lauantai 16. syyskuuta 2023

Reinikainen

Tuo eilen mainitsemani everstiluutnantti S. O. Lindgrenin haulikon kanssa suorittama laiton uhkaus palautti mieleeni Heinolan, jossa asuin 16 vuotta ja jossa kokemukseni mukaan monet, varsinkin vanhemmat poliisit, olivat hyvin tehtäviensä tasolla.

Siitä hyvä esimerkki oli erään vanhan evp. vääpelin saama kohtelu kaupungin poliisilaitoksella. Vääpeli harrasti eläkepäiviensä ratoksi omenien kasvattamista ja häntä alkoivat harmittamaan pikkupojat, jotka kävivät varkaissa hänen tiluksillaan, jonka vuoksi hän tehosti puidensa vartiointia. Niinpä hän sitten kerran onnistuikin Mauser-pistoolillaan uhaten ottamaan varkaat kiinni ja hän myös saatteli omenavarkaat Mauserinsa kanssa poliisilaitokselle.

Heinolan poliisit suhtautuivatkin tapaukseen asiaan kuuluvalla vakavuudella ja totesivatkin kyseessä olevan vakavan rikoksen. Vääpeli sai tapauksesta oikeudessa tuomion laittomasta uhkauksesta yms:sta, mutta pikkupoikien tuomio ei ole tullut tietooni.

Ja muudan pidätetty paljasti minulle seuraavan tapauksen. Hän oli opiskelemassa palopäällystöopistossa ja kerran Heinolan Rantapuistossa hänet yllätti ankara pakottava tarve ja hän joutui tyhjentämään rakkonsa puiston pusikossa. Paikalle eksyi kuitenkin uusi juuri paikkakunnalla muuttanut innokas nuori poliisi, joka otti rakkonsa tyhjentäjän kiinni.

Koska rakkonsa tyhjentäjä pelkäsi saavansa tapauksen johdosta potkut palopäällystöopistosta, muisti hän pidättäjälleen nimensä virheellisesti. Kun rikokseen syyllistynyt vietiin poliisilaitokselle, paljastui nuorelle poliisimiehelle teon koko karmeus. Ensiksi rakkonsa tyhjentäjä oli syyllistynyt ympäristörikokseen ja sen lisäksi vielä viranomaisen harhauttamiseen.

Nuori ja innokas poliisi kutsui sitten kokeneemman vanhemman konstaapelin paikalle ratkaisemaan visaista asiaa. Vanhempi konstaapeli kuunteli kertomuksen, mietti hetken ja totesi sitten painokkaasti pidätetylle tämän oikean nimen, jota en mainitse, mainiten : "Ja suksi sinä R-----nen v-----uun siitä".

Tapaus osoittaa sen, että myös viranomainen voi halutessaan noudattaa tervettä järkeä. Niinhän esimerkiksi konstaapeli Reinikainenkin pyrki tekemään. https://www.youtube.com/watch?v=inFsyYpZ4qk

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti