torstai 1. elokuuta 2024

Alikersantti Kärkkäinen

Tuo eilen mainitsemani Rukajärventie-elokuva pohjautuu Antti Tuurin Rukajärvi-kirjasarjaan. Rukajärvestä kirjoittaessaan Tuuri haastatteli mukana olleita sotilaita ja uskon hänen kirjojensa perustuvan tositapahtumiin.

Elokuvaversiossa on sitten asioita dramatisoitu. Filmin yksi järkyttävimmistä kohtauksesta on se, kun alikersantti Unto Saarinen ammutaan lähes seulaksi eräällä sillalla, jonka jälkeen hän putoaa jokeen ja melkein hukkuu. Hän kuitenkin pelastuu elämälle ja kertoo nähneensä veden alla Jumalan.

Todellisuudessa Unto Saarinen oli körttiläinen ja sen vuoksi kuolemaa pelkäämätön, mutta ihmisen armollisuutta myös vihollista kohtaan korostava alikersantti Juho Kärkkäinen, joka todellisuudessa haavoittui peräti kahdeksasta konekiväärin luodista, mutta pelastui ehkä sen vuoksi, että kylmä jokivesi tyrehdytti veren vuodon.

Olen kotoisin Kärkkäälän kylältä, joka on saanut nimensä Kärkkäisistä, mutta Juho Kärkkäinen ei ollut Kärkkäälän poikia, vaan kiuruvetinen isäntämies. Sen sijaan elokuvassa häntä esittänyt Taisto Reimaluodon isä on Kärkkäälän Sikasia; tosin hänen äitinsä on Pieksämäeltä.

Näyttelijä Taisto Reimaluodon olemus tuo mieleeni elokuvaohjaaja Edvin Laineen eikä ihme, sillä alun perin Laine oli sukunimeltään Bovellan ja Bovellan oli omaa sukuaan myös Reimaluodon mummo. Bovellanit ovat pakolaisina Suomeen 1700-luvulla tulleita Ranskan hugenotteja. Hugenotit olivat protestantteja, joita katolisessa Ranskassa vainottiin aikoinaan.

Bovellaan oli alun perin sukunimeltään myös Kiuruvedellä syntynyt Onni Palaste, joka muistetaan hyvänä kilpahiihtäjänä, mutta varsinkin siitä, että hänen vuonna 1967 ilmestynyt Rukajärven sissit lienee maailman ensimmäinen kaukopartioromaani. Sen jälkeen samasta aiheesta on ilmestynyt muutama sata teosta. Muualla maailmassa kaukopartiokirjallisuutta ei esiinny.

Lopuksi kuuntelemme, mitä Rukajärventien pyöräilijöitä johtanut luutnantti Pertti Perttuli kertoo Rukajärventien tapahtumista: https://www.google.com/search?client=firefox-b-e&q=pertti+perttuli%2C+youtube#fpstate=ive&vld=cid:7b4ae69e,vid:BRWgXhYD9Pc,st:0

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti