maanantai 5. joulukuuta 2022

Idyllinen tsaarin vallan aika

Suomessa tsaarin vallan aika oli sangen idyllistä aikaa, vaikkakin ns. sortovuodet sitten loppuvaiheessa pilasivat tsaarien maineen. Tosin meidän sortokaudesta selvittiin aika vähällä verrattuna vaikkapa Puolaan, jossa tsaarin joukot tappoivat kansaa kasapäihin. Ja taisihan tsaarin kenraali Mannerheimkin olla palauttamassa Puolaan laillista menoa.

Tosin ihan vailla väkivaltaisuuksia ei meilläkään sortovuosista selvitty.
Mieleeni on jäänyt piirroskuva kansakoulun historiankirjasta, jossa kasakat ruoskivat mielenosoittajia. Nimittäin vuoden 1903 kutsuntalakkojen aikaan suomalaiset harrastivat kansalaistottelemattomuutta ja kieltäytyivät joukolla osallistumasta maanpuolustusharrastukseen. Helsinkiläiset häiritsivät mielenosoituksilla kutsuntojen toteuttamista ja sen vuoksi kasakat yrittivät turvata laillisen menon ja ruoskivat mieltään osoittavia ihmisiä Senaatintorilla. Mielenosoittajilla oli talvipalttoot päällä, joten pahaa jälkeä ei päässyt syntymään.

Senaatintorin mellakka aiheutti kuitenkin henkilövahinkoja. Veijo Meren kirjan Suurta olla pieni kansa mukaan peräti parikymmentä ihmistä loukkaantui. Tosin kaikki loukkaantuneet olivat kasakoita. Mielenosoittajat kiipesivät ruoskijoita karkuun Tuomiokirkon portaille ja kun ratsastajat yrittivät kiivetä perästä, tarttuivat vahvat miehet hevosia etukavioista ja tönäisivät ne alas portailta. Se touhu kauhistuttaa eläinrakasta ihmistä. Lisäksi varakkaat helsinkiläiset maksoivat pikkupojille siitä, että he kivittivät ratsumiehiä, eli tilanne muistutti viime aikojen Palestiinan tapahtumia.
 
Muistanpa, miten pikkupojasta tuntui ylevältä lukea, kuinka yliopiston miekkailunopettaja pudotti kävelykepillään kasakan satulasta ja eräs toinen yliopistomies löi ahdistelijaansa tikarilla. Nykyään tuollaista pidettäisiin ainakin katuhuliganismina tai jopa terrorismina. Kaiken huippu oli sitten se, että suomalaiset lääkärit kieltäytyivät hoitamasta loukkaantuneita järjestysvallan edustajia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti