Oksentava Gagarin

 Internetin avulla löysin ajo-ohjeen Murheenristiltä Tereshkovin patsaalle ja seuraavalla etsintäkerralla sen sitten löydän, vaikkakin pahaa pelkään, etten tässä elämässä enää uskalla itärajaa ylittää. Tarkka reitti on tässä jollekulle asiasta kiinnostuneelle satunnaiselle matkailijalle:
- Aja 1000 metriä Loimolan suuntaan Lemetin isosta risteyksestä, jolla tarkoitan uuden tien risteystä.
- Kilometrin päässä, sinisen ”5 km” -merkin kohdalta lähtee vasempaan pieni ajotie. Sitä voit ajaa tavallisella henkilöautolla.
- Käänny siis vasempaan ja etene 120 metriä pientä ajotietä, ja vastaan tulee punaisesta kivestä veistetty Tereshkovin muistomerkki.

Meillä suomalaisilla ja venäläisillä on hyvin samanlainen huumorintaju, joka poikkeaa täysin vaikkapa ruotsalaisten huumorintajusta. Niinpä suomalaisia ja venäläisiä naurattaa esimerkiksi se, että itänaapurin kosmonauteilla on ollut vakiintunut tapa juuri ennen reissuun lähtöä käydä kusaisemassa erään Baikonurin tammen juurella. Ruotsalaisia tämä sivistymätön tapa ei uskoakseni naurata ollenkaan.

Edellä kuvatulla tavalla ovat neuvostokosmonautit kunnioittaneet ensimmäistä avaruudessa käynyttä ihmislajin edustajaa Juri Gagarinia, joka myös kävi typettämässä samaa puuta ennen lähtöään historialliselle ihmisen ensimmäiselle avaruuslennolle. Täyttä varmuutta minulla ei kuitenkaan ole siitä, että kunnioittiko myös kenraalimajuritar Valentina Terskhova samalla tavalla Gagarinin muistoa.

Yritin Netistä löytää sitä vähemmän tunnettua valokuvaa Gagarinista, jonka muistelen nähneeni 60-luvun alun Viikko-lehdestä. Nimittäin kun ihmiskunnan silloinen suurin sankari vieraili ensilentonsa jälkeen Suomessa, ikuistettiin hänet oksentamassa tienpenkalla.

Niin kummallista kuin se olikin, niin huimapäinen avaruuslentäjä kärsi pahasta matkapahoinvoinnista, mikäli hän joutui raketin sijasta istumaan linja-auton kyytiin. Kuvaa tapauksesta en löydä, mutta tämä Hämeen Sanomien juttu vahvistaa muistikuvani oikeellisuuden: https://www.hameensanomat.fi/paikalliset/51

Valentina Tereshkova

 

Olen käynyt kaksi kertaa Murheenristillä ja etsinyt sen lähistöltä turhaan panssarikersantti Vladimir Tereshkovin hautaa sitä löytämättä, mutta kyllä se siellä jossakin on. Itse Vladimir Tereshkov on meille suomalaisille tuntematon, mutta hänen tyttärensä oli sen sijaan aikoinaan kenties hetken aikaa maailman kuuluisin nainen Marilyn Monroen ohella.

Valentina Vladimirovna Tereshkova on maailman ensimmäinen nainen avaruudessa, jossa hän kävi Vostok 6 -lennolla 16.–19. kesäkuuta 1963. Myöhemmin hän on toiminut ilmavoimien lentäjänä ja ottanut osaa politiikkaan. Hän on sotilasarvoltaan kenraalimajuri ja koulutukseltaan insinööritieteiden tohtori.

Nykyään Valentina Tereshkova toimii kypsässä 86 vuoden iässä Venäjän duuman jäsenenä ja nousi myös poliitikkona maailmanmaineeseen, koska hän ensimmäisenä esitti duumassa Putinin edellisten kausien nollaamista, joka mahdollisti Putinin hallinnonan jatkumisen luultavasti maailman tappiin asti. Kukaan ei nähnyt aiheellisena vastustaa Tereshkovan ehdotusta ja esimerkiksi painija Aleksandr Karelin kannatti sitä kaikin voimin.

Olen sitä mieltä, että jos Putin olisi ensimmäisen hallintokautensa jälkeen pois politiikasta, häntä muisteltaisiin suurena venäläisenä valtiomiehenä, mutta nyt luulen, ettei niin tule tapahtumaan, vaan mies tullaan muistamaan narsistisena psykopaattina, joka oli tuhota koko ihmiskunnan.

Sikäli Valentina Tereshkova liittyy sikäli Suomeen, että ollessaan vasta kahden vuoden ikäinen hänen isänsä kersantti Vladimir Aksjonovitš Tereškov katosi talvisodassa Lemetin tienhaaran motissa 1940, palvellessaan Neuvostoliiton puna-armeijassa vaunumiehenä. Epäilen, että suomalaiset järjestivät hänelle polttohautauksen hänen palavassa panssarissaan.

Valentina Tereshkova sai tietää vasta vuonna 1988 isänsä kuolinpaikan Gorbatšovin aloittaman avoimuuspolitiikan johdosta. Vaikutusvaltansa turvin Tereshkova sai teetettyä isälleen muistomerkin Lemettiin ja tiettävästi tytär on monta kertaa käynyt helikopterilla laskemassa sille kukkia.

Lisätietoa Vladimir Tereshkovin muistomerkistä löytyy tästä: https://www.eskoerkkila.fi/blogi/?k=Murheen+risti

Murheenristi

Yön yli nukuttuani olen tullut mielessäni siihen lopputulemaan, että mitään kansanmurhaoikeudenkäyntiä suomalaisten jatkosodan aikaisista hirmuteoista ei kannata aloittaa, vaan Suomi maksaa sovinnolla vaikkapa muutaman satatuhatta euroa korvauksia Itä-Karjalan keskitysleireillä olleille ja jopa heidän omaisilleen, pyytää tekemiään vääryyksiä virallisesti anteeksi ja toteaa, etteivät Itä-Karjalan keskitysleirit sittenkään ainakaan kaikkien suomalaisten mielestä ehkä täyttäneet kansanmurhan tunnusmerkistöä.

Lisäksi Suomi esittää, että ensi kesänä, jos maailma on silloin vielä pystyssä, kummankin valtion johtavat historiantutkijat kokoontuvat Impilahdella siellä seisovan petroskoilaisen kuvanveistäjän Leo Lankisen veistämän Murheenristin äärellä totuus ja sovintoseminaariin, jossa käydään kiihkotta ja rehellisesti läpi kummankin valtion historian saatossa tekemät vääryydet ja todetaan, että niitä ei kannata ainakaan tässä maailmantilanteessa ryhtyä korjaamaan, koska siten syntyisi taas uusia vääryyksiä, vaan antaa menneiden olla.

Murheenristi-muistomerkin idean Leo Lankinen ilmaisi runossaan:
Venäjä ja Suomi – kaksi sisarusta.
Suomi ja Venäjä – kaksi äitiä.
Nyt he muodostavat tämän Murheen Ristin.
Itsestään.
Heidän päänsä ovat sulautuneet yhdeksi
ja kätensä liittyneet yhteen Toivossa.
Että rakkaus voittaa.
Se riippuu meistä.
Jokaisesta.

Suomalaisista tuo runo saattaa olla pikkuisen imelä, mutta venäläiset ovat tunteellista kansaa ja heistä se ei ehkä ole yhtään imelä.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Surun_risti

Itä-Karjalan siirtoleirit

Suomen historian häpeällisiä asioita ovat neuvostoliittolaisten sotavankien ja suomalaisten Itä-Karjalaan perustamien ns. kokoamiskeskusten, joita myös keskitysleireiksi kutsuttiin, ei-suomalaisten vankien kohtelu.

60.000 sotavangista kuoli Suomessa noin 30 %. Asiaa ei tee hyväksyttäväksi se, että suhteessa saman verran kuoli suomalaisia puna-armeijan vankeina, tosin suomalaisia jäi talvi- ja jatkosodassa yhteensä vangeiksi vain 4.500.

Suomalaisten tekoa ei tee hyväksyttäväksi sekään, että saksalaisten vangeiksi ottamista kuudesta miljoonasta puna-armeijalaisesta kuoli vankeudessa yli puolet eikä sekään, että länsiliittoutuneiden sodan lopulla ottamista kahdeksasta miljoonasta saksalaisesta kuoli vankeudessa 10 %.

Voi olla, että Venäjä uhkaustensa mukaisesti käynnistää Itä-Karjalan tapahtumista oikeusprosessin, jossa Suomea syytetään kansanmurhasta ja minusta Suomi voisi toimia esimerkillisesti ja myöntää, että väärin tuli aikoinaan tehdyksi ja maksaa uhreille korvauksia. Rikosoikeudelliseen vastuuseen suomalaisia kansanmurhaan syyllisiä ei enää saada.

Suomi voisi kuitenkin oikeudessa korostaa, että myös muut mahdollisiin kansanmurhiin syyllistyneet valtiot ja myös niiden sotasyylliset johtajat olisi syytä saada tuomiolle Haagissa.

Tavallisesti luotettavassa Seura-lehdessä oli aikoinaan juttu Itä-Karjalan kokoamiskeskuksista, joista oli vuonna 2019 valmistumassa venäläisten tekemä elokuva. Seuran jutun mukaan Suomella oli vuosina 1941–1944 miehittämillään Itä-Karjalan alueilla parikymmentä siviiliväestön eristämiskeskusta, joita myös kokoamiskeskuksiksi tai keskitysleireiksi kutsuttiin. Eniten näitä oli Petroskoin ympäristössä.

Leireillä oli vuonna 1942 yli 23000 ihmistä, valtaosin vanhuksia, naisia ja lapsia. Leireille siirrettiin Karjalassa asunutta, ei-suomensukuista venäläisväestöä, jota pidettiin poliittisesti epäluotettavana.

Suomalaisleirit olivat väliaikaisiksi tarkoitettuja säilytyspaikkoja, eivät saksalaisten keskitysleirien kaltaisia tuhoamiskeskuksia. Silti niillä menehtyi arviolta 6000–7000 ihmistä tauteihin ja aliravitsemukseen.

Ruokapulan pahimpana aikana, talvella 1942, leireillä kuoli noin 500 ihmistä kuukaudessa. Suomalaiset käyttivät keskuksista aluksi nimeä keskitysleiri, mutta muuttivat vuonna 1943 nimet neutraalimmiksi siirto- tai internointileireiksi.

Seuran jutun voi kokonaisuudessaan lukea tästä: https://seura.fi/asiat/ajankohtaista/venalainen-kohufilmi-nayttaa-suomalaiset-lasten-raakkaajina-ita-karjalan-keskitysleirit-pilaavat-suomen-maineen/

Kansanmurha

Venäjä suunnittelee tiettävästi ryhtyvänsä oikeustoimiin, koska katsoo suomalaisten syyllistyneen kansanmurhaan Itä-Karjalassa suuren isänmaallisen sodan aikana. Mielestäni Suomen tulisi ilmoittaa olevansa valmis tähän oikeudenkäyntiin varsinkin, jos se tapahtuu Haagin kansainvälisessä rikostuomioistuimessa.

 

Ja vaikka oikeutta ei käytäisikään Haagissa, vaan esimerkiksi Petroskoissa, niin Suomi voisi mielestäni ilmoittaa, että se tulee joka tapauksessa vapaaehtoisesti korvaamaan ihan oikeusprosessista riippumatta Itä-Karjalan vankileireillä kuolleiden omaisille tuntuvat korvaukset, mutta että korvauksia maksetaan vapaaehtoisesti myös 20.000 Suomessa sotavankeudessa kuolleiden omaisille.

 

Suomi voisi ilmaista halukkuutensa maksaa korvauksia myös keväällä 1918 Viipurin valleilla murhattujen noin 200 vainajan omaisille ihan murhatun kansalaisuudesta riippumatta. Muistelen Viipurin valleilla murhatun ainakin kuuden kansallisuuden edustajia ja joukossa oli jopa yksi italialainen posetiivari, joka ei osannut lausua sanaa "yksi".

 

Suomi voisi myös ilmoittaa Venäjälle, ettei se tule vaatimaan korvauksia 10.000 - 20.000 Stalinin vainoissa surmatuille suomalaisille eikä myöskään korvauksia Neuvostoliiton laittomasta hyökkäyssodasta vuonna 1939 - 40, koska menneet ovat menneitä ja koska on vaara, että Saksa alkaa vaatimaan korvauksia hakkapeliittojen 30-vuotisessa sodassa aiheuttamista vahingoista. 

 

Suomi voisi myös sovinnon eleenä ilmoittaa, ettei se tule Venäjältä vaatimaan niitä valtavia maa-alueita, jotka Neuvostoliitto vuonna 1939 ilmoitti antavansa laillisena Suomen hallituksena pitämälleen Otto-Wille Kuusisen hallitukselle Suomen Kansantasavallan pesämunaksi.

 

Suomi voisi kuitenkin edellyttää, että se luopuu edellä kerrotuista vaatimuksistaan vain sillä ehdolla, että Venäjä vetäytyy laittomasti miehittämiltään Ukrainan alueilta. Suomi voisi Venäjän vetäytymisen jälkeen ilmoittaa, että se tunnustaa Venäjän voittaneen Ukrainan sodan ja yhdessä muiden länsimaiden kanssa maksaa Venäjälle sotakorvauksia vaikkapa 100 miljardia euroa. 

 

Jos Venäjä ei suostu Suomen hahmottelemaan Ukrainan sodan rauhansopimukseen, Suomi ja muut länsimaat tulevat kansallistamaan ne 300 miljardia euroa, jotka Venäjä on tallettanut länsimaiden pankkeihin ja ostamaan niillä tulevalta presidentti Trumpilta tuhat Abrahams-panssaria ja tuhat F-16-hävittäjää sekä myös tarpeellisen määrän tutkassa näkymättömiä F-35-koneita, joiden tutkassa näkymättömillä ohjuksilla Krimin silta rikotaan tuhansiksi naisen sukuelimen päreiksi.

 

Tässä Neuvostoliiton ja Neuvostoliiton silloin laillisena pitämän Suomen hallituksen kanssa sovitun Suomen Kansantasavallan kartta. Käsittääkseni Neuvostoliitto ei ole tuota sopimusta myöhemmin kiistänyt, mutta minä sen sopimuksen kiistän enkä halua rajoja enää siirreltävän enkä halua Venäjän ajautuvan kaaokseen enkä hajoavan, koska sitten on piru irti. https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_kansantasavalta

Suonenjoki maamme mediassa

 Suomi on hiljentynyt joulun viettoon ja niinpä maamme media on kärsinyt juttupulasta. Onneksi maassamme on Suonenjoki, josta löytyy joulunkin aikoihin asioita, joista kansalle kannattaa kertoa.

Ilta-Sanomissa on näyttävä juttu avaruusilmailun pioneerin Silvo Sokan rakettilennosta Riistavedeltä Suonenjoelle vuodelta 1948, koska Silvon veljentytär Riitta Salke on julkaissut juuri sedästään mielenkiintoiselta vaikuttavan kirjan, joka Suonenjoenkin kirjaston olisi syytä hankkia ainakin kotiseutukokoelmaansa. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009941129.html

Silvo Sokan rakettilento syrjäytti aikoinaan tiedotusvälineissä Berliinin kriisin ja Suonenjoesta uutisoitiin silloin vallan Australiassa asti. Tässä yhteydessä muistutan jälleen kerran, että Suonenjoelle tulisi pystyttää Sokan Silver Stariksi nimeämän ilmakulkuneuvon jäljitelmä houkuttelemaan matkailijavirtoja.

Myös Koneviestissä, joka kuitenkin lienee julkaisu, jota ei lueta yhtä innokkaasti kuin Iltistä, on myös Suonenjoesta kertova juttu, jossa Jaakko Kolehmainen kertoo, miten hän 1950-luvulla kaivoi metsäojia vallan Hangosta Nuorgamiin. Siihen aikaan metsien ojitus työllisti kansaa ja nykyään samat ojat työllistävät kansaa, koska niitä mätetään umpeen ympäristösyistä. https://www.koneviesti.fi/weteraani/83a4f2e3-b383-5ac8-9f0f-a1650f9bae51

Ehkä suurimman huomion joulunajan uutisvirrassa saa Ylen nettisivuilla ollut juttu, jossa Vantaalta Suonenjoelle muuttanut Henna Tuura kertoo pettyneensä tähän muuttoon ja kertoo myös harkitsevansa paluuta sivistyksen pariin. Tässä yhteydessä kuitenkin korostan sitä, että Iltalehdessä oli maamme kuntia koskeva onnellisuustutkimus eikä Suonenjoki siinä menestynyt mitenkään huonosti, koska sen on todettu olevan maamme 108. onnellisin kunta. https://yle.fi/a/74-20066119

Aarne Tenkanen

Eilen julkaisemani ilmavalvontalotta Ellen Kiurun kuva on synnyttänyt sotahistoriantutkijoiden keskuudessa sosialistisessa mediassa kiivasta keskustelua ja nyt näyttää jo varmalta, ettei kuva esitäkään Ellen Kiurua, koska sen niminen lotta on kyllä ollut, mutta oikea Ellen on ihan erinäköinen kuin kuvan lottakaunotar. Lisäksi vaikuttaa vahvasti siltä, ettei kuvassa edes ole lotta vaan ehkä joku mannekiini, jonka henkilöllisyyttä ei vielä tutkimusten tässä vaiheessa tiedetä.

 

Kuvan lottaa esittävän kaunottaren ilme on alan asiantuntijoiden mukaan ei-lottamaisen flirttaileva, paljasta säärtä näkyy kuvassa ei-lottamaisen runsaasti, lottapuvun miehustassa oleva merkki on ei-lottamainen ja lisäksi valelotan kynä on määräysten vastaisesti näkyvvissä rintataskussa eikä ohjesäännön mukaisesti sivutaskussa.

 

Niinpä jatkan tutkimuksiani selvittääkseni kuvan kaunottaren henkilöllisyyden. Kuitenkin yhden hätkäyttävän paljastuksen pystyn jo tutkimusteni tässä vaiheessa tekemään. Nimittäin Lahdenpohjan hyppyrimäen tornissa elokuvakameraa käytti Aarne Tenkanen-niminen mieshenkilö ja se tieto on hätkäyttävä.

 

Nimittäin Aarne Tenkanen elää edelleenkin, mutta hän on alkanut harrastamaan säveltaiteita ja jokainen, joka yleensä jotain tietää, tietää, että Tenkasen Arska on tällä hetkellä eräs maamme suosituimmista vokalisteista.

 

Uukuniemi on tunnettu kulttuuripitäjä ja niinpä viime vuosina Aarne Tenkanen on vieraillut konsertoimassa Uukuniemellä Juholan navetan vintillä ja suosio on ollut valtaisa. Olen jopa kuullut kerrottavan, että Uukuniemen erämaapitäjä on Arskan vierailun ajan kärsinyt paikoitusongelmista, koska parkkipaikat eivät ole riittäneet.

 

Hengenravinnon lisäksi Juholan navetan vintillä on tarjoiltu myös ruumiinravintoa oluen ja pyttipannun muodossa, joten Aarne Tenkasen konsertit ovat olleet selkeästi miesnäkökulmapainotteisia, jollaisia maamme kesäiset kulttuuritapahtumat eivät yleensä ole. Itse en ole koskaan päässyt Tankas-Arskaa kuulemaan, koska rouva ei ole jostain syystä näistä konerteista innostunut.

 

Lopuksi hiljennymme kuuntelemaan tunnelmaan sopivaa musiikkia ja Aarne Tenkanen esittää Juholan navetan vintillä mm. eiliseen lottakuvaan liittyvän kappaleen Hemaisevan seksikäs pörröpää. https://www.youtube.com/watch?v=gJ9VLHZJpRI

Evakkokieltäytyjät

 

Antti Järven Tieto-Finlandian voittaneessa kirjassa Minne katosi Antti Järvi? epäillään, että suomalaisia jäi talvisodan jälkeen luovutetulle alueelle enemmän, kuin virallisen historian kirjoituksen tuntemat 60 kpl, koska Lahdenpohjassakin jäi parikymmentä ihmistä nousematta evakkorekeen.

 

Toisaalta kovin suurta merkitystä ei liene sillä asialla, oliko jääneitä 60 vai ehkä jopa 160, koska evakoita oli kuitenkin noin 400.000. Evakuoinnista kieltäytyneitä oli enimmilläänkin promillen kolmasosa luovutetun alueen väestöstä.

 

Yllättävä tieto Antti Järven kirjassa oli se, että hän epäilee, että sotapoliisit ampuivat yhden kirjassa nimeltä mainitun miehen, joka ei suostunut lähtemään evakkoon. Itse epäilen, että jos ampuminen todella tapahtui, taustalla saattoivat olla muutkin syyt kuin evakuoinnista kieltäytyminen.

 

Voi hyvinkin olla, että talvisodan jälkeisessä sekavassa tilanteessa osapuolilla hermot olivat kireällä ja helposti sellaisessa tilanteessa saattaa tapahtua vaikkapa erilaista haistattelua, joka voi johtaa ikävään lopputulokseen, koska aseita on käytössä.

 

Esimerkiksi eräs suomalainen suurhiihtäjä, joka toimi luutnantin arvoisena kurikomppanian päällikkönä, ampui suurhyökkäyksen kaaoksessa rintamalla häntä epäsotilaallisesti puhutelleen ja hänen toistamaansa käskyä vastustaneen sotamiehen. Suurhiihtäjä sai teostaan rangaistuksen, mutta myöhemmin hänet armahdettiin yleisessä armahduksessa.

 

Tässä yhteydessä on syytä muistaa, että talvisodan jälkeen moni johtava suomalainen poliitikko oli sitä mieltä, ettei karjalaisia pitäisi ollenkaan evakuoida, koska köyhällä Suomen valtiolla ei olisi ollut kykyä heistä huolehtia. Paasikivi ja Rytikin taisivat olla tuolla kannalla.

 

Olen monta kertaa käynyt Lahdenpohjassa ja harmittaa, että minä, vanha mäkihypyn ystävä en ole käynyt tutustumassa Lahdenpohjan hyppyrimäkeen. Huomasin nimittäin SA-kuva-arkiston kuvan, jossa tyypillinen suomalainen lotta Ellen Kiuru harrastaa ilmavalvontaa Lahdenpohjan hyppyrimäen tornissa. Kaunis on tämän kuvan näkymä.

 

Minne katosi Antti Järvi?

Mielenkiintoinen kuin mikäkin, on tuo Tietokirja-Finlandian voittanut Antti Järven täyskaima isovaaristaan kertova kirja Minne katosi Antti Järvi. Antti Järvi oli yksi niistä noin 20 lahdenpohjalaisesta, jotka talvisodan jälkeen eivät lähteneet evakkoon, vaan jäivät luovutetulle alueelle.

Järven kirjassa pohditaan syitä, miksi isovaari jäi Neuvostoliittoon. Ensiksi tietysti voi epäillä poliittisia syitä, mutta sellaisesta ei ole todisteita. Esimerkiksi hänen poikansa kuuluivat suojeluskuntaan eikä ainakaan Valpon arkistoista löydy viitteitä siitä, että isovaari olisi ollut kommunisti.

Toisaalta isovaari oli ollut nuorena miehenä Amerikassa ja voi olla, että hän oli siellä vasemmistolaistunut mielipiteiltään, niin yllättävää kuin se onkin. Iso osa Amerikan suomalaisista oli nimittäin sosialisteja ja esimerkiksi maailman ensimmäinen sosialistipääministeri Oskari Tokoi oli omaksunut aatteensa rapakon takana.

Voi myös hyvinkin olla, että isovaari vain arvioi tilanteen sellaiseksi, että Neuvostoliitto valtaa kuitenkin kohta koko Suomen ja hän katsoi siksi paremmaksi jäädä juuri valmistuneeseen taloonsa. Antti Järvi oli itse talonsa rakentanut eikä hän ehkä halunnut jättää sitä vieraille.

Kirjassa esitetään myös teoria, että kaiken takana saattoi olla nainen. Hän saattoi olla Suomen etsityimmän miehen Veikko Pöystin vaimo, joka myös jäi talvisodan jälkeen Lahdenpohjaan. On viitteitä siitä, että Antti Järvi ja rouva Pöysti saattoivat olla ns. suhteessa.

Tuosta Veikko Pöystistä sen verran, että jos Tali-Ihantala olisi murtunut, saattaisi Veikko Pöystin patsaita, ja ehkä myös hänen tyttöystävänsä patsaita, olla meillä joka kylässä. Hän oli maamme etsityin terroristi jatkosodan aikaan, mutta jos Tali-Ihantala olisi murtunut, hän olisi Suomen suurin fasismin vastaisen taistelun sankari.

Veikko Pöysti kuoli joulun aatonaattona tasan 81 vuotta sitten Vantaan Hiekkaharjussa poliiseja vastaan käymässään tulitaistelussa, jossa ammuttiin lähes 1300 laukausta. Sen sijaan Pöystin 19-vuotias tyttöystävä Suonenjoella syntynyt Irja Jalkanen pääsi juoksemaan yön pimeydessä poliiseja pakoon ja kahlaamaan Keravanjoen yli, vaikka oli haavoittunut sekä lantioon että reiteen.

Irja Jalkasta ei koskaan tavoitettu eikä hän tiettävästi sodan jälkeen halunnut muistella menneitä. Kun laulaja Kari Tapio kuoli, niin Suonenjoen paikallislehden muistokirjoituksessa kerrottiin hänen kuuluneen Jalkasten köyhään vasemmistolaiseen sukuhaaraan, joka sukuhaara oli kuitenkin onnistunut tuottamaan pappeja. Luulen, että Irja Jalkanenkin kuului juuri tähän Jalkasten suvun köyhään vasemmistolaiseen sukuhaaraan.

https://www.suomalainen.com/products/minne-katosi-antti-jarvi-1#productDescriptionLarge

Punikin joulu

Koska ainakin keskiluokkaisilla ihmisillä alkaa olla jo kaikkea, niin nykyään on yhä entistäkin enenevämmässä määrin vaikeuksia löytää rakkaille lähimmäisilleen joululahjoja. Mutta minulla on hyvä lahjaidea edellä kerrotusta ongelmasta kärsiville.

Nimittäin Kuopiossa ilmestyi vuosina 1919-1922 joululehti nimeltään Punikin joulu. Minusta on aika yllättävää, että heti sisällissodan jälkeenkin Suomessa oli niin paljon oikeusvaltion piirteitä, että savolaispunikit saivat tuollaista lehteä kolme vuotta julkaista.

Vuonna 1923 sitten lehti ilmeisesti lakkautettiin ja julkaisun toimittajat pääsivät luultavasti opiskelemaan tiedotusoppia ns. Tammisaaren yliopistoon. Siellähän myös Finlandian voittaneen Sirpa Kähkösen kuopiolainen äidinpuoleinen vaari kävi monta vuotta opiskelemassa.

Eikä vaari turhaan opiskellut Tammisaaren yliopistossa, koska Kähkönen on kertonut vaarinsa olleen ilmiömäinen satujen kertoja. Sillä asialla oli varmasti vaikutusta tyttärentyttären menestyskirjailijaksi tuloon. Vaari oppi luultavasti sepittämään satuja ohranan kuulusteluissa.

Mielenkiintoinen on tuo Punikin joulu-lehti. Kuviakin siinä runsaasti, vaikka kuvien painaminen ei 1920-luvulla tainnut olla vielä lehdissä tavallista. Eräs kuva esittää työläisperhettä kolomassa petäjistä pettua. Siihen aikaan maamme sosiaalipolitiikka oli kannustavaa ja esimerkiksi Kuopiossa kaupunki antoi vähäosaisilleen luvan hyödyntää kaupungin metsiä ruokataloutensa järjestämisessä.

Punikin joulun voi tulostaa joululahjaksi rakkailleen tästä linkistä; luulen, ettei tuollaista joululehteä ole vielä hankittu läheskään kaikkiin kotitalouksiin: https://helda.helsinki.fi/items/961850cd-7e98-4afb-824f-f73311b7a2a6?fbclid=IwAR0_DSz6Rn96srEAUI8jvy6CsEcadSURNb_5uZ3Pu4ozuiUkA3e3SCOwqAo

 

 

Raja-aita

 

Eilen Yle paljasti sivuillaan satelliittikuvien todistavan sen yllättävän asian, että Venäjän puolella koko maamme itärajan pituudelta kulkee piikkilanka-aita. Tarkkoja yksityiskohtia tuosta aidasta ei pystytty kertomaan. Mutta olenhan siellä ollut minäkin ja pystyn kertomaan sen miltä aita reilut kymmenen vuotta sitten näytti Uukuniemen korkeudella rajan takana.

Kun neuvostovalta romahti, pelkäsi moni uukuniemeläinen kunnan perinteistä elämänmuotoa häiritsevien kuluku-ukkojen lisääntyvän. Internetistä löytämäni kuva kertoo, miksi kuluku-ukot eivät lisääntyneet neuvostovallan romahdettua; nähtäväksi jää, lisääntyvätkö kuluku-ukot ensi kesänä.

Kolmisen metriä korkea aita on ihan paksua piikkilankaa ja se saattaa olla sähköistetty, joten kyllä sen pitäisi normaalille ihmiselle kertoa, ettei tästä saisi luvatta yli mennä. 

 

Epäilen kuitenkin, ettei kylmän sodan aikana rakennettu raja-aita ole yhtä pitävä koko 1343 kilometrin matkalta, koska kuitenkin maamme sukurutsasta kärsivät susi- ja karhukannat saavat koko ajan tarvitsemaansa täydennystä itärajan takaa. Luulen, että tuo kuvan aita kyllä pysäyttää hirvet ja suurpedot.

 

Mausoleumi Leninin

Toisenkin selkäkeikkanaurun jouduin päästämään Simo Rantalaisen muistelmia lukiessani, vaikka tiedänkin, että Telluksen tilanne on katastrofaalinen ja vaikka senkin tiedän, ettei itseään edistyksellisenä ihmisenä pitävän henkilön tulisi Simo Rantalaisen, joka lievästikin sanottuna vaikuttaa arvokonservatiivilta, muistelmiin pitkällä kepilläkään koskea.

Ylioppilaaksi tulonsa jälkeen Rantalainen toimi rakennusalalla jonkinlaisena sekatyömiehenä, jollaista ammattia ei taida enää olla, vaikka se oli lapsuudessani maamme yleisin ammatti. Moskovaakin Rantalainen oli rakentamassa ja kielimiehenä hän oppi myös puhumaan sujuvasti venäjää, joka onkin hyvin kaunis kieli, vaikka neuvostovastaiset tahot pitävätkin sitä vain molotuksena.

Rantalainen pääsi vierailemaan myös Leninin mausoleumilla, jossa säilytetään tämän vallankumousjohtajan balsamoitua kalmoa. Tosin sellaistakin mielipidettä esiintyy, että kyseessä ei ole itse Lenin vaan häntä esittävä vahanukke.

Leninin arkkua vartioi kaksi kivikasvoista sotilasta, joiden kivikasvoisuutta sujuvaa venäjää puhuva Rantalainen testasi kysymällä ystävällisesti: " Dobry din. Kak pazivajete y kaku vaztarovja tavarish", joka suomeksi tarkoittaa: "Hyvää päivää ´, kuinka voitte ja kuinka terveytenne laita, toveri". Mutta ei kivikasvoisen vartijan ilme värähtänytkään eikä hän ryhtynyt rupattelemaan vierailijan kanssa.

Rantalaisen mukaan Lenin kuoli kypsässä 53 vuoden iässä kuppaan, mutta moni kapitalistinenkin tiedemies on asiasta toista mieltä, kuten Ilta-Sanomatkin tässä jutussaan kertoo:
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000000500943.html

Rääpykset

Kielipäätäni ei voi suinkaan moittia; ei ainakaan liiaksi. Kuitenkin neljää kieltä olen luullut hallitsevani hyvin, eli suomee ja savvoo, hiljoo ja kovvoo. Nyt kuitenkin huomaan, etten hallitse suomenkaan murteita riittävästi.

Nimittäin lainasin kirjastosta eilen sekä paksun kirjan nimeltään Kiinan poliittinen järjestelmä että Simo Rantalaisen muistelmat nimeltään Simo siellä jossain. Jostain syystä Simo kiinnosti minua Kiinaa enemmän, joten aloitin lukemisen sillä.

Jo kirjan alussa Rantalainen kertoo suvustaan ja paljastaa, etteivät hänen mummonsa ja vaarinsa välit olleet ainakaan aina lämpimät, koska vaari oli ankara ja otti silloin tällöin niin sanotusti kuppia. Vaari myös passautti itseään kovasti.

Tosin kyllä kannakselainen mummo osasi ainakin välillä pitää puolensa. Kun vaari kerran vaati mummolta silakkapihvejä tiuskaisi puoliso, että:

"Kuuleha sie, mie situ siun rääpyksilleis". Lukijan onneksi Simo Rantalainen kääntää mummonsa lausuman kirjakielelle seuraavasti: " Kuulehan sinä, minä paskon silakoidesi päälle".

Edellä kerrottu sai minut päästämään selkäkeikkanaurun, vaikka maailman tilanne onkin synkkä. Lisätietoa Rantalaisen kirjasta löytyy tästä:
https://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/simo-siella-jossain/

Dosentti Ruotsila

Dosentti Markku Ruotsila, joka lienee yksi maamme harvoista USA:n Republikaanista puoluetta kannattavista, oli dosentti Arto Luukkasen vieraana kristillis-siveellisellä IRR-tv:ssä ja kertoi mielenkiintoisen tiedon Donald Trumpista.

Trump on Ruotsilan mukaan kertonut, että presidenttiaikanaan hän ilmoitti Venäjän tyranni Putinille, että mikäli tämä hyökkää jonnekin, tulee Usa reagoimaan voimakkaasti asiaan. En nyt tarkkaa sanamuotoa muista, mutta Trumpin sanoma oli mielestä se, että jos Putin hyökkää, Trump tulee pommittamaan Moskovan tuhannen naisen sukuelimen päreiksi, kuten Savossa sanotaan.

Niinpä sodilta vältyttiin ja Ruotsila korosti sitä, että Trump on rauhanmies, joka ei aloittanut kaudellaan yhtään sotaa. Asia voi olla noinkin, koska hulluna miehenä pidettyä Trumpia saatettiin pitää niin arvaamattomana tyyppinä, että jopa Putin malttoi odottaa, että Usa:n presidentti vaihtui järkevämmin käyttäytyvään.

 
Toisaalta aika synkkä on Telluksen tulevaisuus, jos kaikki maapallon 170 valtiota joutuu sodalta välttyäkseen varmuuden vuoksi valitsemaan mahdollisimman hullun tyypin maansa johtoon. Paljon mahdollista, että maailman kolmen mahtavimman valtion johtajina ovat ensi vuoden lopulla lievästi sanottuna vähemmän luottamusta herättävät Trump, Putin ja Xi Jinping, joista viimeksi mainittu vaikuttaa henkisesti tasapainoisimmalta.

 
Ruotsila vaikutti pitävän hyvin todennäköiseltä, että Trump palaa USA:ssa valtaan, mutta itse olen epäillyt Ruotsilan asiantuntevuutta sen jälkeen, kun hän viimeisimpien presidentinvaalien ääntenlaskennan aikaan tuuletti Trumpin voittoa, vaikka oma Pillilupi-askin kansi kertoi toista. Itse epäilen vahvasti, että Trumpin suosio voi kääntyä laskuun sen jälkeen, kun erinäiset ihan perustellut oikeusprosessit häntä vastaan käynnistyvät eri puolilla Amerikkaa.

Ja vaikka USA on mittaamattomien mahdollisuuksien maa, niin kummalliselta tuntuu, jos vaikkapa raiskauksesta tuomittu voidaan valita maailman mahtavimman valtion johtoon. Eihän pienessä Suomessakaan valittu raiskauksesta tuomittua perussuomalaisten työmies Matti Putkosta edes eduskuntaan ja ihan hilkulla oli sekin, että pelkästään tyttöjen vonkauksesta epäilty Wille Rydman huolittiin ministeriksi.

Dosentti Ruotsilan haastattelu saattaa hyvinkin näkyä ensi keskiviikkona klo 19.30 tässä linkissä ja voi olla, että ohjelma ilmestyy lähi aikoina IRR-tv:n arkistoon.
https://irr-tv.fi/

Ukrainan demilitarisaatio

Entinen hyvä mökkinaapurini Vladimir Putinkin näyttää pikkuhiljaa rauhoittuvan. Pari päivää sitten hän puhui Venäjän kansalle ja kertoi, että Venäjä pyrkii nykyään ainoastaan Ukrainan denatsifikaatioon ja demilitarisaatioon, mutta ei puhunut enää mitään dehomolisaatiosta tai denarkomanisaatiosta, joilla seikoilla hän vajaat pari vuotta sitten myös perusteli maansa hyökkäystä Ukrainaan.

Luulenpa, että Putinin puheessa esittämistä Ukrainan denatsifikaatio- ja demilitarisaatio-tavoitteista voisi hyvinkin järjestää neuvottelut Ukrainan ja Venäjän välillä. Ukraina voisi pyytää, että Putin nimeltä mainitsee ne natsit, joita Ukrainan johdossa toimii ja sen jälkeen heidät voisi helposti siirtää pois tehtävistään ja korvata ei-natseilla, jollaisia varmasti Ukrainasta löytyy. Niin olisi yksi sodan syy poistettu.

Natsit saivat muuten maan parlamenttivaaleissa viimeksi vain vajaan kahden prosentin kannatuksen eivätkä saaneet yhtään edustajaa parlamenttiin. Esimerkiksi Suomessa talvisodan alla fasistiseksi luokiteltava IKL sai sentään eduskuntavaaleissa peräti kahdeksan prosenttia äänistä ja toistakymmentä kansanedustajaa.

Myös Ukrainan demilitarisaatio olisi helposti toteutettavissa. Uskon, että Ukraina mielellään luopuisi asevoimistaan, mikäli Nato ottaisi vastuun maan puolustamisesta. Venäjän antamiin mahdollisiin turvatakuisiin voi kuitenkin suhtautua kriittisesti, koska kun se hyökkäsi Ukrainaan, se rikkoi 32 antamaansa kansainvälistä sopimusta, lukuisia kansainvälisen oikeuden säännöksiä ja sitä Venäjän lain pykälää, jonka mukaan presidentti ei voi aloittaa hyökkäyssotaa.

Naton asukasmäärä on seitsemän kertaa Venäjää suurempi, bkt noin 20 kertaa suurempi ja puolustusbudjetti kymmenen kertaa suurempi kuin Venäjällä, voi kuitenkin olla, että Ukraina ei luota Naton kykyyn sitä puolustaa. Mikäli Trump palaa USA:ssa valtaan ja päättää antaa eurooppalaisten sotia sotansa ilman Amerikan apua, saattaa Ukrainan käydä huonosti.

Muistelen esimerkiksi, että suurvalta Englannilla on 90 tykkiä ja 130 taistelupanssarivaunua ja että kun Euroopan suurin valtio Saksa osallistui vähän aikaa sitten joihinkin maanosan yhteisiin sotaharjoituksiin, operoi maan ilmavoimat vielä legendaarisilla Phantom-hävittäjillä, jotka olivat parhaimmillaan vuoden 1967 kuuden päivän sodassa.

Siunatuksi lopuksi tässä Helsingin Sanomien tämänpäiväinen juttu Trumpista, joka viimeisimmässä puheessa ylisti Putinia ja Kim Jong-unia sekä käytti natseihin viittaavaa retoriikkaa sanomalla, että paperittomat siirtolaiset ”myrkyttävän kansakunnan veren”.
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000010063955.html

Stubb

Kuten eilen taisin jo kertoa, aivotutkija Markku T. Hyypän mukaan ruotsinkielinen mies elää keskimäärin järkyttävät kuusi vuotta suomenkielistä lajitoveriaan vanhemmaksi. Hyypän selitys asiaan on ruotsinkielisten parempi yhteishenki; heillä on ns. sosiaalisia pääomia, ystäviä ja harrasteita. Sikäläiset miehet ovat itäsuomalaisesta näkökulmasta siis epämiehekkäitä ja lapsekkaita.

Hyyppä esittää karmaisevan esimerkin: kukaan suomenkielinen mies ei voisi kuvitella osallistuvansa Martta-järjestön kesäretkelle, kun taas ruotsinkielisille miehille se on aivan luonnollista. Minä ja muutamat Uukuniemen miehet olemme kylä tässä asiassa sääntöä vahvistavia poikkeuksia, koska itsekin olen ollut monta kertaa Uukuniemen Marttojen kesäretkellä ja hauskaa on ollut.

Hyypän mukaan ruotsinkielisten itsevarmuutta ja hyväntuulisuutta selittää myös se, ettei ruotsinkielisellä puolella piestä lapsia, kuten suomenkielisellä puolella on ollut ylimuistoisena tapana. Ruotsinkieliset vanhemmat myöskin harrastavat erilaisia asioita yhdessä lastensa kanssa ja tähän tietoon löysin myös vahvistuksen Alexander Stubbin elämänkertakirjasta.

Stubb nimittäin kertoo, että ihan lapsena, kun hän palasi iltapäivästä peruskoulusta kotiin, ja uskoakseni nimenomaan peruskoulun ala-asteelta, hänellä oli tapana yhdessä äitinsä kanssa poltella tupakkaa ja katsella telkkarista amerikkalaisia perhesarjoja. Suomenkielisellä puolella tuollaista ei tapahdu.

Alexander Stubb on tällä hetkellä vahvoilla tulevaksi presidentiksi, mutta voi olla, että hänen presidenttitiensä saattaa katketa hänen ruotsinkielisille tyypillisen hyväntuulisuuteen ja lapsenomaiseen leikkimielisyyteen. Muistanpa muuten, miten kymmenisen vuotta sitten silloinen pääministeri Stubb asettautui polvihousuissa pikkulasten eläväksi tikkatauluksi ja hänen uskottavuutensa romahti tapauksen seurauksena. Luulenpa, ettei esimerkiksi valtioneuvos J. K. Paasikivi, joka myöskin oli Kokoomuksen miehiä, olisi suostunut moiseen.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000838475.html

Wenzel

 

Minusta antiikkikauppias Wenzel Hagelstamin muistelmat on yksi hauskimmista lukemistani kirjoista. Minä, joka olen raskas- ja jopa synkkämielisyyteen taipuvainen savolaistosikko, vallan ihmettelen kauhiasti, miten hilpeän ja ongelmattoman elämän pystyy ruotsinkielinen mies tässä pahassa maailmassa viettämään. 

 

Samaa muuten ihmetteli myös aivotutkija Markku T. Hyyppä, joka on äitinsä puolelta Suonenjoen Rieponlahden Kukkosia ja Könösiä, ja joka päätyi kirjassaan Elinvoimaa yhteisöstä siihen lopputulemaan, että ruotsinkielinen mies elää keskimäärin kuusivuotta kauemmin kuin suomenkielinen, koska on lapsenomaisen hyväntuulinen ja kovasti sosiaalinen sekä itseensä luottava.

 

Ja sellainenhan se Wenzel Hagelstamkin vaikuttaa olevan. Sellaiset ruotsinkieliset ihmiset ovat pidettyjä yli kielirajojen ja menestyvät esimerkiksi tv:n lauantai-iltojen viihdeohjelmissa ja jopa politiikassa, jonka seikan tulemme tulevissa presidentinvaaleissa näkemään.

 

Liike-elämässäkin hyväntuuliset ruotsinkieliset menestyvät ja sen seikan todistaa myös Wenzel Hagelstam, joka on maamme tunnetuin antiikki- ja taidekauppias, vaikka on peruskoulutukseltaan ymmärtääkseni hitsari; ainakin hän muistelmissaan kertoo opiskelleensa Ruotsissa ilta-ammattikoulussa tuohon vaativaan ammattiin, jossa maksettiinkin paremmin kuin virkamiesammateissa.

 

Ruotsinkieliset ovat myös hyvin liberaaleja arvoiltaan. Kun esimerkiksi Wenzel Hagelstamin rouvan parisuhteessa elävät ystävättäret kärsivät ymmärrettävästä syystä lapsettomuuden vaivasta, sovittiin ystävättärien kesken, että he voivat lainata Wenzeliä, joka ratkaisikin lapsettomuusongelman eikä siinä pitkään nokka tuhissut. Eikä Wenzel pitänyt tilannetta mitenkään kiusallisena, vaan korostaa kirjassaan, että ratkaisu tyydytti kaikkia osapuolia.

 

Hagelstam on myös viimeisen päälle herrasmies. Hän ei pahaa sanaa mainitse esimerkiksi taidekauppias Jouni Rannasta, joka puolestaan omassa kirjassaan kertoo taidekauppiaiden, jollainen myös Wenzel Hagelstam on, olevan yleensä suuria huijareita, jotka ostavat ravimiehiltä ja junapelureilta väärennettyjä tauluja pilahinnalla ja myyvät ne sitten hirmuisella voitolla eteenpäin ja jos käry käy, vetoavat vilpittömään mieleensä.

 

Aina tuo vilpitön mieli ei taidekauppiasta pelasta. Erästä maamme johtavista taidekauppiaista sai petoksista todella kovan tuomion, mutta ei hän sitä sitten joutunut kuitenkaan kärsimään, koska ampui itsensä ennen vankilaan joutumistaan.

 

https://www.wsoy.fi/kirja/wenzel-hagelstam/wenzel-hagelstam-antiikkikauppiaan-muistelmat/9789510478875?fbclid=IwAR3Zl3f_LSSk83Heu0AMvrJiBK19whYsp1U62qrwlqdewyR1fuULOA9dUPo

Taiteen apinointi

Täyttä selvyyttä ei ole siitä, miten paljon hitsari-maalari Veli Seppä ehti tekemään väärennettyä taidetta. Jouni Rannan mukaan Seppä oli ainakin äärimmäisen nopea taiteen tuottaja. Kun Ranta esimerkiksi tuli kerran ostamaan häneltä lähes aitoa Helene Schjerfbeckin maalausta, niin Seppä pyysi asiakasta istumaan ja juomaan kupposen kahvia, jonka nauttimisen aikana hän maalasi lähes aidon Schjerfbeckin työn.

Veli Sepän tuotannon määrää hankaloittaa myös se, että hänen taulunsa ovat erittäin korkeatasoisia. Niinpä maailman parhaana Fernand Légerin tuotannon asiantuntijana pidetty ranskalainen Irena Hansma pitää Légerin öljyvärityötä Composition murale aitona, vaikka Seppä myönsi sen maalanneensa ja ilmeisesti hänen ehdolliseen vankeustuomionsa sisältää myös tuon väärennöksen.

Tässä yhteydessä on kuitenkin syytä huomioida se, ettei Irene Hansma erehtynyt yhtä paljoa kuin saksalaisen Moritzburgin taidemuseonjohtaja Katja Schneider. Jouni Rannan kirjan mukaan Schneiderille nimittäin vietiin tunnistettavaksi taulu, jonka oli maalannut paikallisen eläintarhan simpanssi. Schneider oli sitä mieltä, että taulun oli maalannut Guggenheim-palkittu Ernst Wilhelm Nay. Kun totuus paljastui tämä taiteen tohtori totesikin, että tarkemmin ajatellen työ näyttikin hieman kiirehdityltä.

Mutta osataan Ruotsissakin, mikäli Rannan kirjaa on uskominen ja miksi ei olisi. Ranta kertoo, että göteborgilainen paikallislehti kokosi näyttelyn apinan maalauksista ja narrasi töiden olevan avangardisti Pierre Brassaun. Taidekriitikot ylistivät näyttelyä ja eräskin kirjoitti, että "Brassau maalaa voimakkain vedoin, mutta selkeän päämäärätietoisesti. Hänen siveltimensä vedot tekevät pilkuntarkkoja kaarroksia. Hän on taiteilija, joka tekee työtään balettitanssijan herkkyydellä."

Eläinmaailman taiteijoihin voi tutustua tästä linkistä: http://toistenhistoria.blogspot.com/2013/01/maalaava-apina-ja-muita-taiteilijoita.html

Vilpitön mieli

Kuvataide on minua kiehtonut suuresti sen jälkeen, kun jäin kansakoulussa laiskanläksylle vaahteranlehden piirustamisesta. Niinpä luin suuren innoituksen vallassa taidekauppias Jouni Rannan muistelmat, jonka hän on kirjoittanut yhdessä Marko Erolan kanssa. Muistelmateoksen nimi on Vilpitön mieli - eli miten myin Suomen täyteen väärennettyä taidetta.

Mutta vaikka entisen koripalloilijan ja uhkapelurin Rannan maamme täyteen myymä taide oli väärennettyä, niin siitä huolimatta se oli korkealaatuista ja ainakin minusta uudet väärennetyt taulut ovat jopa alkuperäisiä parempia, koska yleensä niistä puuttuvat kärpäsen kakat ja muut vauriot.

Tosin hitsari-maalari Veli Seppä, jota itse arvostan Suomen 1900-luvun taitavimpana taiteilijana, jostain syystä hieman turmeli töitään viskomalla hammasharjalla niille kahvin taroja ja pitämällä niitä pitkään tupakan savussa. Näin hän sai noin tuhatkertaistettua taiteensa arvon.

Wikipedia kertoo tästä hitsari-maalarista seuraavaa: "Seppä väärensi vuosikymmenten mittaan taidekauppiaiden tilauksesta satoja teoksia, muun muassa Akseli Gallen-Kallelan, Pekka Halosen, Reidar Särestöniemen, Helene Schjerfbeckin, Hugo Simbergin, Ellen Thesleffin ja Maria Wiikin töitä.

Vuonna 2011 Sepän väärennös Fernand Légerin maalauksesta Le cirque myytiin 2,2 miljoonalla eurolla. Saman taiteilijan Composition murale Sepän väärentämänä myytiin Bukowskin huutokaupassa Bukowskin omistajalle 440 000 eurolla.[4][3] Schjerfbeckiä Seppä väärensi ainakin 1990-luvun alusta alkaen. Helsinkiläinen keräilijä maksoi vuonna 2008 Sepän väärentämästä Schjerfbeckin Markkinaomenasta 350 000 euroa. Samalle keräilijälle oli myyty muitakin Sepän väärennöksiä."

Huimat rahat siis liikkuvat taidekaupassa, jota Vilpittömän mielen mukaan pyörittävät varsinkin entiset uhkapelurit ja ravimiehet sekä lisäksi entinen savolaisupseeri, joka ei ole ainakaan lähisukua saman nimiselle suurhiihtäjälle. Taidekauppoja tehdessään tämä upseeri antoi eräänlaisen takuun tavaransa aitoudesta ja lupasi ampua itsensä, mikäli kyseessä olisi väärennös.

Itsekin olen joskus jututtanut erästä savolaista ravimiestä, joka myyskenteli huoltoasemalla auton takakontista Schjerfbeckejä ja vakuutti niitä tarvittaessa löytyvän lisää kellarin verkkokomerosta. Minusta hän vaikutti hyvin rehelliseltä ihmiseltä.

Jos jostakusta maailmanmeno on kohtuuttoman kamala, niin suosittelen tämän kirjan lukemista: https://www.finlandiakirja.fi/fi/jouni-ranta-vilpiton-mieli-417fdb

Hitlerin raskasvesivarasto

Kummitusmaiselta ja jopa slummimaiselta näyttää nykyään tuo entinen rakas kotitaloni Heinolassa, jossa vietin parhaat miehuusvuoteni ja josta muutin pois parikymmentä vuotta sitten.

Tuo kuva palauttaa mieleeni, että nuoruudessani Suomessa ylpeiltiin sillä, ettei meillä ole slummeja, mutta kyllä minä sellaisen löysin Heinolasta joskus 1980-luvun lopulla.

Wikipedia kertoo tästä Heinolan Hevossaaren slummista seuraavaa ja ilmeisesti tarinassa on virhe, koska siinä väitetään slummin jyrätyn maantasalle jo 1970-luvun lopulla:

"Puukemia Oy rakennutti saareen Keinukankaalle toistakymmentä yksi- tai kaksikerroksista asuintaloa, jotka oli tarkoitettu saarelle aiotun ksylitolin edeltäjää valmistavan tehtaan toimihenkilöiden ja työntekijöiden käyttöön. Jo aivan tehtaan rakennustyön alkuvaiheessa tehtaasta kuitenkin luovuttiin, mutta asuintalot jäivät.

Ensin niitä vuokrasi kaupunkilaisille Puukemia, ja sittemmin Heinolan kaupunki, jolle alue myöhemmin siirtyi. Taloissa asui suuria lapsiperheitä, parhaimmillaan asukkaita oli noin 150. Kun kaupunki alkoi myöhemmin varata yhä enemmän tilaa tehtaille, asukkaat häädettiin ja talot purettiin ja jyrättiin maan tasalle 1970-luvun lopulla."

Wikipediassa kerrotaan myös puuspriin varastointia varten louhituista valtavista luolista, joille ei sittemmin ole keksitty hyötykäyttöä seuraavaa:

"Hevossaaren pengertien mantereen puoleisessa päässä ovat "Hevossaaren luolat", jotka oikeasti sijaitsevat Tähtiniemessä. Yksisuuakkoisen, kolmeen osaan haarautuvan luolaston pituus on 100–200 m. Kunkin haaran perillä on isompi tila, korkeudeltaan noin 20 m ja leveydeltään 10 m.

Luolat ovat aikoinaan tehty Alkon tytäryhtiön Puukemia Oy:n tarpeisiin mahdollista polttoaine-etanolin valmistusta ja varastointia varten, mutta niitä ei ole käytetty hyötytarkoitukseen. Nykyisin pääsy luoliin on estetty ihmisiltä, sillä luolissa asustavan ilmeisen runsaan lepakkokannan rauha on turvattu."

Tuo Puukemia oy:n sota-ajan rakennushanke on ollut melkoinen, koska tuotantolaitosta oli rakentamassa enimmillään noin tuhat henkeä. Minulle on kerrottu tavallisesti luotettavista lähteistä, että ainakin osa rakentajista oli sotavankeja.

Sota ehti tosin päättyä, ennen kuin puuspriitehdas valmistui, joten silloin jättihanke meni hukkaan. Nähtäväksi jää, tullaanko Suomessa kuitenkin nykyisten maailmanhistoriallisten tapahtumien suunnattomassa vyöryssä vielä tarvitsemaan kotimaista polttoainetuotantoa. Tosin sota-ajan suunnitelmien mukaan spriitä olisi Hevossaaressa valmistettu 10 miljoonaa litraa vuodessa ja laskujeni mukaan sillä pidettäisiin nykyään liikenteessä vain muutama sata kuorma-autoa.

Tuo Puukemian sota-ajan hanke oli huippusalainen ja niinpä siitä liikkui kansan keskuudessa monenlaista tarinaa. Yhden huhun mukaan valtavat luolat oli tarkoitettu rautatietykkien suojapaikoiksi ja vielä paremman jutun kuulin eräältä Jyrängön vanhalta mieheltä, jota jututin kaupungin historiasta.

Luolista kysyessäni hän loihe lausumaan lyhyesti: "Jäi perkele Hitlerin raskasvesivarasto kesken". Tässä näkemyksessä oli varmasti jokin logiikka, mutta minulle se ei täysin avautunut.

 

Vain laudat ikkunoissa

Kaksi haavetta minulla oli, kun käväisin syksyllä pitkästä aikaa Heinolassa, jossa vietin parhaan miehuuteni. Tarkoitukseni oli viettää yö nunnaluostarissa ja sen lisäksi käydä entisen asuintaloni takapihalla syömässä erilaisia hyviä omenoita siellä kasvavasta ikivanhasta täysin hoitamattomasta monilajisesta puusta.  Fantasiani toteutui nunnaluostarin osalta, mutta omenapuuta en enää vesakkoviidakoksi muuttuneelta takapihalta löytänyt. 

Sen sijaan löysin lahonneen pöllipinon, josta arvelin puun lyödyn lihoiksi. Minusta omenapuupöllit olisi kannattanut hyödyntää maamme puunjalostusteollisuudessa, sillä omenapuu on äärimmäisen lujaa puuta. Niinpä, jos joskus menen työväenopistoon veneenveistokurssille, tulen veistämään vesikulkuneuvoni omenapuulaudasta. Siitä tulee varmasti hyvä ja luja, koska tulen veistämään sen järjen kanssa.

Muutin parikymmentä vuotta sitten pois tuosta kauniista puutalosta, joka sijaitsi juotavan kirkkaan virran rannalla keskellä kaupunkia ja syksyllä tuota taloa saksanseisojakoiran lailla toljottaessani tuli mieleeni Yrjö Jylhän runo Hylätyt talot, autiot pihat. Entinen kotitaloni oli jätetty heitteille ja mieleeni nousi Jukka Kuoppamäen kappale Sininen ja valkoinen, jossa sanotaan, että "vain laudat ikkunoissa nään", koska tosiaankin laudat näin ikkunoissa. Mutta ihan täysin hylätty talo ei ollut, koska sisältä kantautui reippaita elämisen ääniä. Ihmiseläjiä tosin talossa ei majaillut, vaan pulut olivat sen vallanneet. Yksi yläkerran ikkuna oli sen verran raollaan, että puluyhdyskunta oli päässyt valtaamaan rakennuksen. Luonto oli siis voittanut tällä kertaa.

Asuin tuossa talossa 16 vuotta, mutta eipä löytynyt seinästä pronssista muistolaattaa. Minä itse tosin en ole ehkä sitä huomionosoitusta ansainnut, mutta sikäli tuo rakennus liittyy maamme historiaan, että sen liepeiltä on 1700-luvun lopulla maalattu maamme ensimmäinen maisema-aiheinen öljyvärityö. Muistelen, että taulun nimi oli Maisema Heinolanharjulta tai jotakin muuta sellaista ja muistelen sitäkin, että pensselin hantaagissa olisi saattanut olla Nils Schillmark-niminen Ruotsissa syntynyt taiteilija.  

Tuollaisen Nils Schillmarkin taulun netistä löysin, mutta tuo maisema ei vaikuta tutulta: https://www.kansallisgalleria.fi/fi/object/621397

 

Borat

Omenapuut ovat alun perin kasvaneet Kazakstanin alueella ja niinpä siellä vielä nytkin on omenapuumetsiköitä, joissa suurimmat puut ovat 30-metrisiä. Olen pitkään haaveillut, että pääsisin tutustumaan noihin luonnonvaraisiin puihin. Luulen, että ne menestyisivät myös Suomessa, koska Kazakstan on vaativa paikka yrittää elää.

 

Mutta luulen, että en tule Kazakstanin viisumia koskaan saamaan tämän kirjoituksen jälkeen. Nimittäin eilen tuli joltain taivaskanavalta maailmankuulu Borat-elokuva, joka sai minut päästämään monta selkäkeikkanaurua, vaikka en ole rasisti ja vaikka maailmantilanne on kauhea.

 

Borat-elokuva kertoo kazakstanilaisesta Borat-nimisestä toimittajasta, joka tulee Amerikan ihmemaahan tutustumaan sen ihmeisiin ja joutuu kulttuurieroista johtuen moniin kommelluksiin. Vaikka en ole rasisti, niin minuakin huvitti tämä arojen kasvatti, joka ei osannut käyttää vesivessaa. Samaan ongelmaan muuten törmäsivät myös sodan jälkeen Viipuriin siirretyt ukrainalaiset maalaiset.

 

Myös seurustelukulttuurin erot aiheuttivat Boratille ongelmia. Kun hän esimerkiksi rakastuu Pamela Hyytiäiseen ja yrittää tunkea häntä säkkiin ottaakseen tämän kazakstanilaisen perinteen mukaisesti vaimokseen, saa hän yllättäen väkivaltaiset turvamiehet kimppuunsa.

 

Tuo Pamela Hyytiäinen muuten tunnetaan maailmalla paremmin Pamela Anderssonina, mutta kyllä hän sukujuuriltaan on Keski-Suomen Hyytiäisiä, niin hän itse on kertonut, ja uskoakseni Pamela on Saarijärven Pullistuksen tyttöjä, koska hänen kuuluisa sukulaisensa keihäänheittäjä Hyytiäis-Topi oli Saarijärven miehiä.

 

Borat-elokuvan lopussa soi upea Kazakstanin kansallishymnin ivamukaelma, jossa ihan suomalaiseen tapaan luetellaan maan saavutuksia tilastojen valossa. Esimerkiksi maa on maailman suurin kalsiumin tuottaja ja maan ilotytöt ovat maailman toiseksi sukupuolitautivapaimpia heti Turkmenistanin jälkeen. Ihastusta ja kademieltä meissä suomalaisissa herättää myös se, että Kazakstanista löytyy 30 metriä pitkä ja kuusi metriä leveä uima-allas, jonka suodatinjärjestelmä on niin tehokas, että se puhdistaa 80 % altaan ihmisulosteista. 

 

Niin hupaisaa kuin se onkin, niin Kazakstan loukkaantui kovasti Singaporelle, kun siellä järjestetyissä ammunnan Aasian mestaruuskisojen voittajalle soitettiinkin palkinnonjaon yhteydessä Borat-elokuvan kansallishymnin ivamukaelma, jota nyt hiljennymme kuuntelemaan. Borat-filmi on muuten jostain syystä kielletty Kazakstanissa. 

 

 https://www.youtube.com/watch?v=oN93qvhoqUk

Istuta vielä se omenapuu

Laskin juuri pillilupiaskin kanteen, että eilen esittelemäni Suomen suurimman puun maanpäällinen osa painaa noin 20 tonnia, koska se on aika höttöistä ainesta ja että se on varastoinut itseensä ilmakehästä 10 tonnia hiiltä. Ja senkin seikan on pillilupiaskini kansi paljastanut, että ilmakehässä on tällä hetkellä ylimääräistä hiiltä 10 tonnia maapallon jokaista ihmistä kohti. Siitä onkin helppo laskea, että jos jokainen ihminen kasvattaisi tuollaisen poppelipuun jouto- tai kitumaalla aikuiseksi, niin kasvihuoneilmiö olisi torjuttu.

Tosin aika ei taida riittää odottaa 150 vuotta, joten palaan jo aiempiin laskelmiini, joiden mukaan, jos Kiinan kokoinen alue istutettaisiin omenapuulle, niin sekä kasvihuoneilmiö että ihmiskunnan ruokahuolto-ongelma olisi ratkaistu. Jään nyt odottamaan sitä, että minut kutsutaan YK:n pääsihteerin virkaan, jotta voin toteuttaa unelmani.

Kaltaiseni raavas mies muuten tarvitsee 2,5 kiloa pottuja päivässä elääkseen, mutta omenakin on aika hyvä, koska 3,5 kiloa omppuja päivässä tyydyttää raavaankin miehen kaloritarpeen. Valkuaista pitäisi kuitenkin saada jonkin verran lisää, mutta sen ongelman voi pyrkiä ratkaisemaan syömällä vain matoisia omenoita.

Itsekin olen kantanut korteni kekoon tuossa ihmiskunnan omenaprojektissa ja olen yrittänyt saada jo 21 vuoden ajan kuvassa olevan puun kantamaan hedelmää, mutta menestys ei ole ollut kovin hyvä ja kuvassa esittelen suurinta saamaani satoa. Joka jumalan syksy olen kiertänyt kanaverkon suojaksi puun ympärille, mutta joka jumalan kevät ajokoiran kokoiset rusakot käyvät miehissä repimässä verkon pois. Tämä kokemus samoin kuin Ukrainan tapahtumat ovat saaneet minut jossain määrin luopumaan väkivallattomuudesta elämänasenteenani.

Kompensaatiopuu

Aamu-tv:ssä kerrottiin, että ihmiset voivat hyvittää maapallon ilmastojärjestelmälle tekemänsä pahat teot kompensaatiomaksulla, joka suoritetaan erään firman tilille, joka lupaa istuttaa tätä maksua vastaan uusia puita. Se on oikein se.

Toisaalta nyt olisi Heinolalla tilaisuus iskeä ja lyödä rahoiksi. Nimittäin Rantapuistossa Kymijoen partaalla kasvaa Suomen suurin puu; noin 150-vuotias tsaarinpoppeli, joka on kooltaan valtava meikäläiseksi puuksi.

Wikipedia kertoo tästä jättiläisestä seuraavaa: " Tsaarinpoppeli on Suomen suurin puuyksilö. Se kasvaa Heinolan rantapuistossa. Lajiltaan se on tsaarinpoppeli (Populus × petrowskiana). Tsaarinpoppelin korkeus on 34,5 metriä, latvuksen läpimitta 23 metriä ja ympärysmitta rinnan korkeudelta mitattuna 6,37 metriä.[1]

Puun tilavuus on yli 30 kuutiota. Tilavuuslaskelmassa ovat mukana vain päärunko ja puun seitsemän jättihaaraa, jotka ovat kukin normaalin puun veroisia. Isoista haaroista erkanevia oksia ei ole laskettu tilavuuteen mukaan. Heinolan tsaarinpoppeli selvisi vuoden 1901 Kymijoen tulvasta."

Monet muut Rantapuiston puut eivät olleetkaan selvinneet tuosta edellä mainitusta tulvasta. Ilmeisesti lähistöllä kasvavat isot poppelit on istutettu vasta tulvan jälkeen, mutta suuriksi ovat nekin reilussa sadassa vuodessa venähtäneet. Nopeakasvuinen siis on tuo poppeli, jolla tuskin on hyötykäyttöä maamme saha- tai paperiteollisuudessa, mutta kaipa sitä voi energiapuuna käyttää kuten pajuakin.

Kävin syksyllä halaamassa tuota vanhaa kaveriani ja jo silloin ajattelin, että koska olen Suomen, ellen peräti koko Pohjoismaiden, johtava jouto- ja kitumaan omistaja, olisin mielelläni ostanut kohtuullisella hinnalla tuon puun poikasia, jos niitä vain olisi ollut Heinolassa kaupan.

Olisinpa sitten tökkinyt niitä jouto- ja kitumailleni, ja mikäpäs minun olisi eläkepäiviäni sitten viettää tuollaisten jättien varjossa puhtaalla omallatunnolla maha täynnä köllien, vaikka olisin ensin syönyt kokolihaa, sillä olisinhan kuitenkin kompensoinut kokolihan aiheuttamat kasvihuonepäästöni tuollaisilla kompensaatiopuilla.

Natsitervehdys

Saattaa olla, että Kalle Jalkanen herätti vuoden 1936 Garmisch-Partenkirchen talviolympialaisissa muutenkin huomiota, kuin hiihtämällä upeasti viestin ankkuriosuudella. Nimittäin kerran jossain urheilutietokilpailussa kysyttiin, että kuka suomalaisurheilija teki ainoana olympiakisojen avajaismarssissa ns. natsitervehdyksen ja oikea vastaus oli, että Kalle Jalkanen, Iisveden Kiri.

Pikkuisen epäilin tuota vastausta ja kysyin Kallen serkulta Aarne Jalkaselta, joka hänkin oli aikoinaan kova hiihtomies, näkemystä tapahtuneeseen. Hän kiisti jyrkästi asian. Saattoi tietysti olla, että Jalkanen heilutteli kättään laajakaarisesti muuten vain, mutta saattoi myös olla, että hän hieman sotki mielessään asioita.

Kalle Jalkanen oli nimittäin alun perin Työväen Urheiluliiton seuran Iisveden Vesan kasvatteja ja hän ehkä ajatteli, että Natsi-puolueella oli jotain tekemistä työväenliikkeen kanssa, koska Natsi on lyhennys nimestä Kansallissosialistinen työväenpuolue.

Eikä natsitervehdys ollut vielä siihen aikaan samalla tavalla poliittisesti leimaava kuin toisen maailmansodan sodan jälkeen. Kun esimerkiksi keihäänheittäjä Juha Laukkanen vastasi saksalaisen kilpakaverinsa Boris Henryn tervehdykseen Edmontonin yleisurheilun MM-kisoissa nostamalla oikean kätensä Heil Hitler -asentoon ja vetämällä vasemman käden sormet viiksiksi nenälleen, herätti se maailmalla tyrmistystä.

Laukkanen pyysi sitten vähän myöhemmin julkisesti anteeksi tekemäänsä natsitervehdystä. Hän kertoi, että tervehdys oli hänen omaa typeryyttäni, jonka tarkoituksena oli rentouden hakeminen kilpailuun.

Laukkasta pahemmin kävi muutama vuosi sitten eräällä kreikkalaiselle jalkapalloilijalle, joka tuuletti tekemäänsä maalia natsitervehdystä muistuttavalla eleellä. Hänet tuomittiin Kreikassa välittömästi elinikäiseen pelikieltoon.

Natsitervehdyksellä on hankittu kiusallista huomiota muutenkin, kuten tämä Ylen juttu todistaa: https://yle.fi/a/74-20048606

Kalle Jalkasen suuri harmitus

Koska lapset tai jopa naiset saattavat tämän lukea, niin käytän kuvan Timo J. Tuikan kirjasta nimeä Suuren harmituksen voima. Tunsin tämän kirjan, jossa kerrotaan niistä tapauksista, joissa suomalainen on menestynyt suuren harmituksen voimalla, avattuani suurta kotiseutuylpeyttä, koska heti ensimmäisenä kirjassa kerrotaan tarina Suonenjoen kunniakkaasta hiihtohistoriasta, joka onkin pitkä ja paksu kuin gorillan käsivarsi.

 

Kuten kaikki, jotka yleensä jotain tietävät, tietävät, miten dramaattisten vaiheiden jälkeen maamme viestihiihtojoukkueen Kalle Jalkanen taisteli Suomelle, isiemme maalle, olympiakultaa Garmisch-Partenkirchenin kisoissa vuonna 1936. Kalle lähti johdossa olleen Norjan joukkueen perään ankkuriosuudelle peräti 1 min. 24 sek. myöhemmin, mutta hiihti ajokoiran raivolla eron kiinni puolimatkaan mennessä.

 

Sitten Kalle yritti alamäessä sylkäistä limaklönttiä suustaan ja samalla hän sylkäisi tekohampaansa, jotka olivat maksaneet köyhän työmiehen kolmen kuukauden palkan, lumihankeen. Sen jälkeen Kallen piti ratkaista, luopuuko hän olympiakullasta ja siihen liittyvästä ikuisesta kunniasta vai tekohampaistaan.

Kalle ratkaisi valinnan tekohapaidensa hyväksi ja kääntyi etsimään tekarinsa hangesta ja työnsi ne sitten lumisina taskuunsa. 

 

Mutta niin suurta harmitusta hän tapauksen johdosta tunsi, että harmituksen antaman lisävoiman turvin hän vielä ikeniä purren vielä ohitti norjalaisen juuri ennen maalia. Jalkasen sisukas taistelu oli niin vaikuttava, että Toikka kertoo kirjassaan tapauksen ennen kuin hän kertoo suomalaisten sisukkaasta taistelusta talvisodan Kollaalla, jonka sisukkuuden Toikka myöskin uskoo johtuneen suomalaisten Neuvostoliittoa kohtaan tuntemasta suuresta harmituksesta.

 

Jumalan vihreät laitumet

Merkittävän savolaisen yhteiskunnallisen vaikuttajan Ville Vainion, alk. Karjunen, vaiheita tutkiessani olen entistäkin vakuuttuneempi siitä, että vaikkapa Sirpa Kähkösen olisi tehtävä hänestä kirja ja että Väinölänniemelle olisi saatava Villen näköispatsas.

Villestä tuli 1920-luvulla niin huomattava poliitikko, että porvarien keskuudessa pohdittiin, että hänelle myönnetään valtioneuvoksen arvonimi ja sosialidemokraatit olivat taas sen kannalla, että Kyösti Kallion johtamaa porvarihallitusta tulisi alkaa kutsumaan Ville Vainion hallitukseksi.

Asian taustalla on se, että talvella 1923 Kyösti Kallion porvarihallitus oli kaatua vasemmiston esittämässä epäluottamusäänestyksessä, jossa eduskunnan äänet menivät tasan, mutta arvalla hallitus pysyi pystyssä. Hallitus olisi kaatunut, jos Ville Vainio olisi äänestänyt sitä vastaan, mutta niin ei tapahtunut, koska juuri äänestyksen edellä Vainio ilmoitti puhemiehelle sairastuneensa äkillisesti ja poistui kokouksesta.

Tosiasiassa Vainio ei sairastunut, vaan hän poistui eduskunnasta juopottelemaan. Ja mikä pahinta hänen väitettiin poistuneen juopottelemaan vastavallankumouksellisten voimien kanssa. Tämän asian varmaankin tiesi paljastaa Suomen Sosialidemokraatin pakinoitsija Sasu Punanen, joka luultavasti itsekin oli juopottelemassa Villen kanssa.

Nimimerkki Sasu Punanen oli oikeasti kuopiolainen Yrjö Räisänen, joka oli Vainion hyvä kaveri, vaikka pilkkasikin jatkuvasti kommunisteja pakinoissaan. Mutta eiväthän miehet riitele, vaikka asiat riitelisivätkin.

Ville Vainio joutui tapauksen johdosta eduskuntaryhmänsä puhutteluun, jossa hän vain totesi, että "Mitä työ siinä vaahtootte, kyllä työ minusta piäsette". Vainio luopuikin valtakunnan politiikasta ja keskittyi sen jälkeen harrastamaan idänkauppaa, joka liikemiehelle sopiikin hyvin, mutta hän alkoi harrastamaan myös hengellisiä asioita, joka oli yllättävä ratkaisu.

Teemu Keskisarja tiesi näet kertoa, että Ville Vainio perusti uskonnonvastaisen pilalehden nimeltään Jumalan vihreät laitumet. Googletin tuota lehteä, mutta ei sitä ainakaan digilehtiarkistosta löytynyt. Sen sijaan googletus paljasti, että 1930 -luvulla on merikassa ilmestynyt tuon niminen näytelmä.

Suomessa näytelmää ei nähty, koska se kiellettiin meillä IKL:n vaatimuksesta Jumalaa pilkkavana, koska näytelmässä annettiin ymmärtää Jumalan olevan vanha mustaihoinen mies, jollaista siihen aikaan nimitettiin n...keriksi. Myös tuon näytelmän pohjalta tehty elokuva Vihreät laitumet kiellettiin Suomessa ja sen esittäminen sallittiin vasta sodan jälkeen. Mielelläni tämän elokuvan näkisin. https://fi.wikipedia.org/wiki/Vihre%C3%A4t_laitumet

Ikiliikkuja

Sikäli erikoista, että vaikka savolainen vallankumousjohtaja Ville Vainio vangittiin talvella 1918, niin häntä ei lopulta asetettu syytteeseen mistään, vaan päästettiin vapaaksi elokuun puolivälissä. Vainio oli liiketoimissaan ystävystynyt nimekkäiden porvarien kanssa, jotka antoivat hänestä puoltavia lausuntoja valtiorikosoikeudelle.

Sen sijaan 1920 luvulla hän joutui kiven sisään kahteenkin kertaan. Ensiksi hän sai puoli vuotta istuttavaa vuonna 1921 vappupuheestaan, jossa hän mm. paljasti porvariston parissa liikkuessaan näkemiään seksuaalisia perversioita, mutta jostain syystä oikeus katsoi kuitenkin kyseessä olleen valtiopetoksen valmistelun.

Pari vuotta myöhemmin hän sai 2v 2kk vankeutta, jonka syynä oli jälleen valtiopetoksen valmistelu ja hän joutui istumaan rangaistuksensa Tammisaaren pakkotyölaitoksessa. Siellä mies pyysi, että hän voisi omistautua pelkästään ikiliikkujan kehittämiseen, jossa asiassa hän jo mukamas olikin pitkällä.

Pyyntöön suhtauduttiin myönteisesti ja Vainio sijoitettiin metalliverstaaseen, jossa oli projektinjohtajan käytettävissä monenlaista ammattimiestä. Ja hyvä ikiliikkujahan verstaassa valmistuikin; jos nyt jotain vikaa laitteesta hakemalla haetaan, niin eihän se kuitenkaan ikuisesti toiminut.

Kuitenkin, jos maahamme vaikkapa Kuopioon tai tiedekeskus Heurekaan, joskus perustetaan ikiliikkujamuseo, on Ville Vainion aihion oltava kunniapaikalla lasivitriinissä. Teemu Keskisarja kertoi, ettei hän Vainion henkilöhistoriaa tutkiessaan löytänyt ikiliikkuja-aihiota, mutta sen piirustukset hän muisteli jossain arkistossa nähneensä.

Arvo Poika Tuominen on muistaakseni kirjassaan Maan alla ja päällä kertonut paljonkin Ville Vainiosta. Kirja on ihan lukemisen arvoinen ja sen kansikin on vaikuttava: https://www.goodreads.com/book/show/43187125-maan-alla-ja-p-ll

Ville Vainio ja pyhähenki

 

Kuvassa kansanedustaja-liikemies-ikiliikkujankeksijä Ville Vaino alk. Karjunen pitämässä vappupuhetta Kuopion Väinölänniemen urheilupyhätössä. 

 https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:Ville_Vainio_pit%C3%A4m%C3%A4ss%C3%A4_puhetta_ty%C3%B6v%C3%A4elle_vappuna_V%C3%A4in%C3%B6l%C3%A4nniemell%C3%A4.jpg

 

Etsivän keskuspoliisin agentin mukaan paikalla oli lähes 7.000 sanankuulijaa, joka on monta kertaa enemmän, mitä nykyään Kupsin peleissä on katsojia, vaikka kaupungissa on nykyään monta kertaa enemmän asukkaita kuin 1920-luvulla.

 

Etsivän keskuspoliisin agentin mukaan Vainio käsitteli puheessaan varsinkin porvariston seksuaalisia perversioita, joita puhuja itse oli päässyt menestyvänä liikemiehenä läheltä seuraamaan. Tietääkseni puheessa kuitenkin otettiin kantaa myös yhteiskunnan eriarvoisuuteen ja korostettiin sitä, että koska Kuopion porvaristo pystyy kieltolaista huolimatta hankkimaan Kuopion torilta konjakkia ja huonomaineisia naisia, niin kyllä myös tavallisella työmiehellä tulisi olla sama oikeus.

 

Olen jyrkästi sitä mieltä, että kirjailija Sirpa Kähkösen tulisi seuraavassa Kuopio-teoksessaan antaa Ville Vainiolle se arvo, joka hänelle kuuluu. Olen myös vähintäänkin yhtä jyrkästi sitä mieltä, että Väinölänniemelle tulisi saada Villelle näköispatsas, koska tämän ansiot Kuopion historiassa ovat lähes valtiomiesluokkaa ja hän toiminnallaan pelasti vuonna 1918 kaupungin verisiltä taisteluilta.

 

Nimittäin Vainion hyvä kaveri Jukka Rahja, joka muuten Kolehmaisen veljesten kanssa perusti Kuopion Riento-nimisen työläisurheiluseuran, toi kaupunkiin syksyllä 1917 vallan junalastin aseita, mutta sen jälkeen Rahja ja Vainio lähtivät juopottelemaan ja aseet jäivät valtaosin jakamatta tuhatmiehiselle Kuopion punakaartille.

 

Niinpä kuopiolaisten sisällissota rajoittui viikoiksi pelkästään osapuolten keskinäisen ivahuutelun asteelle. Sitten paikalle tosin saapuivat Kajaanin sissit ja pohjalaiset, joilla oli käytössään tykki, joka alkoi tulittamaan kasarmille linnoittautuneita punikkeja.

 

Kuopion punakaartin päällikkö Israel Närhi osoitti suurta sotilaallista kyvykkyyttä, koska 29 tykinlaukauksen jälkeen Anselmi Hakkarainen-nimisen punikin valkoinen paita nostettiin riukuun sidottuna kasarmin katolle antautumisen merkiksi. Verilöylyltä vältyttiin ja hämmästyttävää on, että silloisen maan tavan vastaisesti sekä poliittinen johtaja Ville Vainio että sotilaallinen johtaja Israel Närhi jätettiin ampumatta; tosin vankileirille miehet joutuivat.

 

Saarnaaja Ville Vainion persoonassa oli paljon yhteistä saarnaaja Paavo Ruotsalaisen kanssa, joka asia voisi olla hyvä väitöskirjan aihe jollekulle itsensä pöhköksi lukeneelle teologian lisenssille. Vainio esimerkiksi muokkasi monimutkaiset Marxin ja Engelsin teoriat savolaisrahvaalle ymmärrettäviksi muuttamalla ne Katekismuksen muotoon. 

 

Kristinuskon tuntemusta Vainio osoitti myös Tammisaaren vankileirillä, koska hän jäi vankilan pakollisen jumalanpalveluksen yhteydessä kiinni siitä, että hänen povestaan löytyi elävä pulu. Ville perusteli asiaa sillä, että hänen tarkoituksensa oli vapauttaa pulu lentoon siinä vaiheessa, kun pappi alkaa puhumaan pyhästähengestä havainnollistaakseen siten pyhänhengen käsitettä.

 

Muuten kansanedustaja-dosentti Teemu Keskisarjan ensimmäinen opinnäytetyö käsitteli Ville Vainiota ja niinpä Sisä-Savon kansalaisopisto tekisi ihan oikein, jos se kutsuisi miehen tänne puhumaan Vainiosta. Keskisarja kertoo tässä Yle Areenan ohjelmassa myös Ville Vainiosta - ohjelman nimi on jostain syystä Punaisen örinän maa. https://areena.yle.fi/podcastit/1-907077

Räsäset

 Eilen mainittu kahvila Punikki sijaitsi Tulliportinkatu 19:ssä eikä Tulliportinkatu 37:ssa, kuten Savon virallisessa historiassa virheellisen ropakantistisesti kerrottiin. Tulliportinkatu 37:n seinässä ei ole Punikin muistolaattaa, vaan sen sijaan kenraali Einari Vihman muistolaatta.

Sikäli kahvila Punikkia saattaisi jopa kutsua ravintola Punikiksi, koska siellä anniskeltiin ns. kovaa teetä. Kieltolakiaikaanhan väkijuomia sai Suomesta hyvin halvalla hyvin vapaasti, koska tehokas yksityinen sektori huolehti tuotteen markkinoinnista ja jakelusta. Kieltolakiaikaan alkoholin kulutus kuusinkertaistui maassamme, joten kieltolaki osoittaa, että kyllä yhteiskuntaa voidaan muuttaa myös lainsäädännön keinoin.

Kahvila Punikin talous oli vankalla pohjalla, sillä kuopiolaiset punikit saivat Pietarista paljon puoluetukea, koska Ville Vainion (alk. Karjunen) kaveri Eino Rahja omisti siellä oman setelipainon. Venäjälle paenneet punaiset olivat ymmärtäneet ottaa mukaansa Suomen Pankin painolaatat, joilla jauhettiin rahaa vallankumouksen tarpeisiin.

Kuopion punikit eivät haaskanneet rahoja turhuuteen, vaan he joivat ne. SKP:n nuori ja innokas pääsihteeri Arvo Poika Tuominen tuli joskus vallan tarkastamaan Kuopion puolueväen tilannetta ja totesi ison osan tovereista olevan örvellyskunnossa. Tuominen kritisoi asiaa, jolloin Kuopion punikit vihjasivat, että vieras viedään kohta tutustumaan Taivaanpankkoon, ellei hän asetu.

Taivaanpankolla ei olisi välttämättä katseltu vain komeita maisemia. Nimittäin kyseisellä paikalla muudan punikki Pekka Pitkänen sai kaksi ristikkäin ammuttua luotia takaraivoonsa, kuten Puna-armeijan komissaarien niskalaukausoppaassa neuvotaan, kun oli laverrellut liikaa ohranalle.

Sekin henkirikos on vielä selvittämättä. Poliisi ei ollut motivoitunut tutkimaan tapausta, vaan ilmeisesti katsoi, ettei yhteiskunta Pitkäs-Pekassa paljoa menettänyt. Rikoksesta epäillyn Emil Räsäsen etsintäkuulutus sentään laitettiin lehteen. Erityistuntomerkkinä mainittiin etsintäkuulutuksessa se, että Räsänen on harvinaisen kaunis mies.

En löytänyt netistä Emil Räsäsen kuvaa, mutta sen sijaan löysin Pauli Emil Räsäsen kuvan, joka oli Kärkkäälän poikia kuten minäkin. Pikkuisen epäilen, että Pauli Emil Räsänen saattoi hyvinkin olla Emil Räsäsen sukua.

Pauli Räsänen toimi kansanedustajana 14 vuotta ja jäi maamme poliittiseen historiaan varsinkin siitä, että hän hallitsi suvereenisti sekä Suomen eduskunnan että Pohjoismaiden parlamenttien hiihtomestaruuskilpailuja, vaikka norjalaisilla oli asettaan lähtöviivalle jopa hiihdon olympiavoittajia.

Tosin siihen aikaan poliitikkojen hiihtoharrastus oli lähinnä amatöörien puuhastelua. Sittemmin tilanne on muuttunut ammattimaisempaan suuntaan ja puhutaan, että esimerkiksi valtioneuvos Harri Holkeri, Kok. joutui uhraamaan harjoitteluunsa jopa vapaa-aikaansa.

Luulen, että jo koulupoikana Pauli Räsänen oli poliittisesti valveutunut. Minulle on kerrottu, että Suonenjoen Yhteislyseossa piti joskus 50-luvulla laatia äidinkielen tunnilla aine Suomen marsalkasta. Myös tuleva SKDL:n kansanedustaja ja pohjoismaisten parlamenttien moninkertainen hiihtomestari Räsänen teki työtä käskettynä.

Ilmeisesti hän kirjoitti ihan rehellisesti, mitä mieltä hän Mannerheimista todella oli ja ehkäpä hän kiinnitti myös huomiota tämän persoonaan kytkeytyviin ristiriitaisuuksiin, koska sai aineensa johdosta käytöksen alennuksen. Jostain syystä aine joutui myös kouluhallituksen syyniin ja sieltä se kuulemma palautettiin varustettuna arvosanalla täysi 10.

Jokunen kesä sitten eräs pyörälenkillä ollut kohtelias herra kävi pyytämässä meiltä Kärkkäälässä vettä juodakseen ja paljastui, että hän oli maamme olympiajoukkueen laakäri Ilkka Räsänen. Hän on Pauli Räsäsen veljenpoika. Aika paljon hän oli setänsä Paulin näköä.

https://www.hs.fi/muistot/art-2000005108449.html

Ylisukupolviset traumat

Eittämättä Finlandialla juuri palkittu Sirpa Kähkönen on loistava kirjailija, mutta jos jotain vikoja ja puutteita on hän teoksistaan oikein hakemalla haettava, niin sellainen vika ja puute eittämättä on täydellinen huumorin puuttuminen, joka vika ja puute ihmetyttää erityisesti siksi, että kirjailija on Kuopiossa kasvanut.

Nyt Finlandialla palkitun 36 uurnaa luettuani ymmärrän täysin Kähkösen tuotannosta puuttuvan huumorin, koska puutteen selittävät ylisukupolviset traumat. Sirpa Kähkösen äiti ei ollut mikään helppo ihminen ja hänen vaikean luonteensa selittää pahan kolarista aiheutuneen aivovamman lisäksi se, että äidin isän veljet katosivat itärajan taakse ja lepäävät ilmeisesti nyt Petroskoin lähellä Punakankaan joukkohaudassa, jonne päätyi ainakin 582 suomalaista.

Äidin isä ei menettänyt henkeään Stalinin vainoissa vaan hän menetti ainoastaan hermonsa Tammisaaren vankileirillä. Henkeään hän ei menettänyt, koska hän hylkäsi veljensä ja ymmärsi paeta ajoissa Leningradin upseerikoulusta takaisin Suomeen.

Sirpa Kähkönen on kirjoissaan kertonut hyvin vakavaan sävyyn kuopiolaisten kommunistien kokemuksista ja on ihan ymmärrettävää, että vitsit saattavat olla sitä aihetta käsitellessä vähissä. Mutta kyllä asiasta olisi löytynyt vähän huumoriakin.

Joskus vuosia sitten Kähkönen vieraili luennoimassa Kuopiossa ja kerroin, mitä hauskaa esimerkiksi historioitsija Teemu Keskisarja kirjassaan suomalaisesta terrorismista kertoo savolaiskommunistien toilailuista, niin Kähkönen oli vähän kipakasti sitä mieltä, etteivät Kuopion kommunistit suinkaan olleet mitään saamattomia resupekkoja, kuten Keskisarja antaa ymmärtää.

Finna.fi-arkistosta löytyy valokuva, joka osoittaa, etteivät ainakaan kaikki savolaiskommunistit olleet resupekkoja. Kuvassa keskellä seisoo todella tyylikäs herrasmies Ville Vainio alk. Karjunen, joka oli Suomen sosialistisen työväenpuolueen kansanedustaja, mutta myös menestyvä liikemies ja ilmeisesti myös maamme historian johtava ikiliikkujan keksijä; tosin Spede Pasanen saattoi päästä ikiliikkujan kehittämisessä vielä Villeäkin pitemmälle.

Linkistä löytyvä kuva on otettu syksyllä 1918, jolloin Savon Työmies-lehti alkoi jälleen ilmestyä epäonnistuneen kapinan jälkeen. Mainittakoon, että tuossa samassa rakennuksessa toimi kahvila nimeltään Punikki, joka mainosti itseään iskulauseella "Kahvila Punikki - Porvarin mieliharmi". Savon Työmies julkaisi myös jonkin aikaa joululehteä niemeltään Punikin Joulu.

https://finna.fi/Record/ta_ah.M011-1443936?sid=3450537580

Finlandiat jaettiin

Läheltä Uukuniemeä liippaavat eilen jaetut sekä kauno- että tietokirjallisuuden Finlandiat. Kuopiolaissyntyinen kirjailija Sirpa Kähkönen sai kaunokirjallisuuden Finlandian teoksestaan 36 uurnaa – Väärässä olemisen historia, joka oikein onkin.

Muistanpa, miten muutama vuosi sitten Kähkönen oli esittelemässä jotain silloista uutuuskirjaansa Kuopion kaupungintalon juhlasalissa, joka oli täynnä yleisöä ja hän kertoi, miten mukava hänen on ollut kävellä Sortavalan katuja, koska hänen isänpuoleinen sukunsa on kotoisin Sortavalan Kalattoman kylästä. Tässä vaiheessa pyysin puheenvuoroa, jonka heti sen myös sain, enkä malttanut olla mainitsematta, että Kalattoman kylä on kyllä Uukuniemen puolella, jota tietoa kirjailija ei sitten kiistänytkään.

Minusta Kalattoman kylän nimi on mielenkiintoinen. Teoriani on, että kun ovelat savolaiset asuttivat tuon paikan sen jälkeen, kun alkuperäinen karjalaisväestö oli lähtenyt elintaso- ja veropakolaisiksi Tverin Karjalaan, niin uudisasukkaat huomasivat seudun vedet hyvin kalaisiksi ja hämäysmielessä nimesivät kylän Kalattomaksi pitääkseen vieraat kalamiehet poissa.

Eli Uukuniemen tyttöjä on kaunokirjallisuuden Finlandian voittaja ja tämä seikka on ensi kesän Uukuniemi-juhlien järjestäjien syytä huomioida.

Tietokirja-Finlandian voitti Antti Järvi isoisoisästään kertovalla kirjalla Minne katosi Antti Järvi? Kirjan päähenkilö Antti Järvi ei ollut ihan uukuniemeläisiä, vaan hän asui parinkymmenen kilometrin päässä Lahdenpohjassa. Luulen kyllä, että silloinen Lahdenpohjan kauppala oli ennen sotia hyvin tärkeä paikka uukuniemeläisille, jotka varmaankin aika pienen ja syrjäisen pitäjän asukkaina saattoivat pistäytyä kauppamatkoilla Lahdenpohjassa, joka oli vallan kauppala.

Minulle ei ole esimerkiksi yhtään kappaletta syitä epäillä sitä, etteikö Lahdenpohjassa saattanut olla jopa Alkon myymälä tai ainakin jonkinlainen anniskeluravintola. Jos siellä ei ollut Alkoa tai anniskeluravintolaa, niin ainakin siellä oli yksi maamme komeimmista kirkoista. Ikävä kyllä tuo herranhuone paloi vuonna 1977. Luulen, että palon on täytynyt näkyä Uukuniemelle asti.

Virallisen selityksen mukaan palo syttyi siitä, kun pojat grillasivat saslikkia kirkon vintillä. Neuvostovastaiset tahot sen sijaan levittävät tietoa, että kyseessä olisi ollut tuhopoltto. Neuvostovalta käytti kirkkoa varastona ja ainakin tarinan mukaan varastossa oli ollut jokin hävikkiongelma ja koska inventaario oli tulossa, niin hävikkiongelma ratkaistiin pyroteknisin menetelmin.