perjantai 25. marraskuuta 2022

Antti-Kristus

Teemu Keskisarjan kirjan Raaka tie Raatteeseen mukaan eilen mainitsemani maamme silloisen poliittisen poliisin nuori ja kovaotteinen agentti Urho Kekkonen kävi moottoripyörällä 1920-luvulla Suomussalmella kuulustelemassa syrjäseudun epäilyttäviä kansalaisia siihen malliin, että vallan veri oli virrannut. Ainakin tarinan mukaan Kekkonen kävi sitten 50-luvulla ennen presidentiksi tuloaan pyytämässä kuulustelumenetelmiään anteeksi ainakin joltakulta verta sylkeneeltä.

Kekkosen kuulustelumatkan syy oli Antti-Kristukseksi sanotun profeetta Antti Juntusen nostattama herätysliike, jonka oppien mukaisesti korven asukit uskoivat, että suojeluskuntapukuihin ommeltu S-kirjain on pedon merkki, ja että vain kommunistit pääsevät taivaaseen.

Kekkosta uhkailtiin myös sillä ennustuksella, että Ilmestyskirjan Punainen Ratsastaja tulee vielä rajan takaa ja panee valkoisen Suomen matalaksi. Se profetiahan oli sikäli erikoinen profetia, että se sitten melkein toteutuikin.

En ole löytänyt tutkittua tietoa tuosta Antti-Kristuksen herätysliikkeestä, mutta epäilen sillä olevan yhteyksiä samaan aikaan Länsi-Lapissa vaikuttaneeseen korpelalaiseen herätysliikkeeseen, jonka toiminta on meille tuttu Maa on syntinen laulu -elokuvasta.

Korpelalaisuuden hengellinen johtaja Toivo Korpela oli väkevä puhuja. Hän sai jopa 30-luvun alkuvuosina opetuslapsensa uskomaan uskonveljensä Sigurd Siikavaaran näkemään ennustukseen, jonka mukaan valkoinen arkki, ilmeisesti jonkinlainen zeppeliinin kaltainen ilmakulkuneuvo, saapuu noutamaan 666 uskollisinta luvattuun maahan Palestiinaan Luossajärven jäältä.

Niinpä monet uskonsisaret ja -veljet myivät talonsa sekä tavaransa ja kokoontuivat odottamaan noutajaa, jonka aikataulu kuitenkin petti. Se ei saapunutkaan 16.3.1935 klo 6 kuten ennustettu oli. Olisinpa halunnut silloin olla paikan päällä kuulemassa Toivo Korpelan selittelyjä tapahtuneelle.

Tosin ennustuksen tehneelle Sigurd Siikavaaralle taisi lopulta tullakin joku noutaja, koska hänet tiettävästi toimitettiin asianmukaiseksi katsottuun mielitautiparantolaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti