lauantai 31. joulukuuta 2022

Puuttuvat nimet

 Taas olen kirjoittanut ropakantaa. Kerroin joskus, ettei Sotasurmat-tietokannasta löydy Kuhmoisten Harmoisissa sahan lainaksi annon vuoksi ammutun appiukkoni serkun Mikko Salmisen nimeä. Äsken sen onnistuin kuitenkin löytämään. Mikko ei ollutkaan 17-vuotias, kuten minulle oli kerrottu, vaan 28-vuotias. Ilmeisesti tarinassa ampumatta jäänyt nuorempi veli oli 17-vuotias, joka seikka pelasti hänen henkensä. Tapauskortin mukaan Mikkoa ei ammuttu sahan lainaamisen vuoksi, vaan hänet ammuttiin sen vuoksi, että hän oli kätyri.

 
Kuitenkin kolme sotasurmatun nimeä näyttää puuttuvan Sotasurmat -tietokannan 41522 nimen joukosta. Helsinkiläistä puuseppää Vihtori Heleniusta siellä ei mainita. Hänet ammuttiin kadulle tuntemattomasta syystä, vaikka hän Wikipedian mukaan ei osallistunut mitenkään kummankaan osapuolen toimintaan. Vihtori Helenius oli verbaalivirtuoosi Reino Helismaan isä.
 
Esa Korhosenkin nimi näyttää luettelosta puuttuvan. Hän oli Suonenjoen Kärkkäälän kylän erään ison talon vanhin poika, joka minulle tuntemattomasta syystä päätyi Kuopion tuhoamisleirille, jota myös vankileiriksi kutsutaan, jossa menehtyi noin 450 miestä. Tosin Esa ei kuollut leirillä, vaan vasta sieltä vapauduttuaan Pirttiselän pysäkillä, vaikka kuolinilmoituksessa näyttää lukevan kuolinpaikkana Kuopio.

 
Kolmas tiedossani oleva puuttuva nimi on Suonenjoen Karsikonmäellä asunut August Könönen, jonka tapaus on sikäli erikoinen, että hän lienee ainut sisällissodan surmatuista, joka ammuttiin paperitollolla. Augustikaan ei osallistunut sodan kummankaan osapuolen toimintaan, mutta naapurissa oli suojeluskuntalainen, joka kuitenkin jostain syystä, jota itsekään ei pystynyt nimismiehelle kertomaan, ampui harjoituspatruunan paperitollolla Könöstä leukaan sillä seurauksella, että tämä myöhemmin kuoli verenmyrkytykseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti