KAKSI KOKONAISTA YKSI SEITSEMÄS OSA

Minä vanhana urheilu- ja raittiusmiehenä kauhistelen sitä, miten vastuuttomasti työnantajan asemassa ollut Suomen Yleisradio suhtautui aikoinaan urheiluselostajiensa alkoholismiin, joka pääsi alustavan tutkimukseni mukaan kehittymään suorastaan ammattisairaudeksi.

Pekka Tiilikaisen elämänkertateoksessa Paavo Noponen avoimen ihastuneena esimerkiksi kertoo, kuinka Pekka ja Enzio Sevon joivat kerran kahdessa viikossa 12 litraa pirtua ilman, että suoritus mitenkään heikensi miesten työtehoa tai että kuuntelijat olisivat huomanneet mitään poikkeuksellista.

Noposen mukaan suoritus on aivan uskomaton ja sen pitäisi kelvata Guilnesin ennätysten kirjaan osoituksena Suomen radiomiesten poikkeuksellisen lujasta fysiikasta ja psyykestä.
Urheilu- ja tilastomies Noposen mukaan nautittu päihdemäärä vastaa kahta kokonaista ja yhtä seitsemäsosaa koskenkorvapulloa miestä kohti päivittäin. Se on karkean arvioni mukaan sellainen annos, että se veisi hengen keskivertomieheltä.

Tässä haastattelussa Pekka Tiilikainen kertoo suuria elämänviisauksia ja muistelee selostajan uraansa. Hän kyllä korostaa sitä, että lämpimän kahvin nauttiminen selostuksen aikana vahvistaa ääntä, mutta jostain syystä hän vaikenee täysin Sevonin kanssa tekemästään Suomen, ellei peräti Pohjoismaiden viinanjuontiennätyksestä: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2006/09/08/kasvo-pekka-tiilikainen

Unto Miettinen

 
Paavo Noponen oli Pekka Tiilikaisen lailla hyvin isänmaallinen ihminen ja todellinen sinivalkoinen ääni, joka näkyi jopa hänen parrassaan, jonka hän pääjohtaja Eino Revon läksiäisiin värjäsi mielenosoituksellisesti sinivalkoiseksi.

Mutta Tiilikaisen lailla Noponenkaan ei ollut vesipoikia. Toimittaja Unto Miettinen kertoo muistelmissaan, että kerran aamu kahdelta soi puhelin hänen kotonaan. Siellä Miettisen kollega Noponen vaati Miettistä välittömästi läheiseen ravintola Marskiin kuultavaksi.

Tietenkin pyyntöä oli toteltava. Paikanpäällä Noponen alkoi vaatia selitystä siihen, onko toimittaja Miettinen todellakin puna-armeijan majuri, kuten väitetään. Miettinen vahvisti väitteen vaatien
luutnantti Noposta tekemään asennon, sillä Neuvostoarmeijassa on tapana toimia siten esimiestä puhuteltaessa. Miettinen uhkasi myös komentaa Noposta maahan-ylös siihen asti kunnes oikea puhuttelutapa löytyy.

Saattoi hyvinkin olla, että toimittaja Unto Miettinen, joka ennen sotaa oli toiminut maanalaisessa kommunistisessa liikkeessä, saattoi olla puna-armeijan upseerikoulun käynyt mies. Ennen sotaa Leningradin upseerikoulusta valmistui enemmän suomalaisia upseereita kuin maamme kadettikoulusta. Kirjailija Sirpa Kähkösenkin kuopiolainen vaari hiihti itärajan yli saamaan sotilaskoulutusta.

Mutta muuten poliittisista eroavaisuuksista huolimatta kaverukset Tiilikainen, Noponen ja Miettinen tulivat keskenään hyvin toimeen, sillä olivathan kaikki kolme pohjimmiltaan herrasmiehiä ja upseereita. Miettinen ja Tiilikainen tekivät yhdessä jopa aprillijuttuja radioon, koska miehillä oli uskottavalta kuulostava ääni.

Kerrankin Miettinen kertoi aprillijutussa Suomessa keksityn pimeää valoa lähettävän lampun, jonka avulla pystyi muuttamaan päivän yöksi. Jutun jälkeen tuli radioon soitto eräältä kiihtyneeltä everstiltä, joka huusi, että: "Mitä helvettiä! Miksi tämä maanpuolustuksen kannalta tärkeä keksintö on vuodettu julkisuuteen."

Lisätietoa Unto Miettisestä tässä: https://areena.yle.fi/podcastit/1-1363869

Venäläinen raittiuspolitiikka

 

Muistanpa, miten nuoruudessani Venäjällä kokeiltiin hetken aikaa demokratiaa ja ainakin vuorineuvos Tauno Matomäki, joka on viisas mies, kertoo muistelmissaan, että kun hän katseli siihen aikaan Moskovan hotellinsa ulkopuolella parveilevia eläkeläisiä, jotka yrittivät kaupitella tavaroitaan ohikulkijoille, hän ajatteli, ettei tässä maassa kokeilla demokratiaa ainakaan seuraavaan sataan vuoteen.

Demokratiaan, vaikka se onkin asia, jota palavasti kannatan, liittyi Venäjällä se erityispiirre, että varsinkin sikäläiset miehenpuolet joivat demokratiakokeilun aikana itsensä tärviölle ja että valtakunnan silloinen päämies toimi asiassa hyvänä esimerkkinä. Miesten eliniänodote oli siihen aikaan kehitysmaaluokkaa, ja kun vuosia sitten kiertelin entisen hyvän itäisen naapurimme hautausmaita, havaitsi, että vuosituhannen alussa venäläismiehet poistuivat tuonilmaisiin heti sen jälkeen, kun olivat täyttäneet tärkeän tehtävänsä ja saaneet siitettyä seuraavaa ikäluokan alulle.

Kun Venäjällä siirryttiin nykyiseen hallintojärjestelmään, jota neulanpistopolitiikkaa harrastavat neuvostovastaiset tahot kutsuvat tyranniaksi, kansalaisvapauksia rajoitettiin myös juopottelun osalta. Monenlaisia alkoholin myynninrajoituksia tuli kauppoihin sekä myymälöihin, esimerkiksi huoltoasemat muuttuivat päihteettömiksi toisin kuin meillä. Minusta rajoituksista hienoin on se, että koulujen alkamispäivänä 1. syyskuuta Venäjällä on kieltolaki.

Myös jopa suomalaisia vodkaturisteja yritettiin ohjailla kohtuukäyttäjiksi, ja esimerkiksi Kostamuksessa jaettiin muutama vuosi sitten turisteille kuvan kaupunkikarttaa, jonka reunalehdellä varoiteltiin suomen kielellä satunnaista matkailijaa alkoholin haitoista ja vaaroista, joka oikein olikin. Muuten venäläisten tupakkatoppien keuhkosyöpäkuvatkin olivat ainakin yhtä karmeita kuin meilläkin.

Ja sikälikin Venäjällä kannettiin huolta ulkomaalaisten turistien terveydestä, ettei satunnainen matkailija voi viedä tullin läpi maasta pois enempää kuin viisi litraa alkoholia ja alkoholiksi laskettiin myös olut; rajoituksen rikkomisesta seurasi ihan oikeasti sakkorangaistus. Se oli ainutlaatuinen määräys koko maailmassa, koska yleensä kaikkialla muualla pyritään ulkomaalaisille myymään alkoholia täysin estoitta mahdollisimman paljon. Jotenkin epäilen, että vientikiellon taustalla ovat sikäläiset taxfree-yrittäjät, jotka tullitarkastuksen jälkeen pystyvät vapaasti myymään tuotteitaan hyvällä katteella mielin määrin.

Mielenkiintoista olisi tietää, onko Ukrainan sota vaikuttanut Venäjän alkoholipolitiikkaan. Ainakin ensimmäisen maailmansodan aikaan siellä kokeiltiin tietääkseni kieltolakia, joka sitten johti vallankumoukseen.

Enzio Sevon

Radiotoimittaja Markus Similä kertoo muistelmissaan, kuinka hän oli myös seuraamassa Cortinan kisoja. Hän vuokrasi paikallisen vossikan ajeluttamaan häntä reellä ihaillakseen vuoristokaupungin näkymiä. Kuinka ollakaan hän kauhukseen näki, että joku mies oli väsynyt lumihankeen. Koska oli kylmä, pelkäsi Similä jo pahinta.

Mutta kuinka ollakaan reessä mies virkosi ja selvisi, että kysymyksessä oli radion ruotsinkielisen toimituksen urheiluselostaja Enzio Sevon, joka ymmärsi vielä sentään sen verran maailmasta, että sairaalan sijasta hän vaati pääsyä radioselostamoon ja täytyihän siihen suostua.

Selostamossa mies terhistäytyi ja alkoi kuulijoiden mukaan kauniilla ja jäntevällä ruotsinkielellä suorassa lähetyksessä kertoilla päivän urheilutapahtumista. Selostuksen jälkeen mies oli
taas aivan vetämättömässä kunnossa.


Kun Similä ihmetteli asiain tilaa, neuvoi Sevon kollegaansa. "Nuori mies! Urheiluselostaja tarvitsee kolme asiaa. Ensiksi: hemmetin kovaa kuntoa! Toiseksi: teräksenlujaa rutiinia! Kolmanneksi: teräksenlujaa itseluottamusta!

Hyvän kaverinsa ja kollegansa Pekka Tiilikaisen tapaan Sevonkin toimi sota-aikana puolustusvoimien rintamareporttina ja tehtävä ei ollut vaaraton, koska molemmat miehet haavoittuivat rintamalla. Voi olla, että vaikka tuo sekä Tiilikaisen että Sevonin tolkuton viinan kanssa läträäminen saattaa monista tuntua huvittavalta asialta, niin taustalla voi kuitenkin olla sota-ajan posttraumaattisen stressireaktion lääkitseminen. Terapiaahan köyhällä valtiolla ei ollut heille tarjota.

Tässä lisätietoa Enzio Sevonista, jonka monet lähteet kertovat olleen todellinen aina ystävällinen herrasmies. https://fi.wikipedia.org/wiki/Enzio_Sev%C3%B3n

Rauhallinen Pekka Tiilikainen

 
Jos Martti Jukola välitti kisatapahtumia kansalle konekiväärimäisen nopeasti, oli hänen nuorempi kollegansa Pekka Tiilikainen päinvastoin hyvin rauhallinen jutustelussaan ja tiukan paikan tullen hän tiivisti tunnelmaa vaikenemalla kokonaan ja pillauttamalla itkun. Näin tapahtui etenkin, mikäli suomalainen voitti tai hävisi.

Eikä pääselostaja Tiilikaisen tarvinnut teeskennellä liikutustaan, koska kyllä tunne oli aivan aito. Vuoden 1948 Chamonin olympialaisten jälkeen radion talouspäällikkö valitti, että Pekan
jäljiltä oli löytynyt 23 tyhjää viinapulloa. Pekka närkästyi moisista perättömistä väitteistä. Hänen mukaansa pulloja piti olla 24. Kun asia tarkastettiin, todettiin Pekan olevan hyvin rehellinen
mies.

Mutta se oli vasta alkua, tai ehkä paremminkin verryttelyä urheilukielellä. Cortinan olympialaisten jälkeen suomalaisten selostajien jäljiltä väitettiin löydetyn 78 tyhjää pulloa. Kun asia tivattiin Pekan ruotsinkieliseltä selostajakollegalta Enzio Sevonilta, tuohtui hän ja väitti, ettei mainittu pullomäärä riitä
alkuunkaan...

Tosin saavutus ei ole verailukelpinen Chamonin tulokseen, koska uusia lajeja oli tullut ohjelmaan ja lisäksi Tiilikaisen lisäksi matkassa olivat myös kyseinen Enzio Sevon ja uusi lupaava kyky Paavo Noponen.

Osoitus Pekka Tiilikaisen rauhallisesta selostustyylistä. Tässä hän selostaa sitä, kuinka punalentäjä yrittää hänet tappaa:
https://areena.yle.fi/podcastit/1-50412183

Martti Jukola

Nyt, kun Urheiluruutu täyttää 60 vuotta, on syytä tarkastella Yleisradion urheilulähetysten historiaa, joka alustavien tutkimusteni tässä vaiheessa vaikuttaa niin värikkäältä, että siinä olisi mielenkiintoinen väitöskirjan aihe jollekulle itsensä pöhköksi lukeneelle urheiluhistorioitsijalle.

Aika paljon maamme urheilutoimittajien menneisyydestä kertoo esimerkiksi se, että kun legendaarinen radioselostaja Raimo "Höyry" Häyrinen sai radiosta potkut, epäili hän potkujensa pääsyyksi sitä, ettei hän ole koskaan selostanut urheilukilpailuja juovuksissa, kuten yleensä maan tapa Suomessa vaatii.

Yleisradiotoiminnan alkuaikoina 1920-luvulla ei vielä ollut erikseen erityistä urheilutoimitusta. Kuuluttajana toiminut aatelismies Alexis af Enehjelm joutui olosuhteiden pakosta lukemaan myös urheilutuloksia. Aina ammattitaito ei täysin riittänyt. Lukiessaan Kööpenhaminassa käytyjen kuuromykkien yleisurheilukilpailujen tuloksia oli erään juoksumatkan voittajan aika 9.25. Tulospaperi oli sen verran rypistynyt, ettei matkan pituus siitä selvinnyt. Aikansa asiaa mietittyään Aleksis päätteli matkaksi joko 3.000 tai 5.000 metriä.

Niinpä ei ollut mikään ihme, että jo 30-luvulla runoudesta väitellyt tohtori Martti Jukola pestattiin maamme ensimmäiseksi urheiluselostajaksi. Ammatissaan hän olikin loistava. Ikävä kyllä
miehen uran katkaisi sairastuminen alkoholismiin, joka veikin hänet hautaan 51-vuotiaana heti Helsingin olympialaisten jälkeen. Työnsä hän hoiti kuitenkin sairaudestaan huolimatta mallikkaasti. Jukola oli
ilmiömäisen nopea puhuja ja ehkäpä kuuntelijoiden kannalta onkin vain hyväksi, että selostaja on hieman ns. juttutuulella.

Kommelluksitta Jukolakaan ei selvinnyt. Oslon olympialaisten näytöslajina oli jääpalloilu. Ruotsin ja Norjan välisen ottelun edellä selostaja tunsi vatsahermojensa reistailevan ja niinpä hän
lääkinnällisistä syistä sulkeutui selostuskoppiin viskipullo eväänään. Selostus onnistui muuten loistavasti, mutta ottelun loppupuolella Jukola alkoi nähdä pelikentällä myös suomalaisia
pelaajia. Senhän ei pitäisi kuitenkaan olla mikään puute, sillä yleensähän Suomessa urheilutapahtumia seurataan ikään kuin sinivalkoisten silmälasien läpi.

Kerran taas Jukola oli Saksassa selostamassa Saksan ja Suomen välistä jalkapallomaaotttelua. Isäntämaa hallitsi pelitapahtumia niin selvästi, että selostajakin totesi seuraavansa tilannetta
Suomen maalin edustalla kylmä rinki selkäpiin ympärillä, kun ei herrasmiehenä ja runoudentohtorina kansanomaisempaakaan vertausta keksinyt. Mainittakoon, että radion kuuluttajana toimineen aatelismies Enehjelmin väitetään todenneen sen jälkeen, kun hän oli toivottanut perinteiset hyvät yöt ja nukkukaa hyvin Suomen kansalle, että "nyt tämä poika suksii paskalle."

Nyt, kun pikkujoulukausi on alkamassa, kannattaa muistaa, että Helsingin poliisilaitoksen kuulustelupöytäkirjan mukaan poliisi pysäytti vuonna 1925 kieltolakiaikaan lehtimies Martti Jukolan ohjastaman hevosreen, jonka lastina oli pirtukanistereita ja puolimaailmallisen oloinen naisenpuoli. Itse muistelen lukeneeni, että kuorma olisi ollut matkalla jonkun lehden urheilutoimituksen pikkujoulujuhlaan, mutta Helsingin Sanomat kertoi jutussaan kyseessä olleen jonkun reserviupseerikoulun juhlan. Jukola tuomittiin sakkorangaistukseen ja tapaus päätti myös hänen lupaavasti alkaneen lehtimiesuransa ja hän siirtyi Yleisradion palvelukseen, jossa juopotteluharrastusta pystyi jatkamaan paremmin.

Tästä voi kuunnella esimerkiksi sitä, kuinka Jukolan selostamana sitä, kuinka Murakoso jää Berliinin kympillä, kun Salminen, Askola ja Iso-Holla pistävät oikein ison vaihteen silmään. https://yle.fi/aihe/artikkeli/2006/09/08/urheilua-radiossa

Paavo ja Susi-Kalle

Olen tässä verestänyt vanhoja korviani ja kuunnellut Ylen arkistosta Paavo Noposen ohjelmia, joita sieltä löytyy kukkuramitoin. En yhtään ihmettele, että Aira Samulin oli ihastunut tähän sivistyneeseen ja miellyttävä-ääniseen herrasmieheen. Kyllä Noposen radio-ohjelmat ovat ihan toista luokkaa kuin nykyajan rääkyvä-äänisten paikallisradiotoimittajien, joiden rääkymistä joutuu esim. kaupassa käydessään pakkokuuntelemaan.

Paavo Noponen oli todellinen kaunopuhuja, joka lienee ollut hänen suvussaan vallan periytyvä ominaisuus, sillä hänen vaarinsa ja vaarin veli selvisivät köyhinä kerjäläispoikina 1860-luvun suurina nälkävuosina hengissä, koska vakavaraiset talolliset antoivat vähistäänkin näille kauniisti leipää pyytäville kerjäläispojille.

Nämä Noposen kerjäläispojat olivat kotoisin Rantasalmen Kolkontaipaleelta, joka on harvinaisen kolkko nimi kylälle. Paavon vaarin veli Alpo Noponen pääsi myöhemmin Sortavalan seminaariin ja hänestä tuli innokas kansanvalistusmies. Hänen kynästään ovat lähtöisin kauniit joululaulut Arkihuolesi kaikki heitä ja Kun maas on hanki.

Hiljentykää hyvät ihmiset kaiken kiireen keskellä lepuuttamaan hermojanne ja kuuntelemaan alla olevasta linkistä, kuinka Paavo ja Susi-Kalle sekä pari muuta rajamiestä ovat teerimetsällä Kuusamon erämaassa. Paavo hehkuttaa ohjelmassa jo kovasti sitä, miten Kalevi Oikarainen tulee menestymään tulevan vuoden 1966 Oslon mömmönhiihdoissa.

Niin ei kuitenkaan käynyt, vaan Susi-Kalle voitti MM-kultaa 50 km:llä vasta seuraavissa kisoissa Tatralla, jossa Kiurun Akulla oli 40 km:n virkistäytymisasemalla sen verran kuumat mustikkamehut, että Kalle tuli viimeisen kympin vallan lentämällä. Juottoasemalla hän hiihti vielä yhtä matkaa minuutin perässään lähteneen Vedeninin kanssa, mutta jätti tätä loppumatkasta parilla minuutilla.

Juottoasemalta matkaan sännännyt Oikarainen ymmärsi lähteä sauvomaan oikeaan suuntaankin toisin kuin ainakin hyvän tarinan mukaan eräs toinen suurhiihtäjä, joka sai Kiurun Akulta ilmeisesti liian kuumaa mehua ja lähti hiihtämään takaisin päin. Akun mehut olivat sellaiset, että niillä sai ruumiitkin hiihtämään.

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2006/09/08/eraretkella-susi-kallen-kanssa

Samulin ja Noponen

Aikoinaan lukemani Aira Samulinin muistelmat ovat hyvin traagiset, mutta kyllä ne sisältävät myös aimo annoksen romantiikkaa, vaikkakin romantiikkaan liittyy myös tragikoomisia vivahteita.

Samulin paljastaa muistelmissaan minulle sen uuden tiedon, että kohu-urheiluselostaja Paavo Noponen on ollut kohutanssitaiteilija Aira Samulinin kaa sillee, kuten nykyajan nuoriso asian ilmaisee. Toisin sanoen Noponen ja Samulin ovat olleet suhteessa, kuten varttuneempi väki, esimerkiksi Pohjantähden Pantinkulman kylän yleinen nainen Leppäsen Aune, asian ilmaisisi.

Olin aiemmin luullut, että radioselostajakaverukset Pekka Tiilikainen ja Paavo Noponen olisivat istuneet selostuskopin ahtaudessa poikaparissa kahdestaan seuranaan korkeintaan pikkuhiljaa tyhjenevä kiikari, mutta näin ei läheskään aina ollut, koska Aira Samulin paljastaa olleensa siellä ahtaudessa monta kertaa poikien seurana.

Samulinin ja Noposen pitkä suhde päättyi 1972 eikä päättymisen pääsyynä ollut pelkästään Paavon mieltymys väkijuomiin, vaan suurena syynä oli myös miehen epäsiisteys. Samulinin mukaan Noponen oli perheen nuorimpana lapsena tottunut siihen, että muut siivosivat jäljet.

Ilmeisesti myöskään tosi miehinen mies Pekka Tiilikainen ei ollut kovin tarkka järjestyksen suhteen. Kerrankin kun taistelijapari Tiilikainen-Noponen heräsi selostusturneellaan Kuusamon hotellissa, Pekka katseli tovin ympärilleen ja epäili hotellihuoneessa tapetun hevosen.

Samulinin muistelmista opin senkin, että Paavo Noponen on hyvin romanttinen ihminen. Olen aina luullut, että Paavo olisi elämässään ihastunut ainoastaan Susi-Kalleen, mutta kyllä hän ihastui Airaankin. Niin rakastunut hän oli, että sanoi ihailunsa kohteelle kauneinta, mitä rakastunut mies voi armaalleen sanoa, eli että, "halutessaan tästä olisi tullut kiekonheiton maailmanmestari, koska tällä oli hyvä rytmitaju ja isot kädet". Tuo on varmasti yksi parhaista iskurepliikeistä.

Airan ja Paavon suhteen päättymisen jälkeen Airan elämään tuli eräs kohuvalotaiteilija. Paavo otti asian niin raskaasti, että haastoi nuoremman kilpakosijansa kaksintaisteluun, josta haasteesta tehtiin jopa ilmoitus poliisille, mutta poliisi painoi asian villaisella uskoakseni sen vuoksi, että Paavo oli selostuksissaan kehunut rajamiesten lisäksi myös poliiseja.

Urheiluihmisiä varmasti kiinnostaa, miten kaksintaistelussa olisi käynyt, mikäli se olisi toteutunut. Paavolla oli tietysti kokemus puolellaan, mutta ehkä 17 vuotta nuoremman vastustajan liikkuvuus olisi ollut parempi. Nuori kilpakosija oli kuitenkin ehtinyt jo kypsään 26 vuoden ikään, joten silloin 47-vuotiasta Aira Samulinia ei voinut syyttää pedofiliasta.

https://kirja.fi/products/soturi-ja-sunnuntailapsi-auringonpimennys-9789510330456?gclid=CjwKCAjw-eKpBhAbEiwAqFL0mj779bBTG7D-7mdvyzgLtXMC-tLka_2TVm2sXgF17OpphZ1JhzUBkxoCxIoQAvD_BwE

Aira Samulin

Aira Samulinin lähtö tuonilmaisiin toi mieleeni, että tavallaan hän liittyy Suonenjoen kulttuurihistoriaan ja että Suonenjoen asema liittyy tavallaan maamme sotahistoriaan.

Muistelmakirjassaan Soturi ja sunnuntailapsi hän kertoo, että talvisodan aikaan suojärveläisiä evakkoja, joiden joukossa oli myös silloinen Aira Suvio äitinsä kanssa, majoitettiin Suonenjoelle. Samulinin muistelujen mukaan jopa Petroskoin Tiltu oli tietoinen tapahtuneesta ja oli kuuluttanut radiossa, että Suonenjokea pommitetaan suojärveläisten takia.

Sota-aikana liikkui kaikenlaisia huhuja ja sellainenkin tieto kiiri rintamalta, että Airan isä vääpeli Viktor Suvio oli kaatunut. Sen jälkeen 12-vuotias Aira kävi äitinsä kanssa availemassa Suonenjoen asemalle rintamalta tuotuja arkkuja, mutta isää niistä ei löytynyt.

Kaatumishuhu paljastuikin sitten vääräksi, kun talvisodan päätyttyä Viktor Suvio palasikin ihan terveenä perheensä luokse. Aira Samulin kertoi muistelmissaan, että aina kun hän ajaa junassa Suonenjoen aseman ohi, hän muistaa, kuinka hän 12-vuotiaana kävi äitinsä kanssa siellä arkkuja aukomassa.

Jatkosodan taistelujen alkaessa Aira Samulin asui äitinsä kanssa lähellä rajaa Lappeenrannassa. Mielenterveysongelmista kärsinyt äiti päätti lähteä tyttärensä kanssa polkupyörillä taistelupaikalle viedäkseen isälle mansikkatuokkosen.

Ihmeelliseltä tuntuu, että pyöräilijät pääsivät vartiomiesten ohi etulinjaan, mutta he tulivat liian myöhään. Vääpeli Viktor Suvio oli jo saanut luodin rintaansa ja löytyi kuolleena paareilta verissään.

Lupaavia urheilijanuorukaisia

Olen monta kertaa harmitellut sitä, miten kirjat pilasivat lupaavan urheilijan urani. Olin jo lapsuudessani lupaava ammattilaisjalkapalloilija, koska opettaja-Ville lupasi markan jokaisesta tehdystä maalista, kun Kärkkäälän kansakoulu kohtasi Rieponlahden koulun syyskuussa 1967.

Voitimme 13-0 ja sain tekemistäni seitsemästä maalista seitsemän markkaa, joka oli iso raha siihen aikaan. Se on tähänastisen elämäni suurin saavutus ja harmittelen sitä, että en jatkanut urheiluharrastustani, koska minusta tuli kirjajuoppo.

Panu Rajalan muistelmista ilmenee, että myös hänen osaltaan kirjat katkaisivat lupaavan urheilijan uran. Lukion urheilupäivänä hän pyyhälsi 100 metriä 11,6 ja hyppäsi pituuttakin 6.10. Nuo tulokset todistavat, että hän oli syntymänopea, josta kovan harjoittelun myötä olisi voinut kehittyä Vode Hellstenin kaltainen Ruotsin kaataja.

Äskettäin kuolleen oikeustieteen professori Aulis Aarnion muistelmakirjasta Vastahankaan voi päätellä, että hän oli jopa Rajalaakin lahjakkaampi urheilijanuorukainen.
 
Itse asiassa hänellä oli nuorna miesnä ammattia valitessaan yhtenä mahdollisuutena urheilijan ammatti. Lahjat viittasivat myös siihen, että hänestä olisi voinut tulla hyvä tiedemies tai roisto. Itse hän katsoi, etteivät lahjat urheilussa riitä edes Suomen huipulle ja vaatturi-isän tiukan puhuttelun jälkeen hän kiikunkaakun-tilanteessa päätyi nuorisorikollisen uran sijasta juristiksi.
 
Mutta huimat ovat professori Aarnion urheiluennätykset. Pikajuoksussa 60 metriä 7.1., 100 metriä 11.3 ja vielä 41-vuotiaana 12.0. Tosin hän ei tainnut hallita edes piirikunnallisia kisoja suvereenisti, koska kuulantyöntäjät Matti Yrjölä ja Jarmo Kunnas olivat myös nopeita kuin mitkäkin. Pituutta mies leiskautti 658 ja mielestäni huikein tulos oli painonnostotyönnön 125 kiloa, joten syntymävahva oli tämä professori.
 
Häkellyttävää on sekin, että koripallo-ottelussa Tampereen Pyrintöä vastaan tämä Huutijärven Yrityksen mies heitti yksin 51 pistettä koko joukkueen 65:stä. On sekin suurempi saavutus, kuin minun ehkä joskus aiemminkin kertomani seitsemän maalia Kärkkäälän kansakoulun joukkueessa Rieponlahden vastaavaa yhdistelmää vastaan syyskuussa 1967.
https://www.siltalapublishing.fi/product/vastahankaan/

Tyypillinen itäsuomalainen peräkammarin poika

Pari iltaa sitten epäilin, että entisen hyvän itäisen naapurimme tyranni olisi uukuniemeläistaustainen, mutta kaikki uukuniemeläistaustaiset ihmiset eivät ole samaa mieltä kanssani ja sain asiasta palautetta, jonka mukaan levitän KGB:n keksimää tarinaa.

Saamani palautteen mukaan "Venäjällä on tutkittu Putinin todelliset sukujuuret, jotka vievät Uralille, pieneen kylään, jossa hänet synnytti Vera Putina, au-lapsena, vuonna 1950. Hän on ollut 10-vuotiaaksi asti uusioperheessä Georgiassa (äiti solmi avioliiton gruusialaisen miehen kanssa) ja kahteen otteeseen isovanhempien hoidossa Uralilla, kunnes hänet adoptoitiin Leningradiin lapsettomalle sukulaisperheelle. Samalla hänen syntymävuosi merkittiin 1952 (1950 sijaan). Näin hän aloitti koulun uudestaan Leningradissa. Tietysti tämä osa henkilöhistorian asiakirjat on KGBn toimesta tuhottu ja idylliseen kuvaan sopivat paperit ovat tarjolla virallisesti."

Palautteen antaja voi hyvinkin olla ihan oikeassa, mutta ihan hyvin voi olla, että Putinin äiti Vera Putina voi olla tverinkarjalaistaustainen. Itse en ole asiaan kunnolla perehtynyt, mutta toimittaja Arvo Tuominen kertoo Karjala-kirjassaan vierailleensa Putinin isovanhempien kylässä Tverin Karjalassa ja mielelläni uskon häntä.

Myöskin virolainen suomalais-ugrilaisiin kansoihin perehtynyt tutkija Jaak Prozes kertoo kirjassaan Onko Putin vepsäläinen?, että todennäköisesti Vladimir Putin onkin geeneiltään vepsäläinen ja suku olisi asunut alun perin jossain Aunuksen liepeillä. Näkemystään hän perustelee sillä, että Vepsä ja sen tärkein asutuskeskus Aunus ovat maantieteellisesti lähinnä Tverin Karjalaa. Aunuksessa puhuttiin samaa karjalan kieltä kuin Uukuniemellä 1600-luvulla ja olen taipuvainen uskomaan, että Tveriin matkanneet uukuniemeläiset saattoivat viivähtää matkallaan Aunuksessa.

Minusta vahva todiste Putinin uukuniemeläisyyden tueksi on Ylen juttu, jossa hän esiintyy verryttelypukuisena ja näyttää ihan tyypilliseltä itäsuomalaiselta peräkammarin pojalta, jollainen oli esimerkiksi Simpauttajan Ryynäsen Otto, joka veisteli itselleen puusta naisia, kun ei itselleen muunlaista ollut saanut. Putin on tosin kohonnut sellaiseen yhteiskunnalliseen asemaan, ettei hänen tarvitse puuakkoja veistellä. https://yle.fi/a/74-20051022

Ensi riite

Minä, joka olen harvinaisen arka mies ja pelkään lähes kaikkea, varsinkin mörköjä, en pelkää heikkoja jäitä ja niinpä luulen olevani jäihin putoamisen Suomen ennätysmies. Onneksi Petäisellä ei ole tähän asti tarvinnut pelätä heikkoja jäitä, koska kyseessä ei ole ollut järvi vaan haukikosteikko.

Tänä aamuna huomasin, että ikä alkaa painaa, koska yleensä olen mennyt ensi kerran pilkille siinä vaiheessa, kun riite on sen verran paksua, että se kykenee kannattamaan toukkapurkin, mutta tänä aamuna en uskaltanut ensi riitteelle, vaan päätin odottaa siihen asti, että Savon Sanomiin ilmestyvät ensimmäiset uutiset hukkuneista pilkkimiehistä, koska sitten tiedän pilkkikauden alkaneen.

Mutta kesällä muudan nokkela naapuri ymmärsi padota Petäisen puron hiekkasäkeillä ja niinpä tämä entinen haukikosteikko alkaa näyttämään melkein oikealta järveltä, johon pituiseni mies pystyy vaivatta hukkumaan.

Kuuluisin karjalainen

 

Eilen rouva oli kertomassa Suonenjoen karjalaisten tilaisuudessa aiheesta "karjalaisuus" ja olin asiasta kiinnostuneena tilaisuudessa kuokkavieraana. Rouvan alustuksen jälkeen karjalaisuudesta syntyi karjalaiseen tapaan vilkas ja eloisa keskustelu käsitellystä aiheesta eikä keskustelun aikana karjalaisuudesta löytynyt juurikaan pahaa sanottavaa, joka oikein ja ymmärrettävää onkin.

 

Itsekin puutuin tilaisuuden kulkuun ja tiedustelin uteliaisuuttani, ketä paikalla olevat pitävät maailman kuuluisimpana karjalaistaustaisena henkilönä. Maailman kuuluisimpana karjalaistaustaisena ihmisenä paikalla olevat pitivät lähes yksimielisesti Martti Ahtisaarta, joka ihan hyvä vastaus onkin.

 

Mutta itse rohkenin olla sitä mieltä, että maailman kuuluisin karjalainen henkilö ja samalla maailman inhotuin ihminen onkin entisen hyvän itäisen naapurin tyranni Vladimir Putin. Tämä mielipide ei saanut tilaisuudessa kuitenkaan laajaa kannatusta.

 

Tässä yhteydessä on kuitenkin syytä muistaa, että kun Putin runsaat 20 vuotta sitten astui vaativaan tehtäväänsä, tunnettiin maamme mediassa ylpeyttä asian johdosta ja kerrottiin, että Putinin sekä isän että äidin puolen isovanhemmat ovat tverin karjalaisia ja että vielä hänen mummonsa olisi pagissut karjalaa. Savon Sanomat tiesi jopa paljastaa, että sukunimen Putin taustalla on tyypillinen savolainen sukunimi Pulkkinen. 

 

Minusta vahva todiste naapurin päämiehen karjalaisuudessa on myös hänen hämmästyttävä yhdennäköisyytensä rouvani uukuniemeläisen mummon sisaren kanssa. 1600-luvullahan Karjalasta muutti suuri joukko asukkaita vero- ja elintasopakolaisiksi Tveriin. Joukossa oli paljon myös Kuikka-nimisiä ihmisiä, joka sukunimi on tavallinen Uukuniemen suunnalla.

 

Jonkin verran hämmennystä tosin synnyttää, että virolainen suomalais-ugrilaisiin kansoihin perehtynyt tutkija Jaak Prozes kertoo kirjassaan Onko Putin vepsäläinen?, että todennäköisesti Vladimir Putin, onkin geeneiltään vepsäläinen. Näkemystään hän perustelee sillä, että Vepsä ja sen tärkein asutuskeskus Aunus ovat maantieteellisesti lähinnä Tverin Karjalaa.

 

Itse rohkenen väittää, että Viron poika ei paneutunut tutkimustyöhönsä riittävällä vakavuudella, koska epäilemääni Putinin uukuniemeläisyyttä vahvistaa myös se, että mies hankki itselleen käsittääkseni vaatimattoman kesämökin Lahdenpohjasta ihan Uukuniemen naapurista. 

 

Muuten Keijo Korhonen kertoi jossain kirjassaan juutalaisesta historioitsijasta, joka ihmetteli sitä, että miksi suomalaiset ovat aina niin innolla tapelleet venäläisiä vastaan. Hänen mukaansa suomalaisten olisi pitänyt antaa venäläisten valloittaa maan, koska parissa sukupolvessa suomalaiset olisivat kohonneet valtakunnan johtoon. Korhonen ei jostain syystä hyväksynyt esitettyä näkemystä.

 

Toisaalta jos Korhonen olisi tutkinut Venäjän historiaa laajemmin, olisi hän voinut todeta juutalaistutkijan olevan ihan oikeassa. Nythän sekä Venäjän poliittinen johtaja että hengellinen johtaja ovat suomensukuisia. Miljardööri patriarkka Kirill ei tosin ole uukuniemeläisiä kuten Putin, vaan mordvalainen.

Dosentti

Olen luullut, että Venäjän johtava Suomen asioiden erikoisasiantuntija dosentti Johan Bäckman olisi lähtöisin maamme ruotsinkielisestä yläluokasta vaikkakaan Kristiina Halkola ei hänen sukuaan mainitse laulussaan, jossa kerrotaan niistä 20 suvusta, jotka omistavat maamme.

Mutta ei ole luulo tiedon väärti, kuten muistaakseni jo Sanassa sanotaan. Nimittäin Panu Rajala, joka tunnetaan kohumalli Elina Ylivakerin leskenä, paljastaa muistelmissaan, että dosentin isä Hartwall-yhtiön entinen toimitusjohtaja Erkki Bäckman on hänen liian nuorena edesmenneen puolisonsa tädin poika. Eli monta suurmiestä on Hämeenkyrö tuottanut maailmalle, joista tunnetuimpina mainittakoon F. E. Sillanpää ja Arvo Poika Tuominen.

Lisäksi Panu Rajala paljastaa, että Erkki Bäckman on äärimmäisen mukava mies. Eikä Rajala herrasmiehenä hauku myöskään liiemmälti tämän poikaa Johania, vaikka hieman ihmetteleekin hänen näkemyksiään entisestä hyvästä itäisestä naapuristamme.

Rajala ei näytä ymmärtävän sitä, että dosentti Johan Bäckman on erittäin älykäs ja monipuolisesti lahjakas ihminen, jollainen pystyy oikeasti uskomaan sellaisiin asioihin, joihin tavallinen kansalainen ei pysty. Wikipedia kertoo kyvykkään Johan Bäckmanin saavutuksista mm. seuraavaa:

"Bäckman suoritti ylioppilastutkinnon Sibelius-lukiossa vuonna 1991 ja valmistui valtiotieteiden maisteriksi Helsingin yliopistosta vuonna 1998. Hän työskenteli Helsingin yliopistossa ja Oikeuspoliittisella tutkimuslaitoksella ja väitteli tohtoriksi Helsingin yliopistossa vuonna 2006 aiheenaan Venäjän ja Viron järjestäytynyt rikollisuus. Bäckmanilla on kriminologian dosentuurit Turun ja Itä-Suomen yliopistoissa. Lisäksi hänellä on oikeussosiologian dosentuuri Helsingin yliopistossa.

Helsingin Sanomien toimittaja Jussi Konttinen luonnehti vuonna 2010 Bäckmania 2000-luvun alun lupaavaksi Venäjä-tutkijaksi, joka kuitenkin on nyt ajanut itsensä marginaaliin ainakin Suomessa.

Sotilasarvoltaan Bäckman on reservin alikersantti.

Bäckman oli ensi kertaa julkisuudessa fagotinsoittajana. Hän soitti 1980-luvun lopulla Radion sinfoniaorkesterissa ja esiintyi televisiossa Euroopan yleisradiounionin EBU:n nuorten solistien konsertissa."

Itse tosin olen pettynyt Johan Bäckmaniin siinä, ettei hän ole hakeutunut alalle, jossa hän saattaisi hyvinkin olla yksi maailman parhaista. Olen varma, että jos kaltaiseni yleisurheiluasiantuntija saisi edes puoli vuotta opettaa Bäckmanin oloiselle ja kokoiselle miehelle kuulantyönnön saloja, niin hänellä ei olisi mitään vaikeuksia selviytyä mukaan Timanttiliigan ison rahan kuularinkeihin.

Lopuksi hiljennymme kuuntelemaan Kristiina Halkolan laulua 20 perheestä, jotka omistavat Suomen ja tosiaankin Bäckmaneja laulussa ei mainita: https://www.youtube.com/watch?v=ZIdrjYI-J8c

Juhannustanssit

Maamme kulttuurihistoriaan puhdashenkinen Margit Borg-Sundman jäi Hannu Salaman Juhannustansseihin liittyvän jupakan vuoksi, koska hän oli ensimmäinen allekirjoittaja Kokoomuksen eduskuntaryhmän tekemässä kantelussa tästä romaanista.

Wikipedia kertoo, ettei Borg-Sundmanin eduskuntakyselyn kärki suuntautunut yksinomaan Salaman kirjaa vastaan, vaan ”aikamme moraalista nihilismiä” vastaan ja ”koko siihen seksuaalisuuden ja aineellisuuden, raakuuden ja mauttomuuden ylikyllästämään, käsitteitä hämmentävään ja makua tylsyttävään ilmapiiriin, jonka olemme antaneet kasvaa nuorisomme ympärille alkaen eräistä televisioesityksistä, filmeistä, mainoksista, roskalehdistä, jopa kirjallisuudesta ja oman elämämme laadusta”.

Turhaan eduskuntakyselyä ei tehty, koska oikeusministeri J. O. Söderhjelm määräsi tammikuussa 1965 nostettavaksi syytteen jumalanpilkasta Salamaa ja kustannusyhtiö Otavaa vastaan.

Helsingin hovioikeus tuomitsi 20. syyskuuta 1966 Salaman jumalanpilkasta kolmen kuukauden ehdolliseen vankeuteen ja langetti Otavan kustantajalle Kari Reenpäälle 2 000 markan sakkorangaistuksen. Kirjailija ja kustantamo menettivät rikoksen taloudellisen hyödyn valtiolle, samoin kuin kirjan myymättömät kappaleet, jotka määrättiin tuhottaviksi.

Hannu Salaman puolustusasianajaja Kullervo Kemppinen, joka oli Kokoomus-puolueen jäsen, piti tuomion kannalta ratkaisevana kirjettä, jonka Salama lähetti raastuvanoikeudelle jutun toiseen käsittelyyn. Kirjeessään Salama sanoi halunneensa romaanillaan ”pilkata ja loukata kansalaisten jumalakäsitystä ja uskonnollisia tunteita”. Presidentti Kekkonen kuitenkin armahti Salaman tuomion jälkeen.

Juhannustansseista otettiin uusintapainos 1990-luvulla ja siinä painoksessa on mukana Jumalanpilkka-tuomion aiheuttaneet kolme sivua. Nykyäänhän Jumalanpilkasta ei nousisi kohua, mutta epäilen, että jos joku erehtyisi pilkkaamaan Allahia tai Mohammedia, niin seuraukset voisivat olla pilkkaajalle ja vaikka koko Suomen kansalle dramaattiset.

Olen itse lukenut myös tuon sensuroimattoman version, mutta en nyt tähän hätään löydä netistä sensuroituja sivuja. Jumalanpilkkatuomion aiheuttivat juopuneen ja juhannusyönä rakkauselämässään pettyneen muurari Hiltusen uskonnollishenkiset pilasaarnat, joista ainakin yhdestä Pispalan asukkaat voisivat nostaa kunnianloukkausjutun. Tässä pilasaarnassa Vapahtajamme on liikenteessä Tampereen puolessa ja muistaakseni toteaa suurella äänellä, että "taidetaan olla Pispalassa, koska ikkunassa näkyy verinen p--se."

Tiktokista sentään löytyy yksi tuomioon johtaneista muurari Hiltusen pilasaarnoista: https://www.tiktok.com/@synkeaukko/video/7011021994619718917

Viivalla eduskuntaan

Eittämättä Veijo Balzar on tällä hetkellä maamme kuuluisin kirjailija ja tunnen asiasta ylpeyttä, koska hän on kotikyläni poikia ja jopa melkein sukulaismies, koska kun Balzarin perheestä osa paleltui 30-luvun pula-aikana Kakkisen jäälle Kuopion markkinoilta palatessaan, niin vainajat kuljetettiin mummoni veljen aittaan odottamaan hautaamista.

Eittämättä tällä hetkellä maamme toiseksi kuuluisin kirjailija on Panu Rajala, jonka muistelmat nimeltään Päin elämää juuri luin. Ja lukukokemus oli myönteinen, koska vaikka Telluksen tilanne on masentavan kammottava, niin monta selkäkeikkanaurua jouduin lukiessani päästämään, sillä Rajalan tarinat elämästään olivat hauskoja ja hyvin kerrottuja.

Riemastuttava oli esimerkiksi kertomus hänen suorastaan ihanasta kansakoulun opettajastaan Margit Borg-Sundmanista. Rajalan mukaan tämä oli kaikkien hyveiden ruumiillistuma, hän pursui myötämieltä, rohkaisua ja hyviä ohjeita vastaisen elämän varalle. Borg-Sundman oli ollut Kokoomuksen kansanedustajana ja oli mennyt heti ensimmäisellä yrittämällä läpi vaalilauseella "Viivan voimalla eduskuntaan".

Vaalilause sai mm. jätkäpoikataustaisen Urho Kekkosen virnuilemaan ehdokkaalle tämän salaisesta voimavarasta. Urjalan kirkkoherran tytär Borg-Sundman sen sijaan ei huomannut lauseessa mitään huvittavaa, mikä osoittaa hänen ehdotonta puhdasmielisyyttään.

Maamme poliittista historiaa tuntemattomille kerrottakoon, että maamme eduskuntavaaleissa käytettiin pitkään valtavan suuria äänestyslippuja, joissa lueteltiin kaikki vaalipiirin ehdokkaat ja äänestäjä veti kannattamansa ehdokkaan nimen kohdalle punaisen viivan. Tämä asia selittää Ilmari Kiannon hienon Punainen viiva -nimisen romaanin nimen.

Viivanvetoäänestystapa selittää ainakin hyvän tarinan mukaan sen, että työväenpuolueet ohjeistivat naisäänestäjiään siihen aikaan monitulkintaisella vetoomuksella: "Työläisnainen - älä anna viivaasi porvarille". https://www.siltalapublishing.fi/product/pain-elamaa/

Martti Ahtisaari

Sain juuri tietooni, että Martti Ahtisaari on lähtenyt tuonilmaisiin ja se asia saa minut ajattelemaan kunnioituksella vainajaa ja varsinkin sitä, kuoliko hän sittenkin katkerana miehenä sen vuoksi, että hän jäi yhden kauden presidentiksi syistä, joita olen mietiskellyt.

Joskus ajattelin, että demarit syrjäyttivät Ahtisaaren, koska alettiin epäillä, että hänen neuvonantajansa Alpo Rusi olisi ollut jo koulupoikana DDR:n Stasin agentti. Tosi asiassa vaatimaton Stasin agentti saattoi korkeintaan olla Alpon isoveli toimittaja Jukka Rusi.

Mutta eivät olleet neuvonantajan agenttiepäilyt Ahtisaaren toisen kauden esteenä ainakin, mikäli on yhtään uskominen entisen Helsingin Sanomien toimittajan A.-P. Pietilän paljastuskirjaa Erkon verikoirat - Sanomatalon salaiset päiväkirjat, vaan esteenä oli Helsingin Sanomien päätoimittaja Aatos Erkko.

Aatos Erkko oli aikoinaan ehkä maamme vaikutusvaltaisin ihminen ja se saattaa selittää, miksi Martti Ahtisaaren presidenttikaudet jäivät yhteen. Nimittäin vaikka Erkkoa yleisesti pidettiin sosialidemokraattina, niin Ahtisaaren kaveri hän ei ollut. Yhtenä syynä oli ilmeisesti se, ettei Erkko ei katsonut presidentin ketteryyden riittävän vaativan viran hoitoon.

Yleisesti tunnettuahan on se, että Ahtisaari palasi Ruotsin vierailultaan laastari otsikossa. Pietilän mukaan vain hiuskarvan päässä oli se, ettei presidentin kaatumisella olisi ollut dramaattisempiakin seurauksia kuin laastari. Tapaturman uhrin mukaan onnettomuuden syynä olivat liukkaat jalkineet, mutta ilmeisesti myös ns. normaaleilla ruokajuomilla oli tässäkin tapauksessa osuutta asiassa.

Pietilän mukaan kaatuminen ei jäänyt Ahtisaaren, jota poliittiset vastustajat myös jostain syystä Sahtivaariksi kutsuvat, ainoaksi, vaan vähän myöhemmin saman vuoden syksyllä presidentti oli naukkaillut Helsingin Sanomien edustustiloissa niin runsaasti snapseja, että Aatos Erkko joutui lopettamaan tarjoilun.

Kahvivaiheessa Ahtisaari oli kuitenkin menettänyt tasapainonsa ja kaatunut sohvapöydälle sillä seurauksella, että kookas pöytävalaisin oli menettänyt muotonsa. Kookas insinööri vuorineuvos Tauno Matomäki oli yrittänyt palauttaa lampun alkuperäisen muotoilun siinä kuitenkaan täysin onnistumatta.

Pietilän mukaan presidentin adjutantin ehdotuksista huolimatta valtion päämies oli kieltäytynyt lähtemästä nukkumaan, jonka seurauksena siirto oli jouduttu toteuttamaan lievällä väkipakolla muun seurueen hämmästyneiden katseiden alla.

Martti Ahtisaari saattoi kuitenkin ainoan presidenttikautensa jälkeen olla hyvällä mielellä siitä, että hänet kuitenkin valittiin maamme korkeimpaan virkaan, vaikka vielä ihan vaalien alla näytti siltä, että Elisabeth Rehn ohittaa hänet kansansuosiossa.

Presidenttiehdokas Ahtisaaren suosio laski, kun kysyttiin hänen kantaansa siihen, miten hän pysäyttäisi mahdollisen pakolaisvyöryn Venäjältä. Hän ilmoitti, että suomalaisten tulisi tarvittaessa pysäyttää kansainvaellus vaikka asevoimin. Elisabeth Rehnin kanta ei ollut yhtä ehdoton, vaan hän kannatti tykkien sijasta enemmänkin soppatykkejä.

Ahtisaaren suosio gallupeissa laski lausunnon seurauksena, mutta tähän asiaan presidenttipeli ei ratkennut, vaan Mara voitti lopulta vaalin Jeesuksen ja karjalanpaistin avulla.

Enemmistö kansasta siirtyi Ahtisaaren kannalle sen jälkeen, kun hän vakuutti, ettei ole koskaan hetkeäkään epäillyt Jeesuksen olemassaoloa, mutta Rehn ei ollut tässäkään kysymyksessä yhtä ehdoton. Lopullinen kuolinisku Ellun presidenttihaaveelle oli se, ettei Rehnin pariskunta tiennyt Tuttujuttu-showssa toistensa herkkuruokia, kun taas Eeva tiesi Martin tykkäävän karjalanpaistista.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008061689.html

Sensuroitu Raamattu

Ei ole vielä Israelin armeija alkanut savustamaan Hamasin pyssymiehiä Gazan tunneleista, joista jotkut ovat peräti 30 metrin syvyydessä. Melkoinen joukkoteurastus siitä operaatiosta vielä tulee, mutta se hyvä puoli asiassa kuitenkin on, että tutkimusten mukaan juutalaiset ovat maailman ateistisin kansa. Juutalaisista ateisteja on peräti 50 % ja ilmeisesti Israelin asevoimissa ateisteja on suhteessa vieläkin enemmän, koska äärijuutalaiset eivät suorita asepalvelusta.

Perustelen edellä mainittua mielipidettäni sillä, että olen pikkuisen perehtynyt kristittyjen, muslimien ja jopa juutalaisten pyhiin kirjoituksiin ja todennut niiden sisältävän hirmuista vihapuhetta. Tosin juutalaisten Raamattua eli Tooraa en ole lukenut, mutta tiedän sen olevan jokseenkin sama kuin Vanhan testamentin.

Juutalaisten keskuudessa ainakin eräillä on näkemys, että palestiinalaiset ovat Vanhan testamentin Samuelin kirjan tuntemia amalekilaisia ja heitä Herra kerrassaan käsittämättömässä armossaan ja viisaudessaan käskee kohtelemaan seuraavasti:

"1 Samuel sanoi Saulille: "Herra lähetti minut voitelemaan sinut kansansa Israelin kuninkaaksi. Kuule siis, mitä Herra käskee. 2 Näin on Herra Sebaot puhunut: 'Olen päättänyt rangaista amalekilaisia, koska he asettuivat israelilaisten tielle, kun nämä tulivat Egyptistä. 3 Mene siis nyt ja kukista amalekilaiset. Julista heidät ja heidän omaisuutensa Herralle kuuluvaksi uhriksi. Älä sääli heitä vaan tapa kaikki, miehet ja naiset, lapset ja imeväiset, härät ja lampaat, kamelit ja aasit."

Mutta jotta totuus ei unohtuisi, kannattaa myös huomioida, että vaikka Raamatussa kehotetaan ns. valittua kansaa lyömään lihoiksi koko amalekilaisten väki, niin käskyä lievennettiin muistaakseni jossain yhteydessä kuitenkin siten, että miehiin yhtymättömät nuoret naiset tuli säästää syistä, joita voin vain arvailla.

Tasapuolisuuden nimissä korostan kuitenkin sitä, että muslimien pyhästä kirjasta löytyy seuraava ohje vääräuskoisten kohteluun:

"Surmatkaa heidät, missä heitä kohtaattekin, ja ajakaa heidät pois sieltä, mistä he ajoivat teidät pois, sillä epäjumalanpalvelus on pahempi synti kuin tappaminen. Älkää kuitenkaan taistelko heitä vastaan suojatun temppelin luona, elleivät he ensin käy siellä teidän kimppuunne: silloin voitte surmata heidät siellä." 2. Lehmän suura, 190–191

Olen varannut kirjastosta kirjan Sensuroitu Raamattu" ja odotan sitä mielenkiinnolla. Olen nimittäin jostain lukenut, että esimerkiksi roomalaiskatolilaisten Raamattu poikkeaa meikäläisestä siten, että siitä on sensuroitu pornografiaa ja sadismia sisältävät tekstit. Olen sitä mieltä, että seuraavan kirkolliskokouksen tulisi meilläkin vakavasti pohtia vihapuhetta sisältävien tekstien sensuroimista Raamatusta.

Lisätietoa sensuroidusta Raamatusta löytyy tästä: https://www.google.com/search?client=firefox-b-e&q=sensuroitu%20raamattu&fbclid=IwAR1Azgs03cNqy1wRxguZ1ysYqaKC6E11Vf2Px0DvVE1Y5jKOM47Z59pZS5I#fpstate=ive&vld=cid:b5d9ff47,vid:bhpaZm9mDAM,st:0

Matkamiehen muistelmat

Israelin massiivista vastaiskua odotellessani palasi mieleeni Matti Paloheimon kirja Matkamiehen muistelmat parinkymmenen vuoden takaa. Matti Paloheimo on kirjailija ja teologi, joka toimi Valtion elokuvatarkastamon johtajana. Lisäksi hän on runoilija Oiva Paloheimon poika. Isä muistetaan parhaiten kansakoulun lukukirjassa olleesta humoristisesta runosta “Auttamaton Pekka”, joka oli bavuurinumeroni kansakoulussa.

Matti Paloheimo ei sen sijaan ole mikään humoristi ainakaan teoksen Matkamiehen muistelmat perusteella. Matka, elämän vertauskuva, on kirjan teema. Paloheimon matka alkaa pyörän selässä lapsuuden maisemissa Hämeessä, jatkuu antiikin ja renessanssin Roomassa poiketen sitten Espanjan aurinkorannikon kautta Lähi-itään.

Siellä teologikirjailija seisoo rintamien välissä keskellä Lähi-idän konfliktia. Kristityn kirjailijan palestiinalaisnäkökulma varmasti hätkäyttää suomalaisia. Tosin jo parikymmentä vuotta sitten YK-kenraali Ensio Siilasvuo totesi muistelmissaan, että mikäli jotakin todella aggressiivista kansaa, kuten suomalaisia tai vaikkapa jugoslaaveja (siis jo ennen Balkanin viimeisiä sotia), olisi kohdeltu yhtä väärin kuin palestiinalaisia, olisivat seuraukset vielä nykyistäkin pahempia.

Juutalaisten diaspora käynnistyi vuonna 135, jolloin roomalaiset kielsivät kapinoivia juutalaisia asumasta Jerusalemissa tai sen läheisyydessä. 1400-1500-luvuilla palasi vähäinen määrä juutalaisia ns. Pyhään maahan paetessaan Euroopan vainoja. 1800-luvun lopulla muutto jatkui ja vuonna 1917 alueella asui 670 000 arabia ja 55 000 juutalaista, joista suurin osa oli muuttanut edellisten vuosikymmenien aikana. 1920 muutto kiihtyi ja se synnytti alkuperäisväestössä ymmärrettävästi voimakasta vastustusta.

1947 juutalaisten kansanmurhasta kauhistunut Länsimaiden hallitsema YK päätti maksattaa Euroopassa tapahtuneiden hirveyksien laskun palestiinalaisilla ja ehdotti Palestiinan jakamista siten, että arabien alue olisi käsittänyt suunnilleen nykyiset miehitetyt eli huonoimmat alueet ja Israel olisi saanut 56 % alueesta, vaikka alueen väestöstä oli juutalaisia vain 33 %. Kummallista oli sekin, että ehdotetun Israelin puoliskossa olisi ollut arabienemmistö.

1948 Israel julistautui yksipuolisesti itsenäiseksi, jolloin kaikki ympärillä olleet arabimaat hyökkäsivät sen kimppuun, mutta lyötiin verissä päin takaisin. Yllättävä tieto on, että Israelin suurelta osin Neuvostoliiton aseistama armeija oli yhdistynyttä arabiarmeijaa suurempi. Suurin osa Israelin alueella asuneista arabeista eli 700 000 - 800 000 pakeni tai pakotettiin lähtemään kodeistaan. Tapahtui samanlainen etninen puhdistus kuten myöhemmin Balkanin alueella.

Tällä hetkellä Israelin alueella asuu pari miljoonaa palestiinalaista, miehitetyillä alueilla nelisen miljoonaa, Jordaniassa 2,3 miljoonaa, Syyriassa on lähes 600 000 ja Libanonissa melkein 500 000. Varsinkin pitkälle koulutetut kristityt palestiinalaiset, joita on nykyään noin 140.000, ovat muuttaneen myös muualle maailmaan ja niinpä esimerkiksi Chilessä asuu lähes 200.000 palestiinalaista.

Näin on syntynyt palestiinan pakolaisongelma, joka vaikuttaa toivottomalta ratkaista, varsinkin kun asiaa ovat vielä mutkistamassa uskonnot, öljy ja vesi. Jostain olen lukenut, että Usa suunnitteli pakolaisongelman ratkaisemista vuonna 2008 siten, että palestiinalaiset olisi siirretty Chileen ja Argentiinaan, mutta hanke ei ilmeisesti saanut kannatusta.

Enpä malta olla kertomatta, että TV:ssä oli muutama vuosi sitten dokumentti, jossa kerrottiin, että toisen maailmansodan alla Usa suunnitteli juutalaisten siirtämistä Alaskaan, mutta tuli lopulta siihen tulokseen, että suomalaiset olisivat parempia Alaskan asuttajia. 

Muuten Kuopion piispa Jari Jolkkonen on viisas mies:

https://yle.fi/a/74-20054360.

 

Taistelu Israelista

Eilen tv:ssä nähty Taistelu Israelista palautti mieleeni parikymmentä vuotta sitten lukemani Yleisradion toimittaja Hannu Reimen kirjan Israel/Palestiina Kahden kansan luvattu maa, joka on edelleenkin hyvin ajankohtainen kirja, sillä viime aikojen tapahtumien ymmärtämisen kannalta olennainen taustatieto jää helposti yksittäisten väkivallantekojen varjoon. Kirjan tulkinta alueen ongelman juurista poikkeaa jyrkästi kuvasta, jonka keskivertouutisointi antaa.

Kirjoittaja ei ole puolueeton, vaan hän ottaa asiaan kantaa palestiinalaisten puolesta. Eikä näkökulma ole yllättävä, jos tapahtumia tutkitaan järkiperäisesti kansainvälisen oikeuden näkökulmasta sotkematta asiaan nationalismia, heimoaatetta tai uskonnollisuuden värittämää kiihkoilua.

Reimen näkökulma ei tietenkään ole uusi eikä erikoinen. On helppo ymmärtää, että alueen alkuperäisväestö on kokenut suuren vääryyden. Palestiinalaisten sortoa ei tee oikeutetuksi esimerkiksi se, että liberaalista länsimaisesta näkökulmasta nähtynä koko arabimaailma tuhansien kilometrien matkalta Irakista Marokkoon on yhteiskuntamuodoltaan vastenmielinen.

Reimen kirjasta löytyy seuraava suora lainaus, joka erinomaisen hyvin kertoo palestiinalaisten katkeruuden perussyyn:
“Ei ole totta, että arabit vihaavat juutalaisia henkilökohtaisista, uskonnollisista tai rodullisista syistä. He pitävät meitä - ja aivan oikein, omalta kannaltaan katsoen - länsimaalaisina, muukalaisina, maahanmuuttajina, jotka ovat ottaneet arabimaan itselleen ja muuttaneet sen juutalaisvaltioksi. Meidän pitää varoa syyttämästä murhaajia. Keitä me olemme moittimaan heitä siitä, että he vihaavat meitä, siirtolaisasuttajia, jotka muuttavat juutalaisten kotimaaksi maan, jossa he ovat asuneet sukupolvia.”

Tämän rauhanhenkisen puheen piti Israelin silloinen puolustusministeri Moshe Dayan murhatun ystävänsä hautajaisissa. Häikäilemätön kenraali oli realisti; hän ei väittänyt, että sionistit tulivat tyhjään maahan, mutta varmasti hänen mielestään Euroopassa tapahtuneet juutalaisten vainot oikeuttivat sen, että Israel perustettiin palestiinalaisten maille alkuperäiskansan mielipiteestä piittaamatta. Puheellaan kenraali osoittaa, kuinka tärkeää on, että armeijaa johtaa länsimaiseen kiihkottoman tieteelliseen ajatteluun koulutettu komentaja.

Ei ihme, että Dayanin johtamat sotavoimat vain vähän puheen jälkeen tuhosivat arabiarmeijat perusteellisesti vuoden 1967 kuuden päivän sodassa.Tässä sodassa ylivoimaisen tekniikan hallitseva länsi jatkoi satoja vuosia kestänyttä arabien nöyryyttämisen perinnettä.

Aina voimasuhteet eivät kuitenkaan ole olleet näin. Ennen koulussa opetettiin, että elleivät frankit olisi vuonna 732 kukistaneet arabeja Poitiers´n taistelussa, olisivat avaruuslennot tapahtuneet jo 1700-luvulla; islamilainen tekniikka oli vielä silloin paljon edellä eurooppalaista.

Muuten Palestiinan tilannetta tarkasteltaessa kannattaisi muistaa, mitä kirjailija Matti Pulkkinen ammoin esitti. Hänen mukaansa Suomen pitäisi värvätä rauhanturvaamistehtäviin mustalaisnuorukaisia, koska heillä on luontainen kyky ymmärtää verikostoperinteeseen perustuvaa väkivallankierrettä. Toisaalta eivät romanimiehetkään välttämättä saa Lähi-Itään rauhaa aikaiseksi. Rauha laskeutunee alueelle ja ehkä koko maailmaan vasta sitten, kun kaikilla osapuolilla on käytössään kunnolliset joukkotuhoaseet ja se vie vielä useita vuosia.

Taistelu Israelista -ohjelman voi katsoa tästä: https://areena.yle.fi/1-65380120

Pjotr Sokolov ja Rex Bosley

Heinolan kaupunginmuseo, joka on maankuulu monenlaisista hyvistä satunnaisia matkailijoita houkuttelevista näyttelyistään, voisi ihan perustellusti järjestää näyttelyn kaupungin sota-ajan tapahtumista, jotka olivat värikkäitä, mutta huonosti tunnettuja.

Esimerkiksi talvisota-aikaan Heinolasta lähetettiin myös Yleisradion ohjelmia, koska Lahti oli pommitusten vuoksi liian vaarallinen paikka radiotoiminnalle. Aluksi Heinolan radiostudio toimi matkailijakoti Turistin tiloissa ihan Jyrängön sillan poskessa, mutta vähän myöhemmin se siirrettiin 300 metrin päähän kauppias Juurikkalan kiinteistöön.

Ilmeisesti ihan sillan vieressä olevaa studiota pidettiin pommitusten vuoksi liian vaarallisena paikkana, vaikkakin kapteeni Reino Palmroth, eli Palle, joka oli rauhan aikaan sotamuseon palveluksessa, sai museostaan hankittua ilmatorjuntaa varten ikivanhan konekiväärin sillanposkeen. Tosin laitteen käyttämiseen koulutetut kypsään ikään ehtineet verkkaiset hämäläismiehet eivät kertaakaan ehtineet aseelleen ilmahälytysten sattuessa.

Heinola oli talvisota-aikaan tavallaan kansainvälinen kaupunki, koska sieltä lähetettiin ohjelmia propagandamielessä myös Neuvostoliittoon. Suomen kansalaisuuden saanut aatelismies Pjotr Sokolov, joka oli emigrantti, entinen Venäjän jalkapallomaajoukkueen maalivahti, mestarinyrkkeilijä ja vakoilijanakin kunnostautunut mies, huuteli komealla bassolla entisille maamiehilleen propagandalähetyksen aluksi, että "slushaitje, slushaitje, gavarit Finlandija (kuunnelkaa, kuunnelkaa, Suomi puhuu).

Sotien jälkeen Sokolov pakeni Ruotsiin, vaihtoi nimensä ja säilytti henkensä, joka seikka ihmetyttää minua samalla tavalla kuin se, että myös puolta vaihtanut Arvo Poika Tuominen välttyi salamurhalta. Stalinin aikaan ilmeisesti oli niin, että ensiksi petturiksi epäilty vangittiin ja tapettiin vasta sitten. Sen sijaan Putinin aikaan näyttää olevan niin, että petturiksi epäilty yritetään ensin myrkyttää ja jos se ei onnistu, hänet vangitaan.

Heinolan historiaan liittyvä vakoilija Pjotr Sokolov olisi hyvä väitöskirjan aihe jollekulle itsensä pöhköksi lukeneelle historian lisenssille. Samoin hyvä väitöskirjan aihe olisi Englannin tiedustelupalvelun upseeri Rex Bosley, joka hänkin liittyy Heinolan historiaan, sillä hänen poikansa Anthony Bosley asui Heinolassa ja perusti kaupunkiin sen maankuulun lintutarhan. Kun aikoinani asuin Heinolassa, mieleni teki monta kertaa kysyä Anthonyltä luottamuksellisesti, että onko hänkin M16 miehiä.

Lisätietoa Pjotr Sokolovista tässä: https://fi.wikipedia.org/wiki/Pjotr_Sokolov

AMPUKAA KOMISSAARIT, NUO HULLUT KOIRAT

Asia, jota Heinola ei ole osannut hyödyntää matkailupolitiikassaan on, että se on entinen päämajakaupunki. Mikkeli sen sijaan on onnistunut hyödyntämään saman asian matkailupolitiikassaan erinomaisesti.

Voi olla, että Neuvostoliitto piti Heinolaa sen vuoksi sotilaallisesti niin merkittävänä kohteena, että sinne kannatti pudottaa kalliita lentopommeja, koska Päämajan propagandaosasto oli ainakin talvisota-aikaan sijoitettu kaupunkiin Hotelli Heinolaan.

Luulen, että Heinolassa laadittiin esimerkiksi ne näkemäni tosi vaikuttavat suomenkieliset lentolehtiset, joita talvisota-aikaan suomalaiset jakoivat Kuusisen armeijan suomenkielisille sotilaille. Kuusisen joukoissahan palveli suomea ymmärtäviä suomalaisia, inkeriläisiä ja karjalaisia.

Tosin tverinkarjalaisia ei ollut Kuusisen armeijassa, koska heistä koottu divisioona onnistui puhkaisemaan Suomen puolustuslinjan Summassa. Pari vuotta sitten ilmestynyt Suomen historia-kirja kertoo, että tverinkarjalaisten tappiot toisessa maailmansodassa olivat hirvittävät.

Kuusisen kansanarmeijalle jaetun lentolehtisen ydinsanoma oli selkeä ja pelkistetty ja kuului: AMPUKAA KOMISSAARIT, NUO HULLUT KOIRAT. Lehtisessä perusteltiin ihan loogisesti, miksi satunnaisen lukijan pitäisi noin menetellä. Luulen, että tuon iskulauseen kehitti Päämajan propagandaosaston kapteeni Rautalammin kirkkoherran aikamiespoika Reino "Palle" Palmroth.

1990-luvulla Ultra Bra-yhtye suoritti jonkinlaisen taiteellisen varkauden ja levytti silloisen teollisuussiivoojan, nykyisen Talouselämä -lehden toimituspäällikkön, Juhana Rossin sanoittaman kappaleen Ampukaa komissaarit, nuo hullut koirat. Tosin Ultra Bran ammunnan kohteina olivat EU-komissaarit eivätkä heidän Puna-armeijan virkaveljensä.

Sa-kuva-arkiston teksti "Esikunta hotelli Heinolassa.
Heinola 1940.03.10 " todistaa eittämättä, että Heinola todella oli päämajakaupunki, joka tieto sota-aikana oli varmasti suuri sotasalaisuus. Hotelli Heinola on näköjään ollut tyylikäs rakennus.

Pommin arpi

Vankkatekoisten siltarakennelmien rikkominen on alkanut maailmanpoliittisista syistä minua kiinnostaa ja niinpä pistäydyin Heinolan vanhalla rautatiesillalla tutkimassa tuota sodan jättämää arpea sillan kaiteessa. Hyvän tarinan mukaan puna-armeijan ilmavoimat yritti katkaista tuon sillan, mutta operaatio ei aivan onnistunut, vaan pommi putosi kaiteen ja siltapalkin välistä niin, että pommin pyrstö hipaisi kaidetta.

Monta kertaa hyvä tarina ja todellisuus ovat ikävällä tavalla ristiriidassa ja voi hyvinkin olla, että kaiteen vaurio onkin vain pommin sirpaleen aiheuttama. Heinolan rautatiesiltaa pommitettiin sekä talvi- että jatkosodassa ja kummallakin kerralla siltaan yritettiin osua, mutta sen ajan laitteilla osuminen oli vaikeaa, vaikka Heinolasta puuttui kunnon ilmatorjunta.

Talvisodan pommituksissa henkilövahingoilta vältyttiin, mutta vähän ennen jatkosodan virallista alkua juhannuksena -41 jälki oli sitten paljon pahempaa. Pommituksessa kuoli 16 heinolalaista siviiliä ja laskujeni mukaan noin 18 neuvostoliittolaista sotilaslentäjää, koska tuleva Kouvolan hovioikeuden presidentti Heimo Lampi, Eero Kinnunen ja Jorma Sarvanto ampuivat alas kuusi konetta kaupungin pommittamiseen osallistuneesta 18 pommikoneesta.

Toisenkin hyvän tarinan olen kuullut tuosta Heinolan rautatiesillasta ja vaikka en ole rasisti, niin kerronpa senkin. Nimittäin kerran kaksi afro-afrikkalaistaustaista miehenpuolta oli tuolla 15 metriä korkealla sillalla kävelemässä ja heitä alkoi niin armottomasti pissittämään, että he ryhtyivät laskemaan pohjavesiään sillalta käsin.

Silloin toinen totesi, että vesi tuntuu aika kylmältä ja toinenkin myönsi asian niin olevan ja jatkoi, että Jyrängönvirrassa tuntuu olevan mutapohja. Tässä yhteydessä kannattaa korostaa sitä, että tuossa sillan vieressä sijaitsee Hiidenhaudaksi kutsuttu syvänne, jonka kohdalla vettä on muistaakseni peräti 17 metriä.

70 neitsyttä

Tuo eilen alkanut Gazan gheton kapina muistuttaa Varsovan gheton kapinaa saksalaisia vastaan, koska osapuolten voimasuhteet ovat yhtä epätasaiset ja kapinan lopputuloskin on etukäteen yhtä selvä, ellei sitten tässä päädytä suursotaan, jossa Iran ja Saudi-Arabia rientävät Hamasin avuksi. Varsovan kapinassa Neuvostoliitto ei rientänyt puolalaisten avuksi enkä usko, että arabiveljet rientävät gazalaisten avuksi, koska Israelilla on ydinasemonopoli alueella.

Tässä yhteydessä kannattaa muistaa, että YK-kenraali Ensio Siilasvuo ihmetteli sitä, miten lempeää kansaa palestiinalaiset ovat ja oli sitä mieltä, että tilanne olisi paljon väkivaltaisempi, jos luonnostaan aggressiivisia kansoja, kuten esimerkiksi suomalaisia tai jugoslaaveja kohdeltaisiin samalla tavalla.

Hamas on nimetty terroristijärjestöksi ja sivistynyt maailma tuomitsee järjestön aloittaman kapinan, mutta kaikesta huolimatta kapinaa voi ymmärtää. Tällä hetkellä Gazan avovankilassa elää jo kolmatta sukupolvea 2,4 miljoonaa ihmistä 300 neliökilometrin aidatulla alueella eikä parempaa näytä ainakaan tässä elämässä olevan luvassa.

Toisaalta sikäläinen kansa on hyvin uskonnollismielistä ja heidän teologisen näkemyksensä mukaan pyhässä sodassa kuollutta marttyyriä odottaa paratiisissa muistaakseni 70 neitsyttä. Tosin eräs kristitty tutkija on sitä mieltä, että kyseessä on Koraanin käännösvirhe ja pyhässä sodassa kaatuneita marttyyrejä odottaakin paratiisissa 70 neitsyen sijasta 70 viinirypälettä.

Pahaa pelkään, että marttyyrejä tulee lähi päivinä syntymään paljon, koska Hamasia vastassa on Israelin armeija, jonka uskon olevan esimerkiksi Venäjän armeijaa tehokkaamman. Ilmeisesti myös Israelin menetykset tulevat olemaan totuttua suuremmat, koska esimerkiksi kuuden päivän sodassa kuoli vain 779 israelilaista ja Jom Kippur-sodassa, jossa Israel yllätettiin, maan menetykset olivat 2656 ihmistä. Arabimaiden tappiot olivat moninkertaiset, mutta nekään eivät olleet mitään verrattuna vajaan nelimiljoonaisen Suomen kansan menetyksiin viime sodissa. https://fi.wikipedia.org/wiki/Jom_kippur_-sota

Hirmuinen mies

Kun aikoinani tutkin avaruusilmailun pioneerin Silvo Sokan tapausta, niin törmäsin epäviralliseen tietoon, että presidentti Paasikiven päiväkirjoista olisi poistettu sivut ajalta, jolloin Sokan epäiltiin rakettilennollaan rikkoneen Pariisin rauhansopimusta. Voi olla, että herkästi hermostuva Paasikivi oli kirjoittanut asiasta sellaista, joka alkoi häntä myöhemmin hävettämään. Vaikka hän oli viisas mies, niin rakettitieteisiin hänen viisautensa ei ehkä ulottunut.

Luin juuri Raija Orasen Paasikivestä kertovan kirjan Hirmuinen mies, ja vaikka kirjailija on perusteellisesti tutustunut kirjan päähenkilöön, niin Silvo Sokan tapauksesta ei romaanissa ole mitään mainintaa. Kahteen muuhunkaan Paasikiven elämään liittyvään arkaluontoiseen ja sen vuoksi kiinnostavaan asiaan en saanut kirjasta selvyyttä.

Nimittäin Paasikiven jättiläiskokoinen poika everstiluutnantti Juhani Paasikivi menehtyi jatkosodan aikaan ja ainakin eräässä Seura-lehden jutussa hänen kerrotaan kaatuneen, mutta Sotasammon tiedostossa mainitaan hänestä: Kuolinsyy muu kuin vihollistoiminnasta johtuva (sairaus, onnettomuus, itsemurha jne.)

Juhani Paasikivi oli isänsä tapaan raivokohtauksiin taipuvainen, mutta hänet tunnettiin myös hyvästä huumorintajustaan, jollaista ei taas ollut siunaantunut Juho Kustille. Viime aikoina on tv:ssä usein kuultu Ukrainan sodan erityisasiantuntijana Ruotsin armeijan everstiluutnantti Juhani Paasikiveä, joka on vaarinsa täyskaima.

Toinen asia, johon haluaisin lisäselvyyttä on, että millainen prosessi oli se, kun 30-luvulla KOP:n hallitus lähetti pankin silloisen pääjohtaja Paasikiven mielentilatutkimukseen, jotta hänet olisi voitu mielenvikaisuuden perusteella siirtää työkyvyttömyyseläkkeelle.

Paasikivi ei saanut hullun papereita, vaan häntä tutkinut sielutieteilijä arvioi, että tutkittavan ongelmien taustalla on ainoastaan huono kotikasvatus. Paasikivi sai nimittäin välillä hirmuisia raivokohtauksia, joiden aikana hän saattoi korottaa ääntään niin, että tekohampaat lensivät suusta. Orasen kirjan mukaan vika ei ollut huutajan mielessä, vaan harvinaisen huonosti istuvissa tekohampaissa.

Lisätietoa J K:sta löytyy tästä https://seura.fi/viihde/julkkikset/area-j-k-paasikivi-lahetettiin-mielisairaalaan-tutkittavaksi-mika-oli-diagnoosi/

Silvo Sokan lento

Tänään tulee kuluneeksi 75 vuotta 17-vuotiaan kuopiolaisen avaruusilmailun pioneerin Silvo Sokan maailmaa järisyttäneestä rakettilennosta. Sokkahan löydettiin likomärkänä ja tajuttomana Suonteen rannalta kiikari kaulassaan, joka seikka varmaankin myöhemmin lisäsi hänen tarinansa uskottavuutta.

Tajuihinsa palattuaan Sokka kertoi kertoi lähteneensä Kuopiosta omatekoisella avaruusaluksellaan, jonka pituus oli seitsemän metriä ja paino kaksi tonnia. Lennon kestettyä 3,5 minuuttia aluksen polttoainesäiliö oli rikkoutunut 7 000 metrin korkeudessa ja alus oli pudonnut Suonteen järveen.

Ainakin hyvän tarinan mukaan uutinen omatekoisen Silver Star-raketin lennosta syrjäytti maailman mediassa Berliinin kriisinkin. Myös Suomen lehdistössä suhtauduttiin tapaukseen asiaankuuluvalla vakavuudella. Vaaransihan Sokan rakettilento esimerkiksi maamme ulkopoliittisia suhteita, koska se oli selkeästä Pariisin rauhansopimuksen vastainen teko.

Helsingin Sanomat haastatteli asiasta Kuopion sotilaspiirin komentajaa kenraalimajuri Kääriäistä joka totesi seuraavaa:

-Puhuteltavamme muuan korkea-arvoinen sotilashenkilö oli sitä mieltä, että poika on nero ja yhteiskunnan olisi tehtävä kaikkensa pojan auttamiseksi eteenpäin. Hän piti pojan suoritusta täysin mahdollisena huolimatta siitä, että siihen Helsingissä oli suhtauduttu epäuskoisesti. "Niinhän on tavallisesti suurten keksintöjen laita," oli hänen lakooninen huomautuksensa."

Itsekin uskon kenraalimajuri Kääriäisen tapaan, että Silvo Sokka oli nero, mutta nuorukaisen neroudesta huolimatta poliisitutkimuksissa paljastui, että omatekoisen Silver Star-raketin sijasta noin 50 kilometrin matka Kuopiosta Suonenjoelle oli taittunutkin asemestari isältä luvatta lainatulla yksivaihteisella armeijan maastopolkupyörällä, joka sekin on ihan kunnioitettava suoritus.

Olen tämänpäiväisiä lehtiä selatessani ihmetellyt, että esimerkiksi presidentti Putinin 71-vuotispäivä huomioidaan, mutta Sokan lennon 75-vuotispäivää ei. Viisi vuotta sitten, jolloin tapauksesta oli kulunut 70 vuotta, järjestettiin sen kunniaksi sentään Silvo Sokan muistoajo, jolloin joukko innokkaita alan harrastajia pyöräili Kuopiosta Suonenjoelle.

Olen vahvasti sitä mieltä, että Silvo Sokan Siver Star-raketin kopio olisi pystytettävä somistamaan Suonenjoen vastavalmistunutta liikenneympyrää. Lopuksi korostettakoon sitä, ettei Silvo Sokkaa mitenkään rangaistu siitä, että hän vähän narrasi ihmiskuntaa.

Tästä linkistä voi kuunnella kolmeosaisen radiosarjan tästä maailman hauskimmasta uutisankasta. https://areena.yle.fi/podcastit/1-50116796

Asekätkijän vankilapäiväkirja

Kenraali A. F. Airo piti ihmeenä sitä, että selvisi hengissä asekätkentäepäilyyn liittyvästä lähes kolmen vuoden vankila-ajastaan. Itse epäilen, että ainakin itse tulisin hulluksi pelkästään sen vuoksi, että joutuisin istumaan yhtä kauan muutaman neliön sellissä. Voi olla, että Valpon kuulustelijat kiusasivat Airoa monilla konsteilla, vaikka suoranaista kidutusta ei käytettykään.

Varsinkin Suonenjoen historiasta kiinnostuneena luin toista kymmentä vuotta sitten Pirkko Schulmanin toimittaman Asekätkijän vankilapäiväkirjan, joka perustuu Schulmanin isän Hugo Lindforsin tutkintovankeusajallaan tekemiin muistiinpanoihin. Epäsavolaisesta nimestään huolimatta Hugo Lindfors oli suonenjokelaisia, vaikkakin junan etelästä tuoma.

Lindfors oli asekätkentään osallistuessaan jo lähes kuusikymppinen paikallinen suojeluskuntajohtaja. Tutkintavankeudessa hän istui kuusi viikkoa ja pääsi vapaaksi odottamaan oikeudenkäyntiä. Tuomiota hän ei ehtinyt saamaan, koska kuoli vatsasyöpään ennen oikeudenkäyntiä heinäkuussa -47. Hän oli juuri avioitunut ja hänelle syntyi kaksoset kuolemansa jälkeen. Melkoinen suoritus 60-vuotiaalta syöpäsairaalta mieheltä.

Asekätkijän vankilapäiväkirja vilisee suonenjokelaisille tuttuja nimiä ja paikkoja. Sekä kätkijät että heidän jäljittäjänsä ovat vieläkin tunnettuja paikkakuntalaisia. Ainakin kaikkien Korhosten, Laitisten, Rönkien,Vehviläisten ja Vilhusten kannattaa tutkia sukujensa maanalaisia vaiheita.

Aselaatikoita piilotettiin ainakin kirkonkylään, Käpylään, Tyyrinmäelle, Jalkalaan, Vehvilään ja Lyytilänmäelle. Kärkkääläisille pyssyjä ei uskallettu antaa. Tosin tiedän, että kärkkääläisillekin siunaantui rintamalta kättäpitempää. Ainakin kaksi puoliautomaattista hirvipyssyä ja kaksi sikapistoolia pitäisi vielä löytyä kyläläisten vinteiltä. Olisi jo korkea aika sijoittaa ne Kärkkäälän kylätalon lasivitriiniin.

Suonenjoen asekätkijöitä kohdeltiin lempeästi. Hugo Lindfors kuoli syöpään ennen oikeudenkäyntiä, joten hänen kärsittäväkseen jäi vain kuuden viikon tutkintavankeus. Toinen kätkennän suonenjokelainen pääorganisaattori pankinjohtaja Erkki Kaijärvi tuomittiin neljäksi kuukaudeksi vankeuteen. Rangaistuksen jälkeen hän jatkoi työtään arvostettuna pankinjohtajana 60-luvulle asti.

Epäiltyjen kohtelu tutkinta-aikana vaikuttaa olleen vähintäänkin asiallista. Esimerkiksi pidätyksen jälkeisen yön Lindfors ja Kaijärvi saivat viettää Valpon Kuopion toimiston johtajan luvalla hotelli
Atlaksessa; tosin omalla kustannuksellaan. Tutkintavankeusaikana pelasi myös vangittujen huolto kiitettävästi. Jopa pastori Takalan toimittamat tupakat ja kunnanlääkäri Hannukselan pirtupullot päätyivät perille, koska ilmeisesti vartijat tietoisesti katsoivat asiaa läpi sormien rikkoen näin lain kieltoja ja käskyjä.

Punaisen Valpon kuulusteluissakin epäiltyjä kohdeltiin Kuopiossa pehmeällä kädellä. Ainakaan Lindforisin päiväkirjoista ei löydy viitteitä minkäänlaisesta asiattomuudesta. Punaisen Valpon kuulustelumenetelmissä olisikin oivallinen kohde historiantutkijoille.

Nimittäin vielä muutama vuosi aiemmin epäiltyjä kommunisteja puhuteltaessa käytettiin menetelmiä, joiden avulla jokainen mies kertoi kaiken minkä tiesi ja monet vielä tätäkin enemmän. Jonkinlainen poikkeus lienee ollut Lauri Vilenius, joka kuulustelupöytäkirjassaan korostaa lopuksi sitä, että "kunniantuntoni satamamiehenä ja työläisnyrkkeilijänä estää minua kertomasta enempää".

Mitään Gestapon käyttämiä kalliita generaattoreita ei tarvittu Valtiollisen poliisin tai sen edeltäjän Etsivä keskuspoliisin suorittamassa tutkinnassa, vaan kuulusteltava saatiin tarvittaessa laulamaan kuin kanarialintu vaikkapa hakkaamalla riittävän kauan kepillä jalkapohjiin, jonne mustelmia ei jää.

Nuori oikeustieteen opiskelija Urho Kekkonen muistetaan taitavana kuulustelijana, jolla oli tapana pitää mustia nahkahansikkaita kuulustelujen aikana. Tunnustus irtosi helposti, vaikkakin samalla saattoi irrota myös hampaita.

https://www.minervakustannus.fi/kirjat/kirja.php?kirja=673