tiistai 12. syyskuuta 2023

Leskis-Väiski

Aiemmin olen kertonut rattijuoppouteen liittyvässä jutussani, että suurin maamme työläisurheilun historian sankari on Tapio Rautavaara, jonka viihdetaiteilijan ura ei päättynyt rattikäryyn ja toiseksi suurin Voitto Hellsten, jonka kansanedustajan ura päättyi rattikäryyn.

Suuri työläisurheilun sankari oli myös merkittävä yhteiskunnallinen toimihenkilö Väinö Leskinen, joka voitti työläisolympialaisissa uinnissa kultaa ja jolla taitaa yhä olla Kaisaniemen tjms:n niemen ympäriuinnin ennätys.

Tässä yhteydessä on syytä huomioida, että Väinö Leskisen poliittinen ura ei tyssännyt edes kahteen rattijuopumus tuomioon, jossa toisessa tapauksessa jopa pikkulapsi menetti henkensä, vaan mies onnistui kipuamaan myöhemmin ulkoministeriksi asti. Tosin pohjimmiltaan herkkä Leskinen otti tapaukset hyvin raskaasti. Yrjö Kallisen muisteluiden mukaan Leskinen yllätettiin joskus jopa polviltaan papin edestä syntejään katumasta.

Rattijuoppoudet eivät katkaisseet Leskisen poliittista uraa, sillä hänen tukijansa löytyivät sodan jälkeen entisistä Helsingin työläiskaupunginosien ns. Ässärykmentin rintamamiehistä, jotka muistivat arvostetun komppanianpäällikkönsä eivätkä he olleet mitään pyhäkoulupoikia. Talvisodan alla Ässärykmentin miehille uskallettiin jakaa kovat patruunat vasta ihan viime tipassa, koska täyttä varmuutta ei ollut siitä, mihin suuntaan nämä alkavat ampua.

Sen sijaan Leskisen täydellisen ulkopoliittisen käännöksen myötä 1960-luvulla entiset tukijat hylkäsivät hänet. Asialla ei kuitenkaan ollut suurta merkitystä, koska uuden ulkopoliittisen ajattelun omaksunut Leskinen sai yhden uuden vaikutusvaltaisen tukijan eli presidentti Kekkosen ja se tuki riitti pitkälle.

Entinen radiojohtaja Aarre Elo kertoo muistelmissaan, miten maalisvaalien iltana 1970 keskustapuoluelainen presidentti Kekkonen saapui ystävänsä demari Väinö Leskisen kanssa saunomaan ja seuraamaan vaalitulosten laskentaa yleisradion saunaan. Miehet olivat kavereita eräistä poliittisista eroista huolimatta, sillä heitä yhdistivät samankaltaiset harrastukset eli viina ja naiset.

Tuloslaskennan aikana selvisi, että Leskinen putosi eduskunnasta. Tämä sai Väiskin purskahtamaan itkuun. Reiluna kaverina tasavallan presidentti kuitenkin yritti saada itkun loppumaan lupaamalla ystävälleen tulevan ulkoministerin paikan. Lupaus piti, vaikka muuten moni asia saattoi seuraavana aamuna olla unohduksissa.

Tässä kunnianloukkauksen rajoja hipovaa lisätietoa Leskis-Väiskistä:
https://hikipedia.info/wiki/V%C3%A4in%C3%B6_Leskinen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti