perjantai 28. helmikuuta 2014

Konsultti

Nyt sitten koetellaan hyvän maun rajoja, vaikka lapset ja jopa naisetkin saattavat tätä lukea. Mutta tärkeistä historiallisista syistä johtuen joudun liittämään tuon August Ehrensvärdin hengentuotteen blogilleni. Nimittäin öylönnä mainittu prinssi Daniel ei ole ilmeisesti ensimmäinen Savon poeka Ruotsin kuningasperheessä, sillä ainakin vahva huhu väittää, että erästä juvalaista Kustaa III:n tallihenkilökuntaan kuuluvaa seksuaalihässimisalan huippukonsulttia tarvittiin silloisen kuningashuoneen jatkuvuuden turvaamisesta.

Alla oleva Wikipedian artikkeli väittää tosin miehen olleen syntyjään rantasalmelaisia; olisiko Rantasalmi kuulunut siihen aikaan Juvaan. Todennäköisesti herra Munck oli alunperin Rantasalmen Lipposia, jonka seikan toivon Paavo Lippsen huomioivan sukututkimuksissaan. Alhaalla oleva kuva kertoo Viaporin linnan suunntelleen August Ehrensvärdin näkemyksen Savon poojan konsultointitoiminnasta.

Wikipedian näkemys tapahtumista on seuraava:
Adolf Fredrik Munck af Fulkila (29. huhtikuuta 1749 Rantasalmi18. heinäkuuta 1831 Massa-Carrara, Italia) oli suomalainen Fulkilan kreivi, Ruotsissa aateloitu hovimies.
Kun Kustaa III päätyi ensimmäistä kertaa pitkän tunnusteluvaiheen jälkeen yrittämään lemmenhetkeä puolisonsa kuningatar Sofia Magdalenan kanssa, yritys päättyi ongelmiin. Eräässä Munckin tarkkaan dokumentoidussa raportissa (myös kuninkaan henkivartijoiden vahvistama) mainitaan, kuinka kuningas pyytää hänet makuuhuoneeseensa auttamaan itse aktissa, joka on päätynyt historian kirjoihin.
Raportti sekä lukuisat riippumattomat aihetodisteet ovat antaneet aihetta huhuille, että Munck olisi itse asiassa ollut itse myöhemmin syntyneen kruunuprinssin Gustav IV Adolfin isä. Selvää on, että myös Munckin ura sai kipinän episodin jälkeen. Oltuaan alun perin hovitallimestari hän kiipesi nopeasti asteikossa ja tuli ylitallimestariksi, vapaaherraksi, kreiviksi, käskynhaltijaksi ja Ritarikunnan ritariksi. Lisäksi Munck sai ottaa vastaan suurenmoisen lahjan kuningattarelta, kuningattaren kuvalla varustetun ja briljantein koristellun kellon. Suomen kansallisbiografiassa esitetyn arvion mukaan tutkijat ovat kuitenkin yleisesti vapauttaneet Munckin näistä epäilyistä, koska sekä Munckin oman selostuksen että muiden lähdetietojen perusteella kuningas oli kruununperijän isä, vaikka esimerkiksi kuninkaan äiti, leskikuningatar Lovisa Ulrika ja kuninkaan veli, Kaarle-herttua uskoivatkin muuta[1].
Munckin kohtaloksi puolestaan koituivat liiketoimet väärennettyjen Fahnehjelmien kanssa. Aidot Fahnehjelmit olivat seteleitä, muodollisesti suunnattuja sotakassan täyttämiseen ja niitä painettiin Suomen Porvoossa Venäjän sodan aikaan 1788–1790. Väärennettyjä seteleitä puolestaan tuotettiin Munckin toimesta Drottningholmissa. Hänen apurinaan toimi Charles Appelkvist, ja myös kuningas on saattanut olla sekaantunut toimintaan. Väärennykset kuitenkin huomattiin, ja kuninkaan kuoleman jälkeen 1792 Munck joutui pakenemaan maasta. Hän kuoli myöhemmin surkeissa oloissa Italiassa.

Munck af Fulkilan suvusta löytyy myös toinen Ruotsin hovissa viihtynyt, hovineiti ja Ruotsin prinssi Oscarin puoliso Ebba Munck

torstai 27. helmikuuta 2014

Tuavetti, Savon prinssi

Öylönnä tutkija Arpád Sailo esitelmöi Kuopion kaupunginkirjastolla Ruotsin metsäsuomalaisista. Eikä hän puhunutkaan ihan turhia asioita. Nyt on nimittäin selvinnyt, että Ruotsin prinssi Daniel onkin oikeasti Savon poekia. Tietooni ei ole tullut ainuttakaan seikkaa, etteikö hänen kuninkaallinen korkeutensa saattaisi aivan mainiosti olla vallan kärkkääläistaustaisia.
Danielin, eli savolaisittain Tuavetin, sekä isä että äiti ovat paljastuneet metsäsuomalaisten jälkeläisiksi. Metsäsuomalaiset olivat 1500 – 1600-luivuilla pääosin Savosta Värmlannin ja Taalainmaan erämaihin muuttaneita elintasopakolaisia.
Kysyin illan luennoitsijalta, että mitä savolaissukua Taavetti mahdollisesti edustaa, mutta sitä hän ei tiennyt kertoa. Todennäköisesti kyse on joko Korhosista tai Miettisistä.  
Kuopion seudullahan sukututkimusta on harjoitettu kauan menestyksellä, ja niinpä on pästy jo niin pitkälle, että on selvitetty, että Aatami oli alun perin Miettisiä ja hänen vaimonsa Eeva Korhosia. Paavo Lipponen on omissa Lipposten sukua koskevissa tuttkimuksissaan päässyt tiettävästi vasta Jeesukseen asti.
Täydennetäänpäs vielä kerran sarjaa savolaisista suurmiehistä sekä -naisista. Pohjais-Amerikan Yhdysvallat perustanut John Morton oli Rautalammin Marttisia, presidentit Nixon Kiuruveden Nikkisiä ja Bushit Säämingin Hatusia, Venäjän suurin sotasankari generalissimus Suvorov kuten myös Ruotsin hyvinvointiyhteiskunnan luoja Tage Erlander Suhosia, Romanovien keisarisuku Ylä-Savon Kauhasia ja uutena tulokkaana siis prinssi Daniel, todennäköisesti joko Korhosten tai Miettisten kuninkaallista haaraa.