torstai 29. elokuuta 2024

Maria Pariisilainen

 

Kuopion taiteiden yössä minuun teki suuren vaikutuksen Maailman vahvimman mummon lisäksi Ortodoksimuseo Riisassa näkemäni Maria Pariisilaista esittävä ikoni ja varsinkin siinä oleva teksti, jonka sanoman kätkin sydämeeni tutkiakseni sitä myöhemmin tarkemmin. Teksti on seuraava:

"Herra älä muista vain hyviä ihmisiä, vaan muista myös pahoja. Äläkä muista vain niitä kärsimyksiä, joita he ovat aiheuttaneet meille, vaan muista myös hedelmiä, joita olemme kantaneet niiden kärsimysten ansiosta: Toveruutta, nöyryyttä, rohkeutta. 
 
Muista sydämen suuruutta, joka kasvoi niistä. Ja kun astumme tuomioistuimesi eteen, anna kaikkien hedelmien, joita olemme kantaneet, koitua heidän anteeksiantamuksekseen. Aamen"
 
Minulle on kerrottu, että Maria Pariisilainen oli köyhien, rikollisten, narkomaanien, juoppojen ja pakolaisten ystävä. Hän toimi periaatteidensa mukaisesti sodan aikana Ranskan vastarintaliikkeessä. Natsimiehityksen aikana hän lähetti ruoka-apua vangeille ja auttoi juutalaisia pois maasta ja piilotti heitä kotiinsa. 
 
Turhaan eivät ole Maria Pariisilaisen ikonissa keskitysleirin piikkilangat, koska hän kuoli Ravensbrückin keskitysleirillä maaliskuussa 1945.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti