perjantai 28. heinäkuuta 2023

Mainio opastusvideo

Koska Ite-Aulis-kotimuseo ei sijaitse aivan pääteiden varsilla, kannattaa jokaisen museosta kiinnostuneen tallentaa kyseisen museon Face-ryhmästä löytyvä taiteilija Mauri Korhosen julkaisema ajo-opastevideo kotikoneelleen jo ensi kesää ajatellen. Itse, joka olen nykyisen maailmantilanteen johdosta hyvin synkkämielinen miehenpuoli, päästin pitkästä aikaa vallan selkäkeikkanaurun tätä mainiota ajo-opastevideota katsellessani.

Tässä yhteydessä en malta olla kertomatta, että kun Helsingin oppilaitosten jalkapallomestaruussarjan loppuottelussa syksyllä 1986 Taideteollisen korkeakoulun ja Teknisen korkeakoulun joukkueet kohtasivat, loisti ottelun päätyttyä valotaululla, jos sellainen sattui pallokentän laidalla olemaan, tulikirjaimin loppulukemat 4 - 0 taideopiskelijoiden hyväksi. Ottelun kaikki maalit teki Suonenjoen Pallon kasvatti Mauri Korhonen.

Urheilua seuraava suuri yleisö saattaa pitää boheemiuteen taipuvaisten taideopiskelijoiden voittoa yllätyksenä, mutta minä joka seuraan myös kulttuuria, en pidä lopputulemaa yllättävänä. Olen lukenut Seisemän veljestä-romaanin ja siinä kerrotaan, että kun Jukolan veljekset ja Toukolan pojat kohtasivat joukkotappelussa, riehui kentällä seipäänsä kanssa hurjimmin Lauri-poika, joka ei ollut veljeksistä fyysisin, mutta oli sen sijaan veljeksistä taiteellisesti lahjakkain ja joka pilkkarunon mukaan etupäässä metsäs hääri, katselevi puita vääri.

Aleksis Kivi oli huomannut sen, että taiteellisesti lahjakkaat yksilöt ovat monta kertaa hillittömiä ja jopa hurjuuteen taipuvaisia.

11.7.2023 julkaistun Mauri Korhosen hauskan videon voi yrittää löytää tästä linkistä https://www.facebook.com/groups/2182085038654485/?notif_id=1690538403609870&notif_t=group_r2j_approved&ref=notif

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti