keskiviikko 12. heinäkuuta 2023

Tavio

Kerrassaan erinomaista julkisuutta näyttää varapääministeri Riikka Purra saaneen sivistyneen maailman lehdistössä pyssyfantasioistaan. Nähtäväksi jää laannuttaako Purran vilpitön anteeksipyyntö tapahtuneesta sivistyneessä maailmassa asian tiimoilla vellovan keskustelun. Muistanpa, että esimerkiksi Kanadassa pääministeri Justin Trudeau oli vähän aikaa sitten joutua eroamaan, koska paljastui, että hän oli opiskeluaikana jossain bileissä esiintynyt afroafrikkalaistaustaisena henkilönä, jota asiaa siellä pidettiin hyvin sivistymättömänä käytöksenä.

Toisaalta muistanpa, että nelikymppinen Urho Kekkonen kirjoitti sota-aikana, että ei Leningradissa kuole nälkään ihmisiä, vaan r---iä. Hän ei pyytänyt myöhemmin kirjoituksiaan edes anteeksi, mutta ihme kyllä hänestä ei tullut hävityn sodan jälkeen edes poliittista ruumista vaan presidentti; toisaalta hän kyllä osoitti myöhemmin teoillaan itänaapurille muuttaneensa käytöstään. Epäilen, että salaa mielessään hän ei ollut muuttanut näkemystään venäläisistä, mutta tunnusti realiteetit.

Nähtäväksi jää, muuttaako Riikka Purra Kekkosen tapaan toimintaansa ja lähteekö hän kohta vaikkapa pakolaisleireille värväämään lisää henkilökuntaa maamme sote-sektorille ja todistaa sillä tavalla muuttuneensa ihmisenä.

Luulen, että seuraava hallituskriisi tulee ihan pian, kunhan vanhojen juttujen tutkijat huomaavat ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavion kirjoituksen viime marraskuulta, jolloin silloinen perussuomalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tavio kirjoitti Eu-komissioin puheenjohtaja Ursula von der Leyenistä erittäin kriittisesti. Hän nimitti EU-johtajaa muun muassasaksalaiseksi globalistiksi”, joka onhurahtanut ilmastosekoiluun”.

"Villissä lännessä tällaiset Ursulat olisi potkittu ulos maasta kastettuna öljytynnyriin ja höyheniin" totesi Tavio ja muistutti tekstissään myös von der Leyenin roolista Maailman talousfoorumissa, joka on yksi suosituimmista äärioikeiston salaliittoteorioiden kohteista.

Eilen muuten ilmeinen englantilainen The Guardian, joka ei tietääkseni ole vihervasemmistolainen lehti, julkaisi etusivullaan jutun kuvien kanssa Ukrainan presidentti Zelenskyistä, Usa:n presidentti Bidenista ja Suomen valtiovarainministeri Riikka Purrasta. Harva on se suomalainen, joka on kyennyt pääsemään The Guardianin etusivulle. https://www.theguardian.com/world/2023/jul/11/finnish-far-right-finance-minister-riikka-purra-accused-of-racist-online-comments

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti