Kaiken kamaluuden keskellä jouduin päästämään selkäkeikkanaurun, kun sosialistisesta mediasta luin, että kun muut Pohjoismaat palasivat Pariisin kisoista muovikassit täynnä mitaleja, niin kuitenkaan ihan tuliaisitta ei Suomen, isiemme maan, joukkue palannut, sillä joukkueen johtajalla oli muovikassissaan 2 kartonkia röökiä, 2 litraa aperatiiveja ja litra teräviä.
Huonosti siis meni meillä olympiakisoissa, joissa verrataan ihmisrotujen paremmuutta ja yhteiskuntien suorituskykyjä. Itse kuitenkin uskon, että jos rehti Lapin mies Kari-Pekka Kyrö saisi täydet valtuudet uudistaa maamme huippu-urheilujärjestelmä, niin neljässä kuukaudessa Suomi nousisi urheilumenestyksessä naapurimaidensa tasolle. Tuo neljä kuukautta on sama aika, jossa SMP, jonka vaalimainos joissain vaaleissa muistaakseni oli " Neljä kirjainta, joihin voi luottaa", lupasi poistaa maastamme työttömyyden.
Tässä yhteydessä en malta olla muistuttamatta, että kaikesta huolimatta suomalaiset ovat maailman onnellisen kansa. Onnellisuutemme johtuu siitä, että meillä ihmisten elämän odotukset eivät ole ristiriidassa reaalitodellisuuden kanssa. Tämän asian oivalsi aikoinaan loistavasti Gösta Sundqvist, joka runoili, että "eihän elämä paljoa antanut, sateenkaari päättyi nakkikioskille".
Sen sijaan ranskalaiset ovat erittäin onnetonta ja tyytymätöntä kansaa, jota todistaa myös olympialaisten päättäjäisissä kuultu musiikkiesitys Sous le ciel de Paris, joka meillä tunnetaan nimellä Pariisin taivaan alla. Sen on ainakin painija-laulaja Eino Grön levyttänyt suomeksi. Sous le ciel de Paris synnyttää helposti sen väärän näkemyksen, että elämä on helppoa ja kivaa. Jos Suomessa vielä joskus järjestetään olympialaiset, niin ne kisat päätetään yhdessä laulettuun Peltoniemen Hintriikan surumarssiin, jonka tahdissa Suomi on marssinut maailman onnellisimmaksi kansaksi.
Verratkaapa näitä erilaisia kansanluonteita heijastavia biisejä:
https://www.youtube.com/watch?v=SC06NyI6KKU
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti