perjantai 30. joulukuuta 2022

Kärsimysten teiltä

Netissä on luettavissa vuonna 1928 ilmestynyt kirja Kärsimysten teiltä: Kymmenvuotismuistoja. Sen on julkaissut sosialidemokraattinen lehti Hämeen Kansa. Kirjassa on kertomus myös Harmoisten kylän traagisista tapahtumista, joissa vastaanottavana osapuolena oli myös appiukkoni sukua. Erityisen traaginen tapaus sattui kylällä olleessa punaisten sotasairaalassa.

Sotasairaalaan saapui hiihtäen neljä vapaussoturia, joiden joukossa oli myös myöhemmin urheilufilosofina tunnetuksi tullut Lauri Pihkala. Teloitukset aloitettiin välittömästi. Eloonjääneen punakaartilaisen mukaan ampujat kehottivat potilaita valmistautumaan siirtymään helvettiin, sillä kuolema tulee 5 minuutin kuluttua! Piiloutuneet naissairaanhoitajat siirrettiin pihalle ja miespuoliset ammuttiin. Potilaat ammuttiin vuode vuoteelta edeten vuoteisiinsa.

Myös sairaalassa olleista naissairaanhoitajista kerrotaan kahden myöhemmin tulleen teloitetuiksi. Kaksi säästettiin sillä perusteella, että he osasivat ruotsia. Minusta tätä seikkaa on syytä korostaa maamme nuorisolle pakkoruotsin opetuksesta keskusteltaessa. Pakkoruotsista voi olla arvaamatonta hyötyä.

Kaikkitietävä Wikipedia näyttää paljastavan murhamiesten nimet. "Puhdistusta" johtivat Artturi Paimela ja Lauri Pihkala, mukana olivat Hans Kalmin pataljoonasta myös Albert Gyllenbögel ja Hans Holopainen.  

Kärsimysten teiltä -kirja kertoo, että ammuttuja oli kaikkiaan 13, mutta kaksi heistä ei kuitenkaan kuollut, vaan kykeni myöhemmin poistumaan ruumiskasasta. Siitä aiheutui myöhemmin ongelmia kyläläisille, sillä valkoiset määräsivät ampumisen uhalla hautaamaan kaikki 13, vaikka ruumiita olikin vain 11.

Hautaajat miettivät jo, että pitäisikö pari kyläläistä haudata varmuuden vuoksi elävältä, jotta ankaraa määräystä olisi noudatettu. Mutta onneksi eläviä ei tarvinnutkaan ruveta hautaamaan, sillä tietä löytyi yllättäen kaksi kiintiön täyttävää ruumista.

Tarina ei kerro, olivatko vainajat appiukkoni tädin mies Ville Salminen ja hänen 17-vuotias poikansa Mikko, jotka itse surullisen kuuluisa upseeri Hans Kalm kävi ampumassa, vaikka nämä eivät olleet osallistuneet kapinaan muuten kuin lainaamalla sahan punaisille.

Vaikka Sotasurmat-tietokannasta löytyy noin 40.000 nimeä, niin Mikko Salmisen nimeä sieltä ei löydy. Tiedän kolme muutakin Sotasurmista puuttuvaa nimeä, joten luetteloa olisi vielä syytä täydentää.

Kärsimysten teiltä -kirjan voi lukea tästä linkistä https://helda.helsinki.fi/handle/10138/144335


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti