maanantai 24. heinäkuuta 2023

Kotkanpojan lentoonlähtö

Luin vuosia sitten Suomen ilmavoimien perustamisesta kertovan Mikko Uolan kirjan Kotkanpojan lentoonlähtö, joka teos liittyy yllättäen myös Uukuniemen historiaan.

Kirjassa on perusteellisesti selostettu sitä, kuinka joukko venäläislentäjiä varasti talvella 1918 bolsevikeilta viisi lentokonetta ja toivat ne jännittävien vaiheiden jälkeen Suomen valkoiselle armeijalle Antreaan, jossa he olivat tulla ammutuiksi ajan tavan mukaan. Tapahtumasarja on sen verran mielenkiintoinen ja jännittävä, että siinä olisi ainesta romaaniksi ja elokuvaksikin.

Hyvällä syyllä Suomen ilmavoimien isänä voisi pitää viipurilaista Aleksandr Kraschenia, joka organisoi tapahtuman. Heti Suomeen saavuttuaan venäläislentäjät saivat suomalaiset nimet ja Krascenista tehtiin Aleksanteri Torikka. Torikka oli äitinsä puolelta suomalainen ja hän puhui suomea.

Sen ansiosta hän sai jäädä maahamme sisällissodan jälkeenkin, toisin kuin muut loikkarilentäjät, jotka joutuivat poistumaan maasta, vaikka olivat toimineet ansiokkaasti tehtävissään. He olivat sikäli erinomaisia lentäjiä, että he osasivat lentää, toisin kuin maahan tulleet ruotsalaislentäjät, joilta puuttui kyky pysyä ilmassa.

Täysin pyyteettä venäläispilotit eivät vaihtaneet puolta. He nimittäin vaativat jokaisesta toimittamastaan koneesta nykyrahassa 120.000 euroa eli 100.000 silloista markkaa ja lisäksi palkkaa heille piti maksaa nykyrahassa 3500 €, joka siihen aikaan oli huikea palkka.

Aleksanteri Torikan onni olisi ollut, jos hänetkin olisi karkotettu maastamme. Nimittäin välirauhan aikaan toukokuussa 1940 hän oli Uukuniemellä Suomen armeijan kapteenin ominaisuudessa valvomassa uuden rajan merkitsemistä, kun hänet kaapattiin itärajan yli ja vietiin Moskovaan, jossa hänet talvella 1941 ammuttiin. 23 vuotta aiemmin tapahtuneella lentokonevarkaudella saattoi olla vaikutusta kuolemantuomioon. https://www.koalakustannus.fi/p/kotkanpojan-lentoonlahto-suomen-ilmavoimien-varhaisvuodet-1918-1923-mikko-uola

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti