maanantai 4. syyskuuta 2023

Souru

 

Tuo kuva, joka on napattu eilisellä Sisä-Savon perinneyhdistyksen matkalla Syvänniemeä esittävästä pienoismallista, todistaa sen, että aina kun Suomen ja Venäjän välit ovat olleet kunnossa, Itä-Suomella on mennyt hyvin. 
 
Kuvassa maamme ensimmäinen maantiemoottoriajoneuvo höyrytraktori Annikki on kuljettamassa rautamalmia ja sahatavaraa Karttulan Syvänniemellä vuonna 1871. Harmi, etteivät kuvassa näy Syvänniemen katuvalot, jotka tosin eivät olleet maamme ensimmäiset, vaan vasta toiset, koska ensimmäiset katuvalot syttyivät Helsingissä.
 
Wikipedi kertoo, että "Sourun rautaruukki toimi nykyisin Kuopioon kuuluvan Karttulan pitäjän Sourun kylällä vuosina 1868–1908. Ruukki käytti raaka-aineenaan järvien pohjasta nostettua järvimalmia (limoniittia).
 

 
Ruukin perustivat 1868 venäläiset aatelismiehet Samjannikov ja Poletika. Ruukin valmistama takkirauta toimitettiin Pietariin Nevan konepajalle, joka valmisti sotalaivoja ja höyryvetureita. Sourun ruukki työllisti enimmillään vuonna 1896 noin 200 työntekijää. Raudan tuotanto oli suurimmillaan 1880-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa. Ruukki oli tunnettu pitkistä masuunin käyttöjaksoista eli puhalluksista. Ruukin voimanlähteenä oli 45 hevosvoiman höyrykone."
 
Vielä 1870-luvulla järvien rautamalmin jalostaminen oli neljä kertaa halvempaa kuin raudan valmistaminen vuorimalmista, mutta sitten Nobel keksi dynamiitin ja Sourun rautaruukki lopetti toimintansa. Nyt kun maailmalla suositaan ympäristöystävällistä vihreää terästä, kannattaisi järvimalmin nostaminen käynnistää uudelleen. Järvimalmi on kaiken lisäksi uusiutuva luonnonvara, sillä rautapitoinen järvivesi saostuu itsestään järvien pohjaan ja sitä voi nostaa noin 20 vuoden välein.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti