perjantai 7. heinäkuuta 2023

Neanderdalilaisuus

Pikkuisen minua mietityttää väestönvaihtoasioista vastaavan perussuomalaisen sisäministeri Mari Rantasen, entisen sosialidemokraatin, sosialistisessa mediassa vaalien alla julkaisema kannanotto, jonka mukaan: "Meidän ei pidä olla niin sinisilmäisiä, että pian emme ole sinisilmäisiä". 

 
Rantanen ei suostunut selittämään rotuoppiin ja väestönvaihtoteoriaan viittaavaa kirjoitustaan ainakaan asiasta kiinnostuneelle Iltalehden toimittajalle. Voi olla, että esimerkiksi valtaosin ruskeasilmäisten saksalaisten parissa saattaa herätä tarvetta lisäkysymyksille, jos tuo mielipide jostain syystä päätyy heidän tietoonsa.
 
Itseäni mietityttää varsinkin meidän vihreäsilmäiseen vähemmistöön kuuluvien asema tulevaisuuden Suomessa. Tiedän, että vihreäsilmäisyys periytyy neanderdalilaisilta esivanhemmiltani, mutta toivon, ettei sisäministeri Rantanen ja hänen aatetoverinsa kuitenkaan leimaa minua ali-ihmiseksi pelkästään neanderdalilaisen taustani vuoksi.
 
Vain 7 % ihmisistä on vihreäsilmäisiä, joten joukkovoimaa meillä vihreäsilmäisillä ei juurikaan ole toisin kuin ruskeasilmäisillä, joten jos vihreäsilmäisten vainot alkavat, minun lienee parasta paeta Islantiin, jossa vihreäsilmäiset ovat enemmistönä. 
 
https://fi.wikipedia.org/wiki/Mari_Rantanen_(poliitikko)?fbclid=IwAR2UVhDzsZaLDZNk14nacMvsjIizfejMWuQg3zqZ1S39V30_FKV8SnpQhsY

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti