sunnuntai 25. elokuuta 2024

Pohjanpalot

Kups johtaa tällä hetkellä Veikkausliigaa, vaikka maalinteko on ollut joukkueelle vaikeaa. Keskikenttää lyhytkasvuiset savolaisnuorukaiset yleensä hallitsevat, mutta fyysisyys ei riitä maalin edessä. Jotain olisi siis keksittävä ja minäpä luulen keksineeni.

Nimittäin maamme toiseksi paras maalinsylkijä Joel Pohjanpalo on melkein Kupsin miehiä, joten hänet voisi saada ostettua kuopiolaisten kärkimieheksi Keski-Euroopan rahakentiltä. Hänen isovaarinsa Ilmari Pohjanpalo oli Kupsin perustajajäsen. Hän oli urallaan menestynyt upseeri, joka kuitenkin 1920-luvulla siirtyi Kuopion poliisimestariksi.

Ilmari Pohjanpalo oli Saksassa koulutettuja jääkäreitä, joka kunnostautui Saksassa niin, että hän oli toinen niistä kahdesta jääkäristä, jotka Saksa palkitsi rautaristillä sotakentillä kunnostautumisesta. Jääkäreitähän oli lähes kaksi tuhatta.

Sisällissodassa Pohjanpalo toimi komppanian päällikkönä Hans Kalmin pataljoonassa, joka kunnostautui varsinkin Kuhmoisten tapahtumissa. Pohjanpalo oli tavallaan maamme ensimmäinen kaukopartiojohtaja, sillä hänen suksilla liikkunut komppaniansa teki uskaliaita koukkauksia syvälle punaisten selustaan. Iso osa komppanian miehistä oli Ähtärin Tuomarniemen metsänvartijakoulun opiskelijoita, jotka olivat erittäin maastokelpoisia.

Tunnetuin Pohjanpalon komppanian operaatioista oli isku Kuhmoisten Harmoilan kylän sotasairaalaan, jonka potilaat ammuttiin sänkyihin ja myös sairaanhoitajattaret surmattiin lukuun ottamatta kahta, jotka osasivat puhua ruotsia. Tämä asia olisi syytä kertoa kaikille pakkoruotsia vastustaville.

Harmoisten kylällä ammuttiin myös rouvani sukulaismies sillä perusteella, että hän oli kylän työväenyhdistyksen puheenjohtaja ja lisäksi hän oli lainannut torppansa sahaa punakaartilaisille. Myös hänen poikansa ammuttiin, koska ilmeisesti hänkin oli osallistunut sahan lainalle antamiseen. Sen verran oikeusvaltioperiaatetta jo silloin kunnioitettiin maassamme, että toinen poika jätettiin eloon, koska hän oli alaikäinen.

Tätä kirjoittaessani tuossa seinällä tikittää ikivanha seinäkello, joka oli uskoakseni harmoilaisen torpan seinällä todistamassa vuoden 1918 tapahtumia.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ilmari_Pohjanpalo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti