Anarkistiupseeri

Muistanpa, miten pari kymmentä vuotta sitten silloinen puolustusministeri Seppo Kääriäinen jossain haastattelussa korosti, että hänestä luutnantti Vilho Koskela, jonka esikuva oli nilsiäläinen pienviljelijä Einari Kokkonen, oli miehistä uljain. Arvioon lienee vaikuttanut se, että myös Kääriäinen itse oli pienviljelijätaustainen yläsavolainen.

Eilen katsoin aika monennen kerran telkkarista Åke Lindmanin ohjaaman Etulinjan edessä-elokuvan, jota kuvattaessa muuten uukuniemeläinen kaverini Kioskin-Matti kertoi olleensa sotilaallisena asiantuntijana, niin mieleeni tuli, ettei kiljua nauttinut ja sen jälkeen upseerikavereitaan turpaan lyönyt Koskela ollutkaan miehistä uljain, vaan uljain oli ruotsinkielinen luutnantti Harry Järv, jonka kirjaan eilen katsomani elokuva perustui.

Elokuvan vaikuttavin kohtaus oli se, kun noin kahdennella sadannella linjojen taakse suuntautuneella partiomatkallaan Järv menetti miinaan astuessaan jalkansa. Hän komensi muun partion jatkamaan matkaansa ja jäi kuusen juurelle odottamaan kuolemaansa ja hän suri ennen kaikkea sitä, että niin moni hyvä kirja jää häneltä lukematta. Itseänikin ahdistaa tuo sama asia, koska hyviä kirjoja ilmestyy maailmassa niin paljon, etten millään ehdi niitä tässä elämässä lukemaan.

Mutta ei Harry Järveltä jäänytkään hyviä kirjoja lukematta, koska alaiset eivät totelleetkaan esimiehen määräystä, vaan palasivat ja raahasivat esimiehensä vastoin käskyä linjojen läpi omalle puolelle, jossa Järv pelastettiin elämälle. Monta hyvää kirjaakin hän vielä ehti lukea, koska hän sodan jälkeen työskenteli pitkään Ruotsin kuninkaallisen kirjaston ylikirjastonhoitajana ja toimi myös sen virkaatekevänä johtajana.

Yhteiskunnallisilta mielipiteiltään Harry Järv oli epätavallinen Suomen armeijan upseeri. Wikipedia kertoo hänestä seuraavaa:

"Ari Vakkilaisen vuonna 1997 tekemässä haastattelussa Järv kertoi kiinnostuneensa anarkismista jo teini-ikäisenä luettuaan Pjotr Kropotkinin teoksia, kuten Taistelu leivästä. Merillä ollessaan hän otti vaikutteita Suomen Merimies-Unionin syndikalistisen johtajan Niilo Wällärin ajatuksista. Sodassa Järv kertoi toimineensa anarkistisen ideologian mukaisena johtajana. Hän ei noudattanut armeijan käytäntöjä, vaan oli ainoastaan muodollinen johtaja, joka ei milloinkaan komentanut ketään. Järv piti miehiään tasavertaisena ja päätökset toteutettiin demokraattisesti. Hän sai toimintatavoistaan moitteita ylemmiltä upseereilta ja Järviä luonnehdittiin arvioinneissa ”epäsotilaalliseksi”. Ruotsiin muutettuaan Järv liittyi vuonna 1952 ruotsalaiseen syndikalistiseen SAC-ammattijärjestöön ja toimi avustajana sen Arbetaren-lehdessä."

Vuonna 1997 suomalaisten anarkistien Kapinatyöläinen-lehti kävi haastattelemassa Harry Järveä ja haastattelussa paljastuu, ettei 76-vuotias haastateltava ollut luopunut nuoruutensa ihanteista. Toimittajan kysymykseen, miksi menit mukaan toiseen maailmansotaan, jos pidit itseäsi anarkistina, hän vastasi:

"En ollut silloin vielä järjestäytynyt anarkisti. Se ei kuitenkaan ole ratkaiseva seikka. Diktatuurivaltioiden laajenemispolitiikka sai minut hyvin varhain tietoiseksi siitä, että aseistakieltäytyminen olisi epärealistista ja haitallista. Aikana, jolloin historialliset tapahtumat olivat Stalinin ja Hitlerin tapaisten valtapolitiikoiden hallitsemia, oli mahdotonta antaa heidän olla rauhassa. On vastustettava kaikkea diktatuuritendenssejä! Anarkistit vastustavat yhtä paljon stalinistista sosialismia kuin kansallis-sosialismia."

https://kapinatyolainen.net/2016/10/11/suomenruotsalainen-sotasankari-ja-anarkisti/