lauantai 31. elokuuta 2024

Urheilusavuke

Nähtäväksi jää, suostunko seuraamaan tänään Suomi-Ruotsi-maaottelua, koska kansallinen nöyryytyshän siitä on tilastojen valossa tulossa. Tosin välillä suomalaisetkin voivat yllättää myönteisesti, kuten tapahtui eilen, kun 630.000 asukkaan Helsinki kohtasi kotikentällään jalkapalloilun merkeissä Fär-saarten toiseksi suurimman "kaupungin" Klaksvikin, joka on pikemminkin 4.600 asukkaan kalastajakylä.

Färsaarelaiset johtivat ottelua lisäajalle asti, mutta koska vastustajan joukkue koostui pääasiassa jalkapalloa vapaa-aikanaan harrastavista koviin otteisiin tottuneista turskanpyytäjistä, ajettiin pelin toisella puoliajalla yksi joukkueen pelaajista väkivaltaisuuden vuoksi kentältä ja niinpä helsinkiläiset onnistuivat lisäajalla tasoittamaan ja tekemään vieläpä voittomaalinkin. Suuri oli riemu helsinkiläisten keskuudessa ja urheiluruutukin hehkutti suomalaisvoittoa ilman ironian häivääkään.

Tietysti Suomi menestyisi kilpaurheilussa paremmin, jos valtio panostaisi rahaa moiseen, mutta jos verorahat eivät riitä edes terveyskeskusten pyörittämiseen, niin itsekin kannatan sitä, että valtionvaroja käytetään mieluummin kansanterveyteen.

Urheilujärjestöjen tulisi kehittää omaa varainhankintaa ja oppia voi ottaa historiasta. Nimittäin 1920-luvulla Suomi oli pienuudestaan huolimatta yksi maailman parhaista urheilumaista ja silloin huippu-urheilua tuettiin esimerkiksi myymällä Hannes-urheilusavukkeita, kuten kirjakauppa Rosebudissa kaupiteltava jääkaappimagneettikin todistaa.

Muuten nyrkkeilijä Tony Halme-vainaa kierteli viime vuosituhannella tv-ohjelmassaan Helsingin katuja ja kaupitteli vastaantulijoille irtotupakoita nuorisourheilun tukemiseksi eikä kukaan pysäytetty tohtinut kieltäytyä tukemasta nuorisourheilua.


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti