torstai 17. marraskuuta 2022

Vasili Šukšin, nuorena nukkunut

Kuten aiemmin olen kertonut, niin sukulaiskansamme mordvalaiset ovat ilmeisen lahjakasta kansaa, jonka edustajat ovat kohonneet merkittäviin asemiin Venäjän yhteiskuntaelämässä ja mordvalaiset ovat menestyneet erinomaisesti myös urheilussa, kuten pari päivää sitten kirjoitin.

Eilen jäi kuitenkin mainitsematta, että kirjailija, elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja ja näyttelijä Vasili Šukšin oli myös mordvalainen. Hänen vakavarainen maanviljelijä isänsä teloitettiin vuonna 1933 kolhoosijärjestelmää luotaessa ja hänen isäpuolensa kaatui toisessa maailmansodassa.

Lainaan nyt hyvin pitkälti Wikipediaa, joka kertoo Šukšinista mm. seuraavaa: "Kansansuosiosta nauttineissa elokuvissaan Šukšin kuvasi usein niin sanottujen tavallisten ihmisten kovaa ja yksinkertaista elämää. Hänen tunnetuin elokuvansa Punainen heisipuu (Kalina krasnaja) aiheutti sensaation Neuvostoliitossa. Pelkällä olemuksellaan parannusta yrittävää entistä vankia näyttelevä Šukšin asettui kaikkea virallista ja oikeaoppista neuvostoliittolaisuutta vastaan.

Šukšin kuoli 45-vuotiaana sydänkohtaukseen laivalla Volga-joella näytellessään Sergei Bondartšukin elokuvassa He taistelivat synnyinmaansa puolesta (Oni sražalis za Rodinu 1975). Huhupuheissa epäiltiin kuitenkin, että suosittu ohjaaja-kirjailija oli murhattu liian kapinallisena ja neuvostovastaisena."

Vaikka entisen hyvän itäisen naapurimme miehet kuolevat keskimäärin hyvin nuorina, niin silti harvinaisen nuorena Vasili Šukšin nukkui pois sikäläiseksikin mieheksi. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti