sunnuntai 24. syyskuuta 2023

Pessinen

Kovia ukkoja olivat nuo vanhan kansan ukot, vaikka eivät olleet kuntosaleista kuulleetkaan. Mummoni veli, joka vielä yli 80-vuotiaana suunnitteli karhun kaatoa, kertoi jossain sivulauseessaan asiaa mitenkään korostamatta kantaneensa nuorenamiehenä olkapäällään 80-kiloisen jyväsäkin Satulamäestä lähes kilometrin päähän kotiinsa Kuoppalaan.

Itse, joka olen viisikymmentä vuotta harrastanut voimanostoa ja joka vieläkin sijoittuisin voimanoston mm-kisoissa pisteille sarjassa naiset alle 42 kiloa, tuskin olisin saanut edes parhaassa miehuudessani nostettua moista säkkiä edes ilmaan.

Tarina nostaa mieleeni kuningas metsurina tunnetun 175-senttisen ja 75-kiloisen Jaakko Pessisen, joka harrasti metsätöitä yli 50 vuotta, vaikkakin kävi välillä armeija-aikaan sissikomppaniassa lepäilemässä ja jolla oli tapana vaihtaa Ladansa renkaat siten, että piteli autoa ilmassa toisella kädellä ja vaihtoi toisella kädellään renkaan.

Kerrotaan, että Pessinen voitti kirkkaasti voimamieskisassa harrastettavassa farmarikävelyssä, jossa lyijysalkkuja kannetaan mahdollisimman pitkä matka, voimamiesten maailmanmestaruudenkin voittaneen Janne Virtasen. Tässä lehti juttu Pessisestä ja Youtubesta löytyy videoita, jossa mies huvittelee autoja ja traktoreita kaatelemalla. https://www.iltalehti.fi/tyoelama/a/144768ee-6ccc-4b5a-a155-921783a2a5f5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti