perjantai 2. joulukuuta 2022

Psykopaattiko?

Muutama vuosi sitten vankilapsykiatri Hannu Lauermalla oli tv:ssä ohjelmasarja suomalaisista psykopaateista ja sarjan ensimmäinen osa oli omistettu Elias Simojoelle. Itse kuitenkin epäilen, ettei psykopaatti, jolla ilmeisesti tarkoitetaan tunnekyvytöntä henkilöä, vaarantaisi henkeään haavoittuneen hevosen kärsimysten lopettamiseksi.

Jos on epävarmuus sen suhteen, oliko Simojoki psykopaatti, niin se oli varmaa, että hän oli hullunrohkea tai ettei hän ainakaan kärsinyt korkeanpaikankammosta. Tarinan mukaan Simojoki joskus saarnasi Kiuruveden kirkon tornin ristin päältä. Ja viimeiselle hiihtoretkelle lähtiessään, hän vakuutti miehille, ettei ryssä ollut vielä sitä luotia valanut, joka hänet tappaisi.

Monet noista kuulolla olleista miehistä oli varmaankin ollut allekirjoittamassa adressia, jossa vaadittiin pyssyhullun kappalaisen erottamista. Sellaistakin tapahtui Kiuruveden seurakunnassa, mikäli on uskomista Miika Siirosen kirjaa Mustan lipun alla - Elias Simojoen elämä ja utopia. Tavallaan tuo teoksen nimi on harhaanjohtava, sillä musta lippu tuo mieleen pikemminkin anarkistit kuin fasistit, joiden tunnetuin edustaja Kiuruveden kappalainen Elias Simojoki oli maassamme.

Sivistyneen opiskelevan nuorisomme keskuudessa karismaattinen Simojoki oli 30-luvulla suuri tähti, vaikka muuten fasistisen IKL:n kannatus jäi maassamme samalle tasolle kuin myöhempienkin yliopisto-opiskelijoiden muotisuuntien. Tavallinen oppimaton rahvas ei Simojoen opeista innostunut. Niinpä lähinnä maalaisliittolaisten hallitsemasta Kiuruveden pitäjästä peräti 742 seurakuntalaista lähetti 30-luvun lopulla adressin tuomiokapituliin, jossa vaadittiin Simojoen erottamista kappalaisen virasta.

Noin 30 pitäjän sivistyneistön edustajaa sen sijaan kirjelmöi Simojoen puolesta. He eivät nähneet tuomittavaa esimerkiksi siinä, että pappilan pihalla järjestettiin ampumaharjoituksia tai kanslian puolella tutkittiin Raamatun sijasta konepistoolin mekanismia. Monet eivät nähneet ristiriitaa myöskään siinä, että Simojoki asetti omantuntonsa äänen Suomen lain yläpuolelle. Kiuruveden kappalainen ei pitänyt syntinä sitä, että oli muiluttamassa savolaiskommunisteja rajan yli tai oli järjestelemässä fasistien vallankaappausta Virossa.

Kuitenkin Simojoki oli ainakin tavallaan oikeassa valmistellessaan rippikoulupoikiaan 30-luvulla siihen, että iso osa heistä tulee vielä kaatumaan kannaksella. Tosin mies itse ei ollut enää sitä näkemässä. Pitänee muuten joskus käydä Elias Simojoen haudalla. Hänet haudattiin Kiuruveden palaneen kirkon saarnastuolin kohdalle. Hänen eteensä haudattiin ne rippikoulupojat, joille kävi, kuten kappalainen oli ennustanutkin käyvän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti