Gorba lähti

 

Entisestä hyvästä itäisestä naapurimaastamme kantautuvan suru-uutisen johdosta pukeudun nyt kuvan T-paitaan kunnioittaakseni pidetyn naapurimaan entisen päämiehen muistoa. Paita on ajalta, jolloin maailma tuntui olevan menossa parempaan suuntaan, kun me eurooppalaiset yritimme yhdessä myös hyvän entisen itäisen naapurin kanssa rakentaa yhteistä eurooppalaista kotia, joka oikein olikin. Nythän sitä yhteistä eurooppalaista kotia tuhotaan hyvää vauhtia entisen hyvän itäisen naapurimme tyrannin johdolla.

 

Tuon kuvan T-paidan, jossa mainostetaan Neuvostoliittoon suuntautuvia ystävyysmatkoja, sain lahjaksi ystävälliseltä matkailualalla toimivalta Uukuniemen mökkinaapurilta. Paita on reilun kolmannes vuosisadan takaa, mutta täysin käyttämätön ja aion sen säilyttää muistona ajalta, jolloin maailma näytti olevan menossa parempaan suuntaan.

 

Olin muuten vuonna 1986 Ystävyysmatkojen Silkkitie-matkalla Keski-Aasiassa. Muistaakseni 8 päivän matka maksoi peräti 690 markkaa eli reilut 100 euroa nykyrahassa. Keski-Aasian Neuvostotasavallat vaikuttivat satunnaisen matkailijan silmään ihan ihmismäisiltä tai ainakin siedettäviltä paikoilta yrittää elää.

 

Minä onneton en silloin tajunnut, että olin todistamassa ihmiskunnan suurimman supervallan täydellistä romahdusta. Vähän myöhemmin Keski-Aasiassa päädyttiin kaaokseen. Tällä hetkellä esimerkiksi Tadzikistanin bkt on peräti 2300 euroa asukasta kohti eli se on noin 20 osa Suomen vastaavasta. Tadzikistan on kehitysmaaksikin harvinaisen köyhä, 33 vuotta sitten epäilin siellä eletyn parempaa elämää kuin silloisessa Neuvosto-Karjalassa.

Buchenwaldin hälytys

 

Elämäni Biisin juontaja Katja Ståhl kertoi, että viime ohjelmassa esitetty järkyttävän surullinen Korkeaveisu on kaunein holokaustista kertova laulu, mutta mielestäni toiseksi kaunein on Ukrainan juutalaisen moneen kertaan haavoittuneen sotainvalidin Aleksandr Sobolevin sanoittama Buchenwaldin hälytys. Buchenwaldin hälytys varoittaa ihmisiä tänäänkin ajankohtaisista asioista eli raunioista, keskitysleireistä ja ydinsodasta, vaikka ydinvoimaloiden räjäyttämisestä laulu ei varoitakaan. 

 

Wikipedian mukaan "runon kirjoittaja Aleksandr (Isaac) Vladimirovitš Sobolev (1915–1986) tunnetaan huonosti. Häntä koskevat tiedot ovat pääosin peräisin hänen leskeltään Tatjana Sobolevalta (1922–?), jotka tämä julkaisi Ogonjok -lehdessä vuonna 1996 Neuvostoliiton romahduksen jälkeen. Vuonna 2006 Tajiana Soboleva julkaisi edesmenneen miehensä elämäkerran An Honest Jew in Disgrace.

 

Aleksandr Sobolev syntyi köyhässä juutalaisperheessä Ukrainassa. Äitinsä kuoleman jälkeen hän muutti 1937 Moskovaan, missä hän isosiskonsa kanssa ja työskenteli putkimiehenä. Hän alkoi kirjoittaa ja sai töitä lehtimiehenä. Juutalaisuutensa takia hän kuitenkin menetti työnsä. Tämä sai hänet vaihtamaan juutalaisen etunimensä 'Isaac' venäläiseksi nimeksi 'Aleksandr'. Vuonna 1942 hänet värvättiin armeijaan, mistä hän vapautui 1944 useita kertoja haavoittuneena. Invaliditeetin tai juutalaisuutensa takia hän menetti jälleen työnsä, ja nautti sen jälkeen pientä eläkettä. Kun myös puoliso Tatjana Soboleva menetti työnsä vuonna 1954 Neuvostoliitossa vallinneen juutalaisvastaisuuden takia, perhe eli äärimmäisessä köyhyydessä.

 

Lesken mukaan Sobolev kuuli uutisen Buchenwaldin muistomerkistä radiossa. Häneen teki vaikutuksen sen kellotorni, joka oli pystytetty kansalaiskeräyksellä kootuilla varoilla. Sobolev kirjoitti runonsa kahdessa tunnissa. Hän tarjosi sitä Pravdaan, mutta lopulta se julkaistiin Trud -nimisessä lehdessä. Sobolev lähetti runonsa Vano Muradelille, joka sävelsi sen. Radio ei kuitenkaan huolinut sävellystä. Lopulta Komsomol-komitea kiinnostui siitä, ja laulu päätettiin esittää Maailman nuorisofestivaaleilla, mitä seurasi sen menestyksellinen ensiesitys Wienissä vuonna 1959."

 

Suomeksi Buchenwaldin hälytyksen on levyttänyt iloisella 70-luvulla Koiton Laulu, joka on helsinkiläisen raittiusyhdistys Koiton sekakuoro. Wikipedian mukaan "Raittiusyhdistys Koitto on vuonna 1883 perustettu helsinkiläinen raittiusyhdistys. Raittiusyhdistys Koitto perustettiin Axel August Granfeltin johdolla Kohtuuden ystävien ensimmäiseksi alaosastoksi. Nimeä Koitto ehdotti ylioppilas Kaarle Krohn. Alkuvuosina raittiusyhdistyksen aatteena oli uskonto ja suomalaismielinen isänmaallisuus. Jäsenmäärän kasvaessa yhdistyksestä tuli kuitenkin osa suomalaista työväenliikettä."

 

Hiljennymme kuuntelemaan sitä, miten kauniisti kommunistit laulavat, vaikka laulanevat ihan selvin päin.

https://www.youtube.com/watch?v=jpGEn0_8lpw

Jeesus ja karjalanpaisti

Hieman mietityttää se, että eilen käsittelemässäni Korkeaveisussa kaunista rakkaimpaansa etsivä mies saa Mauthausenin ja Dachaun leiriltä selvinneiltä vastauksen, että rakkain oli nähty viimeksi seisovan jäisellä autiolla keltainen risti rinnassaan. Luulen, että runon suomentaneelle Pentti Saaritsalle on sattunut ajatuskatkos, koska ainakin englanninkielisessä versiossa kerrotaan rinnalla olleen keltaisen tähden. Keltainen tähtihän oli juutalaisten tunnusmerkki.

Hieman minua mietityttää sekin, että Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola, jonka suosikkibiisi Korkeaveisu oli, on vielä vahvoilla maamme seuraavaksi presidentiksi. Hänen kilpailuasemaansa vahvistaa Elämäni Biisi-ohjelman myötä saatu myönteinen julkisuus ja myöskin juuri sopivasti syntynyt vaalivauva.

Tässä yhteydessä kannattaa muistaa, että Martti Ahtisaari, joka valittiin presidentiksi politiikan ulkopuolisena ehdokkaana, voitti tiukassa kisassa Elisabeth Rehnin Tuttu Juttu-viihdeohjelmassa saamansa myönteisen julkisuuden perusteella, jossa asiassa ratkaisevassa roolissa oli karjanpaisti.

Lisäksi Ahtisaaren auttoi voittoon myös Jeesus. Rehn nimittäin erehtyi julkisuudessa epäilemään, ettei Jeesus tai ainakaan Jeesukseen liittyvä tarusto ole historiallinen fakta, jolloin Ahtisaari näki tilaisuuden iskeä ja korosti julkisuudessa sitä, ettei hän koskaan ole syyllistynyt vähimmässäkään määrin moiseen epäuskoon.

Kuinka kaunis on rakkaani katsokaa

Vuosikausiin en ole katsellut lauantaisin telkkaria, koska olen katsomattakin tiennyt, että sen jälkeen, kun Uutisvuoto lopetettiin, lauantaisin ei telkkarista tule muuta kuin Elämäni biisiä tai Huutokauppakeisaria, jotka ovat minusta sellaisia hömppäohjelmia, joita kaltaiseni sivistynyt ihminen ei katsele. Niinpä luulen olevani ainut maassamme, joka ei ole koskaan katsonut Elämäni biisiä tai Huutokauppakeisaria jaksoakaan.

Eilen kuitenkin napsuttelin telkkaria löytääkseni vaikkapa urheilua, mutta kun sitä ei löytynyt, aloin joltain kanavalta katsomaan Arja Saijonmaan vaikuttavaa tai jopa järkyttävää esitystä, jota en edes minä tunneköyhä mies pystynyt kuivin silmin kuuntelemaan.

Saijonmaa esitti upeasti kreikkalaisen keskitysleiriltä hengissä selvinneen runoilijan Iakos Kampanellisin sanoittaman ja Mikis Theodorakisin säveltämän Korkeaveisun, joka tunnetaan myös nimellä Kuinka kaunis on rakkaani katsokaa. Runossa keskitysleiriltä hengissä selvinnyt mies kyselee Mauthausenin ja Dachaun keskitysleireiltä selvinneiltä neitosilta, olivatko he mahdollisesti nähneet leireillä myös hänen kauniin rakastettunsa, joka oli kaunis arjen askareissaankin pelkässä arkileningissään ja vain kampa hiuksissaan.

Korkeaveisu on tällä hetkellä Ukrainan sodan vuoksi taas ajankohtainen; tosin keskitysleirejä ei ole Eurooppaan tällä kertaa pystytetty, vaan nykyiset roisto-, terroristi- ja hylkiövaltio Venäjän pystyttämät leirit ovat nimeltään suodatusleirejä ja satelliittikuvat paljastavat, että leirien lähistölle on ilmaantunut hautoja. Eikä leirien pystyttäjien tunnuksena ole hakaristi, kuten natseilla oli, vaan pelkkä Z-kirjain. Tosin tiettävästi myös venäläisillä oli alun perin tarkoituksena käyttää tunnuksenaan hakaristiä, mutta sitten joku olikin varastanut toisen Z-kirjaimen.

Saijonmaan esityksen voi katsoa tästä linkistä kohdasta 13min 30 sek. eteenpäin ja myöntää täytyy, että kyseessä on Elämäni biisi-ohjelma https://areena.yle.fi/1-4666758 .

P---upoliisi

Luinpa tuossa professori Matti Klingen muistelmateosta, jossa erityisesti huomiotani herätti se, että hän paheksui eräiden toisten yliopistomiesten epämiehekästä käyttäytymistä; itse en ole nimittäin osannut pitää Klingeä ainakaan minään perinteisenä karskina suomalaisena miestyyppinä.

Itsekin olen joskus vuosia sitten ottanut kantaa miehekkyysasiaan, kun silloinen pääministeri Jyrki Katainen purskahti itkuun tiedotustilaisuudessa, jossa hän kertoi silloisen ulkoministeri Ilkka Kanervan lähetelleen puutarhanhoitoa koskevia viestejä jollekulle puolimaailmalliselle naiselle. Mutta se oli hyvä itku sikäli, että kansa järkyttyi siitä eikä Kokoomuksen kannatus kärsinyt Kanervan kohtuuttomuuksiin yltäneestä puutarhaharrastuksesta.

Minusta Kataisen itku oli kyllä teennäistä ja epämiehekästä tekoitkua. Minusta pääministeri Kataisen olisi pitänyt tiedotustilaisuudessaan vain karskin miehekkäästi todeta, että ulkoministeri Kanerva pitäisi salvaa, jotta turha juoksentelu loppuisi.

Toissapäiväisessä tiedotustilaisuudessaan pääministeri Sanna Marinin itku ei sen sijaan mielestäni ollut poliittista tekoitkua, vaan toi mieleeni enemmänkin koulukiusatun teinitytön. Tosin vielä enemmän Marin olisi saanut poliittisia pisteitä, jos hän olisi toiminut kuten kansanedustaja Anna Kontula pari vuotta sitten toimi. Silloinhan eräs toimittaja tivasi Kontulalta, miksi hän oli matkustellut ulkomailla yhdessä erään toisen puolueen mieskansanedustajan seurassa. Kontula ihmetteli toimittajalle vain, että "mikäs ihmeen p---upoliisi sinä olet".

Esko Ahon biletyskuvat

 Kaikki, jotka yleensä jotain ymmärtävät, ymmärtävät, että eilisen päivitykseni UMV-lehden juttu entisen sisäministerin änkyräkännistä on hölynpölyä ja saattaisi täyttää kunnianloukkauksen tunnusmerkistön. Tosin vahvasti Putin-myönteisen UMV-lehden päätoimittaja Janus Putkosta, jonka etunimestä näyttää sosiaalisessa mediassa monta kertaa jäävän J-kirjain pois, on vaikea saada vastaamaan mahdollisista lehtensä tekemistä kunnianloukkauksista, koska hän pakoilee lainkouraa Itä-Ukrainan toistaiseksi miehitettyinä olevilla alueilla. Nähtäväksi jää, onnistuuko hän pakoilemaan myös Ukrainan Himars-raketteja.

Olen ihmetellyt, että pääministerin biletyskuvakohu näyttää hiipuvan, sillä tänään vain Seiska-lehti julkaisi uuden tanssivideon, jonka kerrotaan sisältävän pääministerin kannalta raskauttavaa aineistoa. Nähtäväksi jää, miten näyttävästi maanantain Iltalehti uutisoi tämän asian.

Tässä yhteydessä kannattaa muistaa se, että Venäjän viralliseen ulkopolitiikkaan näyttää kuuluvan se, että se yrittää sosiaalisen median kautta saada demokraattiset Länsimaat sekasortoon ja hyvinhän asiassa onnistuttiinkin, koska Putin sai oman apupoikansa USA:n presidentiksi ja sai myös Iso-Britannian eroamaan EU:sta. Nähtäväksi jää, onnistuuko Venäjä Marinin biletyskohun avulla saamaan myös Suomen sekasortoon. Suomessa tosin asiaa vaikeuttaa se, että meikäläinen oikeistopopulistinen puolue on selkeästi Venäjän vastainen toisin kuin muissa länsimaissa.

Nykyään pystytään tietotekniikan keinoin manipuloimaan valokuvia ja videoita uskottavasti ja niinpä Venäjällä onnistuttiin lisäämään Zelenskyin puhevideoon kokaiinipussukka pöydälle ja pystyttiinpä Zelenskyistä tekemään ihan uskottavan näköinen video, jossa tämä kehotti ukrainalaisia antautumaan. Nähtäväksi jää millaista aineistoa Sanna Marinista lähi päivinä ilmestyy Youtubeen.

Tässä muuten on netistä löytyvä lehtijuttu, jota aluksi uskoin lavastukseksi, mutta ilmeisesti se on ihan reaalitodellisuudesta. Varsinkin jutun kuvasarjan kolmas kuva hämmästyttää, sillä siinä Andy McCoy pyrkii selvästi suutelemaan Esko Ahoa kaulalle.  

https://www.seiska.fi/Uutiset/Muistatko-viela-Esko-Aho-ja-Andy-McCoy-bilettivat-yhdessa-karaokebaarissa-kuvat/1121793

Änkyräkänni

 

Suomen kansa on järkevää kansaa ja niinpä oli aamulla hyvä havaita, että kohu pääministerin bilettämisen osalta pikkuhiljaa laantuu, koska ainoastaan Aamu-tv:n kolmessa keskustelussa käsiteltiin pääministerin biletystä. Isänmaa ja oikeastaan koko ihmiskunta on vaarassa ja on hyvä, että tiedotusvälineissäkin ollaan siirtymässä asialinjalle.

 

Itse, joka kammoksun riitelyä, olen miettinyt, miten isänmaa voitaisiin pelastaa pääministerin biletyksen aiheuttamilta ongelmilta, olen keksinyt, että asia ratkaistaan siten, että valtiovarainministeri ja pääministeri vaihtavat paikkoja. Nimittäin nykyinen valtiovarainministeri edustaa tyypillistä suomalaista tanakkaa emäntätyyppiä, jollaisiin tyyppeihin suomalaisessa politiikassa yleensä luotetaan, mutta eihän se oikein valtiovarainministerille sovi, että ministeri, jonka pitäisi pystyä pistämään valtionmenot kuriin, ei pysty pistämään edes omaa syömistään kuriin. 

 

Sen sijaan nykyinen pääministeri on huomattavan hoikka suomalaiseksi naiseksi ja uskon, että valtiovarainministerin poliittista uskottavuutta lisää, jos hän vaikuttaa nälkiintyneeltä. Enkä usko, että edes epäilty alkoholiongelma haittaa valtakunnan raha-asioiden hoitamista.

 

Nimittäin tunnettu runonlaulaja Pentti Lyytinen syntyi tuossa parin kilometrin päässä Suonenjoen Piispalanmäellä ja hänet valittiin vuonna 1842 ilmeisesti talonpoikaissäädyn edustajana peräti Suomen pankin tilintarkastajaksi, vaikka Wikipediakin myöntää Lyytisen kärsineen niin pahasta alkoholiongelmasta, että joutui luopumaan lautamiehen ja kuudennusmiehen tehtävistä. Eikä se toinenkaan savolainen talonpoikaissäädyn edustaja Ahti Karjalainen ollut mikään vesipoika, vaikka hoiti pitkään menestyksellä Suomen Pankin pääjohtajuutta ja erilaisia ministerin tehtäviä.

 

Muuten en muistanut nykyisen valtiovarainministerin nimeä ja naputtelin nettiin vahingossa ensiksi Paula Risikon nimen ja netti paljasti, että entinen sisäministeri Risikkokin on harrastanut biletystä. Tästä asiasta uutisoi ensimmäisenä ja ilmeisesti ainoana UMV-lehti https://mvlehti.net/…/valokuvia-sisaministeri-paula…/ .

Biletyskuvat

Olen nyt palannut Uukuniemeltä sähköttömästä mökistä sivistyksen ja sähköisen median pariin. Oletin, että sähköisten tiedotusvälineiden uutistarjontaa hallitsevat ydinsodan uhka, hyvinvointialueet, hoitajamitoitus ja päästökauppa, mutta eivätpä hallitsekaan, vaan uutistarjontaa hallitsevat pääministerin biletyskuvat ja jopa videot.

 

Eilenkin seurasin maailmankatsomukseeni soveltuvasti kristillis-siveellistä Alfa-tv:tä, jossa laskujeni mukaan kolmea ohjelmaa hallitsi keskustelu pääministerin biletyksestä. Eikä turhaan, sillä asialla on huomattava yhteiskunnallinen merkitys, kuten Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Juho Rahkonen todisti Viikon Parkkonen ohjelmassa.

 

Nimittäin Rahkonen paljasti, että tämä kapitalistinen tiedemies joutuu juuri tehdyn tutkimuksen jälkeen myöntämään, että Sanna Marinin suosio seuraavaksi pääministeriksi on kansan keskuudessa huomattavasti noussut biletysuutisoinnin myötä. Tosin Rahkonen korostaa sitä, että tutkimus on tehty ennen kuin Kesärannan huussikuvat oli vuodettu julkisuuteen.

 

Itse kuitenkin epäilen, että urheilukielellä ilmaistuna tähän mennessä julkisuuteen vuodetut pääministerin biletyskuvat ovat vasta verryttelyä ja että Venäjän FSB kyllä tulee huolehtimaan, että uusia biletyskuvia vielä löytyy pilven pimein ja ne todistavat venäläisten mielestä eittämättä, että Suomen kansa elää samalla tavalla natsien, narkomaanien ja homojen vallan alla kuten Ukrainassakin.

Viikon Parkkosen voi katsoa tästä linkistä https://www.permanto.fi/fi/web//alfatv/player/vod… .

Raju on ajan riento

 

Niin muuttuu maailma ja raju on ajan riento. Tämänpäiväisessä Hesarissa entinen Suomen kommunistisen puolueen puheenjohtaja Yrjö Hakanen merkkipäivähaastattelussaan näkee Putinin Venäjän kolkossa valossa.

 

”Se on turvallisuuskoneistojen ja oligarkkien yhteenliittymään perustuva autoritäärinen, sosiaalisesti epätasa-arvoinen regiimi, joka ulkopolitiikassa nojaa nationalistiseen suurvalta-ajatteluun.”

”En olisi silti uskonut, että Putin aloittaa tämän mielettömän hyökkäyksensä Ukrainaan.”

Eilen Erkki Tuomioja kertoi Facebook-päivityksessään, että "Putinin Venäjä on fasistinen valtio. Sen tunnusmerkkeinä ovat plebiskiittinen näennäisdemokratia, valtiosidonnaiset oligarkkikapitalistit, erilaisuuden ja opposition raju vainoaminen, yltiönationalistinen propaganda ja militaristinen kasvatuskoneisto, valmius hyökkäyssotimiseen elintilan turvaamiseksi ja Z-mallisen puolihakaristin heiluttelu."

Valemuistot

 Eilen tv-uutisissa haastateltiin tutkija Pekka Turusta, joka oli saanut selville, että 54 vuoden takaiseen Tsekkoslovakian miehitykseen liittyvä suomalainen dramaattinen kansantarusto perustuu kollektiiviseen muistivirheeseen eikä tosiasioihin. Mitään todisteita siitä, että Suomi olisi jotenkin erityisesti varautunut torjumaan Neuvostoliiton hyökkäystä, ei ole Turusen tutkimuksissa löytynyt.

Luultavasti pahimpaan muistivirheeseen vuoden 1968 elokuun tapahtumista syyllistyy silloin nuorena rannikkotykistön upseerina palvellut Heikki Tiilikainen, jonka vuonna 2003 julkaisemassa kirjassa Kylmän sodan kujanjuoksu kerrotaan, miten miehityksen aikaan neuvostolaivasto liikehti huomiota herättävästi.

Esimerkiksi Kotkan edustalla sijaitsevan pienen linnakkeen eteen ryhmittyi noin sata venäläislaivaa ja alkoi rivissä etenemään kohti Suomen aluevesiä. Linnakkeen nuori päällikkö päätti taistella katkeraan loppuun asti ja suoritti liikekannallepanon. Voimasuhteet olivat suunnilleen niin, että jokaista suomalaista sotilasta vastassa oli kymmenen vihollislaivaa. Voimasuhteita tosin tasoitti se, että myös kantahenkilökuntaan kuuluvien miesten vaimot mobilisoitiin kantamaan kranaatteja putkille.

Nuori päällikkö halusi huolehtia myös joukkojensa moraalista. Niinpä Suomen lippu viriteltiin siten valmiiksi, että kun ensimmäiset kranaatit räjähtävät, hulmahtaa siniristilippu juuri samalla hetkellä liehumaan koko komeudessaan. Samalla piti myös Porilaisten marssin sävelien kajahtaa linnakkeen äänentoistolaitteista volyymillä 10 nostattamaan lisää vähäväkisen joukko-osaston taistelumieltä.

Onneksi mobilisaatio oli turha. Alukset pysähtyivät ennen valtakunnan rajaa. Rajaseudulla syyllistytään vieläkin siihen muistivirheeseen, että yhä puhutaan, että miehityksen aikoihin myös itärajalla olisi huudatettu kuluvasti panssareiden moottoreita. Tosin Turusen mukaan kyseessä olivat vain metsätyökoneiden äänet.

Muistelen, ettei silloinen puolustusvoimain komentaja Yrjö Keinonen pitänyt tilannetta mitenkään uhkaavan; tosin hän ei bilettänyt Marinin malliin, mutta tiettävästi hän ei kuitenkaan keskeyttänyt Lapin vaellustaan. Olisikohan Keinosella ollut jo etukäteen tieto siitä, miten asiat tulevat etenemään?

Saatanan tunari

 Uukuniemen karun, mutta kauniin Paakasalmen hautausmaan koillisnurkasta löytyy vaikuttava oikeustieteen professori Veli Merikosken hauta. Suomen ulkoministerinäkin toimineella Merikoskella oli kesäasunto Uukuniemellä, jonne hän halusi tulla haudatuksi. Hautakivekseen hän oli ostanut erään paikkakuntalaisen isännän näyttävän porraskiven.

Veli Merikoski oli Uukuniemen esikaupunki Sortavalan poikia, koska hänen isänsä Kaarlo Merikoski toimi ennen sotia yli kolmekymmentä vuotta Sortavalan seminaarin opettajana ja Sortavalan kaupungin kansakoulujen tarkastajana, joten on ymmärrettävää, miksi hän viihtyi Uukuniemen seudulla.

Veli Merikoski oli aikanaan maamme johtava julkisoikeuden asiantuntija, jonka kirjoja minäkin aikoinani tentin. Parhaiten kansa kuitenkin muistaa hänet presidentti Kekkosen myllykirjeen johtavana saatanan tunarina. Tosin Kekkosen myllykirjeiden kirjaversiossa saatanan tunarit on sievistetty onnettomiksi tunareiksi.

Merikoski toimi iloisella 1970-luvulla maamme poliittisia virkanimityksiä arvostelleen virkamiesryhmän puuhamiehenä ja sen vuoksi Kekkonen häneen suivautui. Virkamiesryhmä epäili poliittisten virkanimitysten sitovan käytännössä virkamiehen suosimaan lähinnä oman puolueensa tavoitteita. He vaativat, että hallintoa rappeuttavasta suosintajärjestelmästä luovutaan.

Biletystä

 Se, että maamme pääministeri, eli ylin poliittinen johtomme, bilettää, on herättänyt kielteistä huomiota maassamme ja huvittuneen myönteistä huomiota maailmalla. Ennen ei maamme ylin poliittinen johto tiettävästi bilettänyt. Mannerheim tosin joi kaksi piripintaista lasillista kovaa viinaa joka päivä, mutta tiedossa ei ole, että hän olisi koskaan bilettänyt Sanna Marinin lailla.

Ainut maininta siitä, että maamme ylin poliittinen johto on historian aikana harrastanut biletystä, löytyy entisen Yleisradion johtajan Aarre Elon muistelmista. Hän kertoo muistelmissaan, miten maalisvaalien iltana 1970 keskustapuoluelainen presidentti Kekkonen saapui ystävänsä demari Väinö Leskisen kanssa "saunomaan" ja seuraamaan vaalitulosten laskentaa yleisradion saunaan. Miehet olivat kavereita eräistä poliittisista eroista huolimatta, sillä heitä yhdistivät samankaltaiset harrastukset eli viina ja naiset.

Tuloslaskennan aikana selvisi, että Leskinen putosi eduskunnasta. Tämä sai Väiskin purskahtamaan itkuun. Reiluna kaverina tasavallan presidentti kuitenkin yritti saada itkun loppumaan lupaamalla ystävälleen tulevan ulkoministerin paikan. Lupaus piti, vaikka muuten moni asia saattoi seuraavana aamuna olla unohduksissa.

Saunareissullaan tasavallan presidentti alkoi Elon todistuksen mukaan vaatia myös naisia paikalle. Mutta mistäpä niitä siihen aikaan olisi löytynyt, ei ainakaan Elolla niitä suhteita ollut. Tasavallan presidentti ei sellaisia selittelyjä hyväksynyt, vaan hänen mielestään radion johto muodostui paskahousuista ja tyhjätaskuista. Ja oikeassahan tasavallan presidentti tietenkin oli tässäkin asiassa.

Ylen höpöuutinen

Yleisradio sai aikoinaan vallan Julkisen sanan neuvostolta langettavan päätöksen höpöuutisen levittämisestä. Kyseisen höpöuutisen mukaan 1930-luvulla Puna-armeija yritti perustaa valkobandiittien hyökkäyksen varalta 1400 erikoiskoulutetun hirven muodostaman sotahirvipataljoonan. Projekti ei höpöuutisen mukaan onnistunut, koska hirvien hermot eivät kestäneet pyssyjen pauketta. Ilmeisesti Neuvostoliitossa ei siis ollut ennen sotaa käytössään kunnollisia psyykenlääkkeitä. Saksalaisten höökipulverilla olisi hirvienkin rohkeutta ja hyökkäyshenkisyyttä lisätty.

Idea sotahirvien käytöstä ei ole pelkästään venäläisinnovaatio, vaan kyllä se oli suomalaisillekin tuttu; olen asiasta omilla silmilläni lukenut Heinolan kirjaston salatusta hyllystä löytämästäni painotuotteesta. Pariisin rauhansopimuksen jälkeenhän maamme kirjastoista siirrettiin varastojen kätköihin monet reipashenkiset poikien seikkailukirjat, joka tietysti oikein olikin. Varastojen aarteita tutkiessani löysin 30-luvun maanpuolustushenkisen tieteiskirjan, jossa maamme armeija otti käyttöön hirvet bolshevismin vastaisessa kamppailussa.

Armeijalla oli erityiset hirviratsujoukot ja varsinkin pikakiväärillä oli hyvä ampua hirven selästä käyttäen tukevana jalustana tämän jalon eläimen sarvia. Venäläisten hirvet eivät olleet maanpuolustushenkisiä, mutta poikakirjan suomalaishirvet olivat sen sijaan urhoollisia ja isänmaallisia sekä venäläisvastaisia.

Harmi, etten muista aivan varmaksi, mutta sotahirvikirjan nimeä enkä edes kirjoittajaa, mutta veikkaisin hänen olleen kansakoulunopettajan ja Maalaisliiton kansanedustajan Paavo Ruotsalaisen ja kirja saattoi olla vuonna 1937 ilmestynyt Korven urhot. Kukkos-Jussi Suonenjoen Rieponlahdesta kirjoittaja ei kuitenkaan ollut, vaikka Kukkonen julkoikin kilokaupalla samankaltaisia kansanmurhaan kannustavia teoksia. Yhteensä hän julkaisi 61 kirjaa, joista suuri osa oli reipashenkisiä poikien seikkailukirjoja, joissa taisteltiin menestyksekkäästi idän uhkaa vastaan. Jussi Kukkosta voisi kirjailijana luonnehtia hyvinkin kuvaavalla määreellä "sotahullu".

 

Iltalehden juttuun sotahirvistä voi tutustua tästä linkistähttps://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/201707122200258362

 

Sotahirvet

Tuosta uutisesta, jonka mukaan Dimitri Medvedev on suorittanut asepalveluksensa Huuhanmäen kasarmilla Uukuniemen lähellä, tuli mieleeni, että Yle sai viitisen vuotta sitten Julkisen sanan neuvostolta langettavan päätöksen höpöhöpöuutisoinnista, koska se kertoi, että voittamaton Puna-armeija koulutti 1930-luvulla Karjalassa sotahirviä taistelemaan valkobandiitteja vastaan.  Julkisen sanan neuvoston mukaan kyseessä on venäläisen lehden aprillipila vuodelta 2010, jota Jaakkimassa Huuhanmäen kasarmin valtavaan kallioluolaan sotamuseon perustanut liikemies alkoi hyödyntämään markkinoinnissaan.

Ja hyvin alkoikin hyödyntämään, koska itsekin matkustin aikoinani vasiten tutustumaan museon sotahirviaineistoon. Pääsinkin tutustumaan. Tosin vaikeuksia oli, koska museon opas ei puhunut tuntemiani sivistyskieliä, joten jouduin kehonkielellä esittämään hirveä ja päästelemään suustani sodan ääniä. Sitten minut osattiinkin ohjata hirvikuvien äärelle. Yhdessäkin kuvassa punasotilas ampui Emma-pikakiväärillä hirven selästä käyttäen tukevana jalustana ratsunsa sarvia.Tosin jotenkin vaisu opas oli kuvia esitellessään ja ehkä hän ymmärsi häpeillä jotain.

Mutta itse olen sitä mieltä, että hyvä juttu on hedelmällisempi asia kuin tylsä totuus enkä luovu Ylen saaman valehtelutuomion jälkeenkään luopumaan uskostani sotahirviin. Sitä paitsi minulle on kerrottu, että sodan jälkeen itärajan  hirvimiehet ihmettelivät sitä, miten eräät saaliseläimet eivät ollenkaan pelänneet laukausten ääntä, vaan sen sijaan ryntäsivät pelotta päin asemiehiä, johon ne varmaankin oli opetettu niiden palvellessa Puna-armeijan riveissä.

Dimitri Medvedev

 Melkein tunnen Venäjän ilmeisen kakkosmiehen Dimitri Medvedevin, jonka sukunimi muuten on suomeksi Karhunen, sillä Pietarissa opin tuntemaan ilmeisen pahasuisen venäläisen naispuolisen matkaoppaan, joka valitteli sitä, ettei aikoinaan hakannut "sitä perkeleen kääpiötä enempää". He olivat nimittäin lapsena leikkineet samalla hiekkalaatikolla.

Muutenkin minulla on yhteistä Venäjän poliittisen johdon johtavan sotilasasiantuntija Medvedevin kanssa, koska hän on suorittanut asevelvollisuutensa Huuhan kasarmilla ihan Uukuniemen lähellä, jossa nyt olen hellettä paossa. Hänen sotilaskoulutuksensa kesti peräti 1,5 kuukautta, joka on selvästi enemmän kuin presidentti Vladimir Putinilla tai puolustusministeri Sergei Shoigulla, jotka eivät lehtitietojen mukaan ole palvelleet armeijassa päivääkään. Niinpä minusta on selvää, että Medvedev on Venäjän johtava sotilasasiantuntija.

Joku asiaa tuntematon voi tietysti väittää, että Venäjän asevoimien komentaja kenraali Valeri Gerasimov on Medvedeviäkin asiantuntevampi sotilasasioissa, mutta tätä väitettä voi epäillä. Viimeisin tieto Garasimovista on, että hän uskaltautui loppukeväästä niin lähelle tulilinjoja, että olisi haavoittunut lievästi ukrainalaisten raketti-iskussa. Julkisuudessa hän ei ole kuitenkaan tämän lievän haavoittumisen jälkeen esiintynyt ja ainakin sosiaalisessa mediassa epäillään, että kenraali olisi lievän haavoittumisen jälkeen menehtynyt, koska olisi pudonnut maanalaisen bunkkerinsa ikkunasta.

Pettäjän tie

 Suonenjoen Kellarikallerian suomalaisen taiteenillassa teki minuun suuren myönteisen vaikutuksen eläkkeellä oleva entinen Kuopion kaupunginarkkitehti Leo Kosonen, joka esitti eräältä romaninaiselta oppimansa laulun puhtaalla mustalaistenorilla.

Rohkenin kysyä Kososelta, että onko mahdollista, että ainakin joku romani voisi loukkaantua siitä, että valkolaismies laulaa mustalaismiehen äänellä; asianhan voisi tulkita kulttuuriseksi omimiseksi. Voi olla, että esimerkiksi saamelaiset paheksuisivat sitä, jos lantalainen alkaa esiintyä joikaajana. Kososen mukaan hänen romaneilta saamansa palaute on ollut vain myönteistä.

Rohkenin esittää toivomuksen, että seuraavalla kerralla Kosonen esittäisi mustalaismiehen äänellä Pettäjän tien, jonka monikin romanilaulaja on levyttänyt. Yllätyksekseni huomasin internetistä, että Pettäjän tie ei ehkä sittenkään ole mustalaismusiikkia ainakaan korkeimman oikeuden mukaan. Wikipedia kertoo tapauksesta seuraavaa:

"Alun perin "Pettäjän tien" tekijäksi oli merkitty Pirkko Ahlgren, mutta syksyllä 1977 Korkein oikeus päätti laulun olevan jäljitelmä Erkki Laurokarin kappaleesta "Kohtalon kukka" ja näin ollen kappaleen tekijäksi Teostossa merkittiin Laurokari.

Maria Schulgin teki syksyllä 1967 Yleisradioon ohjelman Marraskuun liikkeestä. Schulgin ja ohjelman äänittäjä Matti Vehniäinen haastattelivat ja äänittivät Helsingin Hakaniemen sillan alla asuneita alkoholisteja, joiden joukossa oli myös Erkki Laurokari. Laurokari lauloi ohjelmaan oman kappaleensa ”Kohtalon kukka”. Aikoinaan vankilassa Sukevalla tuomiotaan kärsinyt Laurokari oli laulanut tuotantoaan vankitovereilleen ja sitä kautta kappale oli levinnyt romaniväestön keskuuteen. Automaalarina työskennellyt Taisto Ahlgren esitti kappaleen romanien työssäkäyntiä käsitelleessä TV-ohjelmassa helmikuussa 1968.

Vuonna 1970 Ahlgren levytti kappaleen Scandialle ja sen sovittajana toimi Jaakko Salo. Samana vuonna levytetty Fazerin julkaisema Eino Grönin versio oli merkitty Laurokarin nimiin. Vuonna 1977 Grön esitti televisiossa Lavatanssit-ohjelmassa englanninkielisen version. Vuoden 1977 oikeudenkäynnissä Schulginin äänite toimi todisteena ja Scandia määrättiin maksamaan korvauksia Laurokarin puolisolle."

Muuten internetin Suomi 24-keskustelupalstan mukaan Pettäjän tien tunnetuin levyttäjä Taisto Ahlgren olisi ollut kuuluisan entisen asianajaja Heikki Lampelan kasvatti-isä. Voi olla, että Lampelakin oli mukana jutun oikeuskäsittelyssä. Suonenjokelaisten hyvin muistama Iso-Valtti Balzar oli Lampelan vaari.

Lopuksi hiljennymme kuuntelemaan tunnelmaan sopivaa musiikkia: https://www.youtube.com/watch?v=ldKzVSmI4pM

Toiset meistä

 

Männä viikolla vietettiin Suonenjoen Kellarikalleriassa suomalaisen taiteenpäivää, kuten oikein onkin. Tapahtuma oli erinomaisesti järjestetty ja hyvin vaikuttava. Yleisöäkin oli jopa liikaa, koska juhlatilasta oli ilma loppua. Jos jotain muutakin kielteistä tilaisuudesta pitää oikein hakemalla hakea, niin sain sieltä korvaani jonkinlaisen sitkeän madon; ilmeisesti hyvin samanlaisen kuin Kalle Päätalo, jonka päässä alkoi soida vähän sodan jälkeen Lasihelmi-iskelmä siinä määrin, että mies täytyi toimittaa Hatanpään mielitautiparantolaan.

 

Minun korvassani on juhlan jälkeen soinut kuitenkin Toiset meistä-laulelma, jonka kaksi teatteritaiteen edustajaa esitti tapahtumassa erittäin onnistuneesti. Tämän kappaleenhan kansa tuntee ainakin Laila Kinnusen ja Pepe Wilberg levytyksinä. Sävellys on Rauno Lehtisen, mutta sanoittajaa harva tietää. Itse veikkasin, että asialla olisi ollut 50-luvulla Iisveden työväenopistonkin rehtorina ollut Aira Sinervo, mutta olin tapani mukaan väärässä.

 

Internet nimittäin kertoo, että sanoittaja on Mikko Haljoki, joka näyttää olleen pääammatiltaan toimittaja. Silmään pistää se, että hän on ollut toimittajana myös lähinnä miehille suunnatussa Vip-lehdessä. Muistelen, että Vip-lehti jäi maamme kulttuurihistoriaan varsinkin sillä, että se julkaisi Tabe Slioorin muistelmasarjan nimeltään Miehet ja minä, joita muistelmia en yrityksistäni huolimatta ole saanut hankittua käsiini. 

 

Isot pojat ovat paljastaneet, että Tabe kertoo muistelmissaan varsinkin suhteestaan Helsingin kaupunginjohtajaan ja urheiluvaikuttajaan Erik von Frenckeliin, josta meillä Savossa käytetään urheilukavereiden kesken vain nimeä Ierikka. Lisäksi Tabe on myös tiettävästi kertonut, että kerran Salpausselän kisoissa jopa Ruotsin prinssi Bertil oli hänelle kiltti.

 

Lopuksi hiljennymme ajatuksella kuuntelemaan Toiset meistä -kappaletta itsensä Laila Kinnusen esittämänä: https://www.youtube.com/watch?v=ja09NHjp_lU

Joutsenlaulu

 

Eittämättä nykyajan nuorison kovaääninen ns. rock:n roll-musiikki on jäänyt minulle hyvin vieraaksi taidemuodoksi ja niinpä esimerkiksi, kun teksti-tv:ssä oli uutinen, että Cheek lopettaa, luulin, että kyseessä on jokin lämminverihevonen. Myös raviurheilu on jäänyt minulle vieraaksi enkä ole koskaan vieraillut kaviouralla.

 

Työpaikan tyky-toimintaan liittyen olen kuitenkin joutunut olemaan yhdessä rock-konsertissa ja kyseessä oli jonkin Yö-yhtiön vierailu Kuopion musiikkikeskuksessa. Tunsin konsertissa oloni vaivautuneeksi tapahtuman ajan ja erityisesti silloin, kun Olli Lindholm, joka poistui pian tilaisuuden jälkeen kohtuuttoman nuorena tuonilmaisiin, esitti Jussi Hakulisen sanoittaman Rakkaus on lumivalkoinen kappaleen, joka minusta miehisestä miehestä tuntui suoraan pikkutyttöjen päiväkirjoista poimitulta runolta.

 

Pari päivää sitten Jussi Hakulinenkin poistui kohtuuttoman nuorena tuonilmaisiin ja sen uutisen yhteydessä törmäsin mainintaan Joutsenlaulusta, jolla kansanperinteessä tarkoitetaan sitä, että joutsen laulaa kauneiten kuolinhetkellään. Hakulinen oli 19-vuotiaana lukiolaisena sanoittanut oman Joutsenlaulunsa äidinkielenopettajansa esittelemän samannimisen Otto Mannisen runon ja 80-vuotiaan leskeksi jääneen tätinsä elämäntarinan innoittamana.

 

Kuuntelin netistä tuon Hakulisen sanoittaman, säveltämän ja esittämän kappaleen ja mykistyin. Joudun sanomaan saman asian, jonka Kuopion sotilaspiirin komentaja kenraalimajuri Kääriäinen sanoi kuultuaan Silvo Sokan rakettilennosta Kuopiosta Suonenjoelle, eli sanon, että tämän 19-vuotiaan nuorenmiehen on oltava nero. Itsekin voitte sen asian todeta tästä:

 

https://www.youtube.com/watch?v=K38Za5Q6N4s

Riisa

Ikonitaiteesta en tosiaankaan, kuten olen ennenkin todennut, ymmärrä tuon taivaallista, mutta raha-asioista ymmärrän sitäkin enemmän, koska olen nuuka kuin piru. Tämän vuoksi Lapinlahden näyttelyn suosikki-ikoniksi valitsin Jumalan kuvan, jonka tekemisessä on pyritty säästämään kustannuksissa. Yleensähän ikonit ovat hämmästyttävän hintavia, koska esimerkiksi niitä suojaava riisa on monta kertaa tehty hopeasta.

Sen sijaan minun suosikissani kallis hopeinen riisa on korvattu halvahkolla tinapaperilla, jollaista saa vaikkapa Saludo-kahvipaketin pussista. Lisäksi suosikki-ikonissani on koristerekvasiitaksi ostettu uskoakseni Tiimarista paperikukkia, jotka lienevät kiinalaisvalmistetta. Mutta ihan vaikuttava Jumalan kuva on saatu syntymään myös korvikemateriaaleilla.

Kaikkitietävä Wikipedia kertoo ikoneihin liittyvästä riisasta, joka on muuten myös Kuopion ortodoksisen museon nimi, seuraavaa: "Riisa (ven. риза) on metallinen, usein hopeasta tehty ikonia peittävä ja suojaava, koristeellinen vaippa, suojalevy. Riisaa pidetään ikonin kuvan päällä. Se suojaa ikonia muun muassa tuohuksien tai lampukoiden savulta ja noelta sekä ihmisten koskettelulta. Riisassa on aukkoja, joista näkyy esimerkiksi ikoniin maalatun henkilön kasvot ja kädet ja muitakin yksityiskohtia."

Kahdeksanpäätyinen

 

Johannes Karhapään, eli Johannes Sonkajarantalaisen, surullista ampumistapausta miettiessäni ja häntä esittävää ikonia katsellessani pistää silmääni se, että hän puristaa kädessään vanhauskoisten kahdeksanpäätyistä ristiä. Sen lisäksi, että ortodoksisen kirkon suuren skisman aiheutti kiista siitä, tehdäänkö ristinmerkki kahdella vai kolmella sormella, niin myös oikeasta ristin mallista ei ole päästy yksimielisyyteen. Vanhauskoisten ristissä on kahdeksan päätyä, koska ristissä on myös pieni poikkipuu, joka valtakirkon käyttämästä rististä puuttuu.

 

Voi olla, että Johannes Karhapää lukeutui pieneen ja vainottuun vanhauskoisten vähemmistöön ja se saattoi vaikuttaa siihen, että hän joutui teloitusryhmän eteen, joka tarinan mukaan joutui ampumaan häntä kaksi kertaa ennen kuin henki pakeni ruumiista. Olisiko ollut niin, että osa pyöveleistä ampui ensimmäisellä kerralla tarkoituksella ohi, koska eivät hyväksyneet tuomiota?

 

Muuten myös Vasili Blohinin kaunista hautamuistomerkkiä Moskovassa koristaa jostain hämmästyttävästä syystä, jota voi vain arvailla, vanhauskoisten kahdeksanpäätyinen risti. Blohin oli neuvostoliittolainen kenraalimajuri, joka toimi NKVD:n pääteloittajana Stalinin vainojen ja toisen maailmansodan aikana. Hänen on arvioitu ampuneen omakätisesti 7 000 puolalaista sotavankia Katynin joukkomurhassa ja ehkä useita tuhansia muita Neuvostoliiton sisäisissä puhdistuksissa. Blohin on Guinnessin ennätystenkirjan mukaan kaikkien aikojen tuotteliain pyöveli.

 

https://www.alamy.com/grave-of-soviet-general-vasily-blokhin-1895-1955-and-his-relatives-at-the-donskoye-cemetery-in-moscow-russia-vasily-blokhin-was-the-chief-executioner-of-the-nkvd-during-the-great-terror-he-obviously-personally-executed-russian-writer-isaac-babel-russian-theatre-director-vsevolod-meyerhold-soviet-military-commander-mikhail-tukhachevsky-and-many-others-image269321020.html?fbclid=IwAR0-I9HPpgif3F96EU0OTADAAgOl6A37IqzJzxj-pekf38bLU-2e4jf5vLI

Johannes Karhapää

 Sikäli kannatti käydä Lapinlahden ikoninäyttelyssä, että opin taas uutta Suomen, isiemme maan, vaietusta historiasta. Kuvan Johannes Sonkajanrantalaista esittävän ikonin järkyttävää tarinaa ei yleisesti tunneta meidän suomalaisen valtaväestön parissa.

Alunperin kuvan Johannes oli sukunimeltään Karhapää ja hän toimi ennen sisällissotaa Itä-Suomessa kiertävänä ortodoksisena uskonnonopettajana. Keväällä 1918, jolloin Suomessa oli sairastuttu joukolla tappamispsykoosiin, myös Johannes Karhapää teloitettiin Joensuussa varmuuden vuoksi, koska häntä pidettiin epäilyttävänä tyyppinä, vaikkakaan punikiksi häntä ei voitu syyttää.

Johannes Karhapään tapaus ei kuitenkaan vaipunut unholaan, vaan 29. marraskuuta 2018 ekumeenisen patriarkaatin pyhä synodi julisti Johannes Karhapään kuuluvan ortodoksisen kirkon pyhien joukkoon nimellä Pyhä marttyyri ja tunnustaja Johannes Ilomantsilainen. Kanonisointia täsmennettiin toukokuussa 2019 niin, että Karhapään nimeksi tuli Johannes Sonkajanrantalainen.

Karhapään pyhien joukkoon liittämisen jumalanpalvelukset toimitettiin Sonkajanrannan Pyhän profeetta Hannan kirkossa 12.–13 heinäkuuta 2019.

Lisätietoa Johannes Karhapään vaiheista löytyy tästä linkistä https://fi.wikipedia.org/wiki/Johannes_Karhap%C3%A4%C3%A4

Kolmikätinen Jumalan äiti

 

Aiemmin olen korostanut, että en ikonitaiteesta ymmärrä tuon taivaallista, mutta siitä huolimatta kävin Lapinlahden Eemil-taidekeskuksen suuressa ikoninäyttelyssä, jossa huomasin yllättäen jotain tuostakin alasta ymmärtäväni.

 

Nimittäin tuota kuvan vanhauskoisten metalli-ikonia tutkiessani huomasin, että sen muuten ilmeisen taitavalla tekijällä on saattanut olla hieman huonopäivä, koska hän on ilmeisen laskuvirheen seurauksena takonut työhönsä Jumalan äidille kolme kättä. Muistelen, että jo Havukka-ahon ajattelija pohti välikäsikysymystä ja tuossa hänelle olisi hyvä esimerkki välikädestä.

 

Nuo ortodoksisen kirkon vanhauskoiset ovat muutenkin mielenkiintoista väkeä ja olen ajatellut vielä tässä elämässä vierailla Itä-Viron vanhauskoisten kylissä, jossa he ilmeisen menestyksellä viljelevät sipuleita ja järjestävät joka syksy sipulimarkkinat, jotka eivät käsittääkseni kuitenkaan riehakkuudessaan vedä vertoja Suonenjoen mansikkakarnevaaleille.

 

Wikipedian mukaan vanhauskoiset erkaantuivat Venäjän ortodoksikirkosta 1600-luvun loppupuolella, koska tsaari Aleksei Mihailovitš alkoi uudistaa kirkon käytäntöjä ja jumalanpalvelustekstejä vuonna 1656. Käytännön työn teki patriarkka Nikon. Hän muutti vanhan slaavilaisen liturgian järjestyksen kreikkalaiseen muotoon, jossa oli pieniä eroja Venäjällä käytössä olleisiin jumalanpalvelusteksteihin verrattuna. 

 

Venäläinen kirkkoväki koki uudistukset maailmanjärjestyksen perustuksien järkkymisenä. Tärkein kiistakysymys koski ristinmerkin tekoa. Nikon vaihtoi aiemmin käytössä olleen kahdella sormella tehtävän ristinmerkin kolmisormiseksi. Suuri määrä kansaa koki muutokset lopunajallisiksi merkeiksi, jotka paljastivat Venäjän valtion ja kirkon antikristuksen edustajiksi.

 

Idän kirkon uskonnollinen kiista johti suoranaiseen sisällissotaan, joukkoteurastuksiin ja polttorovioihin, joista osa roihusi itsepalveluperiaatteella. Karjalassakin tuhannet ihmiset tekivät polttoitsemurhan. Esimerkiksi Äänisniemellä tapahtui kaksi suurta joukkopolttoitsemurhatapahtumaa, joissa yhteensä lähes 3000 ihmistä päätti päivänsä. 

 

Pitkälle maallistuneena ihmisenä en oikein jaksa ymmärtää, että moisen ristimerkkiongelman vuoksi ihmisiä tapetaan kasapäin. Toisaalta vanhauskoisille oli hyötyä siitä, että he vainojen vuoksi eristäytyivät valtaväestöstä, koska siihenkin aikaan Euroopassa riehui tautiepidemia, jonka rinnalla nykyinen korona ei ole yhtikäs mitään. Suomenkin erämaissa oli neljä vanhauskoisten luostaria ja voi hyvinkin olla, että niissä vältyttiin rutolta.

Jelena Marttila

 

Tämänpäiväisessä Helsingin Sanomissa on 99-vuotiaana Kotkassa kuolleen Jelena Marttilan muistokirjoitus. Luin pari vuotta sitten Michaeil Jonesin kirjan Leningradin piirityksen vuodet, jonka alaotsikkona on "Kunnianosoitus ihmismielen sinnikkyydelle" ja erityistä ihmismielen sinnikkyyttä osoitti kirjan mukaan piirityksen aikana Jelena Marttila, joka nuorena taideopiskelijana piirsi paperille Leningradin silloisia näkymiä. Hänen professorinsa antoi neuvon: "Mene ulos ja ala piirtää, mitä näet ympärilläsi. Meidän on säilytettävä todisteet tästä muuta ihmiskuntaa varten. Tulevia sukupolvia on varoitettava sodan sanoin kuvaamattomista kauhuista."

 

Sanotaan, että kun pietarilaisten taustoja tutkitaan, niin pian törmätään tsuhnaan, ja tämän asian voi Pietarin kävijä todeta ihan katukuvasta, sillä sikäläiset ihmiset ovat hyvin itäsuomalaisen oloisia. Omankin isovaarini Kustaan Koivistoisen kaksi sisarta muutti piiaksi Pietariin ja jäi ilmeisesti sinne rajan sulkeuduttua, joten minullakin saattaa olla pietarilaisia pikkuserkun pikkuserkkuja. Joskus isovaarini sisaret olivat kuulema käyneet Kärkkäälässä, ja tarinan mukaan toinen oli kertonut, että "harka istui Harjun pellolla", eli suomen kielen ä-kirjain oli jo alkanut unohtua.

 

Jelena Marttilan oli isä oli Kotkasta, kuten kovin kauaksi ei hänenkään sukujuuriaan tarvitse tutkia, ennen kuin törmää tsuhnaan. Marttila selvisi piirityksestä hengissä ja hänestä tuli myöhemmin vallan maailmalla arvostettu taiteilija; ainakin netistä löytyy tieto, että hänellä on ollut näyttely vallan Cambridgessä. Varsinkin tämä Leningradin Jumalanäiti on minustakin vaikuttava työ, vaikka en näistä ikoni-jutuista mitään ymmärrä. 

 

https://www.russianartandculture.com/wp-content/uploads/2020/01/image006.jpg

K-P Kyrö heittolajien lajivastaavaksi

Kerrassaan mahottoman jännää on seurata suomalaisten yleisurheilijoiden esityksiä silloin, kun ulkomaalaiset kanssakilpailijat eivät ole niitä häiritsemässä. Eilinenkin Kalevan kisojen miesten kuulantyönnön finaali oli huikea jännitysnäytelmä.

Kuulantyöntäjäksi hoikahko Timo Kööpikkä hallitsi kisaa selvästi viimeiselle kierrokselle asti. Viimeisellä työnnöllään kuulantyöntäjäksikin vantterahko Eero Ahola paransi huimasti aiempaa tulostaan ja siirtyi kisan johtoon tuloksella 18.06. Kilpailun viimeisenä työntäjänä Timo Kööpikkä vastasi hyvin ja pitkällisen mittailun tuloksena todettiin hänen hävinneen mestaruuden vain sentillä.

Kilpailua seuratessa jännitin myös sitä, että jääkö voittotulos alle 18 metrin. Viimeksi niin tapahtui vuoden 1965 Jyväskylässä pidetyissä Kalevan kisoissa, jolloin Matti Yrjölä voitti tuloksella 17,85. Ilahduttavaa oli kuitenkin lopuksi todeta, että maamme kuulantyönnöntaso on kuitenkin parantunut pikkuisen 57 vuodessa. Ilahduttavaa ei kuitenkaan ole se, että tällä hetkellä maamme huiput häviävät maailman huipuille viitisen metriä.

Itse olin paikanpäällä seuraamassa vuoden 2000 Kalevan kisoja Lahdessa, jolloin Suomi oli maailman johtava kuulantyöntömaa Pohjois-Amerikan Yhdysvaltojen ohella. Loppukilpailussa oli peräti kahdeksan yli 20 metrin miestä, ja niinpä lopulta mestaruuden voittaneella Arsi Harjulla oli täysi työ selvitä kisan kolmelle viimeiselle kierrokselle. Hän kuitenkin selvisi ja selvisi sitten myös Sydneyn olympialaisiin, jossa kullan voittaminen olikin Harjulle helpompaa kuin Suomen mestaruuden voittaminen aiemmin kesällä.

Tällä hetkellä Suomen taso sekä kuulantyönnössä että kiekonheitossa on surkea. Kiekon karsinnassakin vain kolme miestä ylitti 50 metrin haamurajan, kun taas naapurimaissamme huiput hätyyttelevät 70 metrin haamurajaa. Olen vahvasti sitä mieltä, että kuulantyönnön ja kiekonheiton taso saadaan Suomessa nopeasti maailmantasolle vaikkapa siten, että entinen Hiihtoliiton päävalmentaja Kari-Pekka Kyrö palkataan kiireesti kuulantyönnön ja kiekonheiton lajivastaavaksi.

Kiljua

Olen eittämättä huonoin Helsingin Yliopiston ylemmän oikeustieteellisen tutkinnon suorittanut ihminen maassamme ja ainut elämänala, josta en ole ollut elämässäni yhtään kiinnostunut, on juridiikka. Kuitenkin rikosoikeuden tentissä loistin, koska siinä menestyäkseni minun tarvitsi miettiä vain sukulaisteni ja tuttavieni tapauksia.

Kuitenkin ymmärsin tänään, että pari päivää sitten kirjoitin taas ropakantaa maamme lainsäädännöstä, kun kiljusta kirjoitin. Olin asiassa täysin väärässä. Nimittäin niitä harvoja asioita, joita nykyään saa maassamme vapaasti tehdä, on kiljua.

Tietooni on tänään saatettu, että vahvasti lestadiolaistaustainen Sipilän hallitus vapautti maassamme kiljun valmistuksen muutama vuosi sitten. Sama kristillissiveelliseltä pohjalta toiminut hallitus vapautti maassamme muuten myös kauppojen aukioloajat ja niinpä kaupat saavat nyt olla avoinna myös pitkänäperjantaina ja jouluna. 

Myös taksitoiminta vapautui jopa siinä määrin, että itse en ainakaan osaa enää pirssiä tilata. Kärkkäälän kylätaksikin pitäisi kuulema tilata Vesannolta asti noin 100 kilometrin päästä.

Ahtaan Paekan Kostiainen

 

Meillä Savossa niittämisessä käytettävä tarvekalu on viitake eikä viikate kuten muualla. Niinpä eilen mainittu Kupsin kova otteinen puolustaja oli Viitake Vainikainen. Eräillä muillakin kupsilaisilla oli kuvaavia hellittelynimiä.

 

Raketti Parviainen oli tunnettu nopeudestaan ja Peltipolvi Boman kivunsietokyvystään, mutta sitä, mistä Ahtaan Paekan Kostiainen oli lempinimensä saanut, en oikein uskalla edes arvailla. Nykyään savolaisilla jalkapalloilijoilla ei jostain syystä ole enää kuvaavia lisänimiä, mutta kyllä Taneli Hämäläiselle, Tony Miettiselle ja Saku Savolaiselle, jotka ovat ainoat avauskokoonpanoon Kupsissa kelpaavat maakunnan miehet, voisi sellaiset kehittää. 

 

Tänään muuten Kups kohtaa Euro-cupissa sveitsiläisen Young Boys-nimisen yhdistelmän Suomen Turussa ja pelkään, että kuopiolaisilla on vain noin 10 % mahdollisuus voittaa. Sveitsiläiset tulevat otteluun hyvin levänneinä sarjatauoltaan, mutta kupsilaisia väsy painaa, koska sillä on ollut pitkin kesää noin kolmen päivän välein Veikkausliigan, Suomen cupin ja Euro-cupin otteluja, joten energiat alkavat olla parhailta miehiltä lopussa.

 

Itse maksoin vuosia sitten Veikkaus oy:lle muutaman euron ja niinpä voin tietokoneelta katsoa Veikkaus-tv:ltä myös tämän illan pelin, joka alkaa klo 19. Jos joku lukija haluaa pelin nähdä, kannattaa käydä nopeasti kirjautumassa tästä linkistä https://www.veikkaus.fi/fi/veikkaustv/live_b_27242880 . Muistelen, että Veikkaus-tv:n pelejä voi katsoa jälkeen päinkin kanavan arkistosta.

 

 

veikkaus.fi

VeikkausTV - LIVE | Jalkapallo: KuPS vs Young Boys, to 4.8.2022

Jalkapallon suorat ottelulähetykset VeikkausTV:ssä. Mukana huippusarjoja mm. Serie A, La Liga, Ligue 1, Bundesliga, MLS, Allsvenskan

Viitake Vainikainen

 

Eikä vieläkään päästä täysin eroon Kiovan Dynamosta, koska Iltalehdessä oli juuri hauska juttu siitä, kuinka Kuopion Palloseura kävi vuonna 1990, jolloin Neuvostoliitto vielä oli olemassa, Euroopan cup-voittajien cupissa pelireissulla Ukrainassa. Vaikka olen monta kertaa Kupsin katsomossa salakuunnellut mielenkiintoisia juttuja Kupsin historiasta, niin tähän tarinaan en ole ennen törmännyt.

 

Kotikentällään Kups oli pelannut kiovalaisten kanssa tasapelin, mutta luonnollisesti kuopiolaiset hävisivät vieraissa maailman huippuihin lukeutuvalle vastustajalleen 4-0. Mutta se oli sivuseikka, koska muuten pelimatka oli antoisa.

 

Nimittäin Kupsin kovaotteinen puolustaja Jorma "Viitake" Vainikainen oli ottanut matkalle mukaan laukullisen meikkejä, jotka hän sitten myi kaupungin torilla niin isolla rahalla, ettei joukkue kyennyt niitä syömään ja juomaan reissun aikana, vaikka parhaansa yrittikin. Tietääkseni peliuransa jälkeen kauppamies "Viitake" Vainikainen on menestynyt PK-yrittäjänä matkailualalla.

 

Lentomatka takaisin Suomeen oli kuopiolaisille unohtumaton kokemus, sillä lento oli niin ylibuukattu, ettei istumapaikkoja riittänyt kaikille. Mutta vaikka Neuvostoliitossa mikään ei toiminut, niin kaikki yleensä järjestyi ja niin tässäkin tapauksessa, sillä osalle matkustajista järjestettiin lentokoneeseen seisomapaikat, joka ei enää nykyaikana ole tavallinen ratkaisu ylibuukkaustilanteissa.

Iltalehden jutun voi kokonaisuudessaan lukea tästä linkistä:

 

https://www.youtube.com/watch?v=8vYYmr5VApE

Kiovan Dynamon kunnia

 

Pari iltaa sitten en älynnyt antaa ukrainalaiselle Kiovan Dynamolle sitä arvoa, mikä sille kuuluu. Joukkue on nimittäin ollut yksi maailman parhaista. Se voitti aikoinaan kaksi kertaa Cup-voittajien cupin ja kerran Uefan Supercupin. Neuvostoliiton mestaruuden se voitti 13 kertaa.

 

Dramaattisimman voittonsa joukkue saavutti ns. kuoleman ottelussa 9. 8. 1942, jolloin pääasiassa Kiovan Dynamon palaajista koottu yhdistelmä kohtasi Ukrainan vallanneen Saksan ilmavoimien joukkueen. Tarinan mukaan puoliajalla saksalaiset ilmoittivat ukrainalaisille, jotka johtivat 3-1, että heidät ammutaan, elleivät he suostu häviämään. Ukrainalaiset eivät suostuneet sopuotteluun, vaan voittivat lopulta 5-3. 

 

Neuvostoliiton urheiluhistorian mukaan voittajajoukkueen pelaajat olisikin ammuttu pelin jälkeen, mutta monta kertaa hyvä tarina on ristiriidassa todellisuuden kanssa. Voittajia ei ammuttu ainakaan heti; tosin saksalaiset surmasivat neljä voittaneessa joukkueessa pelannutta Kiovan Dynamon miestä myöhemmin, mutta syynä ei välttämättä ollut tämä kuolemanottelu, vaan se, että Dynamo oli Neuvostoliiton salaisen poliisin NKVD:n joukkue. 

 

Kun Neuvostoliitto myöhemmin valloitti Ukrainan takaisin, jatkuivat Kiovan Dynamon pelaajien ongelmat ja osa joukkueesta joutui leirille syytettynä yhteistoiminnasta saksalaisten kanssa. Yksi pelaajista ei selvinnyt leiriltä hengissä. Hänen kunniansa tosin palautettiin Neuvostoliiton romahduksen jälkeen, mutta tietooni ei ole tullut, että omaisille olisi kuitenkaan maksettu mitään korvauksia. 

 

Kuolemanottelusta on tehty Neuvostoliitossa elokuva vuonna 1962, jota en ole nähnyt, mutta epäilen, ettei se kerro koko totuutta tapauksesta. Sen sijaan uskon, että pari kymmentä vuotta sitten lukemani kirja Kiovan Dynamon kunnia on luotettava tutkimus tapahtuneesta.