sunnuntai 20. marraskuuta 2022

Sotaisa naapurivaltio

 Meillä suomalaisilla on naapurina hyvin vaarallinen ja sotaisa valtio, mikäli on yhtään uskominen eilen Suonenjoella luennoinutta historiantutkija-kirjailija Teemu Keskisarjaa. Nimittäin Ruotsi on melkein koko tunnetun historiansa ajan sotinut raivoisasti muita kansoja vastaan - tosin viimeiset pari sataa vuotta on ollut vähän rauhallisempaa.

Yritin internetistä laskea, montako sotaa Ruotsin on tunnetun historiansa aikana käynyt, mutta sormet ja varpaat eivät riittäneet ja sekosin laskuissani noin 100 sodan kohdalla. Useimmat sotansa Ruotsi on käynyt verivihollisensa Tanskan kanssa, mutta kyllä sotaisat länsinaapurimme ovat mellastaneet myös Puolassa ja Saksassa.

Sen sijaan Venäjän ja sitä edeltäneen Novgorodin kanssa sotia on ollut harvakseltaan, mielestäni alle kaksikymmentä kertaa. Yleensä itänaapurin kanssa käydyissä kahakoissa Ruotsi on ollut hyökkäävä osapuoli. Selvä poikkeus on kuitenkin se tapaus, kun karjalaiset kävivät vuonna 1257 uiskoillaan pistämässä Ruotsin silloisen pääkaupungin Sigtunan ihan tuhansiksi päreiksi niin pahasti, ettei kaupunki ole siitä vieläkään toipunut.

Keskisarja esitti tietokilpailukysymyksen ja tiedusteli, montako sotaa Suomen ja Venäjän valtion välillä on käyty. Olin jo vastata, että noin 14 sotaa, joissa hyökkääjänä on noin 10 kertaa ollut Ruotsi-Suomi tai Suomi, mutta Keskisarja ehti ensiksi. Hän kertoi, etteivät Suomen ja Venäjän valtiot ole koskaan sotineet keskenään. Sen sijaan Neuvostoliiton, jota hän nimitti pahan valtakunnaksi, kanssa on sodittu kaksi kertaa.

En ole tullut ajatelleeksikaan, ettei Suomi ja Venäjä ole koskaan sotineet keskenään. Sen sijaan kaksi sotaa Neuvostoliittoa vastaan ovat olleet verisiä. Talvisodan reilun kolmen kuukauden aikana itäinen naapurimme menetti arvioni mukaan neljä kertaa enemmän miehiä, mitä se on menettänyt Ukrainassa reilussa kahdeksassa kuukaudessa, vaikka siihen aikaan sotaa käytiin hyvin käsityövaltaisin menetelmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti