keskiviikko 28. elokuuta 2024

Maailman vahvin mummo

Kuopion Taiteiden yössä vierailin myös kaupungin taidemuseossa ja niin hämmästyttävää kuin se onkin, niin sielläkin törmäsin Kuopion rikkaaseen jalkapallohistoriaan. Nimittäin Kerttu Horilan riemastuttava keraaminen työ nimeltään Maailman vahvin mummo toi mieleeni erään hyvin tunnetun kuopiolaisen jalkapalloilijan kasvon piirteet.
 
Hämmästyttävän elävän näköinen on tuo savesta poltettu maailman vahvin mummo ja mummon vaatteetkin ovat varmaankin keramiikkaa, vaikka ne ihan aidoilta vaatteilta näyttävätkin.
 
Olen sitä mieltä, että Horilan veistos olisi saatava Kuopion torille Veljmies-patsaan viereen enkä pitäisi kulttuuripoliittisena skandaalina, vaikka se korvaisi Veljmiehen, joka patsas on osoitus Suonenjoella syntyneen kuvanveistäjä Heikki Konttisen huumorintajusta.
 
Veljmies lienee maailman rumin taideteos ja siihen taiteilija on uskoakseni tietoisesti pyrkinytkin. Savon Sanomien mukaan lääketieteen professori Martti Hämäläinen on keksinyt selityksen tämän savolaisnuorukaisen erikoiselle ulkomuodolle. 
 
Hämäläisen mukaan taiteilijan mallina on ollut sairas lapsi. Diagnoosina on myksödeema eli limapöhötauti, joka on peittänyt hänen lihastensa kauneuden turvotuksen alle ja painanut pojan kasvoihin idiotismiin viittaavan piirteen. Tämä on helpottava tieto, sillä olin kuvitellut, että Veljmiehellä olisi pyritty ilmentämään tyypillistä savolaisnuorukaista.

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti