Rajarauha

 

Maailmanhistoriallisten tapahtumien suunnattomassa vyöryssä on tultu siihen, että rajarauha on järkkynyt Uukuniemellä. Satakieli on nimittäin muuttanut pihapiiriin ja häiritsee metelöinnillään satunnaisen mökkeilijän yöunta. Tämä asia ei kuitenkaan liittyne maamme Nato-ratkaisuun.

Nato-ratkaisuun sen sijaan liittynee se, että helikopteri pörrää onkilaiturini ympärillä ja häiriten kalojen ruokarauhaa. Helikopteri liittyneen maamme Nato-ratkaisuun. Se hyvä puoli asiassa kuitenkin on, että kopteri on kuitenkin suomalainen. Itse kyllä ekologisista ja kansantaloudellisista syistä suosittaisin rajavartiolaitokselle, että sen kannattaa siirtyä drone- tai turkkilaislennokkikalustoon, jotta onkirauha ei häiriinny.

'Uukuniemeläiset vakuuttavat, ettei heitä pelota maailmantilanne. Neuvostovastaisuus sen sijaan näyttää nostavan paikkakunnalla päätään, sillä useampikin on vakuuttanut minulle, ettei tule tulevaisuudessa edes virtsaamaan Venäjän suuntaan.

Itse suosittelen kuitenkin tästä periaatteesta tinkimistä sitten, kun Venäjällä on toteuttaa demokratiaa, ihmisoikeuksia ja oikeusvaltioperiaatetta. Sellaisia asioitahan nauttii jo lähes kymmenen prosenttia ihmiskunnasta.

Dnjepr

Maailmanhistoriallisten tapahtumien nykyisessä suunnattomassa vyöryssä on tilanne nyt sellainen, että moni katsoo viimeisen kerran Dnjepriin ja niinpä ajankohtaiseksi on jälleen tullut Laulu Dnjeprille, joka oli aikoinaan maassamme hyvin suosittu varsinkin Tapio Rautavaaran levytyksenä.

Rautavaaran levytyksen jälkeen Neuvostoliiton suurlähetystön edustaja oli Tapsalta kysynyt, että mitä hän oli ajatellut vaikuttavaa kappaletta laulaessaan. Rautavaara oli vastannut, että hän oli ajatellut suurta jokea, mutta muistelmissaan hän myöntää valehdelleensa.

Levytyksen aikana hän nimittäin ajatteli tapausta, jolloin suurhyökkäyksen aikana hänen osastonsa oli saanut suuren joukon ukrainalaisia sotavankeja, joita syistä, joita voi vain arvailla, inkeriläiset heimopataljoonan miehet, jotka vihasivat puna-armeijalaisia, olisivat halunneet lähteä viemään takalinjoille. Silloin Rautavaara oli ilmoittanut vievänsä ukrainalaiset pois.
Levytyksen aikana hän nimittäin ajatteli tapausta, jolloin suurhyökkäyksen aikana hänen osastonsa oli saanut suuren joukon ukrainalaisia sotavankeja, joita syistä, joita voi vain arvailla, inkeriläiset heimopataljoonan miehet, jotka vihasivat puna-armeijalaisia, olisivat halunneet lähteä viemään takalinjoille. Silloin Rautavaara oli ilmoittanut vievänsä ukrainalaiset pois.

Mielestäni kuitenkin ylivoimaisesti vaikuttavimman version Laulusta Dnjeprille on esittänyt suosikkivokalistini Jori Otsa. Jos joku näkeekin Otsan esityksessä joitain taiteellisia puutteita, niin syvä tunne korvaa ne ainakin minusta täysin.

Otsan esitys on jopa niin tunnekylläinen, että jossain vaiheessa pelkään vokalistin halkeavan tunnekylläisyyteen. Syistä, joita voi vain arvailla, vokalisti laulaa istuilta käsin, mutta finaalivaiheessa hän kohottautuu varovasti jaloilleen.

https://www.youtube.com/watch?v=eP7iSE1dbFA

Saaremaa Valss

Hyvät eteläiset naapurimme virolaiset ovat todella kulttuuri- ja urheilukansaa. Sitä todistaa tämä Saaremaa Valss, joka esitetään tässä todella vaikuttavasti Viron laulujuhlilla. Laulajina on suuri osa pienestä Viron kansasta ja johtajana toimii maailmankuulu kapellimestari Eri Klas, joka sikäläiseen tapaan oli vaikuttaja sekä kulttuuri- että urheiluelämässä. Orkesteria johtaessaan hän jossain haastattelussa kertoi pitävänsä tahtipuikkoa oikeassa kädessään, mutta nyrkkeilykehässä hän löi vastustajaa turpaan paremmin vasemmalla.

Luulen, että suomalaiset ja heimoveljemme virolaiset ovat maailman johtavia kuorolaulukansoja. Meille eivät pärjää kuorolaulannassa edes norjalaiset, jotka muuten näyttävät olevan kaikessa maailman parhaita.

Laululiikkeellä oli tärkeä rooli Viron itsenäistymisessä ja sen rooli saattoi olla jopa suurempi kuin sen tulitikkulaatikon rooli, joka työnnettiin Tallinnan tv-tornin hissin oven väliin ja jolla estettiin Neuvostoliiton erikoisjoukkojen pääseminen tv-tornin huipulle katkaisemaan lähetystä silloin, kun maan itsenäistyminen oli hiuskarvan välissä.

Kun seuraa tuota virolaisten joukolla esittämää Saaremaa Valssia, ymmärtää mitä yhteisöllisyys on. Senkin ymmärtää, että aika monta pellavapäätä oli kiiltävätähtiselle sotilaalle tarjolla aikoinaan. Pitäisi vallan suorittaa tutkimus siitä, että kummassa maassa on suhteessa eniten blondeja maailmassa, Suomessa vai Virossa. https://www.youtube.com/watch?v=ncl5Y85LATc

Kiiltävätähtinen sotilas

Sikäli erikoinen juhannusaatto, että vielä en ole kuullut ratiosta Georg Otsin esittämää Saarenmaan valssia, joka minun lapsuudessani kuului juhannusaattoon suorastaan elimellisenä osana, vaikka silloin elettiin kylmän sodan aikoja ja silloisen hyvän itäisen naapurin ärsyttämistä kartettiin visusti maamme mediassa.

Saarenmaan valssista tarkkakorvainen kuulija nimittäin erottaa piilosanoman, jollaisia neuvostovastaiset tahot harrastivat maassamme neulanpistopolitiikan muodossa. Laulun lopussa nimittäin ennustetaan, että vaikka kiiltävätähtinen (miehittäjä?)sotilas pyörittelee ja lennättelee virolaista pellavapäätä, niin omaksi tämä ei tule koskaan pellavapäätä saamaan. Ja niinhän siinä Viron ja Venäjän suhteessa kävikin, että kansat kasvoivat erilleen ainakin joksikin aikaa.

Ikävä kyllä Saarenmaan valssin säveltäjä Raimond Valgre ei ehtinyt nähdä Viron itsenäisyyttä, jota hänen laulussaan piilomerkityksellä ennustetaan, sillä hän kuoli alkoholismiin 36-vuotiaana 1949.

Wikipedia kertoo hänestä mm. seuraavaa:
"Kesäkuussa 1941 Valgre pakko-otettiin Puna-armeijan palvelukseen. Hän joutui metsätöihin koviin olosuhteisiin Arkangeliiin ja Tšerbakuliin ja oli välillä huonossa kunnossa. Maaliskuussa 1942 hänet määrättiin Puna-armeijan virolaiseen armeijakuntaan (Eesti korpus) ja sen soittokuntaan soittamaan harmonikkaa ja kirjoittamaan lauluja.

Vuonna 1944 hänet valittiin armeijakunnan Narvassa perustettuun suureen jazzorkesteriin. Rintamalla armeijakunnan joukot joutuivat taistelemaan saksalaisten puolella olleita virolaisia vastaan. Sodan aikana Valgre alkoi käyttää runsaasti alkoholia, ja tarinan mukaan hänen lyhyt avioliittonsa Evi Hannuksen kanssa alkoi kapakassa lyödystä vedosta.

Sodan jälkeen Valgre jatkoi soittamista Arkangelista tuttujen ”Soittajasoturien” sekä armeijakunnan orkesterin kanssa. Kotona ei ollut enää pianoa, joten soittoharjoittelu oli vaikeaa. Hän jatkoi kuitenkin laulujen tekemistä ja yksi tuotoksista oli ”Saarenmaan valssi”, jonka hän joutui ylemmältä taholta tulleen määräyksen vuoksi muokkaamaan kansanmusiikin tapaiseksi, vähemmän länsimaiseksi. Valgre kuoli alkoholisoituneena vuoden 1949 lopussa."

Toivotan kaikille oikein aistillista juhannusta ja lopuksi syvennymme kuuntelemaan aiheeseen liittyvää musiikkia, jota ei esitäkään Georg Ots vaan suosikkivokalistini Jori Otsa, joka laulaa syvällä tunteella jostain syystä Saarenmaan valssin istuilta käsin syistä, joita voi vain arvailla. https://www.youtube.com/watch?v=w69pXrsyza8

V---n k---ä ja puusilmä

Eilen Kups Ac Oulu-ottelussa tuomari ei huomannut Kupsin tekemää maalia ja se sai lupsakkaan savolaisyleisön kerrassaan riemastumaan. Ihan siitä huolimatta, että paikalla oli lapsia ja jopa naisia, niin Kupsin miehinen faniporukka alkoi kannustamaan tuomaria huutamalla rytmikkäästi, että "v---n k---ä ja puusilmä, v---n k---ä ja puusilmä".

Sitä kuunnellessani nousi mieleeni, että nyt ylittyvät häirinnän rajat ja ettei moista kielenkäyttöä sallita edes politiikassa ja että monet kunnialliset järjestöt ovat perustaneetkin jopa häirintäyhdyshenkilön toimia moisen käyttäytymisen poisjuurimiseksi tai ainakin kammitsoimiseksi yhteiskunnassamme. Niinpä jos joku Palloliiton Herra lukee tämän, niin ilmoittaudun ehdolle Palloliiton häirintäyhdyshenkilön tehtävään.

Onneksi tuomarivirhe ei vienyt Kupsilta eilen voittoa, vaan kuopiolaiset veivät täydet sarjapisteet pelin päättyessä 2-1. Ja harvinaisen hieno ja viihdyttävä ottelu nähtiinkin.

Peli oli melkein yhtä värikäs kuin Kupsin ja OPS:n kohtaaminen vuonna 1976, jolloin oululaiset veivät Suomen mestaruuden. Silloin ensimmäisen puoliajan loppupuolella OPS siirtyi jo 0-3 johtoon, jonka jälkeen oululaisia faneja ryntäsi pelikentälle niin, että ottelu jouduttiin vähäksi aikaa keskeyttämään.

Sen jälkeen, kun järjestysmiehet olivat yleisön huutojen tahdittamina heittäneet häiriköt kentän aidan yli, Kups tuli ja voitti ottelun lopulta 6-4.

 

Eilsien ottelun kohokohdat voi katsoa tästä https://www.youtube.com/watch?v=reqtqjBxkL0 .

 

Perusnegatiivinen ihminen

Hokasinpa taas piilorasistisen ja perusnegatiivisen piirteen itsestäni. Nimittäin eilen kirjoitin, että uskoin Valkoinen ilmapallo-elokuvan silmänkääntäjä-käärmeenlumoojan vaihtaneen hypistelemänsä pikkutytön 500 tominin setelin arvottomaan 5000 tominin seteliin.

Joku toinen, joka ei kärsi piilorasismista ja perusnegatiivisuudesta, olisi ajatellut, että tämä käärmemies, joka vakuutti olevansa dervissi, eli kovasti usovainen mies, vaihtoikin setelin kymmenen kertaa arvokkaampaan auttaakseen köyhää. Sellaiseenhan islamkin velvoittaa; muistaakseni kunnon musulumaanin pitää lahjoittaa 10 % tuloistaan köyhille. Progressiivista ajattelua islam ei kuitenkaan näytä suosivan, kuten meillä pohjoismaisissa hyvinvointivaltioissa tapahtuu.

Sikäli epäilyni iranilaista pappisvaltaa vastaan vahvistui, kun netistä tutkin, miten elokuvan ohjanneelle Jafar Panahinille on elämässään käynyt. Tässä yhteydessä kannattaa kuitenkin muistaa, että vain noin 10 % ihmiskunnasta nauttii demokratiasta ja länsimaisista ihmisoikeuksista. Wikipedia kertoo Panahinin vaiheista seuraavaa:

"Panahi kannattaa avoimesti oppositiota, ja hänet on pidätetty syyskuussa 2009 ja maaliskuun alussa 2010.[4] Hänet oli kutsuttu Cannesin elokuvajuhlien tuomaristoon 2010, mutta vankeuden vuoksi hän ei päässyt tapahtumaan. Hän kuitenkin lähetti vankilasta kirjeen, josta Ranskan kulttuuriministeri Frédéric Mitterrand luki Cannesissa otteita.[5] Hänet vapautettiin toukokuussa 200 000 dollarin lunnaita vastaan.[6]

Panahi tuomittiin joulukuussa 2010 kuudeksi vuodeksi vankilaan hallituksen vastaisesta propagandasta. Häneltä kiellettiin myös elokuvien ja käsikirjoitusten teko-oikeus 20 vuodeksi.[7] Tuomiosta tehtiin valitus,[8] mutta se kuitenkin vahvistettiin lokakuussa 2011 teheranilaisessa tuomioistuimessa.[9]"

5000 tominin seteli

Valkoinen ilmapallo -elokuvassa annetaan ymmärtää, että ihmiset, varsinkin köyhät ja pieneläjät, ovat aika hyviä ihmisiksi, jotka antavat vähästään ja auttavat tarvittaessa toisiaan. Niinhän ennen uskottiinkin, että hyvä antaa vähästään, paha ei paljostakaan.

Ennen saattoi asia ollakin niin, että vähäosaiset ihmiset olivat solidaarisia toisilleen, koska se oli köyhille ainut tapa selviytyä kovassa maailmassa, koska yhteiskunta ei auttanut. Nykyään, kun seuraan sosiaalisen median keskusteluja ja katkerien ihmisten purkauksia, en enää usko, että köyhyys, kärsimys ja nöyryytykset jalostavat ihmistä.

Eikä Valkoinen ilmapallo -elokuvan kaikki ihmiset tainneet sittenkään olla hyviä. Nimittäin äiti antoi pikkutyttärelleen 500 tominin setelin pulskan kultakalan ostamista varten, mutta kun käärmeenkesyttäjä-silmänkääntäjä hypisteli aikansa tätä seteliä, antoi hän pikkutytölle takaisin 5000 tominin setelin ja epäilen, että se raha oli vanhentunut ja arvoton.

Elokuvan loppukohtaus jäi mietityttämään. Pikkutyttöä auttanut ilmapalloja kaupitellut afgaanipoika jäi seisomaan yhden valkoisen ilmapallon kanssa asiakkaista tyhjentyneelle myyntipaikalleen, vaikka vanhempi ystävällinen herra neuvoi häntä lähtemään kotiinsa uudenvuoden viettoon - ehkä afgaanipakolaisella ei ollut paikkaa mihin mennä.

Valkoinen ilmapallo

Täytyy tunnustaa, että pelästyin, kun huomasin sisälläni asuvan piilorasistin. Nimittäin selvää ennakkoluuloa tuntien syvennyin pari iltaa sitten katselemaan tellusta iranilaisen Jafar Panahin ohjaamaa elokuvaa Valkoinen ilmapallo. Epäilin, että iranilaisen ilmeisesti muslimitaustaisen ihmisen elokuvaa en tule ymmärtämään, mutta olin väärässä. 

Filmi oli yksi parhaista, joita olen nähnyt. Valkoinen ilmapallo on katseltavissa Yle Areenassa vielä pari kuukautta ja suosittelen lämpimästi. https://areena.yle.fi/1-76573

Katsojan kannattaa muistaa, että elokuvassa keskeisessä roolissa oleva 500 tominin seteli, jonka vahvatahtoinen pikkutyttö onnistuu mankumaan äidiltään ostaakseen 100 tominia maksavan pulskan kultakalan, joka tanssii kuin morsian, on Iranissa iso raha, jolla perheen ruokkii monen päivän ajan, mutta se vastaa arvoltaan kuitenkin vain 15 euroa. Katsojan kannattaa huomioida se, ettei elokuvasta päätellen tyttöjen asema Iranissa ilmeisesti ole niin huono kuin minä alitajuisen rasistisesti olen olettanut.

Kuluttava ammatti

 

Eilen ihmettelin entisen hyvän itäisen naapurimme hallitsijoiden taipumusta lyhytikäisyyteen. Suoritin asiassa tarkistuslaskelman.

Putinin suuren esikuvan Pietari Suuren jälkeen Venäjää on hallinnut 13 keisaria tai keisarinnaa. Keskimäärin valtakunnan itsevaltiaat ovat kuolleet 38,5-vuotiaina, joten kuluttava ammatti on ollut yksinvaltiaan ammatti. 14 tsaarista on virallisten tietojen mukaan murhattu vain viisi.

Tsaarien jälkeisistä yksinvaltaisista hallitsijoista Leninkin poistui tuon ilmaisiin jo 53-vuotiaana, kun taas Stalin eli harvinaisen pitkän elämän ja kuoli vasta 74 vuoden kypsässä iässä.

Tässä yhteydessä kannattaa muistaa, että Putin täyttää kohta vasta 70 vuotta, joten hänellä voi kaikista huhuista huolimatta vielä olla monia armorikkaita vuosia jäljellä varsinkin, kun lääketiede on nykyään pitkälle kehittynyttä eikä Putin juo tai tupakoi ja ainakin nuorempana hän harrasti paljon liikuntaa.


Ilmeisesti Stalinkin olisi voinut elää vielä monia armorikkaita vuosia, mutta hänen aivoverenvuotoaan hoitaneet lääkärit syyllistyivät pahaan hoitovirheeseen. Nimittäin syistä, joita voi vain arvailla diktaattorin aivoverenvuotoa lääkittiin marevanilla, jota yleensä käytetään veren hyytymisen ehkäisemiseen.

Virolahti maailman historiassa

Virolahti on merkittävä paikka ihmiskunnan historiassa, sillä ihmiskunnan historian suurinta valtakuntaa hallittiin pitkiä aikoja Virolahdelta käsin, sillä Venäjän viimeinen tsaari Nikolai II vietti paljon aikaansa siellä. Nikolai II ei viihtynyt Pietarissa, koska hän pelkäsi siellä henkensä edestä eikä turhaan.

Yksinvaltiaan ammatti oli jo siihen aikaan hyvin vaarallinen ja hengelle hupa ammatti. En ole laskenut asiaa, mutta epäilen, että Venäjän yksinvaltiaiden keski-ikä jää alle 50 vuoden ja Putin on tässä asiassa selvä poikkeus.

 

Hallitsemista Nikolai II inhosi hallitsemista jopa siinä määrin, että tarinan mukaan hänellä oli tapana rutistaa saamansa epämiellyttävät virkakirjeet palloksi ja heittää ne mereen. Entisenä virkamiehenä ymmärrän pitkälle keisarin menettelytapaa, vaikka en voikaan sitä täysin hyväksyä.

 

Tsaari keskittyi Virolahdella hallinnoimisen sijasta mieluummin tennikseen ja golfiin. Niinpä epäilen, että Suomen ensimmäiset tennis- ja golfkentät sijaitsivat Virolahdella. Tosin golfkenttä oli pahasti alimittainen, sillä sitä varten raivattiin vain pieni pellon pätkä. Jos virolahtelaiset ymmärtäisivät matkailubisneksen päälle, he perustaisivat keisarillisen tennis- ja golfkeskuksen. 

 

Tsaari Nikolai II ei asunut Virolahdella oleskellessaan missään palatsissa vaan lähelle rantaa ankkuroituneessa keisarillisessa huvipurressaan. Vaikka purressa olivatkin sähkövalot, jotka siihen aikaan olivat ylellisyyttä, alus oli kuitenkin hyvin vaatimaton verrattuna nykyisten venäläisten oligarkkien huvipursiin, koska keisarin alus oli vain 140-metrinen.

Monoliitti

Vaikka nuorempana jouduin jonkin verran teeskentelemään täydellistä epäkäytännöllisyyttäni, niin nykyään minun ei enää tarvitse teeskennellä avuttomuuttani käytännön asioissa, koska olen päässyt asiassa täydellisyyteen, sillä olen lukenut itseni ihan pöhköksi.

Edellä kerrotusta huolimatta insinööritieteet kiinnostavat minua ja niinpä Virolahdella käydessäni tarkoitukseni oli ratkaista tsaari Aleksanteri I:n monoliitiksi kutsutun muistomerkin rakentamiseen liittyvät tekniset ongelmat.

Pietarissahan keskeisellä paikalla seisoo 1832 pystytetty Aleksanterin I:n mukaan nimetty Napoleonista saavutetun voiton muistomerkki, joka on kokonaisuudessaan 47 metriä korkea ja sen vaikuttavin yksityiskohta on 25,5 metriä korkea, reilut 3 metriä paksu ja ainakin 600 tonnia painava punagraniittinen pylväs, jonka kerrotaan olevan maailman suurin monoliitti eli yhdestä kivestä veistetty pylväs.

Pylväs on louhittu Virolahden Pyterlahden louhimolta, josta löytyi tarkoitukseen sopiva ehyt kallio. Parhaimmillaan 275 miestä uurasti projektin parissa reilun vuoden yötä päivää ja pelkästään möhkäleen siirtäminen 200 metrin päässä odottavaan laivaan vei kaksi viikkoa. Kaiken huipuksi laiva, johon valtava möhkäle yritettiin siirtää, upposi, mutta onneksi niin matalaan kohtaan, että monoliitti voitiin pelastaa. Pelastustöihin tarvittiin 600 sotilasta.

Monoliitin irroituspaikalle syntyi pieni lampi, jonka ajettelin käydä katsomassa ja jopa kuvaamassa, mutta koska olen täysin epäkäytännöllinen ihminen, niin opasteista huolimatta eksyin jonkun kesämökin pihalle ja käännyin takaisin. 

Panssarihidaste

Melkoinen ponnistus oli köyhälle ja vähäväkiselle Suomen kansalle rakentaa 1200 kilometriä pitkä Salpalinja, mutta lisäponnistuksia aiheutti vielä sekin, että jatkosodan aikana suuri osa Luumäelle pystytetyistä panssariesteistä siirrettiin sadan kilometrin päähän Kannakselle.

Kannaksella ilmeisesti oli kivistä pulaa, joka minusta kiviin tottuneesta sisäsavolaisesta tuntuu aika erikoiselta asialta. Sisä-Savossa nimittäin on maailman kivisimmät pellot ja sen kerrotaan olevan syynä savolaishuumorin syntymiseen, koska ilman sitä ei olisi kivien kanssa pärjännyt.

Luumäeltä siirrettiin Kannakselle 20 kilometriä panssariestettä eli 40.000 kivenjärkälettä, joista jokainen painoi noin kolme tonnia, eli sen ajan häkäpyttykuorma-auto pystyi kuljettamaan yhden kiven kerrallaan; tosin osa matkasta tehtiin rautateitse, mutta luulen, ettei sen ajan junat pystyneet sataa kiveä enempää kerralla kuljettamaan.

Salpalinjan panssariesteessä oli siis yleensä yhteensä 2000 kiveä kilometrillä neljässä rivissä. Oikeastaan kyseessä ei ollut panssarieste, vaan pikemminkin hidaste, koska sen ajan panssarivaunu pystyi noin 15 tykkinsä laukaukselle raivaamaan kulkuaukon kivirintamaan. Esteiden hajottaminen antoi kuitenkin muutaman minuutin tärkeän lisäajan puolustajille.

Kalle Päätalo-päivät

Sitten kun minusta tulee Kalle Päätalo-seuran aktiivi, tulen esittämään panssariesteretken lisäksi sitäkin, että Kalle Päätalo-päivät pidetäänkin poikkeuksellisesti välillä myös Lahden tyttölyseolla, joka liittyy olennaisesti Kassun elämän dramaattisiin vaiheisiin.

Hän oli nimittäin sota-aikana kaksikin kertaa hoidettavana Lahden tyttölyseolla, jossa silloin toimi sukupuolitautisairaala. Tosin ilmeisesti siellä hoidettiin muitakin vaivoja, sillä kun rakennuksen alakerrassa potilaina olivat siihen aikaan häpeällisistä pidetyistä sairauksista kärsiviä Suomen armeijan miehistöön kuuluvia sotilaita, niin yläkerrassa ainakin virallisen version mukaan hoidettiin erilaisista ratsastushiertymistä kärsiviä upseereita.

Lahden tyttölyseolla järjestettävien Kalle Päätalo-päivien pääaiheena voisi olla esimerkiksi Kuusamon miesten anatomiset erityispiirteet, joita Päätalo kuvailee melkein jokaisessa kirjassaan ja vieläpä moneen kertaan. Taivalkoskella syntynyt kirjaili tiesi tuotannossaan uskottavasti kertoa, että naapuripitäjän Kuusamon miehet ovat järkijään riippamunia ja tuppimulkkuja.

Itse kyllä epäilen, ettei kerrotusta Kuusamon miesten anatomisesta erityispiirteestä ole mitään lääketieteellistä näyttöä ja että tämän vuoksi valtakunnan syyttäjän pitäisi kiinnittää huomiota tähän kansanryhmään kohdistuvaan vihapuheeseen.

Savukosken törröttävät poranterät

Salpalinjan panssariesteiden pystytysprojekti jäi aikoinaan kesken, mutta mikäli nyt maailmanhistoriallisten tapahtumien suunnattomassa vyöryssä on tultu siihen, että töitä on jatkettava, olen valmis hakeutumaan työmaalle työnjohtotehtäviin. Nimittäin Kalle Päätalo on Iijoki-sarjassaan kuvannut hyvin pikkutarkasti sen, miten estekivien louhinta tapahtuu ja luulen sen homman osaavani.

Salpalinja ulottuu Suomenlahdelta syvälle Itä-Lappiin, ja Kassu oli asevelvollisuutta suorittaessaan välirauhan aikana Savukoskella porahommissa. Hän kertoo kirjassaan Miinoitettu rauha, miten tärkeää oli, että poranteriä teroittava seppä oli tehtäviensä tasolla. Jos terät karkaisi liian koviksi, ne murtuivat, mutta liian pehmeä terä saattoi juuttua porausreikään kiinni, ja niin tapahtui välillä myös Kassun työporukalle. Päätalo epäilee, että siellä Savukoskella ne kiinni juuttuneet terät edelleenkin törröttävät estekiven kyljissä.

Olen lukenut Iijoki-sarjan kolmeen kertaan ja olen ajatellut joskus vielä liittyä Kalle Päätalo-seuraan. Yhdistyksen vuosikokouksessa voisin sitten esittää, että yhdistys järjestäisi tutustumismatkan Savukosken panssariestelinjalle, jossa voisimme etsiä Kassun porukan jättämiä kiinnijuuttuneita poranteriä. Olen varma, että tutustumismatkalle lähtijöitä olisi monta linja-autolastillista. Perillä Savukoskella voisimme riisua ulsterimme ja järjestäytyä ryhmäkuvaan jonkun estekivestä törröttävän poranterän äärelle.

Porahommia

Mikäli maassamme haluttaisiin nopeasti parantaa työllisyystilannetta, niin hyvä keino olisi kieltää nykyaikaiset iskuporakoneet. 1200 kilometriä pitkän Salpalinjan 350.000 reilun metrin korkuista ja noin kolmen tonnin painoista panssariestekiveä lohkaistiin kalliosta vielä ihan manuaalisin menetelmin.

Toinen mies takoi poran terää painavalla vasaralla eli moskalla ja toinen mies piteli rukkaset kädessä poranterästä kiinni ja pyöräytti terää 90 astetta jokaisen lyönnin jälkeen. Työsuojeluvälineenä olivat havut, joilla ehkäistiin sirujen lentäminen silmille.

Reikää syntyi tuolla menetelmällä kahdelta mieheltä sentin minuutissa ja aika monta miestyöminuuttia siis tarvittiin, että panssariestekivien tuhannet porakilometrin saatiin naputeltua. Salpalinjan tekijöillä olivat kuitenkin apunaan jo halkaisukiilat ja dynamiitti, joten muinaisten esi-isiemme konsteihin ei tarvittu turvautua.

Muinaiset esi-isämme lohkoivat kesäisin kiviä siten että porattuun reikään hakattiin kuiva puutappi, joka sitten kasteltiin ja veden turvottama puu halkaisi kiven. Talvisaikaan sen sijaan porareikään kaadettiin vettä, joka jäätyessään halkaisi kiven.

 

Miljoona ja Pikkumiljoona

Tuntemattomassa sotilaassa mainitaan Miljoona ja Pikkumiljoona, joiksi kutsuttiin bunkkereita, joiden rakentaminen oli tullut maksamaan miljoona markkaa. Mutta yllättävän halpaa on betonirakentaminen ollut sota-aikana, koska nämä bunkkerit olivat luultavasti samanlaisia 20 miehen konekivääri- ja majoituskorsuja, joita myös Salpalinjalle rakennettiin.

 

Nykyrahassa nämä massiiviset rakennelmat maksoivat kuitenkin vain 250.000 euroa eli halvan omakotitalon verran. Tuollainen isobunkkeri nieli sementtiä kuitenkin 250 tonnia, betoniterästä 50 tonnia ja maa-ainesta 3000 silloista kuorma-autokuormaa. Kymmenen miehen majoitukseen soveltuva imukuivatusmenetelmällä muutamassa tunnissa rakennettu pallokorsu vaati materiaalia vain kymmenesosan edellä kerrotusta, joten sellaisen hinnaksi tuli varmaankin nykyrahassa 25.000 euroa eli keskihintaisen nykyauton verran.

 

Karhulassa valettiin raudasta tähystystorneja bunkkereihin. Ne painoivat kymmenisen tonnia, koska niiden seinämät olivat 30-senttistä terästä, mutta nekin maksoivat nykyrahassa vain 25.000 euroa. Epäilen, että nykyään Salpalinja maksaisi paljon enemmän kuin sen noin 700 miljoonaa euroa, jonka se maksoi 80 vuotta sitten.

Salpalinjan hinta

 

Minä, joka epäilen kaikkea, olen epäillyt myös sitä tietoa, että Salpalinjan rakentaminen on ollut maamme historian suurin rakennusprojekti. Löysin äsken Salpalinjan historiasta kertovasta kirjasta tiedon, jonka mukaan puolustuslinjan rakentaminen maksoi silloista rahaa 2,5 miljardia markkaa, joka nykyrahassa vastaa noin 700 miljoonaa euroa.

Muistelen lukeneeni, että Kostamus-projektin hinta olisi ollut peräti kuusi miljardia euroa ja sitäkin kalliimpi lienee Olkiluoto III- ydinvoimala, koska jostain luin, että pahasti epäonnistunut hanke olisi tullut maksamaan ranskalaisille lähes 10 miljardia euroa.

Mutta hirmuinen rakennustyömaa Salpalinjakin oli sodan köyhdyttämälle Suomen valtiolle, sillä vuonna 1941 se nieli maamme valtion menoista viisi prosenttia eli suhteessa saman verran, mitä nykyinen punaviherfeministihallitus käyttää maanpuolustukseen. Tosin vuonna 1941 sotilasmenot veivät valtion budjetista 60 %.

Tosin saattaa olla, että jos rakennusprojekteja mitataan käytettyinä työtunteina, saattaa Salpalinja viedä voiton. Enimmillään linjaa oli rakentamassa yhtä aikaa 37 000 miestä ja naista. Tavallaan kyseessä saattoi ainakin välirauhan aikaan olla myös jättimäinen työllisyystyömaa, koska 400.000 evakolle tuli löytää työpaikka.

Sen ajan mittapuun mukaan Salpalinjan rakentajille maksettiin ihn hyvin, koska palkka oli 2-4 nykyeuroa tunnilta. Työmaalounas maksoi 2 euroa. Kahvikupposen hinta minua hieman mietityttää, koska se maksoi laskujeni mukaan nykyrahassa reilut 10 centtiä eli paljon vähemmän kuin nykyään, jolloin kahvi on kovasti kallistunut.

Tosin saattaa olla, että sota-aikana kahvin nimellä myytiin rukiilla ja voikukan juurilla jatkettua kahvin korviketta tai jopa kahvin vastiketta, joka erosi korvikkeesta siten, ettei siinä ollut yhtään kahvia.

Pettupuut

 

Eilisessä pullokorsukuvassa pistää silmään tuo virolahtelainen mäntymetsä. Se on nimittäin noin 80 vuotta vanhaa, mutta kovasti kitukasvuista. Itse olin kuolla pari vuotta sitten osallistuessani kotipihallani saunan takana 30 vuotta vanhan jättiläishaavan kaatamiseen ja se puu oli massaltaan kymmenkertainen noihin petäjiin verrattuna.

Tietysti karu mäntykangas on huono kasvumaa, mutta varmaankin Virolahdella merisää jarruttaa puiden kasvua. Maamme parhaat metsät lienevät vähän pohjoisempana Etelä-Savossa. Muistelen joskus nähneeni tutkimuksen, jonka mukaan Suomen vauraimmat kansalaiset eivät asukaan Kauniaisissa, kuten yleensä uskotaan, vaan Savonlinnan lähellä Savonrannassa, jossa ei ole paljoa väkeä, mutta metsä kasvaa erinomaisen hyvin.

Sikäli nuo Virolahden petäjät ovat hyviä, että ne ovat hyviä pettupuita. Nimittäin nuo puut ovat yli 50-vuotiaita ja syömäkelpoisia pettupuita, koska siihen tarkoitukseen sopivat vasta yli 50-vuotiaat petäjät. Tämä tieto on hyvä pitää mielessä, sillä Venäjällä leviää minua huolestuttava tieto, että Suomen kaupoista on talouspakotteiden vuoksi leipä loppunut kaupoista.

Pallokorsu

 

Rakentaminen on aina kiinnostanut minua. Olen omin käsin tehnyt jopa linnunpöntön ja hyvä pönttö siitä tulikin ja koirastintti olisi sen hetken mietittyään huolinut, mutta naarastintti kieltäytyi siihen muuttamasta. Joskus suunnittelin jopa rakennusfirman perustamista yhdessä jehovan todistajien kanssa, sillä olen havainnut, että jehovalaiset ovat hyviä ja nopeita rakentajia, jotka voivat yhden viikonlopun aikana rakentaa jopa huoneen Herralle.

Mutta nyt minulla on uusi bisnesidea. Kävin itärajan tilannetta pintatiedustellesani tutustumassa sota-aikana rakennettuun Salpalinjaan, jossa satunnainen matkailija pystyi perehtymään imukuivatusmenetelmillä tehtyihin pallokorsuihin.

Niiden rakentamisperiaate oli nerokas. Amerikasta oli ostettu muutama jättimäinen puhallettava ilmapallo, joka asennettiin iglun näköisen peltisen muotin sisälle ja sitten muottiin tungettiin 50 tonnia betonia, jonka jälkeen ilmapallo pumpattiin täyteen ilmaa.

Niin syntyi kolmessa tunnissa pallokorsu, jonka seinämät olivat 60-senttiset. Korsu oli tarkoitettu kymmenelle miehelle ja sen piti kestää tuhannen kilon lentopommi. Tosin epäilen, ettei se olisi suojannut nykyaikaisen yhdeksänkiloisen Javelinin tappavalta hitsausliekiltä.

Joka tapauksessa sillä varmuudella, jonka vain täydellinen tietämättömyys voi synnyttää, väitän, että tuollaisella ilmapallomenetelmällä voitaisiin myös siviilirakennuspuolella tuottaa halvalla ja nopeasti pieniä yksiöitä, joista varsinkin pääkaupunkiseudulla on huutava pula.

Informaatiovaikuttaminen

Epätietoisuus on vallalla sen suhteen, mitä Medvedev eilisellä jyrkällä lausunnollaan tarkoitti. Nyt mediassa keskustellaan siitä, että ketkä hän uhkasi hävittää Kalle Päätaloa lainatakseni ihan anhittomiin. Voi olla, ettei uhkaus koskenut Ukrainaa vaan länsimaita tai sitten kaikkia niitä, jotka jostain syystä vihaavat Venäjää.

Joka tapauksessa Medvedev pyrki lausunnollaan informaatiovaikuttamiseen eli hän halusi herättää pelkoa Venäjän vastustajissa. Informaatiovaikuttaminen on minullekin tuttu asia, sillä törmäsin siihen erikoisen sotilasoperaation aloituspäivänä.

Kun olin aamu-uutisissa katsonut Putinin puheen, avasin sosiaalisen median jonkun Ukraina sivun, jolla olin innokkaasti vaihtanut mielipiteitä varsinkin venäläisten 400 euroa kuussa palkkaa saavien trollien kanssa, niin ensimmäiseksi törmäsin kirjoitukseen, jossa kuopiolaisena esittäytynyt mies kertoi, että hänen Moskovassa asuva ex-vaimonsa oli juuri lähettänyt viestin, jossa tämä oli kertonut nähneensä enneunen, jossa Kuopiota vastaan oli hyökätty ydinasein. Ilmeisesti meitä kuopiolaisten mielipiteisiin haluttiin kohdistaa informaatiovaikuttamista.

Itse en ottanut enneunta vakavasti, koska ei Kuopio ole maalitettuna ydinkärjille, vaan kyllä ne menevät tuonne Siilinjärven Rissalan kylälle. Enkä usko, että vielä tässä sotilasoperaatiossa käytetään ydinaseita, koska Jussi Halla-Ahokin kirjoitti uskovansa, että jos Putin niitä aikoo käyttää, joku tervejärkinen upseeri ampuu häntä päähän.

 

Koulukiusattu Medvedev

 

Venäjää johtavista gangstereista liberaaleimpana pidetty Medvedev on avannut sanaisen arkkunsa ja vapaasti käännettynä lausunut, että niin pitkään kuin pieru hänessä vähänkin kulkee, tulee hän olemaan sitä mieltä, että ukrainalaiset on tapettava. 

 

Uskon, että tämä mielipide tulee muuttamaan Saksan ja Ranskan rauhantahtoisten johtajien asennetta Venäjää kohtaan sikäli jyrkemmäksi, että he esittävät toivomuksen, että jotta Putin ei menettäisi kasvojaan, ukrainalaisista tapetaan vain puolet.

 

Tavallaan ymmärrän Medvedevin käytöstä, vaikkakaan en voi sitä hyväksyä. Nimittäin joskus törmäsin Pietarissa sikäläiseen suorapuheiseen naispuoliseen matkaoppaaseen, joka käytti maansa johtajista hellittelevää nimitystä "rosvot", vaikka todellisuudessa kyseessä eivät ole rosvot vaan murhamiehet.

Tämä suora-, ellei peräti ronskipuheinen naisenpuoli oli ollut lastentarhassa samalla luokalla kuin tuleva presidentti Medvedev ja hän katui tapaa, jolla pienikokoista Medvedeviä oli hiekkalaatikolla kiusattu. Hän sanoi selvällä suomella, että "perkele, kun en tullut hakanneeksi sitä kääpiötä vieläkin enemmän".

 

Epäilen, että pienikokoiset pietarilaiset Putin ja Medvedev ovat olleet koulukiusattuja ja nyt he ovat päättäneet kostaa kiusaajilleen oikein kunnolla ja siitä kärsii koko ihmiskunta.

Alkon lahjakortti

 

Vaikka pikkuvirkamiehen ura ei ole ollut minulle kutsumus, niin vuosikymmeniä olin sitä mieltä, että vartioin virkaani niin kauan kuin laki sen sallii. Sitten helmikuun 24 päivän aamuna avasin telkkarin ja siellä naapurimaan monellakin tavalla sairaan oloinen tyranni ilmoitti aamu-uutisissa käynnistäneensä Ukrainan denatsifikaation, demilitarisaation ja narkomanisaation.

Silloin totesin, että vaikka tähän asti olen elänyt kuin luostarissa, niin nyt alan elämään kuin viimeistä päivää. Ilmoitin esimiehelleni, että se oli nyt tässä enkä enää tule töihin, vaan ryhdyn nauttimaan sekä eläkkeestä että elämästä.

Kerroin myös, että koska virastossa on tapana muistaa elakkeelle lähteviä, niin kyllä minuakin saa muistaa, en sitä kiellä, mutta viraston perinteistä pöytästandaaria pelakuun kera ei kuitenkaan tarvitse minulle lähettää.

Eilen virasto sitten muisti minua oikein miellyttävällä tavalla, ja luulen, että moni muukin eläkkeelle lähtevä ilahtuisi ja jopa liikuttuisi, mikäli hänellekin ojennettaisiin isohko Alkon lahjakortti ja sen lisäksi vielä Tokmannin isohko lahjakortti, jolla voi ostaa valkeakuulaslajisen omenapuun taimen.

Synkästä maailmantilanteesta huolimatta aion vielä sen omenapuun istuttaa ja sitten kun se on kasvanut isoksi, aion syödä hyvin kokolihaa ja kölliä sitten omenapuun juurella lahjakortilla ostamaani shampanjaa nauttien.

Rajarauha

 

Suorittaessani Uukuniemellä rajatilanteen pintatiedustelua havaitsin, että rajalla on rauhallista ja että siellä vallitsee lähes sotilaallinen tyhjiö. Luultavasti iso osa rajantakaisista joukoista on siirretty suorittamaan erikoista sotilaallista operaatiota, jonka seurauksena jo operaation alkupäivinä iso osa joukoista joutui denatsifikaation uhriksi.

Paikallista väestöä kuulustellessani sain selville, että lähin vakituinen asukas rajan takana on eläkkeellä oleva upseeri, joka on kertonut, että Karjala pitäisi palauttaa Suomelle. Epäilen, että hänen lausumassaan saattaa olla kysymys venäläisten harrastamasta taktisesta totuudesta.

Uukuniementie kulkee ihan rajan pinnassa ja yhdestä paikasta näkee selvästi Venäjän puolelle, ja erikoista on, ettei paikalle ole pystytetty valokuvauksen kieltävää kylttiä, joka olisi satunnaiselle matkailijalle hyvä valokuvauskohde. Koskaan en ole nähnyt tuolla vastarannalla liikkuvan ihmisiä.

Rajalla on nykyään hiljaista, mutta vanhat uukuniemeläiset muistavat, miten vielä 70-luvulla jättimäisen valonheittäjän kiila seuraili pimeässä liikkuvia. Valo oli niin kirkas, että sen avulla pystyi sisätiloissakin lukemaan. En ole onnistunut selvittämään, oliko valonheittäjän hantaakeissa oikea ihminen vai oliko jo silloin käytössä automaattinen liikkeentunnistin.

Nykyään entinen hyvä itäinen naapuri ei enää huolehdi Uukuniemen katuvalaistuksesta, joten paikkakunnalle on pitänyt pystyttää muutama valotolppa ihan suomalaisten rahoilla.

Mustavalkea paarmalintu

Uukuniemen kesäillan rauhaa ei häirinnyt hyökkäyssotaa käyvä suurvaltanaapuri, vaan kirjosieppo, joka vähän väliä pyrähti istumaan ikkunan taakse anoppivainaan keinun putkelle sirkuttamaan ruudun takana istujalle.

 

Koska olen Skepsis ry:n aktiivi, olen sitä mieltä, että sirkutuksen sanoma ihmislajin edustajalle oli. että "Voi v----u p------e, tämä on minun aluettani ja jos et heti häivy, niin turpaan tulee niin, että tukka lähtee".

 

 

Joku tunteellinen karjalainen taas olisi sitä mieltä, että koska vainajan sielu karjalaisen uskomuksen mukaan siirtyy lintuun, niin anoppivainaa on palannut mielipaikalleen kirjosieppona ja varoittelee siinä lahoista mökinrapuista, jotka saattavat aiheuttaa henkilvahinkoja varomattomalle astujalle.

Homola

 

Vaikka olen joltinenkin urheilumies, niin olen niitä harvoja maassamme, joka ei ole nähnyt jääkiekon maailmanmestaruuden ratkaissutta Suomi-Kanada-ottelua. Olin pelin aikana reissussa ja jostain syystä en saanut MTV3:n lähetystä näkymään läppäristä, vaikka aina ennen kanava on näkynyt netissä.

Itse en oikein pysty jääkiekko-ottelusta innostumaan, koska minusta jääkiekko on vähemmän älyllinen peli kuin vaikkapa jalkapallo. Jääkiekko on sellaista mielikuvituksetonta edestakaisin rynkyttämistä, kun taas jalkapallossa on paljon enemmän erilaisia esileikkejä.

Katselin kuitenkin Suomi-Kanada-ottelun suoraa lähetystä Ilta-Sanomien nettisivulta Kauppatorin yleisömerestä, joka seurasi peliä jätti-screeniltä. Harvoin perusrauhallista kansaamme näkee samanlaisessa myönteisessä hurmiotilassa.

Sen sijaan yhtä vahvassa kielteisessä hurmiotilassa näin lupsakkaat savolaiset, kun Kalpa vuosia sitten kohtasi Niiralan montussa Hifk:n. Vieressäni istui lastentarhan opettajalta vaikuttava nuori rouva, joka kirkui koko pelin ajan, että "Märkä Paska, Märkä Paska". Joku logiikka huudossa varmaankin oli, mutta minulle se ei avautunut.

Sen sijaan ymmärsin hyvin logiikan, joka sisältyi lupsakkaan savolaisen yleisömeren huuteluun ottelun tsekkiläiselle tuomarille. Hänen sukunimensä oli nimittäin Homola. Epäilen, ettei tuomari Homola täysin ymmärtänyt, mikä hänessä yleisöä innosti.

Joukkopsykoosi

 

Koska jo Albert Camus oli sitä mieltä, että kaiken minkä hän on moraalista oppinut, hän on oppinut jalkapallokentällä ja koska elämä on osa jalkapalloilua, niin asetin viime sunnuntain runsaasta palloilutarjonnasta etusijalla Kups-Hjk-pelin. Kups oli tasaväkisessä ottelussa prosentin verran parempi kenttätapahtumissa, mutta Hjk sai kaksi kertaa pallon ylähirteen ja lisäksi irakilaistaustainen erotuomari jätti viime hetkillä antamatta rangaistuspotkun helsinkiläisille, joten kuopiolaiset voivat olla tyytyväisiä pelin lopputulemaan 0-0.

Yleensä Kuopion jalkapallo-otteluissa on leppoisa tunnelma, joka miellyttää minua, mutta tästä pelistä leppoisuus oli kaukana. Moni satapäinen Kupsin faniporukka oli lietsonut itsensä joukkopsykoosiin ja koko pelin ajan tämä joukkio mylvi laatimaansa omaperäistä Kupsin-kannustusrunoa, josta päällimmäisenä on jäänyt mieleeni väittämä, että kaikki Hjk:n pelaajat harrastavat masturbaatiota ja että kaikkien paikalla olevien, jotka vihaavat Hjk:ta tulee taputtaa. Moni taputti.

Itse en taputtanut vaan tunsin syvää myötähäpeää kuopiolaisten puolesta. Mieleeni tuli, että esimerkiksi Jugoslavian sisällissodassa, joka oli melkein yhtä älytön kuin Venäjän hyökkäys Ukrainaan, keskeisessä roolissa olivat sikäläiset jalkapallohuligaanit.

Sen sijaan jo vakiintuneen tavan mukaisesti aloin muun yleisön mukana taputtaa pelin 8. minuutilla. Se taputusperinne vakiintunut herttainen tapa Kups-Hjk-otteluissa ja sillä kunnioitetaan numerolla 8 sekä Kupsissa että Hjk:ssa pelannutta Aulis Rytköstä, joka näyttää saaneen ison kuvansa myös uudistuneen Kaupunginmuseon seinälle - Aulis Rytkösen kuva taisi olla jopa Minna Canthin kuvaa näyttävämpi.