torstai 6. heinäkuuta 2023

Naisten ahdistelu

Muistanpa, miten eräässä parien vaalien takaisessa eduskuntavaalien suuressa vaalikeskustelussa yleisesti kauhisteltiin viinan kiroja ja sen kansallemme aiheuttamia miljardien vahinkoja. Ainoastaan Perussuomalaisten Timo Soini totesi vakaumuksen syvällä rintaäänellä, että kyllä työmies on pullonsa ansainnut. Niinpä sitten Perussuomalaiset saivatkin jytkyvoiton.

Nyt koko sivistynyt maailma kauhistelee sitä, miten tunnettu nuorten naisten vonkaaja Ville Rydman, jota sivistyspuolue Kokoomus ei huolinut edes eduskuntaryhmäänsä, valittiin Perussuomalaisten riveistä elinkeinoministeriksi. Tosin tietooni on saatettu, että eräät perussuomalaiset olisivat kylläkin halunneet hänet nuorisoministeriksi, joka ymmärrettävää onkin.

Luulen, että Ville Rydmanin nimitys oli Riikka Purralta ovela temppu perussuomalaisten kannatuksen lisäämiseksi, sillä hän on kyllä havainnut puolueensa kannatuksen olevan laskussa ja että oppositiopuolueet ovatkin ohittamassa kannatusmittauksissa hallituspuolueet. Epäilen, että kaikki ne maamme pari miljoonaa miestä, jotka ovat nuorten naisten vonkaamiseen syyllistyneet, saavat seuraavissa vaaleissa aikaan taas uuden jytkyn.

Epäilty ja tutkinnassa aiheettomaksi todettu elinkeinoministeri Ville Rydmanin kohuttu nuorten naisten ahdistelutapaus ei ole ainut nuorten naisten ahdistelutapaus, joka liittyy Rydmanien sukuun. Tosin toisessa nuorten naisten ahdistelutapauksessa suvun edustaja asettuu puolustamaan ahdisteltuja, joka oikein onkin.
 
Nimittäin Villen vaari säveltäjä Kari Rydman sävelsi aikoinaan kantaatin astetta vakavammasta nuorten naisten ahdistelutapauksesta. Kantaatti on nimeltään Tehtaantyttöjen requiem ja se kertoo noin 30 Valkeakosken 15 - 23 -vuotiaiden naiskaartilaisten joukkomurhasta Hauholla vappuna 1918.

Wikipedian mukaan ennen teloitusta naisia pidettiin kaksi päivää Suomaan talon ladossa. Tapahtumista on ristiriitaista tietoa, joidenkin kertomusten mukaan valkoiset eivät käyneet sisällä ladossa, vaan vartijat kiersivät sen ulkopuolella. Sisällissodan tapahtumista omaelämäkerrassaan kirjoittaneen teatterineuvos Vilho Siivolan mukaan naiset kuitenkin saatettiin raiskata. Hän perustaa näkemyksensä kymmenen vuotta sodan jälkeen lähitalojen asukkailta kuulemiinsa kertomuksiin.

Toukokuun 1. päivän aamuna naisia alettiin kuljettamaan teloituspaikalle, joka sijaitsee Mustilan kylässä Siikaisten suon reunassa. Valkoiset olivat kaivaneet paikalle joukkohaudan valmiiksi. Teloitus suoritettiin käskemällä haudan poikki asetetulle lankulle seisomaan viisi naista kerrallaan, josta heidät sitten ammuttiin. Teloitusta oli todistamassa myös lähiseutujen asukkaita ja sen suorittivat Pohjanmaalta tulleet miehet ja Tuuloksen suojeluskuntalaiset. Mukana oli tiettävästi myös jääkäriluutnantti Hugo Österman, josta myöhemmin tuli puolustusvoimain komentaja.

Lisätietoa tästä yhdestä maamme historian häpeällisimmästä tapauksesta löytyy tästä https://fi.wikipedia.org/wiki/Valkeakosken_naiskaarti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti