursuomihörhö, vaan herkkä taiteilija, joka vaistosi ihan oikein ajan hengen 30-luvun alussa ja osasi aivan oikein ennustaa, että verta on näkevä aamu, kuten sitten tapahtuikin. 

Lopuksi hiljennymme kuuntelemaan tunnelmaan sopivaa lausuntaa, eli entisen SKP:n varapuheenjohtaja Taisto Sinisalon serkkupoika Veikko Sinisalo esittää Uuno Kailaan runon Rajalla sillä kalliimmalla tavalla eli väristyksin: https://www.youtube.com/watch?autoplay=1&v=IgEyaVZ3bqk&feature=youtu.be Muistin virkistykseksi Rajalla runon tärkeimmät säkeet tässä: 

RAJALLA Raja railona aukeaa. Edessä Aasia, Itä. Takana Länttä ja Eurooppaa; varjelen, vartija, sitä. Takana kaunis isänmaa kaupungein ja kylin. Sinua poikas puolustaa, maani, aarteista ylin. Öinen, ulvova tuuli tuo rajan takaa lunta. -- Isäni, äitini, Herra, suo nukkua tyyntä unta! ............................................ Ei ota vieraat milloinkaan kallista perintöänne. Tulkoot hurttina aroiltaan! Mahtuvat multaan tänne. Kommentit (0) 

Pallokentällä 23.11.2021, 16:29 

Marija Vantti muutti muutama vuosi sitten Heinolaan, joka varmasti oikein onkin, tutkiakseen sikäläistä suurta poikaa Uuno Kailasta oikein kunnolla ja julkaisi tänä vuonna hänestä kirjan nimeltään Älä koske perhosen siipiin - Uuno Kailaan elämä ja kuolema. Eilen luin mielenkiinnolla tuon mainion kirjan, koska asuinhan itsekin Kailaan maisemissa elämä parhaat 16 vuotta. Uuno Kailas eli hyvin surullisen elämän, kuten suurien runoilijoiden tapana onkin ja monen suuren runoilijan tavoin hän poistui tuonilmaisiin hyvin nuorena, eli 31-vuotiaana, Nizzassa vuonna 1933, jonne hän oli mennyt parantamaan keuhkotautiaan huonoin tuloksin. Siihen aikaan kuoli keuhkotautiin suomalaisia puolen tunnin välein, koska tautia levittänyt rautatie oli juuri keksitty, mutta penisiliini oli vielä keksimättä.

Hyvän runoilijan tavoin Kailas oli mielisairas, tuberkuloottinen ja homoseksuelli, mutta kommunisti hän ei kuitenkaan ollut, vaan pikemminkin päinvastoin, sillä hän lähti vuonna 1919 Suur-Suomi henkiselle Aunuksen retkelle, jonne hän oli myös jäädä, koska oli saada kuolemantuomion karkuruudesta. Nimittäin eräässä taistelussa Kailaan kaveri haavoittui alavatsaan ja hän pyysi 18-vuotiasta Uunoa ampumaan itsensä, mutta siihen tämä ei pystynyt, vaan menetti hermonsa ja pakeni linjasta. 

Kailas saatiin myöhemmin kiinni ja puuhun köytettynä hän joutui seisomaan pikaoikeuden edessä, joka ei sitten kuitenkaan tuominnut karkuria kuolemaan, kuten tapana oli, vaan kuolemantuomion sijasta hän jouti seisomaan puoli vuorokautta puuhun sidottuna, joka kesällä sääskiaikaan on melkein teloitusta vastaava rangaistus. 

Uuno Kailas on jäänyt maamme historiaan varsinkin kolmesta runosta, jotka ovat Suomalainen rukous, Rajalla ja Pallokentällä. Tuon Pallokentällä-runon päähenkilö on Kailaan keppien varassa liikkunut ja sen vuoksi Lepakoksi pilkattu luokkatoveri Aatto Korhonen, joka Heinolan Maaherran puiston hiekkakentällä seurasi innostuneena toisten poikien pesäpallopeliä. Tuo Maaherran puisto tunnetaan myös nimellä Perspektiivipuisto, koska siellä näkyy perspektiivi, jollaista ei ilmeisesti muualla juurikaan esiinny. 

Tavallaan Uuno Kailas on tällä hetkellä ajankohtainen runoilija, koska pikkujoulukausi on alkamassa ja jos joku miehenpuoli haluaa tehdä vaikutuksen työpaikan naisenpuoliin, niin tämä kannattaa opetella ulkoa: 

Näin: pallokentän laitaan eräs rampa poikanen oli seisahtunut alle sen suuren lehmuksen. Hän seisoi nurmikolla, nojas kainalosauvoihin; pelin tiimellystä katsoi hän silmin kuumeisin. Yli aurinkoisen hiekan, johon lehmus varjon loi, moni riemukas huuto kiiri, moni kirkas nauru soi. Pojat juoksivat notkein säärin yli pallokentän sen. Eräs seisoi hievahtamatta, eräs raajarikkoinen. Vaan hänkään totisesti ei muistanut sauvojaan. Oli haltioitunut hehku hänen kalpeilla kasvoillaan. Ilost’, innosta värähtelevän hänen sieraintensa näin joka kerta, kun maila pallon löi puiden latvoja päin. Rajaviivan takaa milloin joku rohkeni juosta pois, oli niinkuin lehmuksen alta eräs myöskin juossut ois – kuin jättänyt ramman ruumiin olis sielu poikasen ja syöksynyt kilpasille kera toisten, riemuiten. Hän askelen astui – mutta kuin unesta havahtain näki itsensä... Oikea jalka oli kuihtunut tynkä vain. Pojat juoksivat notkein säärin yli pallokentän sen, mut lehmuksen alla seisoi eräs raajarikkoinen, joka, ruumis tärisevänä, iho harmaana kääntyi pois kuin ruskean nutun alla sydän pakahtunut ois. Yhä riemukas huuto kiiri, yhä kirkas nauru soi yli aurinkoisen hiekan, – johon lehmus varjon loi. Kommentit (0)

 Uusia poliisisarjoja 22.11.2021, 16:37 

Tavallaan tämäkin juttu liittyy eilen kertomiini valtion talouden ongelmiin, joihin olen kuumeisesti miettimässä ratkaisua. Tässä yhteydessä kannattaa palauttaa mieliin, että arvioni mukaan Ruotsi, Norja ja Tanska hankkivat nettovientituloja suunnilleen yhtä paljon poliisisarjojen viennillä kuin Suomi sellun viennillä. Olen jyrkästi sitä mieltä, että Suomenkin tulee sellunkeiton sijasta panostaa poliisisarjoihin. 

Nyt tuntuu siltä, että alankin eläkepäivinä harrastamaan suunnittelemani aarteen etsinnän sijasta harrastamaan poliisisarjojen tuottamista. Mielenkiintoinen teema olisi esimerkiksi sodan jälkeen Helsingissä toiminut homopoliisiosasto. Siihen aikaan virkavallan resurssit riittivät jopa homostelun ehkäisyyn. Varsinkin Helsingin lukuisat yleiset käymälät olivat ongelmallisia, sillä ne suosivat homostelua. Senaikaiset yleiset käymälät olivat pienehköjä rakennuksia, joiden sisällä oli pieniä koppeja. Näitä koppeja toisistaan erottaviin seinämiin oli tehty pieniä reikiä. Niistä miehet saattoivat tarvittaessa työntää ns. etuveitikkansa toisen vessankopin puolelle. Jos toisessa kopissa ollutta asia kiinnosti, hän saattoi tarttua tilaisuuteen. 

Poliisit taistelivat Helsingissä yleisten käymälöiden siveysongelmaa vastaan melko kehittynein teknisin menetelmin. He maalasivat väliseinien reiät tahraavalla maalilla, jonka avulla oli jälkeenpäin tarvittaessa helppo selvittää, missä aikeissa pahennuksen pömpelissä oli vierailtu. 

Luin tuossa juuri Mikko Moilasen järkälemäisen teoksen nimeltään Kohtalona mestauslava, joka käsittelee maamme 1600-1800-lukujen teloituksista ja siitä paljastui toinen yhteiskuntarauhaa uhannut siveettömyyden muoto, jota vastaan virkavalta taisteli pontevasti ja joka asia myös olisi oivallinen aihe poliisisarjalle. 

Nimittäin eläimiin sekaantuminen oli ennen hyvin suosittu harrastus Suomen maaseudulla varsinkin aikamiespoikien keskuudessa, vaikka harrastuksesta kiinnijäänyttä uhkasi kaulankatkaisu ja sama kohtalo oli myös rikoskumppanilla, joka yleensä oli lehmä. Tosin eläimeen sekaantumista oli siihen aikaan vaikea näyttää toteen, koska valvontakameroita tai edes sähkövaloja ei sen ajan navetoissa ollut ja yleensähän nämä riiuureissut tapahtuivat yöaikaan. Kuitenkin muutama asianharrastaja saatiin todistettua syyllisiksi, vaikka asiantutkinta tapahtui ihan maalaisjärjellä, koska poliisiammattikorkeakouluja ei vielä tunnettu. 

Niinpä eräskin aikamiespoika menetti päänsä, koska hänen lehmäpartnerillaan oli paha ripuli, jonka seurauksena nautapartnerin takaa löydetyltä tukinpätkältä löytyivät myös syylliseksi epäillyn lapikkaan lantaiset jäljet ja suoritetuissa tarkoissa anatomisissa mittauksissa myös ilmeni, että tukinpätkä oli juuri sen korkuinen, että epäillyn mittainen mies pystyi siltä käsin harrastamaan hyvin eläimeen sekaantumista. 

Sitten kun teen tästä tapauksesta rikoselokuvan, niin loppukohtauksessa soi taustalla Peltoniemen Hintriikin surumarssi. Moilasen kirjassa nimittäin kerrotaan, että kun Kaustisilla suoritettiin mestaus, niin paikalle hälyytettiin sikäläinen kansanpelimanni soittamaan viululla surumarssia. Kaustisilla ovat pitkät kansanmusiikkiperinteet. Kommentit (0) 

Keskustelu valtion velasta velloo kiivaana 21.11.2021, 16:28 

Keskustelu valtion velasta velloo kiivaana ja itse vellon sitä lisää ja esitän, että kun maallemme valitaan seuraava valtiovarainministeri vahtimaan sitä, ettei rahaa käytetä kaikenlaiseen turhuuteen, niin seuraavan valtiovarainministerin ulkoiseen olemukseen tulisi kiinnittää enemmän huomiota, jotta valtiovaraiministerin uskottavuus lisääntyisi eikä kovin rehevämuotoista ihmistä tulisi valita valtiovarainministeriksi, koska silloin on vaara, että kansa alkaa epäilemään, että valtiovarainministeri ei ole uskottava menokuria vaatiessaan, koska ei pysty pitämään kurissa edes omaa rehevyyttään, joten valtiovarainministeriksi tulee valita mieluiten 60-70-luvun kestävyysjuoksija Harald Norpothin kaltainen ajokoiramainen tyyppi, jota katsellessa katselija on kiitollinen siitä, että keuhkotuberkuloosi on maassamme voitettu. 

Jotta suhteellisuuden taju säilyisi, kun keskustelu valtion velasta velloo kiivaana, kannattaa muistaa, että valtion velka asukasta kohti on Suomessa noin 25.000 €, kansallisvarallisuutta asukasta kohti on meillä noin 160.000 €, eläkerahastoissa on meillä varoja noin 40.000 € asukasta kohti, bkt:mme on asukasta kohti noin 40.000 € vuodessa, valtio saa lainaa miinuskorolla, vaikka inflaatio kiihtyy ja syö velkojen määrää, maamme valtio on selvästi vähemmän velkainen kuin EU-maat keskimäärin ja USA:n valtion velka lienee asukasta kohti kolminkertainen meihin nähden. 

Ja siunatuksi lopuksi muistuttaisin siitä, että viime vuosisadalla raha menetti erilaisten kriisien vuoksi maailmalla pari kertaa arvonsa perusteellisesti, jolloin velatkin menettivät arvonsa ja pahaa pelkään, että nytkin monista syistä maailman asiat ovat sen verran sekaisin, että en kanna kovin suurta huolta valtiomme nykyisistä veloista, koska pelkään ihmiskunnan elävän lopunaikoja monestakin syystä. Kommentit (0) 

Taistelua ja kuolemaa 20.11.2021, 12:59 

Venäjän ihmisoikeustilanne ei ehkä sittenkään ole niin huono, kuin olen pelännyt. Nimittäin Petroskoin valtion yliopiston dosentti Irina Takala on osoittanut kunnioitettavaa kansalaisrohkeutta ja julkaissut kirjan Taistelua ja kuolemaa - Neuvosto-Karjalan suomalaiset 1920-1930-luvuilla. Mielestäni Suomen valtion tulisi palkita dosentti Takala tästä arvokkaasta tutkimustyöstään. Paasikiveä lainatakseni dosentti Takalan tutkimus paljastaa hirmuisia asioita. Ei tosin niin hirmuisia kuin pahimmillaan pelkäsin. 

On liikkunut huhuja, että Stalinin ajan vainoissa olisi tapettu Neuvosto-Karjalan 40.000 suomalaisesta 20.000, mutta ilmeisesti suomalaisia asui alueella sittenkin vain noin 30.000, joista sittenkin vain noin 10.000 surmattiin tavalla tai toisella. Mutta aika hirmuista se on silti. Voi tosin olla, että suomalaisia ei tapettu Neuvostoliiton kansallisuuksista suhteessa eniten, vaan mikäli inkeriläiset lasketaan omaksi kansallisuudekseen, niin heidän tilastonsa saattaa olla vielä synkempi - se jää nähtäväksi, mikäli arkistot joskus avautuvat tästäkin asiasta. 

Tosin voi olla, ettei totuus Stalinin ajan vainoista koskaan paljastu, sillä Irina Takala epäilee kirjassaan, että Neuvostoliiton väestölaskennan tulos vuodelta 1938 oli väärennös. Nimittäin väestölaskennan virallisen tuloksen mukaan neuvostoliittolaisia piti silloin olla 180 miljoonaa, mutta todellisuudessa heitä olisikin ollut toista kymmentä miljoonaa vähemmän, eli kuolleita sieluja oli ehkä sen verran, mitä siihen mennessä oli ehditty lyödä lihoiksi. 

Takalan mukaan suomalaisten joukkotuhonnan syy oli se, että he tiesivät liikaa, koska olivat nähneet muutakin maailmaa. Toinen vainon syy saattoi olla kateus, sillä suomalaiset menestyivät hyvin. Esimerkiksi tuossa Takalan kirjasta lainatussa kuvassa eräs menestynyt suomalainen, eli maailman suurimman suksitehtaan johtaja, Heikki Tuomainen suorittamassa kombinaattinsa tuotannon laadunvalvontaa. 

Tuomainen oli kova hiihtomies. Hän oli kirjailija Sirpa Kähkösen vaarin veli, joka Kähkösen kirjan mukaan hiihti Kuopiosta Leningradiin, mutta koska kertoja on savolainen, niin vastuu jää kuulijalle - epäilen, että välillä tuleva johtaja Tuomainen turvautui myös hevos- ja junakyytiin. Luultavasti Heikki Tuomaisen matkan pää oli Petroskoin Punainen kangas, joka oli yksi joukkomurhien toteutuspaikka. Sama matkan pää oli luultavasti myös suksitehtaan yli-insinööri Toivo Haapalaisella, joka oli punakaartin ensimmäisen ylipäällikön Eero Haapalaisen poika. Haapalaisetkin olivat kuopiolaistaustaisia. Todennäköisesti Eero-isänkin luut ovat jossain Punaisella kankaalla. Kommentit (0) 

Tieteenvastaisuus 19.11.2021, 16:48 

Eilen illalla tuli tellusta ohjelma Intian pääministeri Narendra Modista, joka ohjelma todisti, että arvostamallani liberaalilla länsimaisella demokratialla ja siihen liittyvällä tieteellisellä ajattelulla ei mene maailmalla nykyään hyvin. 1300 miljoonan asukkaan Intiakin on siirtynyt uskonnollista ajattelua korostavan populistin johdettavaksi monen muun suurvallan tavoin. Ikävä tulee Indira Gandhin aikoja, vaikka ei silloinkaan liberaali länsimainen demokratia toiminut Intiassa ihan täydellisesti. 

Vähän ennen kuin Indira Gandhin oma henkivartija hänet murhasi, vieraili Suomen eduskunnan delegaatio tutustumassa Intian kansanedustuslaitokseen ja kun he astuivat istuntosaliin, oli sen yhdessä nurkassa menossa sikäläisten parlamentaarikkojen joukkotappelu, jossa he vetelivät toisiaan turpaan ihan aikamiehen lailla. Gandhi vähätteli selkkausta ja vakuutti suomalaisille, että antaa heidän vain rauhassa tapella, koska siten heistä on vähiten haittaa parlamentin toiminnalle. 

Olen lapsellisuuttani uskonut, että kasvissyöjät, jollaisia hindut ovat, olisivat rauhaarakastavia ihmisiä, mutta eilinen ohjelma todisti sen sijaan, että mekoista natsisysteemiä Intian Hindupuolue on maahan rakentamassa. Tässä yhteydessä kannattaa tosin muistaa se, että kasvissyöjä se oli Hitlerkin.

Pääministeri Modi esiintyy julkisuudessa kiivaana hinduna ja tämä ajattelu näyttää johtavan myös selkeään tieteenvastaiseen ajatteluun, jollaiseen myös monet muut populistijohtajat syyllistyvät, sillä olivathan Brasilian Bolsunaro ja Usa:n Trump maailman johtavia koronan vähättelijöitä. Modin tieteenvastaisuus ilmenee esimerkiksi siinä, että ainakin Wikipedian mukaan hän ihastelee estoitta muinaisen Intian tieteen saavutuksia. 

Hänen mukaansa muinaisen Intian huikeista saavutuksista plastiikkakirurgiassa todistaa eittämättä se että Ganesha-jumalalle pystyttiin liittämään norsunpää. En ole asiaan tarkemmin perehtynyt, mutta selkäkeikkanaurun päästän silti. Muuten Modin eräs edeltäjä Hindupuolueen pääministerinä oli vanhaherra, jonka nimen päälle en nyt pääse, mutta sen muistan, että hänellä oli tapana aloittaa päivänsä nauttimalla lasillinen aamuvirtsaansa, koska se oli hänen mielestään terveellinen tapa. Kyseinen vanhaherra oli pysynyt poikamiehenä koko ikänsä, jota en yhtään ihmettele. Kommentit (0) 

Valamon kissa 18.11.2021, 16:03 

Vaikka Venäjän Karjalassa yleinen hyvinvointi ei olekaan ihan vielä pohjoismaalaisella tasolla, niin sikäläisiä kyliä kierrellessäni olen ihastellut sikäläisten kotieläinten asemaa, sillä kylän raittia vapaasti kierrellessään ne vaikuttavat olevan kyläyhteisön tasa-arvoisia jäseniä. Mutta kun ensimmäisen kerran joskus pari kymmentä vuotta sitten vierailin Valamon saarella, kauhistuin näkemiäni koiria ja kissoja. 

Koiria vaivasi selvästi kapi-epidemia eikä asia näyttänyt luostarin väkeä vaivaavan. Suomessa eläinsuojeluviranomaiset olisivat ilman muuta puuttuneet tilanteeseen. Myös kissat vaikuttivat jotenkin sairailta tai sitten ne kärsivät vain sisäsiittoisuuden ongelmista. Meille satunnaisille matkailijoille kerrottiin, että koirat ovat luostarin omaisuutta, mutta kissit kuuluvat jollekin pyhimykselle, jonka nimen päälle en nyt millään pääse. 

Sen sijaan Valamon luostari tai ainakin sen talous näytti olevan hyvässä kunnossa, sillä missään en ole nähnyt niin paljoa erilaisia viinanmyyntipisteitä kuin luostarin portin edustalla. Tästä seikasta kannattaisi myös Suomen rahan puutteesta kärsivissä uskonnollisissa yhteisöissä ottaa oppia. Tosin viime aikoina ovat Uuden Valamon vireät munkkipojat alkaneet keittämään ja myymään viinaa, mutta pikkuisen amatöörimäiseltä puuhastelulta se tuntuu Vanhan Valamon toimintaan verrattuna. 

Valamon viinanmyyntibisnestä seuratessani tuli mieleeni, että mikäli vuonna 1614 Uukuniemen Ristlahdella käydyssä taistelussa Maksima Räsäsen johtama idän joukkue olisi voittanut Hannu Munckin johtaman lännen joukkueen, jossa ottelussa ratkaistiin se, että kuuluuko Savo idän vai lännen kulttuuripiiriin, saattaisi körttiläisten herättäjäjuhlien tunnelma olla nykyistä paljon hilpeämpi. Ylhäällä on kuva tyypillisestä sortavalalaisesta charmantista kissa-herrasta ja hänen ihmisestään ja alla vertailun vuoksi kuva myös tyypillisestä vähän sairaanoloisesta Valamon kissistä. Kommentit (0) 

Jalkapallo ja lestadiolaisuus 17.11.2021, 16:12 

Ihan oikeasti maamme jalkapalloilu kaatui eilen eteenpäin, kun Huuhkajamme taisteli eilen ihan tasapäisesti maailmanmestari Ranskaa vastaan, vaikka lopulta hävisikin. Asiantunteva ranskalaislehti arvioi aivan ansaitusti ottelun parhaaksi pelaajaksi Kylian Mbappen, jonka markkina-arvo näyttää olevan peräti 180 miljoonaa euroa ja joka sen mukaisesti matkusti otteluun yksityislentokoneella. Ottelun toiseksi parhaaksi sama ranskalaislehti arvioi kuopiolaisen Urho Nissilän, jonka uskon matkustaneen otteluun joko Onnibussilla tai VR:n kakkosluokassa. 

Media on tehnyt suuren asian siitä, että Nissilä on kasvanut lestadiolaisyhteisössä, jossa jalkapalloakin pidetään synnillisenä toimintona. Voi tosin olla, että syntinä pitäminen lisäsi hänen harjoitusintoaan, koska monta kertaa synnin tekeminen on ihan kivaa. Urhon tapauksesta palaa mieleeni Veikko Huovisen novelli lestadiolaisesta tennistähdestä, joka maailmanmaineestaan ja upporikkaudestaaan huolimatta jatkoi omaksumaansa elämäntapaa ja harrasti iltaisin talonsa korjausrakentamista ja säästeliäs kun oli, naputteli käytettyjä nauloja suoriksi hyödyntääkseen ne uudelleen. Nähtäväksi jää, jaksaako Nissilä oikoa rakennstyömaallaan nauloja sen jälkeen, kun hän on siirtynyt Keski-Euroopan rahakentille. 

Vaikka lestadiolainen alakulttuuri pitää kilpaurheilua syntinä, on syytä palauttaa mieleen, että vuoden 1936 talvikoisoissa 15 kilometriä voitti yllätysnimi Ruotsin meänkielinen Erik Larsson. Jussi Kirjavainen väitti hiihtohistoriakirjassaan, että miehen yllättävän ja ylivoimaisen voiton selitys oli, että tämä hiihti uskonnollisessa hurmiossa. 

Dopingia ei silloin osattu epäillä. Larsson oli kotoisin vahvalta lestadiolaisalueelta Kiirunan seudulta. Suonenjokelainen suurhiihtäjä Aarne Jalkanen kertoi, että Erik, eli Kiirunan Lassi, kuten häntä meillä kutsuttiin, joutui kisojen jälkeen lopettamaan kilpaurheilun, koska uskonsisaret ja -veljet seurakunnassa uhkasivat jopa tämän henkeä, sillä he pitivät kilpaurheilua suurena syntinä. Urheilu-uran jälkeen Larsson toimi saarnaajana. 

Siunatuksi lopuksi paljastan, että tämän hetken maailmalla tunnetuin ruotsalaiskirjailija Åsa Larsson on tietenkin olympiavoittaja Erik Larssonin pojantytär. Hän ei ole meänkielinen eikä lestadiolainen eikä harrasta kilvanhiihtoa. Kommentit (0) 

 Aarteen etsintää 16.11.2021, 16:00 

Tässä mietin kuumeisesti, että mitä alkaisin aikani kuluksi tekemään, jos selviän eläkkeelle ja nyt minä sen hokasin. Aion ryhtyä harrastamaan aarteen etsintää. Ensiksi etsin miinaharavalla Uukuniemen Pyhäjärvestä sinne vajaat 400 vuotta sitten upotetun 120-kiloisen kirkonkellon. Sen jälkeen etsin Petroskoin lähistöltä suomalaisten sinne sota-aikana maahan kaivaman valtavan Stalin-monumentin, jonka siirrän sitten tervattuna ja höyhenillä pintakäsiteltynä muistomerkiksi Sandarmohin teloitusmetsään, josta puuttuu sinne haudatuilta suomalaisilta muistomerkki. 

Lopuksi keskityn etsimään läheltä Uukuniemeä Lahdenpohjan edustalta Laatokasta sinne mahdollisesti upotettua kuvan valtavaa Pyhän Andreaksen kelloa, jonka sisältämän pronssin arvo on nykyään noin 100.000 euroa. Tosin epäilen, etteivät venäläiset sodan jälkeen ehkä sittenkään upottaneet kelloa Laatokkaan, koska eivät he tyhmiä ole, vaan luulen, että kellon pronssi palveli myöhemmin kansantalouden tarpeita laivojen potkureina ja eräinä panssarivaunun osina. Pyhän Andreaksen kello taottiin siten ainakin vertauskuvannollisesti miekoiksi eikä auroiksi. 

Sille tapahtui juuri päinvastoin kuin Kuopion ortodoksikirkon kelloille, jotka valettiin vuonna 1904 silloisen kenraalikuvernöörin armollisesti tarkoitukseen lahjoittamasta sotaromusta. Kuten kaikki, jotka vähänkin historiasta tietävät, tietävät, että kenraalikuvernöörinä toimi silloin Nikolai Sinebrykoff, jonka muudan Eugen Malmsten-niminen itsemurhaterroristi sittemmin surmasi Senaatintalon portaikossa. 

Sinebrikoffista suomalaiset eivät tykänneet, koska hän esimerkiksi määräsi kasakat rauhoittamaan Helsingin kadulla riehuneita aseistakieltäytyjiä. Tapauksen yhteydessä ei vältytty henkilövahingoiltakaan, koska lähes 20 ihmistä loukkaantui. Kaikki loukkaantuneet olivat ainakin Veijo Meren mukaan kasakoita, joita huligaanit olivat heitelleet kivillä. Helsingin lääkärit kieltäytyivät hoitamasta vammoja saaneita. Yllä Sa-kuva-arkistosta lainattu kuva, jonka kerrotaan esittävän r----en rikkomaa Pyhän Andreaksen kelloa. 

 Kangastus 15.11.2021, 15:50 

Sangen vilkkaan keskustelun sosialistisessa mediassa on synnyttänyt kirjoitukseni siitä, miten kauas Tallinnan Viru-hotelli ja Valamon luostarin pääkirkko näkyvät. Eräskin elokuvaohjaaja, joka varmaankin työnsä puolesta ymmärtää paljon näkyvyyskysymyksiin liittyvistä asioista, oli sitä mieltä, että henkilö, joka näkee Helsingistä käsin Viru-hotellin, voisi tarkistaa näkyykö hotelli ylösalaisin, sillä kyseessä onkin kangastus. Elokuvaohjaajan näkemys on Viru-hotellin osalta oikea. 

Sen, miten kauas torni näkyy, voidaan laskea siten, että otetaan neliöjuuri luvusta, joka saadaan, kun maapallon halkaisijalla, eli 12.000 kilometrillä, kerrotaan tornin korkeus. Viru-hotelli on 23 kerroksinen, jonka ylimmässä kerroksessa sijaitsi muuten KGB:n kuuntelukeskus, joten hotelli on noin 70 metriä korkea ja se näkyy merellä vain vajaan 30 kilometrin päähän. Jos Virua tähystää 72 meriä korkeasta Stadionin tornista, ei se näy sieltäkään, vaan jotta näköyhteys olisi, olisi tornien oltava noin 40 kilometrin päässä toisistaan ja siinäkin tapauksessa lisäedellytyksenä on, että molempien rakennusten perustukset ovat ainakin muutaman metrin meren pinnan yläpuolella. 

Tallinnassa sijaitseva 159-metrinen Pyhän Olavin kirkko oli vuosisatoja yksi maailman korkeimmista rakennuksista, mutta sekään ei näy yli 70 kilometrin päähän Helsinkiin. Sen sijaan Viron korkein rakennus, eli Tallinnan 314-metrinen tv-torni kohoaa niin korkealle, että sen kapea huippu saattaa ainakin kiikarilla näkyä ainakin Stadionin torniin. Ne muut sinne näkyvät rakennukset ovat harhaa, eli kangastusta, ja näkyvät ylösalaisin.