sunnuntai 3. syyskuuta 2023

Torni

Mielenkiintoinen oli eilen tv:stä katsomani Arvo Tuomisen dokumentti hotelli Tornista, jolla hotellilla on ollut huomattava merkitys maamme ja jopa koko maailman historiassa. Jos nyt oikein hakemalla hakee ohjelmasta puutteita, niin pidän sellaisena, ettei siinä mainittu sitä, että myös  presidentti Kennedyn murhaaja on yöpynyt hotellissa.


Tuleva presidentin murhaaja yöpyi Tornin huoneessa, jonka numero on nykyään 308. Tämä huone merkittiin kuitenkin vielä numerolla 309 lokakuussa 1959, jolloin aika huonona ampujana tunnettu entinen merijalkaväensotilas Lee Harvey Oswald siellä yöpyi. Kahden yön jälkeen hän tosin muutti hotelli Klaus Kurkeen huoneeseen 607. Klaus Kurki oli siihen aikaan jostain syystä neuvostoliittolaisten matkailijoiden suosiossa.  

Lee Harvey Oswald oli USA:ssa passia hakiessaan kertonut tarkoituksenaan olevan alkaa opiskelemaan Turun Yliopistossa. Sinne mies ei jostain syystä Helsingistä jatkanutkaan, vaan hän sai hämmästyttävän nopeasti, eli kahdessa päivässä, viisumin Neuvostoliittoon, jonne hän sitten matkustikin ja halusi maan kansalaisuuden. Mies ei kovin pitkään hyvässä itäisessä naapurissamme viihtynyt, vaan palasi takaisin kotimaahansa ja loppu onkin sitten historiaa. Jotenkin Oswald ei ainakaan minusta vaikuta ihan rehelliseltä mieheltä.

Minä, joka harrastan Kennedyn murhan selvittämistä, olen kerran tutkimustarkoituksessa yöpynyt Tornissa samassa huoneessa kuin Oswald.  Huoneessa ei ollut pronssilaattaa tapauksen muistoksi, vaikka en näe yhtään kappaletta syitä sille, etteikö sellainen muisto olisi aiheellinen. Se saattaisi houkutella uusia matkailijavirtoja Torniin. Huomautin havaitsemastani puutteesta hotellin vastaanotossa, jossa henkilökunta oli täysin tietämätön siitä, että Oswaldkin oli kunnioittanut hotellia läsnäolollaan.

En huoneessa numero 308 suorittamissani tutkimuksissa keksinyt mitään johtolankaa, joka saattaisi edesauttaa lopullisen totuuden selvittämistä Kennedyn murhasta. Hylsyjä tai muuta sellaista ei löytynyt.

Tässä yhteydessä en malta olla kertomatta, että eräs luotettava virkamies on minulle luottamuksellisesti kertonut, että Mikkelin pamauksen jälkeen löytyi Mikkelin lääninhallituksen rakennuksen eräästä työhuoneesta kiväärin hylsy enkä ole löytänyt tietoa, että sitä seikkaa olisi ollenkaan otettu huomioon pamauksen syitä tutkittaessa. Kiväärin laukauksen ääni saattoi hukkua auton räjähtämisen ääniin.

Ohjelman hotelli Tornista voi katsoa tästä : https://areena.yle.fi/1-298266


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti