perjantai 1. syyskuuta 2023

Suomi - rikas Länsimaa

Sen jälkeen, kun olen menettänyt omien raha-asioitteni hallinnan, olen siirtynyt pohtimaan meidän suomalaisten yhteisten raha-asioiden hoitamista. Aamu-tv:ssä joukko hyvin viisaita ihmisiä oli kokoontunut keskustelemaan maamme talouden tilasta ja huonoksi sen totesivat. Valtion velka sen kun vain kasvaa ja korot nousevat.

Minä vanhana jänkkääjänä olisin ollut asiasta eri mieltä. Valtion velka kyllä vaikuttaa jonkin verran kasvavan numeroiden valossa, mutta kun ottaa huomioon inflaation, joka on kolmen viime vuoden aikana huonontanut rahan arvoa noin 20 %, niin eipä valtion velan reaalimäärä ole noussut ainakaan hirmuisesti, mikäli yhtään on luottaminen Pilliklubi-askini kanteen. Asukasta kohden velkaa oli heinäkuun lopussa 27 029 euroa ja suursodan vuoksi sitä tullaan luultavasti ottamaan ensi vuonna 1600 euroa lisää asukasta kohti.

Inflaatio oli viime vuonna 7,1 % ja niinpä päässä laskettuna valtion velkojen reaaliarvo laskee saman verran. Luulen, että suursota jatkuu vielä 2-3 vuotta, koska yleensä maailmansodat kestävät 4-5 vuotta ja luulen, että rahan arvo tulee laskemaan samalla tavalla kuin viime vuosisadan kahden suursodan seurauksena, joten valtion velka ei tässä katastrofissa ole se suurin ongelma.

Aamu-tv:n viisailta jäi huomioimatta korkojen nousua kauhistellessaan se seikka, että Suomen julkisella sektorilla on enemmän talletuksia kuin velkaa. Eläkerahastoissa on tällä hetkellä varoja 243 miljardia euroa eli noin 45.000 euroa jokaista suomalaista kohti. Valtion velkojen korko on 2-3 %, mutta eläkerahastojen tuotto on enemmän eli keskimäärin 4 % ja korkojen nousun myötä tuotot todennäköisesti kasvavat.

Yhteenvetona toteaisin, että Suomi on keskimääräistä vakavaraisempi Länsimaa, mutta meidän suuri ongelmamme on se, että olemme Ruotsin ja Norjan naapureita, jotka ovat Suomen euroon siirtymisen jälkeen jättäneet meitä elintasokilpailussa noin 20 %, koska ovat syyllistyneet epäurheilijamaiseen valuuttakeinotteluun kruunujensa arvoilla.

Mutta kyllä minua harmittaa Norjan urheilumenestyksen vuoksi myös sen rikkaus. Maan öljyrahastossa on varoja jo 239.000 euroa jokaista kansalaista kohti ja suursota vain paisuttaa rahatulvaa. Hyvin on Norja asiansa hoitanut, vaikka se onkin öljymaaksi aika köyhä, sillä esimerkiksi Venezuelassa on öljyä 70 kertaa Norjaa enemmän, mutta ihan samalla tasolla siellä ei ole kansan hyvinvointia osattu järjestää.

Lisätietoa Norjan rikkaudesta löytyy tästä: https://yle.fi/a/74-20037307

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti