Olen aina kärsinyt siitä, että tunnen olevani huono ihminen, mutta kun luin juuri Juha Hurmeen Ilmari Kiannosta kertovan kirjan Tiu tau tilhi ja kun jo aiemmin vuosia sitten luin Panu Rajalan Kianto elämänkerran Suomussalmen sulttaani, niin tunnen tällä hetkellä olevani aika hyvä ihmiseksi. Nimittäin kirjailija Kianto oli niin törkeä mies, että luulen, että nykyajan sielutiede pystyisi antamaan hänelle jonkinlaisen diagnoosinkin ja ehkä myös sopivalla lääkityksellä pystyisi tekemään hänestä yhteiskuntakelpoisen kansalaisen.
Nerohan Kianto oli. Punainen viiva ja Ryysyrannan Jooseppi ovat mestariteoksia. Hänen kynästä on myös lähtöisin tolstoilaista pasifismia edustava Nälkämaan marssi, joka pitäisi valita uudeksi Suomen kansallislauluksi varsinkin sen jälkeen, kun virolaiset ovat valinneet saman saksalaisen juomalaulun "Oi juokaamme veljet, juokaamme" kansallislaulukseen, joka meilläkin toimittaa vielä toistaiseksi samaa asiaa.
Tässä yhteydessä kannattaa kuitenkin muistaa, että alunperin nuoren ja kirkonvastaisen Kiannon Nälkämaan laulussa laulettiin, että "Nosta rintaasi uskonto uus'!", mutta sitten syistä, joita voi vain arvailla säe muutettiin muotoon "Nosta rintaasi maausko uus'". Epäilen Keskustapuolueen olleen muutoksen takana.
Mutta kyllä Kianto oli kanssaihmisiään kohtaan myös täysin mahdoton mies. Yleisesti on tiedossa, että hän vuonna -18 kadotti täysin järkensä valon ja alkoi vaatia myös punikkinaisten lyömistä lihoiksi naarassusien tapaan. Sen sijaan minulle on uutta Rajalan kertoma asia, että vielä 76 -vuotiaana Kianto oli niin ketterä ukko, että pystyi saattamaan silloisen taloudenhoitajansa raskaaksi ja miehen ketteryys myös riitti siihen, että hän löi jotain naistaan puukolla. Ymmärrän nyt vallan mainiosti sen, että olen törmännyt kainuulaisiin, jotka eivät ole maakuntarunoilijastaan ylpeitä.
Tragikoominen tapaus oli, kun Kianto jätti Talvisodan alussa evakkoon lähtiessään Turjanlinnaan sikarilaatikon, jonka kanteen hän raapusti venäjänkielisen viestin, jossa kehotti hyökkääjiä jättämään hänen kartanonsa rauhaan ja jatkamaan matkaansa viereiseen tyhjillään olevaan saareen. Siellä oli kirjailijan sisaren huvila, jonne veli halusi vainoojan asettuvan mellastamaan.
Sikarilaatikko jäi kuitenkin suomalaisen partion käsiin ja meikäläiset upseerit tulkitsivat tekstin niin, että Kianto viestitti viholliselle, että viereinen saari oli miehittämätön. Siitä tiedosta olisi ollut viholliselle siinä tilanteessa paljon hyötyä. Tekoa pidettiin sotapetoksena, jonka seurauksena maanpetturi olisi ammuttu tavattaessa. Onneksi tapaus ehti oikeuteen vasta rauhan tultua ja kirjailija selvisi lyhyellä linnareissulla.
Vaikka Kianto oli ihmiseksikin törkeä, niin tällä hetkellä olen syvän liikutuksen vallassa ja olen sitä mieltä, ettei hän ollut kuitenkaan läpeensä paha tosikkoihminen, sillä nyt tajuan, että Tiu tau tilhi- laulun viimeisessä säkeessä on paljon lämmintä huumoria, kun pikku Inkeri laulaa tilhelle, että:
"Onko sulla kylmä? Älä lennä poikkeen. Minä haen vanttuut, turkinkin tuon. "
Lopuksi hiljennymme kuuntelemaan teemaan liittyvää musaa:
https://www.youtube.com/watch?v=UmmIoo1_umU
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti