perjantai 10. maaliskuuta 2023

Kari Tapio ja Sibelius

Olen tässä jatkanut runsaslukuisten ja suosittujen suonenjokelaisten iskelmälaulajien sukuselvitysten tekemistä ja löytänyt Sisä-Savo-lehden keskiaukeaman suuruisen Kari Tapio-osion, jossa kerrotaan suorasukaisesti, että laulajapoika kuului ns. Jalkasten köyhtyneeseen vasemmistolaiseen sukuhaaraan, joka vasemmistolaisuudestaan huolimatta on tuottanut pappeja.

Keskiaukeamajutun mukaan Jalkasten musikaalisuus periytyy äidin puolen Bomanneilta. Bomannit ovat taas sukua Sibeliukselle, joten kunhan pääsen tutkimuksissani riittävän pitkälle, niin luulen, että Sibeliuksen Jannekin paljastuu olevan Kärkkäälän poekia.

Sisä-Savon lehden keskiaukeamalta paljastuu vielä sekin yllättävä asia, että itsekin taidan olla sukua musiikkimies Kari Tapioon ja ehkä myös sitä kautta Sibeliukseen. Lehti nimittäin kertoo, että alakouluaikaan Kari Tapio sitoi Liisa Koivistoinen-nimisen koulutoverinsa puuhun kiinni sillä seurauksella, ettei Liisa päässyt kouluun. Nykyään tuota pidettäisiin törkeänä koulukiusaamisena ja tapaus päätyisi iltapäivälehdistön lööppeihin.

Tutkimusteni mukaan Kärkkäälän miehet ovat yleensä paikalla siellä missä tapahtuu. Esimerkiksi Sisä-Savon lehti paljastaa, että laulaja Kari Tapion kärkkääläinen vaari Kusti Jalkanen oli nuorena Suomen kaartin vartiomiehenä aitiopaikalta todistamassa, kun tunnettu suomalainen terroristi Eugen Schauman ampui kenraalikuvernööri Bobrikoffin senaatin portaikossa.

Muistelen, että Kusti Jalkanen liittyy suvun vasemmistolaisuuteen sikäli, että hän oli ennen sotia mukana kunnallispolitiikassa ja koska Suonenjoella ei sata vuotta sitten juurikaan ollut sosialidemokraatteja, on hän saattanut hyvinkin toimia Suomen Sosialistisessa Työväenpuolueessa, joka oli enemmän vasemmalla kuin nykyinen Vasemmistoliitto, mutta enemmän oikealla kuin USA:n suosittu demokraattipoliitikko Sanders.

Kari Tapion isä jäi jatkosodassa sotavangiksi ja toisin kuin useimmat muut, hän ainakin Antti Heikkisen Kari Tapio-kirjan mukaan palasi sodan jälkeen takaisin hyvin ruokittuna ja kovana kommunistina. Se asia ei kuitenkaan estänyt sitä, että hän myöhemmin toimi pyhäkoulunopettajana ja käytti perhettään kirkossa, joka sunnuntai.

Niinhän se tietysti onkin, että tunnetun nasaretilaisen puusepän pojan opetukset ja näkemykset rikkaista ihmisistä ja varallisuuden jaosta ovat selkeästi äärivasemmistolaisia ja poikkeavat jyrkästi nykyisestä markkinoiden vapautta korostavasta talouspoliittisesta ajattelusta.

Lopuksi hiljennymme kuuntelemaan tunnelmaan sopivaa musiikkia, eli syvästi usovainen mies Kari Tapio esittää nätisti Laulun taivaasta, joka tunnetaan myös nimellä Olen kuullut on kaupunki tuolla: https://www.youtube.com/watch?v=2TQYQZr4FDk

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti