sunnuntai 6. marraskuuta 2022

Kohtalokas samba

Aamuisin ensi töikseni on minulla pahana tapana tarkastaa sosialistisesta mediasta, millä mallilla maa makaa ja onko rajalla rauhallista. Tänä aamuna sain ensimmäiseksi havaita, ettei Suomi ole enää entisensä, sillä näyttelijä Martti Suosalo oli Elmäni Biisi-ohjelmassa esittänyt Kohtalokkaan samban kerrassaan erinomaisen vaikuttavalla tavalla.

Itse en tuota esitystä nähnyt, mutta tiedän Suosalon olevan erittäin hauskan ihmisen, koska luin hänen elämänkertansa viime kesänä ja Venäjän fasistisen hyökkäyssodan aiheuttamasta ahdistuksesta huolimatta jouduin päästämään yhden selkäkeikkanaurun kirjaa lukiessani.

Pyrskähdys pääsi, kun luin siitä, miten Martti meni seitsemänvuotiaana kansakouluun ja opintojensa ensi vaiheessa hän opetteli yhdessä kahden samanikäisen kaverinsa kanssa uskontoläksyä samalla sätkätupakkaa poltellen, sillä toisen kaverin yksinhuoltajaäiti oli opettanut pojalleen sätkän kiertämisen jalon taidon sätkäkoneella. Sitä kirja ei jostain syystä kerro, että sätkäkone oli todennäköisesti Uukuniemen historian rikkaimman miehen Ahokkaan Jallun patentoima.

Lainaan nyt elämänkertakirjaa suoraan. Suosalon mukaan uskonnon opiskelu tapahtui siis seuraavasti: "JII EE EE - Jee-äs UU ÄS -sus, Jeesus ... Jeesus on ylösnoussut ja taivaaseen otettu". Kommunistien pojat sätkät suussa tavaamassa uskonnonkirjaa. Koti, uskonto ja äitin sätkäkone!

Suomen peruuttamattomasti muuttanut Martti Suosalon esitys löytyy näköjään jo netistä: https://areena.yle.fi/1-64002390

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti