perjantai 23. joulukuuta 2022

Neulanpistopolitiikka

Eilen saatoin pilata ihmisten joulumieltä, kun näin Ukrainan tilanteen kovasti synkkänä. Korostan nyt kuitenkin sitä, että vaikka olenkin suuri pessimisti ja sen suhteen yleensä oikeassa maailman menon ennustamisessa, niin joskus olen ollut täysin väärässä. En esimerkiksi vuosi sitten olisi ikimaailmassa uskonut, että Venäjä hyökkäisi Ukrainaan, koska sellainen olisi ollut täysin järjetön tempaus ja mielestäni kyseessä olisi ennen kaikkea ollut Putinin laajennettu itsemurhayritys. Tuo tapaus osoittaa, että monta kertaa pessimistikin suhtautuu liian toiveikkaasti maailman menoon.

 
Kaikesta huolimatta toivotan kaikille oikein Rauhallista Joulua tällä ajankohtaisella postikortilla, jonka ostin Kuopion Valokuvakeskuksesta, kun kävin sieltä etsimässä joulukortteja. Kuva todistaa sen, että turhaan ei sanota, että savolaiset ovat Suomen kieroin kansa, sillä tuo kortti on ovelan ajankohtainen kannanotto ajankohtaisiin asioihin. Tosin presidentti Kekkosen aikaan moista korttia ei olisi kaupiteltu, sillä se olisi ollut pahinta mahdollista neuvostovastaista neulanpistopolitiikkaa. 

 
Tuossa kuvan pahviteltan seinällä on juliste, jossa lukee "R....N HÄVIÖ - SUOMEN PELASTUS." Kuvan kääntöpuolella lukee:
"Sisäkuvia viihtyisästä pahviteltasta majuri Kojon patteriston alueella.
Rukajärvi, Ontrosenvaara 1942.07.30" . Kuvan on ottanut valokuvaaja Pauli Jänis, jonka vanhemmilla lienee ollut aika erikoinen huumorintaju, koska muistelen perheessä olleen myös pojan nimeltään Aito Jänis. Kuva löytyy netin SA-kuva-arkistosta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti