Monni

 

Kymmenisen vuotta sitten eräällä Uukuniemi -seuran matkalla eräs mukana ollut, jonka nimen päälle en nyt enää millään pääse, esitteli kuvaa, jossa hänen 187-senttinen uukuniemeläinen isänsä roikottaa Soutjärvestä pitkälläsiimalla pyydettyä monnia, joka painoi 35 kiloa ja kuvasta päätellen pituutta sille oli siunaantunut pitkästi kolmatta metriä.

 

Mauno Soikkasen kirja Sotilaamme erämiehinä Itä-Karjalassa varmistaa, ettei kyse ole pelkästään kalajutusta. Kirjan mukaan mukana ollut haavi ei ollut riittänyt, vaan kala tainnutettiin Parabellumilla. Tosin uukuniemeläisen tarinan mukaan Parabellumikaan ei riittänyt, vaan oli turvauduttava konepistooliin. Otuksen kipsijäljennös on nykyään nähtävillä Helsingissä eläinmuseolla.

 

Uukuniemen miehen pyytämä monni ei ole kuitenkaan Suomen suurin, vaan 1800 -luvun puolella Lammilta saatiin peräti 42 -kiloinen yksilö. Se on ikuistanut itsensä urheiluseura Lammin Säkiän nimeen. Säkiä tarkoittaa siellä päin monnia.

 

Mutta Savossa, jossa yleensä kaikki on maailman suurinta, pannaan tässäkin paremmaksi. Sata vuotta sitten Kuopion seudulla puhuttiin, ettei Kallaveden Haminanlahdella hukkuneita kannata etsiä, koska siellä asusti monisatakiloinen monni. Miehet eivät niihin aikoihin tiettävästi uskaltaneet saunan jälkeen uida Kallavedessä muuten kuin selällään.

 

Ilmaston kylmeneminen on nyt hävittänyt alkuperäiset monnit, mutta kasvihuoneilmiön myötä niitä taas kannattaisi istuttaa ihmisten kauhuksi ja kalamiesten iloksi. Tietääkseni nykyään lähimmät luonnonvaraiset monnit uiskentelevat ihan rajan takana Suojärven suunnalla Suojoessa ja ennen haaveilin, että kävisin siellä niitä pyytämässä, mutta eipä sekään taida tässä elämässä enää onnistua kiitos Putinin älyttömän sodan. 

 

Monnin kalastushaaveen minussa synnytti aikoinaan Olof Enckellin kirja Rajan vartio - Jalkamatkoja Raja-Karjalassa. Teos julkaistiin juuri Talvisodan alla, kirjan painoasu on upea ja kuvat parempia, mitä nykyajan painotuotteissa. Enckellin teos oli varmaankin kallis tilaustyö, jonka avulla yritettiin vakuuttaa kansaamme siitä, että ollos huoleton, poikas valveil on.

 

Kirjasta paljastuu yllättäviä asioita, mm. että vielä kesällä 1938 Itä-Karjalassa vielä poltettiin kaskia, jossain kylissä meloskeltiin yksipuisilla ruuhilla, kuin kivikaudella ikään ja tauteja parannettiin loitsuilla. Mutta rajavartijat olivat hyviä ja kovakuntoisia miehiä, kuten varmaan olivatkin.

 

Vähän herraspojan oloinen Olof joutui erämaavaelluksilla koville. Kerran jopa niin ihkatiukalle, ettei auttanut muu, kuin keskellä öistä erämaata kaivaa repun taskusta heroiinipulveria ja ottaa kunnon tömskyt. Sen jälkeen loppumatka olikin pelkkää juhlaa. Siihen aikaan olivat käytössä sellaiset dropit, että niillä pantiin ruumiitkin hiihtämään, kuten eräs suurhiihtäjämme muisteli.

 

Olof-herran monninkalastuksesta vielä sen verran, että kaksi pientä tuli, tosin muutamaa pitkänsiiman koukkua ei miesvoimin saatu ylös ja paluumatkasta vastaan ajelehti katkennut tapsi suussaan kolmikiloinen hauki, joka oli raadeltu tuntemattomaksi jääneen otuksen suurilla hampailla.

 

Muuten tietääkö joku, kuka on tuo jättimonnia kannatteleva Uukuniemen 187-senttinen mies? Pitäjän rikkain mies, eli sätkäkoneen keksijä Jalmari Ahokas, oli juuri tuon mittainen, muuta hän se ei taida kuitenkaan olla?

 

Alla oleva kuva on SA-kuva-arkistosta.