sunnuntai 30. heinäkuuta 2023

Sianjalka

Sukututkimus on nykyään helppoa, kun internetin hakuohjelmaan voi naputella jonkun esi-isänsä nimen ja sanan "geni" ja niinpä itsekin pääsin muinaisissa esi-isissäni vuoteen 1385 asti. Huomasinpa matkan varrella, että muutama sukupolvi sitten yksi 32 silloisesta esivaareistani oli aiemmin kehumiani Suonenjoen lahjakkaita Jalkasia.

Tosin hän käytti myös sukunimeä Hänninen, joka vahvistaa kuulemaani kertomusta, jonka mukaan Jalkaset ovat aiempia Hännisiä. Aluksi tosin nämä Hänniset merkittiin kirkonkirjoihin nimellä Sianjalka.

Tämän nimen kerrotaan syntyneen siitä, että suku pitkillä kirkkomatkoillaan Suonteen pohjoisrannalta Pieksämäelle ottivat matkaevääkseen sian jalkoja, joka seikka herätti muun kirkkokansan huomiota, joka ymmärrettävää onkin.

Laulaja Kari Tapion vaari Ville oli vielä kirkonkirjoissa nimellä Sianjalka. Voi olla, ettei Kari Tapiosta olisi tullut maamme iskelmätaivaan kirkkainta tähteä nimellä Sianjalka. Toisaalta Per Erik Svinhufvudista tuli sukunimestään, joka tarkoittaa sikapäätä, huolimatta presidentti.

Tuo Ville Sianjalka liittyy maamme historian dramaattisiin vaiheisiin sikäli, että hän oli vuonna 1904 tsaarin armeijan asevelvollisena ilmeisesti jonkinlaisena turvamiehenä Senaatin rakennuksessa, kun rakkauselämässä pettynyt itsemurhaterroristi muistaakseni nimeltään Eugen Malmsten ampui silloisen kenraalikuvernöörin, joka oli muistaakseni nimeltään Sinebrychoff.
https://www.geni.com/people/Reetta-Jalkanen/6000000054696734840

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti