Iivo Niskanen ja susiturkki

Oli onni, että kansallissankarimme Iivo Niskanen turvautui korkeintaan suksella potkaisemiseen, jos siihenkään, latukamppailussaan Kalle Parantaisen kanssa. Nimittäin Iivo on äitinsä puolelta kuuluisaa tuupovaaralaista Vornasten metsästäjäsukua, jonka suvun miehet pystyivät tiukan paikan tullen surmaamaan suksisauvallaan sudenkin.

Vornasten suvun vaiheita opin tuntemaan todella mielenkiintoisesta Jouni Tikkasen kirjasta Lauma - 1880-luvun lastensurmat ja susiviha Suomessa. Kirja paljastaa, ettei susi ole lammas vaan peto. Susi ei ole Suomessa tappanut ihmistä vajaaseen 150 vuoteen, mutta vuosina 1880-81 hukat söivät Turun seudulla peräti 22 lasta. Silloin maamme hirvet oli hävitetty hävitetty lähes sukupuuttoon ja nälkiintyneet sudet oppivat syömään ihmisiä. 1880-luvun alku oli poikkeuksellinen, koska sitä ennen kirkonkirjojen mukaan hukka oli perinyt kahden sadan vuoden aikana vajaat 200 ihmistä eli keskimäärin yhden vuodessa.

Turun seudulla oli pahana susivuotena hätätila, koska paikkakunnan miehet eivät osanneet pyytää susia. Niinpä avuksi hälytettiin Tuupovaaralta ammattimetsästäjä Ignoi Vornanen, jonka uskon olevan Iivo Niskasen esi-isiä, kahden aikamiespoikansa kanssa. Ja heti alkoi tapahtumaan. Jostain syystä suomalaisten luonnontuntemus oli tuohon aikaan heikkoa ja 200 markan tapporaha luvattiin suden, susi-ilveksen, mikä sellainen sitten onkaan tai ilveksen kaatajalle ja ovelat karjalaismiehet pistivät rahoiksi.

Heidän taktiikkansa oli yksinkertainen. Kun pedon jäljet löydettiin, lähti yksi mies ilman asetta hiihtämään eläimen perässä, toinen mies seurasi pyssy mukanaan ja kolmannen vaativana tehtävänä oli poimia edellään menevien jättämät vaatteet talteen. Nimittäin varsinkin etumaiselle hiihtäjälle tuli nopeasti kuuma ja hän vähensi vaatteitaan ladun varteen ja hiihti yleensä loppumatkan alusvaatteisillaan. Kun peto väsyi, kärkimies pystyi sen surmaamaan joko suksisauvallaan tai sitten hän odotti alusvaatteissa värjötellen pyssyä paikalle.

Tuupovaaralainen ammattimetsästäjäpartio tappoi kahdessa kuukaudessa 22 ilvestä, mutta ei yhtään sutta susi-ilveksistä puhumattakaan. Karjalaismiehet hankkivat hetkessä 20 vuoden normaaliansiot. Susista he eivät sitten välittäneetkään, vaan ottivat etelän herroilta rahat helpommalla tavalla. Sudetkin sitten saatiin hengiltä erilaisilla menetelmillä, varsinkin myrkyillä, mutta siinä hommassa tarvittiin lopulta sotaväen ja venäläisten ammattimetsästäjienkin apua.

Vornasten sukuhistoria varmaan selittää sen, että Niskanen rohkeni aikoinaan esiintyä susiturkissa, joka asia herätti monissa piireissä pahennusta. https://www.is.fi/maastohiihto/art-2000005583952.html

Suurhiihtäjä Matti Mäkikangas

Ukrainan ja Gazan väkivaltaisuuksien lisäksi on maamme julkista keskustelua hallinnut myös maamme hiihtourheiluun liittyvä väkivalta, sillä väitetään, että kansallissankari Iivo Niskanen olisi potkaissut suksellaan Kalle Parantaista, joka ei suostunut antamaan latua sitä pyydettäessä. Tapausten kulkua ollaan selvittämässä, mutta koska luotettavia silmännäkijä todistajia ei ole löytynyt, saattaa olla viisainta pyytää Usa:n sotilastiedustelulta satelliittikuvia asian selvittämiseksi.

Maamme hiihtohistoria tuntee ainakin yhden ennakkoratkaisun vastaavasta tapahtumasta. Nimittäin vuonna 1898 muistaakseni Oulun Tervahiihdossa jäivät silloiset suurhiihtäjämme erään kanssakilpailijan taakse eikä tämä lukuisista yrityksistä huolimatta suostunut päästämään parempia ohitseen. Ohittaminen oli siihen aikaan hankalaa, koska käytössä oli vain yksi latu eivätkä silloiset säännöt velvoittaneet ladun antamiseen sitä pyytävälle.

Silloin leimahti suurhiihtäjä Matti Mäkikankaan tulinen luonto. Hän tönäisi edellä hiihtäjän kumoon, sieppasi tämän ruokosauvan ja kopsautti miestä muutaman kerran hartioihin. Mäkikangas osoitti tilanteessa oivallista taktista silmää, koska hän ei vaarantanut omaa sauvaansa, vaan käytti astalonaan kanssakilpailijan välinettä. Luultavasti nykyajan hiilikuidut eivät edes kestäisi noin kovaa käyttöä.

Sillä kertaa tapauksen näkivät myös kilpailutuomarit, mutta he eivät sakottaneet syyllistä, vaan kilpailutuomarit ja yleisö keräsivät Mäkikankaalle tapauksen johdosta 80 mk:n avustuksen, joka vastasi tämän torpanpojan kuukausiansiota. Jotenkin entisaikaan hiihtourheilu oli jotenkin nykyistä rehdimpää.

Tästä linkistä löytyy lisätietoa Matti Mäkikankaasta https://www.haapavesi-lehti.fi/artikkeli/haapavetinen-matti-makikangas-aloitti-hiihtouransa-huipulta-lahes-maailmanennatysvauhdilla-hanen-u

Jaakko Teppo lähti tuonilmaisiin

Haikeaksi vetää mielen, kun suruviesti tietää kertoa, että ihan oikeasti hauska mies Jaakko Teppo on lähtenyt tuonilmaisiin, kuten asia ilmaistaan Karjalassa, josta Tepon suku saapui Pörsänmäen suunnalle. Jaakko Teppo oli tavallaan Suistamon lahja Iisalmelle ja Suistamon naapuripitäjä Ruskealan lahja Iisalmelle on hiihtovalmentaja Immo Kuutsa.

Tepon ja Kuutsan tiet kohtasivat, kun Kuutsa yritti valmentaa myös lupaavaa hiihtäjän alkua Jaakko Teppoa, mutta yhteistyö tyssäsi siihen, ettei Jaska suostunut lopettamaan jo ennen kansakouluun menoa aloittamaansa tupakanpolttoharrastustaan. Sen sijaan toisen musiikkimiehen Kaj Chydeniuksen Kuutsa onnistui valmentamaan peräti Juankosken pitäjänmestariksi.

Vaikka Immo Kuutsa ei onnistunut tekemään Jaakko Teposta huippuhiihtäjää, niin erään kilpailumuodon ehdoton huippu Jaskasta silti tuli, mikäli yhtään on uskominen Antti Heikkisen miehestä tekemää taiteilijaelämänkertaa. Ja annetaan Tepon itse kertoa asiasta, koska hän tekee sen hyvin Heikkisen kirjassa nimeltään Jaakko Teppo - Suuri elämäkerta:

"Myö piettiin pierukilipailuja ja kyllähän meekäläänen ol siinä lajissa ihan suvereeni mestari. Minä kehitin semmosen tekniikan itelle, jotta suu haukkas henkee ja perse tupsutti samalla tahilla ilimoo ulos. Lattialla olin nelinkontin ja lihakset teki töitä. Amatöörillä ois lipsahtanna siinä hommassa jo paska housuun, eekähän se aina niin hirveen kaakana ollukkaan. Ennätys liikkuu minun mielestä kahensaan peräkkäisen pierun paremmalla puolella, mutta Pekka-serkku muistaa mestaruustulokseen jiäneen jonnekiin saanviijenkymmenen rupsaaksen hujakoille. Minnen ala siitä asiasta kiistellä, koska joka tappauksessa tiijän yltäneeni paskan ajon saralla meleko huomattavviin saavutuksiin. Omasta mielestäni tupsaattelin ulos ihan hengityslämpöstä ilimoo, joka ee kerinny suolten läpi romutessaan ottoo ies hajua matkaasa."

Sen lisäksi, että Jaakko Teppo oli Suomen, ellei peräti koko Pohjoismaiden tasolla, huomattava pierutaiteilija, kuuluu hänen saavutuksiinsa vielä sekin, että hänet valittiin Sarajevon olympiavuonna 1984 maamme seksikkäimmäksi mieheksi, joka valinta kertonee aika paljon maamme miesten tasosta kyseisessä lajissa.

Tässä yhteydessä kannattaa muista, että Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-Un valittiin muutama vuosi sitten koko maailman seksikkäimmäksi mieheksi.
https://www.adlibris.com/fi/kirja/jaakko-teppo-9789529374809?gad_source=1&gclid=CjwKCAiArfauBhApEiwAeoB7qGVvNs-vNPqdQqCdXmdJMPPCbFljfzrSyr0XQFfjXviVt37fSVrM0hoCUNYQAvD_BwE

Eeli Aalto ja profetiat

Eilen kertomani torajyvämyrkytys oli vakava asia, koska peräti kolmannes siihen sairastuneista kärsi raajojen kuolioiden seurauksena kivuliaan kuoleman. Torajyvämyrkytys aiheutti myös psykoosia, jota ennen kutsuttiin mielenhäiriöksi ja esimerkiksi Sortavalassa sairastuneilla oli syistä, joita voi vain arvailla, halu kiivetä korkeiden rakennusten katoille.

Uukuniemellä ei tarkoitukseen sopivia korkeita rakennuksia ollut, mutta epäilen, että torajyvämyrkytyksen aiheuttama psykoosi saattoi selittää paikkakunnalla sattuneen hirvittävän kirvessurmatragedian, josta minulle on kerrottu, mutta jonka yksityiskohtiin en nyt mene, koska tarina ei sovi herkille ihmisille.

Voi hyvinkin olla, etteivät torajyvät liity mitenkään Uukuniemen heränneisyyteen ja horrossaarnaajien kykyyn nähdä tulevia, mutta siitä huolimatta katsoin ties monennenko kerran netistä löytyvän Eeli Aallon dokumentin synnyinkaupungistaan Viipurista, koska siinä ohjelmassa kerrotaan sekä horrossaarnaaja Anna Kormanosta, joka oli Helena Konttisen seuraaja, että kalakauppias Mikko Reposesta, jolla myös oli kyky ennustaa tulevaa.

Anna Kormano vaati ennen sotia saarnoissaan Karjalan kansaa tekemään parannuksen, koska muuten karjalaisia kohtaa tuho. Mikko Repo sen sijaan pystyi esittämään vielä konkreettisempia uhkakuvia, ellei karjalaisten syntinen elämä lopu.

Tässä yhteydessä en malta olla kertomatta, että eräs alan asiantuntija vakuutti, että Viipurin huvielämä oli 30-luvulla ainakin 20 vuotta Helsingin huvielämää edellä. Itse muistan jopa kuulleeni, että maamme ensimmäinen riisuuntumistanssiesitys nähtiin jo ennen sotia Viipurin ravintola Espilässä, joka oli kaupungin huvielämän keskus.

En ole varma kuuluiko Mikko Reponen Uukuniemen heränneisiin, mutta tämä Wikipedian artikkeli hänestä viittaa vahvasti siihen:
"Reponen tuli julkisuuteen 23. lokakuuta 1936, kun hän Viipurin tuomiokirkossa kesken jumalanpalveluksen ja pastori Bertel Törmävaaran saarnan aikana tuli kirkon käytävälle ja huusi lujalla äänellä: "Viipurin tuho on lähellä, kolmen vuoden kuluttua on tämä temppeli raunioina ja vieraan vallan sotajoukot marssivat kaupungin katuja." Kun poliisi tuli hakemaan häntä pois Reponen huusi vielä: "Nyt viedään Mikkoa, mutta kohta teitä kaikkia. Kirkostakaan ei jää kuin kivijalka." Ennustus toteutuikin, sillä Viipurin tuomiokirkko tuhoutui helmikuussa 1940 pommituksessa, ja Viipuri menetettiin talvisodan rauhassa. Erään tiedon mukaan tätä jumalanpalvelusta oltiin parhaillaan radioimassa, ja Mikon profetia levisi radiolähetyksen välityksellä heti kaikkialle Suomeen."

Jatkosodan aikana Reposta kiellettiin palaamasta Viipuriin, sillä hänen pelättiin lietsovan saarnoillaan levottomuutta väestön keskuudessa. Sodan jälkeen 1940-luvulla Reponen kierteli Suomessa matkasaarnaajana siirtokarjalaisten keskuudessa ja muun muassa ennusti saarnoissaan, että evakot pääsisivät vielä palaamaan Karjalaan. Reponen ennusti 1947 että Kyllä Karjala saadaan vielä takaisin, vaan ei ole hänelle ilmoitettu aikaa. Nyt se saadaan lahjaksi eikä sodalla. Hän uskoi myös, että pääsisi itsekin palaamaan elinaikanaan Viipuriin ja tulisi sinne haudatuksi."

Eeli Aallon mainio dokumentti on katsottavissa alla olevasta linkistä. Eeli Aallon suku ei ole uukuniemeläistä, vaan isä oli Kurkijoelta ja äiti Lumivaarasta. Äiti tosin kuului Uukuniemen heränneisiin, joihin isä ei taas lukeutunut. Parhaiten tällä hetkellä 93-vuotias kuvataiteilija Eeli Aalto tunnetaan laulaja Saara Aallon isoisänä. Saarakaan ei tiettävästi ole Uukuniemen heränneitä.
https://www.youtube.com/watch?v=XGqY3HSosfA

Torajyvät ja Uukuniemen herätys

Eilen taas tapani mukaisesti kirjoitin ropakantaa, kun pelkästään ylistin kaskirukiin hyviä ominaisuuksia. Se jäi kertomatta, että varsinkin viileissä ja kosteissa oloissa ruisviljelmien ongelmana ovat torajyvät. Torajyvä, arkikielessä myös häränjyvä tai härkäjyvä, on kotelosienitauti, jonka aiheuttaa torajyväsieni.

Wikipedian mukaan "liika-annoksena torajyvistä seuraa myrkytystila. Lievissä tapauksissa yliannostuksesta seuraa kouristuksia, pakkoliikkeitä, hallusinaatioita ja tuskia. Vakavammassa myrkytyksessä torajyvä voi aiheuttaa kuumotusta, punoitusta ja lopulta kuoliota, jolloin yliannoksen uhri saattaa menettää ruumiin ääriosia kuten varpaita tai korvanlehtiä tai pahimmillaan jäseniä."

Nykyään rukiinjyvien joukossa saa olla vain 0,05 % torajyviä, mutta 1800-luvulla, jolloin elettiin luontaistaloudessa, moisia raja-arvoja ei tunnettu, ja joinain vuosina saattoi jopa tuhat suomalaista kuolla torajyvätautiin. Erityisen paha tilanne oli Karjalassa ja Anna Lutherin kirja Rukiin viljava historia kertoo, että torajyvien rihmastopahkat kattoivat esimerkiksi vuonna 1836 Ruskealassa kahdeksasosan sadosta ja alan ennätys saavutettiin 1840 Uukuniemellä, jolloin yli puolet ruissadosta oli torajyvien saastuttamia.

Torajyvät sisältävät ergotamiinia, josta voidaan valmistaa 1960-luvun hippiliikkeen tunnetuksi tekemää LSD:tä. Uukuniemellä ergotamiini ei synnyttänyt 1800-luvun lopulla hippiliikettä, mutta itse epäilen, että aineella ja sen synnyttämillä hallusinaatioilla saattoi olla ainakin jonkinlaista vaikutusta Uukuniemen herätysliikkeen syntyyn.

Uukuniemen herätysliikkeen tekivät maankuuluksi varsinkin Helena Konttisen horrossaarnat, joissa ennustettiin tulevia tapahtumia. Saarnat saattoivat hyvinkin liittyä torajyvien aiheuttamiin hallusinaatioihin. Monta kertaa Konttisen ennustukset kävivätkin toteen, mutta aina niin ei kuitenkaan käynyt.

Tässä yhteydessä en malta olla kertomatta, että Wikipedian mukaan "professori Antti Voipio, tutkittuaan Konttisen ja useiden muiden horrossaarnaajan toimintaa, piti Helena Konttista selvästi hysteerisenä, joka hänen mukaansa johtui hänen rasittavista elämänkokemuksistaan. Tämän käsityksen vahvisti aikoinaan Suomen kuuluisampana pidetty psykiatri ja professori Christian Sibelius, joka oli tutkinut Konttista v. 1906."

https://fi.wikipedia.org/wiki/Torajyv%C3%A4

Raatajat rahan alaiset

Vuonna 1973 löytyi Norjan Suomalaismetsässä puretun riihen seinän raosta kymmenen ikivanhaa rukiinjyvää, jotka eräs asiasta kiinnostunut museomies istutti maahan. Seitsemän jyvää iti. Jokaisesta jyvästä kasvoi tiheä mätäs, josta kohosi hyvin korkeaa lähes miehenmittaista ruista. Isoimmassa mättäässä oli 162 kortta. Yhdessä korressa oli enimmillään 75 jyvää. Jyvä tuotti siis yli 12.000-kertaisen sadon. Se saattaa olla tuon alan maailmanennätys.

Tuon tarinan lainasin Annika Lutherin hauskasta ja hyvin kirjoitetusta kirjasta Rukiin viljava historia. Suosittelen tuota teosta kaikille, joita kiinnostaa ihmiskunnan ruokahuollon järjestäminen näinä kovina aikoina, jolloin meitä ensin koetteli tauti, sitten sota ja mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, saattaa meitä uhata vielä nälkäkin. Tosin ikuisena optimistina en kuitenkaan usko paiseiden tai heinäsirkkojen meitä uhkaavan.

Lutherin kirjan luettuani ymmärsin paremmin, miksi kaskiviljelyä harjoittaneet savolaiset menestyivät aikoinaan ja levittäytyivät aluksi Savosta tuhannen kilometrin päähän Ruotsin ja Norjan erämaihin. Ja jatkoipa ainakin Rautalammilta lähtenyt Marttisen suku vallan Amerikkaan asti ja perusti sinne Pohjois-Amerikan Yhdysvallat-nimisen valtion.

Lutherin kirjan luettuani ymmärrän nyt, että suosikkitauluni Eero Järnefeltin Raatajat rahanalaiset, joka tunnetaan myös nimellä Kaski, on poliittista ropakantaa. Tuossa maalauksessahan lapinlahtelaisen Puurusen talon väki, jonka henkilökuntaan kuului kymmenen renkiä ja iso liuta piikoja, on panostamassa sen ajan huipputeknologiaan.

Tarinan mukaan taulussa etualalla kaskea viertävä ökyisäntä Heikki Puurunen ei ollenkaan tykännyt siitä, että taiteilija Järnefelt kävi repimässä hänen paitansa eikä talon sievä piika Johanna Kokkonen ollenkaan tykännyt siitä, että taiteilija nokesi hänen naamansa ja sotki hänen kampauksensa.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Raatajat_rahanalaiset#/media/Tiedosto:Eero_J%C3%A4rnefelt_-_Under_the_Yoke_(Burning_the_Brushwood)_-_Google_Art_Project.jpg

Irja Jalkasen etsintäkuulutus

Olen yrittänyt selvittää eilen mainitsemani suonenjokelaisen jatkosodan aikaisen vastarintanaisen Irja Jalkasen taustoja ja kuulustellut asian johdosta paikkakuntalaisia, jotka eivät ole kuitenkaan suostuneet mitään paljastamaan. 

 

Sen olen kuitenkin tutkimuksissani saanut selville, että 19-vuotiaan Irjan houkutteli kommunistien maanalaiseen toimintaan hänen tätinsä Elsa Karhunen, joka ainakin nimestä päätellen oli sisäsavolaisia.

Digilehti-arkistosta onnistuin kuitenkin löytämään Irja Jalkasen kuvan. 10.1.1942 on Hufvudstadsbladet julkaissut hänen ja hänen poikaystävänsä Veikko Pöystin etsintäkuulutuksen, joka liittynee tapaukseen, jossa kaukainen sukulaiseni Martti Koivistoinen tulitti 9 mm:n espanjalaisella sotilaspistoolilla pidätystilanteessa poliiseja, joista yksi kuoli ja kaksi haavoittui.

 

Kari Tapion muistokirjoituksessa kerrottiin hänen kuuluneen Jalkasten suvun köyhään Suonenjoen kärkkääläiseen vasemmistolaiseen haaraan, joka sukuhaara on kuitenkin onnistunut tuottamaan pappeja ja epäilen myös Irja Jalkasen edustaneen samaa sukuhaaraa. Samaa sukuhaaraa muuten edustaa myös viime aikoina suurta julkisuutta Ite-taiteilijana saanut Aulis Jalkanen.

 

Tässä yhteydessä en malta olla kertomatta, että Kari Tapion isä sotamies Jaakko Jalkanen joutui sotavangiksi suurhyökkäyksen alettua kesäkuussa 1944. Hän oli joutunut vihollisten saartamaksi ja nousi sitten mättään takaa kädet ylhäällä ja huusi, että "minnoun tiällä". 

 

Mies kotiutui sotavankeudesta vielä saman vuoden loppusyksystä. Yleensä sotavangit palasivat nälkiintyneinä ja neuvostovastaisina, mutta Jaakko Jalkanen palasi pulskana tulipalokommunistina. Sittemmin hän kuitenkin ilmeisesti muutti maailmankatsomustaan ja alkoi käydä joka pyhä kirkossa ja alkoi myös toimimaan pyhäkoulunopettajana Suonenjoella.

 

Jaakon 94-vuotias pappisveli Esko Jalkanen, joka on toiminut mm. lähetystyössä Afrikassa ja Kauko-Idässä, kertoi minulle, että sotavankeusaikana musikaalinen ja käsistään kätevä Jaakko alkoi valmistamaan mandoliineja ja siksi hän pärjäsi vankileirillä hyvin.

 

Irja Jalkasen etsintäkuulutuksesta ilmenee, että siihen aikaan 19-vuotiaat näyttivät aikuisilta toisin kuin nykyään.

 

Suuri vakoilujuttu 1933

Kovimman eli kahdeksan vuoden vankeustuomion 1930-luvun suuressa vakoilujutussa sai Latviassa syntynyt Maria-Emma Schul-Martin, joten häntä voinee pitää liigan johtajana. Jos liigan kakkosjohtaja Arvid Jacobson oli matemaattinen nero, niin rouva Schul-Martin lienee ollut kielinero, koska hän puhui kahdeksaa kieltä.

Muutenkin hän oli niin sivistynyt ja viehättävä ihminen, että ainakin Martti Backmanin Vakoojat-kirjasta voisi päätellä hänellä olleen suhde Valpon kuulustelijan kanssa. Asiasta tulee vallan mieleen kauniin desantin Kerttu Nuortevan tapaus. Hänhän kävi jopa kynttiläillallisilla kuulustelijansa Paavo Kastarin kanssa. Vaikka desantti Kerttu Nuorteva lopulta tuomittiin kuolemaan, Risto Ryti ei antanut lupaa teloitukseen, koska Uuden Suomen pakinoitsija Olli oli vakoilijan setä.

Kun Maria-Emma Schul-Martin vapautui vankilasta jatkosota-aikaan, hän kävi Valpon toimistolla vallan kiittämäsä saamastaan hyvästä kohtelusta. Valpon edustaja otti kiitoksen vastaan, jonka jälkeen kiittäjä luovutettiin Saksaan Gestapolle ja hänet vietiin Auschwitzin keskitysleirille, jossa hän haihtui savuna ilmaan.

Backmanin kirjasta voisi päätellä, että 1930-luvulla Valpo ei kuulusteluissa kiduttanut naisia. Miehiä ilmeisesti hakattiin jalkapohjiin niin kauan, että jokainen kertoi kaiken ja moni vielä sitäkin enemmän.

Sota-aikana Valpo ei enää säälinyt naisiakaan. Ainakin Martta Koskinen, joka on viimeinen maassamme teloitettu suomalaisnainen, oli häntä tapaan tulleelle ystävälleen osoitellut varpaitaan, josta ystävä päätteli, että Martan varpaankynnet olisi kuulustelujen yhteydessä revitty irti, mutta itse epäilen Martan halunneen ilmaista, että häntä on hakattu jalkapohjiin.

Suonenjokelaissyntyinen vastarintanainen Irja Jalkanen kertoi sota-aikana liikkuneensa pistooli mukanaan, mutta ase oli häntä itseään varten, koska hän epäili, ettei olisi kestänyt kuulusteluja. Tuo ei ehkä ole koko totuus asiassa, koska Jalkanen paukutteli pistoolillaan, kun poliisit yrittivät häntä pidättää.

Olen jostain lukenut, että ennen kuin Kerttu Nuorteva palautettiin sodan jälkeen Neuvostoliittoon, hänen hampaitaan olisi porailtu, jotta hän olisi voinut KGB:lle kertoa, että hän suostui puhumaan vasta kiduttamisen jälkeen. Nuorteva tuomittiinkin rajan takana vain työleirille.

Mielenkiintoinen tapaus on tuo 1930-luvun vakoilujuttu, josta kertovassa Wikipedian artikkelissa on kuva luutnantti Vilho Pentikäisestä, joka paljastaa, miten sotilaallisen oloinen mies oli. Itse asiassa hän käyttäytyi niin sotilaallisesti, että upseeritoverit pitivät häntä vähän yksinkertaisena, jollainen hän ei todellakaan ollut. https://fi.wikipedia.org/wiki/Suuri_vakoilujuttu_1933

Suuri vakoiluliiga

Tv:ssä pyörivän suomalaista vakoilua käsittelevän sarjan innoittamana luin juuri Martti Backmanin kirjan Vakoojat : Vilho Pentikäisen pako ja neuvostovakoilun romahdus 1933. Siitä paljastuu se mielenkiintoinen ja yllättävä asia, että Suomen Lapua kasvattaa kovia kommunisteja. Aiemmin olen jo kertonut Vihtorin Kosolan kolmannesta serkusta Gus Hallista, joka johti Usa:n kommunistista puoluetta 41 vuotta ja joka ehti olla vallan neljä kertaa presidenttiehdokkaana.

Backmanin kirjassa yksi päähenkilö on Usa:n kansalainen lapualaistaustainen Arvid Jacobson, joka palasi 1930-luvulla Suomeen vakoilijana ja hän toimi ns. suuren kansainvälisen vakoiluliigan kakkosjohtajana maassamme. Vakoilija-luutnantti Vilho Pentikäisen Neuvostoliittoon pakenemisen jälkeen vakoiluliiga paljastui, ja Arvid Jacobson sai toimistaan kuuden vuoden vankilatuomion. Sen suorittamisen jälkeen hän palasi Amerikkaan.

Jacobson oli ollut nuoruudessaan metsä- ja maatöissä, mutta kun hän työtapaturmassa oli menettänyt sormiaan, joutui hän luopumaan ruumiillisista töitä ja opiskeli itsensä matematiikanopettajaksi. Hän oli varmaankin matemaattisesti hyvin lahjakas, koska Suomen vankilavuosien jälkeen hän eteni rapakon takana matematiikanprofessoriksi ja niin uskomatonta kuin se onkin, hän toimi Usa:n tietokoneprojektin johtotehtävissä kylmän sodan aikaan.

Tosin jonkinlaista julkista vastustusta Jacobson kohtasi tiedemiesurallaankommunistitaustansa vuoksi, vaikka hän oli vaihtanut puoluetta ja oli Demokraattisen puolueen ehdokkaana kongressivaaleissa ja vieläpä aika hyvällä menestyksellä. Tosin ei häntä kuitenkaan valittu.

Lapualaistaustaiset Gus Hall ja Arvid Jacobson onnistuivat siis elämässään toteuttamaan amerikkalaisen unelman, vaikka olivat lähtöisin köyhistä oloista. Backmanin kirja ei kerro, että miehet olisivat olleet kavereita, mutta kuitenkin Hallin lapset, jotka eivät harrastaneet politiikkaa, opiskelivat yliopistossa atk:ta ja tiedä vaikka he olisivat olleet Jacobsonin oppilaita.

Ilmeisen lahjakkaita olivat nuo 1930-luvun suuren vakoilujutun päätekijät. Arvid Jacobsonista tuli myöhemmin professori ja uskontotieteenprofessori tuli myös Vilho Pentikäisen pastoriveljen Veikko Pentikäisen pojasta Juha Pentikäisestä, jonka poika Mikael Pentikäinen toimi jonkin aikaa Helsingin Sanomien päätoimittajana.

Ihan lukemisen arvoinen kirja on tämä Vakoojat : Vilho Pentikäisen pako ja neuvostovakoilun romahdus 1933. https://www.booky.fi/tuote/martti_backman/vakoojat_vilho_pentikaisen_pako_ja_neuvostovakoilun/9789512411757

Lebed eli joutsen

Ukraina kärsii ase- ja ammuspulasta, vaikka heti rajan takana Transnistriassa, joka kuuluu Moldovaan, vaikka onkin julistautunut itsenäiseksi, on yksi Euroopan suurimmista asevarastoista. Nettiä selaamalla löytyi tieto, että siellä on 1500 venäläissotilaan vartioimana 28.000 junanvaunullista sodankäynnissä käytettäviä tarvekaluja.

Jos junanvaunuun mahtuu vaikkapa 10 tonnia lastia, on Transnistrian asevarikolla 280 miljoonaa kiloa tavaraa. Siellä lienee miljoonia tykin ammuksia, jollaisia Pohjois-Korea toimitti juuri Venäjälle kaksi miljoonaa kappaletta, jotka muuttivat voimasuhteet Ukrainassa hyökkääjän eduksi. Muuten Hirosiman atomipommin teho oli 20 miljoonaa tnt-kiloa, joten luultavasti Transnistrian varikolla on räjähdysvoimaa tätäkin enemmän.

Venäjä jostain syystä jätti tuon valtavan asevarikon Transnistriaan siellä käydyn sisällissodan jälkeen, jonka Moldova hävisi, koska Venäjän armeija puuttui tapahtumien kulkuun. Venäjän armeijaa siellä johti möreä-ääninen kenraali Aleksandr Lebed, joka vaikutti tavallaan sympaattiselta veikolta varsinkin, koska hänen sukunimensä tarkoittaa suomeksi joutsenta.

Lebediä haastattelu näytettiin Moldovan sisällissodan jälkeen tv-uutisissa ja hän kertoi saaneensa tarpeeksi tappamisesta ja sanoi, että Venäjän lopettaa sotimisen viimeistään siinä vaiheessa, kun sikäläisen eliitin lapsia aletaan raahaamaan rintamalle.

Lebed oli Jeltsinin aikaan tärkeän kansallisen turvallisuusneuvoston johdossa, mutta sen jälkeen, kun hän suututti Venäjän hallituksen sisäpiirin neuvottelemalla rauhansopimuksen tsetseenien kanssa, hänet valittiin Siperian Krasnojarskin aluepiirin kuvernööriksi vuonna 1998.

Lepbed kuoli 28. huhtikuuta 2002, jolloin Putin oli jo vallassa. Erikoista kuolemassa on se, ettei hän pudonnut ikkunasta, vaan hän ja seitsemän muuta kuolivat helikopteriturmassa Krasnojarskin ulkopuolella.

Lisätietoa Lebedistä tässä: https://fi.wikipedia.org/wiki/Aleksandr_Lebed

Kekkonen vastaan Stubb

 Jokunen päivä sitten vertailin sosialistisessa mediassa Urho Kekkosta ja Alexander Stubbia urheilijoina ja totesin, etteivät he oikein ole yhteismitallisia, koska Kekkonen oli lihasrakenteeltaan nopeustyyppiä ja Stubb kestävyystyyppiä.

Ylen sivuilta löytyy kuitenkin nyt Kekkosen ja Stubbin vertailu urheilijoina ja sen vertailun voittaa tulkintani mukaan Urkki, joka menestyi monissa nopeutta ja räjähtävyyttä vaativissa yleisurheilulajeissa ihan silloiselle miesten kansainväliselle huipulle asti.

Stubb on sen sijaan ollut urheilijana huipulla lähinnä vain ikämiesten triathlonissa. Hän voitti jopa Euroopan mestaruuden 50–54-vuotiaiden sarjassa 2022. Stubb on päässyt myös legendaariseen Havaijin Ironman-kisaan. Siellä hän oli 45–49-vuotiaissa 177:s vuonna 2016.

Rasakka mies oli Kekkonen ja sen asian todistavat Tilastopajan tiedotkin:

Urho Kekkonen, Kajaanin Kipinä, 3.9.00-31.8.1986, pituus 181 cm, paino 63 kg.

100m 11,0 s, korkeus 185 cm, pituus 6,64 cm, kolmiloikka 14.06 m,

Kaikista kovin kansainvälisen tason tulos, eli vauhdittoman kolmiloikan 9,72 m, vielä puuttuukin Tilastopajan tiedoista. Pysähtyneisyyden aikana puhuttiin, että tuo vauhdittoman kolmiloikan tulos olisi ollut peräti 50 vuotta maailmanennätys. Valtion päämiehistä ainoastaan uimari Mao ja golfari Kil Il Jung pystyivät haastamaan Kekkosen kilpaurheilijoina. Mao ui muistaakseni 10 kilometriä puoleen tuntiin ja Korean suuri johtaja osui golfissa joka lyönnillä reikään ihan harjoittelematta.

Jotta totuus ei unohtuisi, pitää mainita, että 70-luvulla keihäänheittäjä Hannu Siitonen paransi Kekkosen vauhdittoman kolmiloikan "maailmanennätystä" lähes metrillä. Ja jos joku
oikea kolmiloikkaaja olisi kokeillut lajia, olisi ME kolmisen metriä enemmän.

Kekkosten suvussa kolmiloikka-asiassa pojasta polvi parani, sillä Matti Kekkonen voitti Suomen mestaruuskisoissa pronssia vuonna 1953 tuloksella 14,45 m. Enää se tulos ei riittäisi mitaleille, vaan ainoastaan pistesijaan.

Nykypoliitikoista Ilkka Kanerva on päässyt lähelle Kekkosen tasoa nopeutta ja räjähtävyyttä vaativissa lajeissa, joissa menestyminen edellyttää korkeaa testosteronitasoa. Luulen, että Kanerva olisi hyvinkin saattanut voittaa aikoinaan Sauli Niinistön presidenttikisassa, mutta kohtuuton kiinnostus puutarhanhoitoon, joka viittaa korkeaan testosteronitasoon, katkaisi hänen presidenttitiensä.

Tilastopaja paljastaa miehestä seuraavaa: Ilkka Kanerva, Lokalahden Leisku, 28.1.1948, pituus 174 cm, paino 72 kg

100m 11,7 s 400m 52,2 s korkeus 1.70 cm seiväs 3.30 cm pituus 6.07 cm.

Urheilutoimittaja Antti O. Arponen viestitti minulle aikoinaan, että Tilastopajalta puuttuu jostain syystä Ilkka Kanervan paras laji, joka oli 400 metrin aitajuoksu. Se on ainoa laji, jossa hän pääsi jopa parina vuonna Suomen 100 parhaan joukkoon. Hän juoksi 1967 ajan 58,6 (93. sija) ja 1968 ajan 58,2 (72. sija). Taakse jäivät tilastoissa esimerkiksi sellaiset tekijämiehet kuin Into Turvanen ja Jouko Elevaara (molemmat 58,9).

Lisäksi muistelen jostain lukeneeni, että Kanerva on voittanut joskus kansanedustajien lumipallonheittokilpailun peräti noin 90 metrin kaarellaan, joka on hirmuinen tulos, sillä kanssakilpailijoille tuotti vaikeuksia ylittää 30 metriä. Kanervan luontainen testosteronitaso lienee ollut siis poikkeuksellisen korkea, johon ominaisuuteen viittaavat myös miehen muut saavutukset.

Ylen Kekkosen ja Stubbin urheiluvertailu löytyy tästä: https://yle.fi/a/74-20075028

Transnistrian asevarastot

Suuren virheen taisi Putin tehdä, kun Navalnyin murhautti samaan aikaan, kun lännen johtajat ovat yhdessä koolla. Voi olla, että murhan nostattaman tunnekuohun vuoksi Ukraina voi saada melkoisen tukipaketin, vaikka USA ei olekaan asiassa mukana.

Laskujeni mukaan Venäjä ei voi voittaa sotaa, mikäli Euroopan maat, Kanada, Australia, Japani, Etelä-Korea ja Taiwan tukevat Ukrainaa vaikkapa 100 miljardilla vuosittain. Tosin Ukrainakaan ei ehkä sotaa voittaisi, mutta venäläiset saattaisivat kyllästyä Putiniin siinä määrin, että tämä horjahtaisi bunkkerinsa ikkunasta. Suomen osuus tuosta tukipaketista olisi miljardi, joka lisäisi valtiomme velkaa vajaalla prosentilla.

Tuolla sadalla miljardilla eurolla Ukraina voisi yllä pitää miljoonan sotilaan armeijaa, ostaa satoja käytettyjä F-16 hävittäjiä, joita maailmalla on noin 5.000 kpl ja jotka uutena maksavat noin 20 miljoonaa euroa kpl, tuhansia Abrams-panssareita tarvekaluineen, joita on maailmalla noin 8.000 kpl ja joiden valmistuskustannukset ovat noin 5 miljoonaa euroa/kpl.

155 mm:n tykin kranaatteja, joista on kova pula, Ukainan on sen sijaan vaikea ostaa, koska tällä hetkellä niitä ei maailmalla juurikaan ole saatavilla ja tuotannon kunnollinen käynnistäminen vie pari vuotta. Yksi tuollainen ammus maksaa noin 3.000 euroa, joten kymmenellä miljardilla niitä saa sitten joskus kolme miljoonaa kpl. Tosin luulen, että kranaattipulaan toisi lievennyksen amerikkalaisten lentokoneiden rautapommit, joita lienee Vietnamin sodan jäljiltä vielä varastoissa pilvin pimein.

Jos Zelenskyi sattuu tämän lukemaan, niin hänen kannattaa harkita sitä, että Ukraina ostaisi vanhoja neuvostoliittolaisia aseita rajan takaa Moldovasta itsenäiseksi julistautuneesta Transnistriasta, jossa tiettävästi on Euroopan suurimmat asevarastot, jotka Venäjä sinne jostain syystä jätti Neuvostoliiton konkurssin jälkeen.

Transnistria on aika erikoinen kääpiövaltio, jota käsittääkseni hallitsevat ihan oikeat gangsterit, jotka saattaisivat hyvinkin suostua asekauppoihin ainakin sen jälkeen, jos myös Moldova, joka katsoo alueen kuuluvan itseensä olisi neuvotteluissa osapuolena. Kauppaneuvotteluissa voisi gangstereille korostaa sitä, että joko myytte tai sitten itkette ja myytte. Lisätietoa tuosta merkillisestä valtiosta, jota mikään maa, ei edes Venäjä ole tunnustanut, tässä: https://fi.wikipedia.org/wiki/Transnistria

Navalnyin odotettu äkillinen kuolema

Kiivaan keskustelun on Aleksei Navalnyin odotettu äkillinen kuolema synnyttänyt ja ilahduttavasti myös Putin-myönteiset tahot ovat huomioineet tapahtuman.

Jostain syystä ihan pyytämättä ja tilaamatta kännykkääni saapuu Janus Putkosen twittuiluja entisessä Twitterissä eli nykyisessä X:ssä ja niinpä nyt tiedän sen, että Navalnayi kuoli ehkä ottamansa koronarokotteen seurauksena. Jostain merkillisestä syystä Putin-myönteisyys ja kulkutautimyönteisyys näyttävät liittyvän toisiinsa.

Leena Hietanen sen sijaan näyttää taipuvan jostain syystä sille kannalle, mikäli yhtään hänen Face-sivuaan ymmärrän, että Navalnyin kuolemasta, kuten myös Butshan joukkomurhasta ja hollantilaisen matkustajakoneen alasampumisesta on vastuussa Englannin tiedustelupalvelu. Tuossa teoriassa on varmasti vankka logiikka, mutta minulle se ei täysin avaudu, koska eittämättä CIA olisi uskottavampi vaihtoehto hirmutekojen taustalle.

Psykiatri Pirkko-Marjatta Turpeinen-Saari ei ota muuten kantaa Navalnyin kuolemaan, mutta korostaa hänen, kuten myös koko läntisen maailman, fasistisuutta. En tunne Venäjän rikoslakia, mutta epäilen, ettei Venäjälläkään saa fasistia ihan muuten vain tappaa.

Turpeinen-Saaren lailla olen huolissani fasismin noususta, mutta rohkenen olla sitä mieltä, että Putinin hallinto täyttää fasismin tunnusmerkistön jopa Petteri Orpon hallintoa paremmin. Tämän seikan voi tarkastaa vaikkapa lukemalla Wikipedian artikkelin fasismista. https://fi.wikipedia.org/wiki/Fasismi

Kekkoset

Vaikka Urho Kekkosta pidettiin kainuulaisena, niin kyllä hänen geeninsä olivat perisavolaiset. Jostain luin aikoinaan, että Urkin ensimmäinen tunnettu esi-isä olisi löydetty Pieksämäen Mustolanmäeltä, joka nykyään on Suonenjokea, mutta Internetin Geni-ohjelma paljastaa ensimmäisen tunnetun Kekkosen Tuomas Kekkosen syntyneen Joroisissa, josta hänen jälkeläisensä muuttivat Sisä-Savoon kaskea polttamaan.

Kuitenkin vuosisatojen vieriessä muutama Kekkos-polvi asui Rautalammin ja Pieksämäen alueella, joka nykyään on Suonenjokea. Tulevan presidentin vaarinvaari Lassi Kekkonen muuten poltti kaskiaan Rieponlahdessa, jossa vaikuttivat myös Urhon hyvän kaverin Jussi Kukkosen esi-isät, vaikka miehet tuskin asiaa tiesivät.

Pikkuisen huonosti savolaiset ovat pärjänneet presidenttikisassa, koska vain Urho Kekkonen voidaan lukea Savon poekiin. Helsinkiläisen Tarja Halosen isä Vieno Halonen tosin oli Kuopion Kehvosta, mutta tietääkseni hän lähti kioskille tupakan ostoon heti Tarjan syntymän jälkeen eikä enää palannut takaisin. Karjalaiset ovat menestyneet paljon savolaisia paremmin presidenttikisassa, koska Relander oli Kurkijoelta ja Ahtisaari Viipurista. Stubbinkin voisi hyvällä syyllä lukea jossain määrin karjalaiseksi, koska hänen isänsä Göran on Käkisalmesta ja isoisä Viipurista.

Yksi presidentillisen Kekkosen suvun haara on asunut Kärkkäälässä ja ilmeisesti Kekkosenkallio on nimetty heidän mukaansa. Kekkosenkallio löytyy kartalta jostain Pasko-Petäisen ja Persepyöreinen-nimisen lammen välistä. Sen sijaan Kärkkäälässä aikoinaan vaikuttanut Hivelo-Kekkonen oli tullut Savon radan mukana Heinolasta asti. Hivelo-Kekkoselta puuttui täysin kaukaisen sukulaismiehensä Urhon häikäilemätön päättäväisyys.

Hivelo yritti välillä elättää itsensä myyskentelemällä leipomiaan pullia kyläläisille. Kerran kaupustelumatkallaan ollut Hivelo joutui pakottavan tarpeen ajamana kyykistymään tienvieruspuskaan ja jättämään pullakorinsa tielle. Sitä pysähtyi ihmettelemään paikalle sattunut tarkastuskarjakko, jollainen oli siihen aikaan hieman hienompi ihminen, josta käytettiin vallan nimitystä assistentti ja tälle hieman hienommalle ihmiselle Hivelo-Kekkonen huusi puskastaan. "Anteeksi tämä epämukava asento, mutta ostaako neiti pullaa, aivan tuoretta pullaa".

Minusta savolaisen kuvanveistäjä Pekka Kauhasen savolaisen suunnittelema Urho Kekkosen muistomerkki Kajaanissa on hyvin osuva; kansa käyttää muistomerkistä nimitystä Umpikieroluikero: https://fi.wikipedia.org/wiki/Urho_Kekkosen_muistomerkki_%28Kajaani%29

Neuvostoliittolaisen kintereillä ja selustassa

Nähtäväksi jää alkaako tulevan presidenttimme virkakausi yhtä dramaattisesti kuin Urho Kekkosen, koska kun Urkki vuonna 1956 astui virkaansa, meni Suomi yleislakkoon. Tosin Kekkonen ei tainnut asiasta huolestua, koska hän lähti Kainuun erämaihin hiihtämään. Tältä reissulta jäi elämään se juttu, jonka mukaan kainuulais-akka huusi ukolleen, että "pistä se Kansan Tahto piiloon, kun Kekkonen näyttää hiihtävän tänne päin".

 

Yksin vastavalittu presidentti ei hiihdellyt, koska edellä latua aukaisi rajavartija ja perässä hiihteli nuori, lupaava ja nopea Kainuun Sanomien uusi päätoimittaja Otso Kukkonen, jonka kerrotaan pinkaisseen satasen 11 sekuntiin, kuten myös Kekkonen oli nuoruudessaan tehnyt.

 

Otson isä 36 vuotta Kainuun Sanomien päätoimittajana kiertokoulupohjalta toiminut Jussi Kukkonen oli kuollut äkillisesti vuoden ennen tuota hiihtoreissua. Virallisen historian mukaan hän uupui työpöytänsä ääreen, mutta tosiasiassa hän ampui itsensä pistoolilla kylpyhuoneessaan. 

 

Tuon aseen oli hänelle hankkinut sisäministeri Urho Kekkonen, koska Kajaanin maalaisliittolaiset vastustivat Lapuan liikettä niin ankarasti, että Kukkonen uhattiin tappaa. Lapuan liikkeestä kertovan historiikin mukaan peli oli niin kovaa, että Kainuun maalaisliittolaiset jopa keräsivät nimilistan niistä lapualaisista, jotka tapetaan, jos Kukkoselle sattuu jotakin. 

 

Tässä yhteydessä on syytä muistaa, että neuvostomyönteisyydestä tai epäisänmaallisuudesta Kekkosta ja Kukkosta ei voi syyttää. Jatkosota-aikana Kekkonen esimerkiksi kirjoitti Suomen Kuvalehdessä, että Leningradissa ei kuole nälkään ihmisiä, vaan ryssiä. Kukkos-Jussi puolestaan julkaisi ennen sotia ja varsinkin sota-aikana monta puhdashenkistä poikien seikkailukirjaa, joissa venäläisiä ja muita neuvostoliittolaisia tapetaan suorastaan kasapäihin. 

 

Niinpä nämä Kukkosen vihapuhekirjat poistettiinkin kirjastoista Pariisin rauhansopimuksen perusteella, joka oikein onkin. Itselläni tosin näyttää kirjahyllyssäni noista kielletyistä kirjoista olevan ainakin Rappasodan sankarit, Ryssän kintereillä ja Ryssän selustassa.

 

Laskujeni mukaan Jussi Kukkonen julkaisi lehtimiestyönsä ohella 62 romaania ja mihin mies olisikaan ehtinyt, jos olisi elää jaksanut. Esimerkiksi pelkästään vuonna 1948 hän julkaisi seitsemän romaania, joka lienee ainakin lähellä maailmanennätystä. Tosin laadultaan nuo kirjat lienevät lähinnä Junttilan tuvan seinäkoristeita.

 

Wikipediakin näyttää huomioivan Kukkos-Jussin tuotannosta ainakin kaksi teosta:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ryss%C3%A4n_kintereill%C3%A4

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ryss%C3%A4n_selustassa

Ruotsinkieliset haisevatkin paremmalle

Jatkanpa maamme ruotsinkielisten kehumista, koska mieleeni palasi neurologi Markku T. Hyypän kirja Elinvoimaa yhteisöstä. Hyyppä on viisas mies ja se on ymmärrettävää, koska hänen äidin puoleiset sukujuuret pohjautuvat Suonenjoen Rieponlahden Kukkosiin ja Könösiin.

Rieponlahdessa, joka on kaukana kaikesta ja jonne oli aikoinaan huonot liikenneyhteydet, ovat Kukkoset ja Könöset pariutuneet keskenään sukupolvien ajan ja niinpä puuttuva ulkopuolinen geenivirta on johtanut siihen, että kylällä on syntynyt eräitä erityislahjakkaita ihmisiä; tosin läheskään kaikki eivät ole erityisen erityislahjakkaita.

Maailman tuottelijain ja ehkä myös huonoin kirjailija Jussi Kukkonen, joka toimi pitkään Kainuun Sanomien päätoimittajana, oli Markku T. Hyypän vaari. Jussi Kukkonen lienee pääsyyllinen siihen, että Urho Kekkosesta tuli ainakin kansanäänestyksen perusteella maamme historian kolmanneksi suurin suomalainen. Epäilen, että Jussi Kukkonen oli yhtenä raaputtamassa Lepikko-nimisen kartanon kuvasta savupiipun pois, jonka jälkeen Kekkosta alettiin nimittää savutorpan pojaksi.

Markku T. Hyyppä on tutkinut Pohjanmaan suomen- ja ruotsinkielisten terveyseroja ja kertoo niistä kirjassaan. Tulos on hämmästyttävä. Geneettisesti ja taloudellisesti hyvin samankaltaisten ryhmien tilanne on hämmästyttävä. Ruotsinkielinen mies elää keskimäärin järkyttävät kuusi vuotta suomenkielistä lajitoveriaan vanhemmaksi.

Hyypän selitys asiaan on ruotsinkielisten parempi yhteishenki; heillä on ns. sosiaalisia pääomia, ystäviä ja harrasteita. Sikäläiset miehet ovat itäsuomalaisesta näkökulmasta siis epämiehekkäitä ja lapsekkaita. Hyyppä esittää asiasta karmaisevan esimerkin: kukaan suomenkielinen mies ei voisi kuvitella osallistuvansa Martta-järjestön kesäretkelle, kun taas ruotsinkieliselle miehille se on aivan luonnollista. Itse ja muutamat Uukuniemen suomenkieliset miehet ovat tässä asiassa sääntöä vahvistavia poikkeuksia, sillä Uukuniemen Marttojen perinteisillä kesäretkillä on mukana suurilukuinen miesjoukkio.

Hyypän mukaan ruotsinkielisellä puolella ihmiset ovat optimistisia ja heillä on hyvä itsetunto. Hyyppä epäilee, että perussyy luonteiden erilaisuuteen on se, ettei kielellisellä vähemmistöpuolella lapsia kasvateta väkivallalla. Hän heittää ilmaan ajatuksen, että tämä vaikuttaa ihan konkreettisesti alueen ilmapiiriin. Saattaa olla, että tasapainoiset ihmiset erittävät ympärilleen alitajuisia tuoksuja eli feromoneja, jotka lisäävät myös kanssaihmisten hyvinvointia. Ruotsinkieliset siis haisevatkin suomenkielisiä paremmilta. Henkilökemia on siis sittenkin olemassa.

Tässä Hyypän kirjan myyntimainos, vaikkakin se näyttää olevan netissä ihan maksuttakin luettavissa. https://webshop.jyu.fi/tuote/elinvoimaa-yhteisosta/

Hilma ja Onni

Eittämättä monia suomalaisia vallan ärsyttää tulevan presidentin lapsenomainen hyväntuulisuus ja kohtuuttoman optimistinen mielenlaatu, vaikka maailmantilanne on kauhea. Luulen, ettei hän edes teeskentele esiintymisessään, sillä maamme ruotsinkieliset näyttävät järkijään olevan juuri tuollaisia lapsellisen iloluonteisia ihmisiä. Jörn Donner saattoi olla se ainut säännön vahvistava poikkeus.

Vaikka ruotsalaisia ei meillä pidetä huumorikansana sen enempää kuin saksalaisiakaan, niin Suomen ruotsinkieliset näyttävät menestyvän huumoriviihteen alalla. Itsekin perusalakuloisena ihmisenä katselen mielelläni tv:n lauantai-iltojen viihdeohjelmia, joita hilpeät ruotsinkieliset juontavat.

Tältä istumalta ruotsinkielisen huumorileikin saralta päällimmäisenä tulevat mieleen Baba Lybeck, Peter Nyman, Andre Wickström, Weksel Hagelstam, Tommy Taberman, Stan Saanila ja Suomessa usein vieraillut ruotsinsuomalainen Mark Levengood, joka on tiettävästi Ruotsin suosituin koomikko. Tosin epäilen, ettei Levengood ole aivan puhdasverinen ruotsinkielinen, koska alun perin hänen nimensä oli Levengood-Kärkkäinen, joka sukunimi viittaa vahvasti Suonenjoen Kärkkäälän kylään, joka on saanut nimensä kaskenraivaaja Kärkkäisistä.

Suomessa savolaisia pidetään humoristeina ja ehkä näin jossain määrin onkin, mutta savolaisjuttuja kuunnellessaan ei oikein tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa. Esimerkiksi Ruikonperän multakurkku Jaakko Tepon Hilma ja Onni-kappale menee enemmänkin tragedian kuin komedian puolelle, koska laulun kuopan katolla istuvan päähenkilön mielitietty Hilma olikin lähtenytkin kylän ravattisonni Onni Laukkasen matkaan eikä Hilman hajallisten kenkien lotinaa enää kuulu navetalta. Laulun päähenkilö miettii mustasukkaisena kostoa ja suunnittelee pieraisevansa Hilman ja Onnin häissä.
https://www.google.com/search?client=firefox-b-e&q=hilma+ja+onni#fpstate=ive&vld=cid:1f7f0ca7,vid:4oeTmEhTbc0,st:0

Heittomotti

Tänä aamuna ymmärsin, että kyllä ei ole Suomi kovin hyvä maa, kun luin Hesarista Belgiassa asuvan suomalaisperheen kokemuksista maamme terveyspalveluista. Muistanpa, että joskus törmäsin Italiassa asuvaan suomalaispariskuntaan, joka vakuutti, että Italiassa, jota meillä pidetään lähes kehitysmaana, terveyspalvelut toimivat paremmin kuin Suomessa.

Mutta kaikesta huolimatta olen ylpeä Suomesta, isiemme maasta, koska presidentinvaalit todistivat, että kansamme on sivistyskansa. Ehkä en seuraa riittävästi sosialistista mediaa, sillä yhteenkään homottelu- tai hurritteluherjaan en törmännyt vaalitaistelun aikana.

Toisaalta käydyistä vaaleista oli vaikea saada kovin repivää, koska kaikki ehdokkaat näyttivät olevan kaikesta samaa mieltä lukuun ottamatta sitä, pitääkö puhelimeen aina vastata. Vaalikeskusteluihin olisi ollut hyvä saada mukaan vaikkapa Paavo Väyrynen tai Ano Turtiainen, jotka olisivat olleet muiden ehdokkaiden kanssa eri mieltä kaikesta ja tuoneet väriä paneeleihin.

Harmi, että Väyrysen kannattajakortit hukkuivat postissa ja jostain syystä Ano Turtiainen paljasti Youtubessa sen yllättävän tiedon, että hänellä oli vaikeuksia saada allekirjoituksia kannattajakortteihinsa. Tuo tieto ihmetyttää, koska tämä Valta Kuuluu Kristukselle puolueen puheenjohtaja sai kuitenkin eduskuntavaaleissa kotikaupungistaan Juvalta muistaakseni sentään 11 ääntä.

Sivistynyttä vaalikampanjassa oli sekin, että ylioppilas Haaviston puuttuvasta loppututkinnosta ei nostettu älämölöä, vaikka itse kyllä ihmettelen, miten niin fiksulta mieheltä jäivät luvut kesken aikoinaan. Nyt on sitten niin, ettei hän voi oikeastaan hakea maassamme mitään muuta kuin presidentin virkaa, johon ei vaadita mitään tutkintoa. Toisaalta pitää muistaa, että aikoinaan maamme vaikutusvaltaisin mies Aatos Erkko oli oppiarvoltaan teini, koska häneltä jäi lukiokin kesken.

Kansamme sivistystasoa osoittaa myös se, ettei älämölöä noussut siitä, ettei tuleva presidentti Stubb tiennyt alkuunkaan, paljonko viisi heittomottia kuivia klapeja maksaa. Luulenpa, ettei myöskään suurimmaksi suomalaiseksi valittu Mannerheim olisi tiennyt heittomottiklapin hintaa ja epäilen, että myös Biden ja Trump olisivat vaikeuksissa tuon kysymyksen edessä.

Itse olen sitä mieltä, että kehittynyt demokratia ei tarvitse presidentti-instituutiota, mutta koska sellainen nyt sattuu meillä olemaan, niin esitän, että presidentin valtaoikeuksia pitäisi kehittää siten, että hänellä olisi oikeus valita itselleen varapresidentti. Alexander Stubb voisi valita varahenkilökseen pikkuveljensä Nicolaksen, josta hän eilisessä kiitospuheessaan totesi lopuksi seuraavaa:

"Haluaisin kiittää veljeäni siitä, että hän on kaikkien näiden vuosien aikana jaksanut tätä isoveljeä, hänhän on meistä se huomattavasti rauhallisempi, maltillisempi, fiksumpi ja paremmannäköinen."

https://www.is.fi/politiikka/art-2000010220628.html

Kalle Jalkanen ja Kirjasalo

Toivottavasti maailmanhistoriallisten tapahtumien suunnattomassa vyöryssä vielä kerran päädytään siihen, että minä inkeriläisten vapaustaistelijoiden jälkeläinen pääsen vierailemaan Kirjasalossa, josta Karjalan kierros-dokumentissa kerrottiin. Ensiksikin haluaisin leikata oksia valtavasta ikivanhasta omenapuusta, joka dokumentissa näytettiin ja ympätä niitä kasvattamiini puihin Kärkkäälässä.

Toiseksi haluaisin viettää hiljaisen hetken paikalla jolla suuri suonenjokelainen urheilusankari Kalle Jalkanen kaatui. Hänhän kuoli syyskuussa -41 Inkerinmaalla Kirjasalossa kahden miinan räjähtäessä.

Pidetyn olympiasankarin kuolema kostettiin surmaamalla neljä sotavankia. Pataljoonan komentaja majuri Mäntylä määräsi hetkeä aiemmin otetut vangit ammuttaviksi. Jalkasen joukkueen johtaja Tukia sai teloituksen suoritettavakseen.

Hän ei kuitenkaan saanut miehiään tätä hirmutyötä tekemään, joten vänrikki itse joutui lainaamaan erään jääkärin konepistoolia. Sodan jälkeen tapausta tutkittiin sotarikoksena. Majuri Mäntylä sai teosta neljä ja puoli vuotta vankeutta, mutta konepistoolia käyttänyt vänrikki jätettiin tuomitsematta.

Kerrotaan, että Kalle Jalkanen pyysi jatkosotaan lähtiessään erästä hiihtäjäkaveriaan huolehtimaan vaimostaan ja lapsistaan, jos hänelle sattuisi jotakin. Hiihtäjäkaveri piti lupauksensa ja meni naimisiin Kallen lesken kanssa.

Vaikka kaikki, jotka yleensä jotain tietävät, tietävät, miten dramaattisten vaiheiden jälkeen maamme viestihiihtojoukkueen Kalle Jalkanen taisteli Suomelle, isiemme maalle, olympiakultaa Garmisch-Partenkirchenin kisoissa vuonna 1936, niin kertaan nyt tuon tapahtuman vaiheet, koska esimerkiksi viime syksyn eräässä Hengaillaan-ohjelmassa ilmeni, etteivät maamme johtavat julkkikset ole tietoisia tapahtuneesta. Kun tietokilpailussa kysyttiin, mitä erikoista Kalle Jalkasen ankkuriosuudella tapahtui, väitti jopa eräs maamme johtava muotisuunnittelija, että Kallelta olisi tullut hiihdon aikana kakka housuun.

Kalle lähti johdossa olleen Norjan joukkueen perään ankkuriosuudelle peräti 1 min. 24 sek. myöhemmin, mutta hiihti ajokoiran raivolla eron kiinni puolimatkaan mennessä. Sitten Kalle yritti alamäessä sylkäistä limaklönttiä suustaan ja samalla hän sylkäisi tekohampaansa, jotka olivat maksaneet köyhän työmiehen kolmen kuukauden palkan, lumihankeen.

Sen jälkeen Kallen piti ratkaista, luopuuko hän olympiakullasta ja siihen liittyvästä ikuisesta kunniasta vai tekohampaistaan. Kalle ratkaisi valinnan tekohapaidensa hyväksi ja kääntyi etsimään tekarinsa hangesta ja työnsi ne sitten lumisina taskuunsa. Mutta niin suurta harmitusta hän tapauksen johdosta tunsi, että harmituksen antaman lisävoiman turvin hän ikeniä purren vielä ohitti norjalaisen juuri ennen maalia.

Jalkasen sisukas taistelu oli niin vaikuttava, että Timo J. Tuikka kertoo kirjassaan Vitutuksen voima, joka teos syväluotaa suomalaisen sisun ilmenemismuotoja, tapauksen ennen kuin hän kertoo suomalaisten sisukkaasta taistelusta talvisodan Kollaalla, jonka sisukkuuden Tuikka uskoo johtuneen suomalaisten Neuvostoliittoa kohtaan tuntemasta suuresta harmituksesta.

Lähellä muuten oli, ettei suonenjokelainen Jalkasen suku saavuttanut toistakin olympiamitalia, koska Kallen serkku voitti vuoden 1948 Sankt Moritzin olympialaisten karsintakilpailun Suomessa. Sitten kuitenkin tuli mutkia matkaan, koska ilmeni, ettei häntä voitukaan valita joukkueeseen. Paljon mahdollista, että Kallen serkkupoika olisi saanut henkilökohtaisilta matkoilta mitalit ja viestissä Suomi olisi hyvinkin taistellut vaikka kullasta, mikäli maamme paras hiihtäjä olisi ollut kisassa mukana,.

Virallisena selityksenä valitsematta jättämiseen oli se, että voittaja oli haavoittunut sodassa keuhkoon eikä hän tämän vuoksi olisi pärjännyt vuoristo-oloissa. Tosi asiassa katsastuksen voittajaa ei voitu valita, koska hän istui olympialaisten aikaan tutkintavankeudessa sotarikoksesta epäiltynä. Hän oli nimittäin ollut kaukopartiossa, joka ei voinut sillä kertaa ottaa vankeja. Hänet todettiin kuitenkin tutkimuksissa syyttömäksi asiaan eikä tuomiota tullut.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kalle_Jalkanen

Kirjasalon tasavalta

Arvo Tuomisen Karjalan kierros-ohjelmassa esitelty Kirjasalo on historiallisesti niin merkittävä paikka, että siinä olisi ainesta vaikkapa elokuvaksi. Nimittäin Venäjän vallankumouksen sekasortoisissa oloissa Kirjasalo julistautui itsenäiseksi alueeksi, jota ainakin huumorimielessä kutsuttiin Kirjasalon tasavallaksi.

 

Tasavallan pinta-ala oli tosin vain 30 km2 ja asukasluku 400, mutta maasta se pienikin ponnistaa ja tässä yhteydessä kannattaa muistaa, että Vatikaaninkin pinta-ala on vain 0,4 km2 ja asukasluku 900. Kirjasalon tasavallalla oli, kuten itsenäisellä valtiolla kuuluukin olla, oma armeija, lippu, kansallislaulu nimeltään Nouse Inkeri ja mikä tärkeintä, oma postimerkki, jolla lienee nykyään huomattava keräilyarvo.

 

Pitkäikäinen ei Kirjasalon tasavallasta tullut, koska se oli olemassa vain heinäkuusta 1919 joulukuuhun 1920. Ilmeisesti kirjasalolaiset olivat sen verran realisteja, ettei heidän ja heidän suomalaisten tukijoiden tarkoituksena ollut itsenäinen valtio, vaan alueen liittäminen Suomeen. Tasavallalla ehti puolentoista vuoden aikana olla kaksi johtajaa Santeri Termonen ja Jukka Tirranen, jotka eivät ole jääneet historiaan.

 

Sen sijaan historiaan on jäänyt tasavallan sotilaskomentaja everstiluutnantti Yrjö Elfvengren, joka aloitti uransa tsaarin armeijassa, mutta joutui vaikeuksiin ja vankilaan, kun häntä epäiltiin keisarinnan murhan suunnittelusta. Venäjän vallankumous pelasti hänet ja mies jatkoi sotimistaan Suomen valkoisten riveissä ja Suomen sisällissodan jälkeen hän jatkoi ammattinsa harjoittamista Venäjän sisällissodassa ja kohosi peräti kenraalimajurin arvoon.

 

Bolsevikkien voiton jälkeen Elfvengren jatkoi sitkeää taistelua neuvostovaltaa vastaan, josta wikipedia kertoo seuraavaa:

"Kesäkuussa 1921 Elfvengren perusti Varsovassa Boris Savinkovin kanssa Isänmaan ja Vapauden Suojelun Kansalaisliiton, jonka tehtävänä oli neuvostovallan kukistaminen. Elfvengrenin vastuulla oli Luoteis-Venäjällä, Suomessa ja Baltiassa tapahtuva salainen toiminta. Vuonna 1922 järjestö yritti ampua Neuvosto-Venäjän ulkoasioiden komissaarin Georgi Tšitšerinin Genevessä, mutta hanke epäonnistui. Elfvengrenin on väitetty olleen osallinen myös neuvostodiplomaatti Vatslav Vorovskin salamurhaan vuonna 1923 Lausannessa. Elfvengren erosi liitosta vuonna 1923 ja seuraavana vuonna Boris Savinkov vangittiin Moskovassa, jonne tämä oli salaa saapunut. Elfvengren toimi tämän jälkeen liikemiehenä Helsingissä, mutta muuten hänen viimeisien vuosiensa toiminnasta ei ole paljoa tietoa. Vuonna 1925 Elfvengren matkusti salaa Venäjälle, mutta paljastui ja vangittiin. Hänet ammuttiin vuonna 1927 Moskovassa." 

 

Olen sitä mieltä, että Kirjasalon tasavallan lisäksi myös Elfvengrenin elämä ja teot olisivat hyvä elokuvan tai jopa väitöskirjan aihe. Karjalan kierroksen voi katsoa tästä linkistä ja Kirjasalon tasavaltaan voi ohjelmassa tutustua noin kohdasta 53 minuuttia alkaen.

 

https://areena.yle.fi/1-2691190

Mistä saa alkunsa synnyinmaa?

Nykyisen maailman kaiken kamaluuden keskellä oli todella mieltä virkistävä ja jopa ylentävä kokemus katsoa tv:stä ties monenneko kerran Arvo Tuomisen Karjalan kierros, joka on todella mielenkiintoinen ohjelma.

Tosin haikeaksi vetää mielen se, että en usko enää tässä elämässä pääseväni Venäjän Karjalaa kiertämään. Olisin niin mielelläni halunnut vielä tutustua perusteellisesti vaikkapa Terijokeen, jossa on paljon valokuvauksellisia rakennuksia ja joka oli aikoinaan jopa koko maailman mittakaavassa merkittävä tieteen ja taiteen ja jopa urheilun keskus, koska shakin pitkäaikainen maailmanmestari Mihail Botvinnik oli Terijoen poikia.

Se huono puoli Terijoessa on, että siellä Veniamin Basner sävelsi kauniin sävelmän Mistä saa alkunsa synnyinmaa ja nyt se soi Tuomisen ohjelman jäljiltä mielessäni uskoakseni samalla tavalla kuin Lasihelmi-kappale Kalle Päätalon päässä ennen hänen toimittamistaan Hatanpään mielitautiparantolaan.

Tuo Basnerin kappale antaa kyllä jonkinlaisen vastauksen siihen, mistä alkaa venäläisten synnyinmaa, mutta ei anna vastausta siihen ajankohtaiseen kysymykseen, mihin venäläisten synnyinmaa päättyy. Putinkaan ei osannut tähän asiaan tyhjentävästi vastata, kun eräs koululainen sitä häneltä kysyi, vaan oli sitä mieltä, ettei Venäjän raja pääty mihinkään.

Jos joku tohtii, niin edellä mainitsemani korvamatokappaleen voi kuunnella tästä: https://www.google.com/search?client=firefox-b-e&q=mist%C3%A4+saa+alkunsa+synnyinmaa#fpstate=ive&vld=cid:57fccc5c,vid:Eqr46yWGXww,st:0

FBI:n myyrät

Kovin laajaa joukkokannatusta puheenjohtaja Gus Hall ja hänen edustamansa Yhdysvaltain kommunistinen puolue ei valtiollisissa vaaleissa nauttinut. Pohjanoteeraus taisi olla vuoden 1980 presidentinvaali, jolloin presidenttiehdokas Hall sai 10 miljoonan äänestäjän Kaliforniassa vaatimattomat 120 ääntä. Sen sijaan republikaaninen Kalifornian kuvernööri Ronald Reagan sai hirmuisen äänivyöryn.

Tosin tuon Reaganin äänivyöry olisi saattanut jäädä saamatta, jos yleisessä tiedossa olisi ollut, että 1930-luvun laman aikaan nuori näyttelijöiden ammattiliiton johtaja Ronald Reagan haki Gus Hallin tavoin Yhdysvaltain kommunistisen puolueen jäsenyyttä. Hallille se myönnettiin, mutta jostain syystä Reaganin jäsenyys evättiin. Tuolla hylkäyksellä saattoi olla suuri merkitys Ronald Reaganin ja jopa koko ihmiskunnan tulevaisuuden suhteen.

Gus Hallin menestys vaaleissa oli huono, mutta eräs sota-ajan vaali oli suuri poikkeus. Rohkea natsismin vastustaja Hall hakeutui toisen maailmansodan alussa vapaaehtoisena armeijaan, vaikka sekä maa- että ilmavoimat eivät häntä huolineet riveihinsä, mutta merivoimien vanha upseeri ainoastaan tutki Hallin papereita, joista ilmenivät tämän pidätykset ja oikeusjutut, mietteliäänä ja sanoi sitten: "No herra Hall, jos te taistelette Yhdysvaltain laivastossa edes puoliksi yhtä kovasti kuin siviilissä, niin teistä tulee perhanan hyvä merisotilas."

Laivastossa Hall ilmeisesti menestyikin hyvin, koska koulutuskomppanioissa järjestettiin peruskoulutuskauden päätteeksi äänestys, jossa komppanian miehet valitsivat keskuudestaan suosituimman palvelustoverinsa. Tuon vaalin Hall voitti.

Luulen, että näyttelijä Ronald Reagania ei hyväksytty kommunistiseen puolueeseen, koska valitsijat uskoivat hänen vain näyttelevän kunnon kommunistia ja että hän tosi asiassa olikin liittovaltion poliisin FBI:n agentti. Tuo pelko ei ollut aiheeton, koska Hallin puoluejohtajakauden lopulla paljastui, että kaksi hänen lähintä miestään, eli veljekset Jack ja Morris Childs, jotka olivat palvelleet puoluetta vuosikymmeniä, olivatkin FBI:n puoluejohtoon soluttamia myyriä. Childsin veljekset mm. tapasivat säännöllisesti Neuvostoliiton johtajia. Morris Childsistä lisätietoa tässä: https://en.wikipedia.org/wiki/Morris_Childs#Jack_Childs

Moskovan mies

Sen kuvan olen Antti Tuurin romaaneista saanut, että eteläpohjalaiset ovat ahkeraa, yritteliästä ja mitään pelkäämätöntä väkeä ja tämä käsitykseni vahvistui, kun sain juuri luettua Tuomas Savosen kirjan Moskovan mies vakoilun verkossa, joka kertoo Yhdysvaltain kommunistista puoluetta 41 vuotta johtaneen Gus Hallin elämästä ja teoista.

Gus Hall oli lapualaista Halperin sukua, mutta Amerikassa sukunimi vaihtui muotoon Halberg. Tosin Arvo Kustaa Halberg joutui muuttamaan jo nuorena nimensä Gus Halliksi, koska oli leimaantunut metsäkämpillä ja terästehtaissa lakkojohtajaksi. Lakkojohtajana hän oli käyttänyt yhtä reippaita otteita kuin kolmas serkkunsa Vihtori Kosola Suomessa lakkolaisia vastaan. Amerikassa työtaistelut olivat enemmänkin katutappeluja ja niissä iso ja roteva Gus Hall menestyi.

Hall eteni nopeasti politiikassa ja hän oli Yhdysvaltain kommunistisen puolueen (CPUSA) pääsihteeri vuosina 1959–2000 ja puolueensa nelinkertainen presidenttiehdokas 1970- ja 1980-luvuilla. Jostain syystä suomalaiset eivät ylpeilleet tai edes tienneet hänen menestyksestään USA:n politiikassa ja jossain presidentin vaalissa Hallin varapresidenttiehdokkaana ollut Angela Davis tunnettiin meillä paremmin kuin itse pääehdokas.

Gus Hallin elämä todistaa, että USA on mittaamattomien mahdollisuuksien maa ja senkin se todistaa, että kunnon eteläpohjalainen ei salaile elämässä menestymistään. Kouluja käymätön ja tukkijätkänä työelämänsä aloittanut Hall asui lopulta kolmikerroksisessa omakotitalossa, hänellä oli oma autonkuljettaja, lenteli maailmalla vain ensimmäisessä luokassa ja käytti ainoastaan huippuhotelleja.

Vaikka kommunistit saivat USA:n valtiollisissa vaaleissa vain noin puolen promillen kannatuksen, nautti Hall niin paljon NKP:n luottamusta, että Neuvostoliitto rahoitti Yhdysvaltain kommunistisen puolueen toimintaa salaa noin 40 miljoonalla dollarilla vuosina 1958–1988. Hall ja hänen veljensä olivat menestyviä yrittäjiä ja he osasivat sijoittaa Moskovan avun tuottavasti.

Tosin ainakin kerran katastrofi oli lähellä, kun Hall ja hänen Toivo Halberg-niminen veljensä perustivat hevossiittolan, johon Puolasta ja Neuvostoliitosta saatiin aitoja arabialaisia orihevosia. Bisnesidea oli varmaankin hyvin kannattava, sillä yksi astutuskerta maksoi peräti 10.000 taalaa. 

FBI oli perillä veljesten hankkeesta ja suunnitteli vakavissaan orien kastroimista salaa, jonka jälkeen ne eivät enää olisi astuneet rahaa maailman vallankumouksen hyväksi. Kastraatiohankkeesta kuitenkin luovuttiin, koska siihen olisi tarvittu eläinlääkärin apua eikä FBI:llä ollut eläinlääkäriä palveluksessaan.

Laitontakin tuollainen salakastraatio olisi varmasti ollut ja asia olisi saattanut paljastua myöhemmin, koska ainakin suuri osa FBI:n asiapapereista tulee ajan mittaan julkisiksi. Toivo Halberg sai vuosia myöhemmin tietoonsa FBI:n kastraatiosuunnitelman ja totesi sen jälkeen syvähenkisesti John Kennedyä mukaillen: "Älä kysy, mitä voit tehdä valtiosi eteen, vaan varo, mitä valtiosi voi tehdä sinulle."

Toivo Halberg oli melkein yhtä syvähenkinen ajattelija kuin puoluejohtajaveljensä, jonka kerrotaan lausuneen seuraavaa: "Ihminen joko on, tai ei ole neuvostovastainen samalla tavalla, kuin nainen joko on, tai ei ole raskaana.

Gus Hall puhui suomea ja kävi pari kertaa SKP:n vieraana ja hän varmaankin taitavana talousmiehenä ohjeisti maamme kommunisteja sijoittamaan hevosiin. Niinpä SKP menikin 1990-luvun laman aikaan konkurssiin, koska oli pistänyt sijoitushuuman vuosina varansa hitaisiin ravihevosiin ja rikkinäisiin kondomeihin.
https://otava.kauppakv.fi/sivu/tuote/moskovan-mies-vakoilun-verkossa/4825537%20style=

Seksiansa

Eilen alkoi tv:ssä mielenkiintoinen ohjelmasarja nimeltään Erittäin salainen - vakoilua Suomessa ja sen ensimmäisessä osassa kerrottiin, kuinka, kuten laulussa sanotaan "vanhapiika muuan kas, viisikymmenvuotias", joka työskenteli Kemiran tietopalvelussa, eksyi KGB:n virittämään seksiansaan ja välitti kahdelle Neuvostoliiton suurlähetystön miehelle salaista maatalouskemiaan liittyvää tietoa.

Tämä nainen lemmenkipeä sai maanpetoksesta 2,5 vuoden vankeustuomion. Sen sijaan neuvostovakoojille Suojelupoliisi näytti ns. keltaista korttia, joka tarkoitti sitä, että jos nämä herrat uudemman kerran syyllistyvät vakoiluun, tullaan heidät säälittä karkottamaan maasta.

Eilinen vakoilutapaus palautti mieleeni sen, että itsekin olen tuntenut vakoojan. Nimittäin joskus 70-luvulla meillä Kärkkäälässä naapurissa oli renkinä luutnantiksi kutsuttu mies, joka oli olemukseltaan yhtä ryhdikäs ja sotilaallinen kuin itse Mannerheim. Mies veteli eväsleivälleenkin voita saksalaisella tikarilla.

Kylällä luutnantin tiedettiin olleen pitkään vankilassa
asekätkennän vuoksi ja tämä selitti upseerin uran vaihtumisen maataloustuotannon puolelle. Tätä tarinaa vahvisti sekin, että pastori Takala, entinen kova IKL:n mies, toimi välillä luutnantin autonkuljettajana. Mutta totuus miehen vankilareissusta on ihan toinen.

Vuosia sitten ilmestyi kirja kylmän sodan aikaisista maanpetosoikeudenkäynneistä ja sieltä löytyy tietoa Kärkkäälän rengistäkin. Mies oli yksinhuoltajaäidin huutolaispoika Vesannolta, joka kohosi sodassa osoittamansa ripeyden, oma-aloitteisuuden ja urhoollisuuden seurauksena ihan kansakoulupohjalta luutnantiksi. Sodan jälkeen hän jäi rajavartioston palvelukseen toimien
Raatteen kylän vartioston päällikkönä.

Viinanpiru iski sitten mieheen ja harrastuksena turvaamiseksi hän vuosi arkaluontoista tietoa itärajan yli. Siitä tuli pitkä linnatuomio maanpetoksesta - muistelen, että peräti neljä vuotta ja se taitaa olla yksi maamme kovimmista maanpetostuomioista sodan
jälkeen.

Ohjelman seksiansasta voi katsoa tästä: https://areena.yle.fi/1-63625501

Haaviston veisaus

Seikka, joka varsinkin kansanedustaja Päivi Räsäsen tulisi huomioida tulevassa toiminnassaan, on, että presidenttiehdokkaiden joukossa on ainakin yksi huorintekijä. Mikäli yhtään Raamattua muistan, niin ainakin joissain tilanteissa Jumala käsittämättömässä armossaan ja viisaudessaan määrää huorintekijän kivitettäväksi. Ja muistanpa sellaisenkin tulkinnan asiasta olevan, että mikäli eronneet menevät uusiin naimisiin, tulisi heidätkin kivittää.

Tuo todistettava huorintekijä presidenttiehdokkaiden joukossa on kasvissyöjä-sivari Jussi Halla-aho, joka lehdestä lukemani perusteella on onnistunut saattamaan raskaaksi vihityn vaimonsa ystävättären. Erityisen traagiseksi tapauksen tekee lehdestä lukemani perusteella se, että Halla-ahon vihitty vaimo onnitteli sosialistisessa mediassa ystävätärtään tapauksen johdosta. Sikäli Halla-aho tuo mieleeni presidentti Kekkosen, että kummankin miehen kansansuosio vain nousi paljastuneiden naisvehtailujen vuoksi. Luulen, että esimerkiksi Amerikassa kansan moraali olisi toisenlainen.

Jussi Halla-aho on pohjalaistaustaisena miehenä hyvin rehellinen ja niinpä hän haastattelussa, jossa selvitettiin ehdokkaiden suhdetta uskonasioihin, töksäytti lyhyesti olevansa ateisti. Eli hän on aika erilainen poliitikko verrattuna muiden eurooppalaisten arvokonservatiivisten oikeistopopulististen puolueiden johtajiin. Ja luulenpa, etteivät Suomen perussuomalaiset ole saaneet Putinilta vaaliavustusta, kuten monet sen eurooppalaiset veljespuolueet ovat jostain syystä saaneet.

Muuten melkoisen venkoilevia ovat olleet muiden presidenttiehdokkaiden vastaukset, kun heiltä on kyselty uskonasioista. Haavistokin kertoo Ylivieskan kirkkopalon jälkeen liittyneensä takaisin kirkkoon ja eilen Iltalehdessä kerrottiin hänen vallan veisanneen Pohjanmaan vanhoillislestadiolaisten kokouksessa virsiä. Myös Stubb todisti eräässä haastattelussa kristillistä mielenlaatuaan, koska hän korosti käyneensä rippikoulun, jossa hän kertoi oppineensa ainakin polttamaan tupakkaa.

Vaalitaistoa seuratessani on mieleeni tullut, että tahaton komiikka on huumorin paras vaikkakin vaikein muoto.

Lisätietoa Pekka Haaviston veisausharrastuksesta löytyy tästä: https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/8395417e-f2dd-41d9-8bc7-58bdef03d572

Homopresidentti

Seikka, joka varsinkin kansanedustaja Päivi Räsäsen tulisi tulevassa toiminnassaan huomioida, on, että eittämättä Raamattu sen alkuperäisessä ja väärentämättömässä muodossaan jyrkästi kieltää homoseksuaalisuuden selvästi seuraavasti: ”Älä makaa miehen kanssa, niin kuin naisen kanssa maataan, sillä se on kauhistuttava teko.” (3. Moos. 18:22). ”Jos mies makaa miehen kanssa, niin kuin naisen kanssa maataan, he ovat molemmat tehneet kauhistuttavan teon ja heidät on surmattava.” (3. Moos. 20:13).

Edellä kerrotusta huolimatta vaikuttaa vahvasti siltä, että presidentinvaalin toisella kierroksella julkihomo ehdokas tulee saamaan noin 40 % suomalaisten äänistä, vaikka tutkimusten mukaan suomalaiset ovat Pohjolan kansoista selvästi kristillis-siveellisimpiä. Varsinkin suomalaisnaiset näyttävät tutkimusten mukaan jostain syystä pitävän homomiehistä syistä, joita voi vain arvailla.

Itseäni viehättää kovasti ajatus nähdä maassamme homopresidentti, koska se voisi kummasti tuoda lisäväriä maamme suosituimpaan TV-ohjelmaan eli Linnan juhliin, joka juhlatapahtuma ainakin minusta on nykyään turhan pitkästyttävän pönäkkä eikä muu maailma ole tästä meikäläisestä TV-formaatista ollenkaan kiinnostunut.

Luulenpa, että mikäli tulevissa Linnan juhlissa kansaa kättelisi nahkahousuihin ja koppalakkiin pukeutunut homopresidentti ja tämän puoliso hihittelisi taustalla, kuten Antoniolla näyttää olevan tapana tehdä, niin johan Suomi-kuva maailmalla vahvistuisi ja Linnan juhlalähetystä voisi myydä ulkomaille isolla rahalla.

Jos joku ei ole Linnan juhlia vielä sattunut telkkarista näkemään, niin Yle-Areenassa näytteitä on nähtävillä lähes 60 vuoden ajalta: https://areena.yle.fi/tv/ohjelmat/30-2707

Aktin ylistys

Sain sosialistisessa mediassa palautetta siitä, että eilen mainitsemani Taisto Reimaluoto, joka on taustaltaan isänsä puolelta Suonenjoen Kärkkäälän kylän Sikasia, on erinomainen näyttelijä, jota osoittaa varsinkin se, että hän pystyi ihan vakavalla naamalla esittämään Tampereen teatterin pornolauluillassa Juha Wainion kappaleen Pohjolan pidot, joka esitys näyttää olevan nähtävillä youtubessa ja on siellä kovasti katsottu kulttuuritallenne.

Reimaluoto oli aikoinaan ehkä maamme arvostetuin näyttelijä samalla tapaa, kuin toinen kärkkääläistaustainen kulttuurityöntekijä Kari Tapani Jalkanen, joka tuli tunnetuksi taiteilijanimellä Kari Tapio, oli aikoinaan ehkä maamme arvostetuin laulaja. Ihan Kärkkäälän kulttuurisuku Jalkasten naapurissa asui toinen tunnettu kulttuurisuku Balzarit, jonka suvun edustaja Veijo lienee tällä hetkellä yksi maamme tunnetuimmista kirjailijoista.

Joten edellä kerrottuun viitaten joudun toteamaan, että maamme kulttuurinkehto heilahtelee Suonenjoen Kärkkäälän kylällä, vaikka kylä on niin pieni ja köyhä, että sitä ainakin hyvän tarinan mukaan muualla kutsuttiin kurja-Kärkkääläksi, koska kyseisen tarinan mukaan kylällä oli yhteen aikaan vain yksi raha, jota sitten kaikki kyläläiset kävivät ihastelemassa.

Halukkaat voivat halutessaan alla olevasta linkistä tarkastaa, miten Taisto Reimaluoto esittää isojen poikien laulun Pohjolan pidot. Koska lapset tai jopa naiset voivat tätä lukea, niin korostan, ettei esitys sovellu herkille ihmisille, sillä se on niin törkeä, että teatteriyleisöllä näyttää olevan ihan oikeasti hauskaa. Tosin muistelen, että jonain vapun aattona viime vuosituhannella Tampereen teatterin törkeä esitys Aktin ylistys näytettiin jopa maamme televisiossa, mutta en usko, että tällä vuosituhannella sitä voitaisiin tv:ssä esittää, sillä on se sen verran naisia halventava, esineellistävä ja loukkaava. https://www.youtube.com/watch?v=Zs-b6dyt8YY

Kiimaiset poliisit

Kun lukee enemmän, luulee vähemmän. Sandra Hagmanin Suomen homohistorian oppikirjasta, joka on ajankohtainen kirja presidentinvaaliemme vuoksi, opin sen, että ennen sotia Suomessa oltiin homostelun suhteen vapaamielisiä; miehimyksiin suhtauduttiin suvaitsevasti, koska heitä pidettiin harmittomina kummallisuuksina. Hagman ei tosin kerro sitä, että esimerkiksi Mannerheim erotettiin Haminan kadettikoulusta homostelun vuoksi, tosin tämä pystyi jatkamaan sotaopintojaan Pietarissa eikä ilmeisestä harhaviettisyydestä muuten aiheutunut ongelmia urakehityksen suhteen.

Natsi-Saksan oppien saavuttua Suomeen kiristyi kontrollipolitiikka meilläkin; tosin sodan aikaan poliiseilla oli muitakin tehtäviä kuin miehimysten vahtiminen, mutta sodan jälkeen virkavallan resurssit riittivät myös tähän haasteelliseen hommaan. Varsinkin Helsingin lukuisat yleiset käymälät ja niissä harrastettu siveettömyys työllistivät virkavaltaa ja Helsingin poliisilaitokselle perustettiin jopa jonkinlainen homo-poliisiyksikkö.

Senaikaiset Helsingin yleiset käymälät olivat pienehköjä rakennuksia, joiden sisällä oli pieniä koppeja. Näitä koppeja toisistaan erottaviin seinämiin oli tehty pieniä reikiä. Niistä miehet saattoivat tarvittaessa työntää elimensä toisen vessankopin puolelle. Jos toisessa kopissa ollutta asia kiinnosti, hän saattoi tarttua tilaisuuteen.

Tosin kyllä tuollaista reikää voitiin ainakin Heikki Turusen kirjassa Kivenpyörittäjän kylä käyttää myös heterosuhteissa. Ainakin muudan pohjoiskarjalalainen nuori mies uhkasi työntää etuveitikkansa tuollaisesta seurojentalon heterohuussin väliseinän reiästä naisten puolelle, mutta naisten puolelta uhattiin vetäistä kyseisen etuveitikan päähän tarvittaessa solmu, jolloin sen poisvetäminen ei olisi onnistunut.

Poliisit taistelivat Helsingissä yleisten käymälöiden siveysongelmaa vastaan uudenaikaisen teknisin menetelmin. He maalasivat väliseinien reiät tahraavalla maalilla, jonka avulla oli jälkeenpäin tarvittaessa helppo selvittää, missä aikeissa pahennuksen pömpelissä oli vierailtu.

Muuten olen sitä mieltä, että telkkariin olisi saatava vielä yksi poliisisarja lisää, vaikka kyllähän niitä on jo entuudestaan runsaasti. Homopoliisit olisi ihan hyvä tv-sarjan nimi ja se kertoisi siitä 50-luvun Helsingin huoltopoliisin osastosta, joka taisteli homouden vitsausta vastaan. Kummelin pojat voisivat huolehtia tuon rikossarjan tuottamisesta.

Tässä yhteydessä en malta olla kertomatta, että ruotsalaiset poliisisarjat tuottavat uskoakseni maalle enemmän vientituloja kuin maamme puunjalostusteollisuus tuottaa Suomelle. Jouko Turkka ohjasi joskus 80-luvulla vastalauseena ulkomaisille rikossarjoille noin kymmenosaisen sarjan Kiimaiset poliisit, josta ei kuitenkaan tullut kovin suosittua katsojien keskuudessa, vaan pikemminkin päinvastoin.

Kaksi poliisikansanedustajaa jopa kanteli eduskunnan oikeusasiamies Jacob Södermanille Kiimaisista poliiseista, mutta tämä ilmoitti, ettei hän näe aiheelliseksi puuttua maamme elokuvatuotantoon ja ohjeisti kantelijoita sulkemaan televisionsa, jos eivät pidä näkemästään.

Kiimaisiin poliiseihin voi tutustua alla olevasta linkistä. Sikäli tuo elokuva liittyy kotikylääni Kärkkäälään, että elokuvan mainoksessa ilmeilee voimakkaasti Taisto Reimaluoto, jonka isä oli alun perin kärkkääläisiä Sikasen kovia pienviljelijä-metsuriveljeksiä. Taiston setä Esko Sikanen sijoittui joskus sodan jälkeen pidetyissä metsurien SM-kisoissa toiseksi, joka oli kova saavutus, sillä lajin ammattimaisia harrastajia oli siihen aikaan maassamme puolisen miljoonaa. Isäni oli tuossa kisassa viides.
https://areena.yle.fi/1-4191594

Homo-Suomen historia

Eilen äänestysjonossa seisoessani tuli mieleeni Barak Obama, joka muistelmissaan kertoi yllättyneensä, miten vahvasti Amerikan politiikassa vaikutti heimoajattelu eli jako valkoisiin ja mustiin.

Suomessakin näyttää heimoajattelu kannustavan ihmiset hyvin vilkkaasti vaaliuurnille, vaikka harva sitä kehtaa ääneen sanoa. Nyt meillä ei äänestetä niinkään siitä, miten maamme ulkopolitiikkaa tullaan johtamaan, vaan siitä, hyväksytäänkö harhaviettisyys vai ei. Tässä yhteydessä kannattaa muistaa, että vielä runsaat 50 vuotta sitten Pekka Haavisto olisi saattanut hyvinkin presidentinlinnan sijasta päätyä ihan toisenlaiseen linnaan.

Presidentinvaaleihin liittyen kannattaa lukea Sandra Hagmanin kahdeksan vuotta sitten ilmestynyt kirja nimeltään Seitsemän kummaa veljestä, joka on tutkimus homo-Suomen historiasta. Siitä esimerkiksi paljastuu, että suomalaiset miehet pitävät ruotsalaisia miehiä hieman neitimäisinä ja homouteen taipuvaisina, mutta todellisuudessa tilanne taitaa ollakin päinvastainen.

Sandra Hagmanin mukaan Suomen historia on ollut täynnä erilaisia tilanteita, joissa miehet ovat olleet erityisolosuhteissa ilman normaalia kanssakäymistä naisten kanssa. Näinhän oli tilanne esimerkiksi sota-ajan rintamalla, joka kokemus ruotsalaisilta miehiltä puuttui.

Kirjassa kerrotaan sekin, että yksi merkittävimmistä homoeroottisista miljöistä suomalaisessa kulttuurissa on ollut tukkijätkäkulttuuri, johon on liittynyt erilaisia homoeroottisia riittejä, joissa esimerkiksi puukeppi työnnettiin uuden tukkijätkän anukseen, ennen kuin tämä otettiin varsinaiseksi jäseneksi tukkijätkien yhteisöön.

Tuo on kyllä minulle ihan uusi tieto. Paljon olen kuullut monenlaisia juttuja siitä, miten sodan jälkeen varmaankin kymmenet Kärkkäälän miehet kävivät Kakkisen saloilla Hackmannin hakkuissa ja enemmän kylän ukot näitä hakkuita muistelivat kuin sota-ajan asioitaan, mutta enpä ole kuullutkaan, että Hackmannin kämpällä olisi työnnetty seipäitä uusien miesten anuksiin.

Sen olen kyllä lukenut Kalle Päätalon kirjoista, että kun kämpillä ei siihen aikaan ollut telkkaria tai videopelejä eikä iltaisin oikein muutakaan ajankulua ollut, niin miehet huvittelivat ja viettivät vapaa-aikaansa polttelemalla toistensa pieruja. Päätalon mukaan kouluaikanaan kesäisin metsätöissä ollut Urho Kekkonen se vasta innokas pierun polttaja olikin.

https://kauppa.gaudeamus.fi/sivu/tuote/seitseman-kummaa-veljesta/2493221