sunnuntai 17. syyskuuta 2023

Kuolleet lehdet

Käytiin katsomassa Kuolleet lehdet ja olen nyt huolissani menttaalihygieniastani, koska vuodenaikaan sopivasti Syyspihlajan alla -kappale on soinut herkeämättä jo toista päivää mielessäni. Muistelen, että Päätalon Kassu jouduttiin viemään väkisin Hatanpään mielitautiparantolaan sen jälkeen, kun hänen mielessään alkoi herkeämättä soimaan Lasihelmi -kappale.

Kuolleet lehdet - elokuvan taiteelliset ansiot ovat eittämättömät ja niin vakuuttavat, että pelkään sen voittavan yhtä ylivoimaisesti lukemin 3 - 0 Amerikassa Oscar-gaalan kuin Suomen tennismaajoukkue voitti eilen Pohjois-Amerikan Yhdysvaltojen vastaavan yhdistelmän.

Pelkään Suomen Oscar-voittoa sen vuoksi, että epäilen sen romuttavan muun maailman uskon siihen, että Suomessa asuu maailman onnellisin kansa. Kuolleet lehdet -elokuvassa ei nähdä yhtään hymyilevää ihmistä ja muutenkin koko filmi esittää pelkää kärsimystä.

Ulkomaalaiset eivät ehkä voi ymmärtää sitä, että syvähenkinen suomalainen on sitä onnellisempi, mitä enemmän hän kärsii, koska syvähenkinen suomalainen tietää, että kohta tulee onneksi kuolema, joka tulee olemaan kaiken kärsimyksen jälkeen suuri helpotus eikä sitä siis tarvitse yhtään pelätä, kuten muualla maailmassa tapahtuu.

Pelkään myös, että tuleva Oscar-voitto vääristää ulkomaalaisten käsitystä suomalaisista myös sikäli, että Kuolleissa lehdissä kansa röyhyyttää koko ajan tupakkaa ja tupakan savu leijailee kaikkialla. Itse jouduin pitkään miettimään, että löysin tuttavapiiristäni tupakoitsijan. Sen lisäksi, että suomalaiset ovat tutkimusten mukaan maailman onnellisin kansa, niin epäilen suomalaisten olevan myös maailman vähiten tupakoiva kansa. Elokuvaohjaaja Kaurismäkikään ei nykyään polta. Niinpä, jos hän vielä jatkossa harrastaa elokuvien tekoa, niin niissä esiintyjien olisi hyvä polttaa muodikkaita sähkösavukkeita.

Joku asiatuntematon saattaa elokuvan loppuhetkillä ihmetellä sitä, että Ansa yrittää herättää Holapan koomasta kertomalla, että Suomi on lähdössä jalkapallon mm-kisoissa selvänä voittajasuosikkina loppuotteluun Brasiliaa vastaan. Kohtauksen selityksenä on se, että miespääosan esittäjä Jussi Vatanen on erittäin innokas jalkapallomies ja ainakin hän joskus pelasi Iisalmen Pallokerhon riveissä ja muistelen, että hän olisi ollut jopa Kuopion Palloseuran junioreissa. Vatanen on Sukevan poikia ja epäilen hänen olevan alun perin kuitenkin sikäläisen jalkapalloseuran kasvatteja - luulen seuran nimen olleen Sukevan Kuokkaveikot, koska kylällä sijaitsee maankuulu suovankila.

Lopuksi hiljennymme kuuntelemaan hiekkapuhaltaja Holapan kaverin Huotarin esittämää Syyspihlajan alla kappaletta, jossa esityksessä syvä tunne korvaa täysin puuttuvan taiteellisuuden. Holapassa olisi eittämättä ainesta tangokuninkaaksi. https://www.youtube.com/watch?v=O_VRr7PTBHs

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti