lauantai 30. syyskuuta 2023

Ilmari Jauhiaasen teräksinen takavyö

 

Draamallisia ja hyvin elokuvannollisia asioita löytyy Lapuan patruunatehtaan historiasta, kun sitä vähänkin tonkii. Seuraavaa kaupunkiin liittyvää menestyselokuvaa, joka lienee sitten nimeltään Lapua 1976 osa 2, tehtäessä pitää huomioida myös olympiavoittaja Lauri Koskelan tarina, josta Lapuan Virkiän lupaava painija rock-tähti Heikki Salo on jo tehnytkin näytelmän Hämeenlinnan kaupunginteatteriin, joten hän voisi ohjata elokuvankin.
 
Koskelasta kertovan nNäytelmän nimenä oli Ilmari Jauhiaasen teräksinen takavyö ja pääroolissa oli Aki Hirvilahti. Heikki Salo on muuten painin erikoisasiantuntija, koska hän on viimeinen suomalaispainija, joka on voittanut Losin olympiapronssipainijan Jukka Rauhalan.
 
Lupaava työläispainijanuorukainen Lauri Koskela, joka oli koulukiusattu yksinhuoltaja siivooja-pyykkärin poika, pääsi heti kansakoulun jälkeen töihin Lapuan Patruunatehtaalla ja liittyi samalla ammattiyhdistykseen sekä maanalaiseen Suomen Kommunistiseen Puolueeseen, joka ei ehkä ollut siellä päin kovin tavallista. Tietooni ei ole kuitenkaan tullut, että kommunisti Koskelaa olisi epäilty patruunatehtaan johtajan myrkyttämisestä, josta aiemmin kerroin.
 
Wikipedia kertoo, "että vuonna 1930 Lauri Koskela joutui äärioikeistolaisen Lapuan liikkeen ahdistelemaksi, mikä huipentui kesällä tapahtuneeseen kyyditykseen. Hänet siepattiin kotoaan ja kuljetettiin Alajärvelle, mutta Koskela selvisi tapauksesta ilman suurempia vammoja. Hän kertoi myöhemmin olleensa valmis lyömään kotiinsa tunkeutuneita fasisteja kirveellä, mutta malttaneen mielensä äitinsä pyynnöstä.
 
Yhtenä muiluttajana oli painin EM-mitalisti poliisi Arvi Pikkusaari, josta myöhemmin tuli Koskelan hyvä kaveri. Pohjalaisten kummallisuudesta todistanee se, että Arvi Pikkusaaren poika filosofian tohtori Jussi Pikkusaari perusti Suomen Humanistiliiton ja toimi pitkään sen puheenjohtajana. Hän on julkonut kirjan Työväenluokan ideologia: Demokraattinen ja reformistinen sosialismi.
Ilmari Jauhiaasen teräksisestä takavyöstä enemmän tietoa tässä: https://www.lapuansanomat.fi/uutiset/mies-on-lahtenyt-lapualta-mutta-lapua-ei-miehesta-6.1.62399.5c02717403

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti