keskiviikko 16. marraskuuta 2022

Punainen heisipuu

Vaikka entisestä hyvästä itäisestä naapuristamme on nyt tullut roisto- ja terroristivaltio, joka tulee olemaan vuosikymmeniä hylkiövaltio, jonka suuntaan kukaan sivistynyt ihminen ei edes virtsaa, elleivät venäläiset tule tekemään samankaltaista sovitusprosessia, jonka saksalaiset aikoinaan tekivät ja pystyivät sen jälkeen jo vuonna 1954 voittamaan jalkapalloilun maailmanmestaruuden, niin pitää muistaa, että Venäjällä on jotain hyvääkin.

Nimittäin entisessä hyvässä itäisessä naapurissa on tehty monia hyviä elokuvia ja mikä parasta, niin niitä on maksutta nähtävillä englanniksi tekstitettynä Mosfilmin nettisivulta. Esimerkiksi Vasili Shukshinin maailman maineeseen nousseen parannusta yrittävästä rikollisesta kertovan elokuvan Punainen heisipuu (1974) voi katsoa alla olevasta linkistä.

Joka tapauksessa filmin ensi minuutit kannattaa katsoa, vaikka muuhun ei pitkäjänteisyys riittäisikään, koska siinä uusintarikolliset laulavat kuorossa kuin enkelit. Lievästikin sanottuna kuoromiehet ovat ns. vähemmän luottamusta herättävän oloisia veikkoja, sillä eletyn elämän jäljet kuvastuvat heidän kasvoiltaan. Huomion arvoista on, että kuoron yläpuolella seinässä on iso plakaatti: ”Sosialismin puitteissa jokainen yhteisöstä pudonnut voi palata sen jäseneksi.”

Punainen heisipuu oli aikoinaan hyvin arvostettu ja katsottu. Kerrotaan, että jopa NKP:n pääsihteeri Leonid Brezhnev itki sitä katsoessaan. Brezhnev oli tunteellinen ihminen ja sellaistakin kerrotaan, että hän purskahti itkuun silloinkin, kun hänen piti sotaharjoitusten yhteydessä leikisti painaa siitä nappulasta, jonka painalluksella torakoista olisi tullut ihmiskunnan sijasta maapallon valtalaji. https://www.youtube.com/watch?v=MYmi--Kot-k


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti