torstai 10. marraskuuta 2022

Presidenttiehdokas John McCain

Erikoista on, että minuakin kiinnostavat juuri olleet Usa:n välivaalit paljon enemmän kuin viime tammikuussa olleet Suomen sote-vaalit. Perustelen asiaa sillä, että elämääni ja koko maailmankaikkeuden elämään tulee ratkaisevasti vaikuttamaan se, ovatko tulevaisuudessa maapallon johtavat alfaurokset Trump ja Putin vai jotkut vähemmän psykopaattiset tapaukset.

Juuri välivaalien alla Trump nimitti Usa:n kolmanneksi tärkeintä viranhaltijaa, eli edustajainhuoneen puheenjohtajaa, elukaksi ja sillä nimityksellä saattoi olla selitys sille, että sekä Putin että hänen apupoikansa Trump pärjäsivät välivaaleissa yllättävän huonosti. Paljon mahdollista, ettei Trump pääse edes republikaanien presidenttiehdokkaaksi ja se on hyvä se.

Enpä malta olla kertomatta, että niissä Usa:n presidentinvaaleissa, joissa vastakkain olivat Barak Obama ja republikaanien sotasankari John McCain, niin jossain vaalitilaisuudessa muudan vanharouva arvosteli Obamana huijariksi. Silloin McCain lausui ääni väristen, että "kuulkaapas hyvä rouva, minusta Barak Obama on kunnian mies, vaikka hänellä sattuukin olemaan erilaiset mielipiteet kuin minulla".

Se oli hienosti sanottu. Mutta kyllä McCainistä löytyi tarvittaessa särmääkin. Kun hän neljä vuotta sitten kuoli aivosyöpään, kielsi hän ennen kuolemaansa Usa:n silloista presidentti Trumpia saapumasta hautajaisiinsa. Hän piti Trumpia ilmeisesti yhtä vaarallisena tyyppinä kuin minäkin pidän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti