Heikki Välisalmi - yhteiskunnallinen vaikuttaja	30.01.2020, 18:48
Jokunen aika sitten kirjoitin Heikki Välisalmen novellikokoelmasta Elämän kiertokulku, jossa oli tarina Hööpel-Aepeliksi kutsutusta sisäsavolaisesta merkkihenkilöstä. Samasta kirjasta löytyi myös kertomus Annikista, eli Syvänniemellä 1870-luvulla ajelleesta höyrytraktorista, joka lienee ollut maamme ensimmäinen tai ainakin ensimmäisiä moottoriajoneuvoja ja jonka taival päättyi traagisesti järven pohjaan. Hyvin tuntui siis Heikki Välisalmi olevan perillä Sisä-Savon ja varsinkin Karttulan asioista ja tarkistin netistä, millainen mies oli kyseessä ja paljastui, että alun perin mies olikin sukunimeltään Karttunen, joka selittänee hänen Karttula tuntemuksensa. Muutenkin kyseessä näyttää olevan merkittävä savolainen kulttuuripersoona, mikäli on yhtään uskominen wikipediaa, jota nyt rohkenen jälleen kerran laajasti lainata: "Juho Heikki Välisalmi (nimi vuoteen 1906 Johan Henrik Karttunen; 11. huhtikuuta 1886 Kuopio – 28. maaliskuuta 1947 Helsinki) oli kirjailija, toimittaja, näyttelijä ja sosiaalidemokraattien kansanedustaja. Hän käytti myös nimimerkkiä Hesekiel. Välisalmen vanhemmat olivat poliisikonstaapeli Heikki Karttunen ja Maria Vartiainen. Hän pääsi ylioppilaaksi 1907 Kuopion lyseosta ja työskenteli Otava-lehden toimittajana Kuopiossa 1905–1906, Savon Työmiehen aputoimittajana Kuopiossa 1907, Sosialistin toimitussihteerinä ja päätoimittajana Turussa 1909–1912 sekä Hämeen Voiman päätoimittajana Hämeenlinnassa 1912–1914. Vuosina 1914–1917 Välisalmi oli poliittisista syistä karkotettuna Venäjälle. Palattuaan Suomeen hän oli Hämeenlinnan poliisimestarina 1917–1918 ja lähti sitten erään yksityisen liikkeen asioissa Venäjälle palaten sieltä 1921. 1920-luvulla Välisalmi oli Sosialistin päätoimittajana Turussa 1923–1924, Uuden Auran teatteriarvostelijana Turussa 1925, Kotoa ja kaukaa -lehden päätoimittajana 1925–1926 ja Suomen Sosialidemokraatin toimittajana 1925–1928. Viimeksi hän oli Kustannus Oy Kansanvallan kirjallisena johtajana Helsingissä 1928–1935. Näyttelijänä Välisalmi oli mukana Ida Aalbergin Unkarin-kiertueella 1907–1908. Kiertueen jälkeen hän oli Kotkan työväen teatterin johtajana 1908–1909, Turun näyttämön näyttelijänä 1910, Turun työväen näyttämön johtajana 1910–1911, Hämeenlinnan työväen näyttämön johtajana 1912–1913 ja vielä Pietarin suomalaisen teatterin johtajana 1920–1921 sekä Hämeenlinnan työväen näyttämön näyttelijänä 1922–1923. Hän näytteli 1920- ja 1930-luvuilla useissa elokuvissa. Välisalmi ohjasi sosialidemokraattisen puolueen vaalielokuvan Valveutuminen vuonna 1938. Välisalmi oli SDP:n kansanedustajana 1917–1918 edustaen Hämeen läänin eteläistä vaalipiiriä. Hän oli Valtion draamallisen taiteen asiantuntijalautakunnan sihteerinä ja oli Suomen Kirjailijaliiton johtokunnan varapuheenjohtaja ja Suomen näytelmäkirjailijain liiton hallituksen jäsen. Välisalmi oli naimisissa vuosina 1910–1925 Saima Lydia Lehtisen kanssa. Avioeron jälkeen hän meni uusiin naimisiin 1928 Amanda Aurora Heinosen kanssa. Teoksia Ikeen alta. Runoyritteitä. Savon työväen sanomalehti-osuuskunta, Kuopio 1907 Siperiaan karkoitettuna: muistelmia ja vaikutelmia. 1917 Kärsivä kansa. Runoja. Työväen sanomalehtiosakeyhtiö, Helsinki 1922 40 kuukautta Neuvosto-Venäjällä, muistelmateos. 1923 Karu kamarani. Runoja. Sosialistin kirjapaino-osakeyhtiö, Turku 1924 Vankeja. Kertoelmia ja muistelmia. Sosialistin kirjapaino-osakeyhtiö, Turku 1924 Savolainen "neekeri" kesäreissulla. Pakinoita kesämatkalta Turusta Savoon. Kansanvalta 1925 Veres vanhaa veikeämpi. Maalailuja Savon maalta. Kansanvalta 1925 Esiintyjäin avuksi. Runoa ja suorasanaista, Sos.-dem. puoluetoimikunnan iltamaohjelmia 1. Sosialidemokraattinen Puoluetoimikunta, Helsinki 1926 Ihmisen polku. Kantaatti Suomen työväen laulu- ja soittojuhliin vuodelta 1927, Suomen Työväen musiikkiliiton nuottivarasto 7. Sävellykset Armas Maasalo. Tampere 1926 (uusia painoksia otettu vuosina 1953–1974) Kohtalon koura. Kansanvalta 1926 Savolainen neekeri muilla mailla. Pikku juttuja matkalta Helsingistä Napoliin. Kansanvalta 1926 Rautainen laki. 4-näytöksinen näytelmä. Kansanvalta 1927 Tuhatvuotinen valtakunta. Nelinäytöksinen näytelmä. Kansanvalta 1928 Juhlaruno Pienviljelijäpäiville v. 1929. Pienviljelijäin liitto, Helsinki 1929 Maailman toinen puoli. Kuvauksia. Kansanvalta 1929 Päivän paluu - Maan kutsu, runoja. Pienviljelijäpäiväin ohjelmisto 1930. Pienviljelijäin liitto, Helsinki 1930 Raja. 5-kuvaelmainen näytelmä. Kansanvalta 1932 (yhdessä Veikko Rajakosken kanssa) Elämän virta. Kantaatti Helsingin Työväen mieskuoron 25-vuotisjuhlaan. Sävellykset Väinö Pesola. Maan sävel, Helsinki 1933 Kantaatti Suomen työväen laulu- ja soittojuhliin 1935. Sävellykset Armas Järnefelt. Suomen työväen musiikkiliitto, Tampere 1934 Hämeen raatajat, runoja. Hämeen etel. sos.dem. piiritoimikunta, Hämeenlinna 1933 Elämän maantiellä. Kuvauksia. Karisto 1935 Täysi päivä. Runoja. Kansanvalta 1936 Nuorten vartio. Työläisnuorison marssi. Sävellykset Väinö Pesola. Tampereen Työväen Kirjapaino, Tampere 1937 Toinen porras, romaani. Karisto 1940, 2. painos 1962 Yhteisvoima. Osa kantaatista Maan sävel. Sekakuorolle. Hämeen jättiläinen. Kuka tietää?, runoja. Kirjoittajat Väinö Kivisalo (Hämeen jättiläinen) ja Heikki Välisalmi (Kuka tietää?) Desantti. 1-osainen huvinäytelmä, Propaganda-Aseveljet ry:n näytelmäsarja 11. Porvoo 1944 Kohtalon tähdet. 5-kuvaelmainen näytelmä. 1944 Uusi henki täyttää maan. 2-näytöksinen näytelmä, Propaganda-aseveljet r.y:n näytelmäsarja 12. Porvoo 1944, Tammi 1946 Elämän kiertokulku. Novelleja. Tammi 1946 Mies maailman turulla : muistelmia. 1946 Pane kirves pois. Käsikirjoitus. 1-näytöksinen näytelmä. Elokuvaroolit Murtovarkaus (1926) Muurmanin pakolaiset (1927) Runoilija muuttaa (1927) Herra Elanto (1932, myös käsikirjoittajana) Kahden tanssin välillä (1930) Aatamin puvussa ja vähän Eevankin (1931) Sininen varjo (1933) Voi meitä! Anoppi tulee (1933) Pikku myyjätär (1933) Syntipukki (1935) Valveutuminen (1938) Kommentit (0)
Kruunuhaan suunnistajat	29.01.2020, 21:57
En millään muista, kenenkä poliitikon kirjasta luin eilen mainitun tarinan Iisveden pitkäksi venähtäneestä työtaistelusta, mutta kyseessä saattoi olla vaikkapa Tul:n pitkäaikaisen puheenjohtajan Pekka Martinin muistelmat. Varmaankin samasta kirjasta luin myös tarinan työläisurheiluliikkeen tiimoilta käydystä valtataistelusta joskus sodan jälkeen. Valtataistelussa olivat ratkaisevana asiana seurojen jäsenmäärät. Sosialidemokraattien jäsenrikkain seura oli Kruunuhaan suunnistajat, johon Väinö Leskisen kannattajat haalivat jäseniä jopa Helsingin seudun reservin upseereista. Vastaavasti kommunistien vahva seura Suonenjoen Kunto tai Vauhti, en tiedä kumpaa nimeä sikäläinen työläisurheiluseura siihen aikaan käytti. Seuran jäsenmäärä oli huikea varsinkin, kun ottaa huomioon paikkakunnan vaatimattoman väestöpohjan. Suonenjoen työläisurheiluseuran jäsenluettelo vaikutti aluksi ihan uskottavalta, sillä työläisurheilijoiden syntymäajat ja nimet näyttivät pitävän paikkansa. Sitten kuitenkin joku ymmärsi ihmetellä jäsenistön ikärakennetta, joka oli sangen korkea. Tutkimuksissa selvisi syykin jäsenistön korkeaan keski-ikään. Nimittäin kyseiset työläisurheilijat oli hankittu jäseniksi Valkeisenmäen hautausmaalta. Kommentit (0)
Savolaiset työtaistelut	28.01.2020, 19:30
Kummallista on ay-toiminta nykyään Savossa. Eilen uutisissa haastateltiin sonkajärveläisen talotehtaan pääluottamusmiestä, joka kertoi sekä työntekijäpuolen että työnantajapuolen hiusten harmaantuneen, kun he ovat yhdessä miettineet kainoja lakon välttämiseksi. Tässä yhteydessä on syytä korostaa sitä, että sekä pääluottamusmies että tehtaan toimitusjohtaja olivat kiiltävän kaljuja miehiä. Pääluottamusmies kertoi lopuksi olevansa tämän päivää lakkovahtina tehtaan portin ulkopuolella eikä hänellä ole kykyä selvittää, että onko tehtaalla joku töissä. Luulisin, että pääluottamusmiestä lukuun ottamatta työväki on salatöissä. Nyt tuossa lakkoasiassa on sirkusmaista tunnelmaa, mutta ennen sana "rikkuri" oli kauhistus ja pelottavuudessaan yhtä iljettävä kuin nykyajan sana "kosteusvaurio". Mutta on Savossa ennen osattu lakkoilla ihan oikeasti. Suonenjoen Iisveden taajaväkisessä yhdyskunnassa toimi 30-luvulla saha, jossa käynnistyi työtaistelu, joka jatkuu yhä. Nimittäin sahan työläiset saivat tarpeekseen erään sahan työnjohtajasta, josta ei pidetty. Työnjohtajan nimen perusteella Suomen historia tuntee tämän työtaistelun nimellä Rillan lakko. Ilmeisesti kyse oli ns. poliittinen lakko, koska työnjohtajan katsottiin olevan liian oikeistolainen Iisveden sahalle, koska hän oli sosialidemokraatti. Saha pysähtyi ja niin alkoi maamme historian sitkein lakko, joka jatkuu yhä. Aika oli nimittäin silloin sellainen, että kaikki lakkolaiset saivat nopeasti töitä muualta eikä kukaan muistanut enää huolehtia entisen työpaikkansa lakon lopettamisesta.  Kommentit (0)
Kodinkoneista ja niiden kestävyydestä	27.01.2020, 18:40
Pari iltaa sitten tv:stä tuli ohjelma kirjailija Juha Hurmeesta, joka kertoi heränneensä kerran yöllä ja tajunneensa sen, mikä on todella olennaista maailmassa. Itselleni kävi samalla tavalla seuravana yönä ja herätessäni tajusin kristallin kirkkaasti, mikä todella on olennaista maailmassa.   Tajusin, että Suomeen on säädettävä laki, jonka mukaan tavallisten kodinkoneiden, kuten jääkaapin, pakastimen, pesukoneen, astianpesukoneen ja pölynimurin kuluvien osien on kestettävä 20 vuotta ja niiden kuorien 50 vuotta, jotta maailma pelastuu. Yksittäisten yritysten elinikä ei välttämättä ole noin pitkä, mutta valtion on otettava virhevastuu kodinkoneista, jos valmistajaa ei enää ole.  Toimivien yritysten on kuitenkin maksettava valtion kassaan vakuus tuotteidensa virheiden varalta.   Siinä liikeidea, jolla lyömme ruotsalaiset ja maailman lisäksi myös isänmaa pelastuu. Ruotsalainen Ikea on yksi maailman suurimmista firmoista, joka myy tuotteitaan kaikkialla maapallolla. Sen liikeideana on myydä lautakasoja asiakkaille, joista nämä voivat koota erilaisia huonekaluja, jos osaavat. Suomalaiset yritykset sen sijaan valtaavat lähitulevaisuudessa maailman kodinkonemarkkinat yksinkertaisella ideallaan eli halvalla hyvää.   Hiihtäjä Kalevi Hämäläinen muuten voitti vuonna 1960 palkinnoksi pakastimen, joka oli toiminnassa vielä reilut 50 vuotta myöhemmin, kun miehen elämänkertateos ilmestyi. 60 vuotta kestävän pakastimen valmistaminen tuskin on paljoa kalliimpaa kuin kuusi vuotta kestävien.   Sitä paitsi pakastimenkin kuoret voidaan helposti suunnitella kestämään lähes ikuisesti, kuten esimerkiksi keskiaikaiset piirongit on suunniteltu. Sen sijaan kompressori ei tarvitse olla ikuinen, mutta sen tulisi kuitenkin olla helposti vaihdettavissa oleva. Kommentit (0)
Kallu Tuominen	26.01.2020, 18:01
Lähes kaikkien urheilumuotojen erikoisasiantuntija Kalevi "Kallu" Tuominen siirtyi viime viikolla paremmille urheilukentille 92 vuoden iässä, ja yritin kunnioittaa tämän urheilumiehen muistoa lainaamalla kirjastosta hänen muistelmateoksensa, jonka onnistunut nimi on Kallun muistelmat, mutta sitä ei ollut saatavilla Kuopion Pääkirjastossa. Muistelmat oli kirjoittanut joskus pari kymmentä vuotta sitten entinen maajoukkue koripalloilija Ville Vainio, 205 cm, joka ei tietääkseni ole mitään sukua savolaiselle kansanedustajalle ja ikiliikkujan keksijälle Ville Vainiolle. Luin Kallun muistelmat heti sen ilmestyttyä ja muutama hauska juttu jäi siitä mieleeni. Kallu on jäänyt urheiluhistoriaamme Suomen koripallomaajoukkueen tiukkana valmentajana, joka ainoana suomalaisena on luotsannut meikäläisen palloilujoukkueen ulkomailla pidettäviin kesäolympialaisiin. Koripalloilijamme sijoittuivat Tokiossa kunniakkaalle 11. sijalle. Kallu kutsui koripallomaajoukkueemme leirille myös erään karjalaisnuorukaisen, jolla ei ilmeisesti ollut muita edellytyksiä lajiin, kuin että hän oli venynyt 214 senttimetrin pituuteen, joka siihenkin aikaan oli paljon. Kovaääninen valmentaja Tuominen piti joukkueessa kovaa kuria, mutta kuinka ollakaan eräänä lauantai aamuna hän näki kyseisen hongankolistajan suunnistavan harjoitusten sijasta pikkutakki päällä kaupungille. Tuominen pysäytti miehen ja tivasi mihin tämä oikein oli matkalla. Karjalaisnuorukaisen selitys oli, että "kuule sie poika, nyt mie piän holipäivän". Tarina ei sitä kerro, mutta oletan, että miehen maajoukkueura päättyi siihen. Muistelen, että hongankolistaja oli syntyisin Sakkolasta, eli samasta pitäjästä, josta myös Antero Rokan esikuva Viljami Pylkäs oli kotoisin. Sen suunnan tasa-arvoisen pienviljely-yhteisön miehet eivät olleet tottuneet pokkuroimaan turhia herrojen edessä. Kommentit (0)

Leena Jäppinen 7.9.1954 - 19.12.2019	25.01.2020, 16:04
Tänään oli Helsingin Sanomissa Suonenjoella syntyneen toimittaja Leena Jäppisen muistokirjoitus. En ole viime vuosikymmeninä juuri radiota kuunnellut, mutta Jäppisen juttuja olen seurannut. Monet niistä liittyivät Suonenjoen historiaan, kuten alhaalla olevasta linkistä löytyvä ohjelma vajaan neljännesvuosisadan takaa. Jutun otsikkona on Herra Saidelsson ja tervatehtaan salaisuus. Ohjelma paljastaa sen, ettei Suonenjokikaan ollut täysin sivussa suuren maailman tapahtumista, vaan varsinkin Saksassa ollut juutalaisvastaisuus ulottui myös Sisä-Savoon asti. Ohjelma paljastaa myös sen, että presidentti Kallion sodan alla olevat radiopuheet olisivat ihan täyttä asiaa vielä vieläkin. Ajassamme on paljon samaa kuin 30-luvussa.  Tököttitehtaan perusti Viron juutalainen herra Saidelson 30-luvun lopulla Savoon ja se valmisti koivuntuohesta tervaa elikkä tököttiä. Synnyinkaupunkini on ymmärtääkseni ollut siis  joskus maailman johtava tökötin tuottaja. Mutta mihin tarkoitukseen tököttiä tehtiin, jää arvoitukseksi. Kuitenkin Savossa uskottiin vankasti, että jotain vilunkia tuollaisessa toiminnassa täytyy olla. Epäilyjä herätti myös se, että herra Saidelson kuten myös hänen liikemieskumppaninsa pukeutuivat arkenakin pukuun ja kravattiin. Niinpä Saidelson sai tarinan mukaan 24 tuntia aikaa poistua maasta, tosin todellisuudessa aikaa annettiin kaksi viikkoa. Epäiltiin vahvasti, että juutalaistaustainen liikemies oli Moskovan agentti. Tässä mielipiteessä oli varmasti vankka logiikka, mutta minulle se ei täysin avaudu. Leena Jäppisen jutun voi kuunnella tästä https://areena.yle.fi/1-2654030 . Kommentit (0)
Vänrikki Hiili ja Pentuvänrikki	24.01.2020, 18:41
Päätalon kirjoissa kerrotaan Pohjoisen taivaalla sodan edellä lennelleistä kummituskoneista. Niistä ei silloin julkisuudessa paljoa huudeltu. Niistä suurin osa oli venäläisiä, mutta kyllä suomalaisetkin Blenheimit kävivät rajan takana vakoilulennoilla, joista ei varmaan dokumentteja tehty eikä julkisuudessa huudeltu. Ihmeelliseltä tuntuukin, ettei suomalaisilla tai saksalaisilla ollut tietoa siitä, että Muurmannin radalta oli rakennettu lisähaara Arkangeliin. Jos Muurmannin rata olisi katkaistu Kiestingin korkeudella, siitä ei olisi ollut paljoa vahinkoa venäläisille, koska sen jälkeen laivat olisi ohjattu Murmanskin sijasta vähän pitempää reittiä Arkangeliin. Asiasta voisi vetää sen johtopäätöksen, että Kiestingin korvissa meni paljon miehiä ihan turhaan. Päätalon kirjojen mukaan Kiestingin taistelut olivat hyvin raskaat, mutta tilastojen valossa näin ei ollut, vaikka räjähtävällä luodilla läpiammuttu Päätalo koki asian hyvällä syyllä toisin. Suomalaisia kaatui nettitietojen mukaan vain 170, vaikka Kuusamon hautausmaalta käsin tarkasteltuna sotavainajien, leskien ja orpojen määrä on kohtuuton. Venäläisiä olisi saman nettilähteen mukaan lyöty lihoiksi peräti 15.000, mutta se saattaa olla ropakantaa. Saksalaisista pääsi ainuvastaan 248 kpl. Tosin henkisesti Kiestingin motti oli raskas, koska esimerkiksi kolme kenraali Siilasvuon lähintä alaista kuoli itsemurhan kaltaisella tavalla taistelujen aikana. Eivätkä itsemurhat rajoittuneet vain sota-aikaan, koska Kiestingissä Marskin ritarin arvon hankkinut luutnantti Paavo Koli, josta myöhemmin tuli professori, joka oli perustamassa Tampereen yliopistoa, luopui myös elämästään oman käden kautta 47-vuotiaana. Päätalo käyttää kirjoissaan Kolista nimeä Hiili. Sen sijaan Kolin alainen kersantti Kalle Päätalo epäonnistui itsemurhayrityksessään 40-luvun lopulla. Päätalon kirjoista tuttu Pentuvänrikki, joka oli oikealta nimeltään Paavo Korhonen, sen sijaan eli pitkän ja rikkaan elämän. Hän julkaisi vuonna 2006 omakustannekirjan nimeltään Pentuvänrikki muistelee. Sitä en ole vielä onnistunut saamaan käsiini. Kommentit (0)
Länsiapu	23.01.2020, 18:55
Eilisen jutun kuvassa Aljosha tähystää silmä kovana merelle ja varmistaa, että fasisteista huolimatta amerikkalaisten ystävien avustuslaivat pääsevät turvallisesti Murmanskin satamaan. Vaikka länsiapu kattoi vain pienen osan Neuvostoliiton sotaponnisteluihin tarvitsemista tarvekaluista, niin kyllä se kuitenkin oli melkoinen tavaramäärä. Netistä löytämieni tilastojen mukaan, joita voi tietysti epäillä, lännestä tuli esimerkiksi seuraavanlaista hätäapua: Lokakuusta 1941 elokuuhun 1945 mm: -375833 kuorma-autoa ja 51503 jeeppiä -14795 lentokonetta -1900 höyryveturia ja 66 dieselveturia -4 478 116 tonnia ruokatarvikkeita -185 000 kenttäpuhelinta ja 670 000 mailia kaapelia - 2 300 000 tonnia terästä, joka joidenkin laskelmien mukaan olisi riittänyt 40 000 T-34 panssarivaunun valmistamiseen. Vähän yllättävä tieto on se, että tuosta tavaramäärästä vain neljännes tuotiin Murmanskin kautta. Puolet avusta tuli Siperian halki ja neljännes Persian kautta. Saksalaiset yrittivät tosissaan katkaista Muurmannin rataa ja suomalaiset ainakin teeskentelivät pyrkivänsä samaan, mutta ilmeisesti radan katkaisulla ei olisi ollut kovin suurta merkitystä, koska muitakin kuljetusreittejä oli olemassa. Muuten pasifisti Yrjö Kallinen, joka kaikesta huolimatta toimi myös maamme puolustusministerinä, kirjoitti jossain kirjassaan, että viisaat tutkijat olivat laskeneet, että ensimmäiseen maailmansotaan käytetyillä voimavaroilla olisi kaikille sotaan osallistuneiden valtion kansalaisille, vai olikohan vain perheille, rakennettu talo puutarhoineen. Toinen maailmansota oli kuitenkin vielä paljon kalliimpi projekti. Kommentit (0)

Aljosha	22.01.2020, 19:57
Rohkenen väittää, että jokaisessa Venäjän kaupungissa on vieläkin Lenininkatu ja jokaisessa kylässäkin on Suuren isänmaallisen sodan muistomerkki. Ja senkin rohkenen väittää, että vaikka kylässä ei olisi mikään muu asia vatupassissa, niin kyseinen muistomerkki on viimeisen päälle vatupassissa. Kaikkein vaikuttavin näkemistäni sotamuistomerkeistä on Murmanskiin pystytetty Aljosha-patsas, jolla kunnioitetaan neuvostosotilaita, lentäjiä ja merimiehiä, jotka taistelivat toisessa maailmansodassa. Veistos on 35,5 metriä korkea, joka tekee siitä Venäjän toiseksi suurimman patsaan. Venäjän suurin patsas on Äiti synnyinmaa Volgogradissa, jonka verevä naishahmo on 52 metriä korkea ja jonka kädessä sojottava miekka on 33-metrinen ja painaa 16 tonnia. Aljosha-veistoksen edessä on ikuinen liekki. Jättipatsaan rakentaminen aloitettiin vuonna 1969, ja se valmistui vuonna 1974. Aljosha on nykyään Murmanskin vaikuttavin nähtävyys. Vielä jokin aika sitten kaupungissa oli vielä vaikuttavampi nähtävyys, eli onnettomuudessa tuhoutuneelle Kursk-sukellusveneelle omistettu museo, joka kuitenkin syistä, joita voi vain arvailla, on suljettu. Paikalla käyneet  kertovat, että museossa oli nähtävillä esimerkiksi niitä jäähyväiskirjeitä, joita tukehtumistaan odottavat sotilaat kirjoittivat omaisilleen. Minulle on kerrottu, ettei yksikään silmä poistunut Kursk-museosta kuivana. Ainakin hyvän tarinan mukaan Norjalla olisi ollut laitteet, jolla sukellusvenemiehet olisi voitu pelastaa, mutta norjalaisapua ei suostuttu ottamaan vastaan syistä, joita voi vain arvailla. Kurskin onnettomuuden jälkeen Putinin suosio ei ollut nykylukemissa. Kommentit (0)
Posliinitaidetta	21.01.2020, 18:59
Jatkamme Kurjet lentävät-elokuvan viitoittamalla tiellä hoipertelematta. Suuren isänmaallisen sodan muisto on se liima, jolla Venäjän jättiläisvaltakuntaa yritetään pitää kasassa. Sotaveteraanit ovat sankareita ja heidän pilkkaamisensa on vallan rikoslaissa kielletty. Tosin olen viime matkoilla huomannut, että suurin hurmos on jo haipumassa. Enää ei näe autoja, joiden kylkiin on maalattu Suuren isänmaallisen sodan tapahtumia eikä tuulilaseissa heilu enää musta-oransseja ajajansa isänmaallisuutta osoittavia Yrjön nauhoja, joista nousi aikoinaan meilläkin kohu, kun Suomen liikenneviranomaiset vaativat niitä poistettavaksi liikenneturvallisuutta vaarantavina. Sen verran venäläiseen isänmaallisuuteen viittaavaa vielä viime Viipurin matkalla löytyi, että torilla vanha mies kaupitteli perhekalleuttaan, eli ehkä maailman eniten tehtyä posliinipatsasta, jonka muistelen olevan nimeltään Musiikkihetki rintaman takaisessa metsikössä tai jotain muuta sen kaltaista. Neuvostoliitossa tuollaista halpaa ja hyvää taidetta tuotettiin viisivuotissuunnitelman puitteissa ja tuotannon määrää mitattiin uskoakseni tuotantotonneilla, jota mittayksikköä käytettiin myös dieselmoottorituotannossa ja niinpä Popeda-auto painoikin noin 2000 kilogrammaa. Toinen lähes yhtä suosittu neuvostoliittolainen posliinipatsas esitti pioneeriasuista poikasta saksanpaimenkoira, tai joku muu sen kaltainen laumavartija, rinnallaan. Sen taide-esineen mallina oli Neuvostoliiton suurin nuori sankari Pavlik Morozov, josta tehtiin koko nuorisolle esikuva. Pavlik ainakin tarinan mukaan ilmiantoi viranomaisille kansalta viljaa kätkeneen kulakki-isänsä, jonka johdosta sankaripioneerin sukulaiset surmasivat pojan. Samanlainen kohtalo olisi varmaankin odottanut myös suonenjokelaista mansikkatilan poikaa, joka olisi ilmoittanut verottajalle tilan todellisen sadon määrän. Tuo haitarimies-patsas olisi maksanut 40 euroa, joten en sitä kyennyt ostamaan. Sen sijaan telkkarin vieressä kunniapaikalla minulla seisoo kipsiin valettu Pronssisotilas-patsas, joka toista kymmentä vuotta sitten aiheutti mellakoita Tallinnassa, kun alkuperäinen luonnollisen kokoinen veistos siirrettiin kaupungin keskustasta Puna-armeijan hautausmaalle. Hankin sen koriste-esineen urheiluhistoriallisista syistä eikä se montaa euroa maksanut. Nimittäin Pronssisoturin mallina oli virolainen sekä kreikkalais-roomalaisen että vapaan painimuodon raskaansarjan Berliinin kisojen olympiavoittaja Kristjan Palusalu.  Kultamitalivoimistelija Heikki Savolainen kertoo muistelmissaan, miten jossain Rukajärven suunnalla jättiläiskokoinen puna-armeijalainen loikkasi luoteja väistellen juosten linjojen yli suomalaisten puolelle. Savolainen oli ottamassa miestä vastaan ja tunnisti hänet, koska oli itsekin olympiasankari samaisista kisoista. Tämä jättiläiskokoinen sotilas oli peräti 184-senttinen, 95-kiloinen ja kengännumero oli 47. Itsekin alan kohta tuntea itseni suurmieheksi. Kommentit (0)
Keskisarja ja Päätalo sekä työhyvinvointi	20.01.2020, 17:59
Historiantutkija Teemu Keskisarjalla on sana hallussa. Sen todistaa alta olevasta linkistä löytyvä Kalle Päätaloa käsittelevä luento. Keskisarja jopa myöntää luennossaan, että Kalle Päätalon tuotantoon perehtyminen teki hänestä yhteiskunnalle hyödyllisen veronmaksajan. Nimittäin 26 ikävuoteen asti hän oli ollut totaalikieltäytyjä palkkatyön suhteen, sillä tupakanpoltto, kaljan juonti ja shakki antoivat tälle nuorelle miehelle enemmän elämänsisältöä. Sitten Keskisarja alkoi lukea Päätaloa ja oppi, että työnteolla voi saavuttaa hyvinvointia ja sosiaalista arvostusta kuten asia onkin. Luennossaan Keskisarja ihmettelee nykyajan virastojen näppäilijöiden ja käppäilijöiden jatkuvaa valitusta työelämän vastuksista. Hänen mielestään ihmisiltä puuttuu suhteellisuudentaju. Turha valitus loppuisi, kun nykyajan työelämän raskaudesta valittavat vietäisiin joksikin aikaa 30-luvun kämpälle metsätöihin. Itsekin olen tuon asian joskus keksinyt ja toimistolle kävellessäni lohduttanut itseäni, ettei minun tarvitsekaan kahlata miehustaa myöten lumihangessa Sankaripuiston ison petäjän äärelle, kyykistyä sen juurelle ja alkaa pokasahalla nirhaamaan sitä poikki. Keskisarjan luennon huipennus on noin kohdalla 37 minuuttia 30 sekuntia, jolloin hän kertoo omista ylitsepääsemättömän tuntuisista vaikeuksistaan, joita olivat sillä kertaa nuhan poikanen, asuntolainan viimeinen erä, autonkatsastus sekä sopujen särkyminen akan ja sikiöiden kanssa. Silloin hän sai lohtua ja rohkaisua muistellessaan ilmeisesti Täysi tuntiraha kirjan jaetta, jossa elämässään ihkatiukalle joutunut jätkä valittaa, että "oikiastaan olisi se isäukko, saatana, saanut nussia kouraansa, kun minut siitti ja ryypätä kourastaan."  https://www.aamulehti.fi/a/548dc4f4-416a-4346-a6fe-cb0934c5b5dd Kommentit (0)
Rosa Liksom ja kurjet	19.01.2020, 20:58
Viime yönä Teemalla esitettiin Rosa Liksomin toive-elokuva Kurjet lentävät, joka on kertomus sodan julmuudesta ja sen jättämistä vammoista ihmisten mieliin. Se on Mihael Kolozotovin ohjaus vuodelta 1957, jolloin Neuvostoliitossa elettiin suojasään aikaa ja elokuvaohjaajillakin oli taiteellisia vapauksia. Rosa Liksom kertoi, että kun hän näki elokuvan ensimmäisen kerran, itkivät kaikki filmin loppukohtauksen aikana. Siinähän kaunis Tatjana Samoilova odottelee kukkapuketin kanssa turhaan Boristaan asemalla riemuitsevan väkijoukon keskellä. Neuvostoliitossa oli sota-aikana vähän hidas tiedonkulku eikä sulhasen kohtalosta ollut täyttä varmuutta. Boris ei siis saapunut, mutta lännestä lensi kuitenkin kurkimuodostelma aseman yli. Venäläisen uskomuksen mukaan sodasta palaamattomat miehet ovat muuttuneet kurjiksi. Itse en kuitenkaan itkenyt loppukohtauksen aikana. Mikäli kohtauksen taustalla olisi soinut Mark Bernesin pehmeällä äänellä esittämä Kurjet, olisin hyvinkin voinut luopua miehuudestani. Mielestäni kun edellisen kerran Kurjet lentävät-elokuvan näin, soi Bernes lopussa taustalla. Mark Bernes, joka oli alun perin sukunimeltään Neuman, joka viittaa juutalaisuuteen ja jonka nimen mies vaihtoi syistä, joita voi vain arvailla, levytti Kurjet vähän ennen kuolemaansa. Ehkä laulu oli hänen testamenttinsa ja hän toivoi voivansa liittyä kurkiparveen kiitävään. Bernes, joka oli kova tupakka mies, kuoli keuhkosyöpään.  Bernesiä voi kuunnella tästä https://www.youtube.com/watch?v=QsWqr_9Px48 ja Kurjet lentävät-elokuvan voi katsoa tästä https://areena.yle.fi/1-2388086. Meillä mökin seinällä on tuo Kurjet lentävät-elokuvan juliste, josta voi todeta, että pikkuisen mitättömän oloinen oli kauniin Tatjana Samoilovan Boris ja se seikka lisää filmin koskettavuutta meidän kaikkien mitättömän oloisten miesten mielissä. Kommentit (0)
Kups - Pietarin Zenith	18.01.2020, 16:38
Äsken kohtasivat Lippumäen Pohjoismaiden tai ehkä koko maailman suurimmassa kuplassa Kups ja Pietarin Zenith jalkapalloilun merkeissä. Kuopiossa on 116.000 asukasta ja Pietarissa laskutavasta riippuen 5 - 8 miljoonaa, joten joukkueiden välinen tasoero oli melkoinen. Savolaisten näköiset nuorukaiset olivat selvästi alakynnessä kaikenlaisia kansallisuuksia ja rotuja edustavaa joukkuetta vastaan. Peli päättyi murskalukemiin 6 - 0. Erikoisuutena mainittakoon, että kuudes maali ammuttiin 45 metristä. Vaikka olen monilla jalkapallokentillä taistellut, niin en ole ennen nähnyt noin kaukaa tehtyä täysosumaa. Maalivahtia ei voi asiasta syyttää, koska hän oli aivan oikea oppisesti sijoittunut eli oli oman kenttäpuoliskon puolivälissä valmiina katkomaan syöttöjä, kuten jalkapallokoulussa opetetaan. Nyt vain vastustaja oli liian taitava. Kansainvälinen Kups oli siis tällä kertaa selvästi parempi. Pietarin Zenithin savolaisten näköiset pelaajat eivät kyenneet vastamaan kuopiolaisten mustien miesten fyysiseen ylivoimaan. Pietarin Zenith on tunnetusti rasistinen joukkue, joka ei huoli riveihinsä yhtään tummempihipiäistä pelaajaa eikä se sen vuoksi voi menestyä kansainvälisillä kentillä. Pietarilaisten savolainen ulkomuoto johtuu taas siitä, että sikäläisten asukkaiden sukuja tutkittaessa tulee hyvin pian vastaan tsuhna. Joukkueiden tasoeroa selittää myös se, ettei Zenith ollut mukana läheskään parhaalla joukkueellaan, vaikka katsomossa kyllä kerrottiin, että kentällä viiletti joku kymmenen miljoonan euron hintainen mies. Kupsilaisten yhteen laskettu arvo lienee noin miljoona. Kommentit (0)

Vain yksi kärkkääläläinen palkittiin Urheilugaalassa	17.01.2020, 19:23
Pikkuhiljaa alkaa hiipumaan Suonenjoen ja Kärkkäälän kylän vankka urheilumaine. Muistanpa, miten Sapporon olympialaisissa neljä suonenjokelaista oli kisajoukkueessa; tosin saman verran oli myös helsinkiläisiä. Suonenjokelaiset toivat kuitenkin kolme mitalia, mutta hesalaiset eivät ainuttakaan. Suonenjokelaisten kultakin oli lähellä, mutta ampumahiihtäjä Salpakarin Yrjön yksi laukaus lipsahti puolisen milliä ohi. Ei siis ole enää Suonenjoki urheilukaupunki. Ainoastaan lentopalloilija Lauri Kerminen palkittiin eilen lajinsa parhaana Urheilugaalassa ja Kärkkääläänkin tuli vain yksi palkinto eli Suhos-Kake kävi pokkaamassa ja pitämässä kiitospuheen Suomen parhaaksi urheiluseuraksi valitun Lahden Suunnistajien puheenjohtajan ominaisuudessa ja hyvin Kake esiintyikin. Aika yllättävä asia minulle, että Suhosen Kauko kunnostautuu urheilupuolella, koska kouluaikaan molemmat Suhosen veljekset tunnettiin enemmänkin teräväpäisinä ja hyvätapaisina sekä koulussa menestyvinä nuorukaisina, jotka eivät niinkään olleet urheilullisesti suuntautuneita kuten muut nuoret kylällä, jossa melkein joka mökistä löytyi vähintäin piirinmestri. Nyt Kauko on kuitenkin kunnostautunut urheiluelämän järjestöpuolella ja johtaa maan parhaaksi valittua urheiluseuraa. Muistanpa muuten, miten alakansakoulun opettaja Turtiainen kertoi meidän muiden olevan jokseenkin toivottomia ja suurelta osin menetettyjä tapauksia ja ainoastaan Suhosen pojissa hän ei ole koskaan havainnut mitään moitittavaa. Suhos-Kaken ansiokkaan esiintymisen voi katsoa alla olevasta linkistä 19 minuutin kohdalta alkaen.   https://areena.yle.fi/1-50336955 Kommentit (0)
Sirkustaitelija Hööpel-Aapel	16.01.2020, 20:06
Luin tuossa Heikki Välisalmen vuonna 1946 painetun novellikokoelman Elämän kiertokulku, jonka ensimmäinen luku on nimeltään Hööpel-Aapel, jonka oikean nimen kerrotaan olevan Aapel Airaksela. Itse rohkenen väittää, että kirjailija on jostain syystä ottanut oikeudekseen vääristää Aapel Airaksisen nimen erheelliseen muotoon. Välillä miestä kutsutaan myös kotitalonsa mukaan Alapihan Aatamiksi, ja kun tarkistin asian netistä, niin kyllä Alapiha-niminen tila löytyy Karttulan Airakselasta. Aapeli oli erilainen nuori. Kun kylän muu väki raatoi pienillä ja kivisillä pelloilla, niin hän ei työstä piitannut lain, vaan kiikkui puunoksissa ja harrasti muutenkin voimisteluksi kutsuttua ajanhaaskausta. Lopulta kotiväki kyllästyi niin perusteellisesti työnvieruksijaan, että nuorukainen ajettiin maailmalle. Ja niinhän siinä sitten kävi, että kun kyläläiset vain jatkoivat raatamistaan pienillä ja kivisillä pelloillaan, niin Aapel sen sijaan palkattiin sirkuksen akrobaatiksi kiertämään Eurooppaa. Kyläläisille kävi elämässään huonommin, koska he eivät olleet ollenkaan ymmärtäneet treenata, kuten Aapel teki. Sirkukseen kyllästyttyään Aapel värväytyi Suomen kaartiin ja kohosi riskinä ja komeana miehenä vallan esimiesasemaan. Kun Pietarissa oli sotaharjoitukset ja paraati, niin itse keisarikin kiinnitti huomiota ryhmäänsä johtavaan aliupseeriin ja kävi tältä tiedustelemassa, että missä noin komeita miehiä kasvaa. Jostain syystä Elämän kiertokulussa ei mainita, että tämä uljas soturi oli kasvanut Karttulan Airakselassa - tosin kyllähän Aapel myöhemmin asusteli myös vävynsä luona Kärkkäälän Satulamäentien varressa sijainneessa mökissäkin. Aapel, joka korosti olevansa rauhan mies, kunnostautui Turkin sodassa siinä määrin, että hän sai useita korkeita kunniamerkkejä. Tosin kyläläiset uskoivat niiden olleen rihkamakaupasta hankittuja, kun niitä sotasankari myöhemmin syntymäkyläänsä paluun jälkeen ihmisille esitteli. Kyläläiset eivät edes uskoneet miehen olleen koko Turkin sodassa. Kun Aapel palasi seikkailuvuosiensa jälkeen veljensä omistamaan syntymätaloonsa, veli ei oikein käsipäivää sanonut ja kun tulija väitti olleensa Turkin sodassa vääpelinä, tokaisi veli siihen, että "hööpelinä olit" ja niin sai Hööpel-Aapel lisänimensä, joka välillä lyheni pelkäksi Hööpeliksi. Sitten, kun Bulgarian itsenäistymisestä oli kulunut 60 vuotta, saapui sotilaspiirin päällikkö tuomaan 90-vuotiaalle Aapelille Bulgarian kuninkaan lähettämän urhoollisuusmitalin, oli kyläläistenkin uskottava Hööpelin tarina todeksi. Aapel kuoli 91-vuotiaana ja hautajaisissa oli paikalla vallan kunniakomppania. Tiedossani ei ole, haudattiinko sotasankari Karttulaan vai Suonenjoelle.  Kommentit (0)
Leuka - syntymävahva maalinsylkijä	15.01.2020, 19:02
Lauri "Leuka" Mononen oli suomalaisen jääkiekkoilun kirkkaimpia tähtiä, joka muistetaan luotettavana maaotteluratsuna ja kovana pääsarjatason maalinsylkijänä. Hän teki vuonna 1977 Amerikan rahakaukalosta paluunsa jälkeen heti ensimmäisessä ottelussa Hifk:n paidassa kuusi maalia vierasottelussa Tampereen Työväenyhdistyksen Urheilu- ja Voimailuseura Kilpa-Veljet r.y:tä vastaan, joka joukkue tunnetaan selvästi paremmin nimellä Koovee. Kuusi maalia samassa ottelussa on tälläkin hetkellä liigan ennätys, tosin myös Arto Javanais-vainaa on pystynyt samaan. Mononen teki vuoden 1972 mm-turnauksessa yhteensä yhdeksän maalia, joka pysyi pitkään Suomen ennätyksenä, kunnes Sebastian Aho vuonna 2018 ylsi kymmeneen täysosumaan. Leuka muistetaan ennen kaikkea juonikkaana harhauttelijana, mutta sen lisäksi hän oli myös hyvin syntymävahva, kuten monet muutkin Monosen suvun miehet. Sekä Monosen isä että kaksi setää palveli sota-aikana sotapoliiseina, koska olivat niin riskejä miehiä. Kiekkouransa jälkeen Lauri Mononen siirtyi ravintolabisneksen puolelle, jota kestikin 15 vuotta ennen kuin valuuttalainat sotkivat bisnekset ja muutkin asiat eikä mies tiettävästi ollut viimeisinä vuosinaan mikään vesipoika. 68-vuotias Mononen löytyi toissa kesänä hukkuneena Kesälahdella kesämökkinsä rantavedestä. Jääkiekon pelaajayhdistys kustansi hänen hautajaisensa. Lauri Mononen oli tavallaan jatkoajalla, koska hän oli lähellä hukkumista jo parikymmentä vuotta aiemmin. Sen tapauksen muistot varjostivat hänen loppuelämäänsä.  Leuka oli joskus viime vuosituhannen lopulla kahden muun miehen kanssa kokemassa mökkijärvellään verkkoja pimeänä lokakuun iltana ja jostain syystä veneen tappi oli päässyt irtoamaan eikä sitä onnistuttu siinä tohakassa löytämään. Vene upposi ja kaksi miestä hukkui. Sen sijaan Mononen jaksoi entisen urheilijan kunnolla nippanappa uida haalarit päällä ja kumisaappaat jalassa kilometrin matkan rannalle. Tuon tapauksen jälkeen mies masentui ja erakoitui. Kommentit (0)
Joululahjat kannattaa hankkia hyvissä ajoin	09.05.2019, 18:00
Sen verran jatkan eilen aloittamaani kirjakehua, että jos itselläni olisi vähänkin ylimääräistä rahaa ja jos joku minulle kaupittelisi alla olevien kirjojen kaltaisia hengentuotteita, niin kyllä minä vakavasti harkitsisin ostopäätöksen tekemistä jo pelkästään säälistä ja saattaisin hyvinkin päätyä hankintapäätökseen. Kyllä taiteen vuoksi kannattaa välillä vähän uhrautuakin, niin sitten tuntee itsensä hyväksi ihmiseksi. Korostaisin vielä sitä, että joululahjojen keksiminen kanssaihmisille on vuosi vuodelta yhä entistäkin enenevämmässä määrin vaikeaa ja lahjasuunnitelmien pohtiminen kannattaa sen vuoksi aloittaa jo hyvissä ajoin. Alla olevat suhteellisen kauniit kirjat saattaisivat olla ihan hyviä joululahjoja ainakin henkilölle, jolla on jo kaikkea. Noita kirjoja hänellä ei todennäköisesti vielä ole. Kommentit (0)

Köyhälistön parista nousseet kiekkotähdet	14.01.2020, 18:51
Ruotsin kiekkohistoriadokumentti kertoi, että myöhemmällä iällä kuuluisuuteen ja varmaankin myös rikkauteen kohonneet saamelaistaustaiset ruotsalaisveljekset Börje ja Stig Salming olivat lähtöisin sikäläisen mittapuun mukaan vaatimattomista oloista tiettömien taipaleiden takaa Lapin erämaasta. Sieltä perhe muutti Kiirunan kaivoskaupunkiin, jossa veljekset pääsivät aloittamaan jääkiekkoharrastuksensa. Poikien isä kuoli kaivosonnettomuudessa, kun Börje oli viisivuotias, joten kovin leveää ei tulevien ammattilaiskiekkoilijoiden leipä ollut edes hyvinvoivassa länsinaapurissa. Mutta varmaankin se oli leveämpi kuin joensuulaisveljesten Erkki ja Lauri Monosen lapsuuden leipä. Monoset asuivat yhden huoneen ja keittiön mökissä, vaikka perheeseen oli siunaantunut kymmenen lasta. Nukkumapaikankin löytäminen oli noissa oloissa vaikeaa, kertoo Erkki Mononen Kiveen hakatut-teossarjan seitsemännessä osassa. Kun Erkki Mononen oli 13-vuotias, löytyivät Monosten tädin ullakolta tämän sodassa männeen miehen 45 numeron hokkarit ja kun niihin älysi pistää sisälle syylingit ja muutamat villasukat, niin loppu onkin sitten suomalaista urheiluhistoriaa. Nykyäänkään ei köyhälistön parista tulevilla nuorilla ole helppoa nousta jääkiekossa maailmanhuipulle. Niinpä lahjakkaiden Suomen maajoukkueessa pelanneiden Markus ja Joonas Odenin yksinhuoltajaäiti on joutunut tekemään yhtä aikaa neljää työtä rahoittaakseen poikiensa harrastuksen eikä sekään ole aina riittänyt, vaan välillä on joutunut vinguttelemaan kovasti luottokorttia.  Kommentit (0)
Jääkiekon Dirty-Harry	13.01.2020, 18:36
Olen ajatellut Kanadan olevan hyvin paljon Pohjoismaiden kaltainen lempeä hyvinvointi yhteiskunta toisin kuin sen rajanaapuri USA, mutta nyt on syytä tarkistaa näkemystä. Nimittäin tv:n Ruotsin jääkiekkohistoriasarjassa haastateltiin kanadalaista Harry Smith-nimistä maajoukkuemiestä, josta helposti ymmärrettävästä syystä käytetään hellittelynimeä Dirty-Harry. Tämä leppoisa Dirty-Harry muisteli lempeästi nauraa hekotellen, miten maaotteluissa ruotsalaispelaajia pyrittiin pelottelemaan vahingoittamalla heitä ihan tarkoituksella. Siinä meni ruotsalaisilta leukaa ja polvea sekä Ulf Sternerkin keihästettiin mailalla vallan tajuttomaksi. Dirty-Harry kuitenkin korostaa makeasti nauraa hekotellen, ettei hän tarkoituksella vahingoittanut vastustajia, mutta heillä oli paha tapa aina osua häneen. Ruotsissa vuonna 1962 käydyssä maaottelussa kävivät tunteet jopa niin kuumina, että ryhmä ruotsalaispoliiseja liukasteli kentälle rauhoittamaan joukkotappeluksi äitynyttä ottelua. Itselläni on muuten mielikuva lapsuuden ajalta, että Suomessakin vieraillut Kanadan amatöörimaajoukkueena esiintynyt joukkio pani niin rähinäksi kentällä, että myös meillä tarvittiin poliisivoimia, jotta rikkeeseen syyllistyneet kanukit saatiin pois kaukalosta tai ainakin jäähyaitioon kärsimään jopa viiden minuutin rangaistuksiaan. Kanadassa jääkiekossa oli ainakin vielä 50-luvulla niin kova taso eurooppalaisiin verrattuna, että muistaakseni vuonna 1958 maailmanmestaruuden voitti jokin palomiehistä koottu yhdistelmä. Taisi olla kyseessä se joukkue, joka voitti Suomen 24-0 ja kun kanadalaiset joutuivat jossain vaiheessa pelaamaan alivoimalla, suomalaiset eivät koskeneet kiekkoon kertaakaan tämän jäähyn aikana. Ruotsin jääkiekkohistoriaan voi tutustua tästä linkistä https://areena.yle.fi/1-50155156 . Kommentit (0)
Siniristimme ja Ruotsin jääkiekko	12.01.2020, 19:57
Teemalla näytettiin päivällä toinen osa Ruotsin jääkiekkohistoriasta kertovasta ohjelmasarjasta, ja käsitykseni länsinaapurista kunnioitettavana sivistysvaltiona vahvistui. Jos ryhdyn tulevaisuudessa harrastamaan valtakunnan politiikkaa, tulen ajamaan sitä, että Suomen pitäisi pikimmiten esittää Ruotsi-Suomi-suurvallan elvyttämistä reilun kahden sadan vuoden tauon jälkeen. Ennusteiden mukaanhan Ruotsilla tulee menemään jatkossa hyvin ja siellä asuu vuonna 2050 13,5 miljoonaa nuorta ja vaurasta ihmistä, kun taas Suomessa tulee silloin olemaan 5,3 miljoonaa vanhaa ja vähemmän vaurasta asukasta.  Jopa vanha pelätty maaotteluratsu Ulf Sterner paljastui ohjelmassa vanhaksi lempeäksi herrasmieheksi. Muistan, että minun lapsuudessani häntä pidettiin meillä melkoisena ihmishirviönä; jopa pahempana ihmishirviönä kuin Ruotsin maajoukkuemaalivahti Leif "Honken" Homqvistia. Sikäli Ulf Sterner oli kovaluonteinen urheilijanuorukainen, että kun hän koulun jälkeen oli tavallinen tehdastyöläinen, hän uskaltautui kieltäytyä maksamasta ammattiliiton jäsenmaksua, jonka jälkeen kaikki muut tehtaan 135 työntekijää kieltäytyi puhumasta hänelle. Erityisesti silmääni ohjelmasta pisti se, että Ruotsin jääkiekkomaajoukkueen pelipaitaa koristi aikoinaan jostain merkillisestä syystä selvästi meikäläinen siniristi, vaikka asiaa ei mustavalkokuvasta pysty luotettavasti todentamaan. Ilmeisesti risti oli kuitenkin keltaisella pohjalla toisin kuin Suomella, isiemme maalla. Myöhemmin ruotsalaiset korvasivat siniristin nykyisellä kolmella kruunulla. Myös Ruotsin yleisurheilumaajoukkueella oli käytössään siniristi. Ainakin jossain kuvassa länsinaapuria edustanut Edwin Widen yrittää pysyä joittenkin olympialaisten kympillä Nurmen ja Ritolan kyydissä siniristipaita yllään. Sikäli hänellä olikin perusteita siniristin kantamiseen, että alunperin mies oli suomalainen, mutta vuoden 1918 tapahtumien järkyttämänä hän muutti lahden yli, koska piti Ruotsia sivistysvaltiona. Kommentit (0)
Jallu Kaipiainen	11.01.2020, 18:07
Olen tutkiskellut tuossa Viipurin historiaa ja todella mielenkiintoisiin ihmiskohtaloihin olen törmännyt. Kun sitten joskus olen olen tekemässä Aki Kaurismäen oikeana kätenä elokuvaa Viipuri -18, niin esitän, että miespääosassa on ainakin punakaartin komppanianpäälliköksi edennyt Hjalmar "Jallu" Kaipiainen, josta hänen alaisensa myös käyttivät hellittelynimeä Rosvo Kaipiainen. Hellittelynimi viittaa miehen rikolliseen taustaan, joka ei ollut este sotatoimissa menestymiselle, koska Jallu korvasi puutteensa römeällä bassoäänellä, jolla hän esitti ajanhenkeen sopivia lauluja. ´ Jallu on sopiva miespääosaan, koska naispääosaanhan valitsin eilen madonnamaisen Sofia Hjulgrénin. Koska elokuvassa tulee pyrkiä poliittiseen tasapuolisuuteen eikä ihmiskuvauksen tule olla kaavamaista, niin Jallu täydentää filmiä sopivasti, koska hän ei ollut mikään pyhimys, vaan lievästikin ilmaistuna vähemmän luottamusta herättävä tyyppi. Jallun rooliin olen päättänyt valita Kaurismäen filmien vakiokasvon Sakari Kuosmasen, joka myös ulkonäöltään muistuttaa roolihahmoaan. Jos nyt hakemalla haetaan jotain puutteita henkilövalinnassa, niin puute on se, että kun Jallu oli römeä basso, niin Kuosmanen laulaa mieluummin kovaa ja korkealta. Jallu Kaipiaisen persoonaa valotan seuraavilla Wikipediasta ottamillani hajatiedoilla: Hjalmar (Jalmari) Kaipiainen (15. marraskuuta 1888 Sippola – 23. toukokuuta 1918 Viipuri) oli joutsenolainen sahatyömies, joka toimi sisällissodan aikana punakaartin puolella rintamakomentajana. Kaipiainen johti joukkoa, joka syyllistyi kansalaissodan punaisten puolen yhteen suurimpaan joukkomurhaan, jossa tapettiin noin 30 ihmistä Viipurin lääninvankilassa. Nuorena Kaipiainen työskenteli sahatyömiehenä Joutsenossa ja Lappeella. Kaipiainen syyllistyi useisiin omaisuusrikoksiin. Ensimmäisen tuomion hän sai 18-vuotiaana varkaudesta ja luvattomasta viinanmyynnistä. Vankilassa Kaipiainen istui kaikkiaan neljä kertaa. Vapauduttuaan keväällä 1917 Kaipiainen sai työtä Lamposaaren työväentalon vahtimestarina ja liittyi punakaartiin.Omapäisenä miehenä hän herätti epäluottamusta ja pelkoa omiensakin keskuudessa. Rikostaustansa vuoksi häntä nimitettiin "rosvo-Kaipiaiseksi". Sisällissodan puhjettua Kaipiainen toimi rintamapäällikkö Viktor Ripatin adjutanttina. Ripatti nimitti Kaipiaisen komppanianpäälliköksi. Myöhemmin Kaipiainen toimi Taipalsaaren rintaman ylipäällikkönä. Sodan loppuvaiheessa Kaipiainen vetäytyi joukkojensa rippeiden kanssa Viipuriin. Hän oli vastuussa 27. huhtikuuta 1918 tapahtuneesta Viipurin lääninvankilan verilöylystä, jossa hänen johtamansa joukko tunkeutui lääninvankilaan ja surmasi humalapäissään noin 30 vankia, joista osa oli punaisten ottamia poliittisia vankeja ja osa vankilan entistä henkilökuntaa. Joukko tappoi ensin Karjalan Kansalaisliiton johtajan ja kansanedustajan Leander Ikosen, tehtailija ja kansanedustaja Matti Pietisen, ratainsinööri Tallgrenin ja vankilan entisen vahtimestarin Ahlgrenin. Sen jälkeen pidettiin istuntoa, jossa silminnäkijäkertomuksen mukaan mukana ollut nainen olisi valinnut surmattavat. Joukko murhasi entisen vankilanjohtajan Johan Stråhlmanin, Vuoksenniskan asemapäällikön Edvard Tojkanderin ja joitakin muita. Lopuksi joukko meni vankien yhteistilaan. Vangit yrittivät puolustautua asein ja rytäkässä Kaipiainen itse haavoittui. Hän luovutti johdon Albin Piskoselle. Albin Piskonen oli entinen vanki ja hän ampui verilöylyssä vankilanjohtajan. Joukko heitti vankien yhteistilaan käsikranaatin surmaten 4–5 henkilöä ja haavoittaen useita. Myöhemmin yöllä tapettiin vielä vankilan uusi vahtimestari Mannermaa. Kaipiainen jäi valkoisten vangiksi Myllymäen koulussa toimineessa kenttäsairaalassa, jonka pihalla hänet teloitettiin 23. toukokuuta 1918. Hänen isänsä Jaakko Kaipiainen, joka oli kuulunut Rutolan punakaartiin, ammuttiin Lappeenrannassa. Hänen morsiamensa Martta Hänninen ja veljensä Lappeen punakaartin hiihtokomppanian päällikkö Evert Kaipiainen ammuttiin Viipurissa. Viipurin lääninvankilan surmia pidetään suurimpana punaisten joukkojen suorittamana yksittäisenä joukkomurhana. Viipurin murhien kostamisen arvellaan olevan yhtenä motiivina myöhemmille Lappeenrannan ja Taipalsaaren punaisten teloituksille. On myös arveltu, että käsky niihin olisi tullut ylemmältä taholta, mutta siitä ei kuitenkaan ole todisteita. Sodan aikana Kaipiainen oli syyllistynyt myös muihin väkivallantekoihin, esimerkiksi Korvenkylän taistelun jälkeen 13. helmikuuta hän ampui vangiksi otettua valkoisten tiedustelijaa Kalle Pellistä päähän. Pellinen ei kuitenkaan kuollut heti vaan toinen punakaartilainen viimeisteli teon. Kaipiainen jäi valkoisten vangiksi Myllymäen koulussa toimineessa kenttäsairaalassa, jonka pihalla hänet teloitettiin 23. toukokuuta 1918. Hänen isänsä Jaakko Kaipiainen, joka oli kuulunut Rutolan punakaartiin, ammuttiin Lappeenrannassa. Hänen morsiamensa Martta Hänninen ja veljensä Lappeen punakaartin hiihtokomppanian päällikkö Evert Kaipiainen ammuttiin Viipurissa.

Sofia Hjulgren	10.01.2020, 19:22
Ensiksi ajattelin, että Viipuri -18-elokuvan voisi ohjata sotafilmeistä tunnettu Aku Louhimies, mutta kun hän joutui sattuneesta syystä äskettäin kyseenalaiseen maineeseen, olisi parempi vaihtoehto sittenkin Aki Kaurismäki, joka ei tähän mennessä ole tunnettu sotafilmeistä. Kati Outinen olisi hyvä näyttelemään elokuvan päähenkilöksi kaavailemaani Sofia Hjulgrenia, jonka mielenkiintoisesta persoonasta kaivan Wikipediasta esiin seuraavat hajatiedot: Edla Sofia Hjulgrén (o.s. Lundström, 28. kesäkuuta 1875 Kullaa – 22. toukokuuta 1918 Viipuri) oli suomalainen kutoja ja työväenliikkeen vaikuttaja, joka toimi sosialidemokraattisen puolueen kansanedustajana vuosina 1914–1917. Suomen sisällissodan aikana hän kuului Lappeenrannan punakaartin esikuntaan, vaikka olikin vastustanut aseelliseen kapinaan ryhtymistä. Hjulgrén vangittiin Viipurin taistelun jälkeen sodan viimeisinä päivinä ja teloitettiin myöhemmin toukokuussa valtiopetoksesta syytettynä. Sisällissodan yhteydessä vangittiin 14 sosialidemokraattien naiskansanedustajaa, joista Hjulgrén ainoana teloitettiin. Hjulgrén teloitettin 22. toukokuuta 1918 yhdessä 130 muun kuolemaantuomitun kanssa Ristimäen hautausmaan tuntumassa sijainneella eläinten hautausmaalla eli ”koirahaudalla”. Joissakin lähteissä päivämääräksi on virheellisesti mainittu jo 5. toukokuuta. Hjulgrénin kuolemasta on useita kertomuksia, joiden todenperäisyyttä on mahdoton varmistaa. Tiedetään kuitenkin, että hän sai ennen teloitusta pitää parinkymmenen minuutin pituisen puheen, jolla hän rohkaisi muita teloitettavia ja valoi uskoa työväenluokan parempaan tulevaisuuteen. Hjulgrén lainasi puheessaan Raamattua, mutta lauseet vaihtelevat eri tarinoissa. Vanhimmassa työväenperinteessä Hjulgrénin kerrotaan siteeranneen 1. Mooseksen kirjaa ”maahan valuva veri vaatii kostoa”, kun taas myöhemmissä versioissa hän puhuu Matteuksen evankeliumiin viitaten, kuinka ”valkoiset voivat tappaa ruumiin, mutteivat sosialismin henkeä”. Joutsenolaisessa kansanperinteessä Hjulgrén rukoilee anteeksiantoa teloittajille Luukkaan evankeliumista löytyvillä Jeesuksen sanoilla ”Isä anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä tekevät”. Takaisin riviin astuessaan Hjulgrénin kerrotaan repäisseen paitansa rintamuksen auki ja sanoneen viimeisinä sanoinaan ”olemme valmiit kohtaamaan kuoleman”. Erään teloituskomppaniaan kuuluneen sotilaan mukaan puhe teki myös heihin niin suuren vaikutuksen, että osa ampui tahallaan ohi teloitettavista. Kommentit (0)
Koirien hautausmaa	09.01.2020, 18:55
Iloisena pidetyn Viipurin historia ja varsinkin vuosi -18 on harvinaisen synkkä ja verinen. Toivon, että ei-kaupallinen Yle joskus tuottaisi tv-elokuvan Viipurin kevään -18 tapahtumista. Luulen, että asia on suomalaisille sen verran raskas ja siksi huonosti myyvä, ettei mikään kaupallinen tuottaja rohkene moiseen hankkeeseen ryhtyä. Neljän kilometrin päässä Viipurin keskustasta Pietarin päin löytyy kuvan muistomerkki, jossa lukee suomeksi ja venäjäksi seuraavaa: "Tällä paikalla uinuvat suomalaisten valkokaartilaisten ja saksalaisten interventtien huhti- ja toukokuussa 1918 ampumat suomalaiset punakaartilaiset, jotka ovat miehuullisesti taistelleet Suomen työkansan asian puolesta. Ikuinen kunnia sankareille!" Patsaan takana lukee teksti venäjäksi ja suomeksi: "Merkkinä proletaarisesta solidaarisuudesta Suomen työkansan kanssa Neuvostoliiton työläisiltä. Huhtikuu 1961." Arvio koston keväänä 1918 Viipurissa surmattujen määrästä on 450 - 1200. Jostain luotettavasta lähteestä muistelen lukeneeni, että pelkästään suomalaisia punaisia lahdattiin noin 600 ja lisäksi niitä ulkomaalaisia, jotka eivät osanneet lausua yksi-sanaa tyydyttävästi tai joita muuten vain pidettiin venäläisinä lyötiin lihoiksi arvioiden mukaan 360-420. Ulkomaalaisten joukkomurha tapahtui ihan Vesivehmaan jenkan hengessä, eli siinä meni vanhat sekä nuoret samallailla. Pelkästään Viipurin valleilla teurastettiin yhdellä kertaa 29.4.1918 noin 200 venäläiseksi leimattua. Teon tehneet Kajjjaanin sissit eivät olleet kielimiehiä ja niinpä samassa tohakassa pääsi ainuvastaan venäläisten ja eri Venäjän kansojen edustajien lisäksi muutama italialainen ja yksi saksalainenkin. Valkoisen vallan railakasta sotilashuumoria osoittaa se, että Viipurin punikeista suurin osa ammuttiin parin kilometrin päässä keskustasta sijaitsevalla tähän tarkoitukseen sopivaksi katsotulla koirien hautausmaalla, jonne heidät haudattiinkin. Se parikilometrinen on ollut asianosaisille raskas taival. Kuvan muistomerkki ei sijaitse koirien hautausmaalla, mikäli yhtään Viipurin karttaa ymmärrän. Kommentit (0)
Management by perkele	08.01.2020, 19:14
Tuntemattoman sotilaan vastenmielisin tyyppi on everstiluutnantti Karjula, joka yrittää pistoolin avulla hillitä pakokauhun valtaan ajautuneita joukkojaan. Sen verran olen sovan käyneihin miesten juttuja poikasena salaa kuunnellut, ettei Karjula todellisuudessa ollut Karjula, mutta omaisten vuoksi en hänen nimeään paljasta. Eikä hän ollut everstiluutnantti, vaan vallan eversti. Kotimatkalla aion käydä hiljentymässä hänen haudallaan, joka on täällä Kuopiossa. Kirjassahan miehen kohtalo jää vähän epäselväksi, koska Rokka kantaa pahasti haavoittuneen Karjulan turvaan, mutta todellisuudessa hänestä tuli sankarivainaja. Sankarillisen rohkea hän olikin, kun yritti henkensä kaupalla pysäyttää pakokauhun. Siinä tilanteessa miesten ihaileman Koskelan luontainen karisma ei olisikaan riittänyt. Karjulaa voi pitää maineikkaan suomalaisen kriisijohtamistyylin isänä, josta johtamistyylistä käytetään maailmalla, eli ainakin Ruotsissa, nimitystä Management by perkele. Tuosta pistoolin ja perkeleen avulla johtamisesta vielä sen verran, että luin juuri jostain, että kun Viipurissa vuonna -18 punikit olivat ajautumassa sekasortoon, niin joukko juopuneita sai päähänsä, että nyt pitää lähteä tappamaan Viipurin lääninvankilaan suljetut porvariston edustajat, mutta silloin eräs rohkea vakaumuksellinen punapäällikkö otti pistoolin ja ampui kaksi pahinta mölisijää, vaikka punakaartin henkilöstöpolitiikka ei moista keinoa hyväksynytkään. Porvareiden teurastus jäi sillä kertaa, mutta myöhemmin eräs römeä-ääninen pikkurikollinen Jallu Kaipiainen toi juopuneen porukkansa paikalle ja Wikipedia tietää kertoa tästä ilmeisesti suurimmasta punaisten suorittamasta joukkomurhasta seuraavaa: "Tunkeuduttuaan vankilaan humalainen aseistettu joukko tappoi ensin Karjalan Kansalaisliiton johtajan ja kansanedustajan Leander Ikosen, tehtailija ja kansanedustaja Matti Pietisen, ratainsinööri Tallgrenin ja vankilan entisen vahtimestarin Ahlgrenin. Sen jälkeen pidettiin istuntoa, jossa silminnäkijäkertomuksen mukaan mukana ollut nainen olisi valinnut surmattavat. Joukko murhasi vankilan johtajan Johan Stråhlmanin, Vuoksenniskan asemapäällikön Edvard Tojkanderin ja joitakin muita. Lopuksi joukko meni vankien yhteistilaan. Vangit yrittivät puolustautua asein ja rytäkässä Kaipiainen itse haavoittui. Hän luovutti johdon Albin Piskoselle. Albin Piskonen oli entinen vanki ja juuri hän ampui vankilanjohtajan. Joukko heitti vankien yhteistilaan käsikranaatin surmaten 4–5 henkilöä ja haavoittaen useita. Myöhemmin yöllä tapettiin vielä vankilan uusi vahtimestari Mannermaa." Kommentit (0)
Rähinäviina	07.01.2020, 19:17
Se kaikista uusin Tuntematon näkyi eilen tv:ssä, mutta eivät ole suomalaiset näköjään oppineet tässä uusimmassakaan versiossa eurooppalaisille juomatavoille. Mannerheimin syntymäpäiviä juhlittaessa miehistötaso joi itsensä omassa porukassaan humalahakuisesti vallan makkuriin Rokkaa ja Vanhalaa lukuun ottamatta, ja johtoryhmän kabinetissa luutnantti Koskela purki alemmuudentuntojaan paremmin koulutettuja johtoryhmän jäseniä kohtaan vetämällä yhtä vierasta kieltä hallitsevaa upseeritoveriaan turpaan. Ennen lyömään ryhtymistään luutnantti Koskela lietsoi itseään sopivaan mielentilaan muistelemalla kansakouluaikaisia nöyryytyksiään mökeltämällä jotain karhunkaataja Martti Kitusesta ja jollottamalla Rati Riti Ralla-nimistä koululaulua. Tuntematon sotilas -romaani ei mitenkään selitä, mistä Koskelan kiukku karhunkaataja Martti Kitusta ja Rati Riti Rallaa kohtaan syntyi. Muutaman vuoden myöhemmin ilmestynyt Täällä Pohjantähden alla kertoo kaunan syyn. Pentinkulman kansakoulun johtajaopettaja vahvasti natsihenkinen Pentti Rautajärvi kiusasi punapäällikkö Koskelan poikaa Martti Kitusen tarinan ja Rati Riti Rallan ulkoluvulla.   Tässä yhteydessä on syytä jälleen korostaa sitä, ettei oikea Vilho Koskela ollut vakaita hämäläisiä, kuten kirjassa kerrotaan, vaan Koskelan esikuva Einari Kokkonen oli nilsiäläinen pienviljelijä ja siis savolaisia. Tässä yhteydessä on myös syytä korostaa sitä, että psykiatri Hannu Lauerma juuri ilmestyneissä muistelmissaan kertoo, että savolaisilla on geenivirhe, joka aiheuttaa rähinäkännejä. Se geenivirhe selittää myös Marskin bileitten väkivaltaisuuksia. Lauerman mukaan rähinäkännigeenivirhe liittyy juopottelun yhteydessä tapahtuvaan verensokerin laskuun. Hänen mukaansa savolaisen rähinäkännin voisi helposti ehkäistä siten, että savolaisille myytävien viinapullojen kylkiin liimattaisiin Hanna Partasen kalakukko, joka sitten nautittaisiin juopottelun yhteydessä. Kommentit (0)

Kärkkäälän suurpommituksesta 80 vuotta	06.01.2020, 12:54
Tänään 6.1.2020 noin klo 11 tuli kuluneeksi 80 vuotta siitä, kun voittamattoman Puna-armeijan pommituslentolaivue kävi pudottamassa 26 pommia Suonenjoen Kakkisensalolle. Pommeista noin kymmenen tosin upposi suutareina suohon. Kärkkäälän suurpommituksessa vaurioitui Olli Koivistoisen seinäkello lievästi. Lisäksi puntari putosi seinältä aiheuttamatta henkilö- tai omaisuusvahinkoja. Sikäli henkilövahinkoja kuitenkin aiheutui, että hävittäjälentäjä Jorma Sarvanto ampui Kymenlaakson suunnalla neljässä minuutissa pommittajista alas kuusi. Seitsemäs kone raahautui pahasti siipirikkona turvaan Viron kentälle.  Sarvannon suoritusta pidettiin aikanaan maailmanennätyksenä. Mainittakoon, että lentäjä rikkoi törkeästi esimiesten määräyksiä, sillä hänen konekivääriensä kaikki 2000 ammusta olivat kalliita sytytysluoteja, joita olisi saanut määräysten mukaan olla patruunavyössä vain joka neljäs, koska kalliita sytytysluoteja säästettiin pahan päivän varalle. Tietooni ei ole tullut, että lentäjää olisi asiasta rangaistu. Tuon ajan Iljusin DB-3-pommikoneissa oli 3-4 neljän hengen miehistö, joten kuolonuhreja pommituksen yhteydessä tuli noin 20. DB-3-koneet olivat melkoisia surmanloukkuja, koska niistä puuttui vielä Talvisodan aikaan panssarointi. Myöhemmin koneiden polttoainesäiliöt alettiin suojata kumilla. Kaksi lentäjistä onnistui pelastumaan laskuvarjolla sotavangeiksi. Kymenlaaksolaisten naisten mielestä heistä toinen oli hyvin komea mies, vaikka olikin ryssä. Kärkkäälän suurpommitus oli kuitenkin vain Kuopion pommituksen sivujuonne. Loppiaisen -40 Kuopiota pommitettiin ankarasti, mutta jostain merkillisestä syystä suuri osa pommeista putosi Kallaveteen ja varsinkin keskustassa sijaitsevan pienen Valkeisenlammen jäälle aiheuttamatta katastrofaalisia vahinkoja. Varsinaista ilmatorjuntaa Kuopiossa ei ollut, vaan sotilaat ja suojeluskuntalaiset tulittivat koneita kivääreillään eikä sen asian olisi pitänyt juurikaan huonontaa koneiden osumatarkkuutta. Loppiaisen pommituksesta Kuopio säästyi suurilta henkilövahingoilta, mutta suuri katastrofi tapahtui  3.2.1940, jolloin ilmahyökkäyksen aikaan ainakin yksi pommi osui Snellmanin patsaan lähellä olleeseen pommisuojaan, joka ilmeisesti oli vain pelkkä kaivanto. Sinä päivänä 37 kuopiolaista sai pommituksessa surmansa, iso osa juuri tuossa pommisuojassa. Kaikkiaan Talvisodan pommituksissa Kuopiossa kuoli 44 ihmistä, joista moni on poikkeuksellisesti haudattu sankarihautausmaahan, vaikka olivatkin siviiliuhreja. Pommituksilla oli Kuopiossa oma muistomerkkinsä, jota harva on huomannut. Eräs kirkon vieressä oleva lyhtypylväs oli melkein sirpaleen katkaisema. Saattaa ihan hyvin olla sen väestösuojaan osuneen pommin sirpaleen jättämä jälki. Pylvääseen oli myös kiinnitetty tulitikkulaatikon kokoinen muistolaatta, jossa kerrotaan 3.2.1940 tapahtuneen pommituksen uhrien määrä.Viime kesän katutöiden yhteydessä historiallisesti arvokas lyhtypylväs poistettiin. Ihmettelin asiaa museon johdolle ja minulle kerrottiin, että pylväs on hyvässä tallessa ja se tullaan pystyttämään tulevaisuudessa johonkin sopivaan paikkaan. Mielestäni sopiva paikka olisi Snelmanin puistossa se paikka, jolla huono-onninen sirpalesuoja sijaitsi. Suonenjoen suojeluskunnan 2. valistusasiamies Hugo Lindforsin virallinen raportti Suonenjoen pommituksesta on seuraava: Suonenjoen ilmapommitus 6.1.1940 Viholliskoneet saapuivat Suonenjoen seudun ylle noin kello 11 loppiaisaamuna. Ne kaartelivat kirkonkylän yläpuolitse neljä eri kertaa pistäytyen välillä Iisveden tehdasalueen yllä noin 7 kilometrin päässä kirkolta ja Rautalammin puolella noin 11 kilometriä Iisvedeltä. Ensimmäisen lennon aikana olivat koneet olleet korkealla, asiantuntijain arvelun mukaan noin 4000 – 5000 metrin korkeudessa, laskeutuen kerta kerralta yhä alemmas. Neljännellä kerralla, jolloin pommitus alkoi, arvioitiin lentokorkeus 1500 metriksi. Kylän etelälaitaan jäälle osuneiden pommien suunnasta päätellen varmistuu se käsitys, että pommituskohteeksi oli tarkoitettu sahan alueella olevat asuin- ja tehdasrakennukset, vaikkakin pommit putosivat niistä noin 30 – 50 metrin etäisyyteen syrjään, mutta rakennusten rivisuuntaan. Kylän pohjoisosassa tapahtuneen pommituksen kohteena oli taasen Kuopioon johtavan rautatien silta. Pommitus näyttää olleen, Kirkonkylää lukuun ottamatta, jokseenkin umpimähkäistä ja tarkoituksetonta. Niinpä oli mm. pommitettu noin 15 – 18 kilometrin päässä kirkolta olevaa aavaa suota ns. ”Ollinsuota”, jota vihollinen oli luullut nähtävästi ”lentokentäksi”, ja jolle oli pommia pudotettu 25 kappaletta. Lisäksi oli muuatta yksinäistä taloa pommitettu ja sen läheisyyteen oli pudonnut yksi räjähdyspommi. On seikkoja, jotka viittaavat siihen, että ryssien tarkoituksena ei liene ollut pommittaa Suonenjoen seutua, vaan Pieksämäkeä, mutta eivät olleet löytäneet sitä. Kerrotaan, että kun Pieksämäessä annettiin ilmavaarahälytys, oli ratapihalla olleet useat veturit saaneet määräyksen hakeutua metsän turviin. Veturien savusta oli ratapihan ylle syntynyt savuverho, joka haittasi näkyväisyyttä, mistä taasen johtui se, että vihollisen lentokoneet olivat sivuuttaneet seudun pommia pudottamatta. Tätä seikkaa puolestaan vahvistaa sekin, että viholliskoneet olivat Suonenjoen seuduilta etsineet Pieksämäen seudun maastoa sekä että pitivät ”Ollinsuota” Pieksämäen läheisyydessä olevana lentokenttänä. Suonenjoen seuduille pudotettujen räjähdyspommien luku noussee noin 80 – 90 kappaleeseen ja sytytyspommien määrä neljään, joista kaksi oli todennäköisesti tarkoitettu puhelinkeskusrakennukseen, jonka läheisyyteen ne putosivat.  Hugo Lindfors Suonenjoen suojeluskunnan 2. valistusasiamies Täydennysselostus rap. A. kohta 26.1.40 Olen vahvasti sitä mieltä, että Kärkkäälän vireä kylätoimikunta voisi vaikkapa kuvausdronen avulla etsiä kaikki noin 15 pomikuoppaa Kakkisensalolta ja merkitä ne karttaan suunnistusta tai historiaa harrastavien satunnaisten matkailijoiden iloksi. Suohon uponneiden kymmenen suutarin etsiminen voisi onnistua myös nykajan tekniikalla, mutta sen kylätoimikunta voisi jättää alan erikoisasiantuntijoille. Kerrotaan, että suutarit ovat todella syvällä suossa, koska monta metriä pitkät seipäätkään eivät olleet ulottuneet niihin asti, kun Maukosen Pentti oli pikkupoikana asiaa kokeillut. Kommentit (0)
Huono urheilupäivä	05.01.2020, 19:36
Katsoinpa tuossa jääkiekko- ja hiihtourheilua yhtä aikaa kahdesta ruudusta ja nyt on paha mieli ja tunnelma pilalla. Huono oli tämä urheilupäivä eikä Suomi, isiemme maa, ole enää urheilun suurvalta, kuten nuoruudessani oli. Vielä viime vuonna Suomi voitti jääkiekossa miesten ja nuorten maailmanmestaruuden ja naisten moraalinen maailmanmestari olimme, vaikkakin törkeällä tuomaripelillä naisiltamme mestaruus vietiin. Poikien mm-turnauksessa emme viime vuonna pärjänneet, mutta jos Kaapo Kakko olisi ehtinyt poikiemme joukkuetta vahvistamaan, niin eiköhän siinäkin ikäluokassa maailmanmestaruus olisi meille tullut. Äsken nuorten joukkue hävisi Ruotsille ihan ansaitusti pronssipelissä, ja pessimismiin taipuvaisena ihmisenä epäilen, ettei tänä vuonna mitalia tule missään ikäluokassa eikä missään sukupuolessa. Hiihdon puolella ei näytä yhtään paremmalta. Viime vuonna vielä näytti siltä, että naishiihtoon on nousemassa uusi lahjakas sukupolvi, mutta enää ei siltä näytä. Jonnekin ovat lupaavat nuoret naishiihtäjät kadonneet. Mieshiihtäjien puolella ei huippulupaavia nuoria ole yhtään kappaletta. Suomesta löytyy tällä hetkellä yksi mieshiihtäjä, yksi naishiihtäjä, yksi naisampumahiihtäjä ja yksi yhdistetyn hiihtäjä, jotka saattavat seuraavissa olympialaisissa kamppailla mitalista. Muuten näyttää synkältä. Erikoista päivän hiihtourheilutapahtumissa oli se, etteivät norjalaiset voittaneetkaan ihan kaikkea. Se ei tunnu ihan rehelliseltä peliltä. Luulen, että tulosluettelot tulevat vielä lähi vuosina muuttumaan moneen kertaan. Käsittääkseni hiihtourheilussa tulokset saavat lainvoiman vasta kymmenessä vuodessa. Kommentit (0)
Heinola - Itä-Hämeen helmi	04.01.2020, 18:13
Luinpa tuossa Mikko Gustafssonin ja Janne Huuskosen kirjan Kultainen vasikka - Järjestäytynyt rikollisuus Suomessa, joka lukukokemus palautti mieleeni ne 16 vihreimmän nuoruuteni vuotta, jotka asuin Heinolassa, jota ihan syystä Itä-Hämeen helmeksi kutsutaan. Kaiholla muistelen Heinolaa, jossa aina sattui ja tapahtui eikä elämä koskaan ollut yksitoikkoista. Laskinpa juuri, että neljä tuttuani tapettiin, tosin yksi tapaus on vähän epäselvä, koska epäillystä uhrista on löytynyt vain jalkaterä. Kolmea tuttuani ammuttiin, muistanpa miten kerran yöllä heräsin haulikonlaukaukseen ja ajattelin, että siellä jo miestä kylmennöö, mutta väärässä olin. Yhtä tuttuani oli vain ammuttu ohikulkevasta autosta haulikolla reiteen, mutta henki kuitenkin säästyi. Tapausta ei ole vieläkään selvitetty. Ja kerran töihin lähtiessäni ihmettelin, kun portaikon ikkunassa oli luodinreikä ja itse luoti oli uponnut asuntomme oven viereen. En pelästynyt, koska kun kaupungissa räiskittiin vallan konepistooleilla, niin ymmärsin, että kyseessä oli vain harhaluoti. Asiasta tuskin kukaan vaivautui ilmoittamaan poliisille. Muistan, että asuinaikanani Heinolassa tapahtui neljä pommiattentaattiakin, joista ei siihen aikaan liiemmälti mediassa kerrottu, koska niiden katsottiin kuuluvan normaaliin elämänmenoon. Pahin jysäys oli se, kun ihan lähellä uimarannallani räjäytettiin 20 kiloa dynamiittia. Silloin tuntui, että koko kerrostalo pomppasi ilmaan. Kultaisesta vasikasta opin, että maassamme on kolme merkittävää moottoripyöräjengiä, jotka harrastavat paljon muutakin, kuin moottoripyörien kunnostamista. Maailmanlaajuisesti tunnetuimpia ovat Helvetin enkelit ja Bandidos, joita johdetaan USA:sta käsin. Suomessa toimii myös Cannonball-niminen moottoripyöräkerho, joka on näistä järjestöistä Kultaisen vasikan mukaan väkivaltaisin, mutta sitä ei vielä muualla maailmassa tunneta kovin hyvin, koska sitä ei johdeta USA:sta, vaan Heinolasta. Kommentit (0)
Jääkiekko ja globalisaatio	03.01.2020, 18:55
Nyt on sitten Suomi saanut kaksi uutta kansallissankaria. Eilen pikkuleijonat kukisti 60 kertaa suuremman Pohjois-Amerikan Yhdysvaltojen vastaavan ikäluokan joukkueen nuorten jääkiekon MM-kisoissa ja upean voittomaalin laukoi Usa:ssa syntynyt ja englantia kotikielenään haastava suklaanruskea Joonas Oden, jonka yksinhuoltaja äiti on tehnyt montaa työtä yhtä aikaa rahoittaakseen poikansa harrastuksen. Kerrassaan nerokkaan ovelan syötön voittomaaliin antoi Kristian Tanus, jonka syötön nerokkaan oveluuden selittänee se, että syöttäjän isä on israelilaistaustainen ja käsittääkseni siis juutalainen ja äiti kuopiolaisia ja käsittääkseni siis savolainen. Maamme nuorten maajoukkueessa on tällä hetkellä monta muutakin kansainvälisen taustan omaavaa pelaajaa, joten niin on globalisaatio ulottunut myös maamme jääkiekkoiluun. Eilen ottelun tuomaristo suosi suomalaisia, sillä peli olisi saattanut ratketa jo heti ensi hetkillä, mikäli tuomaristo olisi noudattanut sääntökirjan käskyjä ja kieltoja. Ottelun toisen sankarin piskuisen Kristian Tanuksen kyynärpäätaklaus, jolla hän tyrmäsi kylmän rauhallisesti vastustajan pelaajan, olisi hyvinkin jääkiekkokaukalossa ansainnut ulosajorangaistuksen ja jääkiekkokaukalon ulkopuolella ehdollisen vankeusrangaistuksen. Tanuksen temppu ei varmaankaan miellyttänyt hänen äitiään Sari Tanusta, joka on tällä hetkellä kristillisten kansanedustajana. Sen sijaan isä lääkäri Michel Tanus saattoi ainakin jossain määrin ymmärtää poikaansa, joka lienee perinyt tulisen temperamenttinsa isältään.  Isä Tanus on tietääkseni Suomen jääkiekkohistorian ainut toimitsijakiellon saanut lääkäri. Nimittäin eräässä junioriottelussa Tapparan joukkueen lääkärinä toiminut Tanus tunkeutui ottelun jälkeen pukukoppiin keskustelemaan erotuomarin kanssa sääntökirjan tulkinnoista sen verran äänekkääseen sävyyn, että sai Jääkiekkoliitolta kolmen ottelun toimitsijakiellon. Kommentit (0)
Virheellisen katsomolegendan oikaisu	02.01.2020, 18:13
Keltamustat kyyneleet -kirjasta selviää, että vääristelevä katsomolegenda kiertää Keskuskentän veteraaniosastolla. Nimittäin kyseisellä osastolla kerrotaan totena, että kun eurooppalaista jalkapalloa yritettiin 1960-luvun lopulla juurruttaa Yhdysvaltoihin ja kun  sinne perustettiin jäähdyttelevistä maailman huipuista New York Cosmos-joukkuetta, myös Markku Hyväriselle soitettiin ja tarjottiin paikkaa joukkueen riveissä itsensä Pelen rinnalle. Hyvärinen torjui tarjouksen sanomalla mukamas, että "etten minä nyt jouva, minä oun mänössä Kuopioon Savon Sanomille töehin". Kuten menikin. Hyvärinen itse kertoo Keltamustissa kyynelissä, että Amerikasta tosiaan tuli tarjous ja kutsu testeihin, mutta vähän tunnetulta Washington VIPS-joukkueelta ja että 63.000 markan, eli nykyrahassa 97.000 euron, värväysrahoihin olisi päässyt käsiksi vasta, jos sopimus olisi syntynyt, joten Hyvärinen piti Savon Sanomien työtarjousta parempana. Sen sijaan Hjk:hon Hyvärinen Kupsista siirtyi, vaikka jäikin Kuopioon asumaan. Kupsin valmentaja Gunnar Boman oli sen verran katkera asiasta, että Hyvärinen ei saanut käydä Kupsin harjoituksissa, vaan joutui treenaamaan työläisjalkapalloa harrastavan Elon riveissä. Siitä sitten seurasi vuosia myöhemmin se kaupunkia ravistellut skandaali, että Kupsin johtotehtävissä toiminut Hyvärinen nimitti Eloa valmentaneen putkimies Martti Räsäsen Kupsin valmentajaksi. Erinomainen valinta se olikin. Tosin Kupsin hallituksesta muutama erosi valinnan seurauksena ja joku tuli Hyväriselle valittamaan, että "nimitit sitten kommunistin porvariseura Kupsin valmentajaksi", johon Hyvärinen vain nyökytteli, että "niinhän minä tein". Kommentit (0)

Keltamustat kyyneleet	01.01.2020, 20:02
Lukaisinpa tuossa Mikko Vehviläisen Kupsin kärsimyshistoriasta kertovan kirjan Kaltamustat kyyneleet, josta paljastuu, että varsinkin 90-luvulla seuralla meni raha-asioissa todella huonosti. Kerrankin joukkue kokoontui syksyn ensimmäisiin harjoituksiin Kuopio-hallille, jossa sitten selvisi, että joukkueelle ei ollut enää yhtään palloa, sillä ne oli myyty. Joukkueenjohtaja meni sitten suoraan harjoituksista johtokunnan kokoukseen ja kertoi fiiliksen olleen harjoituksissa helvetin hyvän, mutta yksi jalkapallojoukkueelle olennainen asia oli puutunut eli pallot. Asia sai onnellisen lopun, kun Sokoksen urheilujohtaja oli käskenyt valittajan kävelemään seuraavana aamuna suoraan Sokoksen urheiluosastolle ja ottamaan niin monta palloa kuin halusi. Paperitolloilla Kupsin ei siis tarvinnut harjoitella. Muuten Kamerunin maajoukkue oli pari kymmentä vuotta sitten MM-kisoissa ihan kärkiporukoita, mutta sitten maan jalkapallon taso romahti, koska sen jalkapalloliitolla ei ollut enää rahaa palloihin. Ja muistanpa, miten Puolan jääkiekkomaajoukkue joskus 70-luvulla voitti mm-kisoissa jopa Neuvostoliiton, mutta sitten maan jääkiekkoliiton rahat loppuivat ihan anhittomiin eikä Puolan jääkiekkomaajoukkueesta ole sen jälkeen kuultu. Kups oli lopulta jo ihan konkurssitilassa 90-luvun lopulla, mutta sitten seuran johto muisti, että Leppävirralla syntynyt pankkiiri Ari Lahti oli jalkapallon ystävä. Pankkiirilta oli varmaankin alunperin tarkoitus pyytää vain rahaa, mutta Lahti kysyikin, että paljonko tuollainen jalkapallojoukkue maksaa ja loppu onkin sitten urheiluhistoriaa. Kommentit (0)
Savolaista sanarieskoo	31.12.2019, 19:04
Savon Sanomat kertoo, että Sanna Marinin Lauri-isän mukaan poliitikkotytär on perinyt puhelahjansa vaariltaan Riku Marinilta, joka oli Vieremällä niin tunnettu suunsoittaja ja savolaisen sanarieskan harrastaja, että hänestä on tehty kirjakin nimeltään Riku Marinin kaskut. Riku veisteli juttuja myös politiikasta. Hänen mukaansa kerrankin eräs varis sattui istumaan paikkakunnan talollisen pihapuuhun, jolloin sitä ammuttiin vallan suojeluskuntakiväärillä. Laukaus ei osunut ja varis lensi karkuun raakkuen, että "porvar, porvar". Lintu laskeutui sitten Riku Marinin mökin pihakoivuun ja laskeutuessaan huokaisi tyytyväisenä, että "roletäärj". Ennen vanhakansa tosiaan ymmärsi luonnonkieltä paremmin. Kärkkäälässäkin joskus 30-luvun pula-aikaan Satulamäen ison talon uskottiin ihan aiheestakin olevan menossa pakkohuutokauppaan, koska  Kakkisen Ollin mukaan sammakot olivat läheisellä Patasuolla kurnuttaneet, että "konkurssi, konkurssi" ja rastas oli antanut sijoitusneuvoja talon velkoja takaamassa olleelle Ollille laulamalla, että "paa piiloon, paa piiloon". Itsekin luulen lukevani luonnon suurta kirjaa vielä ainakin jossain määrin, koska viime kesänä kuopiolaiset käet perinteisen kukkumisensa sijasta huutelivat selvästi, että "kupsii", "kupsii". Kommentit (0)
Uusi nuori ja kaunis pääministeri onkin Savon tyttöjä	30.12.2019, 17:58
Tavallisesti luotettava Savon Sanomat paljastaa lauantain numerossaan, että uusi nuori ja kaunis pääministeri Sanna Marin onkin vastoin yleistä näkemystä Savon tyttöjä. Savo onkin tuottanut maailmalle huomattavissa määrin muitakin suurmiehiä sekä -naisia. Savolainen oli esimerkiksi myös presidentti Tarja Halonen, vaikka hänkään ei asiaa liiemmin korostanut, kuten ei myöskään Urho Kekkonen, joka oli oikeasti 100-prosenttinen savolainen. Väinö Tanner sen sijaan oli vain kolmen vartin savolainen. Savon Sanomien mukaan pääministeri isä Lauri Marin on vieremäläisiä. Niinpä kaksi tämän päivän vaikutusvaltaisinta suomalaista, eli olympiavoittaja Iivo Niskanen ja pääministeri Sanna Marin, ovat tavallaan Vieremän Koiton edustajia. Kun tähän lisätään vielä se, että kulkukoira Ponsselta nimensä varastanut vieremäläinen monitoimikonefirma on valittu imagoltaan maamme parhaaksi yritykseksi, niin täytyy myöntää, että Vieremällä menee hyvin. Marin on sangen harvinainen sukunimi täällä Savossa enkä tähän hätään keksi muita Marineja pääministerin sukulaisten lisäksi, kuin että se kuuluisa ammattikorkeakoulussa riehunut sapelimies oli myös sukunimeltään Marin. Toivoa sopinee, ettei maamme oppositio ota kyseistä sapelitapausta lyömäaseekseen nuorta ja kaunista pääministeriä vastaan.  Muuten Lauri Marin paljastaa Savon Sanomissa olleensa jo vuosikymmeniä ihan täysin vesipoikana toisin kuin julkisuudessa on annettu ymmärtää. Nuorempana hän tosin oli ollut aika kova mies ottamaan. Kommentit (0)
Hyvät ja luottamukselliset suhteet	30.12.2019, 17:51
Suomen ja Venäjän kansojen välisillä hyvillä ja luottamuksellisilla suhteilla on pitkät perinteet, joista todistaa tuo Nevskin talon seinässä oleva kyltti viime sodan ajalta. Kyltissä kerrotaan kansalaisille, että tykistötulen aikaan on kadun toinen puoli turvallisempi. Se puoli on Suomen suunnalla. Piirityksen aikaan silloisessa Leningradissa oli vallalla näkemys, ettei Suomen suunnalta lennä kranaatteja. Näkemys saattaa olla ihan oikeakin. Suomalaiset ovat vankasti sitä mieltä, etteivät meikäläiset osallistuneet Leningradin piiritykseen ampumalla kaupunkia tykeillä tai sitä pommittamalla ilmasta. Tosin muuten suomalaiset kyllä ovat vastuussa piirityksen aikana kuolleista miljoonasta ihmisestä. Toimittaja Aarno Loka Laitinen muuten muisteli jossain pakinassaan nähneensä sota-aikana elokuvateatterissa uutiskatsauksen, jollaisia siihen aikaan näytettiin ennen elokuvien alkamista, jossa kerrottiin suomalaisten pommikoneiden Pietarin pommitusretkestä. Paavo Rintalakin kertoo jossain kirjassaan siitä, miten suomalaiset tykkimiehet huvittelivat ampuilemalla tykillä kaukana horisontissa kultaisena siintävää Amiraliteetin neulaa. Se tarina ei pitäne paikkaansa, koska Amiraliteetin neula oli sota-aikana maalattu harmaaksi, jolla keinolla se yritettiin naamioida. Tosin saksalaisillakaan ei luultavasti ollut halua kaataa tornia, sillä siitä oli suunnistettaessa paljon hyötyä. Kommentit (1)
Muuttuva maailma	28.12.2019, 19:20
Tämä päivä on kulunut elokuvien merkeissä ja niistä olen oppinut, että maailma on muuttunut. Koirankynnen leikkaajassa, joka ajoittunee noin vuosiin 1945 - 46  timpuri Kuosmas-Ville, jota näyttelee Ahti Kuoppala, jotka on rossilattiaa tekemässä, haaveilee, että tulisi vielä joskus aika, jolloin saa oikeaa kahvia ja oikeaa tupakkaa. Nythän niitä molempia saa, mutta luulen, että nykyajan kirvesmiehet haaveilevat jo jostain isommista asioista. Koirankynnen leikkaajassa pienviljelijä-metsuri Eetvi Manninen, jota esittää Taisto Reimaluoto, joka oikeasti on Suonenjoen Sikasia, näki näädän jäljet ja uskoi siinä setelinipun juosseen. Eetvin mukaan näädännahkalla tienaa kahden kuukauden hakkuumiehen ansiot. Luulen, ettei nykyajan harvesterimies hanki näädännahalla kahden kuukauden tienestejään. Niskavuori elokuvassa Aarnelta ja hänen Martta-rouvaltaan menevät lusikat jakoon, koska Aarnen sukset uskotaan yleisesti nähdyn seistä sojottamassa yöaikaan kylän uuden opettajattaren seinää vasten. Martta myy osuutensa talosta 1.500.000 markalla, joka nykyrahaksi muutettuna vastaa 525.000 euroa, mikäli tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1938, kuten otaksun. Sain sen käsityksen, että Martalle olisi jostain syystä kuulunut puolet Niskavuoren ökykartanosta, joten pikkuisen vähällä Martta osuudestaan luopui, vaikka moni köyhä ja pieneläjä olisi nykyään ihan tyytyväinen puoleenkin milliin. Toivottavasti Martta ei sijoittanut kapitaaliaan pankkitilille, koska muutaman seuraavan vuoden aikana rahan arvo romahti. Kommentit (0)

Arvo Tuomisen matkassa	27.12.2019, 17:55
Olinpa juuri äsken laskujeni mukaan neljännen kerran toimittaja Arvo Tuomisen mukana Kannaksen kierroksella, tosin vain kotikatsomosta käsin. Mielenkiintoinen oli Kannaksen kierros neljännelläkin kerralla ja havaitsin, että ainakin kaksi nähtävyyttä minulla on velä sillä suunnalla kokematta, eli Stenbäckin suunnittelema upea kivikirkko Räisälässä ja räjäytetty Inon linnake, jossa kuvattiin suurelta osin Tarkovskin Stalker-elokuva. Lisäksi epäilen, etten ole nähnyt Siestarjoelle sijoitettua maailman ensimmäistä sukellusvenettä, mutta rouva tuossa väitti kiven kovaan, että nähty se on ja kuvattukin se on. Itselläni ei ole asiasta mitään mielikuva; käsittääkseni muistamattomuus ei johdu viinasta vaan orastavasta dementiasta. Korostettakoon sitä, että kyseinen sukellusvene toimi suunnitellusti vain osittain, koska lihasvoimalla toimiva alus kyllä sukelsi, mutta pintaan se ei omin voimin palannut. Uudenvuoden aattona näkyy kristillis-siveelliseltä Alfa-tv:ltä Dosentti-ohjelmassa Arvo Tuomisen haastattelu, jonka aiheena on tietysti Venäjä. Ohjelma on kuitenkin nähtävissä jo etukäteen tästä linkistä https://www.permanto.fi/fi/web/alfatv/player/vod?assetId=38610990 . Tuominen paljastaa haastattelussa, että hänen seuraavan kirjansa aiheena on Suomi ja Venäjä - koko tarina. Oletan, ettei ensi syksynä ilmestyvä kirja tule olemaan mikään vähäinen läpyskä. Itse muuten odotan innolla, että suuresti arvostamani toimittaja Arvo Tuominen tekisi vielä yhden tv-sarjan ja sen otsikkona voisi olla Arvo Tuominen Arvo Poika Tuomisen jäljillä. Kommentit (2)
Tortut	26.12.2019, 17:26
Sitä lienee vaikea uskoa, kun tuota kuvaa katsoo, että olen Suomen viimeisiä tosimiehiä, eli olen miehenpuoli, jolle ei opetettu koulussa lainkaan kotitaloutta. Mutta koska olen nykyaikeinen moderni mies ja sitä mieltä, että myös vahvemman sukupuolen tulee osallistua kotitalousaskareisiin kykyjensä mukaan varsinkin näin joulun aikaan, niin väänsinpä tuossa ihan itse keneltäkään edes neuvoja kyselemättä herkullisen näköiset tortut pellille. Jos nyt hakemalla pitää jotain vikaa leivonnaisistani hakea, niin ilmeinen puute on se, että koska minulta täysin puuttuu avaruudellinen hahmottamiskyky, en täysin onnistunut torttujen sakarajaotuksessa, koska se on yllättävän vaikea laskutoimitus ja vaatii niin ollen harjaannusta henkilöltä, jolta puuttuu edellä mainittu avaruudellinen hahmottamiskyky. Mutta harvinaisen herkullisia nuo tortut olivat ja sillä asialla on selityksensä. Minä nimittäin laitoin leivokseni kylmään uuniin ja haudutin ne kypsiksi pikkuhiljaa miedolla lämmöllä toisin kuin kotitaloustunneilla ja keittokirjoissa opetetaan. Muidenkin kannattaa kokeilla tätä kotitalousvinkkiäni ja luulenpa, että Niksi-Pirkka maksaisi oivalluksestani viisi eurosen. Kommentit (3)
Tähtitaivas talon yllä	25.12.2019, 18:29
Yritin joulun kunniaksi levätä ja virkistäytyä nauttimalla radio- ja tv-viihteen tarjonnasta, mutta vaikeaa se oli. Nykyajan radio- ja tv-viihde on enimmäkseen sellaista rääkyvän tekohauskaa visailua ja mökämusiikkia, joka minusta vanhasta konservatiivisuuteen taipuvaisesta herrasta on pelkästään ärsyttävää. Tutkimusten mukaan suomalaisten keskimääräinen älykkyysosamäärä on dramaattisessa laskussa ja se näkyy heijastuvan myös viihdetarjontaan. En tiedä, onko kyseessä syy vai seuraus. Mutta Saara Cantelin ohjaama elokuva Tähtitaivas talon yllä pelasti paljon. Se on herttainen, hauska ja sivistynyt kertomus kolmen eri sukupolven naisen kokemuksista arvioni mukaan vuosilta 1942, 1978 ja 2010. Kummasti maailma muuttuu sukupolvien saatossa. Sääli, että elokuvan näki aikoinaan teatterissa vain 18005 katsojaa ja se tuotti tappiota noin miljoona euroa. Tähtitaivas talon yllä -elokuvan voi vielä muutaman päivän katsoa tästä linkistä https://areena.yle.fi/1-2437648 . Elokuvan tapahtumapaikka on maalaistalo jossakin Savossa. Tarkemmin talon sijaintia ei kerrota, mutta koska filmillä esiintyvä väestö käyttää mie-sanaa, otaksun talon sijaitsevan jossain Savonlinnan itäpuolella. Nimittäin mie-sana ei ole päässyt rantautumaan Kyrönsalmen länsirannalle, koska aikoinaan sillalla on seisonut vartija kirveen kanssa estämässä mie-sanan leviämistä. Kommentit (2)
Rauhallista joulua	24.12.2019, 17:55
Vaikka eilen aatonaattona vielä kirjoitin, miten Riiprästinvästingissä ja Sitkan solassa oli Hööpel-Aapelin kertoman mukaan Turkin sodan aikana verta, kusta ja paskoo poloveen asti, niin siitä huolimatta nyt aattona toivotan kaikille rauhallista joulua. Tavallaan tuo Hööpel-Aapelin kertomus liittyy jouluun ainakin jonkinlaisen aasinsillan kautta, koska hänellä on vastakkainen näkemys sodasta Viktor Rydbergin kanssa. Nimittäin tämän merkittävän ruotsalaisen runoilijan Viktor Rydbergin Ateenalaisten laulussa korostetaan, miten nuorukaisen on kaunista kuolla joukkojen eessä, mutta verestä, kusesta ja paskasta tässä laulussa vaietaan, kun taas Hööpel-Aapel ei näistä olennaisesti sodankäyntiin liittyvistä asioista vaikene. Minusta Viktor Rydberg taas liittyy sikäli jouluuni läheisesti, että Ateenalaisten laulun lisäksi hän on sepittänyt runon Tonttu. Se on joululauluista levollisin ja kaunein. Tosin Rydbergin tontut eivät liity vain jouluun, vaan ne olivat olennainen osa yhteiskuntaa muinakin aikoina. Itsekin uskon, että ainakin täällä Savossa oli vielä vähän aikaa sitten tonttuja, sillä saamelaisia liikkui näissä selkosissa vähin äänin ja turhia huutelematta vielä 1600-luvulla. Luulen, että Pohjolan kansanperinteessä lappalaiset olivat tonttujen esikuvia. Muun Euroopan perinteessä tontut saattoivat olla neanderdahlilaisia, jotka jostain syystä eivät pärjänneet meille, vaan hävisivät muutama tuhat vuotta sitten anhittomiin, vaikka olivat meitä vahvempia ja isompiaivoisia. Tosin jotain jälkiä he jättivät, esimerkiksi vihreät silmäni olen perinyt neanderdahlilaisilta esi-isiltäni. Hiljennymme viettämään joulua kuuntelemalla Viktor Rydebergin Tonttua https://www.youtube.com/watch?v=7VDckHzvlaE. Kommentit (1)
Hööpeli	23.12.2019, 17:58
Sainpa juuri lukija palautetta Hööpeli-Aapelista, josta olen kertonut joskus kauan sitten. Hööpeli- Aapeli eli Aapeli Airaksinen oli vaarini veljen Eemeli Koivistoisen appiukko, joka oli käynyt Turkissa 1870-luvulla Suomen kaartin riveissä silloisissa kriisin hallinta tehtävissä. Aapelia oli jopa haastateltu asian tiimoilta radioon joskus 1930-luvulla, jolloin hän lienee ollut viimeisiä Turkin sodan veteraaneja. Aapelilta oli radiossa kysytty sitäkin, että miten siellä Turkissa oikein selvittiin, niin Aapelin mukaan mitään hätää ei ollut, kun vain muisti pistämään ennen kuin turkkilainen. Aapeli kertoi kyläläisille olleensa sodassa peräti vääpelinä, mutta yleistä tasa-arvoisuutta kannattavat kärkkääläiset eivät uskoneet, vaan väittivät miehen toimineen siellä hööpelinä. Ja niinpä Aapelia alettiin kutsua Hööpeli-Aapeliksi, koska siihen aikaan kaikilla täytyi olla lisänimi. Sotasankari Aapeli Airaksisen maine on kiirinyt jopa Pielavedelle asti, koska siellä on eräs maakuntaa kierrellyt seppä kertonut tapaamastaan Aapelista, jonka kyläläiset arvelivat miehiäkin tappaneen. Asiasta kysyttäessä tämä oli vastannut, että "onhan sitä tullu monelta kiännettyä silimistä taelpuolet piällepäen".  Kun Aapelilta kysyttiin, että mitkä ne olivat Turkin sodassa pahimmat paikat, hän oli kertonut, että "Riiprästinvästinki ja Sitkan sola, siellä oelj verta, kusta ja paskoo polovee myöten". Itse olen ymmärtänyt, että hööpelin puhumisella tarkoitetaan vahvaa liioittelua, ja luulen, että tosi pahoja paikkoja olivat Riiprästinkivästinki ja Sitkan sola, mutta rohkenen epäillä, ettei kummassakaan paikassa ollut sentään verta, kusta ja paskoo ihan polvea myöten. Toisaalta Aapeli Airaksisen näkemys sotatouhuista lienee lähempänä totuutta, kuin esimerkiksi J. L. Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoissa antama kuva. Muuten tarkistin netistä, että hööpeli-sanalla on kielessämme yksi muukin merkitys, mutta koska lapset ja jopa naiset voivat tätä lukea, jätän sen mainitsematta. Kommentit (1)

Halpa halli

22.12.2019, 20:01

Eilen mainitsemassani Pohjoismaiden suurimmassa kuplahallissa istuessani laskeskelin mielessäni, miten paljon tämäkin kaunis turhuus on tullut maksamaan ja kauhistelin hintaa mielessäni ja ihmettelin, ettei Kuopiossa tietääkseni ole ollut kansanliikettä vastustamassa rajallisten veroeurojen käyttämistä moiseen humpuukiin. Arvioin, että hehtaarin suuruinen ja 20 metriä korkea kupla on maksanut ainakin kymmenen miljoonaa euroa. Muistanpa, kuinka vajaat kolmekymmentä vuotta sitten Kuopiossa taisteltiin Kuopio-hallin rakentamisesta urheilijoita varten ja muistanpa senkin, miten silloinen kunnallispolitiikan keskeinen vaikuttajayksilö ja entinen voimistelun olympiavalmennettava liikunnanopettaja Matti Karttunen, SDP, vastusti hallia sen kalleuden vuoksi; arvioitiinhan rakennusprojektin maksavan huikeat kymmenen miljoonaa markkaa. Karttunen valitti kaupungin rakentamispäätöksestä eikä turhaan valittanutkaan, koska hanke lykkääntyi ja maksoi sitten lopulta 100 miljoonaa markkaa, eli kymmenen kertaa enemmän. Karttunen myönsikin olleensa Kuopion kallein valtuutettu. Kaivoin tuossa netistä esille Savon Sanomien jutun uuden ylipainehallin rakentamispäätöksestä ja yllätyin. Ainakin päätöstä tehtäessä hinnaksi arvioitiin vain 3,7 miljoonaa euroa ja vuotuisiksi käyttökuluiksi 80.000 euroa. Uskon jutun olevan totta, koska sen on kirjoittanut Marita Tiihonen, joka on luonnollisesti Kärkkäälän tyttöjä. Kummasti ovat siis rakentamiskustannukset laskeneet kolmessakymmenessä vuodessa, joka on kulunut 100 miljoonaa mummonmarkkaa maksaneen Kuopio-hallin valmistumisesta. Nykyrahassa Kuopio-hallin hinta oli lähes 25 miljoonaa euroa. Kommentit (0)

Maailman suurin kupla

21.12.2019, 17:40

Tänään kävin tutustumassa yhteen Kuopion tärkeimmistä matkailunähtävyyksistä eli Lippumäen uuteen ylipainehalliin, jollaista myös kuplahalliksi kutsutaan. Tavallisesti luotettavasta Savon Sanomat lehdestä luin, että tiettävästi kyseessä on Suomen, ellei peräti Pohjoismaiden suurin kuplahalli. Itse en keksi yhtään kappaletta syitä sille, etteikö se voisi myös ihan hyvin olla maailman suurin kuplahalli. Kauniisti ja savolaisittain sanoen kupla on hyvin äekee, eli suomeksi sanottuna komea. Lehtitietojen mukaan sen sisään mahtuu kolme normaalia jalkapallokenttää ja ihan vaivatta yksi viralliset mitat täyttävä kenttä, niin että vielä 500 katsojaakin mahtuu kentän reunoille seisoskelemaan. Korkeuttakin on riittävästi, koska kertaakaan ei Kups-MP -ottelun aikana pallo koskettanut kattoon. Kuten tuossa jo paljastinkin, kävin päivällä katsomassa Savon el klassiko-ottelun, eli Kuopion Palloseuran ja Mikkelin Palloilijoiden välisen tiukan väännön. Vaikka vuosikymmenten varrella Kups on menestynyt paremmin, niin mielikuvani on, että joukkueiden välisistä koitoksista MP on voittanut enemmän. Mikkeliläisillä on ollut tarvetta näyttää isoveljelleen. Tasaväkinen ottelu nähtiin tänäänkin, vaikka vastakkain olivat hallitseva Suomen mestari ja sarjatasoa alempana pelaava joukkue. Peli päättyi 2-2, mutta Kups onnistui tasoituksessa vasta ihan loppuhetkillä. Kuopiolaisten puolustukseksi on sanottava, että se pelasi junioripitoisella joukkueella. Syksyn Suomen mestaruuden voittaneita pelaajia ei juurikaan päästetty kentälle. Poikkeus oli Mikko Pitkänen, mutta hän pelasikin mikkeliläisten riveissä Tänään Kups pelasi 13. peräkkäisen tappiottoman ottelunsa. Epäilen, ettei edes FC Barcelona ole pystynyt moiseen. Katsojia seisoskeli kentän reunalla hämmästyttävän runsaasti, vaikka tapahtumaa ei oltu liiemmälti mainostettu. Jos jotain kielteistä pitää etsimällä etsiä, niin jonkinlaiset penkit olisi kentän laidalle saatava ja lisäksi pelialuetta ympäröivän verkon silmäkokoa olisi suurennetava, sillä nykyinen silmäkoko haittaa näkyvyyttä. Kommentit (0)

Isis-miehet Kuopioon	20.12.2019, 19:08
Korkein Hallinto-oikeus on puhunut ja pulinat pois. Ei tule jättisellutehdasta Kuopioon ja siitä luonto kiittää. Paikallinen elinkeinoelämä tosin näyttää olevan kovasti huolissaan kaupungin tulevaisuudesta ja jonkun olisi keksittävä jotakin. Ja minäpä keksin. Elikkä perinteiseen puunjalostusteollisuuteen on pyrittävä panostamaan ja minäpä kerron, miten siihen pitäisi panostaa. Kuopion Itkonniemessä on maailman kauneimmalla paikalla noin kahden hehtaarin kokoinen jykevä ja hyväkuntoinen vaneritehdas vailla järkevää käyttöä, mutta minäpä luulen sille käyttötarkoituksen keksineeni. Nimittäin tv:ssä näytettiin juuri, miten järkyttävissä oloissa vangittuja Isis-miehiä pidetään. Varmasti kaikenlainen väkivaltainen kumousoppi sikiää sellaisissa oloissa. Kurdit ovat köyhiä ja sodan runtelemia, joten meidän rikkaiden on heitä autettava. Esitänkin, että muutama tuhat Isis-vankia siirretään Itkonniemen vaneritehtaan tiloihin maisemavankilaan kärsimään elinkautistaan. Suomi on ylpeä siitä, että meillä on melkein maailman paras koulutusjärjestelmä, mutta siitä vaietaan, että meillä on maailman paras vankeinhoitojärjestelmä. Kuopiossa on pitkät vankileiri- ja vankilaperinteet. Luulen, että kansainvälinen yhteisö olisi valmis maksamaan kunnon korvauksen siitä, mikäli Kuopio tarjoutuisi huolehtimaan surkeissa oloissa viruvista Isis-miehistä. Kommentit (2)
Ainakin melkein uukuniemeläinen kulttuuripersoona	19.12.2019, 19:04
Arvostettu kirjailija Sirpa Kähkönen oli eilen Kuopion kaupungintalolla kertomassa aiheesta Asiakirjasta tarinaksi. Ja hyvin kertoikin, koska hänellä on erittäin sujuva suullinen ulosanti toisin kuin monilla kirjailijoilla, joista on tullut kirjallisen ilmaisun taitajia, koska puhekyky on rajallinen. Vaikka Kähkönen on syntynyt Kuopiossa, hän kertoi olevansa osittain karjalaisevakkoja, koska isän suku on Sortavalan Kalattomasta. Tutkiskelin sanottua sydämessäni ja pyysin esitelmän jälkeen puheenvuoroa, jonka heti myöskin sain ja ihmettelin, että miten ihmeessä Sortavalassa voi olla Kalattoman kylä, kun sellainen on myös Uukuniemen menetetyllä alueella. Koska minulla ei ollut mahdollisuutta kiduttaa, niin Kähkönen ei suostunut muuttamaan näkemystään sukunsa alkuperästä, vaan vakuutti olevansa isänsä puolelta nimenomaan Sortavalan Kalattomasta.   Ehkäpä on sitten niin, että myös Sortavalassa tai pikemminkin Sortavalan maalaiskunnassa on myös Kalattoman kylä. Itse en sellaista kuitenkaan kartasta löytänyt, kun asiaa myöhemmin tutkin. Sen sijaan Uukuniemen Kalattoman löysin ja paljastuipa netistä, että sillä kylällä on ennen sotia asunut Kähkösiä. Vaikka uukuniemeläisten kulttuurihenkilöiden luettelo on pitkä ja paksu kuin gorillan käsivarsi, niin epäilen luetteloon löytyneen uuden suuren nimen. Tässä yhteydessä korostan vielä sitä, että olen tutkimuksissani päässyt siihen vaiheeseen, että uskon runoilija Arja Tiaisen, jonka sanoittama Paratiisi oli jossain vaiheessa radion suosituin kappale heti Maamme-laulun jälkeen, olevan uukuniemeläistaustaisen kulttuuripersoonan. Kommentit (0)
Mikä kasakoita niin kovasti naurattaa?	18.12.2019, 18:58
Taiteentutkijoiden mukaan eilen esittelemässäni Ilja Repinin maalauksessa ilmenevät kaikki naurun muodot railakkaasta selkäkeikkahohotuksesta vaisuun satiiriseen hymähdykseen. Lisäksi maalauksen kerrotaan sisältävän itsevaltiuden vastaista tasa-arvoajattelua ja demokratian ihailua. Itselläni on kuitenkin käsitys, etteivät ainakaan nykyään Venäjällä vaikuttavat kasakkayhteisöt ole kiihkeitä demokratian tai vapauden kannattajia. Nykyajan kasakoita ei ymmärtääkseni voi pitää erityisen punavihreinä kansainvälisesti suuntautuneina feministeinä. Kaikkitietävä Wikipedia tietää myös kertoa, mikä maalauksen miehenpuolia niin kovasti huvittaa. Kasakkajoukkion hilpeyden aihe on heidän porukalla laatimansa kirje Turkin sulttaanille, joka tarinan mukaan on sanomaltaan seuraava: Zaporižžjan kasakoilta Turkin sulttaanille!   Te, turkkilainen perkele ja perkeleen kirottu veli ja ystävä, Luciferin itsensä sihteeri. Mikä pirun ritari te olette, kun ette pysty edes nujertamaan siiliä paljaalla perseellänne. Paholainen paskoo ja teidän armeijanne syö. Te, te nartunpenikka, ette tee alamaisia kristityistä pojista; me emme tunne pelkoa armeijaanne kohtaan, maalla ja merellä me taistelemme teitä vastaan ja naimme äitiänne.   Te Babylonian lakeija, Makedonian kärrynkorjaaja, Jerusalemin oluenpanija, Aleksandrian lampaannussija, Suuremman ja Pienemmän Egyptin sikopaimen, Armenialainen sika, Podolialainen rosvo, Tataarikunnan portto, Kamjanetsin hirttomies, ja koko maailman ja maanalaisen narri, idiootti Jumalan silmissä, käärmeen pojanpoika ja kouristus kullissamme. Sian kärsä, tamman perse, teurastamon piski, ristimätön harjas, nussikaa äitiänne!   Näin julistavat zaporogit, senkin lurjus. Te ette pääse edes paimentamaan kristittyjen sikoja. Me päätämme tähän nyt, koska me emme tiedä aikaa emmekä omista kalenteria; kuu on taivaalla, vuosi on kirjassa, päivä on sama täällä kuin se on sielläkin; siksi voitte pussata persettämme!   Yliatamaani Ivan Sirko, koko zaporogiporukan puolesta.    Kommentit (3)